Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olenkohan henkisesti herännyt vai mistäköhän tämä rento asenne ja elämänilo kumpuaa? - entinen masentunut
Onpa mahtavaa, nautin joka hetkestä. Kaikki on kiinnostavaa ja sitä katsoo elämää tarkkailijana. Huvittuneena ja rentona. Juuri mitään draamaa en keksi asioista ja mielessäni nauran kun ihmiset ovat jonkun kehittelemänsä dramaattisen tilanteen pauloissa.
Saatan mennä mukaan (koska minulle halutaan avautua) ja samalla tiedostan, että tämä ihminen tuntee aidosti asian epämiellyttävänä ja ymmärrän.
En kuitenkaan sisimissäni näe ongelmaa, vain ratkaisuja ja valinnan vapautta. Iloa ja tiedän, että kaikki on hyvin.
Mikä vaan "leijun" tässä elämässä. Välillä on tietenkin ikäviä tunteita, tarkkailen niitä. Joskus saatan mennä mukaan ja silloin itken lohduttomasti. Ymmärrän kuitenkin, että silti kaikki on oikeasti hyvin.
Vaikeaa kuvailla kenties. Joka hetkestä on tullut omanlaisensa seikkailu. Kaikki on niin ihmeellistä.
Sitä vain katsoo ympärilleen ja ymmärtää valheellisuuden ja ihmisten luoman tilan. Silti vain huvittaa ja on vapaa olo.
Olen vain muuttunut kärsimyksen myötä.
Kommentit (522)
Nouskoon tämä ketju taas tänään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nouskoon tämä ketju taas tänään!
Deepak Chopran ja Oshon nimeen, Namaste!
Pannaas meneen Kaavi Tassilan sanoin.
Minulla on käynyt ahdistuksen kanssa vähän samalla tavalla.
Ennen kärsin ahdistuksesta, mutta nykyisin olen rennompi ja tunnen itseni paremmin. Monenlaisia tunteita tullut vapauden, rauhallisuuden ja onnenkin pilkahduksia on tullut.
Pystyn nauttimaan elämästä ja rentoutumaakin.
Huomaa, että mitä vähemmän kulkee materian perään, sen paremmin voi.
En oikein osaa selittää.
Tuntuu että olen myös jotenkin kasvamassa ulos jostakin ja muutoksen kynnyksellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin mainitsin, että New Age -ihmiset ovat kokemukseni mukaan itsekkäitä. Tämä näkyy siinä, että toiminta keskittyy hyvin pitkälti omaan itseen, kuten värähtelytason nostamiseen erilaisin keinoin, yliluonnollisiin kokemuksiin, oman sydämen/intuition kuuntelemiseen välittämättä siitä loukkaako muita, erilaisten omien halujen täyttämiseen (manifestointi). Huomio on hyvin vähän siinä, mitä voisi itse tehdä toisten hyväksi tai mikä tuntuisi toisesta hyvältä.
Vaarana on myös toksinen positiivisuus, eli toxic positivity. Sorruin tähän aikanaan itsekin. Kannattaa googlettaa.
Ensinnäkin onnittelut ap:lle, että elämä kääntynyt hyvään suuntaan. Haluaisin antaa perspektiiviä keski-ikäisen näkökulmasta, itsekin kolmikymppisenä aikoinaan kaikenlaisesta "positiivisuus- ja keveysfilosofiasta" innostuneena.
Usein pitkien vaikeuksien jälkeen tulee sellainen irtiottojakso, että olo on kevyt eikä jaksa välittää enää ongelmista - tai sitten on yksinkertaisesti käsitellyt niitä jo riittävästi ja on aika olla iloinen.
Mutta joka tapauksessa sellainen tasapainottava "hällä väliä, mä haluan olla iloinen ja kaikki on OK" -valaistumisen jakso. Se menee ohi sekin - vaikka jotkut tosin jäävät uskontoihin tai hengellisyyteen, tai "valonetsimiseen" pysyvästi.
Sen näen ainakin itse jälkeenpäin vähän nolon itsekkäänä ja tyhjänä jaksona, mutta tarpeellisena toki. Kovin oli altis niille trenditermeille, "myötätunto", "lempeys", "universumi". Vaikka kuvitteli että se oli suurtakin viisautta ja valoa. Mutta se oli tarpeellinen, luonnollinen jakso herkän ja hyvän ihmisen elämässä! ;)
Tässäkin keskustelussa näkyy ne asiat, jotka tekevät monesta jooga- ym. henkisestä vähän ällöttävän. Ylemmyys jne., ennen kaikkea se "ei ole mitään pahaa tai hyvää". Come on, ei ihmise moraali mihinkään katoa, ja miksi pitäisikään? On itsetunnolle hyvä, jos ihminen kokee omaavansa vahvat tunteet pahasta ja hyvästä. Niiden typistäminen ei ole hedelmällistä, toki "kurja kun sataa" on sellainen tunne, jota kannattaa muokata. Mutta ei niitä perustunteita, jotka ovat suuri osa identiteettiä ja itsetuntoa. Kuten vaikkapa rakkaus, onhan sekin "vain tunne", eikä mikään totuus.
Moni new age -ihminen pakenee pahuuden kokemisen tunteitaan asenteeseen "kaikki on OK", niin minä tulkitsen. Ja silti ovat muka yläpuolella.
Mutta onnea siis sinulle! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin mainitsin, että New Age -ihmiset ovat kokemukseni mukaan itsekkäitä. Tämä näkyy siinä, että toiminta keskittyy hyvin pitkälti omaan itseen, kuten värähtelytason nostamiseen erilaisin keinoin, yliluonnollisiin kokemuksiin, oman sydämen/intuition kuuntelemiseen välittämättä siitä loukkaako muita, erilaisten omien halujen täyttämiseen (manifestointi). Huomio on hyvin vähän siinä, mitä voisi itse tehdä toisten hyväksi tai mikä tuntuisi toisesta hyvältä.
Vaarana on myös toksinen positiivisuus, eli toxic positivity. Sorruin tähän aikanaan itsekin. Kannattaa googlettaa.
Ensinnäkin onnittelut ap:lle, että elämä kääntynyt hyvään suuntaan. Haluaisin antaa perspektiiviä keski-ikäisen näkökulmasta, itsekin kolmikymppisenä aikoinaan kaikenlaisesta "positiivisuus- ja keveysfilosofiasta" innostuneena.
Usein pitkien vaikeuksien jälkeen tulee sellainen irtiottojakso, että olo on kevyt eikä jaksa välittää enää ongelmista - tai sitten on yksinkertaisesti käsitellyt niitä jo riittävästi ja on aika olla iloinen.
Mutta joka tapauksessa sellainen tasapainottava "hällä väliä, mä haluan olla iloinen ja kaikki on OK" -valaistumisen jakso. Se menee ohi sekin - vaikka jotkut tosin jäävät uskontoihin tai hengellisyyteen, tai "valonetsimiseen" pysyvästi.
Sen näen ainakin itse jälkeenpäin vähän nolon itsekkäänä ja tyhjänä jaksona, mutta tarpeellisena toki. Kovin oli altis niille trenditermeille, "myötätunto", "lempeys", "universumi". Vaikka kuvitteli että se oli suurtakin viisautta ja valoa. Mutta se oli tarpeellinen, luonnollinen jakso herkän ja hyvän ihmisen elämässä! ;)
Tässäkin keskustelussa näkyy ne asiat, jotka tekevät monesta jooga- ym. henkisestä vähän ällöttävän. Ylemmyys jne., ennen kaikkea se "ei ole mitään pahaa tai hyvää". Come on, ei ihmise moraali mihinkään katoa, ja miksi pitäisikään? On itsetunnolle hyvä, jos ihminen kokee omaavansa vahvat tunteet pahasta ja hyvästä. Niiden typistäminen ei ole hedelmällistä, toki "kurja kun sataa" on sellainen tunne, jota kannattaa muokata. Mutta ei niitä perustunteita, jotka ovat suuri osa identiteettiä ja itsetuntoa. Kuten vaikkapa rakkaus, onhan sekin "vain tunne", eikä mikään totuus.
Moni new age -ihminen pakenee pahuuden kokemisen tunteitaan asenteeseen "kaikki on OK", niin minä tulkitsen. Ja silti ovat muka yläpuolella.
Mutta onnea siis sinulle! :)
Minä itse käytän tuota kaikki on ok - ajatusta. On varmasti totta, että sen avulla pääsen pahuuden tunteita pakoon, mutta fakta on, että en törmää pahuuteen elämässäni. Jos joku on ollut minulle paha, niin en ole sitä itse huomannut. Aika monen ihmisen elämässä asiat ovat samoin.
Ihan oikeasti elämässänni kaikki on ok. Nämä pienet arkiset asiat, eivät ole oikein eikä väärin. Konfliktit syntyvät siitä, että ajattelemme olevamme oikeassa. Ja jotta joku voi olla oikeassa, niin jonkun pitää olla väärässä. Tällä arkitasolla olisi tärkeää oppia ajattelemaan, ettei ole oikeaa eikä väärää.
Tiedän toki, että on sotia ja nälänhätiä, mutta en mieti, miksi Jumala niitä sallii, koska en saa niihin kuitenkaan koskaan vastausta.
Okei, puhur siis elämästä, jossa ei ole ainakaan toistaiseksi ollut suurempia vastoinkäymisiä. No siitä sietääkin olla kiitollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekundaarinen aleksitymia taitaa olla lähempänä ap:n olotilaa. Olet niin vaikeasti traumatisoitunut ja pahoinvoiva, että aivosi lopettaa kokonaan tuntemisen ja tästä niksahduksesta johtuu se huvittunut olotila. Tunnet niin suurta tuskaa ettet tunne enää mitään muuta kuin huvitusta. Olet lopullisesti vain päästäsi sekaisin. Hyvä puoli on se, että tunne-elämäsi on lähempänä psykopaattia ja lopputulos on kestävä koska kyse on lopullisesta aivovammasta jota ei kykene enää hoitamaan, koska kaikki palikat millä hoitaa tunteita on tuhoutuneet. Ne on palaneet kärsimyksen mukana aivoistasi ja jäljellä on vain tämä palaneissa raunioissa naureskeleva semi psyko.
En ole AP, mutta kiitos kun annoit nimen mun tilalle! Sekundaarinen aleksitymia. Se mulla ehdottomasti on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihana kuulla :) olen tosi iloinen puolestasi ap!
Ja teidän muidenkin!
Monet tekee ehkä vaan sen virheen, joka saa siis aikaan vastareaktiota, ärsytystä ja joskus kateuttakin, että alkaa paasaamaan ja selittämään tuota olotilaa muille ihmisille liikaa, ja se saattaa alkaa muita ärsyttämään tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kateellisia, kenties, tai sitten huolissaan toisen luisumisesta epärealistisiin kuvitelmiin ja uskomuksiin.
Mulle tulee vaan kylmikset tästä. Kartan näitä henkisiä oppeja, meditaatiota yms. Enkä suosittele kellekään tuota valheen tietä. Tottahan paholaisella on tarjota sata suloista mielihyvää sielusi hinnalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihana kuulla :) olen tosi iloinen puolestasi ap!
Ja teidän muidenkin!Monet tekee ehkä vaan sen virheen, joka saa siis aikaan vastareaktiota, ärsytystä ja joskus kateuttakin, että alkaa paasaamaan ja selittämään tuota olotilaa muille ihmisille liikaa, ja se saattaa alkaa muita ärsyttämään tms.
Tuokin virhe on aivan ymmärrettävä. Jos on innoissaan, onnellinen ja iloinen tästä uudesta olotilasta joka on vasta avautunut, niin totta kai sen haluais jakaa muillekin ja auttaa muita saavuttamaan saman. Sitä sitten muutaman tällaisen virheen jälkeen huomaa, että parempi olla hiljaa asiasta, kun sitä ei sanallisesti pysty jakamaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös yksi, joka ymmärtää, mistä ap puhuu.
Lisään vielä yhden tekijän, jonka oppiminen on merkityksellistä, jotta samalle polulle pääsee: tuomitsemattomuuden oppiminen. Eli ensimmäiseksi pitää opetella, ettei arvioi tai arvostele mitään. Mikään asia ei ole hyvä eikä paha.
Itsellä deMellon Havahtuminen oli käänteentekevä kirja.
Käsittämättömän typerä lause!
Et ilmeisesti ole koskaan törmännyt omakohtaisesti pahuuteen?
Samaa mietin. Kuulostaa aika uskomattomalta välinpitämättömyydeltä.
No, en tiedä. Kun leijona tappaa antiloopin ja syö sen, onko se pahuutta? Tai onko se pahuutta, kun ihminen tekee hirmuteon? Vai onko se vain tietämättömyyttä, ymmärtämättömyyttä, tai jopa laajemmalta kannalta katsottuna hyvä teko, jos sillä vältetään vaikka suuremman ihmisjoukon tuho? En tietenkään hyväksy mitään ryöstömurhia ja muuta sellaista, ja tietyt yksilöt pitää eristää yhteiskunnasta, koska muukaan ei auta heidän tapauksessaan, mutta asia ei ole alkuunkaan mustavalkoinen kun puhutaan hyvästä ja pahasta. Itsekin olen sillä kannalla, ettei oikeastaan ole pahaa, eikä siten myöskään hyvää. Tämä ei tarkoita sitä, että hyväksyn tai itse teen tekoja, jotka aiheuttavat muille kärsimystä.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös yksi, joka ymmärtää, mistä ap puhuu.
Lisään vielä yhden tekijän, jonka oppiminen on merkityksellistä, jotta samalle polulle pääsee: tuomitsemattomuuden oppiminen. Eli ensimmäiseksi pitää opetella, ettei arvioi tai arvostele mitään. Mikään asia ei ole hyvä eikä paha.
Itsellä deMellon Havahtuminen oli käänteentekevä kirja.
Käsittämättömän typerä lause!
Et ilmeisesti ole koskaan törmännyt omakohtaisesti pahuuteen?
Samaa mietin. Kuulostaa aika uskomattomalta välinpitämättömyydeltä.
No, en tiedä. Kun leijona tappaa antiloopin ja syö sen, onko se pahuutta? Tai onko se pahuutta, kun ihminen tekee hirmuteon? Vai onko se vain tietämättömyyttä, ymmärtämättömyyttä, tai jopa laajemmalta kannalta katsottuna hyvä teko, jos sillä vältetään vaikka suuremman ihmisjoukon tuho? En tietenkään hyväksy mitään ryöstömurhia ja muuta sellaista, ja tietyt yksilöt pitää eristää yhteiskunnasta, koska muukaan ei auta heidän tapauksessaan, mutta asia ei ole alkuunkaan mustavalkoinen kun puhutaan hyvästä ja pahasta. Itsekin olen sillä kannalla, ettei oikeastaan ole pahaa, eikä siten myöskään hyvää. Tämä ei tarkoita sitä, että hyväksyn tai itse teen tekoja, jotka aiheuttavat muille kärsimystä.
Eri
Minäkään en ajattele, että minulla olisi oikeutta tai kykyjä tuomita ketään, vaikka henkilö olisi tehnyt mitä, koska en tunne ihmisen taustaa, henkistä terveyttä, olosuhteita jne. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tietyt teot ovat itsessään väärin.
Vierailija kirjoitti:
Itse uskon, että pohjimmiltaan siinä on kyse siitä tietoisuuden heräämisestä, uskoa siihen, että maailma kantaa ja sinä itse riität sellaisena kuin olet. Eri uskonnot antavat sille eri nimiä, loppupeleissä niillä ei ole mitään merkitystä kun ymmärtää että kaikilla tarkoitetaan samaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kivalta, mäkin haluun ton lääkityksen.
T. Nimim " ainanen angstaaja"
Mä tiedän "lääkityksen" millä sen saa väliaikaisesti mutta a) se on laiton ja b) saattaa aiheuttaa jonkinlaista poissaolevuutta ja höpöhöpöoireilua 🍃
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse uskon, että pohjimmiltaan siinä on kyse siitä tietoisuuden heräämisestä, uskoa siihen, että maailma kantaa ja sinä itse riität sellaisena kuin olet. Eri uskonnot antavat sille eri nimiä, loppupeleissä niillä ei ole mitään merkitystä kun ymmärtää että kaikilla tarkoitetaan samaa.
Noin se menee tavallisesti ja on järkeenkäypää, silti tuossakin ihminen menee yleensä harhaan. Ihminen niin kovasti tahtoisi elää tuossa olotilassa, että on ihan tiedostamattaankin herkkä muovaamaan oman käsityksensä todellisuudesta sen mukaiseksi.
Alue: Aihe vapaa
Kuulostaa kivalta, mäkin haluun ton lääkityksen.
T. Nimim " ainanen angstaaja"