Lue keskustelun säännöt.
Taisin vahingossa saada selville puolisoni mahdollisen syrjähypyn
12.06.2023 |
Tämä syrjähyppy on siis mahdollisesti tapahtunut pari vuotta sitten (tarkistin päiväkirjasta). Tuolloin puolisoni oli menossa viikonlopuksi veljensä mökille. Silloin olin päiväkirjamerkintäni mukaan ihmetellyt muutamaa seikkaa: Sitä, että hän ajoi partansa lähtiessään mökille (hänelle epätyypillistä) ja toiseksi sitä, että palattuaan, hän ei kertonut mitään koko viikonlopusta. Sellaista normaalia rupattelua siitä, millaista oli ollut tai mitä oli puuhattu tai tuumailtu, ei syntynyt.
Eilen sitten olimme ajelemassa kotiin päin autolla ja hän mainitsi, että tämä samainen veli on ollut mökillä koko viikonlopun. Jossain päin Köyliötä, mies sanoi ja lisäsi vielä, että tietää kyllä missä on Köyliö, mutta ei sitä missä mökki sijaitsee. Minä siihen sitten vähän ihmeissäni kysyin, että onko hänen veljellään montakin mökkiä käytössään. Ei kuulemma, sanoi mies, eikä tajunnut kai ollenkaan miksi asiaa kysyin. Minulle siis valkeni heti tästä keskustelusta, että veljen mökillä ei olla oltu muutamaa vuotta aikaisemmin.
Nyt sitten pohdiskelen tätä kaikkea. Meidän avioliittomme on kestänyt tähän mennessä 20 vuotta ja meillä on hyvä yhdessä. Ja minä ihmettelen, miksi minusta ei tunnu oikein miltään. Ei siis kiukkua, ei vihaa, ei katkeruutta ei mustasukkaisuutta, ei mitään. En ole puolisoni kanssa nyt puhunut tästä asiasta vielä ollenkaan, olen miettinyt vain päässäni tätä koko juttua. Muistan vain sen, että kun muutama vuosi sitten tein asiasta päiväkirjamerkinnän, niin silloin vatsani oli solmussa, olin täynnä pahoja aavistuksia ja vaistoni kilkattivat kuin kirkonkellot. Ja nyt, kun ehkä sain selville, että olin tuolloin oikeassa, niin ei tule mitään tunteita. Mitä ihmettä nyt siis? Kohautanko olkapäitä ja jatkan vain kuten tähänkin asti, vai pitääkö asiaa alkaa pöyhimään läpi? Minä en tiedä.
Kommentit (463)
Vierailija kirjoitti:
Se on sillä lailla, että pettäminen on yksi teko, ja valehtelu on toinen teko. Valehtelu on näistä kahdesta pitkään jatkuessaan ehkä satuttavin teko. Se osoittaa, ettei pidä toista ihmistä missään arvossa, vaan yksinkertaisesti ottaa itselleen oikeuden päättää, onko toisella faktoihin perustuvaa mahdollisuutta valita itse, kenen kanssa haluaa olla. Vain todella itsekäs ja minäkeskeinen ihminen kuvittelee, että on oikein pitää tämä tieto itsellään. Toinen ihminen sijoittaa parisuhteeseen todella ison osan ajastaan, energiastaan ja rahastaan. Hänellä tulee olla oikeus itse päättää, pitääkö hän kyseistä parisuhdetta aikansa, energiansa ja rahojensa arvoisena. Pettäjä, joka salaa pettämisensä, on varas. Hän vie toiselta kaikkia mahdollisia resursseja yksipuolisella päätöksellään pitää tiedot omasta epäluotettavuudestaan itsellään. Alhaista.
Tosi hyvä kirjoitus. Rehellisesti sanoen, minusta petetylle osapuolelle kuuluisi vähintäänkin rahallinen korvaus.
Suomessa on joskus ollut laki joka suojaa petettyä osapuolta avioliitossa.
Ei ole enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen käytännöllisesti ja loogisesti ajatteleva ihminen ja tapani on keksiä kaikkiin ongelmiin vedenpitävä, mahdollisimman yksinkertainen ratkaisu. Tiedän, että väittämääni ei uskota, mutta miehillä ei ole mitään tunne-elämää. On alkukantaiset tarpeet, kuten nälkä, jano ja paneminen. Se riittää niille. Niitä (ns. miehiä) ei kannata ottaa vakavasti.
Tuosta voitte kiistellä, mutta asia on objektiivisesti ajattelevalle ihmisille kirkas ja selvä kuin päivä.
Okei.
Miten tämä ongelma ratkaistaan?
Ne jotka uskaltavat mennä naimisiin, mitä ajattelette tästä ehdotuksesta?
1. Sopikaa ennen naimisiinmenoa, saako pettää. Tehkää kirjallinen sopimus ja allekirjoittakaa.
2. Jos kumpikin suostuu, asia on ok. Allekirjoittakaa.
3. Jos kumpikin tai toinen ei suostu ja toinen kuitenkin pettää, pettäjän on maksettava vahingonkorvaukset. Allekirjoittakaa.
4. Pakottakaa poliitikot tekemään tuollainen laki.
Tunteilemalla ei ratkaista kaikkia ongelmia. On käytettävä järkeä. Vahingonkorvauksen on oltava tarpeeksi suuri.
Tuollaisesta voidaan keskinäisesti sopia ihan pätevästi. Ei tarvita mitään uutta lakia.
Tarvitaan. Koska vilpillisesti toimiva ihminen on sellainen jolla ei ole muutenkaan selkärankaa. Pettäjä ei tule maksamaan mitään, ellei sitä ole lakiin kirjattu. Jos ei maksa, petetyllä on mahdollisuus haastaa pettäjä oikeuteen, jos on valmis laki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen käytännöllisesti ja loogisesti ajatteleva ihminen ja tapani on keksiä kaikkiin ongelmiin vedenpitävä, mahdollisimman yksinkertainen ratkaisu. Tiedän, että väittämääni ei uskota, mutta miehillä ei ole mitään tunne-elämää. On alkukantaiset tarpeet, kuten nälkä, jano ja paneminen. Se riittää niille. Niitä (ns. miehiä) ei kannata ottaa vakavasti.
Tuosta voitte kiistellä, mutta asia on objektiivisesti ajattelevalle ihmisille kirkas ja selvä kuin päivä.
Okei.
Miten tämä ongelma ratkaistaan?
Ne jotka uskaltavat mennä naimisiin, mitä ajattelette tästä ehdotuksesta?
1. Sopikaa ennen naimisiinmenoa, saako pettää. Tehkää kirjallinen sopimus ja allekirjoittakaa.
2. Jos kumpikin suostuu, asia on ok. Allekirjoittakaa.
3. Jos kumpikin tai toinen ei suostu ja toinen kuitenkin pettää, pettäjän on maksettava vahingonkorvaukset. Allekirjoittakaa.
4. Pakottakaa poliitikot tekemään tuollainen laki.
Tunteilemalla ei ratkaista kaikkia ongelmia. On käytettävä järkeä. Vahingonkorvauksen on oltava tarpeeksi suuri.
Tuollaisesta voidaan keskinäisesti sopia ihan pätevästi. Ei tarvita mitään uutta lakia.
Tarvitaan. Koska vilpillisesti toimiva ihminen on sellainen jolla ei ole muutenkaan selkärankaa. Pettäjä ei tule maksamaan mitään, ellei sitä ole lakiin kirjattu. Jos ei maksa, petetyllä on mahdollisuus haastaa pettäjä oikeuteen, jos on valmis laki.
Tarkoitin, että jo nykyisellään tuo on täytäntöönpantavissa oleva sopimus. Siinä ei ole mitään rikollista, joten se voidaan viedä oikeuteen, jos sopimus on mustaa valkoisella. T. Juristi
Ap, kysy mieheltäsi keitä siellä mökkibileissä silloin oli. Vai oliko pelkkä veli. Jos heittää muita nimiä, saat lisää ihmisiä, joilta varmistaa asiaa.
Alkoi säälittämään nämä kirjoitukset, joissa tiedetään miehen pettävän, mutta laitetaan vaan pää pensaaseen ja lakaistaan asiat maton alle.
Miten hirveitä suhteita ihmisillä onkaan, puuttuu jopa avoin kommunikaatio ja uskallus tuoda asioita esille. Ja asioiden mahdollista esille ottoa mietitään joka näkökulmasta analysoiden. Kuulostaa niin kylmältä! Ja jotenkin alistuvalta. Valmistellaan asioita kuin jollekin esimiehelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi vaihtoehto voisi olla, ettet puhu vielä mitään mökistä. Sano, että "Olen tässä miettinyt yhtä asiaa. Vastaa ihan suoraan. Oletko pettänyt minua?"
Älä kerro mitään, mitä tiedät. Ei mitään yksityiskohtia. Jos hän kieltää, sano "Älä viitsi valehdella, enköhän minä ole näiden vuosien jälkeen ansainnut totuuden?", mutta älä suostu kertomaan mitä tiedät, koska hän väittää sitten jotain muuta eikä ainakaan tunnusta muuta kuin sen, mikä on pakko. Jos ei vieläkään tunnusta, sano "Mieti asiaa" ja lähde omiin touhuihisi tai vaikka lenkille. Ole hiljainen, kunnes hän ottaa asian puheeksi.
Jos hän myöntää, kysy lisää, kysele kaikki, selvitä kuinka paljon hänellä on tunnollaan.
Jos hän kysyy, voitko antaa anteeksi tai loppuuko suhde tähän tms., sano ettet tiedä vielä. Ota ihan rehellinen aikalisä, vaikka luulisit tietäväsi. Jos suhde vain jatkuu, asia on pettäjän mielestä käsitelty eikä sitä enää ole, mutta sinulle se ei ole yhtä helppoa. Sen vuoksi ota se aikalisä ja se on niin pitkä, että olet saanut kaikki vastaukset kysymyksiisi ja olet saanut sulatella asioita rauhassa. Myös mies saa vähän kärvistellä, kun ei tiedä miten käy. Sinulla voi olla ehtoja jatkon suhteen, mieti niitäkin.
T. Samassa tilanteessa ollut
Näin tekisin nyt jälkiviisaanaEi kukaan myönnä tuolla tavalla kysyttäessä, ei kukaan!
Pettäjä ei myönnä, mikäli kyselijä vain heittelee ilmaan epäilyksensä ilman yhtään mitään todistetta.
Luuletko ihan tosissasi, että tuolla tekniikalla "oletko pettänyt?" "mieti asiaa", mutta et kerro yhtä ainutta todistetta tueksesi, että pettäjä tunnustaisi???
Voin sanoa, että yksikään ei tunnusta tuollaisesta.
Tunnustus tulee korkeintaan silloin, kun toisella on esittää vedenpitävät todisteet (tyyliin valokuvat tai screenshotit keskusteluista yms.). Tuossa kohtaa jotkut eivät vieläkään tunnusta.
Ja miten sä muka teit toisin aikoinaan vastaavanlaisessa tilanteessa?
Olet väärässä. Kun suoraan kysyy sopivalla paineella, saa joko tunnustuksen tai niin surkeat valheet, ettei epäilystä jää.
Minäpä kerron, mitä tein. No vttu etsin ja odotin niitä todisteita, kun en muka voinut vaatia päätä pölkylle ilman niitä!! Se oli ensimmäinen virhe.
Toinen virhe oli se, että kun tilanne tuntui rauhoittuvan, annoin asian olla ja jopa unohdin sen, että olin varma asiasta. Muistin joitakin outouksia, mutten sitä tunnetta, että tiesin. En uskonut sitä tunnetta. Olin tyytyväinen siihen, että meillä meni paremmin.
Sitten tuli kriisi, kun mies hölmöili taas. Tavallaan pienesti, mutta silloin käräytin hänet rysän päältä. Se sovittiin, mutta liian nopeasti. Olisi pitänyt tonkia syvemmältä. Silloin oli puhetta myös pettämisestä, ja olisi pitänyt tajuta kysyä lisää. Tästä tapauksesta jäi pitkäksi aikaa paha maku suuhun, mutta jotenkin sekin aikanaan unohtui.
Välissä oli ihan hyviäkin vuosia, mutta siellä alla muhi nämä selvittämättömät. Pengoin nämä asiat auki ja kysyin ensin yhden johdattelevan kysymyksen, johon hän vastasi eri tavalla kuin ennen. Sitten kysyin onko hän pettänyt minua ja hän myönsi. Ei varmasti kaikkea myöntänyt ja aivan takuulla vähätteli ainakin kertoja. Tiedän kenen kanssa tämä tapahtui, mutta epäilys jäi, että on voinut olla muitakin, mutta niitä hän ei tule koskaan myöntämään, ellei joku näistä panoista ilmesty möläyttämään jotain. Sekin on mahdollista.
Seuraava virhe oli, etten halunnut jotain miettimistaukoa tai aikalisää, koska nuo olivat vanhoja asioita ja parhaillaan meni hyvin. Jostain traumakemiallisesta syystä jonkin aikaa meni ehkä vielä paremmin ja tunsin ehkä ensimmäisen kerran jotain todellista läheisyyttä ja avoimuutta tässä suhteessa, mutta sitten asia oli miehen mielestä loppuunkäsitelty ja minun mielestäni ei alkuunkaan. Mies sai taakan harteiltaan, mutta se siirtyi minun harteilleni ja jäin sen asian kanssa aivan yksin. En voinut puhua asiasta kenenkään kanssa ja se oli ihan tajuttoman raskasta. Mutta hei, kiva että miehellä oli helpompi olla.
Nyt tämäkin kaikki kalvaa minua ja suhdettamme, mutta realistina tajuan, ettei hän kykene parempaan, enkä enää oikein osaa odottaa mitään. Pystyn luottamaan tiettyyn pisteeseen asti. Vaikutukset näkyvät suhteessa, mutta mies tuskin tajuaa sitä tai haluaa ummistaa silmänsä. Itse olen sulkeutunut enkä jaksa enää välittää. Jos eroaisin, en ihan helpolla aloittaisi enää uutta suhdetta. Meillä on ihan hyvä ja tiivis elämä yhdessä, mitäpä sitä muuttamaan. Mutta yhtään uutta töppäilyä en enää aio katsoa. Voin vielä ehkä asua samassa osoitteessa ja elää perheenä ja kaverina yhdessä, mutta silloin muutan eri huoneeseen ja kuljen jatkossa omilla teilläni.
Samassa tilanteessa olleena suosittelen erittäin lämmöllä sinulle eroa. Et koskaan tule olemaan sinut asian kanssa eikä teidän suhde tule koskaan olemaan samanlainen. Sinusta tulee vaan katkera. Ai miten muistan tuon lyhyen paremman ajan. Se on se pakokauhu joka saa elimistön pakea tai taistele tilaan. Ja se rauhoittuu juuri sen lähellä joka kaiken on aiheuttanutkin. Mutta kestää vaan hetken.
Ja nimenomaan tuhoat mahdollisuutesi uuteen onneen, koska saat vaan itsellesi pelkoja ja lukkoja.
Tulee vielä se päivä, kun se salarakas onkin sitten sellainen jonka vuoksi mies jättää sinut.
Pettäjä pettää aina uudelleen. Ainankin sitä puolisoa ketä pettänyt ennenkin.
Ja vaikka se ero on jo ajatuksena äärimäisen vaikea ja raastava niin tulet huomaamaan kuinka paljon kevyempää on elää ilman ahdistusta ja epäilyä.
Vierailija kirjoitti:
Sen takia susta ei tunnu mitään, kun tiesit jo aikanaan että jotain on tekeillä. Kyllä sitä aina vaistoaa tuollaiset jutut. Sun täytyy nyt vain miettiä, että siedätkö tuollaista käytöstä vai et. Tulee meinaan tapahtumaan uudestaan ja uudestaan, vaikka tuolloinen suhde ei enää olisi kuvioissa. Pettäjä pettää aina uudestaan.
Ei, vaan valehteleva ja salaileva pettäjä pettää aina uudestaan. Joku voi pettää kerran, katua asiaa ja kertoa sen puolisolleen. Ei sellainen ihminen välttämättä petä uudestaan, toisin kuin asioita pimittävä tyyppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pettäjä voi pettää kerran mutta valehdella joka päivä uudelleen siitä, että ei ole pettänyt. Jatkuessaan valehtelusta tulee tapa, vaikka pettämisestä ei olisi tullutkaan. Että sellainen kumppani.
Vierailija kirjoitti:
Se on sillä lailla, että pettäminen on yksi teko, ja valehtelu on toinen teko. Valehtelu on näistä kahdesta pitkään jatkuessaan ehkä satuttavin teko. Se osoittaa, ettei pidä toista ihmistä missään arvossa, vaan yksinkertaisesti ottaa itselleen oikeuden päättää, onko toisella faktoihin perustuvaa mahdollisuutta valita itse, kenen kanssa haluaa olla. Vain todella itsekäs ja minäkeskeinen ihminen kuvittelee, että on oikein pitää tämä tieto itsellään. Toinen ihminen sijoittaa parisuhteeseen todella ison osan ajastaan, energiastaan ja rahastaan. Hänellä tulee olla oikeus itse päättää, pitääkö hän kyseistä parisuhdetta aikansa, energiansa ja rahojensa arvoisena. Pettäjä, joka salaa pettämisensä, on varas. Hän vie toiselta kaikkia mahdollisia resursseja yksipuolisella päätöksellään pitää tiedot omasta epäluotettavuudestaan itsellään. Alhaista.
Se on juuri näin. Pahinta itselleni oli se, etten saanut itse päättää rehelliseltä pohjalta jatkosta. Koen, että minulta varastettiin itsemääräämisoikeuteni, koska mies päätti puolestani. Toinen iso asia oli se, että hän aiheutti minulle tautiriskin. Eli vei jälleen itsemääräämisoikeuteni kehostani ja siitä, millaisia riskejä olen valmis ottamaan. Nämä asiat osoittavat niin suurta kunnioituksen puutetta minua kohtaan, etten ole vuosienkaan päästä päässyt niistä yli. Vaikka tosiasiassa hän ei sitä varmasti ajatellut tuolta kantilta, vaan meni itsekkäästi munansa vietävänä ja oli niin pelkuri, ettei uskaltanut tunnustaa seurauksien pelossa. Tästä seuraa moraalinen dilemma: Jos minä tekisin samoin, niin olisiko moraalisesti oikein jättää kertomatta?
Joskus mietin, tuleeko vielä sekin päivä, kun joku tuntematon nuori ihminen ilmestyy ovelle etsimään isäänsä... Tavallaan se olisi ihan oikein. Mies joutuisi kohtaamaan ne asiat ja koko perhe ja suku saisi tietää. Ah, sitä häpeän määrää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän, että Ap:lle on ehkä kohtuuttomalta tuntuva taakka nyt alkaa keskellä kauneinta kesää ajaa läpi mahdollista eroprosessia. Mutta kyllä siinä myy aika ison osan itsestään, jos päättää että aikoo "tyytyä" paskaan kumppaniin sen takia, ettei jaksa erotakaan. Sinun tulee olemaan tosi vaikea selittää itsellesi, miksi et ansaitsisi ihmistä, joka ei valehtele sinulle. Ero kirpaisee kerran, mutta liero kumppanina kairaa sisuksia syvältä joka ikinen päivä. Hyvä se on täältä sivusta huudella, mutta silti toivotan sinulle tsemppiä ottaa kissa pöydälle per heti. Kaunis kesä voi olla psyykkisesti hyväkin aika erota, kun ei ole muuten pimeää ja masentavaa, vaan tuntuu että edes jotenkin elämä kantaa.
Voisiko olla niin, että mies ei ole ymmärtänyt kysymystä "onko useampi mökki käytössään" sillä tavalla kuin sinä tarkoitit? Jos on vastannut että tällä hetkellä siellä on vain yksi mökki tuolla paikalla jossa on, missä viettänyt aikansa. Ei vaikka useampia samalla tontilla, tai olisi vaihtanut mökkiä viipymänsä aikana? Joko tämä tai se parin vuoden takainen on vuokramökki, ja toinen oma? Kaukaa haettua, mutta jos selityksiä pitää keksiä...Tai sitten soita/lähetä viestiä suoraan veljelleen ja kysy miten asia on, onko miehesi ollut siellä silloin pari vuotta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla niin, että mies ei ole ymmärtänyt kysymystä "onko useampi mökki käytössään" sillä tavalla kuin sinä tarkoitit? Jos on vastannut että tällä hetkellä siellä on vain yksi mökki tuolla paikalla jossa on, missä viettänyt aikansa. Ei vaikka useampia samalla tontilla, tai olisi vaihtanut mökkiä viipymänsä aikana? Joko tämä tai se parin vuoden takainen on vuokramökki, ja toinen oma? Kaukaa haettua, mutta jos selityksiä pitää keksiä...Tai sitten soita/lähetä viestiä suoraan veljelleen ja kysy miten asia on, onko miehesi ollut siellä silloin pari vuotta sitten.
Oliko nyt niin, että tämä Veli on parikymppinen. MITEN SEN IKÄISELLÄ VOI OLLA PAITSI OMISTUSMÖKKI, MYÖS USEAMPI MÖKKI KÄYTÖSSÄÄN? Ap, selitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne,.mutta olen mies. Tuo kuvio, kun tunsit että pettämisen jälkeen menee paremmin, johtui siitä, että pettäminen työnnettiin taka-alalle ja sitä ei käsitelty kunnolla. Sen sijasta sait enemmän huomiota ja luultavasti hyvää seksiä. Näin meillä. Silti lopulta jää lopulta paha maku suuhun.
Kyllä. Suunnilleen näin se meni. Sitten ne asiat kuitenkin pulpahtelee pintaan aina välillä. Joskus pelkään, että minusta tulee vanhemmiten katkera. Se ei ole yhtään minulle tyypillistä, mutta kun elämä tarpeeksi monottaa päähän, niin kai sekin on mahdollista. Yritän nyt oppia siihen, etten enää uhraudu kenenkään vuoksi, vaan elän omaa elämääni kuten haluan. Se on vaikeaa.
Joskus ajattelin pyhässä vihassani niin, että jos minulle tulee tilaisuus johonkin, mitä oikeasti haluan, en jätä sitä käyttämättä tuon mieheni takia. Ikään kuin hetken verran tajusin, että tämä on minun elämäni, jonka saan käyttää juuri niin kuin haluan. Mutta tajuan myös, että mieheni ei kestäisi minulta puoltakaan siitä, mitä hän on tehnyt minulle. Tiedän olevani paljon vahvempi ja vakaampi kuin hän.
Mutta se ei silti oikeuta kohtelemaan minua väärin enkä tiedä paljonko yhdeltä ihmiseltä voidaan vaatia. Joskus tuntuu, että ihan sama. Joskus siltä, että tässäkö tämä elämä oli. Joskus meinaan musertua taakan alle, koska ei ole ketään, kenen kanssa jakaa sitä tai joka hetken verran ymmärtäisi, mitä olen käynyt läpi. Luulen, että se auttaisi, kun joku kerran näkisi sen ja vaikka halaisi lohduttavasti. Tunnen yhden miespuolisen henkilön, jolle voisin ehkä tilaisuuden tullen avautua, ja ehkä tekisinkin niin, vaikka mieheni pitäisi sitä suurena petturuutena, jos tietäisi. Ajattelen kuitenkin niin, että hän jätti minut selviämään tästä itse aiheuttamastaan sotkusta yksin ja minulla on oikeus käsitellä nämä asiat siten mikä on minulle tarpeellista. Hän olisi voinut monessa kohtaa toimia itse toisin. Sitten toisaalta ajattelen, että miksi se sitäkään tuttua kiinnostaisi. Kunhan kuvittelen. Ehkä parempi kun en puhu kenellekään.
Oletko sinä saanut puhua siitä kenenkään kanssa?
Miksi ihmeessä vahva ihminen alkaa keneltäkään lupaa kyselemään saako puhua niistä vääryyksistä mitä häntä kohtaan on tehty? Ei vahvuus ole sitä, että siedetään valittamatta ihan mitä hyvänsä, vahvuus on sitä että uskalletaan toimia ja pistää hanttiin, vaikka pahantekijä ei sitä haluisikaan.
Jep. Tuo ei ole vahvuutta. Vahvuutta on ottaa asiat omiin käsiinsä, eikä vältellä ongelmia. Just sayin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen käytännöllisesti ja loogisesti ajatteleva ihminen ja tapani on keksiä kaikkiin ongelmiin vedenpitävä, mahdollisimman yksinkertainen ratkaisu. Tiedän, että väittämääni ei uskota, mutta miehillä ei ole mitään tunne-elämää. On alkukantaiset tarpeet, kuten nälkä, jano ja paneminen. Se riittää niille. Niitä (ns. miehiä) ei kannata ottaa vakavasti.
Tuosta voitte kiistellä, mutta asia on objektiivisesti ajattelevalle ihmisille kirkas ja selvä kuin päivä.
Okei.
Miten tämä ongelma ratkaistaan?
Ne jotka uskaltavat mennä naimisiin, mitä ajattelette tästä ehdotuksesta?
1. Sopikaa ennen naimisiinmenoa, saako pettää. Tehkää kirjallinen sopimus ja allekirjoittakaa.
2. Jos kumpikin suostuu, asia on ok. Allekirjoittakaa.
3. Jos kumpikin tai toinen ei suostu ja toinen kuitenkin pettää, pettäjän on maksettava vahingonkorvaukset. Allekirjoittakaa.
4. Pakottakaa poliitikot tekemään tuollainen laki.
Tunteilemalla ei ratkaista kaikkia ongelmia. On käytettävä järkeä. Vahingonkorvauksen on oltava tarpeeksi suuri.
Tuollaisesta voidaan keskinäisesti sopia ihan pätevästi. Ei tarvita mitään uutta lakia.
Tarvitaan. Koska vilpillisesti toimiva ihminen on sellainen jolla ei ole muutenkaan selkärankaa. Pettäjä ei tule maksamaan mitään, ellei sitä ole lakiin kirjattu. Jos ei maksa, petetyllä on mahdollisuus haastaa pettäjä oikeuteen, jos on valmis laki.
Tarkoitin, että jo nykyisellään tuo on täytäntöönpantavissa oleva sopimus. Siinä ei ole mitään rikollista, joten se voidaan viedä oikeuteen, jos sopimus on mustaa valkoisella. T. Juristi
Voisitko selittää vähän tarkemmin? Minusta paras tapa on tehdä laki.
Valmis laki on jonkinlainen pelote. Ehkä moni epärehellinen vätys miettii muutaman kerran, meneekö naimisiin ollenkaan. Jos menee, voi miettiä kannattaako pettää, koska jos se paljastuu, joutuu maksamaan petetylle todella suuren summan. Summa on kirjattava lakiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on sillä lailla, että pettäminen on yksi teko, ja valehtelu on toinen teko. Valehtelu on näistä kahdesta pitkään jatkuessaan ehkä satuttavin teko. Se osoittaa, ettei pidä toista ihmistä missään arvossa, vaan yksinkertaisesti ottaa itselleen oikeuden päättää, onko toisella faktoihin perustuvaa mahdollisuutta valita itse, kenen kanssa haluaa olla. Vain todella itsekäs ja minäkeskeinen ihminen kuvittelee, että on oikein pitää tämä tieto itsellään. Toinen ihminen sijoittaa parisuhteeseen todella ison osan ajastaan, energiastaan ja rahastaan. Hänellä tulee olla oikeus itse päättää, pitääkö hän kyseistä parisuhdetta aikansa, energiansa ja rahojensa arvoisena. Pettäjä, joka salaa pettämisensä, on varas. Hän vie toiselta kaikkia mahdollisia resursseja yksipuolisella päätöksellään pitää tiedot omasta epäluotettavuudestaan itsellään. Alhaista.
Se on juuri näin. Pahinta itselleni oli se, etten saanut itse päättää rehelliseltä pohjalta jatkosta. Koen, että minulta varastettiin itsemääräämisoikeuteni, koska mies päätti puolestani. Toinen iso asia oli se, että hän aiheutti minulle tautiriskin. Eli vei jälleen itsemääräämisoikeuteni kehostani ja siitä, millaisia riskejä olen valmis ottamaan. Nämä asiat osoittavat niin suurta kunnioituksen puutetta minua kohtaan, etten ole vuosienkaan päästä päässyt niistä yli. Vaikka tosiasiassa hän ei sitä varmasti ajatellut tuolta kantilta, vaan meni itsekkäästi munansa vietävänä ja oli niin pelkuri, ettei uskaltanut tunnustaa seurauksien pelossa. Tästä seuraa moraalinen dilemma: Jos minä tekisin samoin, niin olisiko moraalisesti oikein jättää kertomatta?
Joskus mietin, tuleeko vielä sekin päivä, kun joku tuntematon nuori ihminen ilmestyy ovelle etsimään isäänsä... Tavallaan se olisi ihan oikein. Mies joutuisi kohtaamaan ne asiat ja koko perhe ja suku saisi tietää. Ah, sitä häpeän määrää!
Yksi ainoa kysymys, miksi vielä jäät? Mässäilet omassa mielessäsi ajatuksen kanssa josko mies jäisi kiinni, mutta et itse tee elämällesi mitään, vaan annat sen valua hukkaan. Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne,.mutta olen mies. Tuo kuvio, kun tunsit että pettämisen jälkeen menee paremmin, johtui siitä, että pettäminen työnnettiin taka-alalle ja sitä ei käsitelty kunnolla. Sen sijasta sait enemmän huomiota ja luultavasti hyvää seksiä. Näin meillä. Silti lopulta jää lopulta paha maku suuhun.
Kyllä. Suunnilleen näin se meni. Sitten ne asiat kuitenkin pulpahtelee pintaan aina välillä. Joskus pelkään, että minusta tulee vanhemmiten katkera. Se ei ole yhtään minulle tyypillistä, mutta kun elämä tarpeeksi monottaa päähän, niin kai sekin on mahdollista. Yritän nyt oppia siihen, etten enää uhraudu kenenkään vuoksi, vaan elän omaa elämääni kuten haluan. Se on vaikeaa.
Joskus ajattelin pyhässä vihassani niin, että jos minulle tulee tilaisuus johonkin, mitä oikeasti haluan, en jätä sitä käyttämättä tuon mieheni takia. Ikään kuin hetken verran tajusin, että tämä on minun elämäni, jonka saan käyttää juuri niin kuin haluan. Mutta tajuan myös, että mieheni ei kestäisi minulta puoltakaan siitä, mitä hän on tehnyt minulle. Tiedän olevani paljon vahvempi ja vakaampi kuin hän.
Mutta se ei silti oikeuta kohtelemaan minua väärin enkä tiedä paljonko yhdeltä ihmiseltä voidaan vaatia. Joskus tuntuu, että ihan sama. Joskus siltä, että tässäkö tämä elämä oli. Joskus meinaan musertua taakan alle, koska ei ole ketään, kenen kanssa jakaa sitä tai joka hetken verran ymmärtäisi, mitä olen käynyt läpi. Luulen, että se auttaisi, kun joku kerran näkisi sen ja vaikka halaisi lohduttavasti. Tunnen yhden miespuolisen henkilön, jolle voisin ehkä tilaisuuden tullen avautua, ja ehkä tekisinkin niin, vaikka mieheni pitäisi sitä suurena petturuutena, jos tietäisi. Ajattelen kuitenkin niin, että hän jätti minut selviämään tästä itse aiheuttamastaan sotkusta yksin ja minulla on oikeus käsitellä nämä asiat siten mikä on minulle tarpeellista. Hän olisi voinut monessa kohtaa toimia itse toisin. Sitten toisaalta ajattelen, että miksi se sitäkään tuttua kiinnostaisi. Kunhan kuvittelen. Ehkä parempi kun en puhu kenellekään.
Oletko sinä saanut puhua siitä kenenkään kanssa?
Miksi ihmeessä vahva ihminen alkaa keneltäkään lupaa kyselemään saako puhua niistä vääryyksistä mitä häntä kohtaan on tehty? Ei vahvuus ole sitä, että siedetään valittamatta ihan mitä hyvänsä, vahvuus on sitä että uskalletaan toimia ja pistää hanttiin, vaikka pahantekijä ei sitä haluisikaan.
Kyse on omalta puoleltani enemmän siitä, ettei elämässäni ole sellaista ihmistä, jolle voisin tai haluaisin puhua. En koe saavani mitään siitä, jos puhun väärälle ihmiselle. Tuo yksi voisi ymmärtää ja häneen ehkä luottaisin, mutta toisaalta en ole enää varma siitäkään. Kokonaan toinen asia on se, että mies ei sitä sulattaisi, jos tietäisi. Tekisin sen tässä kohtaa siitä huolimatta, koska jatkossa olen uskollinen ensisijaisesti itselleni ja vasta toissijaisesti muille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi vaihtoehto voisi olla, ettet puhu vielä mitään mökistä. Sano, että "Olen tässä miettinyt yhtä asiaa. Vastaa ihan suoraan. Oletko pettänyt minua?"
Älä kerro mitään, mitä tiedät. Ei mitään yksityiskohtia. Jos hän kieltää, sano "Älä viitsi valehdella, enköhän minä ole näiden vuosien jälkeen ansainnut totuuden?", mutta älä suostu kertomaan mitä tiedät, koska hän väittää sitten jotain muuta eikä ainakaan tunnusta muuta kuin sen, mikä on pakko. Jos ei vieläkään tunnusta, sano "Mieti asiaa" ja lähde omiin touhuihisi tai vaikka lenkille. Ole hiljainen, kunnes hän ottaa asian puheeksi.
Jos hän myöntää, kysy lisää, kysele kaikki, selvitä kuinka paljon hänellä on tunnollaan.
Jos hän kysyy, voitko antaa anteeksi tai loppuuko suhde tähän tms., sano ettet tiedä vielä. Ota ihan rehellinen aikalisä, vaikka luulisit tietäväsi. Jos suhde vain jatkuu, asia on pettäjän mielestä käsitelty eikä sitä enää ole, mutta sinulle se ei ole yhtä helppoa. Sen vuoksi ota se aikalisä ja se on niin pitkä, että olet saanut kaikki vastaukset kysymyksiisi ja olet saanut sulatella asioita rauhassa. Myös mies saa vähän kärvistellä, kun ei tiedä miten käy. Sinulla voi olla ehtoja jatkon suhteen, mieti niitäkin.
T. Samassa tilanteessa ollut
Näin tekisin nyt jälkiviisaanaEi kukaan myönnä tuolla tavalla kysyttäessä, ei kukaan!
Pettäjä ei myönnä, mikäli kyselijä vain heittelee ilmaan epäilyksensä ilman yhtään mitään todistetta.
Luuletko ihan tosissasi, että tuolla tekniikalla "oletko pettänyt?" "mieti asiaa", mutta et kerro yhtä ainutta todistetta tueksesi, että pettäjä tunnustaisi???
Voin sanoa, että yksikään ei tunnusta tuollaisesta.
Tunnustus tulee korkeintaan silloin, kun toisella on esittää vedenpitävät todisteet (tyyliin valokuvat tai screenshotit keskusteluista yms.). Tuossa kohtaa jotkut eivät vieläkään tunnusta.
Ja miten sä muka teit toisin aikoinaan vastaavanlaisessa tilanteessa?
Olet väärässä. Kun suoraan kysyy sopivalla paineella, saa joko tunnustuksen tai niin surkeat valheet, ettei epäilystä jää.
Minäpä kerron, mitä tein. No vttu etsin ja odotin niitä todisteita, kun en muka voinut vaatia päätä pölkylle ilman niitä!! Se oli ensimmäinen virhe.
Toinen virhe oli se, että kun tilanne tuntui rauhoittuvan, annoin asian olla ja jopa unohdin sen, että olin varma asiasta. Muistin joitakin outouksia, mutten sitä tunnetta, että tiesin. En uskonut sitä tunnetta. Olin tyytyväinen siihen, että meillä meni paremmin.
Sitten tuli kriisi, kun mies hölmöili taas. Tavallaan pienesti, mutta silloin käräytin hänet rysän päältä. Se sovittiin, mutta liian nopeasti. Olisi pitänyt tonkia syvemmältä. Silloin oli puhetta myös pettämisestä, ja olisi pitänyt tajuta kysyä lisää. Tästä tapauksesta jäi pitkäksi aikaa paha maku suuhun, mutta jotenkin sekin aikanaan unohtui.
Välissä oli ihan hyviäkin vuosia, mutta siellä alla muhi nämä selvittämättömät. Pengoin nämä asiat auki ja kysyin ensin yhden johdattelevan kysymyksen, johon hän vastasi eri tavalla kuin ennen. Sitten kysyin onko hän pettänyt minua ja hän myönsi. Ei varmasti kaikkea myöntänyt ja aivan takuulla vähätteli ainakin kertoja. Tiedän kenen kanssa tämä tapahtui, mutta epäilys jäi, että on voinut olla muitakin, mutta niitä hän ei tule koskaan myöntämään, ellei joku näistä panoista ilmesty möläyttämään jotain. Sekin on mahdollista.
Seuraava virhe oli, etten halunnut jotain miettimistaukoa tai aikalisää, koska nuo olivat vanhoja asioita ja parhaillaan meni hyvin. Jostain traumakemiallisesta syystä jonkin aikaa meni ehkä vielä paremmin ja tunsin ehkä ensimmäisen kerran jotain todellista läheisyyttä ja avoimuutta tässä suhteessa, mutta sitten asia oli miehen mielestä loppuunkäsitelty ja minun mielestäni ei alkuunkaan. Mies sai taakan harteiltaan, mutta se siirtyi minun harteilleni ja jäin sen asian kanssa aivan yksin. En voinut puhua asiasta kenenkään kanssa ja se oli ihan tajuttoman raskasta. Mutta hei, kiva että miehellä oli helpompi olla.
Nyt tämäkin kaikki kalvaa minua ja suhdettamme, mutta realistina tajuan, ettei hän kykene parempaan, enkä enää oikein osaa odottaa mitään. Pystyn luottamaan tiettyyn pisteeseen asti. Vaikutukset näkyvät suhteessa, mutta mies tuskin tajuaa sitä tai haluaa ummistaa silmänsä. Itse olen sulkeutunut enkä jaksa enää välittää. Jos eroaisin, en ihan helpolla aloittaisi enää uutta suhdetta. Meillä on ihan hyvä ja tiivis elämä yhdessä, mitäpä sitä muuttamaan. Mutta yhtään uutta töppäilyä en enää aio katsoa. Voin vielä ehkä asua samassa osoitteessa ja elää perheenä ja kaverina yhdessä, mutta silloin muutan eri huoneeseen ja kuljen jatkossa omilla teilläni.
Samassa tilanteessa olleena suosittelen erittäin lämmöllä sinulle eroa. Et koskaan tule olemaan sinut asian kanssa eikä teidän suhde tule koskaan olemaan samanlainen. Sinusta tulee vaan katkera. Ai miten muistan tuon lyhyen paremman ajan. Se on se pakokauhu joka saa elimistön pakea tai taistele tilaan. Ja se rauhoittuu juuri sen lähellä joka kaiken on aiheuttanutkin. Mutta kestää vaan hetken.
Ja nimenomaan tuhoat mahdollisuutesi uuteen onneen, koska saat vaan itsellesi pelkoja ja lukkoja.
Tulee vielä se päivä, kun se salarakas onkin sitten sellainen jonka vuoksi mies jättää sinut.
Pettäjä pettää aina uudelleen. Ainankin sitä puolisoa ketä pettänyt ennenkin.
Ja vaikka se ero on jo ajatuksena äärimäisen vaikea ja raastava niin tulet huomaamaan kuinka paljon kevyempää on elää ilman ahdistusta ja epäilyä.
Hyvin vahvasti tämä. Ei lisättävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne,.mutta olen mies. Tuo kuvio, kun tunsit että pettämisen jälkeen menee paremmin, johtui siitä, että pettäminen työnnettiin taka-alalle ja sitä ei käsitelty kunnolla. Sen sijasta sait enemmän huomiota ja luultavasti hyvää seksiä. Näin meillä. Silti lopulta jää lopulta paha maku suuhun.
Kyllä. Suunnilleen näin se meni. Sitten ne asiat kuitenkin pulpahtelee pintaan aina välillä. Joskus pelkään, että minusta tulee vanhemmiten katkera. Se ei ole yhtään minulle tyypillistä, mutta kun elämä tarpeeksi monottaa päähän, niin kai sekin on mahdollista. Yritän nyt oppia siihen, etten enää uhraudu kenenkään vuoksi, vaan elän omaa elämääni kuten haluan. Se on vaikeaa.
Joskus ajattelin pyhässä vihassani niin, että jos minulle tulee tilaisuus johonkin, mitä oikeasti haluan, en jätä sitä käyttämättä tuon mieheni takia. Ikään kuin hetken verran tajusin, että tämä on minun elämäni, jonka saan käyttää juuri niin kuin haluan. Mutta tajuan myös, että mieheni ei kestäisi minulta puoltakaan siitä, mitä hän on tehnyt minulle. Tiedän olevani paljon vahvempi ja vakaampi kuin hän.
Mutta se ei silti oikeuta kohtelemaan minua väärin enkä tiedä paljonko yhdeltä ihmiseltä voidaan vaatia. Joskus tuntuu, että ihan sama. Joskus siltä, että tässäkö tämä elämä oli. Joskus meinaan musertua taakan alle, koska ei ole ketään, kenen kanssa jakaa sitä tai joka hetken verran ymmärtäisi, mitä olen käynyt läpi. Luulen, että se auttaisi, kun joku kerran näkisi sen ja vaikka halaisi lohduttavasti. Tunnen yhden miespuolisen henkilön, jolle voisin ehkä tilaisuuden tullen avautua, ja ehkä tekisinkin niin, vaikka mieheni pitäisi sitä suurena petturuutena, jos tietäisi. Ajattelen kuitenkin niin, että hän jätti minut selviämään tästä itse aiheuttamastaan sotkusta yksin ja minulla on oikeus käsitellä nämä asiat siten mikä on minulle tarpeellista. Hän olisi voinut monessa kohtaa toimia itse toisin. Sitten toisaalta ajattelen, että miksi se sitäkään tuttua kiinnostaisi. Kunhan kuvittelen. Ehkä parempi kun en puhu kenellekään.
Oletko sinä saanut puhua siitä kenenkään kanssa?
Miksi ihmeessä vahva ihminen alkaa keneltäkään lupaa kyselemään saako puhua niistä vääryyksistä mitä häntä kohtaan on tehty? Ei vahvuus ole sitä, että siedetään valittamatta ihan mitä hyvänsä, vahvuus on sitä että uskalletaan toimia ja pistää hanttiin, vaikka pahantekijä ei sitä haluisikaan.
Kyse on omalta puoleltani enemmän siitä, ettei elämässäni ole sellaista ihmistä, jolle voisin tai haluaisin puhua. En koe saavani mitään siitä, jos puhun väärälle ihmiselle. Tuo yksi voisi ymmärtää ja häneen ehkä luottaisin, mutta toisaalta en ole enää varma siitäkään. Kokonaan toinen asia on se, että mies ei sitä sulattaisi, jos tietäisi. Tekisin sen tässä kohtaa siitä huolimatta, koska jatkossa olen uskollinen ensisijaisesti itselleni ja vasta toissijaisesti muille.
Niin kauan kun mietit mitä mies sulattaa ja mitä ei, olet uskollinen hänelle, et itsellesi, sisäistä nyt edes se. Jos hän ei ole sulle lojaali, miksi sinä olet hänelle?
Vierailija kirjoitti:
Oma sinkkuaikainen kokemukseni on että 90% miehistä ainakin pettää.
Vietin villin jakson ja suurin osa panokavereista oli varattuja. Oli myös vakipanoja. Miesten parisuhteista ei keskusteltu, pidettiin vain hauskaa - yleensä pelkkää seksiä.
Tapaamispaikkoina hotellit, motellit, jommankumman koti, joskus autossakin.
Olisit ottanut rahaa hyvä nainen.
Tuollaisesta voidaan keskinäisesti sopia ihan pätevästi. Ei tarvita mitään uutta lakia.