Lue keskustelun säännöt.
Myrkyllisen suhteen alun punaiset liput
Millaisia varoitusmerkkejä huomasit suhteen alussa ja luotitko intuitioosi vai ohititko punaiset liput heittäytymällä suhteeseen?. Miten kaikki päättyi vai jäitkö suhteeseen? Kokemuksia tästä.
Kommentit (1108)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaniljapulla kirjoitti:
Samaa mitä moni muukin on kertonut, eli jo heti suhteen alussa liiallinen innokkuus/liian nopea eteneminen. En väitä että tämä olisi aina huono merkki, mutta omalla kohdalla olen todennut todeksi.
Toisaalta myös liika epävarmuus ja arpominen on huono merkki. Itse vedän puoleeni välttelevän kiintymystyylin ihmisiä. Hirveän kuluttavaa elää sellaisessa jatkuvassa epävarmuudessa, kun ei toinen tiedä onko tulossa vai menossa. Yleensä sitten lopulta kallistuu siihen menemiseen. Sekin on raskasta katsoa avuttomana, kun taas yhdellä epävarmuus alkaakin varmistua kiinnostuksen puutteeksi.
Minäkin olen vetänyt puoleeni näitä. Mitähän meissä on, mikä saa tämän aikaan? Olen miettinyt, onko se jokin lapsuudentaustasta nouseva asia? Ainakin minulle on ollut vaikea esittää kovin voimakkaasti toiveita ja tarpeita, tai aiheuttaa konflikteja, ja olen ollut aika varovainen. Nykyään olen alkanut miettiä, voisiko olla niin, että olen vain sietänyt poikkeuksellisen paljon sellaista kädenlämpöistä ehkä-viestintää, kun joku muu nostaisi kissan pöydälle ja jatkaisi eteenpäin? Voisiko asia olla näin?
Itsellä lapsuuden traumojen jäljiltä ristiriitainen kiintymyssuhdemalli ja useita tunnelukkoja, mm. rankaisevuus, vajavuus ja hylkäys. Veikkaan että näillä aika pitkälti selittyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asiat eivät olekaan vastavuoroisia, vaan toinen uskoo olevansa jotenkin erioikeutettu kumppaniinsa nähden. Ilmenee yleensä monissa asioissa mutta erityisesti raha-asioissa. Voin kokemuksesta taata, että suhteen jatkuessa tilanne vain pahenee. Puhe ei auta, koska toinen ei vaan pysty näkemään toiminnassaan korjattavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja pakko vielä lisätä tämmönen pieni huomio, minkä opin itse päiväkodissa. Jos joku sanoo että olet läski, niin se vika on siinä sanojassa. Tässä viestini lainaaja myös automaattisesti päätti, että läski on haukkumasana, joten otetaan tämä nyt siltä kannalta.
Juu vika on aina kaikessa muussa läskien mielestä, on huomattu :D Läski on läski kyllä ihan omasta syystä. Totuus on oikeutettua kertoa. Siitä pitäs ottaa koppi ja muuttua paremmaksi, samalla tavalla kun mitä töissä saisi rakentavaa palautetta.
No olet se sinäkin yks tapaus.. Miten muuttuu paremmaksi, jos laihtuu? Siis jos on vaikka vttumainen luonne ja lihava ja sitten laihtuu ja on edelleen vttumainen luonne, niin mikä siinä ihmisessä on sitä parempaa? Sinä olet kehittymätön luonteeltaisi.
Läskihullu pääsi taas vauhtiin. Se mikä nyt ainakin olisi suhteessa ehdoton lopettaja, olisi kun tuollainen Läskihullu avaisi sanaisen arkkunsa aiheesta. Sama mikä vaan yhden aiheen ihme, muitten lyttääjä.
Keski iässä tapaamani mies:
- jo deittisovelluksessa kirjoitellessa asia ei meinannut edetä puusta pidemmälle ellen minä olisi vihdoin kysynyt että haluaako oikeasti nähdä vai kirjotteluseuraako vain kaipaa.
- muutamilla ensimmäisillä tapaamiskerroilla vitsaili siitä kuinka ois kiva ku joku elättäs tai "löytys joku elättäjä" jotta vois vaan harrastella työntekoo satunnaisesti.
- samoilla ekoilla kerroilla näpäytti sanoa huomattavan näpäkästi jotain kun joku juttu ei mennyt mieleisekseen
- ei kysynyt minulta mitään, ei mun elämästä ei siitä mitä haluan tulevaisuudelta, suhteelta tms, kertoi kyllä auliisti mitä itse haluaa.
- täysin aloitekyvytön
- rahaton ja veloissa (en ole rikasta etsimässäkään mutta rajansa kaikella)
- myöhemmin alkoi paljastua erilaisia neuroosin tms mt ongelmia
- varovaisesti diagnosoituna lapsen tasolle henkisesti ja välillä juttujenkin puolesta jäänyt.
No, ei se suhde kyllä pitkään jatkunut hänenkään puolelta mutta olisin päättänyt sen joka tapauksessa koska ei siitä mitään olis tullu.
Lauleli agit propia ja ultra brata kännipäissään ja osallistui vappumarsseille punaisten lippujen kulkueissa. Lemppasin heti kun tuli ilmi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikähän siinäkin on että noi on/off suhteet on niin yleisiä ja arkipäivää. Ei haluta enää sitoutua vaan jojoillaan kokoajan ja haetaan "en mä tiedä". Mielestäni aikuinen ihminen joka ei tiedä mitä.parisuhteelta haluaa on jollain tavalla rikkinäinen tai keskenkasvuinen varsinkin jos alkuun esittää ihan muuta. Miten sitä voi toiseen edes luottaa kun ollaan jossain epämääräisessä jojoilu suhteessa jossa toinen sitoutuu ja toinen ei. Rakastuin palavasti ihmiseen jonka useasti otin takaisin vaikka tiesin ettei mikään muutu. Eihän toista voi rakastaa ehjäksi. Tästä luottamisen vaikeudestani sain sitten palautetta. Olisi pitänyt ehdoitta luottaa vaikka teoissa tämä toinen ei millään tavoin osoittanut olevansa luottamuksen arvoinen. Samat ja teot olivat siis et. Kun sitten taas kerran avasin sydämeni ja päätin alkaa luottamaan ja panostamaan suhteeseemme niin se toinen alkoi vetäytymään. En voi ymmärtää sitä miksi esitetään toiselle jotain ihan muuta kuin oikeasti ollaan. Tietysti omaa hölmöyttähän se on mennä rakastumaan tuollaiseen tuuliviiriin joka ei ota mitään vastuuta vaan käyttää toisen tunteita hyväkseen saadakseen silloin tällöin sitä mitä itsekkäästi haluaa. Mä oon niin väsynyt tuollaisiin esittäjiin ja valehtelijoihin. Mä haluan aidosti rakastaa ja olla rakastettu. Nyt tuntuu etten koskaan avaa sydäntäni enää kenellekään. En jaksa sitä että minua käytetään tuollai hyväkseen. Sydän menee niin rikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaniljapulla kirjoitti:
Samaa mitä moni muukin on kertonut, eli jo heti suhteen alussa liiallinen innokkuus/liian nopea eteneminen. En väitä että tämä olisi aina huono merkki, mutta omalla kohdalla olen todennut todeksi.
Toisaalta myös liika epävarmuus ja arpominen on huono merkki. Itse vedän puoleeni välttelevän kiintymystyylin ihmisiä. Hirveän kuluttavaa elää sellaisessa jatkuvassa epävarmuudessa, kun ei toinen tiedä onko tulossa vai menossa. Yleensä sitten lopulta kallistuu siihen menemiseen. Sekin on raskasta katsoa avuttomana, kun taas yhdellä epävarmuus alkaakin varmistua kiinnostuksen puutteeksi.
Minäkin olen vetänyt puoleeni näitä. Mitähän meissä on, mikä saa tämän aikaan? Olen miettinyt, onko se jokin lapsuudentaustasta nouseva asia? Ainakin minulle on ollut vaikea esittää kovin voimakkaasti toiveita ja tarpeita, tai aiheuttaa konflikteja, ja olen ollut aika varovainen. Nykyään olen alkanut miettiä, voisiko olla niin, että olen vain sietänyt poikkeuksellisen paljon sellaista kädenlämpöistä ehkä-viestintää, kun joku muu nostaisi kissan pöydälle ja jatkaisi eteenpäin? Voisiko asia olla näin?
Itsellä lapsuuden traumojen jäljiltä ristiriitainen kiintymyssuhdemalli ja useita tunnelukkoja, mm. rankaisevuus, vajavuus ja hylkäys. Veikkaan että näillä aika pitkälti selittyy.
Sama. Ja haksahdan aina näihin vältteleviin kiintymystyylin omaaviin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä suhteen varoitusmerkit ja suhteen päättyminen oli kyllä ihan omaa syytäni.
Sitähän tässä aloituksessa ei toki kysytä kenen syy oli mutta esitän vähän muista poikkeavat varoitusmerkit:
- minut oli jätetty "elämäni suuren rakkauden" toimesta reilut parikymppisenä, eli sydän ihan palasina.
- kostoksi exälleni pokasin kännissä hänen tuttunsa (joukkuepelikaveri) samalta synnyinpaikkakunnalta. Otin siis laastarin. Auts.
- minua ei oikeasti kiinnostanut tuo tyyppi yhtää, kuin hengailla sen seurassa ettei tarvii olla yksin, hän lohdutti minua ja hänestä oli sen hetkiseen elämäntilanteeseen hyötyä.
Päätin suhteen melko pian.
Niin hänen kuin minunkin kannaltaan kaikki hälytysmerkit oli varmasti havaittavissa.
Tässä muutamia, nk. rakkaus pommittaja, nopeat kihlat tai yhteen muutto/ molemmat, osittain kylmä suhtautuminen kun asiat ei mene haluamallaan tavalla, toivoo että lopetat harrastukset ym että voitte olla kahdestaan, joudut himmentämään itseäsi ettei toinen suutu tai pahoita mieltä, huomaat että vähennät yhteyden pitoa ystäviin tai sukulaisiin, yrittää kontrolloida sinua ja sanoo että on vaan niin huolissaan, jotenkin epävakaa, maagista ajattelua tai ei voi tehdä joitain asioita tai näkee uhkakuvia liikaa, epäileväinen, eksät yms huluja, liian varauksellinen ja kävelet ikäänkuin kananmunan kuoriila kokoajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos toinen utelee kaiken edellisistä suhteistasi. Tai jos vaikka itsekin huomaa utelevansa toisen vanhoista asioista liikaa. Silloin kannattaa miettiä, miksi on ryhtymässä uuteen suhteeseen.
Minusta olisi tärkeä tietää, millaisia suhteita toisella on ollut, ainakin suurin piirtein pääpiirteittäin - onko ollut vaikka kolme naista yhtä aikaa muutaman viikon kerrallaan tai vaikkapa yksi avioliitto josta sopuisa ero, jos kärjistää. Ja myös se vaikuttaa mielipiteeseeni, millä tavalla toinen puhuu edellisistä suhteista. Minusta on siis hyvä, että puhutaan. Esimerkiksi pelurit ja narsistit ei haluaisi suoraan rehellisesti puhua mistään, eikä vastata kysymyksiin, ja tulisi sekin esille pian. Lisäksi, jos haluan suhteeseen, tarkoitus on oppia tuntemaan toinen. Sellaista en oikein ymmärrä, että ollaan suhteessa ikään kuin arkiasioiden vuoksi, kuten asuntolaina, sek z, ruoka, pihatyöt, ja sen sellainen, muttei puhuta syvällisemmin, tiedän kyllä että joillekin sekin sopii. Uskon, että niille, joille sopii arkinen pintapuolinen suhde, sopii myös ettei puhuta vielä suhteen alussa tärkeistä asioista.
Niin me ollaan erilaisia! Itse en ainakaan halua tietää mitään montako naista toisella on ollut yhtäaikaa. Mitä ihmettä se minulle kuuluu, enhän minä ole jonkin 15v sitten tapahtuneen asian kanssa yhdessä vaan mieheni. On sovittu alussa että sellaiset asiat kerrotaan jotka edelleen vaikuttavat jollain tasolla, kuten nyt just lasten toinen vanhempi jne.
Vedän myös tiukan rajan siihen mitä itse haluan kertoa menneisyydestäni, ja tämä on ollut aviomiehelleni täysin ok. Tärkeistä asioista puhutaan, eikä suhde ole meillä pintapuolinen siksi ettei joka jumalan varvia kerrota toiselle. Meidän suhteessa ne tärkeät asiat on ihan muita kuin joku pikapano jossain laivan hytissä abiristeilyllä.
Mielestäni sairasta haluta kuulla joka panosta kaikki, sellaisita jotka on tapahtuneet aikoja sitten.
Pettämishistoria useista suhteista. Lennosta vaihtaja. Molemmat isoja varoitusmerkkejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos toinen utelee kaiken edellisistä suhteistasi. Tai jos vaikka itsekin huomaa utelevansa toisen vanhoista asioista liikaa. Silloin kannattaa miettiä, miksi on ryhtymässä uuteen suhteeseen.
Minusta olisi tärkeä tietää, millaisia suhteita toisella on ollut, ainakin suurin piirtein pääpiirteittäin - onko ollut vaikka kolme naista yhtä aikaa muutaman viikon kerrallaan tai vaikkapa yksi avioliitto josta sopuisa ero, jos kärjistää. Ja myös se vaikuttaa mielipiteeseeni, millä tavalla toinen puhuu edellisistä suhteista. Minusta on siis hyvä, että puhutaan. Esimerkiksi pelurit ja narsistit ei haluaisi suoraan rehellisesti puhua mistään, eikä vastata kysymyksiin, ja tulisi sekin esille pian. Lisäksi, jos haluan suhteeseen, tarkoitus on oppia tuntemaan toinen. Sellaista en oikein ymmärrä, että ollaan suhteessa ikään kuin arkiasioiden vuoksi, kuten asuntolaina, sek z, ruoka, pihatyöt, ja sen sellainen, muttei puhuta syvällisemmin, tiedän kyllä että joillekin sekin sopii. Uskon, että niille, joille sopii arkinen pintapuolinen suhde, sopii myös ettei puhuta vielä suhteen alussa tärkeistä asioista.
Niin me ollaan erilaisia! Itse en ainakaan halua tietää mitään montako naista toisella on ollut yhtäaikaa. Mitä ihmettä se minulle kuuluu, enhän minä ole jonkin 15v sitten tapahtuneen asian kanssa yhdessä vaan mieheni. On sovittu alussa että sellaiset asiat kerrotaan jotka edelleen vaikuttavat jollain tasolla, kuten nyt just lasten toinen vanhempi jne.
Vedän myös tiukan rajan siihen mitä itse haluan kertoa menneisyydestäni, ja tämä on ollut aviomiehelleni täysin ok. Tärkeistä asioista puhutaan, eikä suhde ole meillä pintapuolinen siksi ettei joka jumalan varvia kerrota toiselle. Meidän suhteessa ne tärkeät asiat on ihan muita kuin joku pikapano jossain laivan hytissä abiristeilyllä.
Mielestäni sairasta haluta kuulla joka panosta kaikki, sellaisita jotka on tapahtuneet aikoja sitten.
Häpeätkö menneisyyttäsi? Vähän vaikuttaa siltä, vaikka ei toki kännipano abiristeilyllä kuulosta vielä kovin pahalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niille, jotka tunnistivat kauhukseen itsessään näitä punaisia varoituslippuja.
Kun tunnistaa itsessään narsistisia piirteitä, se on jo ensi askel eheytymiseen. Sisäsyntyisen vajeen lisäksi nokittelu on myös voinut olla ympäristön malli. Suomessa muutama vuosikymmen sitten arvostettiin voimaa ja vahvuutta sai näyttää heikompiaan kiusaamalla. Sanottiin että v***uilu on välittämistä. Nykyään yhä on monella ikävä tapa kerätä irtopisteitä mollaamalla läheisiään seurassa pikkuilkeillä heitoilla.
Tätä ei moni tunnista itsessään eikä muissa. Kannattaisi kuitenkin tarkastella yhdessäolon dynamiikkaa. Miksi turhaan murentaa toisten itsetuntoa pienin murjaisuin, jotka osoittavat että omistaa tuon henkilön ja voi sanoa mitä vaan. Nykypäivänä tuollainen käytös näyttää tympeältä ja kiusalliselta.
Opetellaan uusia tapoja olla yhdessä ja aletaan kasvaa niin, että tuetaan toistenkin kasvua!
Näin sen pitäisi mennä. Valitettavasti miehillä on hyvin vahvaa vastustusta henkilökohtaista kasvua kohtaan. Eivätkö he taida muutenkaan välittää self help-kirjallisuudesta ja vastaavasta. Muutoksen pitäisi lähteä itsestä. Mutta minkäs teet, kun toksisen "maskuliinisuuden" kulttuuri rehottaa valtoimenaan. Tämäkin ketju on täynnä naisia haukkuvia miehiä. Ilahduttavaa kuitenkin lukea, että jotkut ovat tehneet parannuksen huonoihin käytösmalleihinsa.
Ihmisellä ei ole tarvetta kehittää itseään jos hän saa tarvitsemansa. Naiset ovat niin vietävissä että pedot saavat temmeltää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos toinen utelee kaiken edellisistä suhteistasi. Tai jos vaikka itsekin huomaa utelevansa toisen vanhoista asioista liikaa. Silloin kannattaa miettiä, miksi on ryhtymässä uuteen suhteeseen.
Minusta olisi tärkeä tietää, millaisia suhteita toisella on ollut, ainakin suurin piirtein pääpiirteittäin - onko ollut vaikka kolme naista yhtä aikaa muutaman viikon kerrallaan tai vaikkapa yksi avioliitto josta sopuisa ero, jos kärjistää. Ja myös se vaikuttaa mielipiteeseeni, millä tavalla toinen puhuu edellisistä suhteista. Minusta on siis hyvä, että puhutaan. Esimerkiksi pelurit ja narsistit ei haluaisi suoraan rehellisesti puhua mistään, eikä vastata kysymyksiin, ja tulisi sekin esille pian. Lisäksi, jos haluan suhteeseen, tarkoitus on oppia tuntemaan toinen. Sellaista en oikein ymmärrä, että ollaan suhteessa ikään kuin arkiasioiden vuoksi, kuten asuntolaina, sek z, ruoka, pihatyöt, ja sen sellainen, muttei puhuta syvällisemmin, tiedän kyllä että joillekin sekin sopii. Uskon, että niille, joille sopii arkinen pintapuolinen suhde, sopii myös ettei puhuta vielä suhteen alussa tärkeistä asioista.
Niin me ollaan erilaisia! Itse en ainakaan halua tietää mitään montako naista toisella on ollut yhtäaikaa. Mitä ihmettä se minulle kuuluu, enhän minä ole jonkin 15v sitten tapahtuneen asian kanssa yhdessä vaan mieheni. On sovittu alussa että sellaiset asiat kerrotaan jotka edelleen vaikuttavat jollain tasolla, kuten nyt just lasten toinen vanhempi jne.
Vedän myös tiukan rajan siihen mitä itse haluan kertoa menneisyydestäni, ja tämä on ollut aviomiehelleni täysin ok. Tärkeistä asioista puhutaan, eikä suhde ole meillä pintapuolinen siksi ettei joka jumalan varvia kerrota toiselle. Meidän suhteessa ne tärkeät asiat on ihan muita kuin joku pikapano jossain laivan hytissä abiristeilyllä.
Mielestäni sairasta haluta kuulla joka panosta kaikki, sellaisita jotka on tapahtuneet aikoja sitten.
Häpeätkö menneisyyttäsi? Vähän vaikuttaa siltä, vaikka ei toki kännipano abiristeilyllä kuulosta vielä kovin pahalta.
Mistä syystä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niille, jotka tunnistivat kauhukseen itsessään näitä punaisia varoituslippuja.
Kun tunnistaa itsessään narsistisia piirteitä, se on jo ensi askel eheytymiseen. Sisäsyntyisen vajeen lisäksi nokittelu on myös voinut olla ympäristön malli. Suomessa muutama vuosikymmen sitten arvostettiin voimaa ja vahvuutta sai näyttää heikompiaan kiusaamalla. Sanottiin että v***uilu on välittämistä. Nykyään yhä on monella ikävä tapa kerätä irtopisteitä mollaamalla läheisiään seurassa pikkuilkeillä heitoilla.
Tätä ei moni tunnista itsessään eikä muissa. Kannattaisi kuitenkin tarkastella yhdessäolon dynamiikkaa. Miksi turhaan murentaa toisten itsetuntoa pienin murjaisuin, jotka osoittavat että omistaa tuon henkilön ja voi sanoa mitä vaan. Nykypäivänä tuollainen käytös näyttää tympeältä ja kiusalliselta.
Opetellaan uusia tapoja olla yhdessä ja aletaan kasvaa niin, että tuetaan toistenkin kasvua!
Näin sen pitäisi mennä. Valitettavasti miehillä on hyvin vahvaa vastustusta henkilökohtaista kasvua kohtaan. Eivätkö he taida muutenkaan välittää self help-kirjallisuudesta ja vastaavasta. Muutoksen pitäisi lähteä itsestä. Mutta minkäs teet, kun toksisen "maskuliinisuuden" kulttuuri rehottaa valtoimenaan. Tämäkin ketju on täynnä naisia haukkuvia miehiä. Ilahduttavaa kuitenkin lukea, että jotkut ovat tehneet parannuksen huonoihin käytösmalleihinsa.
Nykyinen vaimoni opetti minulle että kaikissa asioissa ei ole kyse minusta. Elin opin hänen kanssaan olemaan ottamatta itseeni joka jessuksen asiaa. Jos naisella oli vaikka huono päivä, niin oletin sen aina johtuvan jotenkin minusta. Olisinpa osannut tämän jo aiemmin. Toisaalta jos olisin, niin en olisi varmaan vaimoani tavannut koskaan, vaikka hän on maailman tärkein minulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos toinen utelee kaiken edellisistä suhteistasi. Tai jos vaikka itsekin huomaa utelevansa toisen vanhoista asioista liikaa. Silloin kannattaa miettiä, miksi on ryhtymässä uuteen suhteeseen.
Minusta olisi tärkeä tietää, millaisia suhteita toisella on ollut, ainakin suurin piirtein pääpiirteittäin - onko ollut vaikka kolme naista yhtä aikaa muutaman viikon kerrallaan tai vaikkapa yksi avioliitto josta sopuisa ero, jos kärjistää. Ja myös se vaikuttaa mielipiteeseeni, millä tavalla toinen puhuu edellisistä suhteista. Minusta on siis hyvä, että puhutaan. Esimerkiksi pelurit ja narsistit ei haluaisi suoraan rehellisesti puhua mistään, eikä vastata kysymyksiin, ja tulisi sekin esille pian. Lisäksi, jos haluan suhteeseen, tarkoitus on oppia tuntemaan toinen. Sellaista en oikein ymmärrä, että ollaan suhteessa ikään kuin arkiasioiden vuoksi, kuten asuntolaina, sek z, ruoka, pihatyöt, ja sen sellainen, muttei puhuta syvällisemmin, tiedän kyllä että joillekin sekin sopii. Uskon, että niille, joille sopii arkinen pintapuolinen suhde, sopii myös ettei puhuta vielä suhteen alussa tärkeistä asioista.
Niin me ollaan erilaisia! Itse en ainakaan halua tietää mitään montako naista toisella on ollut yhtäaikaa. Mitä ihmettä se minulle kuuluu, enhän minä ole jonkin 15v sitten tapahtuneen asian kanssa yhdessä vaan mieheni. On sovittu alussa että sellaiset asiat kerrotaan jotka edelleen vaikuttavat jollain tasolla, kuten nyt just lasten toinen vanhempi jne.
Vedän myös tiukan rajan siihen mitä itse haluan kertoa menneisyydestäni, ja tämä on ollut aviomiehelleni täysin ok. Tärkeistä asioista puhutaan, eikä suhde ole meillä pintapuolinen siksi ettei joka jumalan varvia kerrota toiselle. Meidän suhteessa ne tärkeät asiat on ihan muita kuin joku pikapano jossain laivan hytissä abiristeilyllä.
Mielestäni sairasta haluta kuulla joka panosta kaikki, sellaisita jotka on tapahtuneet aikoja sitten.
Nyt tulkitsit kyllä omalla tavallasi, se nyt on selvä. En minäkään halua tietää, mitä kumppani teki 15 v sitten yhden kerran abiristeilyllä, vaan millainen ihminen hän on. Jos hän puhuu vaikkapa naikkosista joiden kanssa on seukannut kunnes niistä tuli riivinrautoja ja hirviöitä, tai Minnasta, jonka kanssa on asialliset välit lasten asioista neuvotellessa, niin siinä on vissi ero. Kyllä se minulle on merkityksellistä. Mutta niin olemme erilaisia, tulkitsemme toisten sanoja omien kokemustemme kautta.
Saa sinut tuntemaan itsesi täydelliseksi. Tekee alussa ihania palveluksia, joita kukaan ei ole aiemmin tehnyt. Vaikuttaa täydelliseltä sielunkumppanilta heti.
On vasta eroamassa tai juuri eronnut. Sotkee / pakottaa lapset uuteen suhteeseen välittömästi mukaan. On entisen suhteen uhri ja puheissaan ollut jo pitkään eroamassa.. Exät eivät ole päässeet erosta yli, ovat hulluja tai vaikeita ja heitä tulee varoa ja pysyä kaukana. Erikoiset ja pitkittyneet huoltoriidat oikeudessa. Huonot välit lastensa tai jonkun lapsen kanssa. Ei ole juuri tekemisissä lapsensa kanssa tai on hylännyt tämän, vaikka vaikuttaa täydelliseltä vanhemmalta.
Kiire edetä suhteessa. Alkaa puhumaan jo alkuaikoina yhteenmuutosta.
Siltoja on palanut siellä täällä, etenkin lähisuhteissa (puolisot, lapset, sisarukset ja/tai vanhemmat). Muissa on aina syy. Ei kovin läheisiä ystäväsuhteita. Haluaa pitää tiettyjä asioita meidän tietona. Ulkopuolisten edessä hurmaava. Musta-valkoinen ajattelutapa. Taitava puhumaan vaikka mustan valkoiseksi. Vaikeista asioista kysyminen / keskusteleminen erittäin vaikeaa.
Jokin outo viba, jonka rakastuneena ikävä kyllä haluaa ohittaa. Jokaisen pitäisi jutella uuden ihastuksen exän kanssa jo alkuvaiheessa! Voi moni asia näyttäytyä hyvin toisenlaisena mitä on annettu ymmärtää.
Naisella useita väkivaltaisia exiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaniljapulla kirjoitti:
Samaa mitä moni muukin on kertonut, eli jo heti suhteen alussa liiallinen innokkuus/liian nopea eteneminen. En väitä että tämä olisi aina huono merkki, mutta omalla kohdalla olen todennut todeksi.
Toisaalta myös liika epävarmuus ja arpominen on huono merkki. Itse vedän puoleeni välttelevän kiintymystyylin ihmisiä. Hirveän kuluttavaa elää sellaisessa jatkuvassa epävarmuudessa, kun ei toinen tiedä onko tulossa vai menossa. Yleensä sitten lopulta kallistuu siihen menemiseen. Sekin on raskasta katsoa avuttomana, kun taas yhdellä epävarmuus alkaakin varmistua kiinnostuksen puutteeksi.
Minäkin olen vetänyt puoleeni näitä. Mitähän meissä on, mikä saa tämän aikaan? Olen miettinyt, onko se jokin lapsuudentaustasta nouseva asia? Ainakin minulle on ollut vaikea esittää kovin voimakkaasti toiveita ja tarpeita, tai aiheuttaa konflikteja, ja olen ollut aika varovainen. Nykyään olen alkanut miettiä, voisiko olla niin, että olen vain sietänyt poikkeuksellisen paljon sellaista kädenlämpöistä ehkä-viestintää, kun joku muu nostaisi kissan pöydälle ja jatkaisi eteenpäin? Voisiko asia olla näin?
Itsellä lapsuuden traumojen jäljiltä ristiriitainen kiintymyssuhdemalli ja useita tunnelukkoja, mm. rankaisevuus, vajavuus ja hylkäys. Veikkaan että näillä aika pitkälti selittyy.
Sama. Ja haksahdan aina näihin vältteleviin kiintymystyylin omaaviin.
Veikkaan myös, että hylkäystrauman jäljiltä yritän elää samaa hylkäystarinaa aina uudelleen toivoen eri lopputulosta. Ikäänkuin se mitätöisi ja korjaisi ne kaikki aiemmat hylkäykset ja todistaisi, että käsitykseni itsestäni kelvottomana ja arvottomana on väärä. Toivon, että joku olisi melkein hylkäämässä mutta muuttaisi mielensä koska näkisikin minussa jotain pitämisen arvoista. Mutta eihän se ikinä toimi.
Minäkin olen vetänyt puoleeni näitä. Mitähän meissä on, mikä saa tämän aikaan? Olen miettinyt, onko se jokin lapsuudentaustasta nouseva asia? Ainakin minulle on ollut vaikea esittää kovin voimakkaasti toiveita ja tarpeita, tai aiheuttaa konflikteja, ja olen ollut aika varovainen. Nykyään olen alkanut miettiä, voisiko olla niin, että olen vain sietänyt poikkeuksellisen paljon sellaista kädenlämpöistä ehkä-viestintää, kun joku muu nostaisi kissan pöydälle ja jatkaisi eteenpäin? Voisiko asia olla näin?