Hei sinä alkoholistiperheessä lapsena kasvanut aikuinen!

Isäni oli alkoholisti. Nykyään hän on kuollut. Vanhempani erosivat, kun olin kymmenen, joten siitä eteenpäin en ole elänyt arkeani alkoholistin kanssa. En osaa sanoa, että minä olisin juuri tietynlainen, koska toinen vanhemmistani oli alkoholisti. Elän ihan normaalia keskiluokkaista arkea. Vaikea sanoa, että juuri tuo tai tämä piirre johtuisi taustastani. Omia lapsia ei vielä ole, niin en osaa sanoa siitäkään, että olisiko taustalla jokin vaikutus heidän kasvatukseensa.

Te, jotka olette päässeet käsittelemään asioita psykoterapiaan niin oletteko sen itse kustantaneet vai saaneet siihen yhteskunnalta tukea? Kuinka se onnistui?

Minun vanhemmat oli alkoholisteja ja äiti kuoli syöpään 62 vuotiaana koska poltti 40 vuotta röökii ja perin sen omaisuuden. Isä on elossa 85 vuotias jo. Ei mun vanhemmat riidelleet kun olin kakara mutta ne erosi kuitenkin jossain vaiheessa. Muutin 15 vuotiaana pois kotoa koska en vaan jaksanut sitä sekoilua. Minä oon elänyt normaalia elämää. On 3 ammattitutkintoa. En ole alkanut juopoksi itse.

Elämästä tuli suorittamista, yritystä saada vanhemmilta oikeutta olla olemassa. Hukkaan meni viimeksi mainittu, mutta ammatin opiskelin ja sain. Erityisesti äiti osasi olla kammottava, hän oli itse kotiäiti, joka sanoin noin 12 -vuotiaalle lapselleen: "Jaa, kyllä sun joku ammatti tarttee hankkia, ettäs elätät ittes." Siinä se, lyhykäisyydessään.

Äitipuoleni oli alkoholisti, narkomaani ja lääkkeiden väärinkäyttäjä. Hän tosin kuoli kun olin 10v.

Äidin luona oli aikalailla sama homma. Isäpuoli oli lääkkeiden väärinkäyttäjä, ja käytöksensä oli sen vuoksi ja muutenkin hyvin arvaamatonta. Hänkin on jo tosin kuollut. Lapsena kotona oli joskus niin turvaton olo isäpuolen vuoksi, että välttelin sinne menemistä.

Omat vanhempani ei ole alkoholisteja, mutta olen silti huomannut lapsuuden ympäristön vaikuttavan minuun siten, että yritän havainnoida ja aistia tilanteen ilmapiiriä ja ihmisten tunnetiloja. Nuorena, lähinnä teininä, olin epävarma itsestäni, mutta toki se voi liittyä ikään muutenkin. Koen kaikesta huolimatta saaneeni ihan hyvät lähtökohdat elämään.

Miten vanhempanne nyt pärjäävät? Juovatko edelleen? Minun vanhempani juovat edelleen ja minun on tosi vaikeaa hyväksyä sitä edelleen ja tasapainottelu oman perheen ja heidän kännäilyjensä välissä on kuluttavaa.

ap

Vanhempieni juominen on perheemme iso tabu. Vieä 50-vuotiainakaan emme puhu siitä sisarusten kesken. Olemme kuin sitä ei tapahtuisi.

Vierailija kirjoitti:

Äitipuoleni oli alkoholisti, narkomaani ja lääkkeiden väärinkäyttäjä. Hän tosin kuoli kun olin 10v.

Äidin luona oli aikalailla sama homma. Isäpuoli oli lääkkeiden väärinkäyttäjä, ja käytöksensä oli sen vuoksi ja muutenkin hyvin arvaamatonta. Hänkin on jo tosin kuollut. Lapsena kotona oli joskus niin turvaton olo isäpuolen vuoksi, että välttelin sinne menemistä.

Omat vanhempani ei ole alkoholisteja, mutta olen silti huomannut lapsuuden ympäristön vaikuttavan minuun siten, että yritän havainnoida ja aistia tilanteen ilmapiiriä ja ihmisten tunnetiloja. Nuorena, lähinnä teininä, olin epävarma itsestäni, mutta toki se voi liittyä ikään muutenkin. Koen kaikesta huolimatta saaneeni ihan hyvät lähtökohdat elämään.

Siis sun vanhemmat ei ole alkoholisteja joten mitä valitat?

Vierailija kirjoitti:

Molemmat vanhempani ovat alkoholisteja ja tämän lisäksi he olivat hyvin väkivaltaisia toisiaan kohtaan aina siihen asti kun erosivat minun olle teini-ikäinen. Poliisi ja ambulanssi olivat meillä tuttuja vierailijoita.

Minusta kasvoi melko tavallinen aikuinen, eli käyn vakitöissä, lyhennän asuntolainaa ja elän mukavaa keskiluokkaista elämää. Toki tämä kaikki on vaatinut omat kasvukipunsa ja astuinpa nuorempana siihenkin perinteiseen alkoholistinlapsiloukkuun, eli olin parisuhteessa alkoholistin kanssa. Onneksi siinä ei kestänyt kovin kauaa, kun tulin järkiini.

Negatiivisina puolina huomaan, että olen aina jollain tapaa väsynyt ja monet asiat ovat minulle hankalampia mitä älyni puolesta pitäisi olla. Esimerkiksi koulussa en menestynyt ja välillä keskittymyskykyni on olematon. Uskon näiden asioiden johtuvan rauhattomasta ja turvattomasta kasvuympäristöstä. Lisäksi olen korostuneen itsenäinen, oikein perinteinen "ei tartte auttaa" ihminen. 

Onpa tää hyödyllinen ketju, ainakin mulle. Toi viimeinen kappale kolahti kyllä. Mulle on valitettu ihan kyllästymiseen asti esim. siitä, että en puhu (kovin herkästi tai en ollenkaan kipeimmistä asioista), siitä, että olen niin (liian?) itsenäinen, en päästä ketään liian lähelle, koitan pitää ITSE langat käsissä ymym. Tosta kirjotuksesta ymmärsin syy ja seuraus- yhteyden. Paljon kokenu syyllisyyttä siitä, että en ole avoimempi tai kun en pysty "heittäytymään" luottavaisesti esim parisuhteessa toisen "varaan". No kysyn vaan, että missä hevon perseessä semmosia taitoja ois ees voinu oppia, kun jo pienestä pennusta asti on vain pitänyt PÄRJÄTÄ, tuntu miltä tuntu. Mä olen hyvin sosiaalinen, mutta en enää veny ja siedä määrääni enempää. Päätän itse, minkä verran luukkuja avaan ja kenelle. Kun on aivan liikaa yli kävelty, jyrätty ja rajat rikottu törkeästi, niin mitä muuta voi olla kuin itsenäinen? Niinpä.

Minullekin tämä ketju on ollut hyödyllinen. Asioita, joita itse pohtii ja ei kehtaa ääneen kysellä saa lukea täältä muiden kokemuksista.

Vierailija kirjoitti:

Olen herkkä ja empaattinen ja ymmärrän oikeastaan kaikkea ja kaikkia. Minulla on intuitiivisia kykyjä ja näen ihmisistä lävitse. Näen myös toisten parisuhteista lävitse. 

Erittäin traaginen lapsuus jota ei oikeastaan ollutkaan.

Olen älykäs mutta alisuorittaja koulutuksen suhteen. Työssäni olin ylisuorittaja.

Toisaalta minussa on erittäin vahva ja kova puoli. Puolustan heikompaa ja uskallan kyllä käydä vastarintaan ihmisille tai eri tilanteissa.

Minusta ei yleisellä tasolla pidetä. Eikä ole koskaan kehuttu, kannustettu eikä rakastettu. Olen katkeroitunut ihmisille ja erakoitunut. Katkeroituminen johtuu siitä ettei ole kiitetty työstä johon olen uhrannut paljon. Minulta usein varastetaan ajatukset ja näkemykset ja tehty työ mutta kiitosta en saa. Paljon on haukuttu, nälvitty ja mollattu. Puhuttu selän takana pahaa. 

Minua on myös haukuttu näkymättömäksi mutta on outoa että jollei ihminen "näy" miksi hänestä pitää sitten jauhaa niin paljon pahaa. Eihän näkymätön ole läsnä joten luulisi ettei edes puheenaiheita löytyisi.

Kovasti ihmiset haluaisivat avautua minulle. Ventovieraatkin. Ja vuosien varrella on ollut aika uskomattomia tilanteita ja tapahtumia kun ihmiset kokevat halua avautua minulle. Nämä terapiapalvelut olen kuitenkin lopettanut tyystin.

Huh, tämä voisi olla sanasta sanaan minun kirjoittamani. Omat vanhempani eivät olleet alkoholisteja, mutta "isäpuoli" oli. Olen myös omassa perheessä se musta lammas, minun tekemisistä ja tekemättä jättämisistä löydetään aina jotain huomautettavaa, mutta muuten olen samalla lailla näkymätön. Tsemppiä ja halaus sulle, yritetään jaksaa >3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen herkkä ja empaattinen ja ymmärrän oikeastaan kaikkea ja kaikkia. Minulla on intuitiivisia kykyjä ja näen ihmisistä lävitse. Näen myös toisten parisuhteista lävitse. 

Erittäin traaginen lapsuus jota ei oikeastaan ollutkaan.

Olen älykäs mutta alisuorittaja koulutuksen suhteen. Työssäni olin ylisuorittaja.

Toisaalta minussa on erittäin vahva ja kova puoli. Puolustan heikompaa ja uskallan kyllä käydä vastarintaan ihmisille tai eri tilanteissa.

Minusta ei yleisellä tasolla pidetä. Eikä ole koskaan kehuttu, kannustettu eikä rakastettu. Olen katkeroitunut ihmisille ja erakoitunut. Katkeroituminen johtuu siitä ettei ole kiitetty työstä johon olen uhrannut paljon. Minulta usein varastetaan ajatukset ja näkemykset ja tehty työ mutta kiitosta en saa. Paljon on haukuttu, nälvitty ja mollattu. Puhuttu selän takana pahaa. 

Minua on myös haukuttu näkymättömäksi mutta on outoa että jollei ihminen "näy" miksi hänestä pitää sitten jauhaa niin paljon pahaa. Eihän näkymätön ole läsnä joten luulisi ettei edes puheenaiheita löytyisi.

Kovasti ihmiset haluaisivat avautua minulle. Ventovieraatkin. Ja vuosien varrella on ollut aika uskomattomia tilanteita ja tapahtumia kun ihmiset kokevat halua avautua minulle. Nämä terapiapalvelut olen kuitenkin lopettanut tyystin.

Huh, tämä voisi olla sanasta sanaan minun kirjoittamani. Omat vanhempani eivät olleet alkoholisteja, mutta "isäpuoli" oli. Olen myös omassa perheessä se musta lammas, minun tekemisistä ja tekemättä jättämisistä löydetään aina jotain huomautettavaa, mutta muuten olen samalla lailla näkymätön. Tsemppiä ja halaus sulle, yritetään jaksaa >3

Siis piti olla sydän tuo viimeinen, enpä osannut sitäkään :P

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni huonot kasvuolosuhteet eivät ole peruste siirtää huonoa kohtelua omille lapsille, toisin kuin juopot ja väkivaltaiset puolustautuvat.

Ei olekaan, tässä varmaan tarkoitetaan tiedostamattomia käyttäytymismalleja esim. jos et ole rohkea on vaikea valaa rohkeutta lapsiin, jos olet anteeksipyytelevä, ei-sosiaalinen, et omia puoliasi pitävä lapset aistivat käyttäytymismallin ja usein matkivatkin vanhempiaan.

Itse olen ylisuojeleva ja ajattelen aina pahinta. Lapsena stressasin asioita, että jotakin kauheaa tapahtuu (syystäkin) ja stressaan vieläkin. Tukiverkkojen puute ja pinnallinen suhde omiin vanhempiin on ainakin meillä valunut vanhemmiltani meille.

Vierailija kirjoitti:

Miten vanhempanne nyt pärjäävät? Juovatko edelleen? Minun vanhempani juovat edelleen ja minun on tosi vaikeaa hyväksyä sitä edelleen ja tasapainottelu oman perheen ja heidän kännäilyjensä välissä on kuluttavaa.

ap

Juovat. Äiti vielä työelämässä (ihme kyllä kykenee tähän, vaikka joka arki-ilta menee ne "lenkkioluet" ja "rentoutusviinit", kuitenkin siten, että on aamulla toivottavasti ajokunnossa), isä nyt maannut ties kuinka pitkään kotona. Ei kiinnostele lapsenlapset juurikaan jne. Tokikaan en halua lapsilleni esitellä kännissä olevia isovanhempia.

Isä oli alkoholisti ja veli. Vanhemmat erosivat kun olin 7, joten ei hirveästi onneksi tarttenu vanhempana katella juoppoa.

Olen filosofian maisteri, ihan mielestäni menestynyt työelämässä.

Olen osannut juoda oman osani alkoholista, mutta se jäi sitten kolmekymppisenä kun tajusin ettei alkoholin maku oikein nappaa. Saatan kuoharilasillisen joskus ystävien kanssa ottaa.

Se, missä tuo tausta näkyy, on parisuhdekuvioissa. Olen superallerginen alkoholiongelmaiselle miehelle. Ollut kaksi pitkää suhdetta, joissa kummallakaan miehellä ei ollut alkoholin kanssa ongelmia. Toinen otti saunaoluen joskus ja toinen ei käyttänyt lainkaan.

Sinkkuna sitten tuli yksi ihanan oloinen mies tarjolle.. ja hänellä olikin sitten alkoholiongelma. Pari kuukautta ehdittiin olla yhdessä ennen kuin sen tajusin. 

Katkaisin suhteen kun hän joi rähinäviinaa ja oli TODELLA ilkeä känniläinen.

Eli sanoisin, että tausta vaikuttaa vain siihen, että en ottaisi miestä, joka alkoholisti. Ei ole kiinnostusta eikä kärsivällisyyttä lainkaan niihin. Ärsyynnyn lähinnä sellaisesta.

nostan

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka olette päässeet käsittelemään asioita psykoterapiaan niin oletteko sen itse kustantaneet vai saaneet siihen yhteskunnalta tukea? Kuinka se onnistui?

Minä olen maksanut oman terapiani yksityisellä terapiakoulutetulla psykiatrilla. Itselleni se oli hyvin avartava kokemus, terapeutti oli nainen ja luulen, että se oli parempi kuin jos olisi ollut miesterapeutti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitipuoleni oli alkoholisti, narkomaani ja lääkkeiden väärinkäyttäjä. Hän tosin kuoli kun olin 10v.

Äidin luona oli aikalailla sama homma. Isäpuoli oli lääkkeiden väärinkäyttäjä, ja käytöksensä oli sen vuoksi ja muutenkin hyvin arvaamatonta. Hänkin on jo tosin kuollut. Lapsena kotona oli joskus niin turvaton olo isäpuolen vuoksi, että välttelin sinne menemistä.

Omat vanhempani ei ole alkoholisteja, mutta olen silti huomannut lapsuuden ympäristön vaikuttavan minuun siten, että yritän havainnoida ja aistia tilanteen ilmapiiriä ja ihmisten tunnetiloja. Nuorena, lähinnä teininä, olin epävarma itsestäni, mutta toki se voi liittyä ikään muutenkin. Koen kaikesta huolimatta saaneeni ihan hyvät lähtökohdat elämään.

Siis sun vanhemmat ei ole alkoholisteja joten mitä valitat?

Onhan tuossa ollut alkoholiongelmainen aikuinen läsnä, jos sekä äidin että isän kumppanit ovat olleet alkoholisteja. Jos kotiin on ollut vaikea mennä väkivaltaisen isäpuolen takia, niin onhan se yhtä paha, jos se olisi oikea vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempieni juominen on perheemme iso tabu. Vieä 50-vuotiainakaan emme puhu siitä sisarusten kesken. Olemme kuin sitä ei tapahtuisi.

Mitä tapahtuisi, jos puhuisitte siitä keskenänne?

Vierailija kirjoitti:

Miten vanhempanne nyt pärjäävät? Juovatko edelleen? Minun vanhempani juovat edelleen ja minun on tosi vaikeaa hyväksyä sitä edelleen ja tasapainottelu oman perheen ja heidän kännäilyjensä välissä on kuluttavaa.

ap

Sinun kannattaisi tehdä pesäero vanhempiisi.  Heidän pitäisi panna valintatilanteeseen, kumpi on tärkeämpää sinä ja perheesi vai alkoholi. Nyt aikuisena voit sen tehdä, lapsena se ei ollut mahdollista.