TS: Unohti tietokoneen kotiin, ei saanut osallistua pääsykokeeseen
: Unohti tietokoneen kotiin, ei saanut osallistua pääsykokeeseen
VILLE MÄKILÄ
JULKAISTU 31.05.2023 | 12:53
PÄIVITETTY 31.05.2023 | 12:58
KOULUTUS
Yliopiston mukaan vaatimus omasta laitteesta on valtakunnallinen.
MAINOS
Turun yliopistoon opiskelemaan hakenut Roosa Rekola ei saanut osallistua pääsykokeeseen oman tietokoneen unohtumisen takia. Asiasta kertoo Turun Sanomat.
Rekola oli hakenut opiskelemaan kasvatustieteitä. Ennen pääsykokeen alkua hän huomasi unohtaneensa tietokoneensa kotiin.
Ilmoittautuessani valvojalle, kuulin miten osallistujia ohjeistettiin tietokoneesta ja muistiinpanovälineistä. Olin unohtanut tietokoneeni, joten pyysin valvojalta varakonetta, Rekola kertaa tapahtumia TS:lle.
Rekolan mukaan valvoja ilmoitti, ettei varakonetta järjestyisi eikä hän voi osallistua kokeeseen.
Hakija sanoo TS:lle tiedostavansa, että kyse oli hänen omasta virheestään, sillä hän ei ollut lukenut pääsykoeohjeita riittävän huolellisesti. Hänen mukaansa sekaannusta aiheuttaa sekin, että osa pääsykokeista järjestetään edelleen perinteisesti kynällä ja paperilla.
Turun yliopiston opiskelijavalinta ja hakijapalvelut -osaston päällikkö Mari Kähkönen kommentoi asiaa TS:lle yleisellä tasolla. Hänen mukaansa vaatimus omasta tietokoneesta on valtakunnallinen linjaus ja koskee kaikkia yliopistoja.
Pidämme kiinni siitä, että hakija tekee sähköisen kokeen omalla kannettavalla tietokoneella, jonka hän tuo mukanaan. Yliopistolla ei ole mahdollisuutta lainata koneita hakijoille, sillä pääsykokeisiin osallistuvia on valtavan paljon. Yksittäiseen valintakokeeseen voi osallistua tuhat hakijaa ja varakoneita on yliopistolla vain rajallinen määrä, Kähkönen sanoo TS:lle.
Kähkösen mukaan yliopistolta saa koneen lainaksi vain siinä tapauksessa, että hakijan oma kone menee rikki kesken kokeen.
Kokeeseen ei saa osallistua tabletilla tai puhelimella. Mikäli hakija ei omista omaa tietokonetta, Kähkösen mukaan sellaista voi koittaa lainata tutulta tai vuokrata pääsykoetta varten. Samalla hän huomauttaa, että opiskelija tulee joka tapauksessa tarvitsemaan kannettavaa tietokonetta yliopisto-opintojen aikana.
Kommentit (358)
Tytön olisi kannattanut valehdella, että oma kone hajosi.
Vierailija kirjoitti:
No onpa vittuilua taas. Mitä ilmeisimmin ihmisiltä, jotka eivät ole muuhun kouluun päässeet kuin elämäm kovaan kouluun.
Miksi ihmeessä yliopistolla ei voisi olla muutama varakone tällaisia tapauksia varten? Voihan kone hajotakin kesken kokeen, juuttua johonkin päivityksiin tms. Kone voi myös rikkoutua matkalla pääsykokeeseen. Pieni jousto oppilaitoksen puolelta olisi täysin paikallaan.
Ei yliopistolla ole mitään ylimääräisiä läppäreita omansa unohtaneille. Jokainen opiskelija joutuu sen oman läppärinsä ostamaan. Ja ne muutamat olemassaolevaan varaläppärit on tarkoitettu juurikin niille, joiden kone rikkoutuu siellä kokeessa ollessa. Jos pääsykokeissa on tuhansia hakijoita niin myös sitä näille huithapeleille ne ylimääräiset koneet järjästyisi. Ne ohjeet on sitä varten, että niitä noudatetaan.
Vierailija kirjoitti:
Tytön olisi kannattanut valehdella, että oma kone hajosi.
Tuhertaa vähän itkua päälle, niin varmasti olisi mennyt läpi.
Jos unohtaa henkilöllisyystodistuksen niin ei myöskään pääse kokeisiin. Onko epistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onpa vittuilua taas. Mitä ilmeisimmin ihmisiltä, jotka eivät ole muuhun kouluun päässeet kuin elämäm kovaan kouluun.
Miksi ihmeessä yliopistolla ei voisi olla muutama varakone tällaisia tapauksia varten? Voihan kone hajotakin kesken kokeen, juuttua johonkin päivityksiin tms. Kone voi myös rikkoutua matkalla pääsykokeeseen. Pieni jousto oppilaitoksen puolelta olisi täysin paikallaan.
Lääkikseen pyrkiviä on tuhansia. Montako varakonetta heille? Kuka päivittää ja huoltaa ne?
Aika kasvaa aikuiseksi ja vastata omista teoista. Mokasi homman ja nyt niittää tyttö seuraukset.
Niitä varakoneita siis oli, mutta ei annettu. Haluttiin rangaista. Minusta tuo on pikkusieluista toimintaa. Sen kun olisivat antaneet varakoneen ja tyttö olisi päässyt kokeeseen. Mikä ihmeen ongelma tässä on ja miksi ihmiset täällä ovat niin rangaistushaluisia? Ette ole itse koskaan unohtaneet mitään? Nyt tuokin tyttö pitää todennäköisesti välivuoden pahoilla mielin ja tukia nostellen, koska ei pääse opiskelemaan. Hienosti toimittu, kertakaikkiaan!
Tämä tyttö opiskelee nyt elämän kovassa koulussa, ehkä oppiikin jotain.
Ei hitossa voi olla yhteiskunnan vastuu hommata joka hötöpäälle kaikki pääsykoetarvikkeet varalle ja toimittaa ne koepaikalle, jos elämän yhteen tärkeimmistä testeistä on menossa eikä vaivaudu edes ohjeita tavaamaan huolella.

Mulle kävi noin ja olen kyllä ollut aiheesta ihan hipi hiljaa, nolottaa oma mokani. En kehtaisi julkisuudessa itkeä miten mulle oltiin ilkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis valtaosan mielestä tämä digipakotus on hieno juttu?
Kyllä, maisterin paperit kouraan kaikille, jota osaavat räplätä puhelinta. Tietokoneen tai kirjan käyttöliittymät ovat boomereille.
Itse et osaa siis varmaan käsin kirjoittaa kun ajatus sellaisesta pääsykokeesta on niin vieras? Taidat sinä tässä olla se jolle kirjat ja kirjoittaminen on vierasta
Sekä yo-kokeet, että yliopiston valintakokeet ovat kaikki olleet jo useita vuosia sähköisiä. Ohjeet kokeeseen osallistumisesta on hyvissä ajoin julkistettu.
Vierailija kirjoitti:
No onpa vittuilua taas. Mitä ilmeisimmin ihmisiltä, jotka eivät ole muuhun kouluun päässeet kuin elämäm kovaan kouluun.
Miksi ihmeessä yliopistolla ei voisi olla muutama varakone tällaisia tapauksia varten? Voihan kone hajotakin kesken kokeen, juuttua johonkin päivityksiin tms. Kone voi myös rikkoutua matkalla pääsykokeeseen. Pieni jousto oppilaitoksen puolelta olisi täysin paikallaan.
entä jos unohtajalle annetaan kone ja kun jollain hajoaa oma kone niin sori ...
Vierailija kirjoitti:
Siis menee pääsykokeisiin ja siellä vasta hoksaa että kone unohtui. Siis mitäh??!
En mä ainakaan olisi tullut edes ajatelleeksi ottaa omaa läppäriä mukaani. Silloin, kun itse pyrin, ei sinne saanut viedä muuta kuin kynän, kumin ja laskimen. Ja nyt sitten saa ja pitääkin viedä tietokone?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onpa vittuilua taas. Mitä ilmeisimmin ihmisiltä, jotka eivät ole muuhun kouluun päässeet kuin elämäm kovaan kouluun.
Miksi ihmeessä yliopistolla ei voisi olla muutama varakone tällaisia tapauksia varten? Voihan kone hajotakin kesken kokeen, juuttua johonkin päivityksiin tms. Kone voi myös rikkoutua matkalla pääsykokeeseen. Pieni jousto oppilaitoksen puolelta olisi täysin paikallaan.
Lääkikseen pyrkiviä on tuhansia. Montako varakonetta heille? Kuka päivittää ja huoltaa ne?
Aika kasvaa aikuiseksi ja vastata omista teoista. Mokasi homman ja nyt niittää tyttö seuraukset.
Niitä varakoneita siis oli, mutta ei annettu. Haluttiin rangaista. Minusta tuo on pikkusieluista toimintaa. Sen kun olisivat antaneet varakoneen ja tyttö olisi päässyt kokeeseen. Mikä ihmeen ongelma tässä on ja miksi ihmiset täällä ovat niin rangaistushaluisia? Ette ole itse koskaan unohtaneet mitään? Nyt tuokin tyttö pitää todennäköisesti välivuoden pahoilla mielin ja tukia nostellen, koska ei pääse opiskelemaan. Hienosti toimittu, kertakaikkiaan!
Tämä tyttö opiskelee nyt elämän kovassa koulussa, ehkä oppiikin jotain.
Ei hitossa voi olla yhteiskunnan vastuu hommata joka hötöpäälle kaikki pääsykoetarvikkeet varalle ja toimittaa ne koepaikalle, jos elämän yhteen tärkeimmistä testeistä on menossa eikä vaivaudu edes ohjeita tavaamaan huolella.
Tyttö pääsi kuin pääsikin kouluun, elämäm kovaan kouluun. Hienoa!
Vierailija kirjoitti:
Ja eikö muka yliopistolla ollut koneita lainaksi? Muuten vaan salit täynnä niitä.
Suoranaista vitttuilua.
No ei ole. Pääsykoejärjestelyt toteutetaan tietyllä tavalla, ne on suunniteltu etukäteen ja hakijoita on infottu. Kun pääsykoe alkaa, hakijat otetaan sisälle ennalta varattuihin saleihin ja paikalla on tietty määrä valvojia. Siitä ei lähdetä yhdelle unohtajalle läppäriä hakemaan, vaan se joka ei ole asianmukaisesti varustautunut, hän ei sitten voi osallistua. Ainakaan siinä yliopistossa, jossa itse työskentelen, saleissa ei ajelehdi yhtään läppäriä tai kiinteää konetta. Tänä päivänä koneet on opiskelijoilla tai sitten he voivat lainata niitä opiskelijoiden lainauspisteistä.
Itse kuitenkin muisti mennä paikalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onpa vittuilua taas. Mitä ilmeisimmin ihmisiltä, jotka eivät ole muuhun kouluun päässeet kuin elämäm kovaan kouluun.
Miksi ihmeessä yliopistolla ei voisi olla muutama varakone tällaisia tapauksia varten? Voihan kone hajotakin kesken kokeen, juuttua johonkin päivityksiin tms. Kone voi myös rikkoutua matkalla pääsykokeeseen. Pieni jousto oppilaitoksen puolelta olisi täysin paikallaan.
Lääkikseen pyrkiviä on tuhansia. Montako varakonetta heille? Kuka päivittää ja huoltaa ne?
Aika kasvaa aikuiseksi ja vastata omista teoista. Mokasi homman ja nyt niittää tyttö seuraukset.
Niitä varakoneita siis oli, mutta ei annettu. Haluttiin rangaista. Minusta tuo on pikkusieluista toimintaa. Sen kun olisivat antaneet varakoneen ja tyttö olisi päässyt kokeeseen. Mikä ihmeen ongelma tässä on ja miksi ihmiset täällä ovat niin rangaistushaluisia? Ette ole itse koskaan unohtaneet mitään? Nyt tuokin tyttö pitää todennäköisesti välivuoden pahoilla mielin ja tukia nostellen, koska ei pääse opiskelemaan. Hienosti toimittu, kertakaikkiaan!
Välivuoteen voi sitten hakea ohjausta, vaikka chatista https://www.valivuosi.net/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tytön olisi kannattanut valehdella, että oma kone hajosi.
Tuhertaa vähän itkua päälle, niin varmasti olisi mennyt läpi.
Jos on rodullistettu, tai muunsukupuolinen, saa pääsykokeessa lisäpisteitä ilman läppäriäkin.
Vierailija kirjoitti:
Tytön olisi kannattanut valehdella, että oma kone hajosi.
Ehkä se kone pitää olla mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos unohtaa henkilöllisyystodistuksen niin ei myöskään pääse kokeisiin. Onko epistä?
Mulle kävi noin ja olen kyllä ollut aiheesta ihan hipi hiljaa, nolottaa oma mokani. En kehtaisi julkisuudessa itkeä miten mulle oltiin ilkeitä.
Henkkareita ei voi lainata ja niitä ei ole varahenkkareita saatavilla. Koneita oli, useita kappaleita. Se on se ero tässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onpa vittuilua taas. Mitä ilmeisimmin ihmisiltä, jotka eivät ole muuhun kouluun päässeet kuin elämäm kovaan kouluun.
Miksi ihmeessä yliopistolla ei voisi olla muutama varakone tällaisia tapauksia varten? Voihan kone hajotakin kesken kokeen, juuttua johonkin päivityksiin tms. Kone voi myös rikkoutua matkalla pääsykokeeseen. Pieni jousto oppilaitoksen puolelta olisi täysin paikallaan.
Lääkikseen pyrkiviä on tuhansia. Montako varakonetta heille? Kuka päivittää ja huoltaa ne?
Aika kasvaa aikuiseksi ja vastata omista teoista. Mokasi homman ja nyt niittää tyttö seuraukset.
Niitä varakoneita siis oli, mutta ei annettu. Haluttiin rangaista. Minusta tuo on pikkusieluista toimintaa. Sen kun olisivat antaneet varakoneen ja tyttö olisi päässyt kokeeseen. Mikä ihmeen ongelma tässä on ja miksi ihmiset täällä ovat niin rangaistushaluisia? Ette ole itse koskaan unohtaneet mitään? Nyt tuokin tyttö pitää todennäköisesti välivuoden pahoilla mielin ja tukia nostellen, koska ei pääse opiskelemaan. Hienosti toimittu, kertakaikkiaan!
Ei niitä varakoneita ole ylimääräisiä. Kyllä sen kokeeseen osallistujan pitää itse huolehtia siitä, että on ne omat välineet mukana, mitkä ohjeissa on sanottu. Varakoneet on niille, joiden kone rikkoutuu kesken kokeen ,eikä niitä ole isommalle porukalle olemassa. Yliopistossa jokainen käyttää itse hankkimaansa läppäriä eikä ole mitään " yliopiston läppäreitä", joita voitaisiin jaella pääsykokeisiin osallistujille.
Vierailija kirjoitti:
Älykkyystesti?
Lue ohjeet > ota kone mukaan > ei ota > hylätty.
Kohta 1. Ota tietokone mukaan.
Kyllä / Ei
Kyllä > pääsee jatkoon eli pääsykoesaliin.
Ei täytä kohtaa 1 > hylätään suoraan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis menee pääsykokeisiin ja siellä vasta hoksaa että kone unohtui. Siis mitäh??!
En mä ainakaan olisi tullut edes ajatelleeksi ottaa omaa läppäriä mukaani. Silloin, kun itse pyrin, ei sinne saanut viedä muuta kuin kynän, kumin ja laskimen. Ja nyt sitten saa ja pitääkin viedä tietokone?!
Pääsykokeet ovat sähköiset ja siitä on vuosittain infottu hakijoita. Jos ei vaivaudu ohjeita lukemaan niin se on kyllä omaa noloutta.
Kasvatustieteet ja taloushölypöly ovat asioita jotka eivät ole tieteitä ensinkään, eivätkä kuulu yliopistoon. Joten vahinkoa ei sattunut.