Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Menetin uupumuksen takia kaikki ystävät
25.06.2023 |
Minulla oli ennen noin kymmenen ihmistä ystävinä, kaikki monen vuoden ajan. Uuvuin (syinä työ ja perhe-elämä), ehkä masennunkin. Enkä uupumuksen takia jaksanut pitää keneenkään yhteyttä. Hyvä kun selvisin hengissä nuo uupumuksen vuodet. Kaikki energia meni selviytymiseen. Nyt olen parantumassa, ja huomaan, että minulla ei ole enää yhtään ystävää. Menetin heidät kaikki. Kenellekään en ollut millään tavalla ilkeä, en pettänyt lupauksia, ei mitään sellaista. En vain jaksanut pitää mitään yhteyttä. Olen nyt laittanut heille viestejä ja kysellyt kuulumisia, yrittänyt soittaa. Eivät vastaa. Kaksi estänyt facebookissakin näköjään. Näinkö tämä sitten menee? Että uupumalla todella menettää kaiken?
Kommentit (576)
Vierailija kirjoitti:
Noille jotka naljailevat, että kovastipa teillä on aikaa palstailla vaikkette pysty muka ystävälle muutamaa sanaa kirjoittamaan, tämä palsta ja ystävä ovat kaksi eri asiaa.
Olen aloittanut noin 500 sähköpostia vanhalle ystävälle, mutta iskee rimakauhu, iskee "writer's block", koska ystävä ansaitsee jotain parempaa, viestin joka varmasti osoittaa miten paljon hänestä olen aina välittänyt ja selittää tyhjentävästi miksi en ole ollut yhteyksissä. Sen on pakko olla täydellinen viesti. Jos se ei ole, käy kuten ap:lle. Mikä painajainen. Ja rimakauhun takia tämä pitkittyy vaan päivästä toiseen. Minulla on post-it-lista kaikista niistä kenelle kirjoitan HUOMENNA, IHAN VARMASTI HUOMENNA sähköpostin, mutta sitä huomista ei vaan koskaan tule.
Tälle palstalle tullaan aivot nollilla, tämä on ihan tyhjänpäiväistä viihdettä, ja silti jonkinlainen illuusio siitä, ettei ole ihan yksin. Ei tämä palsta ilahduta, ei tue, ei auta yhtään sen enempää kuin joku TLC:n aivoton realityohjelma, mutta silti se on jotain. Äitini muuten kuolemaa odotellessaan katseli juuri TLC:tä. Joskus ihminen kaipaa vain aivotonta ajanvietettä kun on niin paha olla.
Oikeasti hyvissä ketjuissa on minulla täälläkin iskenyt tuo sama "writer's block". Olen tehnyt aloituksen ongelmastani ja saanut niin hyviä vastauksia, etten ole tiennyt miten vastata kaikille niille hyville ihmisille. Joten olen tuijottanut tyhjää viestilaatikkoa ja lähtenyt lenkille ettei tekisi mieli k*olla.
Ei kai tätä voi kukaan tajuta ellei itse koe.
Lämmin osanotto sinulle äitisi poismenon johdosta. Toivottavasti olosi helpottuu ja löydät jonkun jolle puhua. Onko sinulla hoitokontakti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millaisia lääkityksiä teille muille uupuneesti masentuneille on annettu?
Itselleni näyttäisi toimivan Voxra, enkä ymmärrä, miksei siitä puhuta enempää. En itse edes tiennyt sen tyyppisen lääkkeen olemassaolosta. Se siis on toimintakykyä lisäävä masennuslääke niille, jotka ovat uupuneita/lamaantuneita.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.
Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.
Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.
Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.
Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.
Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"
Juu, mä voisin. Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon. Mun pitäisi selittää, mennä käymään, vastata uudelleen ja uudelleen. Nämä ovat kaikki vähän kaukaisempia ihmisiä, joille ei oikeastaan edes kuulu mun sairastelut ja asiat. Tänne voin ihan vapaasti kirjoittaa viestin tai olla kirjoittamatta, se ei muuta yhtäkään ihmissuhdetta eikä velvoita mihinkään jatkoon.
Olen tehnyt sitäkin virhettä, että kuvittelen, että nyt on voimia ja sitten otan yhteyttä ja sitten ei ollutkaan. Kuin vain siihen alkuspurttiin, että sain viestin tai pari vaihdettua.
Eli toisin sanoen siis et halua?
Mä ymmärrän tuota edellistä kirjoittajaa. Mä en laita ystävilleni "Mitä kuuluu?" viestiä silloin, jos mulla ei ole aikaa alkaa viestittelemään sen enempää. Nimittäon ainakin mun ystäviltäni tulee vastauksessaan kysymyksiä mulle, joihin tietysti he olettavat mun vastaavan myös. Ja heti eikä vasta viikon päästä.
Noin ne ystävyyden loppuvat.
Jep. jos jollain ei koskaan ole "aikaa" eli halua ja viitsimistä minua tavata oikein missään muodossa, niin tulee se päivä kun minä olen ns täyttänyt jo sen aukon, eikä minulla sitten vuosien päästä itsellä liikene enää sellaiselle josta ei koskaan kuulunut enää mitään. Mitä sitä, tuntemattomalle ihmiselle yhtäkkiä alkaa tapaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.
Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.
Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.
Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.
Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.
Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"
Juu, mä voisin. Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon. Mun pitäisi selittää, mennä käymään, vastata uudelleen ja uudelleen. Nämä ovat kaikki vähän kaukaisempia ihmisiä, joille ei oikeastaan edes kuulu mun sairastelut ja asiat. Tänne voin ihan vapaasti kirjoittaa viestin tai olla kirjoittamatta, se ei muuta yhtäkään ihmissuhdetta eikä velvoita mihinkään jatkoon.
Olen tehnyt sitäkin virhettä, että kuvittelen, että nyt on voimia ja sitten otan yhteyttä ja sitten ei ollutkaan. Kuin vain siihen alkuspurttiin, että sain viestin tai pari vaihdettua.
Eli toisin sanoen siis et halua?
Mä ymmärrän tuota edellistä kirjoittajaa. Mä en laita ystävilleni "Mitä kuuluu?" viestiä silloin, jos mulla ei ole aikaa alkaa viestittelemään sen enempää. Nimittäon ainakin mun ystäviltäni tulee vastauksessaan kysymyksiä mulle, joihin tietysti he olettavat mun vastaavan myös. Ja heti eikä vasta viikon päästä.
Noin ne ystävyyden loppuvat.
Jep. jos jollain ei koskaan ole "aikaa" eli halua ja viitsimistä minua tavata oikein missään muodossa, niin tulee se päivä kun minä olen ns täyttänyt jo sen aukon, eikä minulla sitten vuosien päästä itsellä liikene enää sellaiselle josta ei koskaan kuulunut enää mitään. Mitä sitä, tuntemattomalle ihmiselle yhtäkkiä alkaa tapaamista.
Katkeraa tekstiä. Ei se sinun vanha ystävä oikeasti mikään tuntematon ole, olethan saattanut tuntea hänet ihan lapsuudesta saakka.
Vierailija kirjoitti:
Mulle kävi kerran niin, että serkkuni laittoi somessa viestiä, että on saanut lapsen. Emme olleet lapsuuden jälkeen olleet missään tekemisissä, ja kun jatkettiin viestittelyä selvisikin, että oli sekoittanut minut siskooni, jolla on lapsia, ja halunnut siis jakaa kokemuksia toisen lapsellisen kanssa, eikä suinkaan minun jolla siis ei ole lapsia. Selvisi kuitenkin, että asumme samassa kaupungissa, mistä serkkuni innostui valtavasti ja halusi nähdä samana tai seuraavana päivänä. Mulla ei ollut mitään pakottavaa aikataulullista estettä mutta olin niin uupunut, etten vaan kertakaikkiaan kyennyt näkemään. Olisin itsekin toivonut parisuhdetta ja lapsia, valtaosa muutenkin vähäisestä sosiaalisesta energiasta meni aina uusien miesehdokkaiden treffailuun, eikä mulla sillä varoitusajalla vaan liiennyt energiaa tavata käytännössä täysin vierasta miestä, joka on 1. mun serkku 2. varattu 3. juuri tullut isäksi ja selvästi aivan pursuavan iloinen siitä. En edes osannut keksiä mitään tekosyitä vaan kertakaikkiaan vaan jätin vastaamatta viesteihin. Hävettää vieläkin ja haluaisin näin vuosien jälkeen selittää hänelle käytöstäni jotenkin, mutta en vaan kehtaa. Eli ymmärrän tosi hyvin tuon, ettei voimavarat vaan riitä näkemiseen. Se tunne silloin kun häpesi käytöstään, mitään tekosyytä ei ollut, serkku jopa sanoi että tulee autolla hakemaan minut kotoani, mutta lamaava uupumus teki tapaamisen mahdottomaksi.
Et halunnut nähdä, toimit tökerösti ja käyttäydyit huonosti, ja selität että johtuu uupumuksesta. Ei uupuminen tuota tarkoita. Samaa settiä kuin selitetllää lapsen huonoa käytöstä neuronkirjolla tai omaa huumeidenkäyttöä lääkitsemisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.
Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.
Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.
Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.
Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.
Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"
Juu, mä voisin. Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon. Mun pitäisi selittää, mennä käymään, vastata uudelleen ja uudelleen. Nämä ovat kaikki vähän kaukaisempia ihmisiä, joille ei oikeastaan edes kuulu mun sairastelut ja asiat. Tänne voin ihan vapaasti kirjoittaa viestin tai olla kirjoittamatta, se ei muuta yhtäkään ihmissuhdetta eikä velvoita mihinkään jatkoon.
Olen tehnyt sitäkin virhettä, että kuvittelen, että nyt on voimia ja sitten otan yhteyttä ja sitten ei ollutkaan. Kuin vain siihen alkuspurttiin, että sain viestin tai pari vaihdettua.
Eli toisin sanoen siis et halua?
Mä ymmärrän tuota edellistä kirjoittajaa. Mä en laita ystävilleni "Mitä kuuluu?" viestiä silloin, jos mulla ei ole aikaa alkaa viestittelemään sen enempää. Nimittäon ainakin mun ystäviltäni tulee vastauksessaan kysymyksiä mulle, joihin tietysti he olettavat mun vastaavan myös. Ja heti eikä vasta viikon päästä.
Noin ne ystävyyden loppuvat.
Jep. jos jollain ei koskaan ole "aikaa" eli halua ja viitsimistä minua tavata oikein missään muodossa, niin tulee se päivä kun minä olen ns täyttänyt jo sen aukon, eikä minulla sitten vuosien päästä itsellä liikene enää sellaiselle josta ei koskaan kuulunut enää mitään. Mitä sitä, tuntemattomalle ihmiselle yhtäkkiä alkaa tapaamista.
Katkeraa tekstiä. Ei se sinun vanha ystävä oikeasti mikään tuntematon ole, olethan saattanut tuntea hänet ihan lapsuudesta saakka.
Toiset ihmiset luulee tuntevansa jonkun vielä ysikymppisenä sillä perusteella että lapsena leikittiin kerran. Typerää tekstiä.
Mitä olen elämästä oppinut on se, että ihmiset syrjivät luontaisesti ihmisiä joilla menee huonosti. Olen itse ollut sekä syrjitty että syrjivä - yksi olennainen syy on varmasti tieto siitä, että avain olotilan muutokseen on huonovointisella itsellään. Muille ihmisille huonovointiset ovat energiasyöppöjä masentajia. Kymmenen vuotta on pitkä aika olla ikävää seuraa, kuka jaksaa niin kauan yrittää syöstä energiaa masentuneelle kun ei ole mitään tietoa onko seura parempaa ensi vuonna vai 20v päästä? Saa olla masentunut ihminen muuten aika kultaista seuraa että jaksaa yrittää.
Toinen missä kohtaa ystävät häviävät on ympäristön muuttuminen. Esimerkiksi opiskeluaikana ja samalla työpaikalla yhdessäolo on helppoa. Kun aikaa ystävälle pitäisi järjestää vapaa-ajalle, kynnys yhteydenpitoon nousee sillä nykyään vapaa-aika on täynnä mahdollisuuksia tehdä kaikkea muuta kivaa.
Kolmas on lapsiperheellistyminen. Pikkulapsiaika on hyvin kokonaisvaltaista ja lapsettomien ja lapsellisten elämä on hyvin erilaista. Lapset laittavat koko perheen aikataulun tiukille ja se pari tuntia vapaa-aikaa mitä vanhemmille päivään jää voi mennä vaan itsekseen palautumiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei aikuisten ystävyys ole tarkoitus olla niin tiivistä, että kaikki pitää jakaa ja viestitellä koko ajan. Ihmisillä on kova kiire oman elämänsä takia. Ruuhkavuodet, uralla eteneminen, lapset ja kaikki perheen pyörittämiseen liittyvä, usein vielä päälle omat ikääntyvät vanhemmat autettavana jne. Ei ole ihme, että siinä kiireen rytäkässä unohtuu vastata viestiin jos toiseenkin. Ja unohtuu viikoiksi. Ja kun ei muista edes unohtaneensa vastata niin ei myöskään tule ajatelleeksi, että pitäisi pahoitella sitä.
Rasittavia ihmiset, jotka loukkaantuu siitä, jos joskus johonkin viestiin ei vastattu. Ja jotka laskee kuka lähetti viimeisimmän viestin ja jos se oli itse, niin ei ota itse seuraavaksi yhteyttä, jättää vaikka vuosiksi yhteydenpidon ellei toisesta kuulu ensin.
Tuossa mainitsemassasi tilanteessahan jättää se toinenkin yhteydenpidon vaikka vuosiksi, jos hänkään ei ota yhteyttä. Miksi se siis mielestäsi on vain sen toisen rasittavuus, kun KUMPIKAAN ei kerran ota yhteyttä toiseen? Jännä ajatus että sen tehtävä on ottaa yhteyttä joka viimeisen kerran otti yhteyttä eikä toinen vastannnut siihen. Miksi se joka jätti vastaamatta ei voi itse ollenkaan ottaa yhteyttä?
Osaatko oikein itsekään selittää närkästystäsi?
Jollain on taas aamu alkanut väärällä jalalla noustessa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noille jotka naljailevat, että kovastipa teillä on aikaa palstailla vaikkette pysty muka ystävälle muutamaa sanaa kirjoittamaan, tämä palsta ja ystävä ovat kaksi eri asiaa.
Olen aloittanut noin 500 sähköpostia vanhalle ystävälle, mutta iskee rimakauhu, iskee "writer's block", koska ystävä ansaitsee jotain parempaa, viestin joka varmasti osoittaa miten paljon hänestä olen aina välittänyt ja selittää tyhjentävästi miksi en ole ollut yhteyksissä. Sen on pakko olla täydellinen viesti. Jos se ei ole, käy kuten ap:lle. Mikä painajainen. Ja rimakauhun takia tämä pitkittyy vaan päivästä toiseen. Minulla on post-it-lista kaikista niistä kenelle kirjoitan HUOMENNA, IHAN VARMASTI HUOMENNA sähköpostin, mutta sitä huomista ei vaan koskaan tule.
Tälle palstalle tullaan aivot nollilla, tämä on ihan tyhjänpäiväistä viihdettä, ja silti jonkinlainen illuusio siitä, ettei ole ihan yksin. Ei tämä palsta ilahduta, ei tue, ei auta yhtään sen enempää kuin joku TLC:n aivoton realityohjelma, mutta silti se on jotain. Äitini muuten kuolemaa odotellessaan katseli juuri TLC:tä. Joskus ihminen kaipaa vain aivotonta ajanvietettä kun on niin paha olla.
Oikeasti hyvissä ketjuissa on minulla täälläkin iskenyt tuo sama "writer's block". Olen tehnyt aloituksen ongelmastani ja saanut niin hyviä vastauksia, etten ole tiennyt miten vastata kaikille niille hyville ihmisille. Joten olen tuijottanut tyhjää viestilaatikkoa ja lähtenyt lenkille ettei tekisi mieli k*olla.
Ei kai tätä voi kukaan tajuta ellei itse koe.
Sulle vinkki tuohon. Kirjoita että et osaa oikein kirjoittaa nyt mitään kun tuli niin paljon hyviä vastauksia, ja kiität. Kaverille viesti että sori kun en ole ollut yhteyksissä, olen sairas. Sopiiko jos otan yhteyttä sitten taas kun jaksan. Miksi tehdä asioista vaikeampia kuin ne ovat. Ihmiset tuppaavat ymmärtämään kun niille selittää.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen empatiaaniitä kohtaan jotka tuntevat itsensä yksinäisiksi. Vika ei ole heissä tai todella harvoin on.
Silti ihmettelen mistä johtuu se etteivät yksinäiset pysty ystävystymään keskenään vaan tahtoisivat ystäväksi sellaisen jolle tuskin mahtuu yhtään enempää sosiaalisia suhteita? Jos yksinäiset oppisivat kommunikoimaan keskenään, yksinäisyyttä tuskin enää olisi. Eivätkö he arvosta toisen yksinäisen seuraa?
Tämä ei ollut vastaus Ap:lle vaan yksinäisyydestä yleensä.
Voin vastata omalta kohdaltani; minua ei haluta kaveriksi, siinä syy. Olen usein pyytänyt kahville ihmistä joka valittaa yksinäisyyttään, mutta he ovat halunneet vain valittaa, eivät oikeasti kavereita, toisin kuin minä. Sama netissä. Juuri taas sain lukea ettei kanssani voi ystävystyä kun ensin pitäisi tuntea joku 10vuotta. Jännästi parisuhteeseenkin päädytään melko nopeasti ekasta tapaamisesta, ja siinä jaetaan ihan samoja juttuja mitä ystävällekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla riippuu siitä, muten erkaantuminen on hoidettu.
Jos minuun sattui riipivän kovaa ja jouduin parantumaan toisen etäisyydenotosta, en ota takaisin. Enkä ota takaisin, jos minua on kohdeltu huonosti tai epäreilusti. Jos taas välit olivat sellaiset, ettei ole luontaista haittaa katkosta tai katkolle lähtijä teki sen kauniisti ja minusta välittäen, ovi on auki.
Olen itsekin kärsinyt uupumuksesta ja pyrkinyt toimimaan niin, että ystävyydet voisivat jatkua toivuttuani. Muutamaa ymmärtäväistä ystävää olen pitänyt lähellä uupumuksessa, muut kauempana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen empatiaaniitä kohtaan jotka tuntevat itsensä yksinäisiksi. Vika ei ole heissä tai todella harvoin on.
Silti ihmettelen mistä johtuu se etteivät yksinäiset pysty ystävystymään keskenään vaan tahtoisivat ystäväksi sellaisen jolle tuskin mahtuu yhtään enempää sosiaalisia suhteita? Jos yksinäiset oppisivat kommunikoimaan keskenään, yksinäisyyttä tuskin enää olisi. Eivätkö he arvosta toisen yksinäisen seuraa?
Tämä ei ollut vastaus Ap:lle vaan yksinäisyydestä yleensä.
Voin vastata omalta kohdaltani; minua ei haluta kaveriksi, siinä syy. Olen usein pyytänyt kahville ihmistä joka valittaa yksinäisyyttään, mutta he ovat halunneet vain valittaa, eivät oikeasti kavereita, toisin kuin minä. Sama netissä. Juuri taas sain lukea ettei kanssani voi ystävystyä kun ensin pitäisi tuntea joku 10vuotta. Jännästi parisuhteeseenkin päädytään melko nopeasti ekasta tapaamisesta, ja siinä jaetaan ihan samoja juttuja mitä ystävällekin.
Somessa homma kusee täysin; ihmiset oikeasti julkaisuissaan maukuvat yksinäisyyttään, mutta tarkoitus on manipulatiivinen - viestittää juuri tietyille ihmisille, että halutaan seuraan. Ja tosiaan, narista tai tulvia omia asioitaan juuri siitä hetkestä, ei todellakaan mitään ystävyyttä! Kauheita ihmisiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.
Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.
Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.
Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.
Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.
Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"
Juu, mä voisin. Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon. Mun pitäisi selittää, mennä käymään, vastata uudelleen ja uudelleen. Nämä ovat kaikki vähän kaukaisempia ihmisiä, joille ei oikeastaan edes kuulu mun sairastelut ja asiat. Tänne voin ihan vapaasti kirjoittaa viestin tai olla kirjoittamatta, se ei muuta yhtäkään ihmissuhdetta eikä velvoita mihinkään jatkoon.
Olen tehnyt sitäkin virhettä, että kuvittelen, että nyt on voimia ja sitten otan yhteyttä ja sitten ei ollutkaan. Kuin vain siihen alkuspurttiin, että sain viestin tai pari vaihdettua.
Eli toisin sanoen siis et halua?
Mä ymmärrän tuota edellistä kirjoittajaa. Mä en laita ystävilleni "Mitä kuuluu?" viestiä silloin, jos mulla ei ole aikaa alkaa viestittelemään sen enempää. Nimittäon ainakin mun ystäviltäni tulee vastauksessaan kysymyksiä mulle, joihin tietysti he olettavat mun vastaavan myös. Ja heti eikä vasta viikon päästä.
Noin ne ystävyyden loppuvat.
Jep. jos jollain ei koskaan ole "aikaa" eli halua ja viitsimistä minua tavata oikein missään muodossa, niin tulee se päivä kun minä olen ns täyttänyt jo sen aukon, eikä minulla sitten vuosien päästä itsellä liikene enää sellaiselle josta ei koskaan kuulunut enää mitään. Mitä sitä, tuntemattomalle ihmiselle yhtäkkiä alkaa tapaamista.
Katkeraa tekstiä. Ei se sinun vanha ystävä oikeasti mikään tuntematon ole, olethan saattanut tuntea hänet ihan lapsuudesta saakka.
Ei se ole katkeraa tekstiä. Jos vaan ei koskaan ole aikaa ja jaksamista, pitää ymmärtää että ihmiset ei odottele kotona vaan sitä päivää koska se jaksaminen palautuu, heillä on oma elämänsä ja tapaavat mahdollisesti muita ihmisiä ja muuta seuraa. Ei kenenkään edes kuulu jäädä odottelemaan vuosiksi, ystävä voi silti olla mutta elämä menee eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noille jotka naljailevat, että kovastipa teillä on aikaa palstailla vaikkette pysty muka ystävälle muutamaa sanaa kirjoittamaan, tämä palsta ja ystävä ovat kaksi eri asiaa.
Olen aloittanut noin 500 sähköpostia vanhalle ystävälle, mutta iskee rimakauhu, iskee "writer's block", koska ystävä ansaitsee jotain parempaa, viestin joka varmasti osoittaa miten paljon hänestä olen aina välittänyt ja selittää tyhjentävästi miksi en ole ollut yhteyksissä. Sen on pakko olla täydellinen viesti. Jos se ei ole, käy kuten ap:lle. Mikä painajainen. Ja rimakauhun takia tämä pitkittyy vaan päivästä toiseen. Minulla on post-it-lista kaikista niistä kenelle kirjoitan HUOMENNA, IHAN VARMASTI HUOMENNA sähköpostin, mutta sitä huomista ei vaan koskaan tule.
Tälle palstalle tullaan aivot nollilla, tämä on ihan tyhjänpäiväistä viihdettä, ja silti jonkinlainen illuusio siitä, ettei ole ihan yksin. Ei tämä palsta ilahduta, ei tue, ei auta yhtään sen enempää kuin joku TLC:n aivoton realityohjelma, mutta silti se on jotain. Äitini muuten kuolemaa odotellessaan katseli juuri TLC:tä. Joskus ihminen kaipaa vain aivotonta ajanvietettä kun on niin paha olla.
Oikeasti hyvissä ketjuissa on minulla täälläkin iskenyt tuo sama "writer's block". Olen tehnyt aloituksen ongelmastani ja saanut niin hyviä vastauksia, etten ole tiennyt miten vastata kaikille niille hyville ihmisille. Joten olen tuijottanut tyhjää viestilaatikkoa ja lähtenyt lenkille ettei tekisi mieli k*olla.
Ei kai tätä voi kukaan tajuta ellei itse koe.
Lämmin osanotto sinulle äitisi poismenon johdosta. Toivottavasti olosi helpottuu ja löydät jonkun jolle puhua. Onko sinulla hoitokontakti?
Kiitos sinulle osanotosta.
Ei ole mitään hoitokontaktia. En tiedä mikä hoito voisi auttaa, koska ne faktat, joita suren, eivät muutu miksikään.
En jaksa lukea koko ketjua, mutta ei sinulla ole syytä pyytää anteeksi uupumustasi. Jos kukaan ei vastaa mitään kuulumiskyselyyn, niin ei ole tarvetta enempää selitellä. Parempi ehkä etsiä uusia tuttavuuksia, jotka kysyvät vointiasi silloin tällöin. Ymmärrän kyllä harmituksen,mutta mielestäni outoa heiltä olla vastaamatta, kun et ole kerta loukannut tai tehnyt ohareita yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.
Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.
Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.
Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.
Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.
Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"
Juu, mä voisin. Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon. Mun pitäisi selittää, mennä käymään, vastata uudelleen ja uudelleen. Nämä ovat kaikki vähän kaukaisempia ihmisiä, joille ei oikeastaan edes kuulu mun sairastelut ja asiat. Tänne voin ihan vapaasti kirjoittaa viestin tai olla kirjoittamatta, se ei muuta yhtäkään ihmissuhdetta eikä velvoita mihinkään jatkoon.
Olen tehnyt sitäkin virhettä, että kuvittelen, että nyt on voimia ja sitten otan yhteyttä ja sitten ei ollutkaan. Kuin vain siihen alkuspurttiin, että sain viestin tai pari vaihdettua.
Eli toisin sanoen siis et halua?
Mä ymmärrän tuota edellistä kirjoittajaa. Mä en laita ystävilleni "Mitä kuuluu?" viestiä silloin, jos mulla ei ole aikaa alkaa viestittelemään sen enempää. Nimittäon ainakin mun ystäviltäni tulee vastauksessaan kysymyksiä mulle, joihin tietysti he olettavat mun vastaavan myös. Ja heti eikä vasta viikon päästä.
Noin ne ystävyyden loppuvat.
Jep. jos jollain ei koskaan ole "aikaa" eli halua ja viitsimistä minua tavata oikein missään muodossa, niin tulee se päivä kun minä olen ns täyttänyt jo sen aukon, eikä minulla sitten vuosien päästä itsellä liikene enää sellaiselle josta ei koskaan kuulunut enää mitään. Mitä sitä, tuntemattomalle ihmiselle yhtäkkiä alkaa tapaamista.
Katkeraa tekstiä. Ei se sinun vanha ystävä oikeasti mikään tuntematon ole, olethan saattanut tuntea hänet ihan lapsuudesta saakka.
Ei se ole katkeraa tekstiä. Jos vaan ei koskaan ole aikaa ja jaksamista, pitää ymmärtää että ihmiset ei odottele kotona vaan sitä päivää koska se jaksaminen palautuu, heillä on oma elämänsä ja tapaavat mahdollisesti muita ihmisiä ja muuta seuraa. Ei kenenkään edes kuulu jäädä odottelemaan vuosiksi, ystävä voi silti olla mutta elämä menee eteenpäin.
Ei kai kukaan nyt odotakaan kenenkään ODOTTELEVAN vuosikausia yhtä hiljentynyttä ystävää ja laittavan muuta elämäänsä paussille??
Mutta se ei estä sitä, etteikö ystävää voisi ymmärtää ja yhteydenpitoa jatkaa taas kun tällä on asiat paremmin.
Minusta tuntuu, että jotkut tässä ketjussa puhuvat sellaisista "paita ja peppu" -ystävyyksistä, että vietetään lähes joka hetki tiiviissä yhteydenpidossa, ja joiden hiljentyminen (hyvästäkin syystä) loukkaa sydänjuuria myöten.
Minulla ei ole ikinä ollut tuollaisia. No, ehkä ala-asteella viimeksi. Sen jälkeen minulla on aina ollut ystäväporukoita, jotka pitävät 4-10 ihmisen ryhminä yhteyttä keskenään. Olen laskenut heidätkin hyvin läheisiksi ystäviksi, en tarvitse tuollaista yhtä "BFF 4EVA" -ystävää. Toki pienemmät porukat ovat tiiviimpiä kuin ne isot, jälkimmäiset olleet lähinnä harrastusporukoita jotka tulevat muutenkin toimeen keskenään.
Ystävyyden määritelmiä on erilaisia, ja jokainen ystävyys rakentuu erilaiselle pohjalle. Surkeassa tilanteessa yhteydenpidosta teki minulle vaikeampaa se, että nuo läheisimmät kaveriryhmät perustuivat siihen, että meillä oli aina hauskaa keskenään. Ne eivät olleet mitään bileporukoita, en ole bilettäjä ollenkaan. Mutta siis me tuimme, kannustimme, ilahdutimme toisiamme ja nauroimme keskenämme. Voimme luottaa siihen, että meille tuli aina toistemme seurasta hyvä mieli.
Surkeassa tilassani minusta ei ollut enää siihen. En halunnut olla se, joka tekee tästä ryhmästä synkän terapiaryhmän. Halusin olla se vitsikäs tyyppi joka olin aina ennenkin ollut. Tai vähintäänkin halusin, että heidän seuransa saisi minut unohtamaan murheeni kuten ennenkin oli käynyt. Nyt se ei enää onnistunut. Siksi ajattelin, että kunhan tämä tästä korjaantuu, teen comebackin hauskana ihmisenä. En vain ollut varautunut siihen, että asiat eivät niin vain korjaannu.
Surullisinta oli kuitenkin tajuta, että jostain syystä minä olin ilmeisesti se liima, joka noita ryhmiä piti koossa. Parhaimpina ystävinäni pitämäni ihmiset - jotka olen tuntenut jo lähemmäs 25 vuotta - eivät näköjään ole keskenäänkään pitäneet yhteyttä sen jälkeen kun minä "katosin".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.
Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.
Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.
Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.
Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.
Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"
Juu, mä voisin. Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon. Mun pitäisi selittää, mennä käymään, vastata uudelleen ja uudelleen. Nämä ovat kaikki vähän kaukaisempia ihmisiä, joille ei oikeastaan edes kuulu mun sairastelut ja asiat. Tänne voin ihan vapaasti kirjoittaa viestin tai olla kirjoittamatta, se ei muuta yhtäkään ihmissuhdetta eikä velvoita mihinkään jatkoon.
Olen tehnyt sitäkin virhettä, että kuvittelen, että nyt on voimia ja sitten otan yhteyttä ja sitten ei ollutkaan. Kuin vain siihen alkuspurttiin, että sain viestin tai pari vaihdettua.
Eli toisin sanoen siis et halua?
Mä ymmärrän tuota edellistä kirjoittajaa. Mä en laita ystävilleni "Mitä kuuluu?" viestiä silloin, jos mulla ei ole aikaa alkaa viestittelemään sen enempää. Nimittäon ainakin mun ystäviltäni tulee vastauksessaan kysymyksiä mulle, joihin tietysti he olettavat mun vastaavan myös. Ja heti eikä vasta viikon päästä.
Noin ne ystävyyden loppuvat.
Jep. jos jollain ei koskaan ole "aikaa" eli halua ja viitsimistä minua tavata oikein missään muodossa, niin tulee se päivä kun minä olen ns täyttänyt jo sen aukon, eikä minulla sitten vuosien päästä itsellä liikene enää sellaiselle josta ei koskaan kuulunut enää mitään. Mitä sitä, tuntemattomalle ihmiselle yhtäkkiä alkaa tapaamista.
Katkeraa tekstiä. Ei se sinun vanha ystävä oikeasti mikään tuntematon ole, olethan saattanut tuntea hänet ihan lapsuudesta saakka.
Toiset ihmiset luulee tuntevansa jonkun vielä ysikymppisenä sillä perusteella että lapsena leikittiin kerran. Typerää tekstiä.
Älä vääristele omia sanojasi.
Alue: Aihe vapaa
Minä olen masentunut. Psykiatrin mielestä. Ja olen ollut aina just tosi ihana ja mukava ja joustava. Tietysti lähelle on sitten kertynyt niitä vähemmän joustavia, koska muut pistävät heille suorilta luun kurkkuun.
Nyt, kun opettelen terapiassa missä rajani menevät ja miten niitä suojellaan, olen sitten näiden ihmisten mielestä itsekäs, sekaisin, tosiaankin sen terapian tarpeessa jne.
Onneksi on myös reiluja ja sydämellisiä ystäviä.