Lue keskustelun säännöt.
Kun ihminen vaatii näkemään sillä perusteella että "hänellä on syöpä ja ei kauaa jäljellä"
24.06.2023 |
Kun en ole muuten suostunut tapaamisiin (olen niin ilmoittanut ettemme ole tekemisissä) ja nyt ihminen vaatii sitten, että täytyy, koska hänellä on syöpä ja hänen täytyy minut tavata ennen kuolemaansa.
Miten toimisitte?
Hän on mun biologinen vanhempi, mutta ei siis olla tekemisissä.
Noista viesteistä, mitä hän laittaa miehen puhelimeen (oli löytänyt miehen puhelinnumeron kun mun puhelinta ei oo) ja sinne valittaa. On täyttä ulinaa yms. miten hällä on niin vaikeeta.
Minun on vaikea kuvitella, mitä hän saisi näkemisestämme. Mitä siitä kummatkaan hyötyy?
Kommentit (473)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä häviät siinä, että käyt yhden kerran tapaamassa? Parhaassa tapauksessa tilanne voi olla edes vähän korjaava kokemus. Huonoimmaissakin tapauksessa tilanne ei pahene nykyisestä, mutta ainakin tietäisit itse tehneesi parhaasi.
Minä menisin tapaamiseen, mutta järjestäisin tilanteen niin, että voin tarvittaessa poistua paikalta välittömästi. Jos toinen rupeaisi haukkumaan minua, toteaisin, että tuota minun ei tarvitse kuulla, ja lähtisin välittömästi.
Samaa mieltä.
Ei voi olla ylivoimaista.Olen toista mieltä. Ei kannata mennä. Antaa vaan olla ja aika hoitaa loput. Rajan toisella puolella sitten katsotaan teot, eikä siellä selittelyt auta, koska kaikki nähdään: teot, aito katumus..
Itse en usko Raamattuun, mutta sen opetuksien perusteella kuulostaa todennäköiseltä, että se vanhempi, joka on elämänsä mokannut mutta lopussa katuu ja pyytää anteeksi, päätyy paremmalle puolelle, ja anteeksiantamaton lapsi taas sinne lämpimämmälle.
Eli kannattaa olla varovainen siinäkin, mitä toivoo.
Mistäs keskiajalta sinä tupsahdit satuinesi?
Minä en ollut se, joka oli sitä mieltä että rajan toisella puolella kukin saa ansionsa mukaan eikö siellä selittelyt auta. Kerroin vain, miten tämä asia teoreettisesti kristinuskon mukaan menisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietysti menisin.
En haluaisi olla ihminen joka ei anna toiselle mahdollisuutta pyytää anteeksi ja sopia. Siitä huolimatta, että jos ei niin tapahtuisikaan. Ainakin olisin omalta osaltani antanut mahdollisuuden.
Ei kannata olla liian ylpeä ja kovasydäminen. Sekin voi alkaa kaduttaa ja vaivata myöhemmin.Aikuinen barmasti on kykenevä tekemään iyse omalta kannalta valintansa. Sun ei tarvitse siitä huolta kantaa.
Ehkä sinäkin voit pistää korkin kiinni ja antaa aikuisten keskustella. Aloittaja nimenomaan kysyi, että miten toimisitte.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hän haluaa sopia? Pyytää anteeksi?
Hän ei pyydä anteeksi mitään. Hän on aina niin sanonut, kaikki on minun vika, että koska olen hankala lapsi. Ja että hän on oppinut jotain, kun on saanut selkäänsä Lapsena, mutta minä en ole. Hän todennäköisesti valittaa sitä, miten on niin kamalaa, kun olen hänet hylännyt.
Hän on jopa sanonut että minut olisi pitänyt pieksää kovemmin.Ei hän anteeksi pyydä. Mutta se, että mitä hän nyt tapaamisella vaatii.. Mitä siinä muka osaisin sanoa
Hänen mielstään varmasti vain mökötät ja routa porsaan koti ajaa. Näin ajattelee narsistinen ihminen, jonka mielestä kaikki vika ja syy on vain siina toisessa. Ihminen harvoin muuttuu näissä tapauksissa. Aloittajana ajattelisin itseäni, onko tapaaminen hyväksi sinulle itsellesi? Syöpä ei ole syy syyllistää eikä syy herättää sääliä, että pakotat itsesi tapaamiseen, jos et sitä halua.
On eettisesti vähän ongelmallinen lähtökohta, että toisia ihmisiä kohdellessa nostaa ylimmäksi näkökannaksi sen, mitä itse haluaa.
Toisaalta jos on sen vanhemmaltaan mallista oppinut, niin sitten varmaan karman lain mukaan mennään. Mutta onhan tuo melkoinen taakka muidenkin ihmissuhteiden kohdalla.
Eivät ne muut ihmissuhteet ole mitään päästään viallisen äidin kanssa elämisen toisintoja. On tässä maailmassa hyviä ja täyspäisiäkin ihmisiä, joiden kanssa voi rakentaa hyviä ihmissuhteita. Siinä mielessä olet jäljillä, että ihmissuhde on aina riski. Harmi vaan, ettei itse voi vaikuttaa siihen, millaisille vanhemmille synnymme. On ihmisiä, joilta täytyisi voida kieltää vanhemmaksi tulo, se olisi syntymättömän lapsen suojelua ja humaani teko. Siinä voidaan sitten ottaa mukaan tuo mainitsemasi eettisyys.
Valitettavasti tekosillamme on aina seuraamuksensa. Kun vartavasten toimit niin, että aiheutat toiselle peruuttamatonta vahinkoa, siitä ei palkita tikkarilla ja pään silityksellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä häviät siinä, että käyt yhden kerran tapaamassa? Parhaassa tapauksessa tilanne voi olla edes vähän korjaava kokemus. Huonoimmaissakin tapauksessa tilanne ei pahene nykyisestä, mutta ainakin tietäisit itse tehneesi parhaasi.
Minä menisin tapaamiseen, mutta järjestäisin tilanteen niin, että voin tarvittaessa poistua paikalta välittömästi. Jos toinen rupeaisi haukkumaan minua, toteaisin, että tuota minun ei tarvitse kuulla, ja lähtisin välittömästi.
Samaa mieltä.
Ei voi olla ylivoimaista.Olen toista mieltä. Ei kannata mennä. Antaa vaan olla ja aika hoitaa loput. Rajan toisella puolella sitten katsotaan teot, eikä siellä selittelyt auta, koska kaikki nähdään: teot, aito katumus..
Itse en usko Raamattuun, mutta sen opetuksien perusteella kuulostaa todennäköiseltä, että se vanhempi, joka on elämänsä mokannut mutta lopussa katuu ja pyytää anteeksi, päätyy paremmalle puolelle, ja anteeksiantamaton lapsi taas sinne lämpimämmälle.
Eli kannattaa olla varovainen siinäkin, mitä toivoo.
Homman juju on siinä, että onko se katumus aitoa. Että jos tällainen ihminen yhtäkkiä saisi uuden elämän ja nuoruuden, niin toistaisiko hän kuitenkin ne samat virheensä? Mutta sen näkee yläkerran ukko, "silmä" seuraa ja tarkkailee ja viimeisellä tuomiolla sitten läpivalaistaan ihmisen sielu ja voi voi jos sieltä löytyy vilppiä.. tulee uintireissu sellaisessa vähän kuumemmassa järvessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä häviät siinä, että käyt yhden kerran tapaamassa? Parhaassa tapauksessa tilanne voi olla edes vähän korjaava kokemus. Huonoimmaissakin tapauksessa tilanne ei pahene nykyisestä, mutta ainakin tietäisit itse tehneesi parhaasi.
Minä menisin tapaamiseen, mutta järjestäisin tilanteen niin, että voin tarvittaessa poistua paikalta välittömästi. Jos toinen rupeaisi haukkumaan minua, toteaisin, että tuota minun ei tarvitse kuulla, ja lähtisin välittömästi.
Samaa mieltä.
Ei voi olla ylivoimaista.
Mutta miksu?
Olen miettinyt tätä. Isä vanhenee. Minä olen koko ikäni kärsinyt hänen teoistaan. Vasta viime vuosina olen löytänyt toimivaa terapiaa ja ehkä paranen. On kaikkea klassista lapsuusajan laiminlyönnin kohteen oiretta: autoimmuunisairauksia, burn outia, astmaa, allergiaa, migreeniä, kyvyttömyyttä parisuhteisiin, henkiseen väkivaltaan suostumista, traumatriggereitä, työhön pakenemista, eristäytymistä jne.
Vasta nyt, terapian toimiessa ja lopettaessani noi esittämäsi lammasmaiset ajatukset, joita sinäkin esität, löytänyt omaa selkärankaani ja ensimmäistä kertaa hiljaa mielessäni kävin monologin kuvitellussa tilanteessa, että isäni kutsuu luokseen. Ensimmäistä kertaa edes ajatuksen tasolla huusin ja itkin, että hänen on turha vaatia tai esittää mitään odotuksia ja listasin, miten hänen toimintansa on invalidisoinut minun koko elämäni, vaikka hänen piti olla se, joka luo hyvän kasvualustan.
Ehkä perinnön saaminen olisi ainut syy mennä paikalle. Sillä voisi sitten maksaa tarvittavat terapiat ja hoidot ja palautumisen yhteyden jälkeen. Siitä palautumiseen voi mennä viikkoja, kuukausia, jopa vuosia. Traumataustani vuoksi joistain asioista palautumiseen menee 2-4 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole katkera mistään, mutta minun on vaikea kuvitella, että mitä saisimme näkemisestä.
Emmehän me edes tunne, ei meillä ole minkäänlaista sidettä tms. Eikö olisi jotakin muuta, kenen kanssa jutella? Sairaalapsykologi, pastori tms.?Ok, kyllä minusta silti on vähän erikoista, että jos ei ole edes milläänlailla suuttunut, niin ei voisi nähdä edes kerran. Joko kannat jotain kaunaa alitajuisesti tai olet jotenkin tunne-elämältä kylmä. Itsekään en ole biologisen isäni kanssa ollut käytännössä ikinä tekemisissä. Tapasin hänet lyhyesti pari kertaa monta vuotta sitten, mutta siitä huolimatta, vaikka hän on ns vieras ihminen minulle, niin voisin kuvitella silti suostuvani saman kaltaiseen pyyntöön kuin sinun biologinen vanhempi esitti. Biologinen isäni ei ehkä ole henkisesti isäni, hän ei kasvattanut minua, enkä saanut häneltä rakkautta, mutta silti ilman häntä en esim. olisi olemassa. Asiat eivät ole niin yksioikoisia.
Kuka sinä olet arvioimaan toista tunne-elämältään kylmäksi?! Häpeäisit. Et tiedä AP:n elämästä yhtään mitään ja silti olet tekemässä diagnoosia sen perusteella, miten sun mielestä kuuluu toimia.
Mun biologinen isä lähti, kun olin noin 2 v. Alkuun kävi katsomassa silloin kuin muisti ja muilta naisiltaan ja juopottelultaan ehti. Kun äiti meni uusiin naimisiin parin vuoden päästä, en tavannut isääni enää lainkaan. Hän ei soittanut, ei lähettänyt yhden ainuttakaan synttärikorttia tms. Aikuisena olen jutellut hänen kanssaan puhelimessa muutamaan otteeseen, kun olen itse päissäni soittanut. On silloin arvostellut mm. painoani (kuulostan lihavalta?), vaikka ei tiedä, edes miltä näytän ja kysellyt häpykarvoitukseni väriä ym. tärkeää, mitä jokainen isä tietysti tyttärestään haluaa tietää.
En tunne ko. ukkoa kohtaan mitään. En suuttumusta, surua, katkeruutta, enkä enää edes uteliaisuutta. Olen kiitollinen hänelle hyvistä geeneistä ulkonäön suhteen ja luonteeni lujuudesta, mutta nuo samat olisin voinut saada joltain täysin ventovieraaltakin sperman luovuttajalta. Jos hän pyytäisi minua näkemään, koska on kuolemassa syöpään tai mihin vaan, en näkisi. Hän ei ole ollut mun elämässä millään tavalla läsnä, joten en koe velvollisuudekseni helpottaa hänen kuoleman pelkoaan millään tavalla.
En ole katkera tai yhtään mitään häntä kohtaan, enkä todellakaan ole tunnekylmä ihminen, päinvastoin. Olen hyvin empaattinen sellaisiakin kohtaan, jotka eivät sitä ansaitse ja haluan suojella itseäni silloin, kun se on mahdollista. Jos biologinen isäni nyt kuolisi, en tuntisi mitään. Jos tapaisin hänet kuolinvuoteella, alkaisin säälimään ja tulisin hyvin surulliseksi hänen kuolemastaan. Miksi ihmeessä haluaisin sellaista?
AP: Kuuntele itseäsi. Jos olet varma, ettet itse saa tapaamisesta mitään, etkä tule tuntemaan katumusta, älä suostu. Sinun ei tarvitse tehdä mitään, mitä et itse halua, et ole vanhemmallesi mitään velkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä häviät siinä, että käyt yhden kerran tapaamassa? Parhaassa tapauksessa tilanne voi olla edes vähän korjaava kokemus. Huonoimmaissakin tapauksessa tilanne ei pahene nykyisestä, mutta ainakin tietäisit itse tehneesi parhaasi.
Minä menisin tapaamiseen, mutta järjestäisin tilanteen niin, että voin tarvittaessa poistua paikalta välittömästi. Jos toinen rupeaisi haukkumaan minua, toteaisin, että tuota minun ei tarvitse kuulla, ja lähtisin välittömästi.
Samaa mieltä.
Ei voi olla ylivoimaista.Mutta miksu?
Olen miettinyt tätä. Isä vanhenee. Minä olen koko ikäni kärsinyt hänen teoistaan. Vasta viime vuosina olen löytänyt toimivaa terapiaa ja ehkä paranen. On kaikkea klassista lapsuusajan laiminlyönnin kohteen oiretta: autoimmuunisairauksia, burn outia, astmaa, allergiaa, migreeniä, kyvyttömyyttä parisuhteisiin, henkiseen väkivaltaan suostumista, traumatriggereitä, työhön pakenemista, eristäytymistä jne.
Vasta nyt, terapian toimiessa ja lopettaessani noi esittämäsi lammasmaiset ajatukset, joita sinäkin esität, löytänyt omaa selkärankaani ja ensimmäistä kertaa hiljaa mielessäni kävin monologin kuvitellussa tilanteessa, että isäni kutsuu luokseen. Ensimmäistä kertaa edes ajatuksen tasolla huusin ja itkin, että hänen on turha vaatia tai esittää mitään odotuksia ja listasin, miten hänen toimintansa on invalidisoinut minun koko elämäni, vaikka hänen piti olla se, joka luo hyvän kasvualustan.
Ehkä perinnön saaminen olisi ainut syy mennä paikalle. Sillä voisi sitten maksaa tarvittavat terapiat ja hoidot ja palautumisen yhteyden jälkeen. Siitä palautumiseen voi mennä viikkoja, kuukausia, jopa vuosia. Traumataustani vuoksi joistain asioista palautumiseen menee 2-4 vuotta.
Varmasti menee paljon aikaa ja rahaa toipumiseen ja terapioihin, jos on syöttänyt itselleen ajatuksen, että allergiatkin johtuvat traumoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on alkoholisoitunut lähisukulainen, joka on ollut kuolemassa "syöpään" jo monta kertaa. Virallista syöpädiagnoosia ei ole. Monenlaisia ongelmia siis on päihtyneillä kun rahaa halutaan "lohduttamaan vaikeassa elämäntilanteessa". Joskus on vaikea tietää, mikä on totta ja mikä ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika katkera taidat tosiaan olla, jos et edes ennen vanhempasi kuolemaa suostu tapaamaan häntä. Mutta onhan se niin, että kukaan ei voi pakottaa.
Anna anteeksi,hän ei ole tienytt mitä sinulle tehnyt.Ihmisen kaunein teko on anteeksi nto.Toki voit olla tapaamatta ja sirtä samalla katkerutesi lapsillesi tai tuleville lapsillesi!Jotta sukujen ridat ja haukumiset jatkuu.Suku polevesta toiseen.Kadut vanhana ajatusmaailmaasi nyt ja koko ajan tuolla asientellasi kannat selässäsi mieletöntä takaa.Uni vaikeudet,masenukset.Huonot mut ihmisuhteet.Ota myös vastuu omista teoistasi ja sanoistasi.Opi antaa itselesikin anteeksi,kuin muille.Niin löydät elämän ilon.Turhat kivut kehostassi lähtee jajokainen päivä on parempi kuin eilinen.Toki voit märehtiä katkerudessasi loppu elämäsi..
Mitä uskomatonta p***a!! Et voi olla tosissasi "ei ole tiennyt, mitä sinulle tehnyt". Voi jeesusmaaria. Ystäväni äiti hakkasi ystävääni koko hänen lapsuutensa. Ystäväni muutti kotoaan 16-vuotiaana ja on siitä lähtien pärjännyt omillaan. Äitinsä kanssa on soitellut harvakseltaan, noin kerran vuoteen. Täyttäessään 50 v, päätti ystäväni ottaa härkää sarvista, soitti äidilleen ja kysyi, miksi häntä lyötiin koko lapsuus. Äitinsä vastasi, että olis pitänyt lyödä kovempaa. Tajuatko?!! 80 v mummo vastaa viisikymppiselle lapselleen toivovansa lyöneensä kovempaa. Miksi ihmeessä tuollaiselle hirviölle pitäisi antaa anteeksi tai yhtään mitään, kun ei osoita minkäänlaista katumusta sadistisestä käytöksestään. Kyseessä ei ole edes mikään alkkis tai muuten päihdeongelmainen, vaan ihan ns. tavallinen täti, joka on jostain syystä vaan vihannut lastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä häviät siinä, että käyt yhden kerran tapaamassa? Parhaassa tapauksessa tilanne voi olla edes vähän korjaava kokemus. Huonoimmaissakin tapauksessa tilanne ei pahene nykyisestä, mutta ainakin tietäisit itse tehneesi parhaasi.
Minä menisin tapaamiseen, mutta järjestäisin tilanteen niin, että voin tarvittaessa poistua paikalta välittömästi. Jos toinen rupeaisi haukkumaan minua, toteaisin, että tuota minun ei tarvitse kuulla, ja lähtisin välittömästi.
Samaa mieltä.
Ei voi olla ylivoimaista.Olen toista mieltä. Ei kannata mennä. Antaa vaan olla ja aika hoitaa loput. Rajan toisella puolella sitten katsotaan teot, eikä siellä selittelyt auta, koska kaikki nähdään: teot, aito katumus..
Itse en usko Raamattuun, mutta sen opetuksien perusteella kuulostaa todennäköiseltä, että se vanhempi, joka on elämänsä mokannut mutta lopussa katuu ja pyytää anteeksi, päätyy paremmalle puolelle, ja anteeksiantamaton lapsi taas sinne lämpimämmälle.
Eli kannattaa olla varovainen siinäkin, mitä toivoo.
Homman juju on siinä, että onko se katumus aitoa. Että jos tällainen ihminen yhtäkkiä saisi uuden elämän ja nuoruuden, niin toistaisiko hän kuitenkin ne samat virheensä? Mutta sen näkee yläkerran ukko, "silmä" seuraa ja tarkkailee ja viimeisellä tuomiolla sitten läpivalaistaan ihmisen sielu ja voi voi jos sieltä löytyy vilppiä.. tulee uintireissu sellaisessa vähän kuumemmassa järvessä.
Samassa tilanteessahan se lapsikin sitten aikanaan on. Löytyykö viimeisellä hetkellä se anteeksianto vanhempaansa kohtaan jota ei tämän eläessä ollut, vai odottaako tulinen järvi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole katkera mistään, mutta minun on vaikea kuvitella, että mitä saisimme näkemisestä.
Emmehän me edes tunne, ei meillä ole minkäänlaista sidettä tms. Eikö olisi jotakin muuta, kenen kanssa jutella? Sairaalapsykologi, pastori tms.?Ok, kyllä minusta silti on vähän erikoista, että jos ei ole edes milläänlailla suuttunut, niin ei voisi nähdä edes kerran. Joko kannat jotain kaunaa alitajuisesti tai olet jotenkin tunne-elämältä kylmä. Itsekään en ole biologisen isäni kanssa ollut käytännössä ikinä tekemisissä. Tapasin hänet lyhyesti pari kertaa monta vuotta sitten, mutta siitä huolimatta, vaikka hän on ns vieras ihminen minulle, niin voisin kuvitella silti suostuvani saman kaltaiseen pyyntöön kuin sinun biologinen vanhempi esitti. Biologinen isäni ei ehkä ole henkisesti isäni, hän ei kasvattanut minua, enkä saanut häneltä rakkautta, mutta silti ilman häntä en esim. olisi olemassa. Asiat eivät ole niin yksioikoisia.
Jokainen taaplaa tavallaan. Isäni biologinen isä kun soitti kuolinvuoteeltaan ja olisi halunnut puhua niin isäni sen verran tuli puhelimeen, että laski luurin paikoilleen. Eikä ole katunut eikä muistellut.
Tästä näkee kuinka tasapainoinen aikuinen on tehnyt valintansa ja pysynyt siinä. Oli mikä tahansa, hän ei hyvinvointiaan altista. On oppinut menneistä mihin raja pitää vetää ja ajatella itseään. Aina ei voi ajatella muita, jos se on omalta hyvinvoinnista pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isälläni oli hyvin väkivaltainen ja luonnevikainen isä. Kuolinvuoteellaan hän halusi nähdä kaikki lapsensa. Isäni suostui hänen näkemään. Ukki pyysi isältäni anteeksi käytöstään. Isäni antoi. Isästäni kasvoi ihan kohtuu täysipäinen vanhempi. Rakastava.
Tätini, ei suostunut menemään isänsä luokse. Hän on ollut koko elämänsä isälleen katkera. Kaikki mikä on mennyt vikaan elämässään, on ollut isän ja lapsuuden vika. Hän ei näe omassa käytöksessään tai toimissaan mitään syytä, edes joihinkin elämässä tapahtuneisiin asioihin. Kaikki on aina lapsuuden vikaa. Osasta hänen lapsistaan on tullut katkeria, äitinsä kopioita.
P@@@@@ ei tarvitse mennä kuuntelemaan, mutta jos on pienikin mahdollisuus, että vanhempi haluaisi jutella, niin menisin.
2 muuta asiaa. Puolisosi ei tarvitse/kannata kertoa sinulle kaikkien viestien sisältöä. Hän voi todeta, että nämä viestit eivät välity eteenpäin. Hoida itsesi kuntoon. Sen olet velkaa läheisillesi. Hyvää juhsnnukstn jatkoa !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä häviät siinä, että käyt yhden kerran tapaamassa? Parhaassa tapauksessa tilanne voi olla edes vähän korjaava kokemus. Huonoimmaissakin tapauksessa tilanne ei pahene nykyisestä, mutta ainakin tietäisit itse tehneesi parhaasi.
Minä menisin tapaamiseen, mutta järjestäisin tilanteen niin, että voin tarvittaessa poistua paikalta välittömästi. Jos toinen rupeaisi haukkumaan minua, toteaisin, että tuota minun ei tarvitse kuulla, ja lähtisin välittömästi.
Samaa mieltä.
Ei voi olla ylivoimaista.Olen toista mieltä. Ei kannata mennä. Antaa vaan olla ja aika hoitaa loput. Rajan toisella puolella sitten katsotaan teot, eikä siellä selittelyt auta, koska kaikki nähdään: teot, aito katumus..
Itse en usko Raamattuun, mutta sen opetuksien perusteella kuulostaa todennäköiseltä, että se vanhempi, joka on elämänsä mokannut mutta lopussa katuu ja pyytää anteeksi, päätyy paremmalle puolelle, ja anteeksiantamaton lapsi taas sinne lämpimämmälle.
Eli kannattaa olla varovainen siinäkin, mitä toivoo.
Mistäs keskiajalta sinä tupsahdit satuinesi?
Minä en ollut se, joka oli sitä mieltä että rajan toisella puolella kukin saa ansionsa mukaan eikö siellä selittelyt auta. Kerroin vain, miten tämä asia teoreettisesti kristinuskon mukaan menisi.
Teoreettisen kristinuskon mukaan 😂 Joukossamme on nyt siis myös teologi, hyvä lisä tänne psykologien ja kynnysmattojen massaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole katkera mistään, mutta minun on vaikea kuvitella, että mitä saisimme näkemisestä.
Emmehän me edes tunne, ei meillä ole minkäänlaista sidettä tms. Eikö olisi jotakin muuta, kenen kanssa jutella? Sairaalapsykologi, pastori tms.?Ok, kyllä minusta silti on vähän erikoista, että jos ei ole edes milläänlailla suuttunut, niin ei voisi nähdä edes kerran. Joko kannat jotain kaunaa alitajuisesti tai olet jotenkin tunne-elämältä kylmä. Itsekään en ole biologisen isäni kanssa ollut käytännössä ikinä tekemisissä. Tapasin hänet lyhyesti pari kertaa monta vuotta sitten, mutta siitä huolimatta, vaikka hän on ns vieras ihminen minulle, niin voisin kuvitella silti suostuvani saman kaltaiseen pyyntöön kuin sinun biologinen vanhempi esitti. Biologinen isäni ei ehkä ole henkisesti isäni, hän ei kasvattanut minua, enkä saanut häneltä rakkautta, mutta silti ilman häntä en esim. olisi olemassa. Asiat eivät ole niin yksioikoisia.
Jokainen taaplaa tavallaan. Isäni biologinen isä kun soitti kuolinvuoteeltaan ja olisi halunnut puhua niin isäni sen verran tuli puhelimeen, että laski luurin paikoilleen. Eikä ole katunut eikä muistellut.
Tästä näkee kuinka tasapainoinen aikuinen on tehnyt valintansa ja pysynyt siinä. Oli mikä tahansa, hän ei hyvinvointiaan altista. On oppinut menneistä mihin raja pitää vetää ja ajatella itseään. Aina ei voi ajatella muita, jos se on omalta hyvinvoinnista pois.
Minäminäminä.
Itse uskon, että ns taivaanporteilla tällainen itsensä ajattelu punnitaan. Mutta kukin tavallaan.
Aloittaja ei ole läheisilleen mitään velkaa. Olet vastuussa omasta hyvinvoinnistasi eli onko tapaamisella vaikutusta tähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä häviät siinä, että käyt yhden kerran tapaamassa? Parhaassa tapauksessa tilanne voi olla edes vähän korjaava kokemus. Huonoimmaissakin tapauksessa tilanne ei pahene nykyisestä, mutta ainakin tietäisit itse tehneesi parhaasi.
Minä menisin tapaamiseen, mutta järjestäisin tilanteen niin, että voin tarvittaessa poistua paikalta välittömästi. Jos toinen rupeaisi haukkumaan minua, toteaisin, että tuota minun ei tarvitse kuulla, ja lähtisin välittömästi.
Samaa mieltä.
Ei voi olla ylivoimaista.Mutta miksu?
Olen miettinyt tätä. Isä vanhenee. Minä olen koko ikäni kärsinyt hänen teoistaan. Vasta viime vuosina olen löytänyt toimivaa terapiaa ja ehkä paranen. On kaikkea klassista lapsuusajan laiminlyönnin kohteen oiretta: autoimmuunisairauksia, burn outia, astmaa, allergiaa, migreeniä, kyvyttömyyttä parisuhteisiin, henkiseen väkivaltaan suostumista, traumatriggereitä, työhön pakenemista, eristäytymistä jne.
Vasta nyt, terapian toimiessa ja lopettaessani noi esittämäsi lammasmaiset ajatukset, joita sinäkin esität, löytänyt omaa selkärankaani ja ensimmäistä kertaa hiljaa mielessäni kävin monologin kuvitellussa tilanteessa, että isäni kutsuu luokseen. Ensimmäistä kertaa edes ajatuksen tasolla huusin ja itkin, että hänen on turha vaatia tai esittää mitään odotuksia ja listasin, miten hänen toimintansa on invalidisoinut minun koko elämäni, vaikka hänen piti olla se, joka luo hyvän kasvualustan.
Ehkä perinnön saaminen olisi ainut syy mennä paikalle. Sillä voisi sitten maksaa tarvittavat terapiat ja hoidot ja palautumisen yhteyden jälkeen. Siitä palautumiseen voi mennä viikkoja, kuukausia, jopa vuosia. Traumataustani vuoksi joistain asioista palautumiseen menee 2-4 vuotta.
Varmasti menee paljon aikaa ja rahaa toipumiseen ja terapioihin, jos on syöttänyt itselleen ajatuksen, että allergiatkin johtuvat traumoista.
Kyllä nöistä on tutkimustietoa paljonkin. Tutustu myös käsitteeseen ACE-pisteytys.
https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.utupub…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole katkera mistään, mutta minun on vaikea kuvitella, että mitä saisimme näkemisestä.
Emmehän me edes tunne, ei meillä ole minkäänlaista sidettä tms. Eikö olisi jotakin muuta, kenen kanssa jutella? Sairaalapsykologi, pastori tms.?Ok, kyllä minusta silti on vähän erikoista, että jos ei ole edes milläänlailla suuttunut, niin ei voisi nähdä edes kerran. Joko kannat jotain kaunaa alitajuisesti tai olet jotenkin tunne-elämältä kylmä. Itsekään en ole biologisen isäni kanssa ollut käytännössä ikinä tekemisissä. Tapasin hänet lyhyesti pari kertaa monta vuotta sitten, mutta siitä huolimatta, vaikka hän on ns vieras ihminen minulle, niin voisin kuvitella silti suostuvani saman kaltaiseen pyyntöön kuin sinun biologinen vanhempi esitti. Biologinen isäni ei ehkä ole henkisesti isäni, hän ei kasvattanut minua, enkä saanut häneltä rakkautta, mutta silti ilman häntä en esim. olisi olemassa. Asiat eivät ole niin yksioikoisia.
Jokainen taaplaa tavallaan. Isäni biologinen isä kun soitti kuolinvuoteeltaan ja olisi halunnut puhua niin isäni sen verran tuli puhelimeen, että laski luurin paikoilleen. Eikä ole katunut eikä muistellut.
Tästä näkee kuinka tasapainoinen aikuinen on tehnyt valintansa ja pysynyt siinä. Oli mikä tahansa, hän ei hyvinvointiaan altista. On oppinut menneistä mihin raja pitää vetää ja ajatella itseään. Aina ei voi ajatella muita, jos se on omalta hyvinvoinnista pois.
Minäminäminä.
Itse uskon, että ns taivaanporteilla tällainen itsensä ajattelu punnitaan. Mutta kukin tavallaan.
Ei ole mitään taivaanportteja. Koko elämäänsä ei voi uhrata muille ja vain muita ajatellen. Kantakoon jokainen vastuunsa omista teoistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä häviät siinä, että käyt yhden kerran tapaamassa? Parhaassa tapauksessa tilanne voi olla edes vähän korjaava kokemus. Huonoimmaissakin tapauksessa tilanne ei pahene nykyisestä, mutta ainakin tietäisit itse tehneesi parhaasi.
Minä menisin tapaamiseen, mutta järjestäisin tilanteen niin, että voin tarvittaessa poistua paikalta välittömästi. Jos toinen rupeaisi haukkumaan minua, toteaisin, että tuota minun ei tarvitse kuulla, ja lähtisin välittömästi.
Samaa mieltä.
Ei voi olla ylivoimaista.Olen toista mieltä. Ei kannata mennä. Antaa vaan olla ja aika hoitaa loput. Rajan toisella puolella sitten katsotaan teot, eikä siellä selittelyt auta, koska kaikki nähdään: teot, aito katumus..
Itse en usko Raamattuun, mutta sen opetuksien perusteella kuulostaa todennäköiseltä, että se vanhempi, joka on elämänsä mokannut mutta lopussa katuu ja pyytää anteeksi, päätyy paremmalle puolelle, ja anteeksiantamaton lapsi taas sinne lämpimämmälle.
Eli kannattaa olla varovainen siinäkin, mitä toivoo.
Mistäs keskiajalta sinä tupsahdit satuinesi?
Minä en ollut se, joka oli sitä mieltä että rajan toisella puolella kukin saa ansionsa mukaan eikö siellä selittelyt auta. Kerroin vain, miten tämä asia teoreettisesti kristinuskon mukaan menisi.
Teoreettisen kristinuskon mukaan 😂 Joukossamme on nyt siis myös teologi, hyvä lisä tänne psykologien ja kynnysmattojen massaan.
En voi itseäni teologiksi kutsua, mutta olen lapsena kuulunut kirkkoon, kuten siihen aikaan suurin osa suomalaisista kuului. Ja siksi tiedän, että Raamattu on erityisen jyrkkä näiden katumisen ja anteeksiannon teemojen suhteen.
Tietenkin voihan se olla, että keskustelija, jota kommentoin, uskookin toisella tavalla, vaikkapa Hammurabin lakiin.
Vierailija kirjoitti:
Isälläni oli hyvin väkivaltainen ja luonnevikainen isä. Kuolinvuoteellaan hän halusi nähdä kaikki lapsensa. Isäni suostui hänen näkemään. Ukki pyysi isältäni anteeksi käytöstään. Isäni antoi. Isästäni kasvoi ihan kohtuu täysipäinen vanhempi. Rakastava.
Tätini, ei suostunut menemään isänsä luokse. Hän on ollut koko elämänsä isälleen katkera. Kaikki mikä on mennyt vikaan elämässään, on ollut isän ja lapsuuden vika. Hän ei näe omassa käytöksessään tai toimissaan mitään syytä, edes joihinkin elämässä tapahtuneisiin asioihin. Kaikki on aina lapsuuden vikaa. Osasta hänen lapsistaan on tullut katkeria, äitinsä kopioita.
P@@@@@ ei tarvitse mennä kuuntelemaan, mutta jos on pienikin mahdollisuus, että vanhempi haluaisi jutella, niin menisin.
2 muuta asiaa. Puolisosi ei tarvitse/kannata kertoa sinulle kaikkien viestien sisältöä. Hän voi todeta, että nämä viestit eivät välity eteenpäin. Hoida itsesi kuntoon. Sen olet velkaa läheisillesi. Hyvää juhsnnukstn jatkoa !
Mä en kyllä usko yhtään, että siihen tädin katkeruuteen olisi mitenkään vaikuttanut se kuolinvuoteella käyminen. Se katkeruus on syntynyt vuosien saatossa jo lapsuudesta lähtien ja paremminkin se esti sen käymisen
Tuskin sun isäkään oli vihainen ja katkera ja sitten yks kaks muuttui ihan toisenlaiseksi.
He ovat vaan eriluonteisia ihmisiä, isäsi ja tätisi ja ovat reagoineet lapsuuteensa erilailla
Aikuinen barmasti on kykenevä tekemään iyse omalta kannalta valintansa. Sun ei tarvitse siitä huolta kantaa.