Menetin uupumuksen takia kaikki ystävät

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noille jotka naljailevat, että kovastipa teillä on aikaa palstailla vaikkette pysty muka ystävälle muutamaa sanaa kirjoittamaan, tämä palsta ja ystävä ovat kaksi eri asiaa.

Olen aloittanut noin 500 sähköpostia vanhalle ystävälle, mutta iskee rimakauhu, iskee "writer's block", koska ystävä ansaitsee jotain parempaa, viestin joka varmasti osoittaa miten paljon hänestä olen aina välittänyt ja selittää tyhjentävästi miksi en ole ollut yhteyksissä. Sen on pakko olla täydellinen viesti. Jos se ei ole, käy kuten ap:lle. Mikä painajainen. Ja rimakauhun takia tämä pitkittyy vaan päivästä toiseen. Minulla on post-it-lista kaikista niistä kenelle kirjoitan HUOMENNA, IHAN VARMASTI HUOMENNA sähköpostin, mutta sitä huomista ei vaan koskaan tule.

Tälle palstalle tullaan aivot nollilla, tämä on ihan tyhjänpäiväistä viihdettä, ja silti jonkinlainen illuusio siitä, ettei ole ihan yksin. Ei tämä palsta ilahduta, ei tue, ei auta yhtään sen enempää kuin joku TLC:n aivoton realityohjelma, mutta silti se on jotain. Äitini muuten kuolemaa odotellessaan katseli juuri TLC:tä. Joskus ihminen kaipaa vain aivotonta ajanvietettä kun on niin paha olla.

Oikeasti hyvissä ketjuissa on minulla täälläkin iskenyt tuo sama "writer's block". Olen tehnyt aloituksen ongelmastani ja saanut niin hyviä vastauksia, etten ole tiennyt miten vastata kaikille niille hyville ihmisille. Joten olen tuijottanut tyhjää viestilaatikkoa ja lähtenyt lenkille ettei tekisi mieli k*olla.

Ei kai tätä voi kukaan tajuta ellei itse koe.

Lämmin osanotto sinulle äitisi poismenon johdosta. Toivottavasti olosi helpottuu ja löydät jonkun jolle puhua. Onko sinulla hoitokontakti?

Kiitos sinulle osanotosta.

Ei ole mitään hoitokontaktia. En tiedä mikä hoito voisi auttaa, koska ne faktat, joita suren, eivät muutu miksikään.

Kuulostaa tutulta. Olin samalta tuntuvassa tilanteessa monia vuosia, eristäydyin ja yritin rämpiä. Ammattiapuakin hain pari kertaa, eikä onnistunut. Lopulta kaikki eskaloitui ja työkyky meni. Sittenkin vielä vain olin puoli vuotta.

Nyt olen saanut osaavaa terapiaa, joka auttaa ja psykiatrin, joka on loistava. Ja lääkkeen, joka näyttäisi toimivan (Voxra). Elämä on yhtä surullisessa kohdassa kuin ennenkin ja valtavasti tehtävää, mutta nyt seitsemän vuoden jälkeen on toivoa, että kyllä tämä tästä.

Psykiatri herätti ajattelemaan, että otanko lääkettä ja apua vastaan vai olenko lyhyeksi jäävän loppuikäni tuon saman tilanteen vanki. Sitä tilannetta ei voi muuttaa, mutta ihminen voi saada uusia voimavaroja kestää sitä. Ja tietysti ne muutettavissa olevat kuormitustekijät kannattaa muuttaa.

Halaus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.

Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.

Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.

Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.

Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.

Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"

Juu, mä voisin. Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon. Mun pitäisi selittää, mennä käymään, vastata uudelleen ja uudelleen. Nämä ovat kaikki vähän kaukaisempia ihmisiä, joille ei oikeastaan edes kuulu mun sairastelut ja asiat. Tänne voin ihan vapaasti kirjoittaa viestin tai olla kirjoittamatta, se ei muuta yhtäkään ihmissuhdetta eikä velvoita mihinkään jatkoon.

Olen tehnyt sitäkin virhettä, että kuvittelen, että nyt on voimia ja sitten otan yhteyttä ja sitten ei ollutkaan. Kuin vain siihen alkuspurttiin, että sain viestin tai pari vaihdettua. 

Eli toisin sanoen siis et halua? 

Mä ymmärrän tuota edellistä kirjoittajaa. Mä en laita ystävilleni "Mitä kuuluu?" viestiä silloin, jos mulla ei ole aikaa alkaa viestittelemään sen enempää. Nimittäon ainakin mun ystäviltäni tulee vastauksessaan kysymyksiä mulle, joihin tietysti he olettavat mun vastaavan myös. Ja heti eikä vasta viikon päästä. 

Noin ne ystävyyden loppuvat.

Jep. jos jollain ei koskaan ole "aikaa" eli halua ja viitsimistä minua tavata oikein missään muodossa, niin tulee se päivä kun minä olen ns täyttänyt jo sen aukon, eikä minulla sitten vuosien päästä itsellä liikene enää sellaiselle josta ei koskaan kuulunut enää mitään. Mitä sitä, tuntemattomalle ihmiselle yhtäkkiä alkaa tapaamista.

Katkeraa tekstiä. Ei se sinun vanha ystävä oikeasti mikään tuntematon ole, olethan saattanut tuntea hänet ihan lapsuudesta saakka.

Ei se ole katkeraa tekstiä. Jos vaan ei koskaan ole aikaa ja jaksamista, pitää ymmärtää että ihmiset ei odottele kotona vaan sitä päivää koska se jaksaminen palautuu, heillä on oma elämänsä ja tapaavat mahdollisesti muita ihmisiä ja muuta seuraa. Ei kenenkään edes kuulu jäädä odottelemaan vuosiksi, ystävä voi silti olla mutta elämä menee eteenpäin.

Ei kai kukaan nyt odotakaan kenenkään ODOTTELEVAN vuosikausia yhtä hiljentynyttä ystävää ja laittavan muuta elämäänsä paussille??

Mutta se ei estä sitä, etteikö ystävää voisi ymmärtää ja yhteydenpitoa jatkaa taas kun tällä on asiat paremmin.

Entinen ystäväni teki tuota, että kun hän seurusteli, olin ilmaa, ja kun seurustelu loppui, niin halusi taas olla kaveria. Ystävyys on sellaista että ystävälle ei tehdä noin, vaan hänelle kerrotaan jos on sairas eikä voi olla sen takia yhteydessä nyt. Ei ystäviä voi ottaa kaapista silloin kun itselle sopii.

Mieti nyt, sillä ystävällä on tuossa välillä voinut tapahtua syöpä, äidin kuolema, lapsen vammautuminen ja miehen skitsofrenia, mutta eipä hänellä ole ollut ystävää joka kuuntelisi. Sitten kun uupunut ystävä hilaa itseään takaisin kun HÄNELLÄ menee nyt paremmin, voi todellakin olla niin että se ystävä ei ole enää kiinnostunut ihmisestä joka ei ei ole ystävä silloin kun toisella menee huonosti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.

Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.

Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.

Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.

Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.

Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"

Juu, mä voisin. Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon. Mun pitäisi selittää, mennä käymään, vastata uudelleen ja uudelleen. Nämä ovat kaikki vähän kaukaisempia ihmisiä, joille ei oikeastaan edes kuulu mun sairastelut ja asiat. Tänne voin ihan vapaasti kirjoittaa viestin tai olla kirjoittamatta, se ei muuta yhtäkään ihmissuhdetta eikä velvoita mihinkään jatkoon.

Olen tehnyt sitäkin virhettä, että kuvittelen, että nyt on voimia ja sitten otan yhteyttä ja sitten ei ollutkaan. Kuin vain siihen alkuspurttiin, että sain viestin tai pari vaihdettua. 

Eli toisin sanoen siis et halua? 

Mä ymmärrän tuota edellistä kirjoittajaa. Mä en laita ystävilleni "Mitä kuuluu?" viestiä silloin, jos mulla ei ole aikaa alkaa viestittelemään sen enempää. Nimittäon ainakin mun ystäviltäni tulee vastauksessaan kysymyksiä mulle, joihin tietysti he olettavat mun vastaavan myös. Ja heti eikä vasta viikon päästä. 

Noin ne ystävyyden loppuvat.

Jep. jos jollain ei koskaan ole "aikaa" eli halua ja viitsimistä minua tavata oikein missään muodossa, niin tulee se päivä kun minä olen ns täyttänyt jo sen aukon, eikä minulla sitten vuosien päästä itsellä liikene enää sellaiselle josta ei koskaan kuulunut enää mitään. Mitä sitä, tuntemattomalle ihmiselle yhtäkkiä alkaa tapaamista.

Katkeraa tekstiä. Ei se sinun vanha ystävä oikeasti mikään tuntematon ole, olethan saattanut tuntea hänet ihan lapsuudesta saakka.

Ei se ole katkeraa tekstiä. Jos vaan ei koskaan ole aikaa ja jaksamista, pitää ymmärtää että ihmiset ei odottele kotona vaan sitä päivää koska se jaksaminen palautuu, heillä on oma elämänsä ja tapaavat mahdollisesti muita ihmisiä ja muuta seuraa. Ei kenenkään edes kuulu jäädä odottelemaan vuosiksi, ystävä voi silti olla mutta elämä menee eteenpäin.

Ei kai kukaan nyt odotakaan kenenkään ODOTTELEVAN vuosikausia yhtä hiljentynyttä ystävää ja laittavan muuta elämäänsä paussille??

Mutta se ei estä sitä, etteikö ystävää voisi ymmärtää ja yhteydenpitoa jatkaa taas kun tällä on asiat paremmin.

Entinen ystäväni teki tuota, että kun hän seurusteli, olin ilmaa, ja kun seurustelu loppui, niin halusi taas olla kaveria. Ystävyys on sellaista että ystävälle ei tehdä noin, vaan hänelle kerrotaan jos on sairas eikä voi olla sen takia yhteydessä nyt. Ei ystäviä voi ottaa kaapista silloin kun itselle sopii.

Mieti nyt, sillä ystävällä on tuossa välillä voinut tapahtua syöpä, äidin kuolema, lapsen vammautuminen ja miehen skitsofrenia, mutta eipä hänellä ole ollut ystävää joka kuuntelisi. Sitten kun uupunut ystävä hilaa itseään takaisin kun HÄNELLÄ menee nyt paremmin, voi todellakin olla niin että se ystävä ei ole enää kiinnostunut ihmisestä joka ei ei ole ystävä silloin kun toisella menee huonosti. 

Mä taas ymmärrän ihan hyvin, että elämässä  on erilaisia kausia. En ole myöskään koskaan edes odottanut, että mulla olisi samat ystävät päiväkodissa ja hoivakodissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö jonkun vanhan ystävän kanssa ystävyys voisi lähentyä uudelleen. Tuosta boldaamastani kohdasta sen verran, että jos todellakin on vain yhden ystävän varassa, silloin tietenkin tilanne on ikävä. Jos on useampia ystäviä, löytyy se kuuntelijakin, vaikka joku toinen ystävä ei omien huoliensa vuoksi jaksaisi ollakaan kuuntelijana. 

Itsellä on niin, että ne ystävät, joiden vuoksi olen itse venynyt, jäävät taka-alalle, kun omat voimat ovat siinä pisteessä, etten pysty venymään heidän vuokseen ja huomaan myös, että en saa heiltä vastavuoroista venymistä (jopa siitä huolimatta, että ovat uskotelleet tekevänsä niin tarpeen tullen).

Helpot ystävät on helppo pitää uupuneena/masentuneenakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi eivät vastaa?

Mene ovelle kysymään. Asiat pitää selvittää.

Oletan, että eivät vastaa, koska ovat varmaan jotenkin loukkaantuneita tai suuttuneita kun en muutamiin vuosiin jaksanut pitää yhteyttä. Vaikka eivät he paljoa yrittäneet itsekään yhteyttä pitää.

En minä halua ovilla alkaa kulkemaan, tuntuu nololta, en halua häiritä ketään. Osa asuu tämä ison kaupungin toisella laidalla. Osa naapurikunnassa. Ei siis kukaan ihan lähellä edes.

Ap

Jos he olivat ehtineet poistaa numerosi, ja saavat "tuntemattomasta" numerosta mitä kuuluu-viestin, niin eivät siksi reagoi? (Toki en tiedä miten muotoilit viestin sisällön).

Miksi joku poistaisi pitkäaikaisen läheisen ystävänsä puhelinnumeron? Kuulostaa oudolta. Ja vieläpä noin moni.

Sorry ohis.

Ei tarvitse kuin unohtaa siirtää numerot sim kortille ja vaihtaa/kadottaa/hajottaa puhelin. Älyluureista menee näytöt helposti rikki, eikä näyttöä aleta vaihtamaan ja maksamaan pelkkien numeroiden takia, jos on aikomus päivittää muutenkin se luuri, kun ne ei kestä 2-3 vuotta pidempään muutenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.

Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.

Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.

Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.

Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.

Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"

Juu, mä voisin. Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon. Mun pitäisi selittää, mennä käymään, vastata uudelleen ja uudelleen. Nämä ovat kaikki vähän kaukaisempia ihmisiä, joille ei oikeastaan edes kuulu mun sairastelut ja asiat. Tänne voin ihan vapaasti kirjoittaa viestin tai olla kirjoittamatta, se ei muuta yhtäkään ihmissuhdetta eikä velvoita mihinkään jatkoon.

Olen tehnyt sitäkin virhettä, että kuvittelen, että nyt on voimia ja sitten otan yhteyttä ja sitten ei ollutkaan. Kuin vain siihen alkuspurttiin, että sain viestin tai pari vaihdettua. 

Eli toisin sanoen siis et halua? 

Mä ymmärrän tuota edellistä kirjoittajaa. Mä en laita ystävilleni "Mitä kuuluu?" viestiä silloin, jos mulla ei ole aikaa alkaa viestittelemään sen enempää. Nimittäon ainakin mun ystäviltäni tulee vastauksessaan kysymyksiä mulle, joihin tietysti he olettavat mun vastaavan myös. Ja heti eikä vasta viikon päästä. 

Noin ne ystävyyden loppuvat.

Jep. jos jollain ei koskaan ole "aikaa" eli halua ja viitsimistä minua tavata oikein missään muodossa, niin tulee se päivä kun minä olen ns täyttänyt jo sen aukon, eikä minulla sitten vuosien päästä itsellä liikene enää sellaiselle josta ei koskaan kuulunut enää mitään. Mitä sitä, tuntemattomalle ihmiselle yhtäkkiä alkaa tapaamista.

Katkeraa tekstiä. Ei se sinun vanha ystävä oikeasti mikään tuntematon ole, olethan saattanut tuntea hänet ihan lapsuudesta saakka.

Ei se ole katkeraa tekstiä. Jos vaan ei koskaan ole aikaa ja jaksamista, pitää ymmärtää että ihmiset ei odottele kotona vaan sitä päivää koska se jaksaminen palautuu, heillä on oma elämänsä ja tapaavat mahdollisesti muita ihmisiä ja muuta seuraa. Ei kenenkään edes kuulu jäädä odottelemaan vuosiksi, ystävä voi silti olla mutta elämä menee eteenpäin.

Ei kai kukaan nyt odotakaan kenenkään ODOTTELEVAN vuosikausia yhtä hiljentynyttä ystävää ja laittavan muuta elämäänsä paussille??

Mutta se ei estä sitä, etteikö ystävää voisi ymmärtää ja yhteydenpitoa jatkaa taas kun tällä on asiat paremmin.

Entinen ystäväni teki tuota, että kun hän seurusteli, olin ilmaa, ja kun seurustelu loppui, niin halusi taas olla kaveria. Ystävyys on sellaista että ystävälle ei tehdä noin, vaan hänelle kerrotaan jos on sairas eikä voi olla sen takia yhteydessä nyt. Ei ystäviä voi ottaa kaapista silloin kun itselle sopii.

Mieti nyt, sillä ystävällä on tuossa välillä voinut tapahtua syöpä, äidin kuolema, lapsen vammautuminen ja miehen skitsofrenia, mutta eipä hänellä ole ollut ystävää joka kuuntelisi. Sitten kun uupunut ystävä hilaa itseään takaisin kun HÄNELLÄ menee nyt paremmin, voi todellakin olla niin että se ystävä ei ole enää kiinnostunut ihmisestä joka ei ei ole ystävä silloin kun toisella menee huonosti. 

Myös se uupunut osapuoli on voinut kokea nuo traagiset menetykset ja alamäet hiljaisuuden aikana, ne voi olla myös syy siihen uupumukseen. Eli uupumuksen/muun sairauden päälle tulee eksponentiaalisesti lisää pas kaa.

Jännä miten ystävyyskin on kuin velkakirja. "Noin, nyt minä kaverasin kanssasi tunnin. Nyt olet minulle tunnin kaveriaikaa velkaa. Sinä et kuunnellut minun huoliani, koska et jaksanut, niin en minäkään kuuntele sinun, koska en loukkaantumiseltani halua" 😶

Onneksi tosiystävät keep vibes, vaikka välissä olisi mennyt useampi vuosi, syystä tai toisesta. Useimmin siitä itse henkilön persoonasta pidetään enemmän, teot sitten unohtuvat ajallaan. Myös ne hyvät ja huonot painuvat unholaan. Yleensä ihmiset muistavat sen, että mikä fiilis toisesta ihmisestä jäi.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.

Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.

Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.

Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.

Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.

Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"

Juu, mä voisin. Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon. Mun pitäisi selittää, mennä käymään, vastata uudelleen ja uudelleen. Nämä ovat kaikki vähän kaukaisempia ihmisiä, joille ei oikeastaan edes kuulu mun sairastelut ja asiat. Tänne voin ihan vapaasti kirjoittaa viestin tai olla kirjoittamatta, se ei muuta yhtäkään ihmissuhdetta eikä velvoita mihinkään jatkoon.

Olen tehnyt sitäkin virhettä, että kuvittelen, että nyt on voimia ja sitten otan yhteyttä ja sitten ei ollutkaan. Kuin vain siihen alkuspurttiin, että sain viestin tai pari vaihdettua. 

Eli toisin sanoen siis et halua? 

Mä ymmärrän tuota edellistä kirjoittajaa. Mä en laita ystävilleni "Mitä kuuluu?" viestiä silloin, jos mulla ei ole aikaa alkaa viestittelemään sen enempää. Nimittäon ainakin mun ystäviltäni tulee vastauksessaan kysymyksiä mulle, joihin tietysti he olettavat mun vastaavan myös. Ja heti eikä vasta viikon päästä. 

Noin ne ystävyyden loppuvat.

Toki, jos ei ole koskaan aikaa tai ei koskaan jaksa. Mutta mun mielestä viesti "Mitä kuuluu?" on keskustelunavaus ja silloin pitäisi olla aikaa/jaksamista jatkaa siitä vielä. Jos ei ole, olisi yhtä tökeröä kuin soittaa puhelimella toiselle, kysyä tuo "Mitä kuuluu?" ja välittömästi sen jälkeen sulkea puhelin. 

Kiitos Lammas tästä mielikuvasta, hauska!

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että jotkut tässä ketjussa puhuvat sellaisista "paita ja peppu" -ystävyyksistä, että vietetään lähes joka hetki tiiviissä yhteydenpidossa, ja joiden hiljentyminen (hyvästäkin syystä) loukkaa sydänjuuria myöten.

Minulla ei ole ikinä ollut tuollaisia. No, ehkä ala-asteella viimeksi. Sen jälkeen minulla on aina ollut ystäväporukoita, jotka pitävät 4-10 ihmisen ryhminä yhteyttä keskenään. Olen laskenut heidätkin hyvin läheisiksi ystäviksi, en tarvitse tuollaista yhtä "BFF 4EVA" -ystävää. Toki pienemmät porukat ovat tiiviimpiä kuin ne isot, jälkimmäiset olleet lähinnä harrastusporukoita jotka tulevat muutenkin toimeen keskenään.

Ystävyyden määritelmiä on erilaisia, ja jokainen ystävyys rakentuu erilaiselle pohjalle. Surkeassa tilanteessa yhteydenpidosta teki minulle vaikeampaa se, että nuo läheisimmät kaveriryhmät perustuivat siihen, että meillä oli aina hauskaa keskenään. Ne eivät olleet mitään bileporukoita, en ole bilettäjä ollenkaan. Mutta siis me tuimme, kannustimme, ilahdutimme toisiamme ja nauroimme keskenämme. Voimme luottaa siihen, että meille tuli aina toistemme seurasta hyvä mieli.

Surkeassa tilassani minusta ei ollut enää siihen. En halunnut olla se, joka tekee tästä ryhmästä synkän terapiaryhmän. Halusin olla se vitsikäs tyyppi joka olin aina ennenkin ollut. Tai vähintäänkin halusin, että heidän seuransa saisi minut unohtamaan murheeni kuten ennenkin oli käynyt. Nyt se ei enää onnistunut. Siksi ajattelin, että kunhan tämä tästä korjaantuu, teen comebackin hauskana ihmisenä. En vain ollut varautunut siihen, että asiat eivät niin vain korjaannu.

Surullisinta oli kuitenkin tajuta, että jostain syystä minä olin ilmeisesti se liima, joka noita ryhmiä piti koossa. Parhaimpina ystävinäni pitämäni ihmiset - jotka olen tuntenut jo lähemmäs 25 vuotta - eivät näköjään ole keskenäänkään pitäneet yhteyttä sen jälkeen kun minä "katosin".

Selvästi jotkut puhuu tuollaisista paita ja peppu -ystävyyksistä tässä ketjussa. En vain ymmärrä miksi, ei aikuisilla kai sellaisia ystävyyksiä ole, ne kuului teinivuosiin. Ap:kin taisi olla 38-vuotias perheellinen ihminen eikä mikään anna vaikutelmaa, että hänen ystävyydet olisi olleet mallia paita ja peppu. Itse olen 42 enkä ole sitten parikymppisvuosien kuullutkaan, että jollain olisi sellainen hyvin tiivis ystävyys.

Tosi ystävä ei jätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että jotkut tässä ketjussa puhuvat sellaisista "paita ja peppu" -ystävyyksistä, että vietetään lähes joka hetki tiiviissä yhteydenpidossa, ja joiden hiljentyminen (hyvästäkin syystä) loukkaa sydänjuuria myöten.

Minulla ei ole ikinä ollut tuollaisia. No, ehkä ala-asteella viimeksi. Sen jälkeen minulla on aina ollut ystäväporukoita, jotka pitävät 4-10 ihmisen ryhminä yhteyttä keskenään. Olen laskenut heidätkin hyvin läheisiksi ystäviksi, en tarvitse tuollaista yhtä "BFF 4EVA" -ystävää. Toki pienemmät porukat ovat tiiviimpiä kuin ne isot, jälkimmäiset olleet lähinnä harrastusporukoita jotka tulevat muutenkin toimeen keskenään.

Ystävyyden määritelmiä on erilaisia, ja jokainen ystävyys rakentuu erilaiselle pohjalle. Surkeassa tilanteessa yhteydenpidosta teki minulle vaikeampaa se, että nuo läheisimmät kaveriryhmät perustuivat siihen, että meillä oli aina hauskaa keskenään. Ne eivät olleet mitään bileporukoita, en ole bilettäjä ollenkaan. Mutta siis me tuimme, kannustimme, ilahdutimme toisiamme ja nauroimme keskenämme. Voimme luottaa siihen, että meille tuli aina toistemme seurasta hyvä mieli.

Surkeassa tilassani minusta ei ollut enää siihen. En halunnut olla se, joka tekee tästä ryhmästä synkän terapiaryhmän. Halusin olla se vitsikäs tyyppi joka olin aina ennenkin ollut. Tai vähintäänkin halusin, että heidän seuransa saisi minut unohtamaan murheeni kuten ennenkin oli käynyt. Nyt se ei enää onnistunut. Siksi ajattelin, että kunhan tämä tästä korjaantuu, teen comebackin hauskana ihmisenä. En vain ollut varautunut siihen, että asiat eivät niin vain korjaannu.

Surullisinta oli kuitenkin tajuta, että jostain syystä minä olin ilmeisesti se liima, joka noita ryhmiä piti koossa. Parhaimpina ystävinäni pitämäni ihmiset - jotka olen tuntenut jo lähemmäs 25 vuotta - eivät näköjään ole keskenäänkään pitäneet yhteyttä sen jälkeen kun minä "katosin".

Selvästi jotkut puhuu tuollaisista paita ja peppu -ystävyyksistä tässä ketjussa. En vain ymmärrä miksi, ei aikuisilla kai sellaisia ystävyyksiä ole, ne kuului teinivuosiin. Ap:kin taisi olla 38-vuotias perheellinen ihminen eikä mikään anna vaikutelmaa, että hänen ystävyydet olisi olleet mallia paita ja peppu. Itse olen 42 enkä ole sitten parikymppisvuosien kuullutkaan, että jollain olisi sellainen hyvin tiivis ystävyys.

Kyllä joillain on. Usein perheettömillä, kumppaninsa/läheisensä menettäneillä. Se korvaa sitä puuttuvaa perhettä, että tehdään yhdessä sellaisia asioita, mitä tehtäisiin perheen kanssa. En minäkään perheellisiä tiedä, joilla on kovin tiiviitä ystävyyksiä. 

Vierailija kirjoitti:

Tosi ystävä ei jätä.

Minä olen myös tätä mieltä. Vakaasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.

Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.

Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.

Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.

Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.

Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"

Juu, mä voisin. Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon. Mun pitäisi selittää, mennä käymään, vastata uudelleen ja uudelleen. Nämä ovat kaikki vähän kaukaisempia ihmisiä, joille ei oikeastaan edes kuulu mun sairastelut ja asiat. Tänne voin ihan vapaasti kirjoittaa viestin tai olla kirjoittamatta, se ei muuta yhtäkään ihmissuhdetta eikä velvoita mihinkään jatkoon.

Olen tehnyt sitäkin virhettä, että kuvittelen, että nyt on voimia ja sitten otan yhteyttä ja sitten ei ollutkaan. Kuin vain siihen alkuspurttiin, että sain viestin tai pari vaihdettua. 

Eli toisin sanoen siis et halua? 

Mä ymmärrän tuota edellistä kirjoittajaa. Mä en laita ystävilleni "Mitä kuuluu?" viestiä silloin, jos mulla ei ole aikaa alkaa viestittelemään sen enempää. Nimittäon ainakin mun ystäviltäni tulee vastauksessaan kysymyksiä mulle, joihin tietysti he olettavat mun vastaavan myös. Ja heti eikä vasta viikon päästä. 

Noin ne ystävyyden loppuvat.

Jep. jos jollain ei koskaan ole "aikaa" eli halua ja viitsimistä minua tavata oikein missään muodossa, niin tulee se päivä kun minä olen ns täyttänyt jo sen aukon, eikä minulla sitten vuosien päästä itsellä liikene enää sellaiselle josta ei koskaan kuulunut enää mitään. Mitä sitä, tuntemattomalle ihmiselle yhtäkkiä alkaa tapaamista.

Katkeraa tekstiä. Ei se sinun vanha ystävä oikeasti mikään tuntematon ole, olethan saattanut tuntea hänet ihan lapsuudesta saakka.

Ei se ole katkeraa tekstiä. Jos vaan ei koskaan ole aikaa ja jaksamista, pitää ymmärtää että ihmiset ei odottele kotona vaan sitä päivää koska se jaksaminen palautuu, heillä on oma elämänsä ja tapaavat mahdollisesti muita ihmisiä ja muuta seuraa. Ei kenenkään edes kuulu jäädä odottelemaan vuosiksi, ystävä voi silti olla mutta elämä menee eteenpäin.

Ei kai kukaan nyt odotakaan kenenkään ODOTTELEVAN vuosikausia yhtä hiljentynyttä ystävää ja laittavan muuta elämäänsä paussille??

Mutta se ei estä sitä, etteikö ystävää voisi ymmärtää ja yhteydenpitoa jatkaa taas kun tällä on asiat paremmin.

Entinen ystäväni teki tuota, että kun hän seurusteli, olin ilmaa, ja kun seurustelu loppui, niin halusi taas olla kaveria. Ystävyys on sellaista että ystävälle ei tehdä noin, vaan hänelle kerrotaan jos on sairas eikä voi olla sen takia yhteydessä nyt. Ei ystäviä voi ottaa kaapista silloin kun itselle sopii.

Mieti nyt, sillä ystävällä on tuossa välillä voinut tapahtua syöpä, äidin kuolema, lapsen vammautuminen ja miehen skitsofrenia, mutta eipä hänellä ole ollut ystävää joka kuuntelisi. Sitten kun uupunut ystävä hilaa itseään takaisin kun HÄNELLÄ menee nyt paremmin, voi todellakin olla niin että se ystävä ei ole enää kiinnostunut ihmisestä joka ei ei ole ystävä silloin kun toisella menee huonosti. 

Myös se uupunut osapuoli on voinut kokea nuo traagiset menetykset ja alamäet hiljaisuuden aikana, ne voi olla myös syy siihen uupumukseen. Eli uupumuksen/muun sairauden päälle tulee eksponentiaalisesti lisää pas kaa.

Jännä miten ystävyyskin on kuin velkakirja. "Noin, nyt minä kaverasin kanssasi tunnin. Nyt olet minulle tunnin kaveriaikaa velkaa. Sinä et kuunnellut minun huoliani, koska et jaksanut, niin en minäkään kuuntele sinun, koska en loukkaantumiseltani halua" 😶

Onneksi tosiystävät keep vibes, vaikka välissä olisi mennyt useampi vuosi, syystä tai toisesta. Useimmin siitä itse henkilön persoonasta pidetään enemmän, teot sitten unohtuvat ajallaan. Myös ne hyvät ja huonot painuvat unholaan. Yleensä ihmiset muistavat sen, että mikä fiilis toisesta ihmisestä jäi.

Kyllä, hyvin jännää että vain uupunut pitää ottaa huomioon, ja vain uupuneella on hyvä syy kaikkeen. Ei mitään väliä että se toinen on käynyt läpi helkutin ilman tuota ystävää. Silti pitää olla voimavaroja entiselle uupuneelle. Tämä on juuri sitä itsekkyyttä ja minäminää josta moni jo mainitsikin. Tosiystävä todellakin on kultaa kalliimpi, ja hän on rinnalla niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Sinä olet vain silloin kun sinä haluat ja sinulle sopii, vaikka toinen olisi miten huonossa jamassa. Sinun jamasi on aina huonompi mielestäsi, ja oikeuttaa mihin tahansa ystävää kohtaan, mutta jos ystävällä on jotain huolia niin sinun ei niitä tarvi kuunnella kun et jaksa.

Erkaannuttiin ystävän kanssa, kun molemmilla oli ihan sairaan vaikea ja kuormittava paikka. Minä olisin halunnut jatkaa, hän ei. Hän on halunnut takaisin, minä en, koska se ero sattui ihan älyttömän paljon. 

Siis miksi ei vaan voi sanoa suoraan, että nyt en voi hyvin ja sori kun en pidä yhteyttä? Moni ottaa tuon loukkauksena, kun ei pidetä yhtään yhteyttä ja sitten joku päivä vaan ilmestytään ja luullaan, että kaikki on kuin ennen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.

Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.

Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.

Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.

Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.

Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"

Juu, mä voisin. Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon. Mun pitäisi selittää, mennä käymään, vastata uudelleen ja uudelleen. Nämä ovat kaikki vähän kaukaisempia ihmisiä, joille ei oikeastaan edes kuulu mun sairastelut ja asiat. Tänne voin ihan vapaasti kirjoittaa viestin tai olla kirjoittamatta, se ei muuta yhtäkään ihmissuhdetta eikä velvoita mihinkään jatkoon.

Olen tehnyt sitäkin virhettä, että kuvittelen, että nyt on voimia ja sitten otan yhteyttä ja sitten ei ollutkaan. Kuin vain siihen alkuspurttiin, että sain viestin tai pari vaihdettua. 

Eli toisin sanoen siis et halua? 

Mä ymmärrän tuota edellistä kirjoittajaa. Mä en laita ystävilleni "Mitä kuuluu?" viestiä silloin, jos mulla ei ole aikaa alkaa viestittelemään sen enempää. Nimittäon ainakin mun ystäviltäni tulee vastauksessaan kysymyksiä mulle, joihin tietysti he olettavat mun vastaavan myös. Ja heti eikä vasta viikon päästä. 

Noin ne ystävyyden loppuvat.

Jep. jos jollain ei koskaan ole "aikaa" eli halua ja viitsimistä minua tavata oikein missään muodossa, niin tulee se päivä kun minä olen ns täyttänyt jo sen aukon, eikä minulla sitten vuosien päästä itsellä liikene enää sellaiselle josta ei koskaan kuulunut enää mitään. Mitä sitä, tuntemattomalle ihmiselle yhtäkkiä alkaa tapaamista.

Katkeraa tekstiä. Ei se sinun vanha ystävä oikeasti mikään tuntematon ole, olethan saattanut tuntea hänet ihan lapsuudesta saakka.

Ei se ole katkeraa tekstiä. Jos vaan ei koskaan ole aikaa ja jaksamista, pitää ymmärtää että ihmiset ei odottele kotona vaan sitä päivää koska se jaksaminen palautuu, heillä on oma elämänsä ja tapaavat mahdollisesti muita ihmisiä ja muuta seuraa. Ei kenenkään edes kuulu jäädä odottelemaan vuosiksi, ystävä voi silti olla mutta elämä menee eteenpäin.

Ei kai kukaan nyt odotakaan kenenkään ODOTTELEVAN vuosikausia yhtä hiljentynyttä ystävää ja laittavan muuta elämäänsä paussille??

Mutta se ei estä sitä, etteikö ystävää voisi ymmärtää ja yhteydenpitoa jatkaa taas kun tällä on asiat paremmin.

Entinen ystäväni teki tuota, että kun hän seurusteli, olin ilmaa, ja kun seurustelu loppui, niin halusi taas olla kaveria. Ystävyys on sellaista että ystävälle ei tehdä noin, vaan hänelle kerrotaan jos on sairas eikä voi olla sen takia yhteydessä nyt. Ei ystäviä voi ottaa kaapista silloin kun itselle sopii.

Mieti nyt, sillä ystävällä on tuossa välillä voinut tapahtua syöpä, äidin kuolema, lapsen vammautuminen ja miehen skitsofrenia, mutta eipä hänellä ole ollut ystävää joka kuuntelisi. Sitten kun uupunut ystävä hilaa itseään takaisin kun HÄNELLÄ menee nyt paremmin, voi todellakin olla niin että se ystävä ei ole enää kiinnostunut ihmisestä joka ei ei ole ystävä silloin kun toisella menee huonosti. 

Nyt ei puhuta sellaisista ihmisistä, jotka unohtavat ystävänsä kun tulee jotain kiinnostavampaa elämään, esim. uusi mies.

Ketjussa on puhuttu uupumuksesta, masennuksesta, kaikenlaisesta minkä johdosta ihminen ei jaksa enää normaalia elämää.

Sinulta menee nyt täysin ohi, että tuolla hiljentyneellä ystävällä voi nimenomaan olla krooninen sairaus, kuollut äiti, vammainen lapsi tai sairasteleva mies, mutta hänellä ei ole rankassa elämäntilanteessaan ketään kuuntelijaa, koska hän ei ole pystynyt pitämään yhteyttä kehenkään. Minun "katoamiseeni" oli syynä omaishoitajuus, jatkuva unettomuus ja useamman läheisen kuolema toisensa jälkeen.

Kummallista, mutta tälle palstalle jotenkin tyypillistä, kantaa katkeruutta sellaista kohtaan joka on jo valmiiksi kärsinyt.

Vierailija kirjoitti:

Erkaannuttiin ystävän kanssa, kun molemmilla oli ihan sairaan vaikea ja kuormittava paikka. Minä olisin halunnut jatkaa, hän ei. Hän on halunnut takaisin, minä en, koska se ero sattui ihan älyttömän paljon. 

Minun on mahdoton tavoittaa mistä tässä voi olla kyse. Miten ystävyyden hiipuminen voi sattua ihan älyttömän paljon? En käsitä. Olen itse kyllä ollut surullinen siitä, että joku pitkäaikainen läheinen tärkeä ystävyys on hiipunut, mutta siis ihan surullinen vain. Ja jos se ystävyys olisi lähentynyt uudelleen olisin ollut iloinen. Ei ystävyys ole mikään elämän suuri rakkaus. Miten joku voi kuvata sitä niin kuin se olisi?

Vierailija kirjoitti:

Ehkä he eivät jaksa vastata sinulle?

Niin väsynyt ei ole ettei hyvälle ystävälle jaksaisi kirjoittaa vaikka kerran viikossa.

Eli et tiedä, mistä puhut.

Kasvakaa aikuisiksi ja antakaa armoa jos kadonnut osapuoli ei ole ollut tahallaan ilkeä ja on sairas.

Sellaista se on. Yritä löytää uusia ystäviä, jos voimat riittävät nyt paremmin ihmissuhteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Tosi ystävä ei jätä.

Juuri näin, joten miksi ei oteta mitään yhteyttä ystäviin vaan kadotaan vaan sanomatta mitään. Voisi sitä ystävääkin ajatella eikä vain omaa napaansa.