Lue keskustelun säännöt.
Taisin vahingossa saada selville puolisoni mahdollisen syrjähypyn
12.06.2023 |
Tämä syrjähyppy on siis mahdollisesti tapahtunut pari vuotta sitten (tarkistin päiväkirjasta). Tuolloin puolisoni oli menossa viikonlopuksi veljensä mökille. Silloin olin päiväkirjamerkintäni mukaan ihmetellyt muutamaa seikkaa: Sitä, että hän ajoi partansa lähtiessään mökille (hänelle epätyypillistä) ja toiseksi sitä, että palattuaan, hän ei kertonut mitään koko viikonlopusta. Sellaista normaalia rupattelua siitä, millaista oli ollut tai mitä oli puuhattu tai tuumailtu, ei syntynyt.
Eilen sitten olimme ajelemassa kotiin päin autolla ja hän mainitsi, että tämä samainen veli on ollut mökillä koko viikonlopun. Jossain päin Köyliötä, mies sanoi ja lisäsi vielä, että tietää kyllä missä on Köyliö, mutta ei sitä missä mökki sijaitsee. Minä siihen sitten vähän ihmeissäni kysyin, että onko hänen veljellään montakin mökkiä käytössään. Ei kuulemma, sanoi mies, eikä tajunnut kai ollenkaan miksi asiaa kysyin. Minulle siis valkeni heti tästä keskustelusta, että veljen mökillä ei olla oltu muutamaa vuotta aikaisemmin.
Nyt sitten pohdiskelen tätä kaikkea. Meidän avioliittomme on kestänyt tähän mennessä 20 vuotta ja meillä on hyvä yhdessä. Ja minä ihmettelen, miksi minusta ei tunnu oikein miltään. Ei siis kiukkua, ei vihaa, ei katkeruutta ei mustasukkaisuutta, ei mitään. En ole puolisoni kanssa nyt puhunut tästä asiasta vielä ollenkaan, olen miettinyt vain päässäni tätä koko juttua. Muistan vain sen, että kun muutama vuosi sitten tein asiasta päiväkirjamerkinnän, niin silloin vatsani oli solmussa, olin täynnä pahoja aavistuksia ja vaistoni kilkattivat kuin kirkonkellot. Ja nyt, kun ehkä sain selville, että olin tuolloin oikeassa, niin ei tule mitään tunteita. Mitä ihmettä nyt siis? Kohautanko olkapäitä ja jatkan vain kuten tähänkin asti, vai pitääkö asiaa alkaa pöyhimään läpi? Minä en tiedä.
Kommentit (463)
Vierailija kirjoitti:
Jos et kysy mieheltäsi se harmittaa, jos taas kysyt se harmittaa varsinkin jos mitään ei ole tapahtunut ja sitten harmittaa vielä enemmän jos on tapahtunut. Ei oikein löydy hyviä vaihtoehtoja tässä tilanteessa.
Ei löydy hyviä vaihtoehtoja? Eikö paras vaihtoehto olisi että olisi sattunut väärinymmärrys ja keskustelemalla asiat saataisiin parempaan kuntoon kuin ne olivat? Tai että se, että jos pettämistä olisi tapahtunut, saisi mahdollisuuden tehdä päätöksen haluaako elää vielä pettäjän kanssa?
Kyllä selvittäisin mitä tuossa taustalla on. FYI; pettäjä valehtelee viimeiseen asti, jos ei ole lopettamassa suhdetta ja aidosti kadu. Luultavasti esittää katkovansa välit ja elää ns normaalielämää kotona jos saa anteeksi ja palaa vähin äänin yhteen salasuhteen kanssa. Jos kertoo avoimesti kaiken heti, on pieni mahdollisuus korjata välit, riippuen miten pitkään salasuhde on kestänyt tai onko vain kertaluonteinen pettäminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei ap. Tervetuloa elämääni. Olen nainen joka on ollut vastaavassa tilanteessa. Tiesin että mieheni pettää, kaikista merkeistä. Ei tietenkään myöntänyt. Laitoin pääni pensaaseen. Että kaikki olisi helppoa ja elämä jatkuisi kuten ennenkin. Aika kait teki tehtävänsä ja tämä toinen kait jäi taa. Mutta.
Ajan myötä tuli ahdistus. Minulta ei oltu koskaan pyydetty anteeksi tätä asiaa. Ei keskusteltu asioita. Asiat jäi ihoni alle.
Tänään on se tilanne että olemme yhdessä. Mutta kuilu on välillämme. Selvittämättömät asiat, puhumattomuus on se aiheuttanut. Ei seksiä. Välillä vihaan miestäni.
Minulla on rakastaja, minulla joka halveksin pettäjiä. Mutta en jaksaisi ilman häntä.
Kuulostaa niin tutulta monen kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma sinkkuaikainen kokemukseni on että 90% miehistä ainakin pettää.
Vietin villin jakson ja suurin osa panokavereista oli varattuja. Oli myös vakipanoja. Miesten parisuhteista ei keskusteltu, pidettiin vain hauskaa - yleensä pelkkää seksiä.
Tapaamispaikkoina hotellit, motellit, jommankumman koti, joskus autossakin.
Jos et nyt sinkkuaikoinasi pannut jokaista Suomen varattua miestä niin kokemuksesi varatuista miehistä ei mitenkään johda siihen että 90 prosenttia varattuista pettäisi.
- - - -
Kattavaan ja suhteellisen pieneen virhemarginaaliin pääsee jo tuhannen otannalla. Vrt kannatuskyselyt ennen vaaleja vaikka!
Miten tällainen otanta tehdään? Otetaan tuhat satunnaisesti valittua miestä ja yritetään iskeä jokaista. Sitten lasketaan moniko lankesi?
Parranajosta puheenollen.
Eräs mies alkoi yhtäkkiä ajamaan partansa iltaisin ennen töihin menoa, koska töissä olivat sitä mieltä että miehen partavesi on liian vahvaa jos ajaa parran aamulla. Kuten tapana oli ollut. Mies on ollut samassa työpaikassa jo sata vuotta, eikä ennen ole tällaista ollut. Jos työpaikalle on vaikka tullut yksi uusi työntekijä, joka on allerginen niin hänenkö takiaan tapojaan pitää muuttaa?
Mitä ajatuksia tämä herättää teissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei. Tässä asian toinen puoli. Mulla on suhde varatun miehen kanssa. Mies oli eroamassa vaan ei eronnut. Syy on vain ja ainoastaan lapset. Kumma homma jos ei vaimo tiedä. Tätä on kestänyt v u o s i a. Olen ollut miehelle pelastusrengas omasta elämästään ja hän mulle monin tavoin. Kannattaa kaivella ne outoudet pohjamutia myöten. Sieltä yleensä löytyy aika paljon muuta. Elämä nyt vaan ei ole aivan mustavalkoista.
Vuosien varrella kuudesta tuttavapiirin parisuhteista viisi jatkoivat yhdessäoloa pettämisen tultua ilmi. Jokainen näistä jutuista meni niin, että pettäjä pisti välit täysin poikki petoskumppaniinsa, jopa se joka tuli kuitenkin lopulta jätetyksi. Joten jos neuvot täällä kaivelemaan pohjamutia, tyhjennät luultavasti samalla sitä omaa pelastusrengastasi.
Moni pettäjä haluaa pysyä tutussa turvallisessa suhteessaan, eikä todellakaan omatoimisesti lähtisi. Ja syynä ei ole lapset, vaan itsekeskeisyys.
Näin. Jos jostain kumman syystä vehkeilisin miehen selän takana jotain seksijuttuja toisen kanssa, niin en missään tapauksessa haluaisi siltikään erota miehestäni. Koska näissä on niin kova ristiriita, niin en tule pettämään miestäni koskaan. Sen jälkeen on niin paljon viturallaan, ja pakko tehdä lisää huonoja valintoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei. Tässä asian toinen puoli. Mulla on suhde varatun miehen kanssa. Mies oli eroamassa vaan ei eronnut. Syy on vain ja ainoastaan lapset. Kumma homma jos ei vaimo tiedä. Tätä on kestänyt v u o s i a. Olen ollut miehelle pelastusrengas omasta elämästään ja hän mulle monin tavoin. Kannattaa kaivella ne outoudet pohjamutia myöten. Sieltä yleensä löytyy aika paljon muuta. Elämä nyt vaan ei ole aivan mustavalkoista.
Vuosien varrella kuudesta tuttavapiirin parisuhteista viisi jatkoivat yhdessäoloa pettämisen tultua ilmi. Jokainen näistä jutuista meni niin, että pettäjä pisti välit täysin poikki petoskumppaniinsa, jopa se joka tuli kuitenkin lopulta jätetyksi. Joten jos neuvot täällä kaivelemaan pohjamutia, tyhjennät luultavasti samalla sitä omaa pelastusrengastasi.
Moni pettäjä haluaa pysyä tutussa turvallisessa suhteessaan, eikä todellakaan omatoimisesti lähtisi. Ja syynä ei ole lapset, vaan itsekeskeisyys.
Näin. Jos jostain kumman syystä vehkeilisin miehen selän takana jotain seksijuttuja toisen kanssa, niin en missään tapauksessa haluaisi siltikään erota miehestäni. Koska näissä on niin kova ristiriita, niin en tule pettämään miestäni koskaan. Sen jälkeen on niin paljon viturallaan, ja pakko tehdä lisää huonoja valintoja.
Yli puolet tän miekkosen avioliitosta ollaan oltu kimpassa. Eri asiasta puhutaan nyt. Ja tosiaan, tiedän mitä saan tästä, eikä se ole rippeet tai jämät. Tää on mun valinta ja hänen elää nyt näin. Harmi että vaimolla ei ole samaa mahdollisuutta valita täyden tiedon pohjalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei. Tässä asian toinen puoli. Mulla on suhde varatun miehen kanssa. Mies oli eroamassa vaan ei eronnut. Syy on vain ja ainoastaan lapset. Kumma homma jos ei vaimo tiedä. Tätä on kestänyt v u o s i a. Olen ollut miehelle pelastusrengas omasta elämästään ja hän mulle monin tavoin. Kannattaa kaivella ne outoudet pohjamutia myöten. Sieltä yleensä löytyy aika paljon muuta. Elämä nyt vaan ei ole aivan mustavalkoista.
Miltä tuntuu saada jämät?
Miltä tuntuu mennä täysin miehen aikataulujen mukaan? Pystyt juttelemaan hänelle ja näkemään häntä ainostaan silloin, kun hänelle sopii. Hän sanelee suhteenne rytmin täysin. Sinä olet tahdoton nukke, jonka voi ottaa hyllystä ja leikkiä hieman, kun sille päälle satutaan ja miehelle itselleen sopii. Sitten sut pistetään hyllylle taas odottamaan. Miksi tyydyt tuollaiseen, missä mies käyttää sua hyväkseen, mutta ei sitoudu täysillä sinuun (hän ikäänkuin saa parisuhteen tai salasuhteen edut, mutta ei parisuhteen velvollisuuksia).
Tuhlaat elämäsi tuohon.
Mikäli mies jossain vaiheessa jättäisikin perheensä, ei teidän suhteenne koskaan olisi sama, sillä tiedät, miten hän kykenee vehkeilemään kumppanin selän takana.
Hänellä ei ole mitään moraalia.
Asia voi mennä noinkin mutta myös toisella tavalla.
Itse rakastuin joskus aikoinaan varattuun, siitä seurasi 20 vuoden avioliitto ja monta upeaa lasta.
Olen ollut suhteessa joka oli täysin järjestely. Kaksi seksinnälkäistä, toinen varattu toinen ei. Pelkkää seksiä, hyvää sellaista. Kotiasioista ei kysytty eikä puhuttu kuten muustakaan elämästä. Ei ihastumista, tunteita eikä mitään sellaista.
Kolmas tapaus hyvin perinteinen. Mies välillä jättämässä perheensä toisen vuoksi, peruu ja sitten taas puhuu niin tekevänsä. Välillä nainen peruu ja tulee kuitenkin takaisin. Tunteet selvästi voimakkaat mutta rohkeus puuttuu kummaltakin. Tässä suhteessa henkinen yhteys voimakas, kipuilua puolin ja toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies. Varoitus . Älä aja partaasi kun lähdet mökille.
Pointti tälle oli mikä? Eikö se jo todettu, ettei ap:n mies ikinä mennyt kyseiselle mökille.
Huumorintaju taitaa olla katoamassa.
Kun asiaa ei aikoinaan syystä tai toisesta käsitellä niin totuutta on vaikea enää selvittää. Oma mieskin kerran lipsautti vahingossa asian joka paljasti että oli ollut jossain muualla kuin missä piti olla. Huomasi tämän itsekin ja liukeni äkkiä työhuoneeseen. Menin jotenkin lukkoon ja toisaalta ei silloin jaksanut kiinnostaa. Tosin asia jäi kuitenkin mietityttämään. Olen pari kertaa yrittänyt selvittää asiaa mutta ei mies mitään myönnä eikä muista mitään...tosi kätevää. Vituttaa vaan että itse olen aina ollut uskollinen. Jää sitä miettimään onko minulle valehdeltu useinkin 😖
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi tosi kiva tietää, mikä näiden "ei kannata kysellä eikä tunnustaa" -tyyppien mielestä on parisuhteen pointti? Meinaan, jos kerran luottamuksella ei ole mitään väliä, niin miksi ihmeessä jumittaa yhdessä ylipäätään? Taloudellisten puitteiden takiako?
Vierailija kirjoitti:
Todella paljon olen asiaa nyt mielessäni pyöritellyt ja yrittänyt analyyttisesti asiaa tarkastella. Lähdin eilen palauttamaan kirjaston kirjoja ja istuin siellä varmaan tunnin lukusalissa miettimässä. Pidän sitä faktana, että jotain on tuolloin korona-aikaan tapahtunut.
Tuumin nyt siis, että jos otan asian keskusteluun, mitä haluan sillä keskustelulla saavuttaa. Onko se näpäytys? Onko se toisen virheiden osoittamista? Vai onko se pelkästään pöydän pyyhkimistä puhtaaksi, jotta meillä kummallakin on selkeä käsitys tästä suhteesta ja siitä missä mennään? Ja toisaalta onko pöydän pyyhkiminen oikeastaan mahdollista sen jälkeen, kun kertoo toiselle, että hän on jäänyt valheesta kiinni? Tarvitaan aika nöyrää luonnetta myöntää virheensä ja minun mieheni on montaa asiaa, mutta nöyrä hän ei ole. Niinpä lopputuloksena olisi täysi sota. Toisaalta mietin, onko minussa naista kestämään sen, että mieheni on tehnyt virheen. Todennäköisesti. Tekeekö se minulle psykologista vahinkoa pidemmällä tähtäimellä, eli petänkö itseäni tässä? En tiedä. Haluanko tämän avioliiton päättyvän? En halua, enkä usko että se tähän päättyisikään riippumatta siitä, mitä teen. Kesä siinä menisi kyllä pilalle ihan kaikilta.
.
ap
Hyvänen aika!
Etkö voi puhua miehellesi noita kaikkia mietteitäsi suoraan noin kuten kirjoitit? Ettekö te keskustele ja juttele keskenänne ollenkaan?
Minun mielestäni on perin kummallista jos ihmisen kanssa jonka kanssa elää ja on elänyt vuosikaudet ja on läheinen, ei voi tuulettaa ajatuksiaan ja mietteitään ilman sen suurempaa ennalta-analysointia ja käsikirjoitusta.
Etkö voi vaan sania että sinua on alkanut vaivata tämä mökkiasia ja haluat vain tietää miten se oikein meni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella paljon olen asiaa nyt mielessäni pyöritellyt ja yrittänyt analyyttisesti asiaa tarkastella. Lähdin eilen palauttamaan kirjaston kirjoja ja istuin siellä varmaan tunnin lukusalissa miettimässä. Pidän sitä faktana, että jotain on tuolloin korona-aikaan tapahtunut.
Tuumin nyt siis, että jos otan asian keskusteluun, mitä haluan sillä keskustelulla saavuttaa. Onko se näpäytys? Onko se toisen virheiden osoittamista? Vai onko se pelkästään pöydän pyyhkimistä puhtaaksi, jotta meillä kummallakin on selkeä käsitys tästä suhteesta ja siitä missä mennään? Ja toisaalta onko pöydän pyyhkiminen oikeastaan mahdollista sen jälkeen, kun kertoo toiselle, että hän on jäänyt valheesta kiinni? Tarvitaan aika nöyrää luonnetta myöntää virheensä ja minun mieheni on montaa asiaa, mutta nöyrä hän ei ole. Niinpä lopputuloksena olisi täysi sota. Toisaalta mietin, onko minussa naista kestämään sen, että mieheni on tehnyt virheen. Todennäköisesti. Tekeekö se minulle psykologista vahinkoa pidemmällä tähtäimellä, eli petänkö itseäni tässä? En tiedä. Haluanko tämän avioliiton päättyvän? En halua, enkä usko että se tähän päättyisikään riippumatta siitä, mitä teen. Kesä siinä menisi kyllä pilalle ihan kaikilta.
.
apHyvänen aika!
Etkö voi puhua miehellesi noita kaikkia mietteitäsi suoraan noin kuten kirjoitit? Ettekö te keskustele ja juttele keskenänne ollenkaan?
Minun mielestäni on perin kummallista jos ihmisen kanssa jonka kanssa elää ja on elänyt vuosikaudet ja on läheinen, ei voi tuulettaa ajatuksiaan ja mietteitään ilman sen suurempaa ennalta-analysointia ja käsikirjoitusta.
Etkö voi vaan sania että sinua on alkanut vaivata tämä mökkiasia ja haluat vain tietää miten se oikein meni?
Aihe huomioon ottaen sen voi ottaa uutena esiin vain kerran. Itsekin valmistautuisin huolella.
Ap, tallenna teidän keskustelunne. Miehen stoori voi nyt vielä jälkikäteenkin muuttua moneen kertaan, jos keksii uusia valheita vanhan päälle. Pysyt sitten itse kärryillä, missä mennään, kun hän alkaa väittää mustaa valkoiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun asiaa ei aikoinaan syystä tai toisesta käsitellä niin totuutta on vaikea enää selvittää. Oma mieskin kerran lipsautti vahingossa asian joka paljasti että oli ollut jossain muualla kuin missä piti olla. Huomasi tämän itsekin ja liukeni äkkiä työhuoneeseen. Menin jotenkin lukkoon ja toisaalta ei silloin jaksanut kiinnostaa. Tosin asia jäi kuitenkin mietityttämään. Olen pari kertaa yrittänyt selvittää asiaa mutta ei mies mitään myönnä eikä muista mitään...tosi kätevää. Vituttaa vaan että itse olen aina ollut uskollinen. Jää sitä miettimään onko minulle valehdeltu useinkin 😖
Minkä ikäinen mies, oletteko nykyään samassa työpaikassa? Jos niin mulla olisi sulle kerrottavaa..
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne,.mutta olen mies. Tuo kuvio, kun tunsit että pettämisen jälkeen menee paremmin, johtui siitä, että pettäminen työnnettiin taka-alalle ja sitä ei käsitelty kunnolla. Sen sijasta sait enemmän huomiota ja luultavasti hyvää seksiä. Näin meillä. Silti lopulta jää lopulta paha maku suuhun.
Kyllä. Suunnilleen näin se meni. Sitten ne asiat kuitenkin pulpahtelee pintaan aina välillä. Joskus pelkään, että minusta tulee vanhemmiten katkera. Se ei ole yhtään minulle tyypillistä, mutta kun elämä tarpeeksi monottaa päähän, niin kai sekin on mahdollista. Yritän nyt oppia siihen, etten enää uhraudu kenenkään vuoksi, vaan elän omaa elämääni kuten haluan. Se on vaikeaa.
Joskus ajattelin pyhässä vihassani niin, että jos minulle tulee tilaisuus johonkin, mitä oikeasti haluan, en jätä sitä käyttämättä tuon mieheni takia. Ikään kuin hetken verran tajusin, että tämä on minun elämäni, jonka saan käyttää juuri niin kuin haluan. Mutta tajuan myös, että mieheni ei kestäisi minulta puoltakaan siitä, mitä hän on tehnyt minulle. Tiedän olevani paljon vahvempi ja vakaampi kuin hän.
Mutta se ei silti oikeuta kohtelemaan minua väärin enkä tiedä paljonko yhdeltä ihmiseltä voidaan vaatia. Joskus tuntuu, että ihan sama. Joskus siltä, että tässäkö tämä elämä oli. Joskus meinaan musertua taakan alle, koska ei ole ketään, kenen kanssa jakaa sitä tai joka hetken verran ymmärtäisi, mitä olen käynyt läpi. Luulen, että se auttaisi, kun joku kerran näkisi sen ja vaikka halaisi lohduttavasti. Tunnen yhden miespuolisen henkilön, jolle voisin ehkä tilaisuuden tullen avautua, ja ehkä tekisinkin niin, vaikka mieheni pitäisi sitä suurena petturuutena, jos tietäisi. Ajattelen kuitenkin niin, että hän jätti minut selviämään tästä itse aiheuttamastaan sotkusta yksin ja minulla on oikeus käsitellä nämä asiat siten mikä on minulle tarpeellista. Hän olisi voinut monessa kohtaa toimia itse toisin. Sitten toisaalta ajattelen, että miksi se sitäkään tuttua kiinnostaisi. Kunhan kuvittelen. Ehkä parempi kun en puhu kenellekään.
Oletko sinä saanut puhua siitä kenenkään kanssa?
Jos rakastat tätä miestä ja hän rakastaa sinua, totuus tulee ilmi. Jos hän on halukas jatkamaan kanssasi suhteessa, niin miksi hän ei olisi avoin lipsahduksestaan jos kerta on nyt jäänyt siitä kiinni. Itse en edes näkisi vaihtoehtona sitä, että lakaisisin asian maton alle enkä puhuisi mitään. Varmasti alkaisi kalvamaan myöhemmin.
Se on sillä lailla, että pettäminen on yksi teko, ja valehtelu on toinen teko. Valehtelu on näistä kahdesta pitkään jatkuessaan ehkä satuttavin teko. Se osoittaa, ettei pidä toista ihmistä missään arvossa, vaan yksinkertaisesti ottaa itselleen oikeuden päättää, onko toisella faktoihin perustuvaa mahdollisuutta valita itse, kenen kanssa haluaa olla. Vain todella itsekäs ja minäkeskeinen ihminen kuvittelee, että on oikein pitää tämä tieto itsellään. Toinen ihminen sijoittaa parisuhteeseen todella ison osan ajastaan, energiastaan ja rahastaan. Hänellä tulee olla oikeus itse päättää, pitääkö hän kyseistä parisuhdetta aikansa, energiansa ja rahojensa arvoisena. Pettäjä, joka salaa pettämisensä, on varas. Hän vie toiselta kaikkia mahdollisia resursseja yksipuolisella päätöksellään pitää tiedot omasta epäluotettavuudestaan itsellään. Alhaista.
Olen käytännöllisesti ja loogisesti ajatteleva ihminen ja tapani on keksiä kaikkiin ongelmiin vedenpitävä, mahdollisimman yksinkertainen ratkaisu. Tiedän, että väittämääni ei uskota, mutta miehillä ei ole mitään tunne-elämää. On alkukantaiset tarpeet, kuten nälkä, jano ja paneminen. Se riittää niille. Niitä (ns. miehiä) ei kannata ottaa vakavasti.
Tuosta voitte kiistellä, mutta asia on objektiivisesti ajattelevalle ihmisille kirkas ja selvä kuin päivä.
Okei.
Miten tämä ongelma ratkaistaan?
Ne jotka uskaltavat mennä naimisiin, mitä ajattelette tästä ehdotuksesta?
1. Sopikaa ennen naimisiinmenoa, saako pettää. Tehkää kirjallinen sopimus ja allekirjoittakaa.
2. Jos kumpikin suostuu, asia on ok. Allekirjoittakaa.
3. Jos kumpikin tai toinen ei suostu ja toinen kuitenkin pettää, pettäjän on maksettava vahingonkorvaukset. Allekirjoittakaa.
4. Pakottakaa poliitikot tekemään tuollainen laki.
Tunteilemalla ei ratkaista kaikkia ongelmia. On käytettävä järkeä. Vahingonkorvauksen on oltava tarpeeksi suuri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne,.mutta olen mies. Tuo kuvio, kun tunsit että pettämisen jälkeen menee paremmin, johtui siitä, että pettäminen työnnettiin taka-alalle ja sitä ei käsitelty kunnolla. Sen sijasta sait enemmän huomiota ja luultavasti hyvää seksiä. Näin meillä. Silti lopulta jää lopulta paha maku suuhun.
Kyllä. Suunnilleen näin se meni. Sitten ne asiat kuitenkin pulpahtelee pintaan aina välillä. Joskus pelkään, että minusta tulee vanhemmiten katkera. Se ei ole yhtään minulle tyypillistä, mutta kun elämä tarpeeksi monottaa päähän, niin kai sekin on mahdollista. Yritän nyt oppia siihen, etten enää uhraudu kenenkään vuoksi, vaan elän omaa elämääni kuten haluan. Se on vaikeaa.
Joskus ajattelin pyhässä vihassani niin, että jos minulle tulee tilaisuus johonkin, mitä oikeasti haluan, en jätä sitä käyttämättä tuon mieheni takia. Ikään kuin hetken verran tajusin, että tämä on minun elämäni, jonka saan käyttää juuri niin kuin haluan. Mutta tajuan myös, että mieheni ei kestäisi minulta puoltakaan siitä, mitä hän on tehnyt minulle. Tiedän olevani paljon vahvempi ja vakaampi kuin hän.
Mutta se ei silti oikeuta kohtelemaan minua väärin enkä tiedä paljonko yhdeltä ihmiseltä voidaan vaatia. Joskus tuntuu, että ihan sama. Joskus siltä, että tässäkö tämä elämä oli. Joskus meinaan musertua taakan alle, koska ei ole ketään, kenen kanssa jakaa sitä tai joka hetken verran ymmärtäisi, mitä olen käynyt läpi. Luulen, että se auttaisi, kun joku kerran näkisi sen ja vaikka halaisi lohduttavasti. Tunnen yhden miespuolisen henkilön, jolle voisin ehkä tilaisuuden tullen avautua, ja ehkä tekisinkin niin, vaikka mieheni pitäisi sitä suurena petturuutena, jos tietäisi. Ajattelen kuitenkin niin, että hän jätti minut selviämään tästä itse aiheuttamastaan sotkusta yksin ja minulla on oikeus käsitellä nämä asiat siten mikä on minulle tarpeellista. Hän olisi voinut monessa kohtaa toimia itse toisin. Sitten toisaalta ajattelen, että miksi se sitäkään tuttua kiinnostaisi. Kunhan kuvittelen. Ehkä parempi kun en puhu kenellekään.
Oletko sinä saanut puhua siitä kenenkään kanssa?
Miksi ihmeessä vahva ihminen alkaa keneltäkään lupaa kyselemään saako puhua niistä vääryyksistä mitä häntä kohtaan on tehty? Ei vahvuus ole sitä, että siedetään valittamatta ihan mitä hyvänsä, vahvuus on sitä että uskalletaan toimia ja pistää hanttiin, vaikka pahantekijä ei sitä haluisikaan.
Mikä se todiste oli?