Mitä haluaisit sanoa ihmiselle, joka on aiheuttanut sinulle trauman?

Toivoisin että lapsesi kuolisi, niin pystyisit tuntemaan tuskan minkä aiheutit minulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskittykää korjaamaan niitä traumojanne sen sijaan, että syyttelette niistä muita. Jokaisella on omat traumansa. Fiksuimmat ymmärtävät sen, että muiden syyttely ei hyödytä ketään, ja kaikkein vähiten itseä.

Lässytilää. Oletko tehnyt pahoja ja pelkäät nyt saavasi ansiosi mukaan takaisin? Pahantekijät pitää nostaa tikun nokkaan, jotta muut osaisivat varoa heitä.

Pahantekijöiden jotka eivät kadu tekojaan sietäänkin olla tikunnokassa niin kauan kunnes katuvat. Kärsikööt teoistaan.

Vain heikot ja yksinkertaiset puhuvat kuten sinä. Siksi myös pysyvät heikkoina ja yksinkertaisina.

Pahantekijä on kuin feeniks-lintu. Rakentaa elämäänsä valheiden ja pahuuden päälle naamioiden sen mukahyvyyden kaapuun. Totuus on toista. Sitten kun pahantekijälle tehdäänkin samoin kuin hän itse on muille tehnyt ei kellään löydy armoa.

Miten Fenix liittyy valheisiin ja pahuuteen?

Usein tulee fantasioita, että löisin hänen päätään seinään. Joskus olen miettinyt, että jos olisin t*ppanut hänet silloin kun se oli kertaalleen mahdollista ja vaurioittava ihmissuhde oli vielä käynnissä, olisin jo tuomioni kärsinyt. Mutta ehkä aika vankeudessa olisi pilannut minut ja elämäni. Päällimmäisenä järjellä toivon, että hän ei tekisi samaa kenellekään muulle. Kun erosimme, kiljuinkin hänelle viimeisellä kohtaamisella pää punaisena, että hän ei ikinä koskaan enää saa tehdä samaa yhdellekään naiselle.

Vierailija kirjoitti:

Heikot syyttelevät muita omista ongelmistaan. Vahvat sen sijaan laittavat omat asiansa kuntoon, eivätkä syyttele ulkoisia asioita; henkilöitä, olosuhteita jne.

En minä ole koskaan ollut sitä mieltä ettenkö voisi olla lähes syrjäytynyt sosiaalisia tilanteita pelkäävä ilman kiusaamistakin. Toisaalta jos kokemukseni olisivat olleet edes vähän parempia olisin rohkeampi ja luottaisin ihmisiin enemmän. Minulla olisi edes joku itsetunto. Näin olen nyt pitkällä takamatkalla tahtomattani ja muiden ikävien tekojen vuoksi. Voin olla heikko sinun mielestäsi. Sitä vaan monesti kestää niiden ikävien tekojen hetkellä melko hyvin. Sen jälkeen onkin sitten hukassa. Näin minun pitää aina välillä kyllä syyttää muitakin. Jokin tapa ehkä miettiä mitä jokainen saa tehdä ja mitä ei jos haluaa hankaloittaa muiden elämää. Se epäreiluus surettaa.

Sanoisin että olen pahoillani puolestasi. Asiat jotka hän joutui kokemaan lapsena olivat hirvittäviä ja ilman muuta jättivät jälkensä. Minä ymmärrän miksi hän ei kyennyt huolehtimaan minusta ja halusi karaista maailmaa varten.

Minä ymmärrän että hän rakasti eikä halunnut menettää minua. Ymmärrän miksi hän valehteli lastensuojelulle kerta toisensa jälkeen että kyllä täällä pärjätään. Ymmärrän että hänen omat kokemuksensa vaikuttivat siihen että kun minut vihdoin otettiin kotoa pois niin hän koki minun hylkäävän hänet ja katkaisi välit lapseensa.

Tulen surulliseksi aina kun ihmiset päättävät hankkia lapsen/jatkaa vahinkoraskautta vaikka eivät olisikaan siinä kunnossa että voisivat tarjota terveen elinympäristön lapselle.

Vain narsistinen sosiopaatti kannustaa muita tekemään samanlaisia toisia traumatisoivia tekoja mitä itse on tehnyt muille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

anteeksiannolla tarkoitetaan noissa yleensä sitä, että hyväksyt että ikävä asia x tapahtui jonkun toimeenpanemana ja pyrit menemään elämässä eteenpäin, helppoa se ei toki ole, aika on näissä monesti ystävä ja vaikka takaumia tulee, niin yleensä vuodet vähän himmentää siitä nousevaa reaktioita/sen kestoa. Tekoa ei tarvitse hyväksyä eikä tehdä mitään anteeksiantoriittejä tekijälle. Mielestäni trauman aiheuttaja ei ansaitse sanan puolikastakaan vaikka ne pienet kostofantasiat välillä hetkittäin helpottaakin :). Ei ne kuitenkaan tajua/halua tajuta, mitä ovat tehneet eli tuhlaisit omaa aikaasi ja saisit lisää pahaa mieltä.

Kerrohan onko sinulla asiasta omakohtaista kokemusta, vai lateletko vain kirjaviisauksia?  Lähes 50 vuotta traumaattisista tapahtumista, yhä iskee flashbackit päälle. Keho muistaa kyllä ja reagoi automaattisesti myös sen lisäksi että takaumat kiskoo henkisellä puolella.

on henkilökohtaista kokemusta ja jännä, että traumataustaiset on aina käymässä muiden kimppuun kun tämä minun trauma on pahempi. Toisaalta voit pohtia että miksi annat 50v jälkeenkin valtaa näille asioille, silloin elät ne joka kerta uudestaan läpi. Toki en odota sulta asiallista vastausta. Ja vaikka listisit trauman aiheuttajan huomenna, ei se traumaasi poista( siitä ei ole henk.koht kokemusta, mutta tiedän muita joille traumatisoijan kuolema ei ole tuonut helpotusta asiaan, vaikka näin on aluksi luullut).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahin rangaistus näille ihmisille on, että he joutuvat elämään itsensä kanssa. Ei varmaan ole kivaa. Minulla on nykyään ja koen aitoa iloa, rakkautta, onnea... Kaikkea hyvää, mikä heiltä puuttuu ja mikä surullisinta, tulee puuttumaan hamaan loppuun saakka.  Eli hyvää vanhuutta vain heille. Hieron lisäksi heidän naamaansa omaa hyvää mieltäni aina kun nähdään. <3

On aina hauska nähdä juurikin kuvaamiesi ihmisten kärsivän vaikka puhuvatkin ja esittävätkin ulospäin jotain muuta. He pakenevat aina. Loppu viimein itseään.

Surullista tässä keskustelussa on nähdä että moni kirjoittaja on sinun tavoin tosiasiassa itse se muiden traumatisoija, itse se pahantekijä joka vain kuvittelee olevansa uhri. Ja se josta te kirjoitatte mukamas "teidän traumatisoijana" - hän on tosiasiassa teidän uhrinne. Kaikki teidän puheenne ovat tosiasiassa vain teidän omaa kuvitelmaanne jossa olette kääntäneet kaiken päinvastoin. Onko Zinc (Sinkkumies) tällä palstalla vielä? Ei ole aikoihin näkynyt. Hän sanoisi että te elätte Matrixissa.

Eivät muut ole traumatisoineet sinua. Sinä olet sadisti ja väkivalloin tuotat muille sitä kärsimystä jota sinun on niin hauska nähdä.

Onneksi olkoon, sait aiheutettua minulle ja monelle muulle pahan olon.

Oletko nyt tyytyväinen?

Jää rauhassa unholaan.

En mitään, en enää.

Hän ei huomannut läsnäoloani tai jos huomasikin niin se sait hänet yökkäämään.

Poissaoloani ei huomannut ennenkuin joku huomautti asiasta.

Nyt mä olen se pzka joka on katkaissut yhteyden. Hän ei ole tehnyt mitään väärää. Paitsi tietty synnyttänyt mut. Pyysinkö sitä? Pyysinkö todella?

Puheet on pidetty vuosia sitten. Olen itsekin jo mummoiässä. Ei sanottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahin rangaistus näille ihmisille on, että he joutuvat elämään itsensä kanssa. Ei varmaan ole kivaa. Minulla on nykyään ja koen aitoa iloa, rakkautta, onnea... Kaikkea hyvää, mikä heiltä puuttuu ja mikä surullisinta, tulee puuttumaan hamaan loppuun saakka.  Eli hyvää vanhuutta vain heille. Hieron lisäksi heidän naamaansa omaa hyvää mieltäni aina kun nähdään. <3

On aina hauska nähdä juurikin kuvaamiesi ihmisten kärsivän vaikka puhuvatkin ja esittävätkin ulospäin jotain muuta. He pakenevat aina. Loppu viimein itseään.

Surullista tässä keskustelussa on nähdä että moni kirjoittaja on sinun tavoin tosiasiassa itse se muiden traumatisoija, itse se pahantekijä joka vain kuvittelee olevansa uhri. Ja se josta te kirjoitatte mukamas "teidän traumatisoijana" - hän on tosiasiassa teidän uhrinne. Kaikki teidän puheenne ovat tosiasiassa vain teidän omaa kuvitelmaanne jossa olette kääntäneet kaiken päinvastoin. Onko Zinc (Sinkkumies) tällä palstalla vielä? Ei ole aikoihin näkynyt. Hän sanoisi että te elätte Matrixissa.

Eivät muut ole traumatisoineet sinua. Sinä olet sadisti ja väkivalloin tuotat muille sitä kärsimystä jota sinun on niin hauska nähdä.

Onpas nyt sekavaa tuo sun puhe. Käännät kaiken ylösalaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vain narsistinen sosiopaatti kannustaa muita tekemään samanlaisia toisia traumatisoivia tekoja mitä itse on tehnyt muille.

Ja sama sosiopaatti nyt yrittää kääntää asioita täällä päälaelleen. Hän ei tunne mitään aitoa. Esittää jotakin. Koko elämänsä.

En oikein tiedä mitä haluaisin sanoa minua lapsena hyväksikäyttäneelle. En varmaan mitään, kun en ole sanonut. Joskus oli pahojakin vihantunteita ja ihan raivoa ja itkukohtauksia. En kuitenkaan vihaa häntä, en tiedä miksi.

Vanhemmilleni olen sanonutkin mitä haluan sanoa. Molemmat valitsivat että hyökkäys on paras puolustus, asioista ei voinut puhua ja nyt ei olla väleissä. Kyseessä ei ollut mikään "pieni emotionaalinen trauma" jos joku nyt tulee sellaista lässyttämään. Vaan paha fyysinen väkivalta sairaalakäynteineen ja huostaanottoineen, narkkaaminen, ryyppääminen, varastaminen, lainojen ottaminen minun nimiin... Ja tuo aiemmin mainitun hyväksikäytön salliminen perheenjäseneltä.

Joskus haluaisin tappaa heidät kaikki. Mutta pääasiassa olen tyytyväinen että tiedän missä mennään enkä ole minkään arvoinen heille kenellekään, kuten arvelinkin. Elän sitten omaa elämääni.

Hän on lähisukulaiseni Olen sanonut suorat sanat hänelle useammin kuin kerran aikuistuttuani, mutta siitä ei ole apua, hänellä ei mene totuus perille. Näkee maailman omalla tavallaan. Ei ole sairas kai varsinaisesti, mutta ei ihan normaalikaan.

Pitäisikö minun olla pahoillani koska sinulla ja läheiselläsi on hieman paha mieli kun toimintaasi kritisoidaan, kun olet rikkonut lakia. Niin tyypillistä toimintaasi. Jää unohlaan-toiveesi ei valitettavasti toteudu, olen ikuinen kivi kengässäsi kunnes korjaat tekemäsi vahingon. Pyydät kaikilta ihmisiltä anteeksi, että olet valehdellut ja manipuloinut heitä saadaksesi rahaa. Olet lainrikkoja etkä taida edes yrittää muuttaa tapojasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeksiannolla ei ole mitään tekemistä trauman aiheuttajan tai kenenkään muunkaan sinua vastaan rikkoneen kanssa vaan se koskee ainoastaan sinua. Eli se on oikeastaan paradoksi, koska siinä et "anna" kenellekään mitään vaan ainoastaan itsellesi.

Sanahelinää. Niin kauan kuin traumasta on takaumia - psyykkisiä tai fyysisiä- on ihan turha lässyttää anteeksiannosta; keho muistaa, alitajunta on lahjomaton.

Kiitos. Tämä. Hassua, aina huomaa kun joku kirjoittaa jostakin minkä tietää. Sitten on paskanlässyttäjät erikseen.

Riippuu trauman vakavuudesta ja siitä, kuinka nuorena se on aiheutunut. Jos se on tullut alle 3 v, niin siihen on vaikea päästä käsiksi. Mutta jos trauman pystyy näkemään ja tiedostamaan, niin siitä voi päästä läpi.

Tosin en osaa sanoa, jos vaikka oma vanhempi on yrittänyt tappaa, tai on pedofiilim uhri kymmenen vuoden ajalta, että voiko niistä päästä yli. Mutta näistä ns. Normaaleista traumoista kyllä selviää, eli hylkäämisestä tms.

Äitini käytännössä hylkäsi minut 1-vuotiaana. Tiedostaminen, anteeksiantaminen (omassa mielessä), kaikkien asiaan liittyvien faktojen tunteminen ja järjellä ymmärtäminen ei ole vienyt pois turvattomuutta ja hyljätyksi tulemisen pelkoa 60 vuodessa.

Tämä varhainen trauma on yhä läsnä kaikissa tärkeissä ihmissuhteissani.

Sanoisin: Tiesinhän että karma tämän lopulta hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin: Tiesinhän että karma tämän lopulta hoitaa.

Tuo on niiin totta. Hoitaa useampaan kertaan ja juuri silloin kun tuollainen toisille traumoja aiheuttanut luulee päässeensä perille ja saaneensa rauhan. Ei saa. Koska karma.

Kärsi koko loppuelämäsi.

Oon toivonut omaa kuolemaani kauan kaiken sen jälkeen mitä mulle teit.

Uskon silti että saat ansiosi mukaan.,