Lue keskustelun säännöt.
Onko muilla miehillä tällaista ongelmaa, että haluaisi kyllä kumppanin, mutta ei kiinnostu kenestäkään?
30.06.2023 |
Pitkään aikaan ei mitään ihastuksia tms. ollut ollenkaan.
Ja kyse ei ole siitä, että pitäisi olla joku "instabeibe". Ei vaan oikein tunne mitään ketään kohtaan.
Kommentit (1280)
Nytkö miehetkin ovat oppineet naisilta itselleen valehtelun jalon taidon? Eipä siinä, jos se tekee sinusta onnellisen. Pudotus vain voi olla kova, kun se ei enää onnistukaan ja joudut kohtaamaan totuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nytkö miehetkin ovat oppineet naisilta itselleen valehtelun jalon taidon? Eipä siinä, jos se tekee sinusta onnellisen. Pudotus vain voi olla kova, kun se ei enää onnistukaan ja joudut kohtaamaan totuuden.
Niin mikä ei onnistu ja minkä totuuden?
Entä jos kyse ei olekaan siitä, että "kukaan ei kiinnosta", vaan että sun pitäisi ensin tutustua kunnolla ennen kuin tulee tunteita? Jossain vaiheessa näkyi sellaista termiä käytettävän kuin demiseksuaali. Yleensä naiset on herkemmin profiloitunut tähän kategoriaan ja on "sallittua" ja "odotettua" "nirsoilla". Ratkaisu on siis tapailla muuten sopivan oloisia naisia ja katsoa, jos tunteita heräisi. Kaikilla ei se rakkaus syty ensisilmäyksellä. Itse olen nopeaa ihastujatyyppiä ja nautin myös hetken huumasta ja tämä sitten tuo omat ongelmansa sopivan kumppanin löytymiseen (päädyn helposti epäsopivan kanssa yhteen, lapseni isäksi löysin sentään hyvän tyypin). Parasta kai olisi olla jossain keskivaiheilla, jossa järki vielä ohjaisi tunteita pariutumisen alkumetreillä. Sitä ei vaan voi itse valita, millainen on tunnemaailmaltaan.
Vierailija kirjoitti:
Tässä neljänkympin kynnyksellä ei enää tule juuri ihastuttua, koska ihmiset on pääasiassa samoja, joita näkee. Töissä on samat tyypit ja vapaa-ajalla ei ehdi muuta, kuin käymään kaupassa ja hoitamaan asuntoa. Enkä usko, että minun iässäni on yhtäkään sinkkua (Suomessa), jotka herättäisivät ihastuksen tunteita.[/quote
Olet jo heittänyt toiveen löytää 40-senä ketään, mutta sitten käykin kuin elokuvissa. Olet lentokoneessa matkalla lomalle ja koneessa sattuu erityinen mies, jonka kanssa törmäätte monessa paikassa loman aikana ja syttyy lopulta romanssi
Vierailija kirjoitti:
Itse nainen . Yksineläjä. Kaikki hyvin , talous , ulkonäkö, sivistys. Mutta vaikea löytää sitä oikeaa.
Silloin sinulla sakkaa tuo toiseksi viimeinen listaltasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä neljänkympin kynnyksellä ei enää tule juuri ihastuttua, koska ihmiset on pääasiassa samoja, joita näkee. Töissä on samat tyypit ja vapaa-ajalla ei ehdi muuta, kuin käymään kaupassa ja hoitamaan asuntoa. Enkä usko, että minun iässäni on yhtäkään sinkkua (Suomessa), jotka herättäisivät ihastuksen tunteita.[/quote
Olet jo heittänyt toiveen löytää 40-senä ketään, mutta sitten käykin kuin elokuvissa. Olet lentokoneessa matkalla lomalle ja koneessa sattuu erityinen mies, jonka kanssa törmäätte monessa paikassa loman aikana ja syttyy lopulta romanssi
joo, tää oli tällästä Harlekiini-osastoa :)
Ap, oletko masentunut? Se on aika yleinen seuraus koronavuosista monella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä neljänkympin kynnyksellä ei enää tule juuri ihastuttua, koska ihmiset on pääasiassa samoja, joita näkee. Töissä on samat tyypit ja vapaa-ajalla ei ehdi muuta, kuin käymään kaupassa ja hoitamaan asuntoa. Enkä usko, että minun iässäni on yhtäkään sinkkua (Suomessa), jotka herättäisivät ihastuksen tunteita.[/quote
Olet jo heittänyt toiveen löytää 40-senä ketään, mutta sitten käykin kuin elokuvissa. Olet lentokoneessa matkalla lomalle ja koneessa sattuu erityinen mies, jonka kanssa törmäätte monessa paikassa loman aikana ja syttyy lopulta romanssi
No koska olen mies, enkä tunne vetoa miehiä kohtaan, niin elämä ei yleensä mene, kuin elokuvissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä neljänkympin kynnyksellä ei enää tule juuri ihastuttua, koska ihmiset on pääasiassa samoja, joita näkee. Töissä on samat tyypit ja vapaa-ajalla ei ehdi muuta, kuin käymään kaupassa ja hoitamaan asuntoa. Enkä usko, että minun iässäni on yhtäkään sinkkua (Suomessa), jotka herättäisivät ihastuksen tunteita.[/quote
Olet jo heittänyt toiveen löytää 40-senä ketään, mutta sitten käykin kuin elokuvissa. Olet lentokoneessa matkalla lomalle ja koneessa sattuu erityinen mies, jonka kanssa törmäätte monessa paikassa loman aikana ja syttyy lopulta romanssi
No koska olen mies, enkä tunne vetoa miehiä kohtaan, niin elämä ei yleensä mene, kuin elokuvissa.
vastasin kuvitteelliselle naiselle :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastuminen vaatii sen, että on henkisesti avoin sille. Minä olin ikisinkku nelikymppiseksi asti ja silloin tajusin, että pitää opetella ja havaita omassa elämässä miehen tarve, jos haluan miehen. Psyykkasin itseni siihen ja yhtäkkiä tapasinkin ja ihastuin.
Toinen kysymys on, että mitä järkeä siinä on, jos on onnellinen itsekseenkin. Ainakin useimmat naiset voivat hyvin juurikin sinkkuina, miehet kai eivät niinkään. Viihde myy meille mielikuvaa, että kaikkien pitäisi olla parisuhteessa, vaikka ei oikeasti tarvitse olla.
Nyt olen alkanut kaipaamaan sinkkuutta ja yksinelämistä taas, tuntuu, että parisuhde on jo nähty. Mutta olipa suäitten sellainenkin elämänkokemus, vaikka vielä ero tulisikin. Mutta mielestäni ihmisessä ei ole vikaa, jos ei sitä kaipaa.
Poislukien tuo joku kommentoijamies, joka vaikuttaa vain katkeralta naisvihaajalta. Hän selvästi haluaisi parisuhteen, mutta ongelmiensa takia ei uskalla.
Kerran kun kokee sellaisen vauhkon sydänsydänjutun niin eihän sellaisen jälkeen oikein mikään tunnu miltään. Vaikka olikin vähän epätervettä menoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tasot vaikuttaa, halutaan hyvä ja ulkonäöllisesti 9-10 -tason kumppani. Muut ei sytytä, porukka(naiset ja miehet) on yllättävän ulkonäkökeskeistä enkä tarkoita tällä niitä hyvännäköisiä ihmisiä vaan lähes kaikilla tämä. Some on tehnyt ihmisistä todella ulkonäkökeskeisiä eihän muuten käyttettäisi filttereitä, kuvanmuokkauksia. Katukuvatodellisuus on eri mitä some.
Vierailija kirjoitti:
Rakastuminen vaatii sen, että on henkisesti avoin sille. Minä olin ikisinkku nelikymppiseksi asti ja silloin tajusin, että pitää opetella ja havaita omassa elämässä miehen tarve, jos haluan miehen. Psyykkasin itseni siihen ja yhtäkkiä tapasinkin ja ihastuin.
Toinen kysymys on, että mitä järkeä siinä on, jos on onnellinen itsekseenkin. Ainakin useimmat naiset voivat hyvin juurikin sinkkuina, miehet kai eivät niinkään. Viihde myy meille mielikuvaa, että kaikkien pitäisi olla parisuhteessa, vaikka ei oikeasti tarvitse olla.
Nyt olen alkanut kaipaamaan sinkkuutta ja yksinelämistä taas, tuntuu, että parisuhde on jo nähty. Mutta olipa suäitten sellainenkin elämänkokemus, vaikka vielä ero tulisikin. Mutta mielestäni ihmisessä ei ole vikaa, jos ei sitä kaipaa.
Poislukien tuo joku kommentoijamies, joka vaikuttaa vain katkeralta naisvihaajalta. Hän selvästi haluaisi parisuhteen, mutta ongelmiensa takia ei uskalla.
Sinun pitäisi jo tuossa iässä ymmärtää, että miesten elämä ei mene noin, että: "lopetin yrittämisen ja pam, sitten tuli rakkaus". Miehet eivät voi istua paikallaan, jos aikovat löytää keski-iässä kumppanin. Ja viihde ei luo mielikuvaa parisuhteesta, vaan sinkun villistä seksielämästä, joka on yleensä naisten juttu. Parisuhde on vanhusten juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnetko yleensäkään mitään voimakasta? Tai minkälaista tunnetta odotat? En kysy tätä kettuillakseni, vaan ihan mielenkiinnosta.
Odottaako joku vielä nykypäivänä sellaista satujen humahdusta, kun kohtaa toisen ihmisen vai ovatko odotukset realistisempia? Mikä on riittävä taso sille tunteelle mitä pitäisi/haluaisi tuntea ja onko valmis jopa muuttamaan itseään hieman, että ne täyttyisivät? Vai putoavatko hanskat heti alkuun, kun toinen sanoo jotain mistä ei pidä, pukeutuu "väärin" tai vaikka hänen koulutuksensa, ammattinsa, perhetaustansa, harrastuksensa tai joku muu ei olekaan mieleinen?
Itse en odota enää mitään satujen humahdusta tai suurta draamaa, vaan henkistä yhteyttä,ymmärrystä,kunnioitusta,kivaa yhdessäoloa, luottamusta. Että toisen hyväksyy sellaisena kuin se on. Samoja unelmia.
plus,no intohimoa, himoa toiseen :)
Henkisen yhteys, ymmärrys, kunnioitus, kiva yhdessäolo ja intohimo toiseen ovat tärkeitä, samoin tietenkin se, että hyväksyy toisen sellaisena kuin tämä on, mutta nuo ovat sellaisia asioita, että parisuhteen edetessä niitä pitäisi jotenkin vaalia ja pitää yllä. Molemminpuolin tietenkin.
Kun ikää tulee molemmille lisää, on työtä, lapsia, stressiä, huolia ja muita murheita, niin äkkiä siinä molemmilta unohtuu ja arki alkaa hyvistä aikomuksista huolimatta.
Olen nainen, mutta tunnistan ilmiön. Ei niitä miehiä elämän aikana ole montaa tullut vastaan, jotka ovat kunnolla herättäneet kiinnostuksen, mutta riittävästi kuitenkin, niin että parisuhteita on ollut. Pisin sinkkuvaihe oli yksinhuoltajana n. 6 vuotta.
99 prosenttia miehistä on minulle ihan kiinnostusta herättämätöntä massaa tai pelkkiä neutraaleja kavereita, mutta sitten joskus vain tulee joku vastaan, joka kunnolla kolahtaa. Parin kanssa ollut sellaista järjetöntä sähköä, etten uskoisi, jos en olisi kokenut. Eikä ole mitään tiettyjä ominaisuuksia, mikä on minulle se vetovoimainen juttu, minkä perusteella joku kiinnostaa. Tunnen naisia, jotka tuntuvat kiinnostuvan useista miehistä ja jatkuvasti löytävät seuraa, mutta minä satun olemaan tällainen, jolle matcheja on harvemmassa, mistä lie johtuu.
Vierailija kirjoitti:
Kerran kun kokee sellaisen vauhkon sydänsydänjutun niin eihän sellaisen jälkeen oikein mikään tunnu miltään. Vaikka olikin vähän epätervettä menoa.
Kannattaa mennä sinne terapiaan, jos haluaa terveempää menoa. Epäterveestä saa toki kiksit, vähän kuin mäkissä söisi, mutta terve meno on hyvää ja terveellistä ruokaa, joinain päivinä hernekoittoa ja toisina sisäfilepihviä, mutta saatavilla tasaisesti ilman nousuja ja laskuja.
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen, mutta tunnistan ilmiön. Ei niitä miehiä elämän aikana ole montaa tullut vastaan, jotka ovat kunnolla herättäneet kiinnostuksen, mutta riittävästi kuitenkin, niin että parisuhteita on ollut. Pisin sinkkuvaihe oli yksinhuoltajana n. 6 vuotta.
99 prosenttia miehistä on minulle ihan kiinnostusta herättämätöntä massaa tai pelkkiä neutraaleja kavereita, mutta sitten joskus vain tulee joku vastaan, joka kunnolla kolahtaa. Parin kanssa ollut sellaista järjetöntä sähköä, etten uskoisi, jos en olisi kokenut. Eikä ole mitään tiettyjä ominaisuuksia, mikä on minulle se vetovoimainen juttu, minkä perusteella joku kiinnostaa. Tunnen naisia, jotka tuntuvat kiinnostuvan useista miehistä ja jatkuvasti löytävät seuraa, mutta minä satun olemaan tällainen, jolle matcheja on harvemmassa, mistä lie johtuu.
Kumppanin löytymisen helppous on tasan tarkkaan yhdestä asiasta kiinni: kuinka paljon minulla on vaatimuksia toiselle osapuolelle. Ne naiset löytävät kumppanin helposti, jotka eivät juuri vaadi miehestä ulkonäköä, päihteettömyyttä tai edes työtä. Tällaisia naisia on keski-iässä yllättävän paljon, koska moni nainen ei pysty elämään "yksin".
Nainen täällä, sama juttu. Sinkkuna olen ollut 17 vuotta. En ole tavannut ketään kiinnostavaa, mutta en ole aktiivisesti ollut etsimässäkään. En ihastu tai kiinnostu ihmisistä ulkoisten piirteiden takia, vaan pitää olla henkinen yhteys siellä sen toisen kanssa. Sama juttu ystävien kanssa.
Tunnistan olevani demiseksuaali ja aromanttinen. Ehkä joillekin tähän ketjuun kirjoittaville tai sitä lukeville termi aromanttinen voisi kolahtaa:
"Aromanttisuus on romanttinen suuntautuminen, jossa henkilö kokee vain vähän tai ei lainkaan romanttista vetovoimaa muita kohtaan. Aromanttisuus sisältää myös harmaa-aromanttisuuden eri tyypit, joissa henkilö kokee vain ajoittain tai tietyissä tilanteissa romanttista vetovoimaa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastuminen vaatii sen, että on henkisesti avoin sille. Minä olin ikisinkku nelikymppiseksi asti ja silloin tajusin, että pitää opetella ja havaita omassa elämässä miehen tarve, jos haluan miehen. Psyykkasin itseni siihen ja yhtäkkiä tapasinkin ja ihastuin.
Toinen kysymys on, että mitä järkeä siinä on, jos on onnellinen itsekseenkin. Ainakin useimmat naiset voivat hyvin juurikin sinkkuina, miehet kai eivät niinkään. Viihde myy meille mielikuvaa, että kaikkien pitäisi olla parisuhteessa, vaikka ei oikeasti tarvitse olla.
Nyt olen alkanut kaipaamaan sinkkuutta ja yksinelämistä taas, tuntuu, että parisuhde on jo nähty. Mutta olipa suäitten sellainenkin elämänkokemus, vaikka vielä ero tulisikin. Mutta mielestäni ihmisessä ei ole vikaa, jos ei sitä kaipaa.
Poislukien tuo joku kommentoijamies, joka vaikuttaa vain katkeralta naisvihaajalta. Hän selvästi haluaisi parisuhteen, mutta ongelmiensa takia ei uskalla.Sinun pitäisi jo tuossa iässä ymmärtää, että miesten elämä ei mene noin, että: "lopetin yrittämisen ja pam, sitten tuli rakkaus". Miehet eivät voi istua paikallaan, jos aikovat löytää keski-iässä kumppanin. Ja viihde ei luo mielikuvaa parisuhteesta, vaan sinkun villistä seksielämästä, joka on yleensä naisten juttu. Parisuhde on vanhusten juttu.
Kuules tasoteoriamies, sinulla on luetunymmärtämisen ongelmia.
Kirjoitin nimenomaan, että löysin miehen, kun aloin psyykata itseäni aktikvisesti sellaisen etsimiseen ja siihen, että haluaisin löytää sellaisen. Sitten luin opaskirjoja flirttailuun ja lopulta menin itse tekemään aloitteen miehelle ja ehdotin treffejä. Eli parisuhde löytyi, kun otin sen määrätietoiseksi, aktiiviseksi tavoitteeksi elämässä ja kehitin itseäni sen vaatimalla tavalla.
Suosittelen tätä itsensä kehittämistä ja aktiivisuutta sinullekin. Luulen kyllä, että et edes halua pariutua, haluat vain valittaa ja haukkua naisia.
plus,no intohimoa, himoa toiseen :)