Mitä haluaisit sanoa ihmiselle, joka on aiheuttanut sinulle trauman?

Toivon,että helvetti on olemassa juuri sinunlaisille (siis trauman aiheuttajalle) Anteeksi en voi/halua antaa, ei oo kyllä pyydettykään.

Mielestäni anteeksiantio tulee samlaa, kun jatkaa elämäänsä eikä enää tuhlaa ajatuksiaan trauman aiheuttajaan. Minulla ei oikeastaan ole enää halua sanoa hänelle/heille sanaakaan saatika halua tuhlata hetkeäkään heidän pohtimiseensa. Välinpitämättömyys heitä kohtaan on  lähimpänä tunnereaktiota, jonka he aiheuttavat.

Mitäpä noille enää sanomaan, omille vanhemmilleni. Molemmat olivat itse traumatisoituneita sota-ajan ja muiden kovien kokemustensa vuoksi.

Luotan siihen, että elämä tasaa tilejä. Olen nimittäin saanut nähdä tämän. Silloin saatan kohteliaasti muistuttaa tällaista ihmistä oikeudenmukaisuuden olemassaolosta.

Pahasti traumatisoituneen ei edes kannata miettiä mitään anteeksiantoa, se ei millään tavoin helpota omaa oloa. Toki pahantekijät väittävät anteeksiannon auttavan, mutta tässäkin he ajattelevat vain itseään, että toinen antaisi heille anteeksi, jolloin he, pahantekijät saisivat helpotuksen. Silmä silmästä, hammas hampaasta.

Itselle isoin ongelma anteeksiannon suhteen on ollut se, että tuntuu monilla olevan se käsitys että sen jälkeen pitäisi antaa asian olla eikä siitä voi enää puhua trauman aiheuttaneen kanssa yms. En jaksaisi alkaa leikkimään että mitään ei koskaan tapahtunut siksi, että pahoinpitelijällä itsellään tulisi parempi olo omista perseilyistään. 

Jos anteeksianto tarkoittaa ettei lietso ylimääräistä vihaa itsessä, ehkä siitä on hyotyä. 

Alkuperäiseen otsikkoon liittyen, sanoisin varmaan vanhemmilleni että he tuhosivat lopullisesti mahdollisuutemme aitoon normaaliin ihmissuhteeseen, enkä sen seurauksena osaa rakastaa heitä luonnollisesti. Molemmat tuntuvat minulle yhtä tärkeiltä kun esim tyokaverit tai jotkut muut hyvänpäivän tutut. Oman mielenrauhan takia en ole sanonut - en koe että he uskoisivat ja pikemminkin vaan loukkaantuisivat. Yhteydenpito on jo minimissä niin koen sen riittävän.

Olet ikuisesti reppana - mitä väliä, mikä johtaja, silti ikuisesti reppana ja ikuisesti yksin.

Minusta tuo anteeksianto on tekopyhää lässytystä. Joko yritetään esittää ettei tunnu missään (no sittenhän sinulla ei myöskään ole trauma), tai sitten kyseessä on alistaminen. Täytyy antaa anteeksi, muuten olet paha syntinen (ja mieti kuinka ikävältä muista tuntuu jos teetkin esim. rikosilmoituksen. Pilaat kivat kahvikestit muilta itsekkäällä traumallasi.).

En halua sanoa mitään, haluan olla turvassa ja mahdollisimman kaukana traumani aiheuttajista.

Anteeksiannolla ei ole mitään tekemistä trauman aiheuttajan tai kenenkään muunkaan sinua vastaan rikkoneen kanssa vaan se koskee ainoastaan sinua. Eli se on oikeastaan paradoksi, koska siinä et "anna" kenellekään mitään vaan ainoastaan itsellesi.

Kuolleille on vaikea sanoa yhtään mitään.

En mitään, koska pidän huolen että minusta tulee myös trauma jota ei unohda.

En mitään. Ahdistaa jo valmiiksi kun kesällä on vanhan ystäväporukan kesäjuhla, enkä tiedä tuleeko tämä kyseinen henkilö sinne. Toivottavasti ei. Mulla ei ole mitään sanottavaa.

En sano mitään asiaan viittaavaa, täysin yhdentekevää.

Opettelen elämään oman näköistä elämää, ehkä jonain päivänä olen onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Anteeksiannolla ei ole mitään tekemistä trauman aiheuttajan tai kenenkään muunkaan sinua vastaan rikkoneen kanssa vaan se koskee ainoastaan sinua. Eli se on oikeastaan paradoksi, koska siinä et "anna" kenellekään mitään vaan ainoastaan itsellesi.

Selitä millä prosessilla tämä helpottaisi itseään? Jotkut sössöttävät, ettei sitten enää VELLOISI traumassa. Tällaiset sössöttäjät eivät ymmärrä takaumista pas*aakaan, vaan kuvittelevat että ihan tietoisesti oikein VELLOMALLA VELLOTAAN näissä traumaattisissa tapahtumissa. Joten selitä.

Miten edes voisin antaa anteeksi sille joka aiheutti minulle

elinikäisen trauman ja myöhemmin sanoi käytöksensä ja minun julkisen häpäisemiseni olleen "vain hevosenleikkiä".

T*ppaisin jos voisin enkä edes katuisi.

Vierailija kirjoitti:

Anteeksiannolla ei ole mitään tekemistä trauman aiheuttajan tai kenenkään muunkaan sinua vastaan rikkoneen kanssa vaan se koskee ainoastaan sinua. Eli se on oikeastaan paradoksi, koska siinä et "anna" kenellekään mitään vaan ainoastaan itsellesi.

Sanahelinää. Niin kauan kuin traumasta on takaumia - psyykkisiä tai fyysisiä- on ihan turha lässyttää anteeksiannosta; keho muistaa, alitajunta on lahjomaton.

Toivon että pahantekijä kuolisi. Saisin vihdoin elää elämääni onnellisempana. Olen jo lähes 60v.

En mitään, koska hän ei tajua, eikä hän myöskään muutu. Ajanhukkaa.

anteeksiannolla tarkoitetaan noissa yleensä sitä, että hyväksyt että ikävä asia x tapahtui jonkun toimeenpanemana ja pyrit menemään elämässä eteenpäin, helppoa se ei toki ole, aika on näissä monesti ystävä ja vaikka takaumia tulee, niin yleensä vuodet vähän himmentää siitä nousevaa reaktioita/sen kestoa. Tekoa ei tarvitse hyväksyä eikä tehdä mitään anteeksiantoriittejä tekijälle. Mielestäni trauman aiheuttaja ei ansaitse sanan puolikastakaan vaikka ne pienet kostofantasiat välillä hetkittäin helpottaakin :). Ei ne kuitenkaan tajua/halua tajuta, mitä ovat tehneet eli tuhlaisit omaa aikaasi ja saisit lisää pahaa mieltä.

ekaluokan opettajani on varmaan jo piakkoin jäämässä eläkkeelle ainakin iän puolesta ja  toivottavasti hän ei  ole montaa kertaa uransa aikana ollut 1.-2. luokkien luokanopettajana. Hän ei nimittäin siihen työhön sovellu, vaan pikemminkin 5.-6. luokkalaisten opettamiseen ennemmin.