Onko muilla miehillä tällaista ongelmaa, että haluaisi kyllä kumppanin, mutta ei kiinnostu kenestäkään?

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaa kyllä 18-20-vuotiaat naiset, mutta sellaista on vaikeaa saada parisuhteeseen.

M40

Ihan yhtä vaikeaa kuin omanikäisiäkään.

M40+

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki viimeisten parin vuoden aikana tapailemani miehet ovat kertoneet olleensa tuollaisia, että moneen vuoteen ei ole kukaan kiinnostanut tai kolahtanut, ja jokainen heistä on kertonut olevansa hyvin nirso naisten suhteen. No, yllättäen nämä kaikki olisivat kuitenkin halunneet minun kanssani suhteeseen, mutta eivät sitten taas syystä tai toisesta kelvanneet minulle. Suomessa on kyllä selvästi kohtaanto-ongelma sinkkuihmisten kesken.

Sama kokemus ja itse sentään deittailen vain miehiä, jotka eivät etsi mitään vakavaa. Jokainen on kuitenkin halunnut hyvin nopeasti en oikean parisuhteen kanssani ja sitten suuttuneet, kun minä tosissani en ole ole etsinyt mitään vakavaa.

Eikä varmasti johdu siitä, että olisin jotenkin niin uskomaton, vaan tuosta mainitsemastasi kohtaanto-ongelmasta.

Ovatko miehet ihan suuttuneet, kun olet sanonut, että et ole niin vakavissasi? Kuinka pian olet kertonut siitä vai oletko antanut olettaa enemmän?

Kerron heti alussa, etten etsi mitään vakavaa ja kuten sanoin, deittailen vain miehiä jotka ovat samoilla linjoilla. En ole antanut olettaa siis yhtään mitään, enkä ole vastuussa heidän muuttuneista mielistään.

Miehet ovat poikkeuksetta pahoittaneet mielensä ja osa suuttunut. Surullisin tapaus on vielä näin kahdenkin vuoden jälkeen kysellyt perään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama ongelma. Jotenkin mennyt luotto naisiin niin ei enää oikeasti kiinnosta.

Luottamusongelmat ovat ihan eri asia kuin se, että ei löydä kiinnostavaa ihmistä. Etkö erota asioita toisistaan?

Vastaanpa sivusta tähän: erottaa se nuo kaksi asiaa.

Isompi ongelma on mielestäni, että kun tapaa tarpeeksi monta epäluotettavaksi osoittautuvaa naista, niin saattaa alkaa yleistää epäluotettavuuden "kaikkien" naisten ominaisuudeksi.

Sama tietysti toisinpäin naisilla jotka tapaavat tarpeeksi monta epäluotettavaa miestä.

Kannattaa muistaa, että jokainen ihminen on kuitenkin yksilö ja olettaminen on vähän hölmöä. Parempi kun ottaa selvää itse.

Kannattaa hieman mietiskellä miksi itselle osuu aina ne epäluotettavat tapaukset. Mikä heitä yhdistää?

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaa kyllä 18-20-vuotiaat naiset, mutta sellaista on vaikeaa saada parisuhteeseen.

M40

Tämän takia miehenkin kannattaisi pariutua jo nuorena. Vanhana ei enää omanikäiset kiinnosta ja nuorempia ei enää saa.

Vierailija kirjoitti:

Olen nainen ja sama ongelma. En muutenkaan löydä samanhenkistä seuraa helpolla. Yritän kyllä tutustua ihmisiin, mutta suurinosa vaan vie energiaa.

Miesten kanssa on erityisen vaikea löytää henkinen yhteys.

Mulla sama. Nainen olen, Olen ollut jo pitkään sinkkuna ja kaipais jo parisuhdetta. Jonkinlainen henkinen yhteys on ehkä löytynyt, mutta ollut varattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama ongelma. Jotenkin mennyt luotto naisiin niin ei enää oikeasti kiinnosta.

Luottamusongelmat ovat ihan eri asia kuin se, että ei löydä kiinnostavaa ihmistä. Etkö erota asioita toisistaan?

Vastaanpa sivusta tähän: erottaa se nuo kaksi asiaa.

Isompi ongelma on mielestäni, että kun tapaa tarpeeksi monta epäluotettavaksi osoittautuvaa naista, niin saattaa alkaa yleistää epäluotettavuuden "kaikkien" naisten ominaisuudeksi.

Sama tietysti toisinpäin naisilla jotka tapaavat tarpeeksi monta epäluotettavaa miestä.

Kannattaa muistaa, että jokainen ihminen on kuitenkin yksilö ja olettaminen on vähän hölmöä. Parempi kun ottaa selvää itse.

Kannattaa hieman mietiskellä miksi itselle osuu aina ne epäluotettavat tapaukset. Mikä heitä yhdistää?

Naiseus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki viimeisten parin vuoden aikana tapailemani miehet ovat kertoneet olleensa tuollaisia, että moneen vuoteen ei ole kukaan kiinnostanut tai kolahtanut, ja jokainen heistä on kertonut olevansa hyvin nirso naisten suhteen. No, yllättäen nämä kaikki olisivat kuitenkin halunneet minun kanssani suhteeseen, mutta eivät sitten taas syystä tai toisesta kelvanneet minulle. Suomessa on kyllä selvästi kohtaanto-ongelma sinkkuihmisten kesken.

Sama kokemus ja itse sentään deittailen vain miehiä, jotka eivät etsi mitään vakavaa. Jokainen on kuitenkin halunnut hyvin nopeasti en oikean parisuhteen kanssani ja sitten suuttuneet, kun minä tosissani en ole ole etsinyt mitään vakavaa.

Eikä varmasti johdu siitä, että olisin jotenkin niin uskomaton, vaan tuosta mainitsemastasi kohtaanto-ongelmasta.

Ovatko miehet ihan suuttuneet, kun olet sanonut, että et ole niin vakavissasi? Kuinka pian olet kertonut siitä vai oletko antanut olettaa enemmän?

Kerron heti alussa, etten etsi mitään vakavaa ja kuten sanoin, deittailen vain miehiä jotka ovat samoilla linjoilla. En ole antanut olettaa siis yhtään mitään, enkä ole vastuussa heidän muuttuneista mielistään.

Miehet ovat poikkeuksetta pahoittaneet mielensä ja osa suuttunut. Surullisin tapaus on vielä näin kahdenkin vuoden jälkeen kysellyt perään. 

Epätoivoisuus on miestenkin riesana ja siksi hekin joskus olettavat enemmän kuin pitäisi. En sitten tiedä kuinka kauan tuollaisten miesten kanssa parisuhde kestäisi, jos heillä on tunteet niin pinnassa. Ehkä heitä suututtaa se, että he eivät ehtineet olla se "jättäjä"?

Jokainen on vastuussa vain itsestään tuossakin asiassa, joten sinun ei todellakaan tarvitse sen enempää miettiä heidän tunteitaan kunhan vain olet asiallinen.

Mulla naisena sama. En kyllä jaksa enää etsiä ketään, mutta kun se yhteys jää puuttumaan, niin ei siinä viiti alkaa mihinkään. Vaikka parisuhde kiinnotais kyllä jälleen pitkän sinkkuajan jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama ongelma. Jotenkin mennyt luotto naisiin niin ei enää oikeasti kiinnosta.

Luottamusongelmat ovat ihan eri asia kuin se, että ei löydä kiinnostavaa ihmistä. Etkö erota asioita toisistaan?

Vastaanpa sivusta tähän: erottaa se nuo kaksi asiaa.

Isompi ongelma on mielestäni, että kun tapaa tarpeeksi monta epäluotettavaksi osoittautuvaa naista, niin saattaa alkaa yleistää epäluotettavuuden "kaikkien" naisten ominaisuudeksi.

Sama tietysti toisinpäin naisilla jotka tapaavat tarpeeksi monta epäluotettavaa miestä.

Kannattaa muistaa, että jokainen ihminen on kuitenkin yksilö ja olettaminen on vähän hölmöä. Parempi kun ottaa selvää itse.

Kannattaa hieman mietiskellä miksi itselle osuu aina ne epäluotettavat tapaukset. Mikä heitä yhdistää?

Naiseus.

No vaihda miehiin sitten. Mikä estää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki viimeisten parin vuoden aikana tapailemani miehet ovat kertoneet olleensa tuollaisia, että moneen vuoteen ei ole kukaan kiinnostanut tai kolahtanut, ja jokainen heistä on kertonut olevansa hyvin nirso naisten suhteen. No, yllättäen nämä kaikki olisivat kuitenkin halunneet minun kanssani suhteeseen, mutta eivät sitten taas syystä tai toisesta kelvanneet minulle. Suomessa on kyllä selvästi kohtaanto-ongelma sinkkuihmisten kesken.

Sama kokemus ja itse sentään deittailen vain miehiä, jotka eivät etsi mitään vakavaa. Jokainen on kuitenkin halunnut hyvin nopeasti en oikean parisuhteen kanssani ja sitten suuttuneet, kun minä tosissani en ole ole etsinyt mitään vakavaa.

Eikä varmasti johdu siitä, että olisin jotenkin niin uskomaton, vaan tuosta mainitsemastasi kohtaanto-ongelmasta.

Ei vaan siitä, että heidän on psyykkisesti turvallista kiinnostua teistä, kun olette saavuttamattomia. Sama koskee etäsuhteita, joissa ei tavata fyysisesti, idoli-ihastuksia jne.

Oikea osoite olisi terapeutti, missä henkinen kasvu ja luottamusasiat kuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki viimeisten parin vuoden aikana tapailemani miehet ovat kertoneet olleensa tuollaisia, että moneen vuoteen ei ole kukaan kiinnostanut tai kolahtanut, ja jokainen heistä on kertonut olevansa hyvin nirso naisten suhteen. No, yllättäen nämä kaikki olisivat kuitenkin halunneet minun kanssani suhteeseen, mutta eivät sitten taas syystä tai toisesta kelvanneet minulle. Suomessa on kyllä selvästi kohtaanto-ongelma sinkkuihmisten kesken.

Sama kokemus ja itse sentään deittailen vain miehiä, jotka eivät etsi mitään vakavaa. Jokainen on kuitenkin halunnut hyvin nopeasti en oikean parisuhteen kanssani ja sitten suuttuneet, kun minä tosissani en ole ole etsinyt mitään vakavaa.

Eikä varmasti johdu siitä, että olisin jotenkin niin uskomaton, vaan tuosta mainitsemastasi kohtaanto-ongelmasta.

Ovatko miehet ihan suuttuneet, kun olet sanonut, että et ole niin vakavissasi? Kuinka pian olet kertonut siitä vai oletko antanut olettaa enemmän?

Kerron heti alussa, etten etsi mitään vakavaa ja kuten sanoin, deittailen vain miehiä jotka ovat samoilla linjoilla. En ole antanut olettaa siis yhtään mitään, enkä ole vastuussa heidän muuttuneista mielistään.

Miehet ovat poikkeuksetta pahoittaneet mielensä ja osa suuttunut. Surullisin tapaus on vielä näin kahdenkin vuoden jälkeen kysellyt perään. 

Epätoivoisuus on miestenkin riesana ja siksi hekin joskus olettavat enemmän kuin pitäisi. En sitten tiedä kuinka kauan tuollaisten miesten kanssa parisuhde kestäisi, jos heillä on tunteet niin pinnassa. Ehkä heitä suututtaa se, että he eivät ehtineet olla se "jättäjä"?

Jokainen on vastuussa vain itsestään tuossakin asiassa, joten sinun ei todellakaan tarvitse sen enempää miettiä heidän tunteitaan kunhan vain olet asiallinen.

Miksi ihmeessä epätoivoinen mies ilmoittaisi olevan vain kevyillä mielin liikkeellä? Eikö epätoivoisen kannattaisi nimenomaa kertoa etsivänsä jotain vakavaa ja pysyvää, koska vakavia parisuhteita etsiviä on huomattavasti enemmän kuin kevyttä seuraa hakevia. Ainakin meidän kolmikymppisten joukossa.

Eikä kevyessä tapailusuhteessa ole jättäjää, mikäli kumpikin on oikeasti sillä  asialla millä sanoo olevansa.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta ja muutama ystäväni on tämän ajan kuluessa eronnut ja löytänyt uuden rakkauden. Joskus mietin, että näiden vuosien aikana vastaani ei ole tullut yhden yhtä miestä, jota kohtaan tuntisin edes jonkinlaista kiinnostusta. En siis todellakaan edes etsi ketään, mutta jos etsisin, niin tiukassa olisi.

Teen asiakaspalvelutyötä ja juttelen päivän aikana hyvin monen ihmisen kanssa. Vastaan on tullut mukavia miehiä, tosi mukaviakin, mutta siinä kaikki, kukaan ei ole herättänyt minkäänlaista mielenkiintoa. En kykene edes ajattelemaan pusua kenenkään kanssa, saati enempää, mutta kun ajattelen omaa aviomiestäni, niin tunne on todella voimakas heti.

Olisin siis varmasti loppuikäni yksin, jos miehen kanssa ero tulisi. Tai sitten olisin vain ihan kaveri jonkun kanssa ja se riittäisi. En kuitenkaan tyytyisi mihinkään sellaiseen tyyppiin, joka olisi aika hyvä.

Eihän se noin ole. Jos olisit sinkkuna ilman miestäsi, niin silloin sinulla olisi tilaa elämässäsi jollekin uudelle. Ja todennäköisesti olisit enemmän ystävien seuraan ja tutustuisit myös miehiin. Ei kai kukaan ole kiinnostava lyhyessä asiakaskohtaamisessa.

Mietipä jos et tuntisi miestäsi ollenkaan ja hän tulisi töissä vastaan asiakkana, niin menisikö jalat alta välittömästi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki viimeisten parin vuoden aikana tapailemani miehet ovat kertoneet olleensa tuollaisia, että moneen vuoteen ei ole kukaan kiinnostanut tai kolahtanut, ja jokainen heistä on kertonut olevansa hyvin nirso naisten suhteen. No, yllättäen nämä kaikki olisivat kuitenkin halunneet minun kanssani suhteeseen, mutta eivät sitten taas syystä tai toisesta kelvanneet minulle. Suomessa on kyllä selvästi kohtaanto-ongelma sinkkuihmisten kesken.

Sama kokemus ja itse sentään deittailen vain miehiä, jotka eivät etsi mitään vakavaa. Jokainen on kuitenkin halunnut hyvin nopeasti en oikean parisuhteen kanssani ja sitten suuttuneet, kun minä tosissani en ole ole etsinyt mitään vakavaa.

Eikä varmasti johdu siitä, että olisin jotenkin niin uskomaton, vaan tuosta mainitsemastasi kohtaanto-ongelmasta.

Ei vaan siitä, että heidän on psyykkisesti turvallista kiinnostua teistä, kun olette saavuttamattomia. Sama koskee etäsuhteita, joissa ei tavata fyysisesti, idoli-ihastuksia jne.

Oikea osoite olisi terapeutti, missä henkinen kasvu ja luottamusasiat kuntoon.

Tästä olen ihan samaa mieltä, että monen (etenkin miehen) kohdalla nämä pariutumiseen liittyvät haasteet lähtisivät purkautumaan sillä, että ensin priorisoitaisiin oma henkinen kasvu ja omaan iteensä sekä tunteisiinsa tutustuminen. Varsinkin Suomessa miehiä on pitkään kasvatettu tunteitaan vältteleviksi, ja tämä jos joku kusee omaan nilkkaan viimeistään siinä kohtaa, kun halutaan parisuhteeseen "tasokkaan" naisen kanssa. Tasokas nainen on lähtökohtaisesti tunne- ja vuorovaikutustaidoissaan pitkälle kehittynyt ja kyvykäs, eikä siten jää katselemaan näissä asioissa pahasti keskenkasvuista miestä, vaikka miehellä kuinka olisi rahaa ja statusta.

Vierailija kirjoitti:

Vapaa kasvatus ja instituutioiden rapistuminen johtavat siihen, että ihmiset eivät pariudu. Eivät pariudu, koska ei ole yhdistäviä juttuja. Juuri tämän vuoksi pitää olla tiukat normit ja käyttäytymissäännöt ja kouluissa kuria ja opettaa, että tietyissä tilanteissa käyttäydytään ja toimitaan tietyllä tavalla. Tytöille pitää opettaa ruuanlaittotaidot, pojille se, miten polkupyörä korjataan tai seinät tapetoidaan. Silloin kaikki tietävät, mitä lisäarvoa toinen tuo elämään. Vapaa kasvatus ja yksilöllisyyden korostus tekee kaikista uniikkeja lumihiutaleita, jolloin kukaan ei löydä kaltaistaan. Tarvitaan yhtenäistävää kasvatusta ja kulttuuria ja individualismin ihannoinnin lopettamista. Suoria rivejä, kollektiivisuutta ja yhteisöllisyyttä yksilöllisyyden korostamisen sijaan.

Osaan laittaa ruokaa. Pitäisikö miesten nyt kiinnostua minusta? Siitä ruoanlaitostako niille aina puhuisin että ne haluaa kanssani olla? Vähän epäilen että miehiä kiinnostaisi, minäkään en siitä ole kiinnostunut höpisemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaa kyllä 18-20-vuotiaat naiset, mutta sellaista on vaikeaa saada parisuhteeseen.

M40

Tämän takia miehenkin kannattaisi pariutua jo nuorena. Vanhana ei enää omanikäiset kiinnosta ja nuorempia ei enää saa.

Kyllä saa jos on statusta ja rahaa miehellä.

Tässä neljänkympin kynnyksellä ei enää tule juuri ihastuttua, koska ihmiset on pääasiassa samoja, joita näkee. Töissä on samat tyypit ja vapaa-ajalla ei ehdi muuta, kuin käymään kaupassa ja hoitamaan asuntoa. Enkä usko, että minun iässäni on yhtäkään sinkkua (Suomessa), jotka herättäisivät ihastuksen tunteita.

Minilla on ihan sama ongelma ollut aina ja olen nainen.

Mielestäni se on tervettä nirsoutta, ettei ihastu vähän väliä. Pystyy paremmin erottamaan, että milloin ihastuminen kannattaa oikeasti.

Yleensä miehillä on epätoivo ja tavoittelevat jokaista vastaantulevaa, kun on kovat testotasot ja sen takia isot halut. Varmaan heilläkin tuo tilanne normalisoituu, kun hormonit vähenevät ja tulee vähän valikoivampaa suhtautumista potentiaalisiin kumppaneihin.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ollut niin, että kiinnostusta on, mutta ne naiset kiinnostuvat minusta vasta sitten, kun ovat ensin tehneet mukulan tai pari jollekin ääliölle. Eron jälkeen alkavat sitten vihjailla jotain. Ällöttää olla joku kakkosvaihtoehto. Näin on käynyt jo puolikymmentä kertaa, ja joka kerta olen torjunut naisen määrätietoisesti. Harmittaa, kun olen alunperin ollut heistä kiinnostunut mutta en ole kelvannut. En kuitenkaan ala mihinkään sellaisen naisen kanssa, jolle olen kakkos- tai kolmosvaihtoehto.

Olet kiltti elättäjä-mies, jota tavoitellaan kun on ensin lisäännytty seksikkäiden urosten kanssa, jotka lentävät kukasta kukkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vapaa kasvatus ja instituutioiden rapistuminen johtavat siihen, että ihmiset eivät pariudu. Eivät pariudu, koska ei ole yhdistäviä juttuja. Juuri tämän vuoksi pitää olla tiukat normit ja käyttäytymissäännöt ja kouluissa kuria ja opettaa, että tietyissä tilanteissa käyttäydytään ja toimitaan tietyllä tavalla. Tytöille pitää opettaa ruuanlaittotaidot, pojille se, miten polkupyörä korjataan tai seinät tapetoidaan. Silloin kaikki tietävät, mitä lisäarvoa toinen tuo elämään. Vapaa kasvatus ja yksilöllisyyden korostus tekee kaikista uniikkeja lumihiutaleita, jolloin kukaan ei löydä kaltaistaan. Tarvitaan yhtenäistävää kasvatusta ja kulttuuria ja individualismin ihannoinnin lopettamista. Suoria rivejä, kollektiivisuutta ja yhteisöllisyyttä yksilöllisyyden korostamisen sijaan.

Hyi kuulostaa kammottavalta. Mutta miksi edes vastaan, koska tämän kirjoitti joku Z-trolli.

Vierailija kirjoitti:

Tunnetko yleensäkään mitään voimakasta? Tai minkälaista tunnetta odotat? En kysy tätä kettuillakseni, vaan ihan mielenkiinnosta.

Odottaako joku vielä nykypäivänä sellaista satujen humahdusta, kun kohtaa toisen ihmisen vai ovatko odotukset realistisempia? Mikä on riittävä taso sille tunteelle mitä pitäisi/haluaisi tuntea ja onko valmis jopa muuttamaan itseään hieman, että ne täyttyisivät? Vai putoavatko hanskat heti alkuun, kun toinen sanoo jotain mistä ei pidä, pukeutuu "väärin" tai vaikka hänen koulutuksensa, ammattinsa, perhetaustansa, harrastuksensa tai joku muu ei olekaan mieleinen?

Itse en odota enää mitään satujen humahdusta tai suurta draamaa, vaan henkistä yhteyttä,ymmärrystä,kunnioitusta,kivaa yhdessäoloa, luottamusta. Että toisen hyväksyy sellaisena kuin se on. Samoja unelmia.