Onkohan kukaan tsunamissa lapsiaan, puolisoon jne. menettänyt saanut jo uusia lapsia?

jota ETTE pysty millään käsittämään, ja johon eivät päde mitkään tavalliset elämän ja suhteiden lainalaisuudet. Samalla tavalla emme pysty tajuamaan, miten juutalaisten massateloitukset olivat mahdollisia, miten he itse tai kukaan muu ei siihen puuttunut.



En ole itse menettänyt koko perhettäni, " vain" 2kk ikäisen esikoisvauvani äkilliseen keuhkokuumeeseen. Tiedän itse, että konkreettisesti on todellakin vain olemassa kaksi vaihtoehtoa: jäädä eloon tai tehdä loppu kaikesta. Eloonjäämisvietti on uskomattoman vahva ihmisillä, se on jotain niin lähes selkärangasta tulevaa, että sitä on vaikea selittää ja mahdoton tajuta kenenkään, joka ei sitä ole itse kokenut. Lapseni menetettyäni olen niin todellisessa elämässä kuin netissäkin jutellut ja tutustunut kymmeniin ellei jopa yli sataan ihmiseen tai pariskuntaan, jolta on kuollut lapsi. En tunne KETÄÄN, joka ei haluaisi uutta lasta hyvin piankin, tai etten sanoisi mahdollisimman piankin. Emme unohtaaksemme tai sen takia, että uusi lapsi korvaisi kuollutta, vaan sen takia, että siinä elämäntilanteessa on ainoa mahdollinen tapa selvitä hengissä se, että elämässä on jotain merkitystä, järkeä, tarkoitusta. Ehkä se on sitten primitiivinen eloonjäämisvietti, mutta uskoisin koko perheensä menettäneellä tämän toimivan aivan samalla tavalla. Elämä on lahja, johon me haluamme tarttua kynsin hampain.



Äh, mitä mä tätä tässä selitän. Asia on kuitenkin niin, että ellei ole itse kokenut sitä tai muuten vaan pysty tajuamaan, niin silloin tuskin mikään maailman selitys riittää kertomaan tätä. Ja ehkä se on hyväkin, en soisi kenellekään niin hirveää kohtaloa kuin oman lapsen tai koko perheen menettäminen.

kuin jos taas nähtäisiin niitä jo monta kertaa nähtyjä dokumentteja. Nyt pääsemme näkemään millainen tsunami oli, koska ilmeisesti TV-sarja on tehty aika hyvin. Ja se kuvaa sitä sekasortoa ja kauheutta.

Siinä ei näytetä ollenkaan sitä kauheutta mikä kohtasi paikallisia.

oli todella koskettava. Uskomaton ihminen, täytyy sanoa! Suosittelen, lukekaa!! Ei tarvitse enää miettiä, miksi niin pian aloitti uuden suhteen.

hyvä äiti heidän lapsilleen, kuin hän itse oli yrittänyt olla miehensä edellisestä liitosta olevalle lapselle. kuvaa jotenkin ihmisen suurta ymmärtämystä elämästä, ja ystäväni kaunista luonnetta.



päinvastoin kuin joittenkin täällä esittämät lapselliset, putkiaivoiset mielipiteet muitten sopivista kumppaninlöytämisajankohdista!!

Kun minun ukkini yllättäen heitti henkensä 40-vuotiaana, minun mummoni hävitti lähes kaikki kuvat hänestä, samoin hänen vaatteensa ym. poltettiin saunan uunissa.



Sureva ihminen ei aina ajattele järkevästi, vaan kaikki muistot pois lähteneestä voivat olla niin kipeitä ja muistuttaa menneestä onnesta niin satuttavasti, että niitä ei yksinkertaisesti kestä katsoa sortumatta ja hajoamatta itsekkin. Ja minun mummoni oli aika sekaisin, päällä uuden talon laina, 6 alaikäistä lasta ja poissa mies, joka oli rakastanut ja joka oli ollut rakastettu 15 vuotta.



Jälkikäteen sitä on sitten harmiteltu, mutta silloin kuoleman jälkeen se reaktio oli se, että kaikki kipeä ja liikaa sattuva lähtee nyt menemään. Jäljellä jäi vihkisormus, lompakko ja pari valokuvaa. Myöhemmin sitten ukin isä lähetti kansiollisen kuvia lastenlapsille.



Mainittakoon, että mummoni kylläkin rakasti niin paljon, että ei koskaan enää uutta miestä ottanut. Minusta se on ollut hiukan raskasta ja luonnotonta, hänen lapsensakin ovat jälkikäteen sanoneet että olisi ollut hyvä että mummo olisi vielä uuden katsonut, ei olisi jäänyt sänkyyn makaamaan ja haudan päälle itkemään.

tällaisesta laista vireille!

edellä mainitusti " laastarisuhteeseen" . Olen ollut siinä pari kuukautta sen jälkeen kun menetin exän ja siinä suhteessa olen vieläkin. Lapsi on ja häät tulossa.



Että keinot on monet selviytyä näistä elämän myrskyistä! En tullut hulluksi enkä erakoksi. Luottamus elämään säilyi vaikka halusinkin tuolloin eron jälkeen jäädä auton alle. Ajattelin siis kuolemaa, mutta itse en olisi sitä voinut itselleni tuottaa.

Ei kai niitä kuolleita ihmisiä ole tarkotus jäädä " palvomaan" , heidän kuvia, esineitä ja vaatteita säästämään. Toipuminen alkaa mielestäni just siitä että pikku hiljaa niitä kuolleen ihmisen tavaroita aletaan laittamaan pois.



Ja se ei nyt tarkota sitä etteikö olisi rakastanu kuollutta.



Ruotsissa olen lukenut joistakin pareista (useammasta siis) jotka tutustuivat siellä tsunamin jälkeen toisiin, tapailivat sitten myöhemminkin ja osa näista perustanut keskenään perheen ja lapsikin jo on. Minusta hienoa että elossa jääneet " jatkavat elämistä" .

tietävät tosi tarkkaan, miten sellaisessa tilanteessa toimitaan/pitäisi toimia. Todennäköisesti jos joku olisikin hävittänyt kaikki kuvat ym. jollakin sukulaisella niitä on edelleen tallessa. Parempi vaikka hävittää kaikki kuin jäädä kuvainpalvojaksi, jos oikein kärjistän. Toki tiedän, että edes yksi kuva on hyvä olla jossain laatikon pohjalla myöhempiä aikoja varten.

Vierailija:

Luulisi hoitoalan ihmisen käsittävän (?), millaisen riskin ottaa, kun alkaa suhteeseen pikavauhtia tuollaisen menetyksen kokeneen ihmisen kanssa.

tiedän yhden pariskunnan, joka menetti lapsensa, saaneen uuden vauvan. Elämä jatkuu.

Säästi osan ja muita ottivat sitten sukulaiset itselleen.

Muuttivat pois, koska mielestääm hänestä huhuttiin kaupungilla. Tosi asiassa ne eivät olleet huhuja, koska se mies todella oli löytynyt nopeasti...

Sarjassa vieraillaan tsunamista selvinneiden ihmisten luona.

Vierailija:

Sarjassa vieraillaan tsunamista selvinneiden ihmisten luona.

Ja minä kun luulin, että olisi dokumentti...