Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Asuntolainan korko nousi 800 euroa. Yhtiövastike 50 euroa. Mökkilaina 150 euroa. Ruoka (vaikka nipistetty) 80 euroa.

Vierailija
31.05.2023 |

Viisihenkinen perhe. Kaksi ylemmän keskitulon palkansaajaa, kolme lasta. Aivan tavallinen rivitalohuoneisto Helsingissä, lainaa 350 000 euroa (omaa pääomaa oli 120 000 euroa). Ei todellakaan mikään ökylukaali.

Stressitestattu on ja kaikkeen varauduttu, mutta kyllähän tällainen nyt ottaa päähän. Palkankorotukset olivat kummallakin yhteensä 350 euroa, josta puolet menee veroihin. Eipä paljoa nyt ilahduttanut.

Me pärjätään. Mutta tämä on kaikki sitten pois kaikesta ylimääräisestä. Palveluista, teatterista, konserteista, koululuokkien myyjäisistä, hyväntekeväisyydestä, ihmisten lahjoista, ihan kaikesta ylimääräisestä. Annetaan valmistuvalle ylioppilaalle 20 euroa, vaikka ennen 50 euroa. Pidennetään parturissa käymisten välejä. Ei laiteta keräyksiin rahaa. Ei osteta mokkapaloja partiolaisten myyjäisistä. Eikä varmaan niiden kalentereitakaan jouluna.

Korkojen nousu ei tullut yllätyksenä, mutta se, että ne pompsahtivat yhtäkkiä taivaisiin, tuli. Palkat eivät ehtineet mukaan ja nyt sitten nipistetään oikein kunnolla kaikesta.

Kommentit (849)

Vierailija
321/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kristallikissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, näin se on, AP. Mutta ainakaan kukaan ei pommita meidän sairaaloita ja sulla on perhe. Katto pään päällä. Ruokaa. Työpaikka. Se, että joudut nyt nipistämään siitä "elämästä", on kurjaa. Mutta niin se on monella muullakin. Te kuitenkin pärjäätte, ette joudu myymään asuntoa tai mökkiä. Monella muulla voi olla toisin. Kun paremmat ajat taas tulevat (toivotaan näin), se palkitsee, kun jaksoitte painaa.

Mutta osaisivatpa ihmiset arvostaa perusasioita taas. Mieti millaista on Ukrainassa.

En minä ainakaan kehtaa valittaa. Juuri sitä se putini haluaa, että sota unohtuu. Ei anneta sorron voittaa. Puuttini ei usko heikkoutta, vaan vahvuutta. Joten ei olla heikkoja, mukavuudenhaluisia eurooppalaisia vaan jaksetaan myös puolustaa demokratiaa.

Oletpa tyhmä, oikea emäköyhä lammas. Oletko aina ollut köyhä, vai miten ei ole varaa vaatia parempaa? Eihän se siis vaatimalla tietenkään tule, mutta siis kyse ei ole mistään perusasioista, jos omaan talouteen tulee koronnousun takia 800€ lisää menoja yks kaks!!!!!!! 

Mullehan ei siis tule, mun lainassa on korkokatto.

Mutta hirvittää kaikkien niiden puolesta, joilla ei ole (ja jotka eivät olleet asiasta inhottavia meille, jotka sen 2020 -> otimme)! 

Minusta on tosi paha asia, että heille kävi noin. Rikkaan mielipide.

Onko sulla joku diagnoosi?

Ei ole. Mä vaan olen vähän paremmista lähtökohdista, kuin sä, niin et ehkä tapaa näin ajattelevia ihan joka päivä.

Vierailija
322/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ikäväähän se on kun pitää tinkiä totutusta elintasosta. Sit puolestaan kun on jo valmiiksi elänyt niukasti, ei ole mökkejä tai asuntolainoja, ei matkoja, teattereita, ravintoloita, niin ei ole semmoista pudotusta. Toki kyllä meillä köyhilläkin ruoka ja asumismenot on kallistuneet, ajatteleppa kun lähtökohta on ollut jo tiukka, lapset ei harrasta eikä käydä shoppailemassa, mitäs nyt sitten?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
323/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei velkaa, ei elatusvelvollisuutta, eikä autoa. Kiva pieni jo oma rivitalo kaksio ja joka kuu jää toista tonnia säästöön.

- lähihoitaja

Hoitajille heti lisää palkkaa kun ovat niin köyhiä!

Vierailija
324/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kristallikissa kirjoitti:

T a p p a i s i n itseni, jos olisin nyt niin köyhä, että mun pitäisi itkeä täällä, miten ei ole paha, jos joku joutuu nipistämään kaikesta elämän nautinnoista, joita on tähän saakka saanut rahalla!

Miten te köyhät esim. kuuntelette hyvillä stereoilla musiikkia? Miten pysytte järjissänne Applen laitteiden hyvässä huomassa, jos on varaa vain androideihin? Miten nautitte pihastanne, jos ei ole varaa ostaa kukkia tai taimia tai multaa? Miten nautitte kodista, jos ei ole varaa ostaa edes ruukkukukkia tyyliin orkidea tai vaikkapa sähköpianoa, jos haluatte soittaa? Mitä järkeä tuossa teidän köyhässä elämässänne oikein on?

Tai missä rentoudutte luonnon rauhassa, jos ei ole mökkiä, ja asutte jossain sairaassa betonikuutiossa??????

Äitihullu, me kyllä tiedetään, että elät kädestä suuhun pienellä palkalla. Lapsesi elävät alle köyhyysrajan ja sinä et vieläkään kestä.nähdä heitä ilman lasten isää ja silloinkin vain pari tuntia kerrallaan. Ei täällä yksikään vaihtaisi kanssasi osia.

Enhän elä. Mä olen aina ollut varakas, ajoittain kyllä pienituloinen. Mulla on päälle miljoonan varallisuus ja just tosiaan ostin aurinkopaneelit ja pojalle 390€:n takin. Mies osti housut ja paidan, maksoivat 180€. Mutta nekin mun maksamilla elareilla, 2 lapsesta 530€/kk.

Vierailija
325/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristallikissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, näin se on, AP. Mutta ainakaan kukaan ei pommita meidän sairaaloita ja sulla on perhe. Katto pään päällä. Ruokaa. Työpaikka. Se, että joudut nyt nipistämään siitä "elämästä", on kurjaa. Mutta niin se on monella muullakin. Te kuitenkin pärjäätte, ette joudu myymään asuntoa tai mökkiä. Monella muulla voi olla toisin. Kun paremmat ajat taas tulevat (toivotaan näin), se palkitsee, kun jaksoitte painaa.

Mutta osaisivatpa ihmiset arvostaa perusasioita taas. Mieti millaista on Ukrainassa.

En minä ainakaan kehtaa valittaa. Juuri sitä se putini haluaa, että sota unohtuu. Ei anneta sorron voittaa. Puuttini ei usko heikkoutta, vaan vahvuutta. Joten ei olla heikkoja, mukavuudenhaluisia eurooppalaisia vaan jaksetaan myös puolustaa demokratiaa.

Oletpa tyhmä, oikea emäköyhä lammas. Oletko aina ollut köyhä, vai miten ei ole varaa vaatia parempaa? Eihän se siis vaatimalla tietenkään tule, mutta siis kyse ei ole mistään perusasioista, jos omaan talouteen tulee koronnousun takia 800€ lisää menoja yks kaks!!!!!!! 

Mullehan ei siis tule, mun lainassa on korkokatto.

Mutta hirvittää kaikkien niiden puolesta, joilla ei ole (ja jotka eivät olleet asiasta inhottavia meille, jotka sen 2020 -> otimme)! 

Minusta on tosi paha asia, että heille kävi noin. Rikkaan mielipide.

Onko sulla joku diagnoosi?

Ei ole. Mä vaan olen vähän paremmista lähtökohdista, kuin sä, niin et ehkä tapaa näin ajattelevia ihan joka päivä.

Ok. Miksi vähän paremmista lähtökohdista oleva tietää olevansa paremmista lähtökohdista kuin esim. minä ja miksi hän ei osaa edes kirjoittaa kunnolla?

Vierailija
326/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun haitte lainaa pankista niin siellähän kerrottiin että korot voi nousta ja nehän teki siellä stressitestin eli katto sun tulot suhteutettuna lainan kuluihin eli ongelmaa ei ole. Toivottavasti jokainen ymmärsi sen että nollakorko aika ei ollut normaalia aikaa. 

Itse lyhentelin onneksi nollakorko aikana mun asuntolainaa tosi paljon pois, nyt on velkaa niin vähän jälellä että korkojen nousu vaikutti kuukausierään muutamalla kympillä vaan. Jos en olisi lyhentänyt nopeasti asuntolainaani pois niin nyt varmaan 100-200 euroa ois noussu kuukausierä lainan lyhennyksessä, nyt se nous vaan 40e.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
327/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ikäväähän se on kun pitää tinkiä totutusta elintasosta. Sit puolestaan kun on jo valmiiksi elänyt niukasti, ei ole mökkejä tai asuntolainoja, ei matkoja, teattereita, ravintoloita, niin ei ole semmoista pudotusta. Toki kyllä meillä köyhilläkin ruoka ja asumismenot on kallistuneet, ajatteleppa kun lähtökohta on ollut jo tiukka, lapset ei harrasta eikä käydä shoppailemassa, mitäs nyt sitten?

Joo, elä miten elät, mutta ei tarvitse tulla tunkemaan ankeita ja rahamielessä ihan sairaita mielipiteitäsi normaalituloisten ketjuun.

Vierailija
328/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nää ketjut on vain yli 300 000€:n kämpissä asuville tai sellaisia omistaville, joiden laina on tosi iso vielä 2023. Niin pysyy se vertailukohta suunnilleen samana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
329/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kun haitte lainaa pankista niin siellähän kerrottiin että korot voi nousta ja nehän teki siellä stressitestin eli katto sun tulot suhteutettuna lainan kuluihin eli ongelmaa ei ole. Toivottavasti jokainen ymmärsi sen että nollakorko aika ei ollut normaalia aikaa. 

Itse lyhentelin onneksi nollakorko aikana mun asuntolainaa tosi paljon pois, nyt on velkaa niin vähän jälellä että korkojen nousu vaikutti kuukausierään muutamalla kympillä vaan. Jos en olisi lyhentänyt nopeasti asuntolainaani pois niin nyt varmaan 100-200 euroa ois noussu kuukausierä lainan lyhennyksessä, nyt se nous vaan 40e.

Toisaalta nollakorkoaikaan kannatti ottaa max laina ja pistää sijoituksiin - ja nyt lyhentää kertyneillä tuotoilla.

Vierailija
330/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tätä se on kun taloudesta ei huolehdita ja halutaan uskoa unelmahöttösosialismiin. Köyhdymme kaikki, mutta kansa on vaaleissa näin halunnut.

Varallisuus nimittäin kasvaa vain työnteolla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
331/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me ajateltiin mieheni kanssa että laitetaan nyt vyötä kireämmälle, ja toivotaan parempia aikoja. Ei tämä ikuisesti voi kestää. Tsemppiä kaikille! 

Vierailija
332/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kristallikissa kirjoitti:

Nää ketjut on vain yli 300 000€:n kämpissä asuville tai sellaisia omistaville, joiden laina on tosi iso vielä 2023. Niin pysyy se vertailukohta suunnilleen samana.

Sähän voit sitten painua vaikka v.. niin ei harmita jos keskustelu rönsyilee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
333/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ikäväähän se on kun pitää tinkiä totutusta elintasosta. Sit puolestaan kun on jo valmiiksi elänyt niukasti, ei ole mökkejä tai asuntolainoja, ei matkoja, teattereita, ravintoloita, niin ei ole semmoista pudotusta. Toki kyllä meillä köyhilläkin ruoka ja asumismenot on kallistuneet, ajatteleppa kun lähtökohta on ollut jo tiukka, lapset ei harrasta eikä käydä shoppailemassa, mitäs nyt sitten?

Tää ei osaa edes kirjoittaa! Ajatteleppppppa! :D

Vierailija
334/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristallikissa kirjoitti:

T a p p a i s i n itseni, jos olisin nyt niin köyhä, että mun pitäisi itkeä täällä, miten ei ole paha, jos joku joutuu nipistämään kaikesta elämän nautinnoista, joita on tähän saakka saanut rahalla!

Miten te köyhät esim. kuuntelette hyvillä stereoilla musiikkia? Miten pysytte järjissänne Applen laitteiden hyvässä huomassa, jos on varaa vain androideihin? Miten nautitte pihastanne, jos ei ole varaa ostaa kukkia tai taimia tai multaa? Miten nautitte kodista, jos ei ole varaa ostaa edes ruukkukukkia tyyliin orkidea tai vaikkapa sähköpianoa, jos haluatte soittaa? Mitä järkeä tuossa teidän köyhässä elämässänne oikein on?

Tai missä rentoudutte luonnon rauhassa, jos ei ole mökkiä, ja asutte jossain sairaassa betonikuutiossa??????

Äitihullu, me kyllä tiedetään, että elät kädestä suuhun pienellä palkalla. Lapsesi elävät alle köyhyysrajan ja sinä et vieläkään kestä.nähdä heitä ilman lasten isää ja silloinkin vain pari tuntia kerrallaan. Ei täällä yksikään vaihtaisi kanssasi osia.

Enhän elä. Mä olen aina ollut varakas, ajoittain kyllä pienituloinen. Mulla on päälle miljoonan varallisuus ja just tosiaan ostin aurinkopaneelit ja pojalle 390€:n takin. Mies osti housut ja paidan, maksoivat 180€. Mutta nekin mun maksamilla elareilla, 2 lapsesta 530€/kk.

:D just joo. Meepä nyt ottamaan lääkkeesi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
335/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kristallikissa kirjoitti:

Nää ketjut on vain yli 300 000€:n kämpissä asuville tai sellaisia omistaville, joiden laina on tosi iso vielä 2023. Niin pysyy se vertailukohta suunnilleen samana.

Sähän voit sitten painua vaikka v.. niin ei harmita jos keskustelu rönsyilee.

Vähemmän harmittais, jos keskustelu ei rönsyilisi :)

Vaikka ei tämäkään irl elämääni haittaa

Vierailija
336/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristallikissa kirjoitti:

T a p p a i s i n itseni, jos olisin nyt niin köyhä, että mun pitäisi itkeä täällä, miten ei ole paha, jos joku joutuu nipistämään kaikesta elämän nautinnoista, joita on tähän saakka saanut rahalla!

Miten te köyhät esim. kuuntelette hyvillä stereoilla musiikkia? Miten pysytte järjissänne Applen laitteiden hyvässä huomassa, jos on varaa vain androideihin? Miten nautitte pihastanne, jos ei ole varaa ostaa kukkia tai taimia tai multaa? Miten nautitte kodista, jos ei ole varaa ostaa edes ruukkukukkia tyyliin orkidea tai vaikkapa sähköpianoa, jos haluatte soittaa? Mitä järkeä tuossa teidän köyhässä elämässänne oikein on?

Tai missä rentoudutte luonnon rauhassa, jos ei ole mökkiä, ja asutte jossain sairaassa betonikuutiossa??????

Äitihullu, me kyllä tiedetään, että elät kädestä suuhun pienellä palkalla. Lapsesi elävät alle köyhyysrajan ja sinä et vieläkään kestä.nähdä heitä ilman lasten isää ja silloinkin vain pari tuntia kerrallaan. Ei täällä yksikään vaihtaisi kanssasi osia.

Enhän elä. Mä olen aina ollut varakas, ajoittain kyllä pienituloinen. Mulla on päälle miljoonan varallisuus ja just tosiaan ostin aurinkopaneelit ja pojalle 390€:n takin. Mies osti housut ja paidan, maksoivat 180€. Mutta nekin mun maksamilla elareilla, 2 lapsesta 530€/kk.

Mies maksaa ne rahat sinulle "vuokrana". Lapsesi elävät sille köyhyysrajan sinun vuoksesi. Lapsillasi ei ole äitiä, et siedä heitä hetkeäkään.

Vierailija
337/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitäpä tuohon voi sanoa. Mitoititte taloutenne nollakorkojen mukaan, ohititte aikanaan tekemänne stressitestit olankohautuksella sen sijaan että olisitte miettineet asiaa sen kummemmin ja nyt kävi näin. Välillä (toivottavasti tietoiset) riskit realisoituvat ja valintojensa kanssa joutuu siitä huolimatta elämään.

Vierailija
338/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristallikissa kirjoitti:

T a p p a i s i n itseni, jos olisin nyt niin köyhä, että mun pitäisi itkeä täällä, miten ei ole paha, jos joku joutuu nipistämään kaikesta elämän nautinnoista, joita on tähän saakka saanut rahalla!

Miten te köyhät esim. kuuntelette hyvillä stereoilla musiikkia? Miten pysytte järjissänne Applen laitteiden hyvässä huomassa, jos on varaa vain androideihin? Miten nautitte pihastanne, jos ei ole varaa ostaa kukkia tai taimia tai multaa? Miten nautitte kodista, jos ei ole varaa ostaa edes ruukkukukkia tyyliin orkidea tai vaikkapa sähköpianoa, jos haluatte soittaa? Mitä järkeä tuossa teidän köyhässä elämässänne oikein on?

Tai missä rentoudutte luonnon rauhassa, jos ei ole mökkiä, ja asutte jossain sairaassa betonikuutiossa??????

Äitihullu, me kyllä tiedetään, että elät kädestä suuhun pienellä palkalla. Lapsesi elävät alle köyhyysrajan ja sinä et vieläkään kestä.nähdä heitä ilman lasten isää ja silloinkin vain pari tuntia kerrallaan. Ei täällä yksikään vaihtaisi kanssasi osia.

Enhän elä. Mä olen aina ollut varakas, ajoittain kyllä pienituloinen. Mulla on päälle miljoonan varallisuus ja just tosiaan ostin aurinkopaneelit ja pojalle 390€:n takin. Mies osti housut ja paidan, maksoivat 180€. Mutta nekin mun maksamilla elareilla, 2 lapsesta 530€/kk.

:D just joo. Meepä nyt ottamaan lääkkeesi.

Mitä mitä, etkö usko, että suomalainen voi periä päälle miljoona euroa???? Se on ihan helppoa!

Vierailija
339/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sitä niittää mitä kylvää.

Aloittiko AP sodan?

Vierailija
340/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristallikissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, näin se on, AP. Mutta ainakaan kukaan ei pommita meidän sairaaloita ja sulla on perhe. Katto pään päällä. Ruokaa. Työpaikka. Se, että joudut nyt nipistämään siitä "elämästä", on kurjaa. Mutta niin se on monella muullakin. Te kuitenkin pärjäätte, ette joudu myymään asuntoa tai mökkiä. Monella muulla voi olla toisin. Kun paremmat ajat taas tulevat (toivotaan näin), se palkitsee, kun jaksoitte painaa.

Mutta osaisivatpa ihmiset arvostaa perusasioita taas. Mieti millaista on Ukrainassa.

En minä ainakaan kehtaa valittaa. Juuri sitä se putini haluaa, että sota unohtuu. Ei anneta sorron voittaa. Puuttini ei usko heikkoutta, vaan vahvuutta. Joten ei olla heikkoja, mukavuudenhaluisia eurooppalaisia vaan jaksetaan myös puolustaa demokratiaa.

Oletpa tyhmä, oikea emäköyhä lammas. Oletko aina ollut köyhä, vai miten ei ole varaa vaatia parempaa? Eihän se siis vaatimalla tietenkään tule, mutta siis kyse ei ole mistään perusasioista, jos omaan talouteen tulee koronnousun takia 800€ lisää menoja yks kaks!!!!!!! 

Mullehan ei siis tule, mun lainassa on korkokatto.

Mutta hirvittää kaikkien niiden puolesta, joilla ei ole (ja jotka eivät olleet asiasta inhottavia meille, jotka sen 2020 -> otimme)! 

Minusta on tosi paha asia, että heille kävi noin. Rikkaan mielipide.

Onko sulla joku diagnoosi?

Ei ole. Mä vaan olen vähän paremmista lähtökohdista, kuin sä, niin et ehkä tapaa näin ajattelevia ihan joka päivä.

:D ai saamari, nauroin ääneen. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yksi yksi