Kun ihminen vaatii näkemään sillä perusteella että "hänellä on syöpä ja ei kauaa jäljellä"

Vierailija kirjoitti:

Minäkin jätin alkoholistiäitini kuolemaan syöpäänsä yksin. Samoin kuin hän oli aikanaan hylännyt minut ja siskoni viinan ja miesten takia, jonka vuoksi jouduimme lastenkotiin saakka. Joten katkaisin välit. Kun sairaanhoitaja sitten alkoi soitella että äitisi olisi täällä ja haluaisi keskustella, sanoin että olen pahoillani mutta ei. Sairaanhoitaja tajusi asian eikä alkanut kinaamaan. Äiti oli kuulemma sitten pyörinyt tuskissaan kun syöpä nakersi. Kenties hän tunsi itsensä yhtä yksinäiseksi kuin minäkin kun itku silmässä odotin häntä kapakasta kotiin ja siskoni itki hysteerisesti. Hautajaiset maksoi yhteiskunta, joka maksoi hänen elämisensä. 

Sillä lailla. Siitä sai, kuolipahan tuskissaan ja yksin. Nyt on sitten hyvä mieli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos hän haluaa sopia? Pyytää anteeksi?

Hän ei pyydä anteeksi mitään. Hän on aina niin sanonut, kaikki on minun vika, että koska olen hankala lapsi. Ja että hän on oppinut jotain, kun on saanut selkäänsä Lapsena, mutta minä en ole. Hän todennäköisesti valittaa sitä, miten on niin kamalaa, kun olen hänet hylännyt.

Hän on jopa sanonut että minut olisi pitänyt pieksää kovemmin.

Ei hän anteeksi pyydä. Mutta se, että mitä hän nyt tapaamisella vaatii.. Mitä siinä muka osaisin sanoa

Hänen mielstään varmasti vain mökötät ja routa porsaan koti ajaa. Näin ajattelee narsistinen ihminen, jonka mielestä kaikki vika ja syy on vain siina toisessa. Ihminen harvoin muuttuu näissä tapauksissa. Aloittajana ajattelisin itseäni, onko tapaaminen hyväksi sinulle itsellesi? Syöpä ei ole syy syyllistää eikä syy herättää sääliä, että pakotat itsesi tapaamiseen, jos et sitä halua.

Vierailija kirjoitti:

Mitä häviät siinä, että käyt yhden kerran tapaamassa? Parhaassa tapauksessa tilanne voi olla edes vähän korjaava kokemus. Huonoimmaissakin tapauksessa tilanne ei pahene nykyisestä, mutta ainakin tietäisit itse tehneesi parhaasi.

Minä menisin tapaamiseen, mutta järjestäisin tilanteen niin, että voin tarvittaessa poistua paikalta välittömästi. Jos toinen rupeaisi haukkumaan minua, toteaisin, että tuota minun ei tarvitse kuulla, ja lähtisin välittömästi.

Samaa mieltä.

Ei voi olla ylivoimaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin jätin alkoholistiäitini kuolemaan syöpäänsä yksin. Samoin kuin hän oli aikanaan hylännyt minut ja siskoni viinan ja miesten takia, jonka vuoksi jouduimme lastenkotiin saakka. Joten katkaisin välit. Kun sairaanhoitaja sitten alkoi soitella että äitisi olisi täällä ja haluaisi keskustella, sanoin että olen pahoillani mutta ei. Sairaanhoitaja tajusi asian eikä alkanut kinaamaan. Äiti oli kuulemma sitten pyörinyt tuskissaan kun syöpä nakersi. Kenties hän tunsi itsensä yhtä yksinäiseksi kuin minäkin kun itku silmässä odotin häntä kapakasta kotiin ja siskoni itki hysteerisesti. Hautajaiset maksoi yhteiskunta, joka maksoi hänen elämisensä. 

Sillä lailla. Siitä sai, kuolipahan tuskissaan ja yksin. Nyt on sitten hyvä mieli.

No sitä saa mitä tilaa? Miksi tuon eukon piti jättää lapset ja lähteä dokaamaan ukkojen kanssa? Kerropa se. Äläkä sössötä mistään "aivosairaudesta", koska juoppous on ihan oma valinta.

Uu uu, mutku en haluu! Ei oo pakko jos ei haluu!!! Uuu!

T: Jenniina-Jasmiina 14 v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä häviät siinä, että käyt yhden kerran tapaamassa? Parhaassa tapauksessa tilanne voi olla edes vähän korjaava kokemus. Huonoimmaissakin tapauksessa tilanne ei pahene nykyisestä, mutta ainakin tietäisit itse tehneesi parhaasi.

Minä menisin tapaamiseen, mutta järjestäisin tilanteen niin, että voin tarvittaessa poistua paikalta välittömästi. Jos toinen rupeaisi haukkumaan minua, toteaisin, että tuota minun ei tarvitse kuulla, ja lähtisin välittömästi.

Samaa mieltä.

Ei voi olla ylivoimaista.

Olen toista mieltä. Ei kannata mennä. Antaa vaan olla ja aika hoitaa loput. Rajan toisella puolella sitten katsotaan teot, eikä siellä selittelyt auta, koska kaikki nähdään: teot, aito katumus.. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos hän haluaa sopia? Pyytää anteeksi?

Hän ei pyydä anteeksi mitään. Hän on aina niin sanonut, kaikki on minun vika, että koska olen hankala lapsi. Ja että hän on oppinut jotain, kun on saanut selkäänsä Lapsena, mutta minä en ole. Hän todennäköisesti valittaa sitä, miten on niin kamalaa, kun olen hänet hylännyt.

Hän on jopa sanonut että minut olisi pitänyt pieksää kovemmin.

Ei hän anteeksi pyydä. Mutta se, että mitä hän nyt tapaamisella vaatii.. Mitä siinä muka osaisin sanoa

Hänen mielstään varmasti vain mökötät ja routa porsaan koti ajaa. Näin ajattelee narsistinen ihminen, jonka mielestä kaikki vika ja syy on vain siina toisessa. Ihminen harvoin muuttuu näissä tapauksissa. Aloittajana ajattelisin itseäni, onko tapaaminen hyväksi sinulle itsellesi? Syöpä ei ole syy syyllistää eikä syy herättää sääliä, että pakotat itsesi tapaamiseen, jos et sitä halua.

On eettisesti vähän ongelmallinen lähtökohta, että toisia ihmisiä kohdellessa nostaa ylimmäksi näkökannaksi sen, mitä itse haluaa.

Toisaalta jos on sen vanhemmaltaan mallista oppinut, niin sitten varmaan karman lain mukaan mennään. Mutta onhan tuo melkoinen taakka muidenkin ihmissuhteiden kohdalla.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kyllä mielenterveys kovin kummoisessa kunnossa, jos ei kykene edes lyhyeen tapaamiseen.

Voihan tapaamisen tarkoitus olla välittää vielä yksi trauma lisää jälkipolville.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin jätin alkoholistiäitini kuolemaan syöpäänsä yksin. Samoin kuin hän oli aikanaan hylännyt minut ja siskoni viinan ja miesten takia, jonka vuoksi jouduimme lastenkotiin saakka. Joten katkaisin välit. Kun sairaanhoitaja sitten alkoi soitella että äitisi olisi täällä ja haluaisi keskustella, sanoin että olen pahoillani mutta ei. Sairaanhoitaja tajusi asian eikä alkanut kinaamaan. Äiti oli kuulemma sitten pyörinyt tuskissaan kun syöpä nakersi. Kenties hän tunsi itsensä yhtä yksinäiseksi kuin minäkin kun itku silmässä odotin häntä kapakasta kotiin ja siskoni itki hysteerisesti. Hautajaiset maksoi yhteiskunta, joka maksoi hänen elämisensä. 

Sillä lailla. Siitä sai, kuolipahan tuskissaan ja yksin. Nyt on sitten hyvä mieli.

No sitä saa mitä tilaa? Miksi tuon eukon piti jättää lapset ja lähteä dokaamaan ukkojen kanssa? Kerropa se. Äläkä sössötä mistään "aivosairaudesta", koska juoppous on ihan oma valinta.

Jos aina saa mitä tilaa, niin mitä katkera, kostonhimoinen ihminen tulee saamaan? Mietipä sitä, vai alkaako päätä särkeä?

Olet kerta kaikkiaan paatunut ihminen !

Et välitä kun VAIN itsestäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin jätin alkoholistiäitini kuolemaan syöpäänsä yksin. Samoin kuin hän oli aikanaan hylännyt minut ja siskoni viinan ja miesten takia, jonka vuoksi jouduimme lastenkotiin saakka. Joten katkaisin välit. Kun sairaanhoitaja sitten alkoi soitella että äitisi olisi täällä ja haluaisi keskustella, sanoin että olen pahoillani mutta ei. Sairaanhoitaja tajusi asian eikä alkanut kinaamaan. Äiti oli kuulemma sitten pyörinyt tuskissaan kun syöpä nakersi. Kenties hän tunsi itsensä yhtä yksinäiseksi kuin minäkin kun itku silmässä odotin häntä kapakasta kotiin ja siskoni itki hysteerisesti. Hautajaiset maksoi yhteiskunta, joka maksoi hänen elämisensä. 

Sillä lailla. Siitä sai, kuolipahan tuskissaan ja yksin. Nyt on sitten hyvä mieli.

Alustuksen perusteella akka sai mitä tosiaan ansaitsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin jätin alkoholistiäitini kuolemaan syöpäänsä yksin. Samoin kuin hän oli aikanaan hylännyt minut ja siskoni viinan ja miesten takia, jonka vuoksi jouduimme lastenkotiin saakka. Joten katkaisin välit. Kun sairaanhoitaja sitten alkoi soitella että äitisi olisi täällä ja haluaisi keskustella, sanoin että olen pahoillani mutta ei. Sairaanhoitaja tajusi asian eikä alkanut kinaamaan. Äiti oli kuulemma sitten pyörinyt tuskissaan kun syöpä nakersi. Kenties hän tunsi itsensä yhtä yksinäiseksi kuin minäkin kun itku silmässä odotin häntä kapakasta kotiin ja siskoni itki hysteerisesti. Hautajaiset maksoi yhteiskunta, joka maksoi hänen elämisensä. 

Sillä lailla. Siitä sai, kuolipahan tuskissaan ja yksin. Nyt on sitten hyvä mieli.

No sitä saa mitä tilaa? Miksi tuon eukon piti jättää lapset ja lähteä dokaamaan ukkojen kanssa? Kerropa se. Äläkä sössötä mistään "aivosairaudesta", koska juoppous on ihan oma valinta.

Olen eri, mutta tässähän kysymys tuntuu olevan siitä, että lapsesta on kasvanut vanhempansa kaltainen ja hän maksaa hylkäämisen hylkäämisellä. Se ei ole erikoista, mutta lapsen kannattaa kaksi kertaa miettiä, onko se sitä mitä hän oikeasti ja pohjimmiltaan haluaa olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin jätin alkoholistiäitini kuolemaan syöpäänsä yksin. Samoin kuin hän oli aikanaan hylännyt minut ja siskoni viinan ja miesten takia, jonka vuoksi jouduimme lastenkotiin saakka. Joten katkaisin välit. Kun sairaanhoitaja sitten alkoi soitella että äitisi olisi täällä ja haluaisi keskustella, sanoin että olen pahoillani mutta ei. Sairaanhoitaja tajusi asian eikä alkanut kinaamaan. Äiti oli kuulemma sitten pyörinyt tuskissaan kun syöpä nakersi. Kenties hän tunsi itsensä yhtä yksinäiseksi kuin minäkin kun itku silmässä odotin häntä kapakasta kotiin ja siskoni itki hysteerisesti. Hautajaiset maksoi yhteiskunta, joka maksoi hänen elämisensä. 

Sillä lailla. Siitä sai, kuolipahan tuskissaan ja yksin. Nyt on sitten hyvä mieli.

No sitä saa mitä tilaa? Miksi tuon eukon piti jättää lapset ja lähteä dokaamaan ukkojen kanssa? Kerropa se. Äläkä sössötä mistään "aivosairaudesta", koska juoppous on ihan oma valinta.

Jos aina saa mitä tilaa, niin mitä katkera, kostonhimoinen ihminen tulee saamaan? Mietipä sitä, vai alkaako päätä särkeä?

No ei ainakaan tule toista kertaa tällaisen ihmisen kusettamaksi/hyväksikäyttämäksi yms. Jos taas alkaa ulkoa anteeksiantoon, niin kohta se on taas sama vanha tilanne. Vähän kuin ne naiset, jotka palaavat aina sen pahoinpitelevän miehensä luokse, kerta toisensa jälkeen. "Kyllä se nyt on muuttunut, se lupasi" ja sitten SLAP ja sama juttu jatkuu. Sama se on tässäkin. 

Ymmärrän toki, että osa on liian heikkoja ja synnynnäisiä uhreja, mutta jos on päässyt niin pitkälle että katkonut välit ja elänyt omaa elämäänsä jo vuosikausia, niin ei ole mitään järkeä muuttaa sitä. Koska mikään ei muutu, vaikka kävisi sen narsistin/juopon stoorit kuuntelemassa siinä sängyn vieressä. Se ei muuta mitään, joten parempi jättää omiin oloihinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin jätin alkoholistiäitini kuolemaan syöpäänsä yksin. Samoin kuin hän oli aikanaan hylännyt minut ja siskoni viinan ja miesten takia, jonka vuoksi jouduimme lastenkotiin saakka. Joten katkaisin välit. Kun sairaanhoitaja sitten alkoi soitella että äitisi olisi täällä ja haluaisi keskustella, sanoin että olen pahoillani mutta ei. Sairaanhoitaja tajusi asian eikä alkanut kinaamaan. Äiti oli kuulemma sitten pyörinyt tuskissaan kun syöpä nakersi. Kenties hän tunsi itsensä yhtä yksinäiseksi kuin minäkin kun itku silmässä odotin häntä kapakasta kotiin ja siskoni itki hysteerisesti. Hautajaiset maksoi yhteiskunta, joka maksoi hänen elämisensä. 

Sillä lailla. Siitä sai, kuolipahan tuskissaan ja yksin. Nyt on sitten hyvä mieli.

Alustuksen perusteella akka sai mitä tosiaan ansaitsi.

Ja mitäs hänelle kostanut aikuinen lapsi tulee saamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä häviät siinä, että käyt yhden kerran tapaamassa? Parhaassa tapauksessa tilanne voi olla edes vähän korjaava kokemus. Huonoimmaissakin tapauksessa tilanne ei pahene nykyisestä, mutta ainakin tietäisit itse tehneesi parhaasi.

Minä menisin tapaamiseen, mutta järjestäisin tilanteen niin, että voin tarvittaessa poistua paikalta välittömästi. Jos toinen rupeaisi haukkumaan minua, toteaisin, että tuota minun ei tarvitse kuulla, ja lähtisin välittömästi.

Samaa mieltä.

Ei voi olla ylivoimaista.

Olen toista mieltä. Ei kannata mennä. Antaa vaan olla ja aika hoitaa loput. Rajan toisella puolella sitten katsotaan teot, eikä siellä selittelyt auta, koska kaikki nähdään: teot, aito katumus.. 

Itse en usko Raamattuun, mutta sen opetuksien perusteella kuulostaa todennäköiseltä, että se vanhempi, joka on elämänsä mokannut mutta lopussa katuu ja pyytää anteeksi, päätyy paremmalle puolelle, ja anteeksiantamaton lapsi taas sinne lämpimämmälle.

Eli kannattaa olla varovainen siinäkin, mitä toivoo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin jätin alkoholistiäitini kuolemaan syöpäänsä yksin. Samoin kuin hän oli aikanaan hylännyt minut ja siskoni viinan ja miesten takia, jonka vuoksi jouduimme lastenkotiin saakka. Joten katkaisin välit. Kun sairaanhoitaja sitten alkoi soitella että äitisi olisi täällä ja haluaisi keskustella, sanoin että olen pahoillani mutta ei. Sairaanhoitaja tajusi asian eikä alkanut kinaamaan. Äiti oli kuulemma sitten pyörinyt tuskissaan kun syöpä nakersi. Kenties hän tunsi itsensä yhtä yksinäiseksi kuin minäkin kun itku silmässä odotin häntä kapakasta kotiin ja siskoni itki hysteerisesti. Hautajaiset maksoi yhteiskunta, joka maksoi hänen elämisensä. 

Sillä lailla. Siitä sai, kuolipahan tuskissaan ja yksin. Nyt on sitten hyvä mieli.

Alustuksen perusteella akka sai mitä tosiaan ansaitsi.

Ja mitäs hänelle kostanut aikuinen lapsi tulee saamaan?

Rauhan, koska ei laske tällaista akkaa uudestaan elämäänsä pilaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä häviät siinä, että käyt yhden kerran tapaamassa? Parhaassa tapauksessa tilanne voi olla edes vähän korjaava kokemus. Huonoimmaissakin tapauksessa tilanne ei pahene nykyisestä, mutta ainakin tietäisit itse tehneesi parhaasi.

Minä menisin tapaamiseen, mutta järjestäisin tilanteen niin, että voin tarvittaessa poistua paikalta välittömästi. Jos toinen rupeaisi haukkumaan minua, toteaisin, että tuota minun ei tarvitse kuulla, ja lähtisin välittömästi.

Samaa mieltä.

Ei voi olla ylivoimaista.

Olen toista mieltä. Ei kannata mennä. Antaa vaan olla ja aika hoitaa loput. Rajan toisella puolella sitten katsotaan teot, eikä siellä selittelyt auta, koska kaikki nähdään: teot, aito katumus.. 

Itse en usko Raamattuun, mutta sen opetuksien perusteella kuulostaa todennäköiseltä, että se vanhempi, joka on elämänsä mokannut mutta lopussa katuu ja pyytää anteeksi, päätyy paremmalle puolelle, ja anteeksiantamaton lapsi taas sinne lämpimämmälle.

Eli kannattaa olla varovainen siinäkin, mitä toivoo.

Mistäs keskiajalta sinä tupsahdit satuinesi?

Sitähän voisi miettiä siltäkin kannalta, että millaisen mallin antaa omille lapsilleen.

Voi olla, että välit omaan lapseen menee huonoiksi, syystä tai toisesta.

Onko siis ratkaisu se, ettei ikinä suostuta sitten enää tapaamaan, vai voisiko edes antaa mahdollisuuden?

Tietysti menisin.

En haluaisi olla ihminen joka ei anna toiselle mahdollisuutta pyytää anteeksi ja sopia. Siitä huolimatta, että jos ei niin tapahtuisikaan. Ainakin olisin omalta osaltani antanut mahdollisuuden.

Ei kannata olla liian ylpeä ja kovasydäminen. Sekin voi alkaa kaduttaa ja vaivata myöhemmin.

Katkeruudella ja kostolla on taipumus siirtyä sukupolvelta toiselle...