Lue keskustelun säännöt.
Taisin vahingossa saada selville puolisoni mahdollisen syrjähypyn
12.06.2023 |
Tämä syrjähyppy on siis mahdollisesti tapahtunut pari vuotta sitten (tarkistin päiväkirjasta). Tuolloin puolisoni oli menossa viikonlopuksi veljensä mökille. Silloin olin päiväkirjamerkintäni mukaan ihmetellyt muutamaa seikkaa: Sitä, että hän ajoi partansa lähtiessään mökille (hänelle epätyypillistä) ja toiseksi sitä, että palattuaan, hän ei kertonut mitään koko viikonlopusta. Sellaista normaalia rupattelua siitä, millaista oli ollut tai mitä oli puuhattu tai tuumailtu, ei syntynyt.
Eilen sitten olimme ajelemassa kotiin päin autolla ja hän mainitsi, että tämä samainen veli on ollut mökillä koko viikonlopun. Jossain päin Köyliötä, mies sanoi ja lisäsi vielä, että tietää kyllä missä on Köyliö, mutta ei sitä missä mökki sijaitsee. Minä siihen sitten vähän ihmeissäni kysyin, että onko hänen veljellään montakin mökkiä käytössään. Ei kuulemma, sanoi mies, eikä tajunnut kai ollenkaan miksi asiaa kysyin. Minulle siis valkeni heti tästä keskustelusta, että veljen mökillä ei olla oltu muutamaa vuotta aikaisemmin.
Nyt sitten pohdiskelen tätä kaikkea. Meidän avioliittomme on kestänyt tähän mennessä 20 vuotta ja meillä on hyvä yhdessä. Ja minä ihmettelen, miksi minusta ei tunnu oikein miltään. Ei siis kiukkua, ei vihaa, ei katkeruutta ei mustasukkaisuutta, ei mitään. En ole puolisoni kanssa nyt puhunut tästä asiasta vielä ollenkaan, olen miettinyt vain päässäni tätä koko juttua. Muistan vain sen, että kun muutama vuosi sitten tein asiasta päiväkirjamerkinnän, niin silloin vatsani oli solmussa, olin täynnä pahoja aavistuksia ja vaistoni kilkattivat kuin kirkonkellot. Ja nyt, kun ehkä sain selville, että olin tuolloin oikeassa, niin ei tule mitään tunteita. Mitä ihmettä nyt siis? Kohautanko olkapäitä ja jatkan vain kuten tähänkin asti, vai pitääkö asiaa alkaa pöyhimään läpi? Minä en tiedä.
Kommentit (463)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma sinkkuaikainen kokemukseni on että 90% miehistä ainakin pettää.
Vietin villin jakson ja suurin osa panokavereista oli varattuja. Oli myös vakipanoja. Miesten parisuhteista ei keskusteltu, pidettiin vain hauskaa - yleensä pelkkää seksiä.
Tapaamispaikkoina hotellit, motellit, jommankumman koti, joskus autossakin.
Tosi fiksua toimintaa... Nainen vapaalla ja panee kaikenlaisia varattuja miehiä... Ehkä kannattaisi vähän katsoa oman sukupuolen etuja myös.
Miksi? Eihän muutkaan naiset katso minun etuani sukupuoleni perusteella. Pitäkää ise huolta omista parisuhteistanne, ette voi velvoittaa maailam kaikkia muita naisia niin tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen käytännöllisesti ja loogisesti ajatteleva ihminen ja tapani on keksiä kaikkiin ongelmiin vedenpitävä, mahdollisimman yksinkertainen ratkaisu. Tiedän, että väittämääni ei uskota, mutta miehillä ei ole mitään tunne-elämää. On alkukantaiset tarpeet, kuten nälkä, jano ja paneminen. Se riittää niille. Niitä (ns. miehiä) ei kannata ottaa vakavasti.
Tuosta voitte kiistellä, mutta asia on objektiivisesti ajattelevalle ihmisille kirkas ja selvä kuin päivä.
Okei.
Miten tämä ongelma ratkaistaan?
Ne jotka uskaltavat mennä naimisiin, mitä ajattelette tästä ehdotuksesta?
1. Sopikaa ennen naimisiinmenoa, saako pettää. Tehkää kirjallinen sopimus ja allekirjoittakaa.
2. Jos kumpikin suostuu, asia on ok. Allekirjoittakaa.
3. Jos kumpikin tai toinen ei suostu ja toinen kuitenkin pettää, pettäjän on maksettava vahingonkorvaukset. Allekirjoittakaa.
4. Pakottakaa poliitikot tekemään tuollainen laki.
Tunteilemalla ei ratkaista kaikkia ongelmia. On käytettävä järkeä. Vahingonkorvauksen on oltava tarpeeksi suuri.
Tuollaisesta voidaan keskinäisesti sopia ihan pätevästi. Ei tarvita mitään uutta lakia.
Voihan sitä sopia mitä vain, mutta eipä päde oikeudessa tuollainen, ja se tuossa varmaan oli tarkoituksena ett äsitten toinen joutuisi maksamaan korvauksia. Ei mikään oikeus määrää sellaisia maksettavaksi, ja jos tähän nyt tulee taas se sama kitinä että voihan sitä keskenään sopia niin sanonpahan vain, että varmaan oli sovittukin että ollaan uskollisia mutta eipä oltukaan.
Maailman sivu on yritetty jopa ihan päitä pois hakkggaamalla estää kahdn ihmisen välinen kanssakäyminen, mutta ei ole vielä onnistuttu.
Mitä ihmettä tarkoitat? Tuomioistuin nimenomaan toteaa tuolloin sopimuksen voimassaolon, ja tuomiollaan velvoittaa toisen maksamaan. Onnistuu lähtökohtaisesti ihan summaarisella haastehakemuksella. Kannattaa vähän perehtyä.
Suomessa ei homma mene niin, että mikä tahansa kirjoitettu sopimus olisi ketään velvoittava. Oli mikä sopimus tahansa ja vaikka kenen allekirjoittama tahansa, niin jos siinä on jotain älyttömyyksiä niin mikään tuomioistuin ei katso sitä sopimusta velvoittavaksi kenellekään.
Ei toki mikä tahansa sopimus, esim. rikollisia seikkoja sisältävä, mutta lähtökohtaisesti Suomessa vallitsee laaja sopimusvapaus. Nyt puhutussa sopimuksessa ei ole lähtökohtaisesti mitään, miksi tuomioistuin ei katsoisi sitä velvoittavaksi, jos molemmat ovat vapaaehtoisesti siihen sitoutuneet. Voi kuulostaa maallikosta kummalliselta, lähinnä siksi, että kyseisenlaisia sopimuksia varmaan harvoin tehdään silloin, kun menee hyvin. Mutta ei sopimus tuomioistuimelle mikään ongelma ole. T. Juristi
Onhan Suomessa allekirjoitettu aikaisempina vuosina vaikka raittiuslupauksiakin mutta ei niiden rikkomisista ole ketään haastetu oikeuteen. Mikä tahansa sopimus ei siis automattisesti ole velvoittava varsinkaan silloin kun sen takana ei ole mitään lainsäädäntöä joka sitä tukisi. On eri asia tehdä vaikka taloudellisia sopimuksia koska niiden takana on erilaisia lakeja siitä miten kyseiset sopimukset pitää tehdä ja mihin ne velvoittavat. Tällaiset "lupaan olla pettämättä sinua" sopimukset taas vertautuvat juuri vaikka raittiuslupauksiin eli ovat enemmän tahdon ilmaisuja kuin juridisia sopimuksia.
Suomessa sopimusten sisältöä ei lähtökohtaisesti säädellä laeilla, vaan kuten täällä on jo todettu, vallitsee sopimusvapaus. On olemassa poikkeuksia, joissa sopimuksille asetetaan pakottavia reunaehtoja, kuten kuluttajien kanssa tehtävät sopimukset (koska kuluttajaa pidetään heikompana osapuolena kuin yrityksiä), avioliittoon vihkiminen (pitää tehdä tietyllä tavalla määrämuotoisesti) ja tämän tyyppiset. Mutta lähtökohtaisesti meillä ei ole mitään lakia, joka vaatisi, mistä saa sopia ja miten se pitää tehdä. Sopimusta ei tarvitse esimerkiksi kirjoittaa paperille, vaan suullinen sopimus on myös ok. Jos aihe kiinnostaa, kannattaa lukea esimerkiksi professori Mika Hemmon kirjallisuutta sopimusoikeudesta. Tai ihan vaan googlettaa mitä tarkoittaa sopimusvapaus. Raittiuslupaus on huono esimerkki, koska sillä ei ole toista osapuolta. Ei siis ole juridisesti katsoen sopimus.
Saahan sitä tehdä vaikka mitä sopimuksia, vaikka että naapurin kanssa haetaan vuorotellen lehti postilaatikosta, mutta ei sillä tee mitään oikeudessa, eli se ei ole millään tavalla velvoittava. Tapaamissopimus lapsesta sama homma, voidaan tehdä sopimus, ja lähille asettaa uhkasakko, mutta etää ei voida uhkasakolla pakottaa olmeana lapsensa kanssa jos hän ei sitä halua.
Mutta jos on sovittu rahallisesta korvauksesta, kuten alun perin tässä koko sopimusspekulaatiossa oli puhe, voi hakea yksipuolisen ns. summaarisen tuomion käräjäoikeudesta ja sen jälkeen viedä asian ulosoton perittäväksi. Perustakaa oma sopimusneuvonta-aihe, jos niin kiinnostaa.
Saahan sitä tehdä vaikka mitä sopimuksia, vaikka että naapurin kanssa haetaan vuorotellen lehti postilaatikosta, mutta ei sillä tee mitään oikeudessa, eli se ei ole millään tavalla velvoittava. Tapaamissopimus lapsesta sama homma, voidaan tehdä sopimus, ja lähille asettaa uhkasakko, mutta etää ei voida uhkasakolla pakottaa olmeana lapsensa kanssa jos hän ei sitä halua.