Hei sinä alkoholistiperheessä lapsena kasvanut aikuinen!

Vierailija kirjoitti:

Olen herkkä ja empaattinen ja ymmärrän oikeastaan kaikkea ja kaikkia. Minulla on intuitiivisia kykyjä ja näen ihmisistä lävitse. Näen myös toisten parisuhteista lävitse. 

Erittäin traaginen lapsuus jota ei oikeastaan ollutkaan.

Olen älykäs mutta alisuorittaja koulutuksen suhteen. Työssäni olin ylisuorittaja.

Toisaalta minussa on erittäin vahva ja kova puoli. Puolustan heikompaa ja uskallan kyllä käydä vastarintaan ihmisille tai eri tilanteissa.

Minusta ei yleisellä tasolla pidetä. Eikä ole koskaan kehuttu, kannustettu eikä rakastettu. Olen katkeroitunut ihmisille ja erakoitunut. Katkeroituminen johtuu siitä ettei ole kiitetty työstä johon olen uhrannut paljon. Minulta usein varastetaan ajatukset ja näkemykset ja tehty työ mutta kiitosta en saa. Paljon on haukuttu, nälvitty ja mollattu. Puhuttu selän takana pahaa. 

Minua on myös haukuttu näkymättömäksi mutta on outoa että jollei ihminen "näy" miksi hänestä pitää sitten jauhaa niin paljon pahaa. Eihän näkymätön ole läsnä joten luulisi ettei edes puheenaiheita löytyisi.

Kovasti ihmiset haluaisivat avautua minulle. Ventovieraatkin. Ja vuosien varrella on ollut aika uskomattomia tilanteita ja tapahtumia kun ihmiset kokevat halua avautua minulle. Nämä terapiapalvelut olen kuitenkin lopettanut tyystin.

Sama täällä, lisäyksenä vielä että olen ikisinkku enkä uskalla luottaa kehenkään. Ja olen itse raitis, ollut jo kohta 20 vuotta.

Olen pärjännyt ulkoisesti keskiverrosti elämässä: koulutusta, työ, pitkä parisuhde, lapsia on. Aistin herkästi muiden tunnetiloja, juuri ne "tuntosarvet" pystyssä

Vierailija kirjoitti:

Olen alisuoriutuja, muiden olkapää, liian kiltti, läheisriippuvainen, raitis alkoholisti. Elämä on ollut ihan hirveää suurelta osin. Rakkautta, iloa, niitä kaipaan.

Sama. Huono lähtökohta normaalille elämälle.

Isä oli alkoholisti ja äiti marttyyriluonne. Äitin luonne vahingoitti enemmän. Vanhemmat erosivat, mutta sama ilkeä jäkätys jatkui uuden miehen kanssa, vaikkei hän juonut.

Nuoruudessa kärsin vakavasta ahdistuksesta ja masennuksesta, yritin itsemurhaa. Viha nuoruusiässä varsinkin äitiäni kohtaan oli valtava. Oikein sellainen inho. Vanhempani eivät olleet ns. rapajuoppoja, vaan keskiluokkaisia, "vähän parempia" alkoholisteja. Tai no, äitini oli. Nykyään hän ei enää juo, koska kärsii maksakirroosista ja se vissiin toi järjen päähän.

Lapsuuteni oli turvaton. Yritin pitää pikkusisaruksista huolta, kun ryyppyjuhlat levisivät käsiin ja äiti tappeli, riehui ja sammalsi. Mitä milloinkin.

Ensimmäisen lapseni isä oli alkoholisti,.väkivaltainen ja mustasukkainen. Itsekin sekoilin päihteiden kanssa oman aikani, kunnes löysin nykyisen puolisoni ja aloin katselemaan elämää uusin silmin. Varhaisaikuisuuteni oli erittäin sekavaa aikaa, traumat vainosivat ja olin ihan kuutamolla itseni kanssa. Ihan helposti olisi voinut käydä niinkin, että minustakin olisi tullut alkoholisti. Mutta katkaisin osaltani kierteen.

Äitini isä oli myös alkoholisti. Nykyään veljeni on alkoholisti. Onneksi hänellä ei ole lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Isäni oli työssäkäyvä alkoholisti, ja oli julkinen salaisuus, että viinaa käytti arkenakin ja oli töistä poissa krapulapäivinä tai kun oli putki päällä. Kotioloista on jäänyt turvattomuuden lisäksi aivan valtava häpeä. Kaikki tiesivät isäni juomisesta, mutta kukaan aikuinen ei siitä koskaan puhunut. Muut lapset sen sijaan kyllä, ja kiusasivatkin. Siitä kiusaamisesta on jäänyt heikko itsetunto.

Käytän alkoholia itsekin, ihan humaltumistarkoituksessakin, mutta en poikkeuksellisen paljon eikä se vaikuta arkeeni mitenkään. Muiden alkoholinkäyttökään ei minua ärsytä - paitsi puolisoni! Humalainen, jankkaava ja kovaääninen mies on jotain sellaista, mitä en kotonani siedä. Onneksi mies ei mitenkään usein juo sellaiseen kuntoon itseään.

Siis ihan sama tuo, etten siedä humalassa jankkaavia miehiä! En puolisoa, en kavereita... Pakko poistua tilanteesta, jos alkaa sellainen sössöjankutus. Isäni on tätä myös edelleen, silmät seisoo päässä ja sössöttää jotain ihan pskaa mitä en todellakaan kuuntele. Alkoholi on tainnut muutenkin pehmentää pääkopan, kun on entistä tyhmempi nykyään.

Minulla äiti oli alkoholisti. Isä raitis. Kamalaa oli se nuoruus kun piti sitä juoppoa sietää.

Isäni oli alkoholisti, mutta raitistui 90- luvun lopulla. Äiti oli muuten vaan helevetin raskas ihminen. Itse olen vahvasti turvallisuushakuinen, etenkin taloudellinen turvallisuus on minulle tärkeää. Lapsuuden perheessäni oli alkoholin lisäksi väkivaltaa, työttömyyttä ja yleistä turvattomuutta. Pärjäsin kuitenkin koulussa. Minulle oli tärkeää päästä äkkiä pois kotoa. Opiskelin ammatin, enkä vielä toistaiseksi ole koskaan ollut työttömänä,

Alkoholin käytön lopetin vähän päälle 30-vuotiaana. Olen onnellinen, minulla on raitis puoliso ja asiat OK