Oletko huomannut kyläillessäsi jonkin arkea helpottavan niksin? Entä onko teiltä otettu jokin niksi?
Ihminenhän on tapojensa orja ja toimii niin keittiössä, kylppärissä, eteisessä jne. totutuilla kaavoilla eikä hoksaa tehdä jotain asiaa helpommin. Sitten kun näkee jossain tehtävän asia A eri tavalla, voi ajatella, että ei hitsi, miten en tuota tajunnut ja alkaa tekemään sitä asiaa A eri tavalla omassa kodissa.
Oletko kopioinut jotain pikku niksejä muilta? Onko teidän kodista kopioitu jotain pikku juttuja, jotka oli teille itsestäänselviä?
Kommentit (1565)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen saa etsiä omassa kodissaan ne itselle toimivat tavat. Ei ole yhtä oikeaa tapaa tai sääntöjä.
Eniten ärsyttää ne vieraat ketkä tulevat kotiisi kommentoimaan kuinka väärin teet jonkin asian. Ei tule kutsua enää toista kertaa.
Mielipiteensä ja oman tapansa saa toki kertoa mutta ei kritisoida toisen erilaista tapaa.
Itse kuulut mm. että aloitko siivoamaan (kesken ruoanlaiton kun pyyhkäisin mikroa ennen käyttöä) ja että miksi tiskaat astiat ennen koneeseen laittoa (huuhtelen ne ja käytän myös pesuainetta, jotta lika irtoaa mutta eivät ne siinä puhtaiksi tule, teen sen jotteivät ala haisemaan pesua odotellessa koneessakaan). Jossei ihminen ymmärrä miten pesuaine toimii niin onko se minun ongelmani (se rikkoo veden pintajännityksen ja lika irtoaa, se on kemiaa, pelkkä vesi ei siihen riitä).
Törkeää on arvostella toisten tapoja toisen omassa kodissa.
Tiskiainejäämät tiskikoneessa olevissa aatioissa rikkoo pesukoneen, eli lopputulos on kallis. Miksi ihmeessä muutenkin teet tuplatyön? Sinähän voisit nostaa ne tiskaineella pestyt ja huuhdotut astiat suoraan kaappiin. Vai haalitko sinä lisää kotitöitä näyttääksesi enemmän.ahkeralta kuin olet?
Ei ne esipesussa puhdistu niin hyvin että söisin niistä. Ei ole tupla työ ja huudon toki ne aineet pois ennen konetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säilytän/kuivatan tiskirätin kuivauskaapissa. Kaverini ilahtui kun huomasi tämän ja otti käyttöönsä, koska hanan päällä roikkuva rätti on ruma.
Täst en tykkää😦
Märkä tiskiratti p i t ä ä kuivata ilmavasti, ei suljetussa kaapissa.On myös tosi kivan näköisiä tiskirättejä😏
Minä olen kiinnittänyt kuivauskaapin alaritilään pyykkipojan, johon laita tiskirätin roikkumaan. Ei ehkä esteettistä mutta ilmavaa. Rätin roikuttaminen vesihanan päällä on epähygieenistä.
Likaisen rätin roikottaminen missä tahansa on epähygieenistä. Ongelma ei poistu siirtämällä rättiä pari kymmenen sentin päähän. Se on enemmän itsepetosta kuin ongelmanratkaisua.
Oletko kuullut rätin huuhtomisesta? Entä pesusta pyykkikoneessa?
Jos rätin kuivaa ilmavasti, ei se ole bakteeripesä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkan: ja tuon tiskaamis kommentin sanoi ihminen, joka oli sitä mieltä että ei niitä tarvitse huuhtoa ollenkaan ennen konetta, ja toki heidän kone olikin aivan tukossa, koska sihdistä löytyi kokonainen ateria poikineen, ja sit olivat ihmeissään.
Niin no, eihän niitä huuhdella "tarvitse" mutta toki voi jollei halua konettaan tukkoon.
Asiat vaan voi tehdä monella tavalla. Toiset miettii toki hetkeä pidemmälle asioita. Mutta kukin tyylillään. Mä en halua niitä ruokajämiä sinne koneen sihtiin.
En esihuuhtele astioita koskaan, mutta en siltikään työnnä tiskikoneeseen ruokajätteitä. Suodattimet on puhtaammat kuin monessa muussa taloudessa.
Itse aloin esihuutelemaan kun meni hermo kaivella perunoita, kurkkuja ja makaroneja sihdistä koska mies oli koneeseen niitäkin tunkenut.
Mutta ei kaikki jaksa ajatella hetkeä pidemmälle asioita, varsinkaan ne ketkä eivät sitten joudu sitä sihtiä itse putsaamaan.
Laita se mies putsaamaan ne sihdit, oppiipahan. Nyt olet paaponut häntä liikaa.

Ainakin tälleen kesäkuumalla jos tiskikoneeseen laittaa kalakeittolautasen huuhtelematta niin se rupeaa tosi nopeasti haisemaan! Eli minusta silläkin on merkitystä mitä ruoantähteitä lautasella on.
Kaurapuuro on toinen mikä muuttuu liisteriksi jossei sitä kunnolla huuhdo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säilytän/kuivatan tiskirätin kuivauskaapissa. Kaverini ilahtui kun huomasi tämän ja otti käyttöönsä, koska hanan päällä roikkuva rätti on ruma.
Täst en tykkää😦
Märkä tiskiratti p i t ä ä kuivata ilmavasti, ei suljetussa kaapissa.On myös tosi kivan näköisiä tiskirättejä😏
Minä olen kiinnittänyt kuivauskaapin alaritilään pyykkipojan, johon laita tiskirätin roikkumaan. Ei ehkä esteettistä mutta ilmavaa. Rätin roikuttaminen vesihanan päällä on epähygieenistä.
Likaisen rätin roikottaminen missä tahansa on epähygieenistä. Ongelma ei poistu siirtämällä rättiä pari kymmenen sentin päähän. Se on enemmän itsepetosta kuin ongelmanratkaisua.
Oletko kuullut rätin huuhtomisesta? Entä pesusta pyykkikoneessa?
Nimenomaan! Jos rätti on niin likainen, ettei sitä kehtaa laittaa hanan päälle kuivumaan niin ratkaisu ei ole löytää uusi paikka rätille vaan tehdä sille rätille jotain!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkan: ja tuon tiskaamis kommentin sanoi ihminen, joka oli sitä mieltä että ei niitä tarvitse huuhtoa ollenkaan ennen konetta, ja toki heidän kone olikin aivan tukossa, koska sihdistä löytyi kokonainen ateria poikineen, ja sit olivat ihmeissään.
Niin no, eihän niitä huuhdella "tarvitse" mutta toki voi jollei halua konettaan tukkoon.
Asiat vaan voi tehdä monella tavalla. Toiset miettii toki hetkeä pidemmälle asioita. Mutta kukin tyylillään. Mä en halua niitä ruokajämiä sinne koneen sihtiin.
En esihuuhtele astioita koskaan, mutta en siltikään työnnä tiskikoneeseen ruokajätteitä. Suodattimet on puhtaammat kuin monessa muussa taloudessa.
Itse aloin esihuutelemaan kun meni hermo kaivella perunoita, kurkkuja ja makaroneja sihdistä koska mies oli koneeseen niitäkin tunkenut.
Mutta ei kaikki jaksa ajatella hetkeä pidemmälle asioita, varsinkaan ne ketkä eivät sitten joudu sitä sihtiä itse putsaamaan.
Laita se mies putsaamaan ne sihdit, oppiipahan. Nyt olet paaponut häntä liikaa.
En laita koska työnjälki on huonoa.
Siivousniksi: vessanpöntöstä lähtee koko muovinen kansiosa helposti vetämällä irti. Se on paljon helpompi pestä kunnolla suihkussa kuin pöntössä kiinni ollessa. Saa kunnolla joka kolosta pestyä vedellä. Samoin pönttö on helppo pyyhkiä kun ei ole kansi tiellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen saa etsiä omassa kodissaan ne itselle toimivat tavat. Ei ole yhtä oikeaa tapaa tai sääntöjä.
Eniten ärsyttää ne vieraat ketkä tulevat kotiisi kommentoimaan kuinka väärin teet jonkin asian. Ei tule kutsua enää toista kertaa.
Mielipiteensä ja oman tapansa saa toki kertoa mutta ei kritisoida toisen erilaista tapaa.
Itse kuulut mm. että aloitko siivoamaan (kesken ruoanlaiton kun pyyhkäisin mikroa ennen käyttöä) ja että miksi tiskaat astiat ennen koneeseen laittoa (huuhtelen ne ja käytän myös pesuainetta, jotta lika irtoaa mutta eivät ne siinä puhtaiksi tule, teen sen jotteivät ala haisemaan pesua odotellessa koneessakaan). Jossei ihminen ymmärrä miten pesuaine toimii niin onko se minun ongelmani (se rikkoo veden pintajännityksen ja lika irtoaa, se on kemiaa, pelkkä vesi ei siihen riitä).
Törkeää on arvostella toisten tapoja toisen omassa kodissa.
Tiskiainejäämät tiskikoneessa olevissa aatioissa rikkoo pesukoneen, eli lopputulos on kallis. Miksi ihmeessä muutenkin teet tuplatyön? Sinähän voisit nostaa ne tiskaineella pestyt ja huuhdotut astiat suoraan kaappiin. Vai haalitko sinä lisää kotitöitä näyttääksesi enemmän.ahkeralta kuin olet?
Ei ne esipesussa puhdistu niin hyvin että söisin niistä. Ei ole tupla työ ja huudon toki ne aineet pois ennen konetta.
Kas kun et ota Kloritea käyttöön astioittesi esipesuun. Vian ei tarvitse olla kovin suuri, kunhan se on päässä. Suomeksi: Löysää vähän, kyllä ne astiat ovat täysin puhtaita jo tuossa ekassa pesussa. Samoin ne puhdistuvat täysin tiskikoneessa ilman ainuttakaan esipesua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkan: ja tuon tiskaamis kommentin sanoi ihminen, joka oli sitä mieltä että ei niitä tarvitse huuhtoa ollenkaan ennen konetta, ja toki heidän kone olikin aivan tukossa, koska sihdistä löytyi kokonainen ateria poikineen, ja sit olivat ihmeissään.
Niin no, eihän niitä huuhdella "tarvitse" mutta toki voi jollei halua konettaan tukkoon.
Asiat vaan voi tehdä monella tavalla. Toiset miettii toki hetkeä pidemmälle asioita. Mutta kukin tyylillään. Mä en halua niitä ruokajämiä sinne koneen sihtiin.
En esihuuhtele astioita koskaan, mutta en siltikään työnnä tiskikoneeseen ruokajätteitä. Suodattimet on puhtaammat kuin monessa muussa taloudessa.
Itse aloin esihuutelemaan kun meni hermo kaivella perunoita, kurkkuja ja makaroneja sihdistä koska mies oli koneeseen niitäkin tunkenut.
Mutta ei kaikki jaksa ajatella hetkeä pidemmälle asioita, varsinkaan ne ketkä eivät sitten joudu sitä sihtiä itse putsaamaan.
Laita se mies putsaamaan ne sihdit, oppiipahan. Nyt olet paaponut häntä liikaa.
En laita koska työnjälki on huonoa.
Oma on häpeäsi sitten. Kyllä yleensä normaalijärkinen mies oppii nuo hommat, kunhan joku viitsii opettaa.

Sinä saat syödä likaisista asioista, et voi vaatia samaa minulta.
Onko sokeri mennyt paakkuiseksi? Ei hätää! Laita se mikroon hetkeksi. Lämpö kuivaa sokerin ja siitä tulee taas irtonaista.

No kun ensin olisi edes normaalijärkinen.
Saanko ihan itse päättää miten asiani teen?
Mikä pakko on kritisoida kaikkea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen saa etsiä omassa kodissaan ne itselle toimivat tavat. Ei ole yhtä oikeaa tapaa tai sääntöjä.
Eniten ärsyttää ne vieraat ketkä tulevat kotiisi kommentoimaan kuinka väärin teet jonkin asian. Ei tule kutsua enää toista kertaa.
Mielipiteensä ja oman tapansa saa toki kertoa mutta ei kritisoida toisen erilaista tapaa.
Itse kuulut mm. että aloitko siivoamaan (kesken ruoanlaiton kun pyyhkäisin mikroa ennen käyttöä) ja että miksi tiskaat astiat ennen koneeseen laittoa (huuhtelen ne ja käytän myös pesuainetta, jotta lika irtoaa mutta eivät ne siinä puhtaiksi tule, teen sen jotteivät ala haisemaan pesua odotellessa koneessakaan). Jossei ihminen ymmärrä miten pesuaine toimii niin onko se minun ongelmani (se rikkoo veden pintajännityksen ja lika irtoaa, se on kemiaa, pelkkä vesi ei siihen riitä).
Törkeää on arvostella toisten tapoja toisen omassa kodissa.
Tiskiainejäämät tiskikoneessa olevissa aatioissa rikkoo pesukoneen, eli lopputulos on kallis. Miksi ihmeessä muutenkin teet tuplatyön? Sinähän voisit nostaa ne tiskaineella pestyt ja huuhdotut astiat suoraan kaappiin. Vai haalitko sinä lisää kotitöitä näyttääksesi enemmän.ahkeralta kuin olet?
Ei ne esipesussa puhdistu niin hyvin että söisin niistä. Ei ole tupla työ ja huudon toki ne aineet pois ennen konetta.
Kas kun et ota Kloritea käyttöön astioittesi esipesuun. Vian ei tarvitse olla kovin suuri, kunhan se on päässä. Suomeksi: Löysää vähän, kyllä ne astiat ovat täysin puhtaita jo tuossa ekassa pesussa. Samoin ne puhdistuvat täysin tiskikoneessa ilman ainuttakaan esipesua.
Sinä saat syödä likaisista asioista, et voi vaatia samaa minulta.
Millä tavalla tiskiaineella pesty ja huuhdottu astia on sinun mielestäsi likainen? Kerropa ihmeessä.

On se kun se on vaan lillunut ja huuhdottu. Ei tiskiharjalla puhtaaksi hinkattu.
Se olisi tiskausta, mutta sitä varten on kone.
Mutta en odota että sinä ymmärrät. Mulle ihan ok että olet eri mieltä.
Säilytän roskapussilaatikossa yhdessä läpinäkyvääsä pussissa leipäpussit yms. tyhjät ja siistit piener muovipussit joihin voi kipata paristot, lasit, metallit eri pusseihin ja kierrätykseen. Meillä ei ole pihassa kierrätyspistettä ja omissa pusseissaan nuo säilyy siisteinä siihen asti kun vien kierrätykseen. Sitä ennen ne on smart storen laatikossa pahvipuolella. Toinen sanko on muoveille. En halua montaa eri kippoa keittiöön ja varastot sen verran kaukana, ettei sinne kehtaa joka kippoa viedä varastoitumaan.
Eihän nyt hyvää päivää mikään astia tule puhtaaksi sillä että se lilluu missään aineessa. Se vaan esi irroittaa pahimmat pinttymät.
Varsinainen pesu on sitten joko mekaaninen tiskaus hankaamalla tai tiskikonepesu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säilytän/kuivatan tiskirätin kuivauskaapissa. Kaverini ilahtui kun huomasi tämän ja otti käyttöönsä, koska hanan päällä roikkuva rätti on ruma.
Täst en tykkää😦
Märkä tiskiratti p i t ä ä kuivata ilmavasti, ei suljetussa kaapissa.On myös tosi kivan näköisiä tiskirättejä😏
Minä olen kiinnittänyt kuivauskaapin alaritilään pyykkipojan, johon laita tiskirätin roikkumaan. Ei ehkä esteettistä mutta ilmavaa. Rätin roikuttaminen vesihanan päällä on epähygieenistä.
Likaisen rätin roikottaminen missä tahansa on epähygieenistä. Ongelma ei poistu siirtämällä rättiä pari kymmenen sentin päähän. Se on enemmän itsepetosta kuin ongelmanratkaisua.
Oletko kuullut rätin huuhtomisesta? Entä pesusta pyykkikoneessa?
Nimenomaan! Jos rätti on niin likainen, ettei sitä kehtaa laittaa hanan päälle kuivumaan niin ratkaisu ei ole löytää uusi paikka rätille vaan tehdä sille rätille jotain!
En laita hanan päälle, koska se täytyy ottaa pois aina kun laskee vettä hanasta. Tietysti jos on pitkä hana, niin ongelmaa ei ole. Minulla ihan perus tiskipöydän Oras.
Vierailija kirjoitti:
Eihän nyt hyvää päivää mikään astia tule puhtaaksi sillä että se lilluu missään aineessa. Se vaan esi irroittaa pahimmat pinttymät.
Varsinainen pesu on sitten joko mekaaninen tiskaus hankaamalla tai tiskikonepesu.
Että ihmiset on epähygieenisiä jos ne kuvittelee että hiuksetkin varmaan sitten puhdistuu iham vaan sillä että kaataa niihin shampoota ja huuhtoo. Ilman hieromista.
Hyi että on likaista porukkaa jos tämä on tyyli.
Varsinkin keittojen jäähdyttäminen vie paljon aikaa, varsinkin kesällä. Homma nopeutuu kun laittaa kattilan alle muutaman kylmäkallen.