Lue keskustelun säännöt.
Kun ihminen vaatii näkemään sillä perusteella että "hänellä on syöpä ja ei kauaa jäljellä"
24.06.2023 |
Kun en ole muuten suostunut tapaamisiin (olen niin ilmoittanut ettemme ole tekemisissä) ja nyt ihminen vaatii sitten, että täytyy, koska hänellä on syöpä ja hänen täytyy minut tavata ennen kuolemaansa.
Miten toimisitte?
Hän on mun biologinen vanhempi, mutta ei siis olla tekemisissä.
Noista viesteistä, mitä hän laittaa miehen puhelimeen (oli löytänyt miehen puhelinnumeron kun mun puhelinta ei oo) ja sinne valittaa. On täyttä ulinaa yms. miten hällä on niin vaikeeta.
Minun on vaikea kuvitella, mitä hän saisi näkemisestämme. Mitä siitä kummatkaan hyötyy?
Kommentit (473)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika katkera taidat tosiaan olla, jos et edes ennen vanhempasi kuolemaa suostu tapaamaan häntä. Mutta onhan se niin, että kukaan ei voi pakottaa.
Anna anteeksi,hän ei ole tienytt mitä sinulle tehnyt.Ihmisen kaunein teko on anteeksi nto.Toki voit olla tapaamatta ja sirtä samalla katkerutesi lapsillesi tai tuleville lapsillesi!Jotta sukujen ridat ja haukumiset jatkuu.Suku polevesta toiseen.Kadut vanhana ajatusmaailmaasi nyt ja koko ajan tuolla asientellasi kannat selässäsi mieletöntä takaa.Uni vaikeudet,masenukset.Huonot mut ihmisuhteet.Ota myös vastuu omista teoistasi ja sanoistasi.Opi antaa itselesikin anteeksi,kuin muille.Niin löydät elämän ilon.Turhat kivut kehostassi lähtee jajokainen päivä on parempi kuin eilinen.Toki voit märehtiä katkerudessasi loppu elämäsi..
Ei ole tiennyt? Ja tämä tieto on peräisin mistä?
Ja korteistako ennustit aloittajan tulevaisuuden? Toivottavasti otat myös vastuun sanoistasi.
Anteeksi voi antaa vaikka ei kävisikään kerjäämässä lisää paskaa päälleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole katkera mistään, mutta minun on vaikea kuvitella, että mitä saisimme näkemisestä.
Emmehän me edes tunne, ei meillä ole minkäänlaista sidettä tms. Eikö olisi jotakin muuta, kenen kanssa jutella? Sairaalapsykologi, pastori tms.?
Minusta ainakin olisi mielenkiintoista tutustua, jos minulla olisi biologinen vanhempi, jota en tunne. Siinä varmasti selviäisi monia asioita.
Tarkemmin ajatellen kaikki minulle tärkeät ihmiset ovat joskus olleet sellaisia, joita en tunne. Ei se ole syy olla tapaamatta, päinvastoin.
Minä menisin katsomaan. Jos hän on sairas ja kuolee kohta, niin toista tilaisuutta ei tule. Menisin tapaamiseen varmistamaan tunteeni, jos edelleen en pitäisi hänestä niin tiedän sen sitten ja jos nyt tavatessa pitäisikin hänestä niin tietäisin senkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole katkera mistään, mutta minun on vaikea kuvitella, että mitä saisimme näkemisestä.
Emmehän me edes tunne, ei meillä ole minkäänlaista sidettä tms. Eikö olisi jotakin muuta, kenen kanssa jutella? Sairaalapsykologi, pastori tms.?Ok, kyllä minusta silti on vähän erikoista, että jos ei ole edes milläänlailla suuttunut, niin ei voisi nähdä edes kerran. Joko kannat jotain kaunaa alitajuisesti tai olet jotenkin tunne-elämältä kylmä. Itsekään en ole biologisen isäni kanssa ollut käytännössä ikinä tekemisissä. Tapasin hänet lyhyesti pari kertaa monta vuotta sitten, mutta siitä huolimatta, vaikka hän on ns vieras ihminen minulle, niin voisin kuvitella silti suostuvani saman kaltaiseen pyyntöön kuin sinun biologinen vanhempi esitti. Biologinen isäni ei ehkä ole henkisesti isäni, hän ei kasvattanut minua, enkä saanut häneltä rakkautta, mutta silti ilman häntä en esim. olisi olemassa. Asiat eivät ole niin yksioikoisia.
Ja mitähän sä olet kun väännät asiasta mitään tietämättä tuntemattomasta ihmisestä tuollaisia analyyseja? Kerropa se nyt ihan ensin.
Kyllä tuo on rivien välistä sittenkin jo selvää, että ap on jotenkin suuttunut tai pettynyt tuohon vanhempaan.
No näkeehän tuo nyt selvästi. Veikkaan että alkovanhempi tai narsisti tai molemmat. Nostan hattua että on ollut pokkaa katkaista välit tällaiseen vanhempaan, moni tänne kirjoittava lällykkä ei sellaiseen pysty vaikka syytä olisi.
Mä olen elämäni aikana katkonut paljon välejä, eikä siinä ole ollut mitään vaikeaa tai hatunnoston arvoista. Vaikeampaa on korjata välejä.
Vierailija kirjoitti:
Ei oo pakko jos ei taho.
Tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä menisin katsomaan. Jos hän on sairas ja kuolee kohta, niin toista tilaisuutta ei tule. Menisin tapaamiseen varmistamaan tunteeni, jos edelleen en pitäisi hänestä niin tiedän sen sitten ja jos nyt tavatessa pitäisikin hänestä niin tietäisin senkin.
Ei tarvita mitöän toista tilaisuutta.
Vastaavanlaista pohdintaa olen käynyt päässäni jo nyt oman biologisen sukulaiseni vielä eläessä. Välit pistin poikki jo kasarilla. Tämä henkilö aiheutti suvussa ja melkein kaikille eteensä tulleille ihmisille niin paljon henkistä tuskaa ja muutakin vahinkoa, että en ole menossa mihinkään viimeiseen tapaamiseen. En usko tämännihmisen vilpityömään anteeksipyyntöön, jos hän nyt ylipäätään vieläkään ymmärtäisi mitään anteeksi pyydellä. Anteeksiannollakaan ei ole silloin nerkitystä. Parempi kuin yrittää viimeisinä hetkinään tulla edes sinuiksi itsensä kanssa ja hoitaa välinsä kuntoon yläkertaan tai alakertaan, ehkä parempi että varmuuden vuoksi molempiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiristää sinua vielä haudan partaallakin. En edes usko, että on mitään syöpää.
Älä missään tapauksessa mene äläkä reagoi millään tavoin hänen provosointiyrityksiinsä.
Yrittää nyt mustamaalata sinua miehellesi, että olet kovasydäminen, kun et tapaa, mutta älä välitä.
Laita estot miehesi puhelimeen akan numerolle.
Aivan aivan. Ap:n vanhempi on luonnollisestikin narsisti ja kaiken pahan alku. Sinä vain hyvää hyvyyttäsi ajattelet että ihminen voi tuosta noin käsitellä toisen puhelinta omanaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole katkera mistään, mutta minun on vaikea kuvitella, että mitä saisimme näkemisestä.
Emmehän me edes tunne, ei meillä ole minkäänlaista sidettä tms. Eikö olisi jotakin muuta, kenen kanssa jutella? Sairaalapsykologi, pastori tms.?Ok, kyllä minusta silti on vähän erikoista, että jos ei ole edes milläänlailla suuttunut, niin ei voisi nähdä edes kerran. Joko kannat jotain kaunaa alitajuisesti tai olet jotenkin tunne-elämältä kylmä. Itsekään en ole biologisen isäni kanssa ollut käytännössä ikinä tekemisissä. Tapasin hänet lyhyesti pari kertaa monta vuotta sitten, mutta siitä huolimatta, vaikka hän on ns vieras ihminen minulle, niin voisin kuvitella silti suostuvani saman kaltaiseen pyyntöön kuin sinun biologinen vanhempi esitti. Biologinen isäni ei ehkä ole henkisesti isäni, hän ei kasvattanut minua, enkä saanut häneltä rakkautta, mutta silti ilman häntä en esim. olisi olemassa. Asiat eivät ole niin yksioikoisia.
Jokainen taaplaa tavallaan. Isäni biologinen isä kun soitti kuolinvuoteeltaan ja olisi halunnut puhua niin isäni sen verran tuli puhelimeen, että laski luurin paikoilleen. Eikä ole katunut eikä muistellut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletpa ilkeä ja julma ihminen. Toivottavasti itse kuolet yksinäisenä.
Tähänkin kysymykseen on hyvin yksinkertainen vastaus. Eikä tarvita taas koko mammalauman pseudo-psykologista arviota kenestäkään.
Jos hetkeäkään mietit, että sua jää harmittamaan ettet käyttänyt tätä viimeistä mahdollisuutta, niin mene tapaamaan. Jos taas olet varma ettet halua mennä niin et mene. Simple as that.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vastaavassa tilanteessa suostunut tapaamiseen. Siitä on nyt yli vuosikymmen, ei ole hetkeäkään kaduttanut.
Vierailija kirjoitti:
Oletpa ilkeä ja julma ihminen. Toivottavasti itse kuolet yksinäisenä.
Ja sinä herttainen ja hyväntahtoinen kultimuru jonka kuolinvuoteelle varmasti jonotetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin jätin alkoholistiäitini kuolemaan syöpäänsä yksin. Samoin kuin hän oli aikanaan hylännyt minut ja siskoni viinan ja miesten takia, jonka vuoksi jouduimme lastenkotiin saakka. Joten katkaisin välit. Kun sairaanhoitaja sitten alkoi soitella että äitisi olisi täällä ja haluaisi keskustella, sanoin että olen pahoillani mutta ei. Sairaanhoitaja tajusi asian eikä alkanut kinaamaan. Äiti oli kuulemma sitten pyörinyt tuskissaan kun syöpä nakersi. Kenties hän tunsi itsensä yhtä yksinäiseksi kuin minäkin kun itku silmässä odotin häntä kapakasta kotiin ja siskoni itki hysteerisesti. Hautajaiset maksoi yhteiskunta, joka maksoi hänen elämisensä.
Mielestäni tämä on kysymys, johon vain sinä ap pystyt vastaamaan. Sinä tiedät millainen ihminen on kyseessä ja pystytkö häntä tapaamaan.
Me täällä palstalla ei tätä tiedetä. Olisiko joku läheinen, johon luotat ja voisit keskustella asiasta? Jos purat asiaa ääneen, saatat itsekin saada jo vastauksesi siinä samalla.
Vierailija kirjoitti:
Teinimäistä kiukuttelua.
Kyllä. Vanhemman osalta.
Kyllä minä ottaisin tuon asiana, joka vain tulisi tehdä, kun kuoleva ihminen sitä pyytää. Kyllä aikuinen ihminen siihen kykenee, vaikkei haluaisikaan.
Ei se ole kuin yksi lyhyt tapaaminen.
Ettekö te joudu töissäkään tekemään mitään epämiellyttäviä asioita koskaan ja/tai tapaamaan ventovieraita, saati epämiellyttäviä ihmisiä, vaikkei huvittaisi?
Mitä häviät siinä, että käyt yhden kerran tapaamassa? Parhaassa tapauksessa tilanne voi olla edes vähän korjaava kokemus. Huonoimmaissakin tapauksessa tilanne ei pahene nykyisestä, mutta ainakin tietäisit itse tehneesi parhaasi.
Minä menisin tapaamiseen, mutta järjestäisin tilanteen niin, että voin tarvittaessa poistua paikalta välittömästi. Jos toinen rupeaisi haukkumaan minua, toteaisin, että tuota minun ei tarvitse kuulla, ja lähtisin välittömästi.
Ei sinun tarvitse tavata vanhempaasi, vaikka hänellä olisi ihan mitä tahansa.
Tilanne kertoo sinusta, mahdollisesti hänestä ja teistä kahdesta.