Lue keskustelun säännöt.
Lapsen luokan lapsista noin 75 % eroperheistä!
22.06.2023 |
Kyseessä on pääkaupunkiseudulla oleva alakoulun luokka. Alueella on tavanomaista koulutetumpaa ja paremmin tienaavaa väestöä, minkä tulisi vanhojen tutkimusten mukaan suojata avioerolta. Myös lasten saaminen suojaa tilastojen mukaan avioerolta. Mutta ei näytä enää suojaavan.
Myös toisen lapsen luokalta yli puolet lapsista tulee eroperheistä. Päiväkoti-ikäisenä juuri kenenkään lapsen vanhemmat eivät olleet vielä eronneet, mutta jotain tapahtunut, kun lapset aloittavat koulun. Erosuma tulee siinä, kun lapset noin 2-4-luokkalaisia. Omassa nuoruudessa jos vanhemmat erosivat, niin yleensä siinä vaiheessa, kun lapset olivat teini-ikäisiä.
Tunnistavatko muut ilmiön? Mistä tämä johtuu vai kurittiko korona-aika jotenkin tavanomaista enemmän parisuhteita? Täällä ehdottomasti yleisin muoto on viikko-viikko-vanhemmuus, varsinaiset yksinhuoltatilanteet harvassa. Ydinperheet jo vähemmistöä.
T. Itsekin eronnut, joten en kauhistele ulkopuolelta, vaan olen hämmentynyt tästä ilmiöstä.
Kommentit (133)
Vierailija kirjoitti:
Harvinaisen utelias stalkkeri pitää olla, jos ottaa asiakseen selvittää jokaisen luokkakaverin vanhemman parisuhdetilanteen.
Mistä ihmeestä sellaista edes voisit tietää? Ei taatusti kaikki vanhemmat ole sulle kertoneet, ovatko eronneet.
Ei tässä tarvitse olla mikään stalkkeri, kun lapset avoimesti kertovat ja juttelevat aiheesta. Aina kun sopii jotain, pitää aloittaa siitä, onko kaveri x isä- vai äitiviikolla eli kumpaan vanhempaa ollaan yhteydessä. Tai kun lapset soittavat kavereilleen, niin aloittavat kysymällä että oletko nyt äidillä vai isällä.
Tänään lapseni kaveri kertoi ihan itse, että hänen(kin) vanhempansa ovat eroamassa ja kertoi missä ja miten tulee asumaan.
Niistä en toki tiedä, jotka eivät ole avoimesti eronneet. Kaipa niitäkin on.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moraalin rappio ja itsekeskeisyys syynä.
Mun lapsuudessa oli max 1 lapsi luokassa eroperheestä ja se oli häpeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harvinaisen utelias stalkkeri pitää olla, jos ottaa asiakseen selvittää jokaisen luokkakaverin vanhemman parisuhdetilanteen.
Mistä ihmeestä sellaista edes voisit tietää? Ei taatusti kaikki vanhemmat ole sulle kertoneet, ovatko eronneet.
Ei tässä tarvitse olla mikään stalkkeri, kun lapset avoimesti kertovat ja juttelevat aiheesta. Aina kun sopii jotain, pitää aloittaa siitä, onko kaveri x isä- vai äitiviikolla eli kumpaan vanhempaa ollaan yhteydessä. Tai kun lapset soittavat kavereilleen, niin aloittavat kysymällä että oletko nyt äidillä vai isällä.
Tänään lapseni kaveri kertoi ihan itse, että hänen(kin) vanhempansa ovat eroamassa ja kertoi missä ja miten tulee asumaan.
Niistä en toki tiedä, jotka eivät ole avoimesti eronneet. Kaipa niitäkin on.
Ap.
Leikkiikö lapsesi vapaa-ajalla jokaisen luokkakaverin luona tai jokainen käy teillä kylässä? Useimmiten vain osa luokkalaisista on vapaa-ajan kavereita.
Omatkin vanhempani erosivat 1990-luvulla, kun me lapset oltiin esikoulussa, tokalla ja vitosella. Luultavasti kouluikäisten vanhempien eroja selittää useamman asian yhdistelmä:
Edes suhteellisen toimiva parisuhde on pikkulapsiperheessä arvokas yksinomaan arjen pyörityksen kannalta. Pikkulapsiaikana eroavat varmaan lähinnä ne, jotka eivät saa yhteistä vastuuta uudesta ihmisestä ollenkaan tasapainoisesti hanskaan ja jompi kumpi tai molemmat kipuilevat vahvasti. Jos toimii edes ihan kivasti, pikkulasten kanssa arki on täyttä ja rikasta, parisuhde painuu taka-alalle.
Koululaisten kanssa onkin sitten enemmän aikaa, sekä itselle, että parisuhteelle. Jos suhteen liima ja yhteys toiseen on hukkunut soseisiin ja kurahousuihin, on nyt tarve houkutella se esiin. Jos tähän ei löydy molemmilta intoa, se on vaikeaa. Erityisen vaikeaa, jos jo man kumman tai molempien fokus on jo siirtynyt muualle, maalailemaan mielikuvia paremmasta erilaisesta elämästä, johon kumppani ei mahdu.
Samaan aikaan ollaan yleisesti keski-iässä, 36-48-vuotiaita tms. Nykyään, jolloin tulee herkästi itsen etsimisen tarve. Mitä minä haluan, millaista elämää haluan elää? Jos nämä pohdinnat ajavat kumppanit kohti aivan erilaisia elämiä, eikä ole mahdollista löytää tapaa tutkia ja tukea kummankin erillisiä unelmia yhdessä, ajaa elämäkriisi herkästi eroon.
Mutta vaikea sanoa lopulta mikä nyt on tilastollisesti tyypillisin aika erota. Nykyään erotaan niin herkästi, että ihan kaikenikäisten lastem vanhemmat varmasti eroavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harvinaisen utelias stalkkeri pitää olla, jos ottaa asiakseen selvittää jokaisen luokkakaverin vanhemman parisuhdetilanteen.
Mistä ihmeestä sellaista edes voisit tietää? Ei taatusti kaikki vanhemmat ole sulle kertoneet, ovatko eronneet.
Ei tässä tarvitse olla mikään stalkkeri, kun lapset avoimesti kertovat ja juttelevat aiheesta. Aina kun sopii jotain, pitää aloittaa siitä, onko kaveri x isä- vai äitiviikolla eli kumpaan vanhempaa ollaan yhteydessä. Tai kun lapset soittavat kavereilleen, niin aloittavat kysymällä että oletko nyt äidillä vai isällä.
Tänään lapseni kaveri kertoi ihan itse, että hänen(kin) vanhempansa ovat eroamassa ja kertoi missä ja miten tulee asumaan.
Niistä en toki tiedä, jotka eivät ole avoimesti eronneet. Kaipa niitäkin on.
Ap.
Leikkiikö lapsesi vapaa-ajalla jokaisen luokkakaverin luona tai jokainen käy teillä kylässä? Useimmiten vain osa luokkalaisista on vapaa-ajan kavereita.
Tosi hyvin tunnen vanhemmat ja perheet, tämä on yhteisöllinen alue. Siksi laitoin eteen "noin", koska en tosiaan tietenkään täsmällisesti tilannetta tiedä. Kuten sanoin, lapset keskustelevat näistä tosi avoimesti ja myös siitä, kenen vanhemmat ovat tällä kertaa eronneet. Ei näihin enää liity samanlaista stigmaa kuin joskus ennen, lapset käsittelevät näitä eroja aika avoimesti kavereittensa kanssa. Ja hakevat vertaistukea. Ja varmaan kun omat lapseni tulevat eroperheestä, niin minun ja lasten kanssa on näistä helppo puhua.
Mutta ei nyt juututa tähän, eihän?
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harvinaisen utelias stalkkeri pitää olla, jos ottaa asiakseen selvittää jokaisen luokkakaverin vanhemman parisuhdetilanteen.
Mistä ihmeestä sellaista edes voisit tietää? Ei taatusti kaikki vanhemmat ole sulle kertoneet, ovatko eronneet.
Ei tässä tarvitse olla mikään stalkkeri, kun lapset avoimesti kertovat ja juttelevat aiheesta. Aina kun sopii jotain, pitää aloittaa siitä, onko kaveri x isä- vai äitiviikolla eli kumpaan vanhempaa ollaan yhteydessä. Tai kun lapset soittavat kavereilleen, niin aloittavat kysymällä että oletko nyt äidillä vai isällä.
Tänään lapseni kaveri kertoi ihan itse, että hänen(kin) vanhempansa ovat eroamassa ja kertoi missä ja miten tulee asumaan.
Niistä en toki tiedä, jotka eivät ole avoimesti eronneet. Kaipa niitäkin on.
Ap.
Leikkiikö lapsesi vapaa-ajalla jokaisen luokkakaverin luona tai jokainen käy teillä kylässä? Useimmiten vain osa luokkalaisista on vapaa-ajan kavereita.
Tosi hyvin tunnen vanhemmat ja perheet, tämä on yhteisöllinen alue. Siksi laitoin eteen "noin", koska en tosiaan tietenkään täsmällisesti tilannetta tiedä. Kuten sanoin, lapset keskustelevat näistä tosi avoimesti ja myös siitä, kenen vanhemmat ovat tällä kertaa eronneet. Ei näihin enää liity samanlaista stigmaa kuin joskus ennen, lapset käsittelevät näitä eroja aika avoimesti kavereittensa kanssa. Ja hakevat vertaistukea. Ja varmaan kun omat lapseni tulevat eroperheestä, niin minun ja lasten kanssa on näistä helppo puhua.
Mutta ei nyt juututa tähän, eihän?
Ap.
Iskä ei olisi halunnut erota juoppohullusta äidistäni. Ero tuli kaikille helpotuksena. Äiti kun pakeni riitoja tuopin äärelle. Eron myötä juopottelu pysyi paremmin piilossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omatkin vanhempani erosivat 1990-luvulla, kun me lapset oltiin esikoulussa, tokalla ja vitosella. Luultavasti kouluikäisten vanhempien eroja selittää useamman asian yhdistelmä:
Edes suhteellisen toimiva parisuhde on pikkulapsiperheessä arvokas yksinomaan arjen pyörityksen kannalta. Pikkulapsiaikana eroavat varmaan lähinnä ne, jotka eivät saa yhteistä vastuuta uudesta ihmisestä ollenkaan tasapainoisesti hanskaan ja jompi kumpi tai molemmat kipuilevat vahvasti. Jos toimii edes ihan kivasti, pikkulasten kanssa arki on täyttä ja rikasta, parisuhde painuu taka-alalle.
Koululaisten kanssa onkin sitten enemmän aikaa, sekä itselle, että parisuhteelle. Jos suhteen liima ja yhteys toiseen on hukkunut soseisiin ja kurahousuihin, on nyt tarve houkutella se esiin. Jos tähän ei löydy molemmilta intoa, se on vaikeaa. Erityisen vaikeaa, jos jo man kumman tai molempien fokus on jo siirtynyt muualle, maalailemaan mielikuvia paremmasta erilaisesta elämästä, johon kumppani ei mahdu.
Samaan aikaan ollaan yleisesti keski-iässä, 36-48-vuotiaita tms. Nykyään, jolloin tulee herkästi itsen etsimisen tarve. Mitä minä haluan, millaista elämää haluan elää? Jos nämä pohdinnat ajavat kumppanit kohti aivan erilaisia elämiä, eikä ole mahdollista löytää tapaa tutkia ja tukea kummankin erillisiä unelmia yhdessä, ajaa elämäkriisi herkästi eroon.
Mutta vaikea sanoa lopulta mikä nyt on tilastollisesti tyypillisin aika erota. Nykyään erotaan niin herkästi, että ihan kaikenikäisten lastem vanhemmat varmasti eroavat.
Kiitos, hyvää analyysia. Itse olen miettinyt, että pikkulapsivaiheessa sitä odotetaan herkästi sitä, kun lapset menevät kouluun ja helpottaa. Kuitenkin ne todelliset ruuhkavuodet (pitkät koulujen loma-ajat, lyhyet koulupäivät, harrastusrumba yms.) usein alkavat vasta silloin ja kisaväsymys voi iskeä.
Minun ex löysi tuolloin uuden ja halusi viikko-viikon, jotta saisi välillä omaa rauhaa. Sanoi ihan suoraan sen, ja että "kaikkihan eroaa ja lapset sopeutuu".
Ap.
Mulle on ihan sama millaisista perheistä mun lapseni kaverit on. Osa on eronnut, osa on ydinperheistä. Osa on rikkaista perheistä, osa köyhistä. Ei mitään järkeä kytätä tuollaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle on ihan sama millaisista perheistä mun lapseni kaverit on. Osa on eronnut, osa on ydinperheistä. Osa on rikkaista perheistä, osa köyhistä. Ei mitään järkeä kytätä tuollaisia.
Ei kai tässä kytätä yksittäisiä perheitä, vaan ilmiötä? Minua kiinnostaa tämä sosiaalisena ilmiönä ja pohdin, elämmekö me vähän poikkeuksellisessa ympäristössä vai onko tosiaan näin, että erot ovat muuallakin yleisempiä kuin ydinperheet? Tai onko lapsiperheiden erotilanteessa jotenkin yleisesti koronan jälkeen yleistyneet?
Ap
Tunnistan ilmiön. Ennen miehet lähtivät suhteista toisen naisen perään tai kyllästyttyään elättäjänä olemiseen jos lähtivät. Eroa pidettiin suurena epäonnistumisena.
Nyt naiset eroavat pienistäkin syistä, koska "ansaitsen parempaa" ja "miehiä kyllä löytyy". Ja koska talous on turvattu, joko mieheltä nyhdettävillä elareilla tai sitten omalla hyvällä palkalla (joka usein julkiselta sektorilta veronmaksajien kustantamana).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ilmiön. Ennen miehet lähtivät suhteista toisen naisen perään tai kyllästyttyään elättäjänä olemiseen jos lähtivät. Eroa pidettiin suurena epäonnistumisena.
Nyt naiset eroavat pienistäkin syistä, koska "ansaitsen parempaa" ja "miehiä kyllä löytyy". Ja koska talous on turvattu, joko mieheltä nyhdettävillä elareilla tai sitten omalla hyvällä palkalla (joka usein julkiselta sektorilta veronmaksajien kustantamana).
Hmm. Minun tilanteessani ex tosiaan löysi sen uuden naisen. Ja elareita maksetaan näissä viikko-viikko-vanhemmuuksissa aika harvoin oman kokemukseni mukaan, mutta enhän tällaisista yksityiskohdista voi toki tietää, ellei erikseen kerrota.
Ap.
Kyllä ennen oli kaikki paremmin. Yhdessä pysyttiin vaikka kuinka vtutti nähdä toisen naamaa päivittäin. Juhlapäivät tapeltiin ja muuten oltiin kuin toista ei olisi olemassakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä kuinka moni lasteni vanhemmista on eronnut, mutta sen verran moni että tilanne on hyvin tavanomainen. Ja hyvä niin. Viikko-viikko vanhemmuus ja perhe-elämä on lapsille yhtä normaalia kuin ydinperhe-elämä.
Mistä ilmiö johtuu? Varmaan yksinkertaisesti siitä, että nykyään harvan täytyy pysyä huonossa suhteessa. Myös naisilla on nykyään resursseja elättää itsensä ja lapsensa, on jopa usein helpompaa niin. Koko elämän yksiavioisuus perustuu hyvin usein toisen tai kummankin riippuvuussuhteeseen toisesta, ei niinkään mihinkään tosirakkauteen tms.
En tunnista. Oman lapseni luokalla suhdeluku on sama, mutta toisinpäin. Ehkä 75% vanhemmista on edelleen yhdessä. Lapsi tosin on painotetulla luokalla, joten se saattaa asiaan osin vaikuttaa. Vanhemmat keskimäärin keski- ja hyvätuloisia ja pääosin hyvin koulutettuja jos sillä on jotain merkitystä.
Uskon kyllä, että ympäristöllä on vaikutuksensa. Jos ympärillä on paljon eronneita, se madaltaa kynnystä erota itsekin. Kyllähän vauvakuumekin tunnetusti tarttuu.
Viikko-viikko vaatii yleensä myös hyvää taloudellista tilannetta, joten on suositumpaa hyvin koulutetuilla.
Vierailija kirjoitti:
En tunnista. Oman lapseni luokalla suhdeluku on sama, mutta toisinpäin. Ehkä 75% vanhemmista on edelleen yhdessä. Lapsi tosin on painotetulla luokalla, joten se saattaa asiaan osin vaikuttaa. Vanhemmat keskimäärin keski- ja hyvätuloisia ja pääosin hyvin koulutettuja jos sillä on jotain merkitystä.
Ei ole merkitystä ja merkitys on koko ajan vähenemään päin.
Se on se kiireinen uraelämä nykyään sellaista. Ja se tasa-arvo. Naiset ja miehet on yhtä ja samaa sukupuolta, eikä kummankaan pidä joutua hoitamaan lasta yhtään sekuntia liikaa, eikä varsinkaan enemmän kuin toinen, kotona. Pitää olla kivenkova, että pärjää kiihtyvässä työmaailmassa. Eikä sukupuoliakaan enää ollut, joten parisuhteilu on ihan turhaa ajanhukkaa.
Harvinaisen utelias stalkkeri pitää olla, jos ottaa asiakseen selvittää jokaisen luokkakaverin vanhemman parisuhdetilanteen.
Mistä ihmeestä sellaista edes voisit tietää? Ei taatusti kaikki vanhemmat ole sulle kertoneet, ovatko eronneet.