Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Asuntolainan korko nousi 800 euroa. Yhtiövastike 50 euroa. Mökkilaina 150 euroa. Ruoka (vaikka nipistetty) 80 euroa.

Vierailija
31.05.2023 |

Viisihenkinen perhe. Kaksi ylemmän keskitulon palkansaajaa, kolme lasta. Aivan tavallinen rivitalohuoneisto Helsingissä, lainaa 350 000 euroa (omaa pääomaa oli 120 000 euroa). Ei todellakaan mikään ökylukaali.

Stressitestattu on ja kaikkeen varauduttu, mutta kyllähän tällainen nyt ottaa päähän. Palkankorotukset olivat kummallakin yhteensä 350 euroa, josta puolet menee veroihin. Eipä paljoa nyt ilahduttanut.

Me pärjätään. Mutta tämä on kaikki sitten pois kaikesta ylimääräisestä. Palveluista, teatterista, konserteista, koululuokkien myyjäisistä, hyväntekeväisyydestä, ihmisten lahjoista, ihan kaikesta ylimääräisestä. Annetaan valmistuvalle ylioppilaalle 20 euroa, vaikka ennen 50 euroa. Pidennetään parturissa käymisten välejä. Ei laiteta keräyksiin rahaa. Ei osteta mokkapaloja partiolaisten myyjäisistä. Eikä varmaan niiden kalentereitakaan jouluna.

Korkojen nousu ei tullut yllätyksenä, mutta se, että ne pompsahtivat yhtäkkiä taivaisiin, tuli. Palkat eivät ehtineet mukaan ja nyt sitten nipistetään oikein kunnolla kaikesta.

Kommentit (849)

Vierailija
281/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmiset unohtaa myös että me ei tulla kaikki samoista taustoista. Mulla on ollut nyt nelikymppisenä ekaa kertaa mahdollisuus ottaa asuntolaina. Sen takia sitä ei ole vielä maksettu pois, että just vasta otin sen. Mut korkotasot ei hirvitä, niihin on varauduttu.

Vierailija
282/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä otin 80 000 asuntolainaa, olisin saannut lainaa 150 000e. Halusin ottaa mahdollisimman vähän asuntolainaa koska haluan maksaa sen lainan mahdollisimman nopeasti pois.

Olen elänyt nyt kohta 8 vuotta todella nuukasti jotta saan asuntolainan maksettua pois.

Lähes kaiken ylimääräisen rahan mitä olen saannut niin ne olen käyttänyt lainan lyhentämiseen. Korkoja en maksele enää pahemmin koska velkaa on enää 15 000e.

Sitten kun olen velaton niin mihän elelen herroiksi silloin!

Miten jotkut oikein onnistuu tunaroimaan nää asuntolaina asiatkin? :D

Toiset taas haluavat elää ihan normaalia elämää, vaikka maksavatkin asuntolainaa.

Eli eivät käytä ihan joka senttiä lainaan, vaan käyttävät sitä esim. perheensä hyvinvointiin ja huvituksiin.

Normaaliin elämään ei todellakaan kuulu velka. Velkaa otetaan vain silloin kun on hätätilanne eikä omat rahat riitä. Toki aina kannattaa muistaa se että velanotto on aina riski ja velkaraha on aina kalliimpaa koska korot.

Normaaliin elämään kuuluu ainoastaan asuntolaina ja eikä asuntolainaa kannata otta liikaa.

Ihmiset pilaavat oman elämänsä veloilla,pikavipeillä,osamaksuilla yms koska ne tekee ihmisistä köyhiä.

Mulla ei olekaan muuta velkaa, kuin asuntolaina.

Enkä ole laittamassa kaikkia nettotulojani sen maksuun.

Miksi et? Kannattaisiko lyhentää se velka mahdollisimman nopeasti pois jotta ei tarvitse maksella korkoja?

Nollakorko aikana kannatti sijoittaa rahat mutta nyt ei kannata enää. Toki nollakorko aikana myös velkaa kannatti lyhentää nopeasti pois koska ne korot nyt nousi.

Ei se 4% nyt vielä niin kovin paljon ole. Yksi mun puskurirahastoista on tällä hetkellä 18% plussalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
283/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te maksatte tuollaisia hintoja asunnosta? Tyhmä ei ole se, joka pyytää vaan se joka maksaa.

Miten maksatte perintöverot? 300 000 asunnosta perintövero on 13000 ja jos leski elossa niin kiinteistöä ei voi myydä.

Kylläpäs voi myydä. MIKÄÄN laki ei kiellä myymästä perikunnan asuntoa LESKEN ollessa ELOSSA. Sen myynnin estää vain JOS leski käyttää asumisoikeuden. Eli lesken ELOSSAOLO ei ole myynnin este.

Ei tietenkään estä, jos ei ole kiinnitetty pankille kuten yleensä on vakuutena ja riippuu sekin miten on kiinteistö/osake ositettu. Perunkirjoituksissa käydään kyllä varallisuus ja velat läpi, suurimmissa osissa tapauksissa asuinkiinteistöt vain myydään pois kuleksimasta, loput sitten jaetaan kuolinpesän osallisten kesken jos on jotakin mitä jakaa.

Vierailija
284/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No tämä mustamaalaus on kyllä ihan tätä kyseistä liikettä kohtaan.

Tekee verkkokauppaan tilauksen tuolle kaupalle ja sitten katsoo loppusumman ja tekee saman s-markettin..oho..

Onkohan Kelan tuet liian isot, kun ihmisillä on varaa ostaa noista kahdesta liikkeestä? On muitakin halvempia kauppoja katsos.

Vierailija
285/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tämä ole vain AP:n ongelma. Vastaavassa tilanteessa olevia on paljon, myös me. Vaikka meillä ei olekaan enää velkaa, olemme joutuneet tinkimään elämän pienistä iloista. Esim. käytämme rahaa paljon harvemmin hierojakäynteihin, kampaajaan, ravintolailtoihin, harrastuksiin, matkusteluun, elokuviin, teatteriin jne. Kohta meillä on edessä pienyrittäjien konkurssiaalto ja taas saadaan lisää ihmisiä kortistoon. Eiköhän useampikin hotelli sulje kohta ovensa, samoin ravintola. Kaikki tästä kärsivät, eivät vain me keskiluokkaiset. Me sentään laitoimme rahaa kiertoon ja sillä tavalla taas mahdollistimme monien yrittäjien toimeentulon.

Vierailija
286/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksin asun ja lainan lyhennys nousi 90 euroa ja vastike 60 euroa. Ruoka ym kallistunut törkeästi. Pikkasen se alkaa lompakossa tuntumaan joo.

No eipä noussut paljoa.

Meillä nousi lainanlyhennys joku 450€/kk, vastiketta ei ole kun on okt.

Niin teillä. Tämä nousi minulla yksin eläjällä.

Miksi olette ottaneet tuollaiset lainat? Omat asuntolainani ovat aina olleet tasaeräisiä, eli niitä maksetaan sama määrä joka kuussa, ja laina-aika sitten vaihtelee korkojen mukaan. Tekee elämisestä paljon ennustettavampaa.

Sitä on otettava mitä saa. Eipä kaikilla ole mahdollisuutta valita.

Täh? Tasaerälaina on aivan tavallinen lainatyyppi, ei se ole mikään spesiaalituote. Se on myös lainanottajan kannalta ainoa järkevä lainatyyppi, koska kuukausikustannukset eivät liiku koron mukana, eli ennustettavuus on hyvä.

Tasaerän suosio on melko pientä siksi että silloin laina-aikaa ei saa niin lähelle maksimia koska pitää olla varaa laina-ajan pidentyä. Ja siksi ne jotka yrittävät ottaa tuloihinsa nähden maksimimäärän lainaa eivät sitä oikein voi valita koska laina-aika pitää hilata ihan tappiin.

Mutta muutenhan se on tosiaan mainio lainamuoto kuten sanoit. Mekin otimme aikanaan sellaisen ja lopulta laina tuli maksettua 3 vuotta aikeisemmin kun alkuperäinen laina-aika oli. Laskevien korkojen aikana se elää siihenkin suuntaan.

Kiitos selityksestä. Ihmettelinkin tuota väitettä, ettei tasaerälainaa muka saisi, mutta viestisi avasi asian.

Itsekin otin 2010 tasaerälainan, jonka viimeinen maksuerä piti senaikaisella korolla olla 2028. Maksoin sen pois viime vuonna. Ei niinkään alentuneiden korkojen ansiosta, vaan siksi että laitoin joka kuun lopussa kaiken tilillä olevan liikenevän rahan lainanhoitoon.

Eli hukkasit Maailman historian PARHAAN ajan vaurastua maksamalla ylimääräisiä lyhennyksiä. Helvetti, mikä idiootti. Minä taasen maksoin minimimäärän tuolla välillä lainaa takaisin ja kaiken tilillä olevan laitoin sijoitoituksiin.

Nyt olenkin velaton miljonääri tämän ansiosta.

No jos sinulla on kristallipallo joka kertoo milloin se korkotaso kääntyy nousuun ja milloin sijoitusten arvo on suurimmillaan niin onnea sinulle. Kaikilla ei moista tietoa ole.

Ei tarvi olla kristallipalloa. Sijoituksista kun saa rahat pois parissa päivässä. Minulla olikin strategiana "Sijoita maksimimäärä niin kauan KUN korot ovat alhaalla, kun korot nousevat yli 3% maksa laina pois sijoituksilla" Ja näin tein.  Sijoituksiin lainan pois maksun jälkeen jäi todella mukava summa.  Ei tarvitse edes yrittää ajoittaa markkinaa. Ainoa mikä harmittaa on 5 numeroinen lisävero tälle vuoteen (tästä voitte haarukoida saadun voiton määrän) Ilman sijoittamista minulla olisi yhä jäljellä 6 numeroinen summa lainaa jos sijoittamani rahat olisinkin laittanut lyhennyksiin.

Täytyy niiden sijoitustenkin tuottaa koko ajan ihan hyvin eikä se ole mikään selviö. Ihan jo viimeisen parin kolmen vuoden aikana on ollut melkoista vuoristorataa.

Eikä ole mikään selviö että se korkotaso ylittää sen rajasi vasta sitten kun sijoitukset ovat tuottaneet niin paljon että voit maksaa lainan pois. Se voi tapahtua ihan milloin vain laina-aikana ja lainaa voi jäädä paljonkin jäljelle sillä kovalla korolla maksettavaksi.

Ei sen tarvikaan ylittää lainan määrää. Riittää kun se sijoitusten tuotto on EURONKIN suurempi kuin korkomenot ovat olleen. Näin sijoituksista pois ottaessa ja lainaan suuremman erän lyhentäessä tilanne on euroa parempi kuin se olisi ollut lainaa etukäteen lyhentäessä.

Ihan kuten lainassa korkoriski voi toteutua, myös sijoittamisessa riski voi toteutua. Jokainen valitsee minkä riskin ottaa.

Tuotto on aina sidoksissa riskiin. Jos saat hyvää sijoitustuottoa, olet myös ottanut isompia riskejä.

Lainoissa korkoriskin voi poistaa ja sitoa lainan halpaan korkoon, kun raha oli lähes ilmaista. 

Ihmettelen, miksei lehdissä puhuttu 2020 ja 2021 korkosuojauksesta sijoituksena????????????? Koska sehän se oli. Itse sijoitin 235 000€:n lainanottoon max 2,25% korolla 14 vuodeksi. Nyt voin niin pitkään tehdä tuolla edullisella rahalla mitä haluan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
287/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei tämä ole vain AP:n ongelma. Vastaavassa tilanteessa olevia on paljon, myös me. Vaikka meillä ei olekaan enää velkaa, olemme joutuneet tinkimään elämän pienistä iloista. Esim. käytämme rahaa paljon harvemmin hierojakäynteihin, kampaajaan, ravintolailtoihin, harrastuksiin, matkusteluun, elokuviin, teatteriin jne. Kohta meillä on edessä pienyrittäjien konkurssiaalto ja taas saadaan lisää ihmisiä kortistoon. Eiköhän useampikin hotelli sulje kohta ovensa, samoin ravintola. Kaikki tästä kärsivät, eivät vain me keskiluokkaiset. Me sentään laitoimme rahaa kiertoon ja sillä tavalla taas mahdollistimme monien yrittäjien toimeentulon.

Miten teillä velattomina ovat korkomenot nousseet niin paljon, ettei mihinkään ole enää varaa? (huom. aloitus)

Vierailija
288/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Perustarpeet kirjoitti:

Aivan kuten kirjoitit, ylimääräisestä.

Mulla samantyyppinen tilanne kuin ap:lla. Se ylimääräinen on se, mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Nyt vapaa-ajalla ei ole mitään tekemistä, kun mihinkään ei ole varaa. Kirjaston kirjoja varmaan luen koko kesän.

Oudolta tuntuu, että elämä ei olisi elämisen arvoista, jos on perhe, työ ja oma koti. Ymmärrän ,että maksulliset huvitukset on kivoja, mutta itselle se elämän onni tulee ilmaisista asioista edelleen, vaikka nyt viisikymppisenä rahat riittääkin hyvin. Nuorena lapsiperheenä oli tiukkaa, mutta silti niin onnellista oli ilmaisine harrastuksinemme.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
289/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi asuntojen hinnat ovat roimassa alamäessä joten tilanne helpottaa :D Eiku?

Vierailija
290/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin tarkemman laskelman. Paljon oli korko ennen nousua, jos nousi 800€? N. 160000 lainassa korko nousi tuossa muutama kk sitten 150€ eli miten 320000€ lainassa nousi 800€. Mitä ihmeen korkoja teillä on?

Kova marginaali pankista jo alunperin = riskiasiakas koska lainoja joka suuntaan + kulutusluotot päälle ja luottokortit tapissa.

Siihen päälle 3,7-3,9% Euriboria niin kokonaiskorko 6% pinnassa. Tadaa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
291/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suuruudenhulluus kirjoitti:

350.000€ on valtava asuntolaina, jos on vielä kolme lasta elätettävänä.

Jos omaa pääomaa oli vielä 120 000 euroa, rivitalohuoneisto on maksanut 470 000 euroa. Katsopa Helsingin hinnat. Ei sillä kovin kummoista rivitaloa saa. Omakotitaloja tuskin ollenkaan, elleivät ole remonttia vailla tai jossain Jakomäessä.

Ei ole pakko asua Helsingissä jos ei ole valmis maksamaan Helsingin hintoja. Jo siirtymällä vähän Vantaan puolelle säästää helposti sata tonnia ja jos tyytyy vanhempaan rivariin niin sataviisikymmentä tuhatta..

Tuo on tietenkin totta, mutta koeta sinäkin tajuta, että tällä hetkellä moinen ei onnistu, koska asuntokauppa ei käy ollenkaan.

Ymmärrän aloittajaa jollain tasolla, mutta höpinä siitä, miten häneltä jäävät ruokaravintolat, viinitastingit, konsertit ja teatterit käymättä koska stressitesti kusi ja lainaa tuli otetuksi liikaa, aiheuttaa pelkän hymähdyksen.

Olen nimittäin kansaneläkeläinen ja menen taas huomenna ruokajonoon siinä toivossa, että muutaman päivän tarpeet saisin sieltä. Ainut inflaation takia saamani "tuki" on pienen sähkölaskuni alv-ale, joka tekee noin kympin koko vuodelta. Kiitos siitäkin, voin vakuuttaa ettei se mene viinaan eikä tupakkaan.

Joo... kansaneläke nousi noin 8.2% viime vuodesta ihan inflaation takia.

Ettei uudestaan tarvitse vastailla, niin ihan muistin virkitykseksi: se nousi ensin loppusyksystä ja nyt alkuvuonna uudestaan.

Vierailija
292/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suuruudenhulluus kirjoitti:

350.000€ on valtava asuntolaina, jos on vielä kolme lasta elätettävänä.

Hyvin tavallinen keskituloisen perheen asuntolaina Helsingissä. Sillä saa juurikin jonkun aivan tavallisen rivitalon jostain lähiöstä.

Tämä ei ole millään tavalla normaalia. Se, että vähemmällä ei saa juuri mitään, ei todellakaan tarkoita että keskituloisen pitäisi silloin moiseen lainaan ryhtyä. PK-seudun hintataso on täysin älytön, ei normaali. Keskituloiset ehkä kuvittelevat että tilanne on normaali, että heidän tulisi pystyä omistusasunto näillä hinnoilla hankkimaan mutta täytyy kyllä olla siellä ihan ylimmässä desiilissä että touhussa on järkeä.

Onneksi nyt ollaan jo nähty hintojen laskua..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
293/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Perustarpeet kirjoitti:

Aivan kuten kirjoitit, ylimääräisestä.

Kyllä, se ylimääräinen = elämä. Kaikki raha menee pelkkään pakolliseen, eli ympärillä oleviin seiniin ja ruokaan, töihin kulkemiseen ja rikki menevien vaatteiden korvaamiseen uudella/korjatulla. Vähän ankeat ajat edessä.

ap

Ihme asenne. Ensinnäkin, korot voi laskeakin jollain aikataululla. Toisekseen, asuntolainaa tuskin maksetaan koko elämä. Lisäksi teillä on taloudellisesti erittäin hyvä tilanne jos ei tarvitse nipistää kuin ylimääräisestä.

Jos elämä = kuluttamista niin kannattaa opetella aikuisiksi. Missä pumpulissa teidät on kasvatettu?

Vierailija
294/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aivan kamala tilanne. Oikeasti kauhistuttaa teidän puolesta ap.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
295/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mikä järki on ostaa sekä mökki että asunto, jos molempiin tarvitaan lainaa ?

Koska muillakin on mökki. Mekin halutaan.

Vierailija
296/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloittajalla ei taida olla yhtään talousasiat hallinnassa.

Kuinka kauan olette aikoneet maksaa tuota velkaa?

Jotenkin ihan itse aiheutettu ongelma. Elää yli varojen.

Vierailija
297/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

AP, kun teistä aika jättää, teillä jää perinnöksi puolen miljoonan asunto ja mökki kersoille. 

Se on se, miksi nyt jätätte mokkapalat myyjäisistä ostamatta.

Ja miksi ette alunperin ottaneet pankista lainaa jossa on tasaerät? Laina-aika pitenee, mutta mitä sitten? 80-luvun lopussa korot nousi 20 prosenttiin, tuo ei ole vielä mitään. Silloin kasarin loppupuolella ihmiset pakotettiin ottamaan "ulkomaanlainoja" jos halusi rakentaa tai ostaa asunnon. Tavalliset duunarit ei voineet kuin suostua, ja sitten osui paska tuulettimeen ihan kunnolla, ja pankit pelastettiin, firmat annettiin kaatua, ja duunareilta meni työpaikat, työttömiä oli joka neljäs työvoimasta. Ei olla lähelläkään ysärin lamaa.

Vierailija
298/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lainaus aloituksesta ja mistä joudutaan luopumaan

Me pärjätään. Mutta tämä on kaikki sitten pois kaikesta ylimääräisestä. Palveluista, teatterista, konserteista, koululuokkien myyjäisistä, hyväntekeväisyydestä, ihmisten lahjoista, ihan kaikesta ylimääräisestä. Annetaan valmistuvalle ylioppilaalle 20 euroa, vaikka ennen 50 euroa. Pidennetään parturissa käymisten välejä. Ei laiteta keräyksiin rahaa. Ei osteta mokkapaloja partiolaisten myyjäisistä. Eikä varmaan niiden kalentereitakaan jouluna.

Vierailija
299/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan vain ilmoitusasiana:maksoimme kaikki lainat pois viime marraskuussa koska olemme älykkäitä.Nyt kun lainat on hoidettu,niin meillä jää 4500 euroa käyttöön pakollisten menojen jälkeen.Kannatti.

Vierailija
300/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika saatanan säälittävää, että kaikki tuo ylimääräinen kulutus vasta tekee elämästä elämisen arvoista.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yhdeksän kahdeksan