Mitä haluaisit sanoa ihmiselle, joka on aiheuttanut sinulle trauman?

Vierailija kirjoitti:

Tämä on jopa palstan mittapuulla hämmästyttävän vihan täyteinen ketju.

Viha on kumminkin kohdattava.  Voi ymmärtää henkilöä, antaa anteeksikin, mutta tietoisuudesta että hän jatkaisi samaan tyyliin kymmenien vuosienkin jälkeen, ei pääse.  Siinä mielessä joku vihan tunne suojelee.

Liikaa nähty kun tunteet käskettiin kieltämään.

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin että lapsesi kuolisi, niin pystyisit tuntemaan tuskan minkä aiheutit minulle.

No ei. Joka tuskaa on itse kokenut, ei sitä ikinä toivoisi yhdellekään muulle ihmiselle, ei yhdellekään muulle elävälle olennolle.

Kertoisin, kuten olen jo aiemmin hänelle kertonut, että en ole antanut anteeksi, enkä tule koskaan antamaan. Kertoisin, että tunnen häntä kohtaan syvintä inhoa ja vihaa mitä kukaan on koskaan tuntenut.

Selma Lagerlöf eli ruotsalainen naiskirjailija joka kirjoitti kuuluisat "Peukaloisen retket", hän kirjoitti myös useita kristillisiä opettavaisia tarinoita. Ne oli mielestäni hyviä tarinoita, vaikka en kristitty olekaan. Yksi niistä meni muistaakseni tälleen...

---

Kuolemansa jälkeen taivaassa opetuslapsi Pietari pohti että missä kummassa hänen äitinsä on, kun ei äitiä taivaassa näkynyt. Pietari kysyi Jeesukselta joka kertoi että "sinun äitisi on helvetissä". Pietari pyysi että Jeesus pelastaisi äidin pois helvetistä, toisi hänet taivaaseen. Niinpä Pietari ja Jeesus kävelivät taivaan laidalle ja alkoivat katsella kauas alaspäin kohti helvettiä. Siellä oli miljoonia ihmisiä kärsimässä ikuisissa liekeissä. Jeesus kutsui luokseen yhden enkelin ja sanoi "hae tuolta helvetistä tänne taivaaseen Pietarin äiti". Ja niin enkeli lähti lentämään alaspäin. Kaiken aikaa Pietari ja Jeesus näkivät kaiken mitä tapahtui.

Enkeli liiteli pitkään helvetin yllä kunnes löysi sieltä Pietarin äidin. Silloin enkeli laskeutui, otti syliinsä Pietarin äidin ja alkoi nousta ylöspäin kohti taivasta. Ja silloin tosi monet muut helvetin uhrit tarttuivat kiinni Pietarin äitiin, alkoivat roikkua hänessä, myös päästäkseen pois helvetistä. Enkeli alkoi lentää ylöspäin kohti taivasta, mukanaan parikymmentä ihmistä. Pietarin äitiä enkeli piti sylissä, muut roikkuivat äidissä. Tällöin Pietari ajatteli "voi mikä onni! voi mikä siunaus! kun minun äitini pelastuu niin samalla hän kantaa pelastukseen parikymmentä muutakin ihmistä!"

Mutta silloinpas alkoi tapahtua jotain ihmeellistä: Pietarin äiti alkoi potkia hänessä roikkuvia ihmisiä. Potkia ja potkia ja potkia! Potki niin paljon että heitä alkoi putoilla takaisin helvettiin. Ja mitä enemmän ihmisiä putoili, sitä hitaammin enkeli lensi ylöspäin. Enkeli hidastui, hänen lentämisestään tuli aina vain raskaampaa. Lopulta Pietarin äidissä roikkui enää yksi ihminen. Enkeli kykeni hädin tuskin enää lentämään, kykeni hädin tuskin enää pitämään äitiä sylissään. Ja äiti vielä potki! Äiti potki sen vihoviimeisenkin ihmisen pois putoamaan takaisin helvettiin! Ja silloin enkelin kantama taakka oli niin raskas ettei enkeli enää kyennyt pitämään Pietarin äitiä sylissään, enkelin voimat eivät riittäneet. Enkelin ote irtosi Pietarin äidistä, äiti putosi ikiajoiksi takaisin helvettiin.

Jolloin Jeesus selitti Pietarille: "tuo on synnin taakka, noin raskasta synti on. Tuosta syystä meidän täytyisi pelastaa ihmiset synnistä jo heidän elämänsä aikana, kun se on vielä mahdollista. Heidän kuolemansa jälkeen se on jo myöhäistä".

---

Muita traumatisoivat ihmiset ovat kuin tuo äiti. Vaikea heitä on auttaa. Kun se on myöhäistä niin se on myöhäistä. Mitään ei ole enää tehtävissä. Itseä auttaa vain se että oppii unohtamaan, niin ettei oma mieli ole raskas siksi että jotkut muut joutuvat kadotukseen. Ainoastaan unohdus auttaa itseä. Ei kai Pietarikaan tahtonut viettää taivaassa ikuisuutta murehtien sitä kuinka pahasti hänen äidilleen kävi?

En anna anteeksi ja katkeruuskin on tilanteessa suorastaan tervettä. Asia ei vie arjestani voimavaroja tai aikaa, mutta tahallisen satuttamisen ja alistamisen tulen kyllä muistamaan aina.

Vierailija kirjoitti:

Kertoisin, kuten olen jo aiemmin hänelle kertonut, että en ole antanut anteeksi, enkä tule koskaan antamaan. Kertoisin, että tunnen häntä kohtaan syvintä inhoa ja vihaa mitä kukaan on koskaan tuntenut.

Ei ole mahdollista tuntea syvää inhoa ja vihaa koska sellaista ei ole olemassakaan. Ainoastaan rakkaus on syvää. Inho ja viha ovat pinnallisia tunteita, kuin muovinen barbinukke, pelkkää pintaa ja sisältä onttoa tyhjää. Jos tunnet inhoa ja vihaa niin olet pelkkää tyhjää onttoa pintaa. Olet menettänyt yhteyden sisimpääsi, menettänyt yhteyden rakkauteen, menettänyt kyvyn välittää kenestäkään. Menettänyt yhteyden mihinkään hyvään.

Mietin tätä ja tulin siihen tulokseen, että en kerrassaan yhtään mitään. Jollekin toiselle, jolle hän on mahdollisesti myös aiheuttanut traumoja, voisin ehkä jutella ja antaa ja saada vertaistukea.

Kuole paska kuole! Sanoisin ja puukottaisin silmiin, jos vain voisin tehdä parille pedarille, joista oli ok raiskata leikki-ikäinen. Sitten varmaan tunkisin sen veitsen muihinkin ruumiinaukkoihin.

Siinäs maksat veroja sillä välin kun minä olen varhaiseläkkeellä.

En halua sanoa trauman aiheuttajille enää yhtään mitään. Sanoin vuosikausia eikä se siitä paremmaksi muuttunut, kunhan vain yritettiin esiintyä minua parempina ihmisinä, kun ollaan niin uskovaisia. En unohda enkä anna anteeksi, koska anteeksianto on minulle myös niin selvästi uskonnollista manipulointia.

Vierailija kirjoitti:

En halua sanoa trauman aiheuttajille enää yhtään mitään. Sanoin vuosikausia eikä se siitä paremmaksi muuttunut, kunhan vain yritettiin esiintyä minua parempina ihmisinä, kun ollaan niin uskovaisia. En unohda enkä anna anteeksi, koska anteeksianto on minulle myös niin selvästi uskonnollista manipulointia.

Tuleepa mieleeni vahvasti muuan herätysliike.

Ohis.

Sen miten pahasti satutit minua nuorena niillä toistuvilla minun toiveiden ja tahtotilan sivuuttamisella, sillä että asetit lähes aina itsekkäästi kaiken muun minun edelle, torjuit minut, petit ja jätit.

Minä tyhmä nuori tyttö rakastin sinua , ainoastaan sinua, en edes nähnyt ketään muuta.

Tiedän että olimme aivan liian nuoria ja tyhmiä suhteesern, mutta koska tiedän sinun rakastaneen minua ja kaipasit todella pitkään eromme jälkeenkin minua, kaikki tuo satutti minua entistä enemmän.

Tiedän myös että rankka ryyppäämisesi eromme jalkeen ja joskus todella pitkänkin ajan jälkeen on varmasti kummunnut sisäisestä pahasta olostasi ja syyllisyyden tunteesta, sekä ehkä jopa ikävästä.... et saanut sitä kenet oikeasti olisit halunnut vaan jouduit tyytymään kakkosvaihtoehtoon.

Mietin usein miten mahdat kohdella heitä joista et välitä kun minua, sinun omaa rakasta, kohtelit niin kuin kohtelit.

Kannan ikuista tuskaa sisälläni josta en tunnu pääsevän yli kokonaan kai koskaan.

Et arvaakaan mihin kaikkeen nuo tekosesi vaikuttivat elämässäni.

Havaintoni mukaan he saavat vain lisää voimaa, kun kuulevat että ovat kyenneet vahingoittamaan.

Vierailija kirjoitti:

Siinäs maksat veroja sillä välin kun minä olen varhaiseläkkeellä.

Narsistia nauratti kun keitin eläkekahvit. Rampatkoot nyt te-toimistossa, minun ei tarvi enää stressata. Hänen takiaan sairastuin, mutta se ei enää kuulu hänelle.

Keinot selviytyä löytyy.

Itseasiassa sanoin osan siitä hänelle nyt 33 vuoden jälkeen.

Valitettavasti tilanne oli sellainen että en saanut sanottua läheskään kaikkea mitä olisin halunnut eikä hän ollut kovin vastaanottavainen melkoisessa hiprakassa ja siinä huonossa ja tilanteessa.

Harmi vaan etten saanut mitään, en siis minkäänlaista vastakaikua häneltä, en empatiaa, en edes katsetta tai jatkokysymyksiä. Hän sentään kuunteli hetken eikä vaan kääntänyt selkäänsä, mutta tokkopa edes tuntui missään koska on ollut aina ihminen joka käyttää kieltämistä selviytymiskeinonaan, sanoo usein ettei muista mitään kun on joku ikävä tai kipeä asia mihin pitäisi palata.

Sanoisin, että se miten hän minua kohteli lapsena on tehnyt minusta vihaisen, kylmän, kyynisen, agressiivisen ihmisen joka ei luota kehenkään. Olen aina hänennyt sinua ja myös itseäni.

Olet ollut elämässäni yli 50v mutta en oikeastaan tunne sinua kohtaan mitään, en ole koskaan tuntenut muuta kuin teininä vihaa sinua kohtaan.

Todella toivon ettei minun tarvitse enää koskaan kokea mitään ikävää taholtasi, en enää ota sitä vastaan yhtä nöyrästi kuin lapsena.

Et varmasti edes usko jos kertoisin sinulle kaiken sen, mitä tiedän sinun aiheuttamien traumojen vaikutuksesta koko aikuisikääni.

En tiedä miten tässä näin kävi, enkä osannut terapoida itseäni, mutta sen sanon sinulle että teit minuun lähtemättömän vaikutuksen.... se vaikutus ei ollut positiivinen.

Jos olisin heikompi persoona olisi seonnut ajat sitten, mutta koska olen vahva persoona, selviytyjä, joka on puskenut takahampaat yhdessä halki elämän, niin olen selvinnyt yksin. Selvinnyt itseasiassa erittäin hyvin.

Oletko koskaan miettinyt mistähän etäiset ja melko viileät välimme johtuvat? 

Mietitkö miksi emme olleet koskaan sellainen läheinen ja lämmin perhe kuin monet muut olivat. Miksi molemmat lapsesi lähtivät mahdollisimman kauas heti kuin kykenivät eivätkä pidä yhteyttä kuin hyvin hyvin harvakseltaan. 

Muistathan että sinulla on ainakin minulle se erittäin tärkeä ja merkityksellinen asia kertomatta. En voi ymmärtää miten umpimielinen ja typerän jääräpäinen olet kun et sitä ole voinut kertoa, kai tajuat että meillä on oikeus tietää.

En tule tätä koskaan sinulle sanomaan, mutta kerron sen täällä - en ole koskaan arvostanut sinua, et ole ansainnut arvostustani ja tiedät kyllä miksi.

Vaikka olen sitä mieltä että vähempikin sairauksien määrä riittäisi sinulle, niin jotenkin uskon että karma on tehnyt tehtävänsä sinulle. Viha ja syyllisyys syö sinut sisältäpäin autoimmuunisairauksina - tuhoat itse itsesi.

Se miten kohtelit minua lapsena on jättänyt sellaiset jäljet jotka ei katoa koskaan. Vaikka pidän muodon vuoksi yhteyttä velvollisuuden tunteesta, se ei tarkoita sitä että tuntisin sinua kohtaan yhtään mitään. Pikemminkin en jaksaisi sinua ja miestäsi oikeastaan enää yhtään, en vaan jaksa kuunnella niitä samoja jo 20 kertaa aiemmin kuultuja jaarituksia ja tarinoita. Kun istun siinä keittiön pöydän ääressä vieressäsi, kuuntelen ja katson sinua, niin huomaan miten sinun häijyt, itsekeskeiset ja uhmakkaat tyrannimaiset piirteesi alkavat puskea taas esille. Aistin myös sinusta nykyisin sen ettet oikeasti pidä minusta (niin kun et ole koskaan pitänyt) ja siskoni on ollut sinulle aina parempi lapsi kuin minä, se näkyy ja kuuluu sinusta koska suodatin alkaa pettää. En tiedä mitä tuleman pitää, mutta pelkään, että joskus vielä repeän liitoksistani kanssasi ja silloin oksennan kaiken sen paskan päin naamaasi mitä olen kantanut sisälläni.