Lue keskustelun säännöt.
Taisin vahingossa saada selville puolisoni mahdollisen syrjähypyn
12.06.2023 |
Tämä syrjähyppy on siis mahdollisesti tapahtunut pari vuotta sitten (tarkistin päiväkirjasta). Tuolloin puolisoni oli menossa viikonlopuksi veljensä mökille. Silloin olin päiväkirjamerkintäni mukaan ihmetellyt muutamaa seikkaa: Sitä, että hän ajoi partansa lähtiessään mökille (hänelle epätyypillistä) ja toiseksi sitä, että palattuaan, hän ei kertonut mitään koko viikonlopusta. Sellaista normaalia rupattelua siitä, millaista oli ollut tai mitä oli puuhattu tai tuumailtu, ei syntynyt.
Eilen sitten olimme ajelemassa kotiin päin autolla ja hän mainitsi, että tämä samainen veli on ollut mökillä koko viikonlopun. Jossain päin Köyliötä, mies sanoi ja lisäsi vielä, että tietää kyllä missä on Köyliö, mutta ei sitä missä mökki sijaitsee. Minä siihen sitten vähän ihmeissäni kysyin, että onko hänen veljellään montakin mökkiä käytössään. Ei kuulemma, sanoi mies, eikä tajunnut kai ollenkaan miksi asiaa kysyin. Minulle siis valkeni heti tästä keskustelusta, että veljen mökillä ei olla oltu muutamaa vuotta aikaisemmin.
Nyt sitten pohdiskelen tätä kaikkea. Meidän avioliittomme on kestänyt tähän mennessä 20 vuotta ja meillä on hyvä yhdessä. Ja minä ihmettelen, miksi minusta ei tunnu oikein miltään. Ei siis kiukkua, ei vihaa, ei katkeruutta ei mustasukkaisuutta, ei mitään. En ole puolisoni kanssa nyt puhunut tästä asiasta vielä ollenkaan, olen miettinyt vain päässäni tätä koko juttua. Muistan vain sen, että kun muutama vuosi sitten tein asiasta päiväkirjamerkinnän, niin silloin vatsani oli solmussa, olin täynnä pahoja aavistuksia ja vaistoni kilkattivat kuin kirkonkellot. Ja nyt, kun ehkä sain selville, että olin tuolloin oikeassa, niin ei tule mitään tunteita. Mitä ihmettä nyt siis? Kohautanko olkapäitä ja jatkan vain kuten tähänkin asti, vai pitääkö asiaa alkaa pöyhimään läpi? Minä en tiedä.
Kommentit (463)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapaamispaikkoina hotellit, motellit, jommankumman koti, joskus autossakin.
Sama, paitsi välillä joidenkin kanssa myös keskusteltiin parisuhteista ja osa vain mainitsi vaimonsa olemassaolon, mutta ei siitä juteltu sen enempää. Kunhan hetki pidettiin haustaa. Osan kanssa suhde kesti useita vuosia. Osa miehistä oli hyvinkin vastuullisia ja käytti aina kumia toiset taas viis veisasivat terveyspuolesta. Jos alkaa tulla paljon selittämättömia hiivatulehduksia ja bakteerivaginooseja, niin selitys voi olla hyvinkin yksinkertainen. Ukko käy vieraissa.
Niinkö sinulle kävi?
Opitko mitään?
Mikä naisen itsetuntoa vaivaa, jos suostuu oman terveytensä uhalla kenen tahansa poljettavaksi? Toivottavasti oli kunnon jyystöä, että parin päivän päästä sitä sai käsi poskella muistella apteekissa. Hyi olkoot.
Kevennys, Köyliössä et ole varmaan möķkeillyt, kun ap ainakin pysynyt terveenä!
Mikä miehen itsetuntoa vaivaa, kun suostuu oman terveytensä uhalla kenen tahansa kanssa polkemaan?
Eiköhän ne ole ihan samat vietit molemmilla sukupuolilla, eikä varattuja voi ylentää yhtään sinkkuja ylemmäksi sukupuolesta riippumatta, jos elämäniloja hakee vieraasta pedistä.
No, kyllä ne miehet muuten suostuu, kun lettua tarjolla 😁
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma sinkkuaikainen kokemukseni on että 90% miehistä ainakin pettää.
Vietin villin jakson ja suurin osa panokavereista oli varattuja. Oli myös vakipanoja. Miesten parisuhteista ei keskusteltu, pidettiin vain hauskaa - yleensä pelkkää seksiä.
Tapaamispaikkoina hotellit, motellit, jommankumman koti, joskus autossakin.
Miksi tuommoista ala-arvoista perseilyä kutsutaan villiksi? Ikään kuin sillä saadaan huonokäytös yleisesti hyväksytyksi.
Kuvottava jakso sanon mä. Villit jutut on sitten erikseen.
Mun mielestä tuossa ei ollut mitään, että lähtisin kaivelemaan enempään.
Mä voi hyvin käydä paikoissa montakin kertaa, enkä osais sanoa missäpäin Köyliötä se on. Jättisurkea suuntavaisto.
Nomen est omen kirjoitti:
Köyliön köyrijä.
😂😂😂😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä keskustelu on nyt lähtenyt aika lailla sivuraiteille, mutta haluaisin kysyä aloittajalta, onko miehen käytöksessä ollut muita hälyttäviä merkkejä tuon epäselvän mökkiviikonlopun jälkeen - tai miksei jo ennen? Epämääräisiä ylitöitä tai muita poissaoloja, viestittelyä, kännykän piilottelua, mitä näitä merkkejä pettämisestä nyt onkaan. Vai onko tuo mökkiepisodi ainoa tällainen asia, joka herätti huomiosi?
Minulla ei ole antaa neuvoja tilanteeseen, enkä tiedä mitä itse tekisin jos olisin tilanteessasi. Mutta jotenkin ehkä omalla asteikollani yksi epämääräinen viikonloppu (josta ei ole edes varmuutta, mitä tapahtui) versus pari vuotta jatkuva pettäminen, jos tällaisesta siis on merkkejä/varmuutta/epäilyjä, niin nämä ovat eri kohdalla asteikkoa.
Toivon että ap jaksaa vastata tähän.
Kokemukseni mukaan sanoja "muistaa" ja "tietää" ei arkipuheessa käytetä analyyttisen tarkasti, vaan vähän toistensa vaihtoehtoina ja miten milloinkin. Pitäisin vähän erikoisena, jos vastaus olisi ollut "tiedän kyllä tarkkaan, missä mökki sijaitsee, mutta en vain muista sitä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Verbien käyttö ei ehkä ole tarkkaa arkikielessä, mutta itse pidän kyllä jossain määrin erikoisena sitä, että ilmaisee sen, ettei ole hajuakaan, missä mökki on, sanomatta mitään muuta. Jos olisi ollut paikalla, muistaisi kuitenkin jotain pätkiä matkasta, ja siitä, millaista mökille on ajaa, ja siihen nähden on minusta jossain määrin kummallista, jos tästä huolimatta keskittyisi sanomaan vain sen, ettei tiedä mökin sijainnista mitään, käyttäen nyt mitä verbiä hyvänsä. Asiassa kokonaisuutena esitetyn perusteella pidän ehdottomasti lipsahduksena mieheltä.
Vierailija kirjoitti:
Olen käytännöllisesti ja loogisesti ajatteleva ihminen ja tapani on keksiä kaikkiin ongelmiin vedenpitävä, mahdollisimman yksinkertainen ratkaisu. Tiedän, että väittämääni ei uskota, mutta miehillä ei ole mitään tunne-elämää. On alkukantaiset tarpeet, kuten nälkä, jano ja paneminen. Se riittää niille. Niitä (ns. miehiä) ei kannata ottaa vakavasti.
Tuosta voitte kiistellä, mutta asia on objektiivisesti ajattelevalle ihmisille kirkas ja selvä kuin päivä.
Okei.
Miten tämä ongelma ratkaistaan?
Ne jotka uskaltavat mennä naimisiin, mitä ajattelette tästä ehdotuksesta?
1. Sopikaa ennen naimisiinmenoa, saako pettää. Tehkää kirjallinen sopimus ja allekirjoittakaa.
2. Jos kumpikin suostuu, asia on ok. Allekirjoittakaa.
3. Jos kumpikin tai toinen ei suostu ja toinen kuitenkin pettää, pettäjän on maksettava vahingonkorvaukset. Allekirjoittakaa.
4. Pakottakaa poliitikot tekemään tuollainen laki.
Tunteilemalla ei ratkaista kaikkia ongelmia. On käytettävä järkeä. Vahingonkorvauksen on oltava tarpeeksi suuri.
Juurihan tuossa haluaisit että tunteilut määrättäisiin lailla joko rankaistavaksi (eli tunne että pitää saada olla toisen kanssa) ja myös tunteilet itse kovin kun pettäminen noin kuohuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen käytännöllisesti ja loogisesti ajatteleva ihminen ja tapani on keksiä kaikkiin ongelmiin vedenpitävä, mahdollisimman yksinkertainen ratkaisu. Tiedän, että väittämääni ei uskota, mutta miehillä ei ole mitään tunne-elämää. On alkukantaiset tarpeet, kuten nälkä, jano ja paneminen. Se riittää niille. Niitä (ns. miehiä) ei kannata ottaa vakavasti.
Tuosta voitte kiistellä, mutta asia on objektiivisesti ajattelevalle ihmisille kirkas ja selvä kuin päivä.
Okei.
Miten tämä ongelma ratkaistaan?
Ne jotka uskaltavat mennä naimisiin, mitä ajattelette tästä ehdotuksesta?
1. Sopikaa ennen naimisiinmenoa, saako pettää. Tehkää kirjallinen sopimus ja allekirjoittakaa.
2. Jos kumpikin suostuu, asia on ok. Allekirjoittakaa.
3. Jos kumpikin tai toinen ei suostu ja toinen kuitenkin pettää, pettäjän on maksettava vahingonkorvaukset. Allekirjoittakaa.
4. Pakottakaa poliitikot tekemään tuollainen laki.
Tunteilemalla ei ratkaista kaikkia ongelmia. On käytettävä järkeä. Vahingonkorvauksen on oltava tarpeeksi suuri.
Tuollaisesta voidaan keskinäisesti sopia ihan pätevästi. Ei tarvita mitään uutta lakia.
Voihan sitä sopia mitä vain, mutta eipä päde oikeudessa tuollainen, ja se tuossa varmaan oli tarkoituksena ett äsitten toinen joutuisi maksamaan korvauksia. Ei mikään oikeus määrää sellaisia maksettavaksi, ja jos tähän nyt tulee taas se sama kitinä että voihan sitä keskenään sopia niin sanonpahan vain, että varmaan oli sovittukin että ollaan uskollisia mutta eipä oltukaan.
Maailman sivu on yritetty jopa ihan päitä pois hakkggaamalla estää kahdn ihmisen välinen kanssakäyminen, mutta ei ole vielä onnistuttu.
Vierailija kirjoitti:
Alkoi säälittämään nämä kirjoitukset, joissa tiedetään miehen pettävän, mutta laitetaan vaan pää pensaaseen ja lakaistaan asiat maton alle.
Miten hirveitä suhteita ihmisillä onkaan, puuttuu jopa avoin kommunikaatio ja uskallus tuoda asioita esille. Ja asioiden mahdollista esille ottoa mietitään joka näkökulmasta analysoiden. Kuulostaa niin kylmältä! Ja jotenkin alistuvalta. Valmistellaan asioita kuin jollekin esimiehelle.
Avoin kommunikaatio puuttuu joka kerta suhteesta kun siinä tehdään toisen selän takana ikäviä asioita. Ei se ole mikään Jopa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma sinkkuaikainen kokemukseni on että 90% miehistä ainakin pettää.
Vietin villin jakson ja suurin osa panokavereista oli varattuja. Oli myös vakipanoja. Miesten parisuhteista ei keskusteltu, pidettiin vain hauskaa - yleensä pelkkää seksiä.
Tapaamispaikkoina hotellit, motellit, jommankumman koti, joskus autossakin.
Kertoo paljon naisten moraalista.:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen käytännöllisesti ja loogisesti ajatteleva ihminen ja tapani on keksiä kaikkiin ongelmiin vedenpitävä, mahdollisimman yksinkertainen ratkaisu. Tiedän, että väittämääni ei uskota, mutta miehillä ei ole mitään tunne-elämää. On alkukantaiset tarpeet, kuten nälkä, jano ja paneminen. Se riittää niille. Niitä (ns. miehiä) ei kannata ottaa vakavasti.
Tuosta voitte kiistellä, mutta asia on objektiivisesti ajattelevalle ihmisille kirkas ja selvä kuin päivä.
Okei.
Miten tämä ongelma ratkaistaan?
Ne jotka uskaltavat mennä naimisiin, mitä ajattelette tästä ehdotuksesta?
1. Sopikaa ennen naimisiinmenoa, saako pettää. Tehkää kirjallinen sopimus ja allekirjoittakaa.
2. Jos kumpikin suostuu, asia on ok. Allekirjoittakaa.
3. Jos kumpikin tai toinen ei suostu ja toinen kuitenkin pettää, pettäjän on maksettava vahingonkorvaukset. Allekirjoittakaa.
4. Pakottakaa poliitikot tekemään tuollainen laki.
Tunteilemalla ei ratkaista kaikkia ongelmia. On käytettävä järkeä. Vahingonkorvauksen on oltava tarpeeksi suuri.
Tuollaisesta voidaan keskinäisesti sopia ihan pätevästi. Ei tarvita mitään uutta lakia.
Voihan sitä sopia mitä vain, mutta eipä päde oikeudessa tuollainen, ja se tuossa varmaan oli tarkoituksena ett äsitten toinen joutuisi maksamaan korvauksia. Ei mikään oikeus määrää sellaisia maksettavaksi, ja jos tähän nyt tulee taas se sama kitinä että voihan sitä keskenään sopia niin sanonpahan vain, että varmaan oli sovittukin että ollaan uskollisia mutta eipä oltukaan.
Maailman sivu on yritetty jopa ihan päitä pois hakkggaamalla estää kahdn ihmisen välinen kanssakäyminen, mutta ei ole vielä onnistuttu.
Mitä ihmettä tarkoitat? Tuomioistuin nimenomaan toteaa tuolloin sopimuksen voimassaolon, ja tuomiollaan velvoittaa toisen maksamaan. Onnistuu lähtökohtaisesti ihan summaarisella haastehakemuksella. Kannattaa vähän perehtyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu on nyt lähtenyt aika lailla sivuraiteille, mutta haluaisin kysyä aloittajalta, onko miehen käytöksessä ollut muita hälyttäviä merkkejä tuon epäselvän mökkiviikonlopun jälkeen - tai miksei jo ennen? Epämääräisiä ylitöitä tai muita poissaoloja, viestittelyä, kännykän piilottelua, mitä näitä merkkejä pettämisestä nyt onkaan. Vai onko tuo mökkiepisodi ainoa tällainen asia, joka herätti huomiosi?
Minulla ei ole antaa neuvoja tilanteeseen, enkä tiedä mitä itse tekisin jos olisin tilanteessasi. Mutta jotenkin ehkä omalla asteikollani yksi epämääräinen viikonloppu (josta ei ole edes varmuutta, mitä tapahtui) versus pari vuotta jatkuva pettäminen, jos tällaisesta siis on merkkejä/varmuutta/epäilyjä, niin nämä ovat eri kohdalla asteikkoa.
Toivon että ap jaksaa vastata tähän.
Mies ei ole herättänyt epäilyjä tuon jälkeen. Eikä kovin paljoa sitä ennenkään, mutta korona-aika oli meille pariskuntana vaikeaa aikaa. Me molemmat aloitimme etätyöt, sitten oli kahden lapsen etäkoulut ja hieman ennen koronaa otettu koiranpentu, jota yritin opettaa tavoille. Kotona liian vähän neliöitä siihen nähden, että kaikki olivat kotona koko ajan. Normaalisti olemme olleet aika tiivis kaksikko ja korona-aikana sitten tuli jonkin verran etääntymistä, kun ehkä se yleinen ajatus oli enemmän se, että miten saa omaa aikaa kuin se, miten sitä yhteistä aikaa järjestetään. Minulle korona-aika oli helpompaa kuin miehelle, jolta katosivat kaikki rutiinit treenejä myöten. Minä taas viihdyin kyllä kotona ja minun treenini ovat kestävyysharjoitteita, joten kunhan ovesta pääsee pihalle, niin pystyn purkamaan itsestäni kaiken ulos. Tuolloin oli siis tilanteita, jolloin mies oli usein pahantuulinen, ei oikein päästänyt lähelle ja saattoi myös kommentoida loukkaavasti, mitä hän ei yleensä tee ja sitten hän kävi paljon ajelemassa autolla. Tämä käytös herätti minussa sitten ensin ihmetystä ja sen jälkeen mustasukkaisuutta, kun paljon tuli mietittyä, missä hän oikein pyörii. Kertomansa mukaan hän tuolloin tapasi miespuolista työkaveriaan. Ja sitten tuli tämä mökkireissu, josta mies ensin puhui siten, että ottaa koiran mukaansa, joten voisin sen viikonlopun tehdä omia juttujani omassa aikataulussani. Tämä oli minulle ihan fine. Mutta kun se perjantai koitti, mies ei ottanutkaan koiraa mökille ja meillä oli asiasta riitaa, eikä miehen lähtö taikka hänen paluunsakaan siksi oikein sujunut oikein lämpimissä merkeissä.
Korona oli meille siis alkuun koko suhteen hankalinta aikaa, mutta se meni ohi. Ja nyt se tuttu intimiteetti on palannut suhteeseen ja mielestäni meillä on mennyt viime ajat oikein mukavasti.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen käytännöllisesti ja loogisesti ajatteleva ihminen ja tapani on keksiä kaikkiin ongelmiin vedenpitävä, mahdollisimman yksinkertainen ratkaisu. Tiedän, että väittämääni ei uskota, mutta miehillä ei ole mitään tunne-elämää. On alkukantaiset tarpeet, kuten nälkä, jano ja paneminen. Se riittää niille. Niitä (ns. miehiä) ei kannata ottaa vakavasti.
Tuosta voitte kiistellä, mutta asia on objektiivisesti ajattelevalle ihmisille kirkas ja selvä kuin päivä.
Okei.
Miten tämä ongelma ratkaistaan?
Ne jotka uskaltavat mennä naimisiin, mitä ajattelette tästä ehdotuksesta?
1. Sopikaa ennen naimisiinmenoa, saako pettää. Tehkää kirjallinen sopimus ja allekirjoittakaa.
2. Jos kumpikin suostuu, asia on ok. Allekirjoittakaa.
3. Jos kumpikin tai toinen ei suostu ja toinen kuitenkin pettää, pettäjän on maksettava vahingonkorvaukset. Allekirjoittakaa.
4. Pakottakaa poliitikot tekemään tuollainen laki.
Tunteilemalla ei ratkaista kaikkia ongelmia. On käytettävä järkeä. Vahingonkorvauksen on oltava tarpeeksi suuri.
Tuollaisesta voidaan keskinäisesti sopia ihan pätevästi. Ei tarvita mitään uutta lakia.
Voihan sitä sopia mitä vain, mutta eipä päde oikeudessa tuollainen, ja se tuossa varmaan oli tarkoituksena ett äsitten toinen joutuisi maksamaan korvauksia. Ei mikään oikeus määrää sellaisia maksettavaksi, ja jos tähän nyt tulee taas se sama kitinä että voihan sitä keskenään sopia niin sanonpahan vain, että varmaan oli sovittukin että ollaan uskollisia mutta eipä oltukaan.
Maailman sivu on yritetty jopa ihan päitä pois hakkggaamalla estää kahdn ihmisen välinen kanssakäyminen, mutta ei ole vielä onnistuttu.
Mitä ihmettä tarkoitat? Tuomioistuin nimenomaan toteaa tuolloin sopimuksen voimassaolon, ja tuomiollaan velvoittaa toisen maksamaan. Onnistuu lähtökohtaisesti ihan summaarisella haastehakemuksella. Kannattaa vähän perehtyä.
Suomessa ei homma mene niin, että mikä tahansa kirjoitettu sopimus olisi ketään velvoittava. Oli mikä sopimus tahansa ja vaikka kenen allekirjoittama tahansa, niin jos siinä on jotain älyttömyyksiä niin mikään tuomioistuin ei katso sitä sopimusta velvoittavaksi kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen käytännöllisesti ja loogisesti ajatteleva ihminen ja tapani on keksiä kaikkiin ongelmiin vedenpitävä, mahdollisimman yksinkertainen ratkaisu. Tiedän, että väittämääni ei uskota, mutta miehillä ei ole mitään tunne-elämää. On alkukantaiset tarpeet, kuten nälkä, jano ja paneminen. Se riittää niille. Niitä (ns. miehiä) ei kannata ottaa vakavasti.
Tuosta voitte kiistellä, mutta asia on objektiivisesti ajattelevalle ihmisille kirkas ja selvä kuin päivä.
Okei.
Miten tämä ongelma ratkaistaan?
Ne jotka uskaltavat mennä naimisiin, mitä ajattelette tästä ehdotuksesta?
1. Sopikaa ennen naimisiinmenoa, saako pettää. Tehkää kirjallinen sopimus ja allekirjoittakaa.
2. Jos kumpikin suostuu, asia on ok. Allekirjoittakaa.
3. Jos kumpikin tai toinen ei suostu ja toinen kuitenkin pettää, pettäjän on maksettava vahingonkorvaukset. Allekirjoittakaa.
4. Pakottakaa poliitikot tekemään tuollainen laki.
Tunteilemalla ei ratkaista kaikkia ongelmia. On käytettävä järkeä. Vahingonkorvauksen on oltava tarpeeksi suuri.
Tuollaisesta voidaan keskinäisesti sopia ihan pätevästi. Ei tarvita mitään uutta lakia.
Voihan sitä sopia mitä vain, mutta eipä päde oikeudessa tuollainen, ja se tuossa varmaan oli tarkoituksena ett äsitten toinen joutuisi maksamaan korvauksia. Ei mikään oikeus määrää sellaisia maksettavaksi, ja jos tähän nyt tulee taas se sama kitinä että voihan sitä keskenään sopia niin sanonpahan vain, että varmaan oli sovittukin että ollaan uskollisia mutta eipä oltukaan.
Maailman sivu on yritetty jopa ihan päitä pois hakkggaamalla estää kahdn ihmisen välinen kanssakäyminen, mutta ei ole vielä onnistuttu.
Mitä ihmettä tarkoitat? Tuomioistuin nimenomaan toteaa tuolloin sopimuksen voimassaolon, ja tuomiollaan velvoittaa toisen maksamaan. Onnistuu lähtökohtaisesti ihan summaarisella haastehakemuksella. Kannattaa vähän perehtyä.
Suomessa ei homma mene niin, että mikä tahansa kirjoitettu sopimus olisi ketään velvoittava. Oli mikä sopimus tahansa ja vaikka kenen allekirjoittama tahansa, niin jos siinä on jotain älyttömyyksiä niin mikään tuomioistuin ei katso sitä sopimusta velvoittavaksi kenellekään.
Ei toki mikä tahansa sopimus, esim. rikollisia seikkoja sisältävä, mutta lähtökohtaisesti Suomessa vallitsee laaja sopimusvapaus. Nyt puhutussa sopimuksessa ei ole lähtökohtaisesti mitään, miksi tuomioistuin ei katsoisi sitä velvoittavaksi, jos molemmat ovat vapaaehtoisesti siihen sitoutuneet. Voi kuulostaa maallikosta kummalliselta, lähinnä siksi, että kyseisenlaisia sopimuksia varmaan harvoin tehdään silloin, kun menee hyvin. Mutta ei sopimus tuomioistuimelle mikään ongelma ole. T. Juristi
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että Ap:lle on ehkä kohtuuttomalta tuntuva taakka nyt alkaa keskellä kauneinta kesää ajaa läpi mahdollista eroprosessia. Mutta kyllä siinä myy aika ison osan itsestään, jos päättää että aikoo "tyytyä" paskaan kumppaniin sen takia, ettei jaksa erotakaan. Sinun tulee olemaan tosi vaikea selittää itsellesi, miksi et ansaitsisi ihmistä, joka ei valehtele sinulle. Ero kirpaisee kerran, mutta liero kumppanina kairaa sisuksia syvältä joka ikinen päivä. Hyvä se on täältä sivusta huudella, mutta silti toivotan sinulle tsemppiä ottaa kissa pöydälle per heti. Kaunis kesä voi olla psyykkisesti hyväkin aika erota, kun ei ole muuten pimeää ja masentavaa, vaan tuntuu että edes jotenkin elämä kantaa.
Ap:han voi myös erota miehestä jo nyt, ja kertoa asian vasta syksyllä. Saattaa keventää oloa kummasti. Eihän sitä tarvitse vielä informoida miehelle, eihän hänkään ilmeisesti ole välittänyt tärkeiden asioiden kertomisesta?
Itse olen kerran eronnut niin etten kertonut miehelle. En uskaltanut kertoa kun riidan keskellä hän sanoi että tabbaa minut ja mahdollisen salarakkaani jos saa edes vihjettä että sellainen on. Eihän salarakasta ollut, ennen kuin hän tuon päästi suustaan. Sen jälkeen kyllä. Kerroin erosta niin että kannoin tavarat asunnosta ulos kun hän oli töissä.
Alkuperäiseen kysymykseen nähden nyt aika lailla sivuraitella koko pohdinta siitä, miten pettäjältä saisi vahingonkorvauksia. Ap:llä tuskin tällaista sopimusta on, joten turha tästä nyt jauhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne,.mutta olen mies. Tuo kuvio, kun tunsit että pettämisen jälkeen menee paremmin, johtui siitä, että pettäminen työnnettiin taka-alalle ja sitä ei käsitelty kunnolla. Sen sijasta sait enemmän huomiota ja luultavasti hyvää seksiä. Näin meillä. Silti lopulta jää lopulta paha maku suuhun.
Kyllä. Suunnilleen näin se meni. Sitten ne asiat kuitenkin pulpahtelee pintaan aina välillä. Joskus pelkään, että minusta tulee vanhemmiten katkera. Se ei ole yhtään minulle tyypillistä, mutta kun elämä tarpeeksi monottaa päähän, niin kai sekin on mahdollista. Yritän nyt oppia siihen, etten enää uhraudu kenenkään vuoksi, vaan elän omaa elämääni kuten haluan. Se on vaikeaa.
Joskus ajattelin pyhässä vihassani niin, että jos minulle tulee tilaisuus johonkin, mitä oikeasti haluan, en jätä sitä käyttämättä tuon mieheni takia. Ikään kuin hetken verran tajusin, että tämä on minun elämäni, jonka saan käyttää juuri niin kuin haluan. Mutta tajuan myös, että mieheni ei kestäisi minulta puoltakaan siitä, mitä hän on tehnyt minulle. Tiedän olevani paljon vahvempi ja vakaampi kuin hän.
Mutta se ei silti oikeuta kohtelemaan minua väärin enkä tiedä paljonko yhdeltä ihmiseltä voidaan vaatia. Joskus tuntuu, että ihan sama. Joskus siltä, että tässäkö tämä elämä oli. Joskus meinaan musertua taakan alle, koska ei ole ketään, kenen kanssa jakaa sitä tai joka hetken verran ymmärtäisi, mitä olen käynyt läpi. Luulen, että se auttaisi, kun joku kerran näkisi sen ja vaikka halaisi lohduttavasti. Tunnen yhden miespuolisen henkilön, jolle voisin ehkä tilaisuuden tullen avautua, ja ehkä tekisinkin niin, vaikka mieheni pitäisi sitä suurena petturuutena, jos tietäisi. Ajattelen kuitenkin niin, että hän jätti minut selviämään tästä itse aiheuttamastaan sotkusta yksin ja minulla on oikeus käsitellä nämä asiat siten mikä on minulle tarpeellista. Hän olisi voinut monessa kohtaa toimia itse toisin. Sitten toisaalta ajattelen, että miksi se sitäkään tuttua kiinnostaisi. Kunhan kuvittelen. Ehkä parempi kun en puhu kenellekään.
Oletko sinä saanut puhua siitä kenenkään kanssa?
Miksi ihmeessä vahva ihminen alkaa keneltäkään lupaa kyselemään saako puhua niistä vääryyksistä mitä häntä kohtaan on tehty? Ei vahvuus ole sitä, että siedetään valittamatta ihan mitä hyvänsä, vahvuus on sitä että uskalletaan toimia ja pistää hanttiin, vaikka pahantekijä ei sitä haluisikaan.
Jep. Tuo ei ole vahvuutta. Vahvuutta on ottaa asiat omiin käsiinsä, eikä vältellä ongelmia. Just sayin.
Minä taas en väitä olevani vahva, enkä pidä sitä minään ihmisyyden mittarita, tai paremmuutena toisiin nähden, koska kaikella on aina kääntöpuolensa ja vastavoimansa. Aina vedotaan vahvuuteen ettei vahva ihminen sitä tai tätä, ja heikkouskin on vahvuus, eli käytännössä mikä tahansa!
Olen ihminen ja teen ihmisen tekoja, ja harvoin ne on sen kummempia saati hiekompia tai vahvempia kuin muillakaan.
Sama, paitsi välillä joidenkin kanssa myös keskusteltiin parisuhteista ja osa vain mainitsi vaimonsa olemassaolon, mutta ei siitä juteltu sen enempää. Kunhan hetki pidettiin haustaa. Osan kanssa suhde kesti useita vuosia. Osa miehistä oli hyvinkin vastuullisia ja käytti aina kumia toiset taas viis veisasivat terveyspuolesta. Jos alkaa tulla paljon selittämättömia hiivatulehduksia ja bakteerivaginooseja, niin selitys voi olla hyvinkin yksinkertainen. Ukko käy vieraissa.
Niinkö sinulle kävi?
Opitko mitään?
Mikä naisen itsetuntoa vaivaa, jos suostuu oman terveytensä uhalla kenen tahansa poljettavaksi? Toivottavasti oli kunnon jyystöä, että parin päivän päästä sitä sai käsi poskella muistella apteekissa. Hyi olkoot.
Kevennys, Köyliössä et ole varmaan möķkeillyt, kun ap ainakin pysynyt terveenä!
Mikä miehen itsetuntoa vaivaa, kun suostuu oman terveytensä uhalla kenen tahansa kanssa polkemaan?
Eiköhän ne ole ihan samat vietit molemmilla sukupuolilla, eikä varattuja voi ylentää yhtään sinkkuja ylemmäksi sukupuolesta riippumatta, jos elämäniloja hakee vieraasta pedistä.