Nelikymppiset naiset eivät jaksa enää Asiantuntija avaa syyt selittämättömään ahdistukseen

"Nainen voi tehdä ihan mitä haluaa- tai olla tekemättä ". Ei tarvitse lähteä siihen kilpajuoksuun. Voi sulkea silmät siltä ja valita että vähempikin riittää.

Kaikkien ei tarvitse olla työssä menestyneitä, rikkaita ja kauniita supernaisia. Saa ja voi olla, mutta ei oo pakko!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon että naisella myös yleisessä kuvassa on enemmän viettiä olla kotona lasten kanssa. Toki varmasti jonkun tekee onnelliseksi kilpailuhenkinen työelämä, enemmän kuin koti ja lapset, mutta tekeekö isossa kuvassa? Nythän moni valitsee uran ja lapset neljäkymppisenä, jos enää saa. Miehenä on se beta, joka kyllä varmasti osallistuu kotitöihin tai jopa hoitaa ne, mutta silti se nainen pettää Maken kanssa, joka on kickboxingia harrastava myyntimies, joka ei kuppiinkaan sylje ja jota oma vaimonsa ei saa koskaan pesemään pyykkiä.

Hmm. Eikö ole jokaiselle selvää että tuo "vietti" on lähinnä urbaanilegenda? Käytännön syistä lähinnä ollut usein tällainen järjestely. Eihän naisia muuten siihen olisi kautta historian tarvinnut käytännösä pakottaa ja painostaa.

Betahöpinät kuuluvat Ylilaudalle, eivät aikuisten keskusteluihin.

Kysymys herää miksi ihmeessä hankitte omia lapsia, jos kumpikaan vanhemmista ei halua heitä hoitaa? Aika kummallinen on mielestäni myös tilanne, että ollaan mieluummin töissä kuin omien lasten kanssa... Jokainen isyysvapaata pitänyt miespuolinen ystäväni on kyllä sanonut ihan suoraan, että lasten kanssa kotona ollessa on ollut paljon helpompaa kuin töissä.

Koti-isän roolista haaveilevat miehet eivät valitettavasti ole kovinkaan haluttuja kumppaneita, ja jäävät pääsääntöisesti kokonaan ilman parisuhdetta. Olisihan se hyvin noloa kertoa tuttavilleen, että oma mies ei tee töitä vaan on "ammatiltaan" koti-isä.

Miten onnistuit vääntämään tämän noin mutkalle? En todellakaan haluaisi lapsia jos se tarkoittaisi että olen kodin vankina heidän kanssaan miehen hyvän mielen varassa. Sen sijaan tilanteeseen, jossa kaksi tasavertaista hoitaa myös ne lapset, oikein mielelläni hankin lapsia. Ongelma on se jos kumpikin ei hoida.

Kyllä sitä mieluummin käy töissä ja on itsenäinen kuin on kotona ja toisen varassa. Jos olisin niin rikas, ettei töissä tarvi käydä, kyllä hankkisin kodinhoitajan hoitamaan kotityöt ja monet asiat myös lasten suhteen itse kuorien parhaat päältä.

Kauankos nämä tuntemasi miehet ovat isyysvapaitaan pitäneet?

Tuntemani miehet ja naiset taas ovat monet palatessaan töihin kertoneet sen tuntuvan lomalta.

He ovat pitäneet sitä sallitun maksimimäärän ja lasten äiti on ollut sillä aikaa kokoaikaisessa päivätyössä. Nyt on tietenkin myöhäistä, mutta ehkäpä tuttaviesi olisi pitänyt jättää lapset hankkimatta kokonaan.. Aivan käsittämättömältä kuulostaa, jos omien lasten kanssa on niin raskasta, että töihin palaaminen tuntuu lomalta. Varmaan kasvaa hyvin tasapainoisia lapsia :(

Ja heidän aikanaan se maksimi oli...? Ja perhevapaat piti...?

Lopun marttyyri-itkun jätän huomiotta

Tuttavani ovat kaikki saaneet lapsia viimeisen viiden vuoden sisällä. Jokainen heistä on luonnollisesti halunnut pitää maksimivapaat, sillä kyseessä on kuitenkin oma lapsi. En tarkalleen tiedä mitä perhevapaa käsittää tai miten se on jaettu, mutta kysyessäni he ovat kaikki sanoneet, että tietenkin ovat kotona niin kauan kuin mahdollista. Haluavat viettää oman lapsen kanssa mahdollisimman paljon aikaa, ja samalla kokevat että elämä on paljon mukavampaa kotona. Kaikki heistä ovat korkeasti koulutettuja ja tekevät vaativaa asiantuntijatyötä pääkaupunkiseudulla.

Sama juttu omassa tuttavapiirissäni.

Tuttavapiirinne ovat ikävä kyllä tilastollisia poikkeuksia.

Olen kyllä siinä käsityksessä, että ainakin suurien kaupunkien koulutettujen miesten keskuudessa tämä on täysin normaalia ja enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Voi tietenkin olla, että elän jossain täydellisessä kuplassa. Sen verran oudoilta ja vierailta nämä tällä palstalla kuvatut miesten käyttäytymismallit kuulostavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menkää ylilau*alle katsomaan mitä mieltä miehenne ovat naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja miettikää sen jälkeen onko joku miesviha ongelma. Sitä ei ole edes olemassa. Kukaan teistä ei ole tuomitsemassa heteroiden sairasta naisvihaa missään ketjussa. Ette IKINÄ kutsu rai*kaus- ja lyömisuhkauksia naisvihaksi, sen sijaan on vihaa jos kerrot että miehet ei tiskaa.

Miehet uhkailee internetin täydellä naisia väkivallalla ja lisäilee oikeita videoita väkivallasta. Kukaan teistä ei tuomitse, sen sijaan heterokana suojelee miestä kauheilta yleistyksiltä!

En mene ylilaudalle, enkä suosittele että kukaan muukaan menee. Täynnä syrjäytyneitä ja katkeria miehiä, joiden jutut on mitä on.

No ompa ullattavaa, että annos tosielämää ja sen realiteetteja on liian hapokasta uniikille lumihiutaleelle. EI SAA TÖKKIÄ MUN KUPLAA, SE MENEE RIKKI!

Jonkun aikaa sitä jaksaa, missä elämä on yhtä hullunmyllyä aamusta iltaan. Otetaan isot velat ja hankitaan se valtava talo uima-altaineen, painetaan töissä yötäpäivää, harrastetaan koiran kanssa agilityä ja perustetaan siinä maniassa vielä joku sivubisnes.

Seinä tulee kyllä aika monilla sitten vastaan viimeistään siinä vaiheessa kun 40 alkaa kolkuttelee ovella.

Ihminen vanhenee ja voimat hupenee. Terveydentila voi heikentyä ja kaikki se kiire, stressi ja usein myös liian vähäinen nukkuminen alkaa vaikuttaa.

Työni puolesta voin valitettavasti todeta, että olen nähnyt paljon näitä suuruudenhulluja nelikymppisiä missä rahaa ja valtaa on ja on kaikki mahdolliset pelit ja vehkeet ja vempaimet. Mutta lastensuojelulle on tarvetta.

Olen vieraillut niin järkyttävän näköisissä ökytaloissa, missä silmiinpistävää on se romun ja roinan määrä ja se, että kukaan aikuinen on tuskin vieraillut vuosiin lastensa huoneissa saati siivonnut niitä.

Koska luodaan uraa .

Valitettavaa, mutta totta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon että naisella myös yleisessä kuvassa on enemmän viettiä olla kotona lasten kanssa. Toki varmasti jonkun tekee onnelliseksi kilpailuhenkinen työelämä, enemmän kuin koti ja lapset, mutta tekeekö isossa kuvassa? Nythän moni valitsee uran ja lapset neljäkymppisenä, jos enää saa. Miehenä on se beta, joka kyllä varmasti osallistuu kotitöihin tai jopa hoitaa ne, mutta silti se nainen pettää Maken kanssa, joka on kickboxingia harrastava myyntimies, joka ei kuppiinkaan sylje ja jota oma vaimonsa ei saa koskaan pesemään pyykkiä.

Hmm. Eikö ole jokaiselle selvää että tuo "vietti" on lähinnä urbaanilegenda? Käytännön syistä lähinnä ollut usein tällainen järjestely. Eihän naisia muuten siihen olisi kautta historian tarvinnut käytännösä pakottaa ja painostaa.

Betahöpinät kuuluvat Ylilaudalle, eivät aikuisten keskusteluihin.

Kysymys herää miksi ihmeessä hankitte omia lapsia, jos kumpikaan vanhemmista ei halua heitä hoitaa? Aika kummallinen on mielestäni myös tilanne, että ollaan mieluummin töissä kuin omien lasten kanssa... Jokainen isyysvapaata pitänyt miespuolinen ystäväni on kyllä sanonut ihan suoraan, että lasten kanssa kotona ollessa on ollut paljon helpompaa kuin töissä.

Koti-isän roolista haaveilevat miehet eivät valitettavasti ole kovinkaan haluttuja kumppaneita, ja jäävät pääsääntöisesti kokonaan ilman parisuhdetta. Olisihan se hyvin noloa kertoa tuttavilleen, että oma mies ei tee töitä vaan on "ammatiltaan" koti-isä.

Miten onnistuit vääntämään tämän noin mutkalle? En todellakaan haluaisi lapsia jos se tarkoittaisi että olen kodin vankina heidän kanssaan miehen hyvän mielen varassa. Sen sijaan tilanteeseen, jossa kaksi tasavertaista hoitaa myös ne lapset, oikein mielelläni hankin lapsia. Ongelma on se jos kumpikin ei hoida.

Kyllä sitä mieluummin käy töissä ja on itsenäinen kuin on kotona ja toisen varassa. Jos olisin niin rikas, ettei töissä tarvi käydä, kyllä hankkisin kodinhoitajan hoitamaan kotityöt ja monet asiat myös lasten suhteen itse kuorien parhaat päältä.

Kauankos nämä tuntemasi miehet ovat isyysvapaitaan pitäneet?

Tuntemani miehet ja naiset taas ovat monet palatessaan töihin kertoneet sen tuntuvan lomalta.

He ovat pitäneet sitä sallitun maksimimäärän ja lasten äiti on ollut sillä aikaa kokoaikaisessa päivätyössä. Nyt on tietenkin myöhäistä, mutta ehkäpä tuttaviesi olisi pitänyt jättää lapset hankkimatta kokonaan.. Aivan käsittämättömältä kuulostaa, jos omien lasten kanssa on niin raskasta, että töihin palaaminen tuntuu lomalta. Varmaan kasvaa hyvin tasapainoisia lapsia :(

Ja heidän aikanaan se maksimi oli...? Ja perhevapaat piti...?

Lopun marttyyri-itkun jätän huomiotta

Tuttavani ovat kaikki saaneet lapsia viimeisen viiden vuoden sisällä. Jokainen heistä on luonnollisesti halunnut pitää maksimivapaat, sillä kyseessä on kuitenkin oma lapsi. En tarkalleen tiedä mitä perhevapaa käsittää tai miten se on jaettu, mutta kysyessäni he ovat kaikki sanoneet, että tietenkin ovat kotona niin kauan kuin mahdollista. Haluavat viettää oman lapsen kanssa mahdollisimman paljon aikaa, ja samalla kokevat että elämä on paljon mukavampaa kotona. Kaikki heistä ovat korkeasti koulutettuja ja tekevät vaativaa asiantuntijatyötä pääkaupunkiseudulla.

Sama juttu omassa tuttavapiirissäni.

Tuttavapiirinne ovat ikävä kyllä tilastollisia poikkeuksia.

Olen kyllä siinä käsityksessä, että ainakin suurien kaupunkien koulutettujen miesten keskuudessa tämä on täysin normaalia ja enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Voi tietenkin olla, että elän jossain täydellisessä kuplassa. Sen verran oudoilta ja vierailta nämä tällä palstalla kuvatut miesten käyttäytymismallit kuulostavat.

Tässä sulle tilastotietoa, elät omituisessa kuplassa, sillä enemmistö isistä on perhevapaiden uudistuksen jälkeen halunnut luovuttaa maksimimäärän perhevapaapäiviä lapsen äidille, vaikka silloin ansiosidonnaisten päivien määrä vähenee perheessä selvästi:

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009216160.html

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon että naisella myös yleisessä kuvassa on enemmän viettiä olla kotona lasten kanssa. Toki varmasti jonkun tekee onnelliseksi kilpailuhenkinen työelämä, enemmän kuin koti ja lapset, mutta tekeekö isossa kuvassa? Nythän moni valitsee uran ja lapset neljäkymppisenä, jos enää saa. Miehenä on se beta, joka kyllä varmasti osallistuu kotitöihin tai jopa hoitaa ne, mutta silti se nainen pettää Maken kanssa, joka on kickboxingia harrastava myyntimies, joka ei kuppiinkaan sylje ja jota oma vaimonsa ei saa koskaan pesemään pyykkiä.

Hmm. Eikö ole jokaiselle selvää että tuo "vietti" on lähinnä urbaanilegenda? Käytännön syistä lähinnä ollut usein tällainen järjestely. Eihän naisia muuten siihen olisi kautta historian tarvinnut käytännösä pakottaa ja painostaa.

Betahöpinät kuuluvat Ylilaudalle, eivät aikuisten keskusteluihin.

Kysymys herää miksi ihmeessä hankitte omia lapsia, jos kumpikaan vanhemmista ei halua heitä hoitaa? Aika kummallinen on mielestäni myös tilanne, että ollaan mieluummin töissä kuin omien lasten kanssa... Jokainen isyysvapaata pitänyt miespuolinen ystäväni on kyllä sanonut ihan suoraan, että lasten kanssa kotona ollessa on ollut paljon helpompaa kuin töissä.

Koti-isän roolista haaveilevat miehet eivät valitettavasti ole kovinkaan haluttuja kumppaneita, ja jäävät pääsääntöisesti kokonaan ilman parisuhdetta. Olisihan se hyvin noloa kertoa tuttavilleen, että oma mies ei tee töitä vaan on "ammatiltaan" koti-isä.

Miten onnistuit vääntämään tämän noin mutkalle? En todellakaan haluaisi lapsia jos se tarkoittaisi että olen kodin vankina heidän kanssaan miehen hyvän mielen varassa. Sen sijaan tilanteeseen, jossa kaksi tasavertaista hoitaa myös ne lapset, oikein mielelläni hankin lapsia. Ongelma on se jos kumpikin ei hoida.

Kyllä sitä mieluummin käy töissä ja on itsenäinen kuin on kotona ja toisen varassa. Jos olisin niin rikas, ettei töissä tarvi käydä, kyllä hankkisin kodinhoitajan hoitamaan kotityöt ja monet asiat myös lasten suhteen itse kuorien parhaat päältä.

Kauankos nämä tuntemasi miehet ovat isyysvapaitaan pitäneet?

Tuntemani miehet ja naiset taas ovat monet palatessaan töihin kertoneet sen tuntuvan lomalta.

He ovat pitäneet sitä sallitun maksimimäärän ja lasten äiti on ollut sillä aikaa kokoaikaisessa päivätyössä. Nyt on tietenkin myöhäistä, mutta ehkäpä tuttaviesi olisi pitänyt jättää lapset hankkimatta kokonaan.. Aivan käsittämättömältä kuulostaa, jos omien lasten kanssa on niin raskasta, että töihin palaaminen tuntuu lomalta. Varmaan kasvaa hyvin tasapainoisia lapsia :(

Ja heidän aikanaan se maksimi oli...? Ja perhevapaat piti...?

Lopun marttyyri-itkun jätän huomiotta

Tuttavani ovat kaikki saaneet lapsia viimeisen viiden vuoden sisällä. Jokainen heistä on luonnollisesti halunnut pitää maksimivapaat, sillä kyseessä on kuitenkin oma lapsi. En tarkalleen tiedä mitä perhevapaa käsittää tai miten se on jaettu, mutta kysyessäni he ovat kaikki sanoneet, että tietenkin ovat kotona niin kauan kuin mahdollista. Haluavat viettää oman lapsen kanssa mahdollisimman paljon aikaa, ja samalla kokevat että elämä on paljon mukavampaa kotona. Kaikki heistä ovat korkeasti koulutettuja ja tekevät vaativaa asiantuntijatyötä pääkaupunkiseudulla.

Sama juttu omassa tuttavapiirissäni.

Tuttavapiirinne ovat ikävä kyllä tilastollisia poikkeuksia.

Olen kyllä siinä käsityksessä, että ainakin suurien kaupunkien koulutettujen miesten keskuudessa tämä on täysin normaalia ja enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Voi tietenkin olla, että elän jossain täydellisessä kuplassa. Sen verran oudoilta ja vierailta nämä tällä palstalla kuvatut miesten käyttäytymismallit kuulostavat.

Tässä sulle tilastotietoa, elät omituisessa kuplassa, sillä enemmistö isistä on perhevapaiden uudistuksen jälkeen halunnut luovuttaa maksimimäärän perhevapaapäiviä lapsen äidille, vaikka silloin ansiosidonnaisten päivien määrä vähenee perheessä selvästi:

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009216160.html

Sii jopa 90%????

Eikö miehet halua olla lastensa kanssa kotona ollenkaan?

Täytyy saada instägrämiin tykkäyksiä ja hienoja kuvia.

Vierailija kirjoitti:

Jen perhe ja nainen sopikoon ja päättäköön ihan tykönään, miten haluavat olla ja elää. Mä myös luulin, että nuorena naisena ja äitinä täytyy revetä kaikkeen. Pitää luoda uraa ja luoda sitä ja suorittaa tätä.

Vaan eipä tarvii. Teen töitä vaan sen verran kuin jaksan (keikkailen) ja olen onnellinen. Ei tarvitse todistella kenellekään yhtään mitään.

Asutaan vaatimattomasti ja ajetaan halvoilla autolla. Mut ne on omia. Mies on ihan perinteinen duunari. Rahat riittää mukavaan elämiseen. Ei velkaa.

Minä HALUAN, että ehdin leipoa viikolla pullaa perheelle ja siivota ja laittaa kotia. Kaikki ei halua, mutta kuten alussa sanoin. Kannattaa miettiä mitä ihan oikeasti itse haluaa. Ei toteuttaa jotain ulkopuolelta tulevaa painetta.

Se ajoi ainakin minut burnoutiin ja sieltä avautui tmä uusi omista tarpeista ja toiveista kumpuava pieni ja kiva elämä.

- No sress

Hyvän mielen viesti! Antoi mietittävää ainakin itselleni!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon että naisella myös yleisessä kuvassa on enemmän viettiä olla kotona lasten kanssa. Toki varmasti jonkun tekee onnelliseksi kilpailuhenkinen työelämä, enemmän kuin koti ja lapset, mutta tekeekö isossa kuvassa? Nythän moni valitsee uran ja lapset neljäkymppisenä, jos enää saa. Miehenä on se beta, joka kyllä varmasti osallistuu kotitöihin tai jopa hoitaa ne, mutta silti se nainen pettää Maken kanssa, joka on kickboxingia harrastava myyntimies, joka ei kuppiinkaan sylje ja jota oma vaimonsa ei saa koskaan pesemään pyykkiä.

Hmm. Eikö ole jokaiselle selvää että tuo "vietti" on lähinnä urbaanilegenda? Käytännön syistä lähinnä ollut usein tällainen järjestely. Eihän naisia muuten siihen olisi kautta historian tarvinnut käytännösä pakottaa ja painostaa.

Betahöpinät kuuluvat Ylilaudalle, eivät aikuisten keskusteluihin.

Kysymys herää miksi ihmeessä hankitte omia lapsia, jos kumpikaan vanhemmista ei halua heitä hoitaa? Aika kummallinen on mielestäni myös tilanne, että ollaan mieluummin töissä kuin omien lasten kanssa... Jokainen isyysvapaata pitänyt miespuolinen ystäväni on kyllä sanonut ihan suoraan, että lasten kanssa kotona ollessa on ollut paljon helpompaa kuin töissä.

Koti-isän roolista haaveilevat miehet eivät valitettavasti ole kovinkaan haluttuja kumppaneita, ja jäävät pääsääntöisesti kokonaan ilman parisuhdetta. Olisihan se hyvin noloa kertoa tuttavilleen, että oma mies ei tee töitä vaan on "ammatiltaan" koti-isä.

Miten onnistuit vääntämään tämän noin mutkalle? En todellakaan haluaisi lapsia jos se tarkoittaisi että olen kodin vankina heidän kanssaan miehen hyvän mielen varassa. Sen sijaan tilanteeseen, jossa kaksi tasavertaista hoitaa myös ne lapset, oikein mielelläni hankin lapsia. Ongelma on se jos kumpikin ei hoida.

Kyllä sitä mieluummin käy töissä ja on itsenäinen kuin on kotona ja toisen varassa. Jos olisin niin rikas, ettei töissä tarvi käydä, kyllä hankkisin kodinhoitajan hoitamaan kotityöt ja monet asiat myös lasten suhteen itse kuorien parhaat päältä.

Kauankos nämä tuntemasi miehet ovat isyysvapaitaan pitäneet?

Tuntemani miehet ja naiset taas ovat monet palatessaan töihin kertoneet sen tuntuvan lomalta.

He ovat pitäneet sitä sallitun maksimimäärän ja lasten äiti on ollut sillä aikaa kokoaikaisessa päivätyössä. Nyt on tietenkin myöhäistä, mutta ehkäpä tuttaviesi olisi pitänyt jättää lapset hankkimatta kokonaan.. Aivan käsittämättömältä kuulostaa, jos omien lasten kanssa on niin raskasta, että töihin palaaminen tuntuu lomalta. Varmaan kasvaa hyvin tasapainoisia lapsia :(

Ja heidän aikanaan se maksimi oli...? Ja perhevapaat piti...?

Lopun marttyyri-itkun jätän huomiotta

Tuttavani ovat kaikki saaneet lapsia viimeisen viiden vuoden sisällä. Jokainen heistä on luonnollisesti halunnut pitää maksimivapaat, sillä kyseessä on kuitenkin oma lapsi. En tarkalleen tiedä mitä perhevapaa käsittää tai miten se on jaettu, mutta kysyessäni he ovat kaikki sanoneet, että tietenkin ovat kotona niin kauan kuin mahdollista. Haluavat viettää oman lapsen kanssa mahdollisimman paljon aikaa, ja samalla kokevat että elämä on paljon mukavampaa kotona. Kaikki heistä ovat korkeasti koulutettuja ja tekevät vaativaa asiantuntijatyötä pääkaupunkiseudulla.

Sama juttu omassa tuttavapiirissäni.

Tuttavapiirinne ovat ikävä kyllä tilastollisia poikkeuksia.

Enpä usko.

Feminismi on kaksiteräinen miekka. On hienoa, että meillä on menestyneitä ja hienon uran luonteita naisia ja esikuvia, kuten Sanna Marin, Vappu Pimiä, Lenitat, Tarja Haloset, Marja Hintikat ja ties mitkä somejulkkikset esittelemässä kaunista ja prameaa elämäänsä.

Mutta ihan yhtä hienoa on olla ihan tavallinen nainen ja äiti. Ei kaikkien tarvitse tavoitella huipulle. Enemmän paineita siihen kuitenkin on nykyaikana .

Ei meidän mummojen nuoruudessa kukaan ollut mitään niin ihmeellistä. Kaikki oli suht samalla viivalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Feminismi petti naiset. Samalla jäi lapset tekemättä ja nyt niitä ei varmaan onnistu saada. Se on rankkaa varmaan sitten henkisesti.

Monet tuttuni muuttivat ulkomaille, jotta saivat naisen ja miehen välisen normaalin perhe-elämän.

Hankin lapsia nimenomaan feminismin takia. Jos eläisimme yhteiskunnassa, jossa naimisiinmeno ja lapset merkitsisivät oman vapauteni menettämistä, en hankkisi.

Laitamme perhevapaat puoliksi ja minäkin saan tehdä omia juttuja, omaa uraa ja samalla lapset voivat hyvin.

Toivottavasti mieskin voi hyvin, eikä lähde jonakin kauniina päivänä kauppaan, palaamatta koskaan takaisin.

Miksi ihmeessä ei voisi hyvin? Erikoinen oletus.

Kommentoijana sovinisti, jonka mielessä mies voi hyvin vain kun nainen ja lapset ovat hänen omistuksessaan. Oikeastihan asia on päinvastoin.

Lähes 100%:ssa avioliittoja mies kirjoittaa nimensä muijaan kuten muuhunkin omaisuuteensa.

Vierailija kirjoitti:

Työni puolesta voin valitettavasti todeta, että olen nähnyt paljon näitä suuruudenhulluja nelikymppisiä missä rahaa ja valtaa on ja on kaikki mahdolliset pelit ja vehkeet ja vempaimet. Mutta lastensuojelulle on tarvetta.

Olen vieraillut niin järkyttävän näköisissä ökytaloissa, missä silmiinpistävää on se romun ja roinan määrä ja se, että kukaan aikuinen on tuskin vieraillut vuosiin lastensa huoneissa saati siivonnut niitä.

Koska luodaan uraa .

Valitettavaa, mutta totta.

Me ollaan vierailtu sitten aivan erilaisissa perheissä. Kyllä ne lastensuojelun tukitoimet kohdentuu edelleen enimmäkseen pienituloisiin perheisiin, joita on yli 80%, ja sitten on keskituloiset ja voi olla joku suurituloinen. Ökytalossa en ole käynyt ikinä. Olen nähnyt niin äärimmäistä köyhyyttä, että itku ollut lähellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Feminismi petti naiset. Samalla jäi lapset tekemättä ja nyt niitä ei varmaan onnistu saada. Se on rankkaa varmaan sitten henkisesti.

Monet tuttuni muuttivat ulkomaille, jotta saivat naisen ja miehen välisen normaalin perhe-elämän.

Hankin lapsia nimenomaan feminismin takia. Jos eläisimme yhteiskunnassa, jossa naimisiinmeno ja lapset merkitsisivät oman vapauteni menettämistä, en hankkisi.

Laitamme perhevapaat puoliksi ja minäkin saan tehdä omia juttuja, omaa uraa ja samalla lapset voivat hyvin.

Toivottavasti mieskin voi hyvin, eikä lähde jonakin kauniina päivänä kauppaan, palaamatta koskaan takaisin.

Miksei voisi? Uskot että voisi paremmin jos vaimo passaisi?

Taisi olla miehistäkin joku samanlainen juttu? Siellä on jatkuvia terveysartikkeleita ja niistä voi olla montaa mieltä. Ei ole pakko olla aina samaa mieltä. Jotenkin tuntuu että ihmisiä kontrolloidaan lopulta sillä verukkeella että nyt "kaikki ovat masentuneita" ja miltei holhokkeja. Asia ei ihan noinkaan ole.

Kyllähän se tuntuu lapsettomana nelikymppisenä että elämä on ohi. Tekee mieli luovuttaa. Kumppania ei löytynyt ajoissa, tahaton lapsettomuus. Vois vaikka lopettaa töissäkäynnin, miksi kustannan toisten yhteiskuntaa ja olemista kun itse en saanut mitään töilläni?

Vierailija kirjoitti:

Niin mitkä ne syyt ahdistukseen oli? Mulla ei ole lapsia, miestä eikä uraa. Silti ahdistaa...

Jos sinua ahdistaa se kuin niitä ei ole.  Ahdistaa voi muutkin asiat kuin edellämainitut.

Annas kun mietin... Joo, masentaa ja olen henkisesti ihan puhki. Miksi? No kun tähän ikään mennessä on se nuoruuden optimismi kadonnut ja realiteetit tulleet vastaan. Liikaa vastoinkäymisiä, joista ei ole ehtinyt palautua ennen uutta. Liikaa pettymyksiä yhteiskuntaan ja muihin ihmisiin.

Sitä on tässä tajunnut, ettei yli nelikymppisellä ole koskaan ollut aitoa, lojaalia ystävää, koska kaikki "parhaat ystävät" on pettäneet. Juuri eilen varmistui siitä viimeisestäkin jotain mitä en voi ystävältä hyväksyä. Uusia ystäviä ei löydy, koska tuttavuus tai kaveruus ei enää syvene sille tasolle. Puoliso on pettänyt useampaan otteeseen. Muut elämän miehet eivät edes halunneet kanssani suhteeseen. Olen niin pettynyt ihmisiin, että haluaisin olla vain yksin. Silti kaipaan yhteyttä ja olen yksinäinen. Ei ole ketään, kenen kanssa jutella siitä, mikä mieltä painaa.

Nyt vielä huolta tulevaisuudesta, miten rahallisesti pärjää kaiken kallistuessa ja korkojen noustessa, kun hallituskin haluaa kurjistaa pienituloisia. Iäkkäistä vanhemmista joutuu huolehtimaan. Niin kuin kaikista muistakin ympärillä olevista. Kaikki tukeutuu minuun, mutta minä en voi olla koskaan heikko ja tukeutua keneenkään. Työ on käynyt ankeaksi ja asiakkaille pitäisi jaksaa hymyillä. Palkassa virheitä. Kaikki pitää hoitaa aina itse.

Liikuntaa pitäisi harrastaa, että pysyy kunnossa, kun ikää tulee. Mutta ei jaksa. Auto saattaa hajota milloin tahansa eikä ole varaa uuteen, ellei ota törkeän kallista lainaa. Kotityöt kertyy koko ajan. Tykkäisin, jos olisi edes siistiä, mutta koti ei pysy siistinä itsestään, eikä koko ajan jaksaisi siivota. Remonttiakin pitäisi tehdä. Lapset on lähteneet maailmalle eikä paljon enää juttele. Reissuun ei raaski lähteä eikä oikein ehdikään. Tai jos johonkin paikkaan olisi mahdollisuus mennä, siellä ei ole vapaata silloin.

Joskus oli jotain haaveita. Tärkeimpänä rakkaus. Osa liittyi uraan ja itseni toteuttamiseen. Suurin osa haaveista jäänyt matkan varrelle. Jotain vielä jäljellä, mutta koskaan ei ole aikaa. Kaikki ilo kadonnut, kun ei ole mitään oikeata elämää, pelkkää suorittamista. Ja jos mietinkin, että pakotan aikaa elämälle, niin en enää tiedä mitä haluaisin tehdä tai kenen kanssa. Niinpä lojun sohvalla ja luen av:tä. Tai vaihtoehtoisesti suoritan. Mulla ei ole enää elämää. Nekään asiat, joita oikein odotin ja joista joskus nautin, ei yhtäkkiä tuokaan iloa. Elämä ja muut ihmiset on vienyt minusta mehut enkä enää tiedä mitä haluan.

Vierailija kirjoitti:

Annas kun mietin... Joo, masentaa ja olen henkisesti ihan puhki. Miksi? No kun tähän ikään mennessä on se nuoruuden optimismi kadonnut ja realiteetit tulleet vastaan. Liikaa vastoinkäymisiä, joista ei ole ehtinyt palautua ennen uutta. Liikaa pettymyksiä yhteiskuntaan ja muihin ihmisiin.

Sitä on tässä tajunnut, ettei yli nelikymppisellä ole koskaan ollut aitoa, lojaalia ystävää, koska kaikki "parhaat ystävät" on pettäneet. Juuri eilen varmistui siitä viimeisestäkin jotain mitä en voi ystävältä hyväksyä. Uusia ystäviä ei löydy, koska tuttavuus tai kaveruus ei enää syvene sille tasolle. Puoliso on pettänyt useampaan otteeseen. Muut elämän miehet eivät edes halunneet kanssani suhteeseen. Olen niin pettynyt ihmisiin, että haluaisin olla vain yksin. Silti kaipaan yhteyttä ja olen yksinäinen. Ei ole ketään, kenen kanssa jutella siitä, mikä mieltä painaa.

Nyt vielä huolta tulevaisuudesta, miten rahallisesti pärjää kaiken kallistuessa ja korkojen noustessa, kun hallituskin haluaa kurjistaa pienituloisia. Iäkkäistä vanhemmista joutuu huolehtimaan. Niin kuin kaikista muistakin ympärillä olevista. Kaikki tukeutuu minuun, mutta minä en voi olla koskaan heikko ja tukeutua keneenkään. Työ on käynyt ankeaksi ja asiakkaille pitäisi jaksaa hymyillä. Palkassa virheitä. Kaikki pitää hoitaa aina itse.

Liikuntaa pitäisi harrastaa, että pysyy kunnossa, kun ikää tulee. Mutta ei jaksa. Auto saattaa hajota milloin tahansa eikä ole varaa uuteen, ellei ota törkeän kallista lainaa. Kotityöt kertyy koko ajan. Tykkäisin, jos olisi edes siistiä, mutta koti ei pysy siistinä itsestään, eikä koko ajan jaksaisi siivota. Remonttiakin pitäisi tehdä. Lapset on lähteneet maailmalle eikä paljon enää juttele. Reissuun ei raaski lähteä eikä oikein ehdikään. Tai jos johonkin paikkaan olisi mahdollisuus mennä, siellä ei ole vapaata silloin.

Joskus oli jotain haaveita. Tärkeimpänä rakkaus. Osa liittyi uraan ja itseni toteuttamiseen. Suurin osa haaveista jäänyt matkan varrelle. Jotain vielä jäljellä, mutta koskaan ei ole aikaa. Kaikki ilo kadonnut, kun ei ole mitään oikeata elämää, pelkkää suorittamista. Ja jos mietinkin, että pakotan aikaa elämälle, niin en enää tiedä mitä haluaisin tehdä tai kenen kanssa. Niinpä lojun sohvalla ja luen av:tä. Tai vaihtoehtoisesti suoritan. Mulla ei ole enää elämää. Nekään asiat, joita oikein odotin ja joista joskus nautin, ei yhtäkkiä tuokaan iloa. Elämä ja muut ihmiset on vienyt minusta mehut enkä enää tiedä mitä haluan.

Sinä olet varmasti masentunut.

Olen kyllä täysin poikki. Työt aiheuttaa kovaa stressiä ja jatkuva paine. Yöt kun nukkuu huonosti ja vastaa lasten asioista etenkin näin kesällä kun ovat vapaalla niin kuormaa liikaa. Saatika että saisi jotain rästihommia kotona tehtyä.