Olette te vanhanaikaisia tuon lesken suruajan kanssa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa ihmettelen. Varsinkin jos puoliso on kuollut pitkäaikaiseen sairauteen, niin siihen tulevaa kuolemaan ja menetykseen on voinut valmistautua jo ehkä vuosienkin ajan. Sureminen alkaa usein siitä hetkestä, kun saa tietää rakkaansa sairauden olevan parantumaton, ja suru saattaa helpottaa hyvinkin pian kuoleman jälkeen.

Elämässä saa mennä eteenpäin, ihan sillä tahdilla kuin itsestä hyvältä tuntuu.

No tässä aloituksessa vissiin viitataan siihen ketjuun, missä leski oli tuonut lapsille uuden äitipuolen kotiin neljä kuukautta lasten äidin kuoleman jälkeen.Tuollaisessa tapauksessa on kyse vähän muustakin kuin siitä, mikä itsestä hyvältä tuntuu.

Tottahan toki elämä on lyhyt ja jokainen saa ajatella itseään ja silleen, mutta kyllä minulle tulee ihan lapsettomasta leskestäkin mieleen, että mahtoikohan rakkautta oikein ollakaan, jos viikkoja puolison kuoltua on jo uusi tosirakkaus kierroksessa.

Siis kun ottaa senkin huomioon, että pahin suru kestää yleensä puolisen vuotta.

En tiennyt mihin tässä viitataan enkä ajatellut tilannetta, jossa olisi lapsia mukana.

Ja jos se pahin suru kestää yleensä puolisen vuotta (lähde?), niin entä jos sairausaikana onkin surrut jo vaikka useammankin vuoden? Eikö silti voi toipua nopeammin kuolemasta?

No puoli vuotta on se normaali, mitä pahin suru yleensä kestää, ja jos suru jatkuu lamaannuttavana sitä kauemmin, puhutaan pitkittyneestä surusta. Puolen vuoden ajan pidetään siis ihan normaalina, että suru voi vaikuttaa elämänlaatuun, elämänhallintaan ja niin edelleen.

Mutta kaipa tuo on tosiaan yksilöllistä. Toki voihan sitä itse kukin vähän muitakin ihmisiä ajatella, että onko esim. lapsille hyvä jos kuollut vanhempi unohdetaan noin nopeasti, vaikka leskellä alkaisikin heti kärsimättömänä menojalka vipattaa.

Ajatteletko kuitenkin, että se pahin suru alkaa kuoleman hetkellä tai sen jälkeen? Vai voiko se alkaa jo aikaisemmin, jos tietää, että sairaus on parantumaton?

Surun käsittely varmasti alkaa jollain tasolla jo ennen kuolemaa, jos sairaus on parantumaton, mutta ei sitä kuoleman lopullisuutta kyllä sisäistä ennen varsinaista kuolemaa.

Toki monethan alkavat harrastaa seksiä muiden kanssa jo silloin kun puoliso on vasta saanut diagnoosin, joten onhan näitä kaikenlaisia tapoja käsitellä surua tai "surua".

Olen eri mieltä tuostakin, etteikö kuoleman lopullisuutta voisi sisäistä ennen kuolemaa. Kyllä sen sisäistää viimeistään ensimmäisen läheisen kuollessa.

Ehkä me tarkoitetaan eri asioita sisäistämisellä. Minulta on nyt kuollut useampi läheinen muutaman vuoden sisällä. Totta kai ymmärrän mitä kuolema on. Mutta ei se sairas läheinen ole poissa ennen kuin hän on oikeasti kuollut. Silloin se tyhjyys ja ikävä alkaa.

Ihmiset on erilaisia, samoin suru kuten muutkin tunteet. Vaikka sinulla yhjyys alkaisi kuoleman hetkestä ei se kaikkien kohdalla ja kaikissa tilanteissa välttämättä ole sama.

Okei. No sovitaan sitten, että suruaika on alkanut vaikka jo vuotta ennen kuolemaa. Tarkoittaako tämä sitten, että on jotenkin normaalia lähteä Tinder-deiteille jo seuraavana päivänä puolison kuoltua? Tai miksei sitten vaikka jo päivää ennen? Jos kuolevalla on taju kankaalla ja päivistä enää kyse, ja surut on jo muutenkin surettu, niin mitä väliä sillä on, eikö niin? Uutta kumppania vaan kierrokseen.

Tämähän on tuon kommentoijan mille vastasit oma elämäntyyli. Ei arvosta oikeasti ketään. Paitsi ihailua joltain oman pysyvän henkisen tyhjyytensä täytteeksi.

No, tuskinpa tuollaisen hautajaisiin edes omat lapset tulevat.

Hyödyttääkö se jotenkin lapsia jos leskeä paheksutaa?

Lapset perillisinä tekevät omat päätöksensä. Siihen ei tuollaisella leskellä ole nokan koputtamista.

Onko siihen yleisesti jollakin nokan koputtamista että ihmiset tekee ihan omat päätökset eivätkä elä sen mukaan mikä muiden mielestä on sopivaa?

Jokainen vastaa valinnoistaan. Esimerkiksi välit lapsiin ja muuhun sukuun saattaa katketa, mutta mikäs siinä jos oma elin menee muiden ihmissuhteiden edelle. Ne leskien ensisuhteet ei mitään kovin kestäviä yleensä ole. Mutta kannattaa varmuuden vuoksi heti polttaa sillat takanaan.

Jos ne läheiset (esim. aikuiset lapset) ei ymmärrä että leskellä on omakin elämä niin en usko että leski menettää mitään vaikka nämä välit katkaisevatkin. Miksi pitää läheisinä ihmisiä jotka yrittävät sanella kuinka minun kuuluu elää?

Niin. Kyllähän läheisiä normaalit ihmiset laittavatkin tasaisin väliajoin roskakoriin Tai laittavatko sittenkään? 😉

Vierailija kirjoitti:

Jos löytää uuden onnen niin hieno juttu. Kukaan ei takasin tule rajan, elämä jatkuu.

Tietysti lapsille pitää antaa aikaa tottua uuteen aikaan, ei heti yhteen muuttaa.

Minusta oli outoa taannoin, kun tuleva leski alkoi seurustella uuden miehen kanssa, kun oma mies oli jo huonossa jamassa, kuoli muutaman kk kuluttua. Uusi mies muutti sitten heille. Lapset olivat 3 ja 5.