Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olenkohan henkisesti herännyt vai mistäköhän tämä rento asenne ja elämänilo kumpuaa? - entinen masentunut
Onpa mahtavaa, nautin joka hetkestä. Kaikki on kiinnostavaa ja sitä katsoo elämää tarkkailijana. Huvittuneena ja rentona. Juuri mitään draamaa en keksi asioista ja mielessäni nauran kun ihmiset ovat jonkun kehittelemänsä dramaattisen tilanteen pauloissa.
Saatan mennä mukaan (koska minulle halutaan avautua) ja samalla tiedostan, että tämä ihminen tuntee aidosti asian epämiellyttävänä ja ymmärrän.
En kuitenkaan sisimissäni näe ongelmaa, vain ratkaisuja ja valinnan vapautta. Iloa ja tiedän, että kaikki on hyvin.
Mikä vaan "leijun" tässä elämässä. Välillä on tietenkin ikäviä tunteita, tarkkailen niitä. Joskus saatan mennä mukaan ja silloin itken lohduttomasti. Ymmärrän kuitenkin, että silti kaikki on oikeasti hyvin.
Vaikeaa kuvailla kenties. Joka hetkestä on tullut omanlaisensa seikkailu. Kaikki on niin ihmeellistä.
Sitä vain katsoo ympärilleen ja ymmärtää valheellisuuden ja ihmisten luoman tilan. Silti vain huvittaa ja on vapaa olo.
Olen vain muuttunut kärsimyksen myötä.
Kommentit (522)
Vieläkö löytyisi jutunjuurta ennen sulkemisaikaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö löytyisi jutunjuurta ennen sulkemisaikaa?
Ei ole. Tässä ketjussa yritetään vain korvata yksi mielenterveydenhäiriö toisella, eli chakroilla ja muilla hihhuloinneilla sen sijaan, että hyväksyisi tulleen seinän vastaan ja se on siinä. Mitään uutta et ole ymmärtänyt etkä tajunnut, eikä mitään ole. On tyytyväinen että se ikävä mitä oli, loppui. Sen tilalle ei tarvitse ottaa mitään täytettä, sitä tilaa ei siksi annettu että sen tunkisi täyteen muiden aivopesijöiden sontaa. Istuu nyt siinä tyytyväisessä tyhjyydessä ja hyväksyy sen.
Minun kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastanut veljeni kuulosti juuri tuolta kun maniakausi oli alkamassa. Hehkutti ihmisille oivalluksiaan ja oli perustamassa milloin mitäkin hyvinvointiportaaleita nettiin ym. Imperfektistä voi päätellä mitä sitten tapahtui.
Mahtavaa jos ei ole parantumattomia sairauksia kuten bipo, skitsofrenia tai traumat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö löytyisi jutunjuurta ennen sulkemisaikaa?
Ei ole. Tässä ketjussa yritetään vain korvata yksi mielenterveydenhäiriö toisella, eli chakroilla ja muilla hihhuloinneilla sen sijaan, että hyväksyisi tulleen seinän vastaan ja se on siinä. Mitään uutta et ole ymmärtänyt etkä tajunnut, eikä mitään ole. On tyytyväinen että se ikävä mitä oli, loppui. Sen tilalle ei tarvitse ottaa mitään täytettä, sitä tilaa ei siksi annettu että sen tunkisi täyteen muiden aivopesijöiden sontaa. Istuu nyt siinä tyytyväisessä tyhjyydessä ja hyväksyy sen.
Se on sinun näkökulmasi, jota oletettavasti nykyaikaiset normit ovat suurelta osin värittäneet. Eli totuus se ei ole, muuta kuin sinulle ja muille tuohon uskoville
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa jos ei ole parantumattomia sairauksia kuten bipo, skitsofrenia tai traumat.
Juuri tuossa hylätään se hyväksyntä, realiteettien hyväksyntä. Maailma ei ole täydellinen, eikä kaikkea voi muuttaa. Mutta sitten tullaan kysymykseen, kuinka tulla toimeen tämän, vaikkapa elinikäisen sairauden, kanssa. Se elämä, niillä reunaehdoilla, on se joka täytyy kuitenkin elää. Se ainoa. Hyväksyntä on keino, jolla mahdollistamme sen, etteivät ne haasteet pelkästään määritä elämää. Ettei yksi asia, joka tuottaa kärsimystä, määritä kaikkea muutakin. Koska jäämme kiinni siihen, miten voisi tai pitäisi olla, sen sijaan miten on.
Traumat ovat erittäin hyvä esimerkki. Jotain liian pahaa tapahtunut ilman omaa vaikutusta. Mutta annammeko sen määrittää loppuelämämme, joka on omamme? Sattuman tai muiden tekojen? Olemme hyvinvoinnin arvoisia edelleen, vaikka olisimme kohdanneet pahoja, vaikeita asioita. Mennyt saattaa estää näkemästä tätä. Siksi täytyy hyväksyä suru, pettymys, kipu. Jotta ne tulevat nähdyiksi, eikä niiden välttely määritä kaikkea elämässämme. Emme ole tapahtuneiden asioiden armoilla. Pystymme huolehtimaan itsestämme, kohtaamaan asioita, hyväksymään sen mitä emme voi muuttaa, muuttamaan sitä mikä on käsissämme. Hyväksyntä auttaa erottelemaan nämä ja lisää luottamusta omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Kun emme jää kiinni siihen, mille emme voi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa jos ei ole parantumattomia sairauksia kuten bipo, skitsofrenia tai traumat.
Juuri tuossa hylätään se hyväksyntä, realiteettien hyväksyntä. Maailma ei ole täydellinen, eikä kaikkea voi muuttaa. Mutta sitten tullaan kysymykseen, kuinka tulla toimeen tämän, vaikkapa elinikäisen sairauden, kanssa. Se elämä, niillä reunaehdoilla, on se joka täytyy kuitenkin elää. Se ainoa. Hyväksyntä on keino, jolla mahdollistamme sen, etteivät ne haasteet pelkästään määritä elämää. Ettei yksi asia, joka tuottaa kärsimystä, määritä kaikkea muutakin. Koska jäämme kiinni siihen, miten voisi tai pitäisi olla, sen sijaan miten on.
Traumat ovat erittäin hyvä esimerkki. Jotain liian pahaa tapahtunut ilman omaa vaikutusta. Mutta annammeko sen määrittää loppuelämämme, joka on omamme? Sattuman tai muiden tekojen? Olemme hyvinvoinnin arvoisia edelleen, vaikka olisimme kohdanneet pahoja, vaikeita asioita. Mennyt saattaa estää näkemästä tätä. Siksi täytyy hyväksyä suru, pettymys, kipu. Jotta ne tulevat nähdyiksi, eikä niiden välttely määritä kaikkea elämässämme. Emme ole tapahtuneiden asioiden armoilla. Pystymme huolehtimaan itsestämme, kohtaamaan asioita, hyväksymään sen mitä emme voi muuttaa, muuttamaan sitä mikä on käsissämme. Hyväksyntä auttaa erottelemaan nämä ja lisää luottamusta omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Kun emme jää kiinni siihen, mille emme voi mitään.
Jatkan, että sama hyväksyntä koskee itse aiheuttamiamme asioita. Armo siitä, että on tehnyt väärin, ei ole pystynyt silloin parempaan. Koska usein tilanteen muuttaminen vaatii tosiasioiden tunnustamista ja tämä voi sen tuomine tunteineen olla se vaikein askel. Kun näitä koskevat vaikeat tunteet hyväksyy, voi vasta toimia toisin. Usein ongelmat pysyvät yllä, koska niiden olemassaoloa ei haluta myöntää. Se olisi niin vaikeaa. Nurinkurisesti psyyke uskottelee, että omat valintani eivät ole tähän johtaneet, joten niillä ei ole merkitystä sen ratkaisemisessakaan. Koska kaikki muu johtaisi häpeään ja egon suojan sortumiseen. Mutta se häpeä on viesti, viesti muuttaa asioita. Se ei ole vaarallista, hyvin epämiellyttävää kyllä. Mutta sillä on tärkeä viesti. Täytyy hyväksyä, ettemme ole täydellisiä. Emme aina osaa tai tiedä paremmin. Ei se haittaa. Sen voi hyväksyä ja samalla hyväksyy, että voi myös valita. Suhtautumisen ja teot. En osannut, mutta voin opetella. Vielä on aikaa, nyt on aika. Hyväksyn sen matkan, minkä se on vaatinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle kävi aivan vastaava "herääminen" alkuvuodesta! Olen masennus/traumataustainen, enkä uskonut enää kokevani iloa mistään. Sitten jotain naksahti päässä- ja olo muuttui lähes voittamattomaksi.
Juurikin tuo, että tajuaa kaiken hulluuden; voi ottaa osaa jos huvittaa mutta ei lähde kiinnittymään siihen tunnetasolla; kaikki sosiaaliset kuviot ja leikit lakkaavat kiinnostamasta, muiden mielipiteet itseä kohtaan myös. Yhtäkkiä on rohkeutta tehdä just niinkuin itse haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäkää nyt edes se mielessä, että näitä asioita voi horista ja pyöritellä mielin määrin, kun vaan on lukenut jokusen kirjan. Luennoida niitä kuin omina oivalluksinaan. Sanomatta ikinä yhtään mitään uutta tai mullistavaa. Onnistuu vaan kuulostamaan viisaalta. Näin tekevät usein ihmiset, jotka rakastavat omaa ääntään, ja sitä että muutkin kerääntyvät sitä kuuntelemaan. Tällainen ihminen uskottelee itselleen ja muille että elää noiden uskomustensa ja periaatteidensa mukaan. Oikeasti asia voi olla aivan päinvastoin. Olen ollut parisuhteessa tuollaisen ihmisen kanssa, joka kirjoitti ja puhui näistä, olipa muutaman kerran teevessäkin. Manipuloiva, tunnekylmä, häijy, tasapainoton, perverssi, pahantahtoinen kieroilija oli. Ja kuulin että moni ns. suurempi nimi oli ihan yhtä kaksinaamainen kuspää.
Missä tahansa ihmis/ammatti/aateryhmässä on tuollaisia ihmisiä. Ei sen takia kannata leimata koko ryhmää.
Aateryhmissä kyllä, ehdottomasti. Mutta missään ammattiryhmässä, tai harrasteryhmässä, ei pääse niin nopeasti niin ylös hierarkiassa ilman mitään pätevyyttä, osaamista, tietämystä ja ymmärtämystä - kuin tällaisissa ns. hengellisissä ryhmissä, joissa ei ole edes mitään yhtä tiettyä kirjaa, jota seurataan, vaan valtava alati kasvava määrä kirjoja, ja siihen lisäksi henkilöiden kanavoimat viestit eri tahoilta. Ihanteellinen ponnahdusalusta kelle tahansa narsistille. Vetää niitä puoleensa kuin hunaja kärpäsiä. Kirsikkana kakussa vielä aatteen seuraajat, joista monet ovat kilttejä, epäitsekkäitä ja suvaitsevaisia ihmisiä, jotka monet ovat jo ehtineet kokea elämässään kovia. Ihminen voi puhua kuin enkeli ja näyttää enkeliltä, mutta olla oikeasti itse piru.
Tällainen mahdollistuu siksi, että on niin paljon ihmisiä jotka eivät ole vielä itse kokeneet tätä. Jotka eivät ole vielä nähneet, että heillä itsellään on jo nämä avaimet itsessään, ei niiden tarvitse tulla miltään profeetalta, ulkopuolelta. Tai että kyseessä olisi asia, joka joillekin on annettu ja vain heiltä voi sen itse saada. Tuolloin kyseessä on tarvitsevuuden kehä, jossa ei ole vastauksia. Profeetta tarvitsee ylivoipaisuuden tunteen ja peilin sille, koska ei ole hyväksynyt heikkouksiaan ja tarvitsevuuttaan. Muut tarvitsevat vastauksia ulkoapäin, koska se koetaan helpommaksi kuin itsensä kohtaaminen. Kaikella on välinearvo, vaikka kaikki voisivat antaa itselleen sen, mitä tarvitsevat.
Hyväksynnästä ja tarkkailusta kumpuava oleminen suojaa hyväksikäytöltä, koska jälkimmäinen yleensä perustuu jonkin tarpeen valheelliseen tyydyttämiseen tai rajattomuuteen. Ehkä tarpeen, jota itse käytät välineenä tunteiden hyväksymisen ja kohtaamisen välttelyyn. Luulet saavasi jotain, mitä et saa ja sen sijaan otetaan jotain. Kun katsoo omia tunteitaan ja toiveitaan neutraalin realistisesti, niitä ei ole niin helppo muiden ohjailla ja käyttää. Kertoa, että "tarvitset sitä ja tätä, sinulta puuttuu tätä ja tuota. Mutta onneksesi, minä saavuin paikalle ja voin antaa sinulle sen, mikä sinulta puuttuu." Ap voi sanoa, ettei minulta mitään puutu oikeasti, kaikki on ihan hyvin. Pystyn antamaan itselleni sen, mitä tarvitsen. Jos en tänään, tiedän että pääsen sinne. Sinusta riippumatta feikkiprofeetta, näen että olet itsekin vielä matkalla etkä pysty minua siis pelastamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa myös muistaa nöyryys: se mikä teille on uusi mullistava oivallus, on voinut olla monille jo aivan itsestään selvyys jo nuoresta asti.
Tyyliin että elämän tarkoitus ei olekaan saavuttaa arvostusta, vaikutusvaltaa ja omaisuutta/rahaa. Status ja ulkonäkö ei olekaan kaikki kaikessa. Elämässä on muutakin kuin työ tai muu suorittaminen. Vanheneminen ei ole maailmanloppu, eikä sairastaminen, eikä köyhtyminen. Yksinäisyys ei ole maailmanloppu. Tietyllä tapaa olemme juuri niin vapaita kuin annamme itsemme olla.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös muistaa nöyryys: se mikä teille on uusi mullistava oivallus, on voinut olla monille jo aivan itsestään selvyys jo nuoresta asti.
Tyyliin että elämän tarkoitus ei olekaan saavuttaa arvostusta, vaikutusvaltaa ja omaisuutta/rahaa. Status ja ulkonäkö ei olekaan kaikki kaikessa. Elämässä on muutakin kuin työ tai muu suorittaminen. Vanheneminen ei ole maailmanloppu, eikä sairastaminen, eikä köyhtyminen. Yksinäisyys ei ole maailmanloppu. Tietyllä tapaa olemme juuri niin vapaita kuin annamme itsemme olla.
Eihän nöyryyttä heijasta sekään, että vähättelee muiden saavutusta asiassa, mikä itselle on ollut helpompaa saavuttaa. Matka ja sen siihen vaikuttavat tekijät ovat olleet erilaisia. Ei ole syytä hississä nauraa heille, joilla matka portaita pitkin kestää pidempään. Se on ylimielisyyttä, ei poikkeuksellisen hyvän huumorintajun osoitus.
Pidän ajatuksesta, "kuuntele mistä joku muita syyttää, niin hän kertoo kuka itse on".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täältä saa lisää hyvää pohdittavaa:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa jos ei ole parantumattomia sairauksia kuten bipo, skitsofrenia tai traumat.
Juuri tuossa hylätään se hyväksyntä, realiteettien hyväksyntä. Maailma ei ole täydellinen, eikä kaikkea voi muuttaa. Mutta sitten tullaan kysymykseen, kuinka tulla toimeen tämän, vaikkapa elinikäisen sairauden, kanssa. Se elämä, niillä reunaehdoilla, on se joka täytyy kuitenkin elää. Se ainoa. Hyväksyntä on keino, jolla mahdollistamme sen, etteivät ne haasteet pelkästään määritä elämää. Ettei yksi asia, joka tuottaa kärsimystä, määritä kaikkea muutakin. Koska jäämme kiinni siihen, miten voisi tai pitäisi olla, sen sijaan miten on.
Traumat ovat erittäin hyvä esimerkki. Jotain liian pahaa tapahtunut ilman omaa vaikutusta. Mutta annammeko sen määrittää loppuelämämme, joka on omamme? Sattuman tai muiden tekojen? Olemme hyvinvoinnin arvoisia edelleen, vaikka olisimme kohdanneet pahoja, vaikeita asioita. Mennyt saattaa estää näkemästä tätä. Siksi täytyy hyväksyä suru, pettymys, kipu. Jotta ne tulevat nähdyiksi, eikä niiden välttely määritä kaikkea elämässämme. Emme ole tapahtuneiden asioiden armoilla. Pystymme huolehtimaan itsestämme, kohtaamaan asioita, hyväksymään sen mitä emme voi muuttaa, muuttamaan sitä mikä on käsissämme. Hyväksyntä auttaa erottelemaan nämä ja lisää luottamusta omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Kun emme jää kiinni siihen, mille emme voi mitään.
Tosi viisaasti sanottu, kiitos tästä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa jos ei ole parantumattomia sairauksia kuten bipo, skitsofrenia tai traumat.
Juuri tuossa hylätään se hyväksyntä, realiteettien hyväksyntä. Maailma ei ole täydellinen, eikä kaikkea voi muuttaa. Mutta sitten tullaan kysymykseen, kuinka tulla toimeen tämän, vaikkapa elinikäisen sairauden, kanssa. Se elämä, niillä reunaehdoilla, on se joka täytyy kuitenkin elää. Se ainoa. Hyväksyntä on keino, jolla mahdollistamme sen, etteivät ne haasteet pelkästään määritä elämää. Ettei yksi asia, joka tuottaa kärsimystä, määritä kaikkea muutakin. Koska jäämme kiinni siihen, miten voisi tai pitäisi olla, sen sijaan miten on.
Traumat ovat erittäin hyvä esimerkki. Jotain liian pahaa tapahtunut ilman omaa vaikutusta. Mutta annammeko sen määrittää loppuelämämme, joka on omamme? Sattuman tai muiden tekojen? Olemme hyvinvoinnin arvoisia edelleen, vaikka olisimme kohdanneet pahoja, vaikeita asioita. Mennyt saattaa estää näkemästä tätä. Siksi täytyy hyväksyä suru, pettymys, kipu. Jotta ne tulevat nähdyiksi, eikä niiden välttely määritä kaikkea elämässämme. Emme ole tapahtuneiden asioiden armoilla. Pystymme huolehtimaan itsestämme, kohtaamaan asioita, hyväksymään sen mitä emme voi muuttaa, muuttamaan sitä mikä on käsissämme. Hyväksyntä auttaa erottelemaan nämä ja lisää luottamusta omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Kun emme jää kiinni siihen, mille emme voi mitään.
Tosi viisaasti sanottu, kiitos tästä!
Sitten vasta kun on ihan oikeasti kokenut psyykkisen tai fyysisen trauman, tajuaa että tuo on pelkkää sanahelinää, ja varsin loukkaavasti sanoa trauman kokeneiden kannalta. Tuo pätee kyllä hyvin silloin jos vaikka saat potkut työstäsi.
Vierailija kirjoitti:
Täältä saa lisää hyvää pohdittavaa:
"ei turvallinen"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa jos ei ole parantumattomia sairauksia kuten bipo, skitsofrenia tai traumat.
Juuri tuossa hylätään se hyväksyntä, realiteettien hyväksyntä. Maailma ei ole täydellinen, eikä kaikkea voi muuttaa. Mutta sitten tullaan kysymykseen, kuinka tulla toimeen tämän, vaikkapa elinikäisen sairauden, kanssa. Se elämä, niillä reunaehdoilla, on se joka täytyy kuitenkin elää. Se ainoa. Hyväksyntä on keino, jolla mahdollistamme sen, etteivät ne haasteet pelkästään määritä elämää. Ettei yksi asia, joka tuottaa kärsimystä, määritä kaikkea muutakin. Koska jäämme kiinni siihen, miten voisi tai pitäisi olla, sen sijaan miten on.
Traumat ovat erittäin hyvä esimerkki. Jotain liian pahaa tapahtunut ilman omaa vaikutusta. Mutta annammeko sen määrittää loppuelämämme, joka on omamme? Sattuman tai muiden tekojen? Olemme hyvinvoinnin arvoisia edelleen, vaikka olisimme kohdanneet pahoja, vaikeita asioita. Mennyt saattaa estää näkemästä tätä. Siksi täytyy hyväksyä suru, pettymys, kipu. Jotta ne tulevat nähdyiksi, eikä niiden välttely määritä kaikkea elämässämme. Emme ole tapahtuneiden asioiden armoilla. Pystymme huolehtimaan itsestämme, kohtaamaan asioita, hyväksymään sen mitä emme voi muuttaa, muuttamaan sitä mikä on käsissämme. Hyväksyntä auttaa erottelemaan nämä ja lisää luottamusta omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Kun emme jää kiinni siihen, mille emme voi mitään.
Tosi viisaasti sanottu, kiitos tästä!
Sitten vasta kun on ihan oikeasti kokenut psyykkisen tai fyysisen trauman, tajuaa että tuo on pelkkää sanahelinää, ja varsin loukkaavasti sanoa trauman kokeneiden kannalta. Tuo pätee kyllä hyvin silloin jos vaikka saat potkut työstäsi.
Olen eri.
Tunnen erään, jolla oli traumatausta, ja juuri yllämainitulla ajattelulla hän pääsi yli itsetuhoavasta elämästään. Eli kyllä se traumaankin tehoaa. Mutta helppoa tuo ei ole, koska sitä ei opi ajattelemalla, vaan kokemalla.
Prosessi on vähän sama kuin uskoontulemisessa. Se on toisille niin räjäyttävä kokemus, ettei voi olla tulematta uskoon. Samoin tämä herääminen on samanlainen kokemus. Se on niin ihmeellistä, ettei voi olla uskomatta siihen, mitä kokee.
Ja eikä tällä ole mitään tekemistä tarot-korttien tai hopeavesien kanssa. Se on joidenkin ihan oma juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa jos ei ole parantumattomia sairauksia kuten bipo, skitsofrenia tai traumat.
Juuri tuossa hylätään se hyväksyntä, realiteettien hyväksyntä. Maailma ei ole täydellinen, eikä kaikkea voi muuttaa. Mutta sitten tullaan kysymykseen, kuinka tulla toimeen tämän, vaikkapa elinikäisen sairauden, kanssa. Se elämä, niillä reunaehdoilla, on se joka täytyy kuitenkin elää. Se ainoa. Hyväksyntä on keino, jolla mahdollistamme sen, etteivät ne haasteet pelkästään määritä elämää. Ettei yksi asia, joka tuottaa kärsimystä, määritä kaikkea muutakin. Koska jäämme kiinni siihen, miten voisi tai pitäisi olla, sen sijaan miten on.
Traumat ovat erittäin hyvä esimerkki. Jotain liian pahaa tapahtunut ilman omaa vaikutusta. Mutta annammeko sen määrittää loppuelämämme, joka on omamme? Sattuman tai muiden tekojen? Olemme hyvinvoinnin arvoisia edelleen, vaikka olisimme kohdanneet pahoja, vaikeita asioita. Mennyt saattaa estää näkemästä tätä. Siksi täytyy hyväksyä suru, pettymys, kipu. Jotta ne tulevat nähdyiksi, eikä niiden välttely määritä kaikkea elämässämme. Emme ole tapahtuneiden asioiden armoilla. Pystymme huolehtimaan itsestämme, kohtaamaan asioita, hyväksymään sen mitä emme voi muuttaa, muuttamaan sitä mikä on käsissämme. Hyväksyntä auttaa erottelemaan nämä ja lisää luottamusta omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Kun emme jää kiinni siihen, mille emme voi mitään.
Tosi viisaasti sanottu, kiitos tästä!
Sitten vasta kun on ihan oikeasti kokenut psyykkisen tai fyysisen trauman, tajuaa että tuo on pelkkää sanahelinää, ja varsin loukkaavasti sanoa trauman kokeneiden kannalta. Tuo pätee kyllä hyvin silloin jos vaikka saat potkut työstäsi.
Itselläni on traumatausta, jonka kanssa olen kamppaillut koko elämäni. Silti tuo oli mielestäni hyvin sanottu, koska on totta, että asiat ovat tietyllä lailla, hyväksyt sen tai et. Voit pakoilla tunteitasi ja kieltää totuutta, mutta se vie hirveästi voimia eikä tosiasia katoa mihinkään. Tai voit harjoitella kohtaamaan ja hyväksymään tunteesi ja tapahtuneet asiat. Uskoisin, että moni masennus ja ahdistus johtuu pohjimmiltaan pelosta kohdata omia tunteitaan. Itsellä on ainakin näin.
Onnittelut ap:lle ja muillekin 'heränneille'. Toivon vilpittömästi, että utelias asenteenne elämää kohtaan kestää aikaa.
Ihmettelen usein kuitenkin heränneisyyden harhaa, eli moni sanoo vähän niin kuin ohjeena muille, että milloin tahansa voi herätä ja että itsekin olisi voinut herätä missä vaiheessa tahansa. Kuulostaa siltä, että se on sitä "uuden maailman" ja silmien aukenemisen myötä syntynyttä näkemystä, sillä ei ennen heräämistä voi herätä pelkällä tahdonvoimalla tai päätöksellä, kun ei edes tiedä mitä se herääminen tarkoittaa. Joskus pitää odottaa, että aika kypsyy. Aina ei ole oikea aika herätä.
Sanon tämän siksi ettei kukaan tuntisi turhaa syyllisyyttä tai huonoutta sen takia kun ei "kykene heräämään". Herääminen tapahtuu sitten kun se tapahtuu.
Olisi kiva kuulla ajatuksia tästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko dissosiaatiota? Ei tuokaan oikein oikealta onnellisuudelta kuulosta, jotenkin oudolta. Ehkä tosiaan (kuten joku mainitsi aiemmin) sinulla naksahti ihan kunnolla
No ei ole. Voin aidosti hyvin ja pidän itsestäni huolta.
Erikoista on, että kaikki täytyy tunkea diagnostiseen määritelmään. Ahdasta ja juuri tuon takia ihmiset voivat huonosti koska tukahdutetamme itsemme erilaisten määritelmien alle. Kun oikeasti kaikki on hyvin.
-ap
Niin totta. Muoti-ilmiö, että kaikkea aletaan kurjistaa ja dramatisoida. Juuri kuten kirjoitat, elämään kuuluu ikäviäkin asioita. Onnea oivalluksestasi. Olen kokenut saman. Rahani olen sijoittanut soittotunteihin enkä terapiaan. Kovalla työllä olen edistynyt pitkälle.
Alue: Aihe vapaa
Yllä yritin siis lainata tätä:
Itse uskon, että pohjimmiltaan siinä on kyse siitä tietoisuuden heräämisestä, uskoa siihen, että maailma kantaa ja sinä itse riität sellaisena kuin olet. Eri uskonnot antavat sille eri nimiä, loppupeleissä niillä ei ole mitään merkitystä kun ymmärtää että kaikilla tarkoitetaan samaa.