Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Menetin uupumuksen takia kaikki ystävät
25.06.2023 |
Minulla oli ennen noin kymmenen ihmistä ystävinä, kaikki monen vuoden ajan. Uuvuin (syinä työ ja perhe-elämä), ehkä masennunkin. Enkä uupumuksen takia jaksanut pitää keneenkään yhteyttä. Hyvä kun selvisin hengissä nuo uupumuksen vuodet. Kaikki energia meni selviytymiseen. Nyt olen parantumassa, ja huomaan, että minulla ei ole enää yhtään ystävää. Menetin heidät kaikki. Kenellekään en ollut millään tavalla ilkeä, en pettänyt lupauksia, ei mitään sellaista. En vain jaksanut pitää mitään yhteyttä. Olen nyt laittanut heille viestejä ja kysellyt kuulumisia, yrittänyt soittaa. Eivät vastaa. Kaksi estänyt facebookissakin näköjään. Näinkö tämä sitten menee? Että uupumalla todella menettää kaiken?
Kommentit (576)
Olen ollut myös uupunut ja tiedän, ettei silloin aina jaksa edes sitä pientä viestiä laittaa toiselle. Vaikka haluaisi. Onneksi myös minulla on ollut aktiivisia ystäviä, jotka ovat silti jaksaneet pitää ystävyydestä huolta. Vaikka on omakohtaista kokemusta, niin silti tunnustan myös, että kun ei ole vuosiin saanut mitään vastakaikua toiselta (uupuneelta ystävältä), niin olen luovuttanut. Hankalaa asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleeni eräs ystävä, joka otti etäisyyttä juurikin noin kolmeksi vuodeksi, kun minun elämäni laukesi traumaattiseen kriisiin. Sinä aikana ystävyydet rakentuivat uuteen järjestykseen. Sitten tämä ystävä otti yhteyttä, kun hänellä vakava sairastuminen ja ehdotti/toivoi ystävyytemme palautuvan entiselleen. No ei palautunut. Näillä mennään!
Mulla on ystävä, joka puhuu aina omista asioistaan 95 % puhelusta. Tuli mulle traumstisoiva kokemus. Kuukauden kuluttua hän sanoi, että et kai sä sitä enää puhu kaikille. Olin alkanut ottaa tilaa puheluista 50 %. Puoli vuotta myöhemmin sain PTSD-diagnoosin ja siinä vaiheessa hän feidasi jo täysin, vaikka vein tilaa ehkä30 %. Mutta kun en jaksanut kuunnella kuten ennen ja vaadin omaakin tilaa.
Nämä ovat niitä ihmisiä, jotka valittavat masentuneen itsekkyydestä. Onhan se kurjaa, kun palvelija on heikossa hapessa.
Höpsis. Minä puhuin masentuneiden itsekkyydestä ja olen itsekin ollut masentunut ja itsekäs. Nyt taidat puhua aidasta kun muut puhuvat aidan seipäästä. (Vai toisinpäin?)
No, en edelleenkään pidä itseäni kuin hädin tuskin terveen itsekkään lähimaastossa olevana, mikä on tavoite kynnysmattoelämän jälkeen. Mutta joo, itsekäs ihminen on masentuunenakin itsekäs ja piinaa muita. Epäitsekäs masentunut eristäytyy, koska ei jaksa eikä halua enää palvella muita, niitä itsekkäitä.
Olet opetellut laittamaan rajat, hienoa! Se, että masennukseen kuuluu tyypillisesti itsekkyys ei tarkoita että jokaisen masentuneen jokainen teko olisi itsekäs.
Se on lääketieteellisesti/psykologisesti juuri päinvastoin eli masentunut ei osaa olla itsekäs. Eli ymmärtäkää nyt, ettei masennukseen kuulu itsekkyys.
"Masennusalttiille on usein ominaista niin sanotut riippuvaiset piirteet eli tavallista voimakkaampi hylätyksi tai väheksytyksi tulemisen pelko. Siksi heidän on vaikea pitää puoliaan ja he alistuvat liian helposti toisten tahtoon. Terveen itsekkyyden ja omien oikeuksien puolustamisen oppiminen on kuitenkin vaikeaa ilman kanssaihmisten ymmärrystä tai psykoterapeuttista tukea."
HAhahah!!! Jokainen masentuneen perheenjäsen tietää että masentuneen ajatukset pyörivät lähinnä oman navan ympärillä. Terveellä tavalla itsekäs ei toki osaa olla, nimenomaan huonolla tavalla.
Mikä oma diagnoosisi on? Ai niin, kusipäisyyteen ei haeta diagnoosia..
Ikävää jos et kestä totuutta. Ei se tee ihmisestä huonoa, jos on masentuneena itsekäs ja ajatukset pyörivät sen oman surkuttelun ympärillä jne. Mutta se on ikävää muillekin kuin masentuneelle itselleen.
Juuri tuollaista ihmistä ei kertakaikkiaan jaksa uupuneena tai masentuneena. Normaalivoimissa tuon tyhmyyden jaksaa sivuuttaa helpommin ja myötäillä, toki ajanhukkaa sekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleeni eräs ystävä, joka otti etäisyyttä juurikin noin kolmeksi vuodeksi, kun minun elämäni laukesi traumaattiseen kriisiin. Sinä aikana ystävyydet rakentuivat uuteen järjestykseen. Sitten tämä ystävä otti yhteyttä, kun hänellä vakava sairastuminen ja ehdotti/toivoi ystävyytemme palautuvan entiselleen. No ei palautunut. Näillä mennään!
Mulla on ystävä, joka puhuu aina omista asioistaan 95 % puhelusta. Tuli mulle traumstisoiva kokemus. Kuukauden kuluttua hän sanoi, että et kai sä sitä enää puhu kaikille. Olin alkanut ottaa tilaa puheluista 50 %. Puoli vuotta myöhemmin sain PTSD-diagnoosin ja siinä vaiheessa hän feidasi jo täysin, vaikka vein tilaa ehkä30 %. Mutta kun en jaksanut kuunnella kuten ennen ja vaadin omaakin tilaa.
Nämä ovat niitä ihmisiä, jotka valittavat masentuneen itsekkyydestä. Onhan se kurjaa, kun palvelija on heikossa hapessa.
Höpsis. Minä puhuin masentuneiden itsekkyydestä ja olen itsekin ollut masentunut ja itsekäs. Nyt taidat puhua aidasta kun muut puhuvat aidan seipäästä. (Vai toisinpäin?)
No, en edelleenkään pidä itseäni kuin hädin tuskin terveen itsekkään lähimaastossa olevana, mikä on tavoite kynnysmattoelämän jälkeen. Mutta joo, itsekäs ihminen on masentuunenakin itsekäs ja piinaa muita. Epäitsekäs masentunut eristäytyy, koska ei jaksa eikä halua enää palvella muita, niitä itsekkäitä.
Olet opetellut laittamaan rajat, hienoa! Se, että masennukseen kuuluu tyypillisesti itsekkyys ei tarkoita että jokaisen masentuneen jokainen teko olisi itsekäs.
Se on lääketieteellisesti/psykologisesti juuri päinvastoin eli masentunut ei osaa olla itsekäs. Eli ymmärtäkää nyt, ettei masennukseen kuulu itsekkyys.
"Masennusalttiille on usein ominaista niin sanotut riippuvaiset piirteet eli tavallista voimakkaampi hylätyksi tai väheksytyksi tulemisen pelko. Siksi heidän on vaikea pitää puoliaan ja he alistuvat liian helposti toisten tahtoon. Terveen itsekkyyden ja omien oikeuksien puolustamisen oppiminen on kuitenkin vaikeaa ilman kanssaihmisten ymmärrystä tai psykoterapeuttista tukea."
HAhahah!!! Jokainen masentuneen perheenjäsen tietää että masentuneen ajatukset pyörivät lähinnä oman navan ympärillä. Terveellä tavalla itsekäs ei toki osaa olla, nimenomaan huonolla tavalla.
Mikä oma diagnoosisi on? Ai niin, kusipäisyyteen ei haeta diagnoosia..
Ikävää jos et kestä totuutta. Ei se tee ihmisestä huonoa, jos on masentuneena itsekäs ja ajatukset pyörivät sen oman surkuttelun ympärillä jne. Mutta se on ikävää muillekin kuin masentuneelle itselleen.
Juuri tuollaista ihmistä ei kertakaikkiaan jaksa uupuneena tai masentuneena. Normaalivoimissa tuon tyhmyyden jaksaa sivuuttaa helpommin ja myötäillä, toki ajanhukkaa sekin.
No ei sitä tietenkään sille masentuneelle mennä suoraan sanomaan, jos ei mene itsekkyys ihan överiksi. Sulla on siellä joku ihan oma mielikuva päässäsi, varmaan kuvittelet jonkun oman elämäsi ikävän ihmisen tähän. Masentuneella nyt on vaan vastuu yrittää valoa kohti muidenkin kuin vain itsensä takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä, minä, minä.
Minusta on epäreilua syyllistää ystäviäsi, kun itse katkaisit välit.Millä tavalla minä katkaisin välit? En katkaissut, välien katkaisu on jotain ihan muuta kuin että ei uupumukseltaan jaksa pitää keneenkään yhteyttä ona-aloitteisesti tai että unohtaa vastata yhteen viestiin.
Ap
Älä puhu potaskaa, - kirjoitat , että UNOTAA VASTATA YHTEEN VIESTIIN, ja sinulla oli aloituksen mukaa monia ystäviä.. Ehei, kuules ,kun metsä vastaa , niinkuin sinne huudetaan.
Älä unta näe, että kukaan susta välittää, kun et ole viitsinyt edes kirjoittaa, sorry, olen huonossa kunnossa.
Siis 4 sanaa.
Tämä on by far yksi karmaisevimmista ketjuista täällä pitkään aikaan. Todella kylmiä, kostonhaluisia ja piittaamattomia ihmisiä osa kirjoittajista. Olen sanaton. Toivottavasti täällä esitetyt kylmät mielipiteet ei ole oikeassa elämässä kuin yhdellä miljoonasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei aikuisten ystävyys ole tarkoitus olla niin tiivistä, että kaikki pitää jakaa ja viestitellä koko ajan. Ihmisillä on kova kiire oman elämänsä takia. Ruuhkavuodet, uralla eteneminen, lapset ja kaikki perheen pyörittämiseen liittyvä, usein vielä päälle omat ikääntyvät vanhemmat autettavana jne. Ei ole ihme, että siinä kiireen rytäkässä unohtuu vastata viestiin jos toiseenkin. Ja unohtuu viikoiksi. Ja kun ei muista edes unohtaneensa vastata niin ei myöskään tule ajatelleeksi, että pitäisi pahoitella sitä.
Rasittavia ihmiset, jotka loukkaantuu siitä, jos joskus johonkin viestiin ei vastattu. Ja jotka laskee kuka lähetti viimeisimmän viestin ja jos se oli itse, niin ei ota itse seuraavaksi yhteyttä, jättää vaikka vuosiksi yhteydenpidon ellei toisesta kuulu ensin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleeni eräs ystävä, joka otti etäisyyttä juurikin noin kolmeksi vuodeksi, kun minun elämäni laukesi traumaattiseen kriisiin. Sinä aikana ystävyydet rakentuivat uuteen järjestykseen. Sitten tämä ystävä otti yhteyttä, kun hänellä vakava sairastuminen ja ehdotti/toivoi ystävyytemme palautuvan entiselleen. No ei palautunut. Näillä mennään!
Mulla on ystävä, joka puhuu aina omista asioistaan 95 % puhelusta. Tuli mulle traumstisoiva kokemus. Kuukauden kuluttua hän sanoi, että et kai sä sitä enää puhu kaikille. Olin alkanut ottaa tilaa puheluista 50 %. Puoli vuotta myöhemmin sain PTSD-diagnoosin ja siinä vaiheessa hän feidasi jo täysin, vaikka vein tilaa ehkä30 %. Mutta kun en jaksanut kuunnella kuten ennen ja vaadin omaakin tilaa.
Nämä ovat niitä ihmisiä, jotka valittavat masentuneen itsekkyydestä. Onhan se kurjaa, kun palvelija on heikossa hapessa.
Höpsis. Minä puhuin masentuneiden itsekkyydestä ja olen itsekin ollut masentunut ja itsekäs. Nyt taidat puhua aidasta kun muut puhuvat aidan seipäästä. (Vai toisinpäin?)
No, en edelleenkään pidä itseäni kuin hädin tuskin terveen itsekkään lähimaastossa olevana, mikä on tavoite kynnysmattoelämän jälkeen. Mutta joo, itsekäs ihminen on masentuunenakin itsekäs ja piinaa muita. Epäitsekäs masentunut eristäytyy, koska ei jaksa eikä halua enää palvella muita, niitä itsekkäitä.
Olet opetellut laittamaan rajat, hienoa! Se, että masennukseen kuuluu tyypillisesti itsekkyys ei tarkoita että jokaisen masentuneen jokainen teko olisi itsekäs.
Se on lääketieteellisesti/psykologisesti juuri päinvastoin eli masentunut ei osaa olla itsekäs. Eli ymmärtäkää nyt, ettei masennukseen kuulu itsekkyys.
"Masennusalttiille on usein ominaista niin sanotut riippuvaiset piirteet eli tavallista voimakkaampi hylätyksi tai väheksytyksi tulemisen pelko. Siksi heidän on vaikea pitää puoliaan ja he alistuvat liian helposti toisten tahtoon. Terveen itsekkyyden ja omien oikeuksien puolustamisen oppiminen on kuitenkin vaikeaa ilman kanssaihmisten ymmärrystä tai psykoterapeuttista tukea."
HAhahah!!! Jokainen masentuneen perheenjäsen tietää että masentuneen ajatukset pyörivät lähinnä oman navan ympärillä. Terveellä tavalla itsekäs ei toki osaa olla, nimenomaan huonolla tavalla.
Mikä oma diagnoosisi on? Ai niin, kusipäisyyteen ei haeta diagnoosia..
Ikävää jos et kestä totuutta. Ei se tee ihmisestä huonoa, jos on masentuneena itsekäs ja ajatukset pyörivät sen oman surkuttelun ympärillä jne. Mutta se on ikävää muillekin kuin masentuneelle itselleen.
Juuri tuollaista ihmistä ei kertakaikkiaan jaksa uupuneena tai masentuneena. Normaalivoimissa tuon tyhmyyden jaksaa sivuuttaa helpommin ja myötäillä, toki ajanhukkaa sekin.
No ei sitä tietenkään sille masentuneelle mennä suoraan sanomaan, jos ei mene itsekkyys ihan överiksi. Sulla on siellä joku ihan oma mielikuva päässäsi, varmaan kuvittelet jonkun oman elämäsi ikävän ihmisen tähän. Masentuneella nyt on vaan vastuu yrittää valoa kohti muidenkin kuin vain itsensä takia.
Vastuu on nimenomaan itsen takia, ei muiden. Sitä siellä terapiassa opetetaan masentuneelle. Juuri tuillaiset vaatijat tiputin itse ensimmäisenä, sen verran on itsesuijeluvaistoa. Tule kuntoon, että voit olla taas minulle jotain. Juu, ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleeni eräs ystävä, joka otti etäisyyttä juurikin noin kolmeksi vuodeksi, kun minun elämäni laukesi traumaattiseen kriisiin. Sinä aikana ystävyydet rakentuivat uuteen järjestykseen. Sitten tämä ystävä otti yhteyttä, kun hänellä vakava sairastuminen ja ehdotti/toivoi ystävyytemme palautuvan entiselleen. No ei palautunut. Näillä mennään!
Mulla on ystävä, joka puhuu aina omista asioistaan 95 % puhelusta. Tuli mulle traumstisoiva kokemus. Kuukauden kuluttua hän sanoi, että et kai sä sitä enää puhu kaikille. Olin alkanut ottaa tilaa puheluista 50 %. Puoli vuotta myöhemmin sain PTSD-diagnoosin ja siinä vaiheessa hän feidasi jo täysin, vaikka vein tilaa ehkä30 %. Mutta kun en jaksanut kuunnella kuten ennen ja vaadin omaakin tilaa.
Nämä ovat niitä ihmisiä, jotka valittavat masentuneen itsekkyydestä. Onhan se kurjaa, kun palvelija on heikossa hapessa.
Höpsis. Minä puhuin masentuneiden itsekkyydestä ja olen itsekin ollut masentunut ja itsekäs. Nyt taidat puhua aidasta kun muut puhuvat aidan seipäästä. (Vai toisinpäin?)
No, en edelleenkään pidä itseäni kuin hädin tuskin terveen itsekkään lähimaastossa olevana, mikä on tavoite kynnysmattoelämän jälkeen. Mutta joo, itsekäs ihminen on masentuunenakin itsekäs ja piinaa muita. Epäitsekäs masentunut eristäytyy, koska ei jaksa eikä halua enää palvella muita, niitä itsekkäitä.
Olet opetellut laittamaan rajat, hienoa! Se, että masennukseen kuuluu tyypillisesti itsekkyys ei tarkoita että jokaisen masentuneen jokainen teko olisi itsekäs.
Se on lääketieteellisesti/psykologisesti juuri päinvastoin eli masentunut ei osaa olla itsekäs. Eli ymmärtäkää nyt, ettei masennukseen kuulu itsekkyys.
"Masennusalttiille on usein ominaista niin sanotut riippuvaiset piirteet eli tavallista voimakkaampi hylätyksi tai väheksytyksi tulemisen pelko. Siksi heidän on vaikea pitää puoliaan ja he alistuvat liian helposti toisten tahtoon. Terveen itsekkyyden ja omien oikeuksien puolustamisen oppiminen on kuitenkin vaikeaa ilman kanssaihmisten ymmärrystä tai psykoterapeuttista tukea."
HAhahah!!! Jokainen masentuneen perheenjäsen tietää että masentuneen ajatukset pyörivät lähinnä oman navan ympärillä. Terveellä tavalla itsekäs ei toki osaa olla, nimenomaan huonolla tavalla.
Mikä oma diagnoosisi on? Ai niin, kusipäisyyteen ei haeta diagnoosia..
Ikävää jos et kestä totuutta. Ei se tee ihmisestä huonoa, jos on masentuneena itsekäs ja ajatukset pyörivät sen oman surkuttelun ympärillä jne. Mutta se on ikävää muillekin kuin masentuneelle itselleen.
Juuri tuollaista ihmistä ei kertakaikkiaan jaksa uupuneena tai masentuneena. Normaalivoimissa tuon tyhmyyden jaksaa sivuuttaa helpommin ja myötäillä, toki ajanhukkaa sekin.
No ei sitä tietenkään sille masentuneelle mennä suoraan sanomaan, jos ei mene itsekkyys ihan överiksi. Sulla on siellä joku ihan oma mielikuva päässäsi, varmaan kuvittelet jonkun oman elämäsi ikävän ihmisen tähän. Masentuneella nyt on vaan vastuu yrittää valoa kohti muidenkin kuin vain itsensä takia.
Tällä palstalla on outo syndrooma, että (melkein) jokainen kirjoittaja näkee joka tilanteen vain omien kokemustensa läpi. Eli jos olet kasvanut traumatisoituneena perheessä jossa jouduit lapsena kannattelemaan masentunutta vanhempaa joka vain pyöriskeli itsesäälissä, kaikki, ihan kaikki, masentuneet ovat mielestäsi täysin samanlaisia kuin tämä vanhempasi.
Jos olet ollut se hyvä ja avulias ystävä, joka on ghostattu jonkun pinnallisen ja itsekeskeisen ihmisen toimesta joka vain kyllästyi seuraasi, ovat kaikki, ihan kaikki, ilman selitystä hiljenneet ihmiset juuri tuollaisia itsekeskeisiä p*skiaisia.
Ja niin edelleen.
Turha edes yrittää selittää, että kyllä minä yritän mutta kun en vaan pysty. Eijeijei, älä selittele, sinä olet juuri tuollainen itsekäs p*skiainen, et vain myönnä sitä edes itsellesi.
Noille jotka naljailevat, että kovastipa teillä on aikaa palstailla vaikkette pysty muka ystävälle muutamaa sanaa kirjoittamaan, tämä palsta ja ystävä ovat kaksi eri asiaa.
Olen aloittanut noin 500 sähköpostia vanhalle ystävälle, mutta iskee rimakauhu, iskee "writer's block", koska ystävä ansaitsee jotain parempaa, viestin joka varmasti osoittaa miten paljon hänestä olen aina välittänyt ja selittää tyhjentävästi miksi en ole ollut yhteyksissä. Sen on pakko olla täydellinen viesti. Jos se ei ole, käy kuten ap:lle. Mikä painajainen. Ja rimakauhun takia tämä pitkittyy vaan päivästä toiseen. Minulla on post-it-lista kaikista niistä kenelle kirjoitan HUOMENNA, IHAN VARMASTI HUOMENNA sähköpostin, mutta sitä huomista ei vaan koskaan tule.
Tälle palstalle tullaan aivot nollilla, tämä on ihan tyhjänpäiväistä viihdettä, ja silti jonkinlainen illuusio siitä, ettei ole ihan yksin. Ei tämä palsta ilahduta, ei tue, ei auta yhtään sen enempää kuin joku TLC:n aivoton realityohjelma, mutta silti se on jotain. Äitini muuten kuolemaa odotellessaan katseli juuri TLC:tä. Joskus ihminen kaipaa vain aivotonta ajanvietettä kun on niin paha olla.
Oikeasti hyvissä ketjuissa on minulla täälläkin iskenyt tuo sama "writer's block". Olen tehnyt aloituksen ongelmastani ja saanut niin hyviä vastauksia, etten ole tiennyt miten vastata kaikille niille hyville ihmisille. Joten olen tuijottanut tyhjää viestilaatikkoa ja lähtenyt lenkille ettei tekisi mieli k*olla.
Ei kai tätä voi kukaan tajuta ellei itse koe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä moni näkee vain sen itsekkään ihmisen, joka on masentunut, koska sitä epäitsekästä masentunutta harva onnistuu näkemään, sen verran hyvin eristäytyvät muista, siitähän tämä ketjukin on.
Ihmiset eivät voi tietää oletko katkaissut heihin välit vai et, jos et pidä pitkään aikaan eli moneen vuoteen yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen uupunut enkä pysty pitämään yhteyttä ystäviini. Syy on se, että vaikka jaksan kyllä yhden mitä kuuluu viestin näpytellä, en henkisesti jaksa sitä mitä siitä seuraa, mitä joutuu sen jälkeen tekemään. En jaksa selostaa tarkkaan omista kuulumisistani, niitä kuitenkin tarkkaan tuon viestin jälkeen kysellään. En jaksa ottaa kannateltavakseni ystäväni henkistä taakkaa kun omaakin on jo niin paljon, ja jos laitan viestin mitä kuuluu tulee vastauksena aina vuodatus, johon on pakko kommentoida heti. En jaksa kieltäytyä tapaamisehdotuksista mutta toisaalta en jaksa lähteä tapaamiseen, ja jos laitan mitä kuuluu viestiä niin käytännössä aina ystävät kyselee sitten milloin nähdään.
Voi kun voisikin vain laittaa viestin, että mitä kuuluu. Ja siinä se. Voi kun ei tarvitsisi sen jälkeen selostaa mitään, ei kommentoida mitään, ei pelätä pahoittavansa kenenkään mieltä sillä ettei jaksa lähteä tapaamiseen. Mutta näin se ei koskaan mene. Jos yrittää, niin lopputulos on varma loukkaantuminen.
Joten älkää tulko sanomaan, että kyllä jokainen uupunut jaksaa yhden viestin lähettää.
Naisten touhuja, hyh. Miehet ei koskaan hylkäisi ystävää, vaikka tämä ei soittaisi pariin vuoteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät voi tietää oletko katkaissut heihin välit vai et, jos et pidä pitkään aikaan eli moneen vuoteen yhteyttä.
Eikö ne ihmiset voisi itse sitten ottaa yhteyttä ja vaikka kysyä mikä meininki?
Tunnen empatiaaniitä kohtaan jotka tuntevat itsensä yksinäisiksi. Vika ei ole heissä tai todella harvoin on.
Silti ihmettelen mistä johtuu se etteivät yksinäiset pysty ystävystymään keskenään vaan tahtoisivat ystäväksi sellaisen jolle tuskin mahtuu yhtään enempää sosiaalisia suhteita? Jos yksinäiset oppisivat kommunikoimaan keskenään, yksinäisyyttä tuskin enää olisi. Eivätkö he arvosta toisen yksinäisen seuraa?
Tämä ei ollut vastaus Ap:lle vaan yksinäisyydestä yleensä.
Moni tässä ketjussa ei näytä ollenkaan ymmärtävän mitä kova uupumus oikeasti on. Ikävä juttu.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen empatiaaniitä kohtaan jotka tuntevat itsensä yksinäisiksi. Vika ei ole heissä tai todella harvoin on.
Silti ihmettelen mistä johtuu se etteivät yksinäiset pysty ystävystymään keskenään vaan tahtoisivat ystäväksi sellaisen jolle tuskin mahtuu yhtään enempää sosiaalisia suhteita? Jos yksinäiset oppisivat kommunikoimaan keskenään, yksinäisyyttä tuskin enää olisi. Eivätkö he arvosta toisen yksinäisen seuraa?
Tämä ei ollut vastaus Ap:lle vaan yksinäisyydestä yleensä.
Ystävyyden syntyminen vaatii yhteistä tarttumapintaa, ja sellaiseksi ei riitä pelkkä yksinäisyys. Pitää olla paljon muutakin yhteistä. Ja lisäksi asua melko lähekkäin.
"Palataan asiaan." Naistenlehtipsykologiaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei aikuisten ystävyys ole tarkoitus olla niin tiivistä, että kaikki pitää jakaa ja viestitellä koko ajan. Ihmisillä on kova kiire oman elämänsä takia. Ruuhkavuodet, uralla eteneminen, lapset ja kaikki perheen pyörittämiseen liittyvä, usein vielä päälle omat ikääntyvät vanhemmat autettavana jne. Ei ole ihme, että siinä kiireen rytäkässä unohtuu vastata viestiin jos toiseenkin. Ja unohtuu viikoiksi. Ja kun ei muista edes unohtaneensa vastata niin ei myöskään tule ajatelleeksi, että pitäisi pahoitella sitä.
Rasittavia ihmiset, jotka loukkaantuu siitä, jos joskus johonkin viestiin ei vastattu. Ja jotka laskee kuka lähetti viimeisimmän viestin ja jos se oli itse, niin ei ota itse seuraavaksi yhteyttä, jättää vaikka vuosiksi yhteydenpidon ellei toisesta kuulu ensin.
Tuollaisia loukkaantujia ikävä kyllä riittää.
Alue: Aihe vapaa
Ikävää jos et kestä totuutta. Ei se tee ihmisestä huonoa, jos on masentuneena itsekäs ja ajatukset pyörivät sen oman surkuttelun ympärillä jne. Mutta se on ikävää muillekin kuin masentuneelle itselleen.