Lue keskustelun säännöt.
Kaksi psykoosia kokenut Noora Saarinen joutui työkyvyttömyyseläkkeelle 36-vuotiaana. Tällä hetkellä hän voisi tehdä vähän töitä jos työntek...
19.05.2023 |
Kaksi psykoosia kokenut Noora Saarinen joutui työkyvyttömyyseläkkeelle 36-vuotiaana. Tällä hetkellä hän voisi tehdä vähän töitä jos työnteko kannattaisi. Tämän jutun jälkeen työttömyyseläke perutaan, hölmö.
https://www.is.fi/menaiset/ilmiot/art-2000009541479.html
Jos työ kyky on palannut, ei perustetta työkyvyttömyyseläkkeelle enää ole.
Kommentit (136)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sairastan myös skitsoaffektiivista häiriötä, ja voin kertoa, että ei tämä ole millään asteella mukavaa elämää. Oikeastaan tämä on aika helvettiä, varsinkin ne psykoosijaksot. Olisin mielelläni terve työssäkäyvä ihminen, mutta en ole ja se on vain fakta joka täytyy jotenkin hyväksyä. Haluaisin niin paljon olla normaali ihminen, jolla olisi normaalit ilonaiheet elämässään, kuten työpaikka ja perhe. Niitä minulla ei ole, ja olen sen takia todella kateellinen terveille ihmisille. Tuntuu joskus siltä, että minulla ei ole mitään muuta kuin tämä sairaus ja se täyttää koko elämän. En olisi halunnut tällaista kohtaloa. Kenenkään lapsuuden haave ei ole olla työikäisenä eläkkeellä.
Olen sairastanut vakavan psykoosin stressaavan elämän ja silloisen työelämän johdosta useita vuosia sitten. Nykyisin estolääkitys. Ja olen päättänyt etten enää sairastu, ainakin teen kaikkeni, hyvät yöunet jne. Ansaitsen nykyisin bruttona lähes 6000 €/kk. Ei olis tullut elämästä mitään, jos olisin jäännyt sänkyyn möllöttämään toipumisen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Olen sairastanut vakavan psykoosin stressaavan elämän ja silloisen työelämän johdosta useita vuosia sitten. Nykyisin estolääkitys. Ja olen päättänyt etten enää sairastu, ainakin teen kaikkeni, hyvät yöunet jne. Ansaitsen nykyisin bruttona lähes 6000 €/kk. Ei olis tullut elämästä mitään, jos olisin jäännyt sänkyyn möllöttämään toipumisen jälkeen.
Minäkin olen päättänyt monta kertaa etten sairastu mut aina vaan tulee se pirun uusi psykoosijakso. Mitäpä lottoat onko vika vaan mun päätöksen lujuutensa kun en ole tarpeeksi tiukkaan päättänyt että ei uusi ei? Töissä kuitenkin aina väliajat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sairastanut vakavan psykoosin stressaavan elämän ja silloisen työelämän johdosta useita vuosia sitten. Nykyisin estolääkitys. Ja olen päättänyt etten enää sairastu, ainakin teen kaikkeni, hyvät yöunet jne. Ansaitsen nykyisin bruttona lähes 6000 €/kk. Ei olis tullut elämästä mitään, jos olisin jäännyt sänkyyn möllöttämään toipumisen jälkeen.
Minäkin olen päättänyt monta kertaa etten sairastu mut aina vaan tulee se pirun uusi psykoosijakso. Mitäpä lottoat onko vika vaan mun päätöksen lujuutensa kun en ole tarpeeksi tiukkaan päättänyt että ei uusi ei? Töissä kuitenkin aina väliajat.
Estolääkitys ei sitten varmaan teidän tapauksessa valitettavasti toimi, mutta kaikki tapauksethan ovat aina yksilöllisiä, ymmärrän kyllä sen. Vakava sairaus, joka tapauksessa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämänkin henkilön hyvinvointia parantaisi se, että tekisi joitakin tunteja viikossa töitä. Tuntisi itsensä hyödylliseksi ja saisi onnistumisen kokemuksia. On mennyttä aikaa ajatella, että mt-potilaita auttaa parhaiten lääkkeet ja kotona oleilu. Mutta kun ollaan kiinnostuneita lähinnä siitä, ettei menetä yhteiskunnan maksamia etuisuuksia, niin ei tulevaisuus kovin hyvältä näytä.
Olen itse psyk. avohoidossa ja käyn kokoaikaisesti töissä. Hoitotahon suhtautuminen on ollut hyvin holhoavaa, olen mm. saanut kuulla että tehostettu avohoito tai osa-aikainen työ sopisi minulle paremmin.
Kun minulta kysyttiin aionko jatkaa opintojani ja kerroin hakevani amk:iin, sain kuulla että ammattikoulu olisi parempi vaihtoehto minulle.
Inhottaa että psykiatrisia potilaita kannustetaan elämään sossutuilla ja opiskelemaan korkeintaan amiksessa, kun niin monella rahkeet riittäisivät paljon enempäänkin.
Sinnikkyys, ahkeruus ja työn arvostaminen ovat sellaisia asioita jotka auttaisivat mt-potilaita valtavasti, mutta eivät ammattilaiset niihin kannusta. Päinvastoin.
Mulle taas on sanottu, että korkeintaan AMK tasoiset koulutukset hyväksytään ammatilliseksi kuntoutukseksi. Eli vaikka äly riittäis ja sisään pääsis, niin ei voi opiskella lääkäriksi, sosiaalityöntekijäksi tai vaikka psykologiksi, vaikka kaikista noistakin on pulaa. En tietenkään jaksaisi 100% työpanosta, mutta jos esim 40% pystyisi tekemään valmistuttua niin luulisi olevan parempi kuin että ei tee mitään? Turha sitten itkeä ettei nuoret kuntoudu jos väkisin työnnetään alalle jolle ei kiinnostusta ja sivuutetaan potentiaali ja omat kiinnostuksen kohteet: viedään valinnanvapaus oman ammatin suhteen!
Noora in wronnut miehestään, mutta ovat taas yhdessä, vaikka asuvatkin eri asunnoissa. Kivaa tuilla kikkailua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen sairastanut vakavan psykoosin stressaavan elämän ja silloisen työelämän johdosta useita vuosia sitten. Nykyisin estolääkitys. Ja olen päättänyt etten enää sairastu, ainakin teen kaikkeni, hyvät yöunet jne. Ansaitsen nykyisin bruttona lähes 6000 €/kk. Ei olis tullut elämästä mitään, jos olisin jäännyt sänkyyn möllöttämään toipumisen jälkeen.
Sama kokemus itselläni. Takana vakava ja pitkä psykoosi, jonka jälkeen vuosi siraslomalla. Sinä aikana oikein kannustettiin olemaan tekemättä mitään. Kamalaa! Meni unirytmi, meni kunto ja lihakset, meni elämänhalu. Heti, kun pääsin takaisin työn pariin, aloin oikeasti kuntoutua. Opiskelin uuden mmatin ja teen töitä täysipäiväisesti. Mutta sen se vaatii, että itse huolehtii jaksamisestaan! Tarpeeksi lepoa, unta, ruokaa, ei stressiä. Joskus täytyy kieltäytyä tietyistä työtehtävistä ennaltaehkäisevästi, koska väsyn niistä tervettä helpommin. Eläkkeelle en silti ikinä jäisi. Päiväkaudet pohtimassa vain omaa oloa...
Yhteiskunnan täytyisi järjestää enemmän osa-aikatöitä kuntoutujille. Mutta oikeaa palkallista työtä! Ei mitään pajoja tms. Osaamme ja olemme yhtä älykkäitä kuin ennenkin, emme vain jaksa sitä 40h/VK välttämättä enää.
Psykoosi on todellakin vakava mt-häiriötila. Se täytyisi hyväksyä. Mutta ei se saa vangita ihmistä loppuelämäkseen pelkäämään uutta sairastumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämänkin henkilön hyvinvointia parantaisi se, että tekisi joitakin tunteja viikossa töitä. Tuntisi itsensä hyödylliseksi ja saisi onnistumisen kokemuksia. On mennyttä aikaa ajatella, että mt-potilaita auttaa parhaiten lääkkeet ja kotona oleilu. Mutta kun ollaan kiinnostuneita lähinnä siitä, ettei menetä yhteiskunnan maksamia etuisuuksia, niin ei tulevaisuus kovin hyvältä näytä.
Olen itse psyk. avohoidossa ja käyn kokoaikaisesti töissä. Hoitotahon suhtautuminen on ollut hyvin holhoavaa, olen mm. saanut kuulla että tehostettu avohoito tai osa-aikainen työ sopisi minulle paremmin.
Kun minulta kysyttiin aionko jatkaa opintojani ja kerroin hakevani amk:iin, sain kuulla että ammattikoulu olisi parempi vaihtoehto minulle.
Inhottaa että psykiatrisia potilaita kannustetaan elämään sossutuilla ja opiskelemaan korkeintaan amiksessa, kun niin monella rahkeet riittäisivät paljon enempäänkin.
Sinnikkyys, ahkeruus ja työn arvostaminen ovat sellaisia asioita jotka auttaisivat mt-potilaita valtavasti, mutta eivät ammattilaiset niihin kannusta. Päinvastoin.Mulle taas on sanottu, että korkeintaan AMK tasoiset koulutukset hyväksytään ammatilliseksi kuntoutukseksi. Eli vaikka äly riittäis ja sisään pääsis, niin ei voi opiskella lääkäriksi, sosiaalityöntekijäksi tai vaikka psykologiksi, vaikka kaikista noistakin on pulaa. En tietenkään jaksaisi 100% työpanosta, mutta jos esim 40% pystyisi tekemään valmistuttua niin luulisi olevan parempi kuin että ei tee mitään? Turha sitten itkeä ettei nuoret kuntoudu jos väkisin työnnetään alalle jolle ei kiinnostusta ja sivuutetaan potentiaali ja omat kiinnostuksen kohteet: viedään valinnanvapaus oman ammatin suhteen!
Opiskelemaan ei pääse
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämänkin henkilön hyvinvointia parantaisi se, että tekisi joitakin tunteja viikossa töitä. Tuntisi itsensä hyödylliseksi ja saisi onnistumisen kokemuksia. On mennyttä aikaa ajatella, että mt-potilaita auttaa parhaiten lääkkeet ja kotona oleilu. Mutta kun ollaan kiinnostuneita lähinnä siitä, ettei menetä yhteiskunnan maksamia etuisuuksia, niin ei tulevaisuus kovin hyvältä näytä.
Olen itse psyk. avohoidossa ja käyn kokoaikaisesti töissä. Hoitotahon suhtautuminen on ollut hyvin holhoavaa, olen mm. saanut kuulla että tehostettu avohoito tai osa-aikainen työ sopisi minulle paremmin.
Kun minulta kysyttiin aionko jatkaa opintojani ja kerroin hakevani amk:iin, sain kuulla että ammattikoulu olisi parempi vaihtoehto minulle.
Inhottaa että psykiatrisia potilaita kannustetaan elämään sossutuilla ja opiskelemaan korkeintaan amiksessa, kun niin monella rahkeet riittäisivät paljon enempäänkin.
Sinnikkyys, ahkeruus ja työn arvostaminen ovat sellaisia asioita jotka auttaisivat mt-potilaita valtavasti, mutta eivät ammattilaiset niihin kannusta. Päinvastoin.Mulle taas on sanottu, että korkeintaan AMK tasoiset koulutukset hyväksytään ammatilliseksi kuntoutukseksi. Eli vaikka äly riittäis ja sisään pääsis, niin ei voi opiskella lääkäriksi, sosiaalityöntekijäksi tai vaikka psykologiksi, vaikka kaikista noistakin on pulaa. En tietenkään jaksaisi 100% työpanosta, mutta jos esim 40% pystyisi tekemään valmistuttua niin luulisi olevan parempi kuin että ei tee mitään? Turha sitten itkeä ettei nuoret kuntoudu jos väkisin työnnetään alalle jolle ei kiinnostusta ja sivuutetaan potentiaali ja omat kiinnostuksen kohteet: viedään valinnanvapaus oman ammatin suhteen!
Opiskelemaan ei pääse
Sairaanhoitajaksi opiskelemaan haki 27678 ja pääsi vain 2773 vuosi sitten.
Vierailija kirjoitti:
Minä sairastan myös skitsoaffektiivista häiriötä, ja voin kertoa, että ei tämä ole millään asteella mukavaa elämää. Oikeastaan tämä on aika helvettiä, varsinkin ne psykoosijaksot. Olisin mielelläni terve työssäkäyvä ihminen, mutta en ole ja se on vain fakta joka täytyy jotenkin hyväksyä. Haluaisin niin paljon olla normaali ihminen, jolla olisi normaalit ilonaiheet elämässään, kuten työpaikka ja perhe. Niitä minulla ei ole, ja olen sen takia todella kateellinen terveille ihmisille. Tuntuu joskus siltä, että minulla ei ole mitään muuta kuin tämä sairaus ja se täyttää koko elämän. En olisi halunnut tällaista kohtaloa. Kenenkään lapsuuden haave ei ole olla työikäisenä eläkkeellä.
En epäile tuota yhtään. Mut ei teille silti pitäs maksaa niin hyvää elintasoa verorahoista mitä te nyt saatte.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on hieno juttu, että jotkut psykoosiin sairastuneet ovat pystyneet olemaan työelämässä. Minä en ole ollut yhtä onnekas. Olen kärsinyt voimakkaasta väsymyksestä koko sairastelun ajan, siis psykoosien välillä. En tiedä johtuuko neurolepteistä vai mistä. Nytkin piti mennä lepäämään kaupassa käynnin jälkeen. Lisäksi viimeisimmän psykoosin jälkeen minulla on ollut ongelmia muistin kanssa. En oikeastaan usko, että minusta olisi työelämään. Harmittaa kyllä, mutta minkäs teet. Tunnen kaiken päälle vielä syyllisyyttä ja häpeää siitä, että olen toisten elätettävänä. Ei tässä itsetunto ole kauhean korkealla, kun ei pysty samoihin asioihin kuin muut.
Vierailija kirjoitti:
Se on hieno juttu, että jotkut psykoosiin sairastuneet ovat pystyneet olemaan työelämässä. Minä en ole ollut yhtä onnekas. Olen kärsinyt voimakkaasta väsymyksestä koko sairastelun ajan, siis psykoosien välillä. En tiedä johtuuko neurolepteistä vai mistä. Nytkin piti mennä lepäämään kaupassa käynnin jälkeen. Lisäksi viimeisimmän psykoosin jälkeen minulla on ollut ongelmia muistin kanssa. En oikeastaan usko, että minusta olisi työelämään. Harmittaa kyllä, mutta minkäs teet. Tunnen kaiken päälle vielä syyllisyyttä ja häpeää siitä, että olen toisten elätettävänä. Ei tässä itsetunto ole kauhean korkealla, kun ei pysty samoihin asioihin kuin muut.
Ei siitä kannata potea syyllisyyttä, tekee parhaansa tässä elämässä ja koitaa nauttia siitä joka tapauksessa.
Itsellä lääkkeet: Aripipratsoli ja yksi Ketipiror toimii hyvin illalla. Nukun hyvin ja käyn töissä säännöllisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sairastan myös skitsoaffektiivista häiriötä, ja voin kertoa, että ei tämä ole millään asteella mukavaa elämää. Oikeastaan tämä on aika helvettiä, varsinkin ne psykoosijaksot. Olisin mielelläni terve työssäkäyvä ihminen, mutta en ole ja se on vain fakta joka täytyy jotenkin hyväksyä. Haluaisin niin paljon olla normaali ihminen, jolla olisi normaalit ilonaiheet elämässään, kuten työpaikka ja perhe. Niitä minulla ei ole, ja olen sen takia todella kateellinen terveille ihmisille. Tuntuu joskus siltä, että minulla ei ole mitään muuta kuin tämä sairaus ja se täyttää koko elämän. En olisi halunnut tällaista kohtaloa. Kenenkään lapsuuden haave ei ole olla työikäisenä eläkkeellä.
En epäile tuota yhtään. Mut ei teille silti pitäs maksaa niin hyvää elintasoa verorahoista mitä te nyt saatte.
En kyllä koe että elintasoni olisi hyvä. Pikemminkin päinvastoin. Raha riittää juuri ja juuri välttämättömiin asioihin. Saan kuukaudessa noin 1200 euroa. Siitä sitten pitäisi maksaa vuokra, ruuat ja laskut. Koskaan ei jää rahaa säästöön, eikä voi käydä maksullisissa tapahtumissa. Köyhyysrajalla tässä eletään. En edes muista milloin viimeksi ostin vaatteita. Paikkaan reikäiseksi menneet vaatteet. Kaupassa pitää miettiä välillä tosi tarkkaan sen mitä ostaa.
Haluatko mt-häiriöisen ihmisen työkaveriksi?
Jos se on ok, miksi ei?
Omalla kokemuksella, en halua. Pari kertaa on pitänyt pelätä oman turvallisuuden vuoksi. Aina vaaditaan mt-tapauksia töihin. Mutta kuka sellaisen kanssa haluaa työskennellä? Oikeasti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on hieno juttu, että jotkut psykoosiin sairastuneet ovat pystyneet olemaan työelämässä. Minä en ole ollut yhtä onnekas. Olen kärsinyt voimakkaasta väsymyksestä koko sairastelun ajan, siis psykoosien välillä. En tiedä johtuuko neurolepteistä vai mistä. Nytkin piti mennä lepäämään kaupassa käynnin jälkeen. Lisäksi viimeisimmän psykoosin jälkeen minulla on ollut ongelmia muistin kanssa. En oikeastaan usko, että minusta olisi työelämään. Harmittaa kyllä, mutta minkäs teet. Tunnen kaiken päälle vielä syyllisyyttä ja häpeää siitä, että olen toisten elätettävänä. Ei tässä itsetunto ole kauhean korkealla, kun ei pysty samoihin asioihin kuin muut.
Ei siitä kannata potea syyllisyyttä, tekee parhaansa tässä elämässä ja koitaa nauttia siitä joka tapauksessa.
Itsellä lääkkeet: Aripipratsoli ja yksi Ketipiror toimii hyvin illalla. Nukun hyvin ja käyn töissä säännöllisesti.
Millä annostuksella? Itsellä lääkityksenä ketiapiini 800 mg ja brekspipratsoli 2 mg.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on hieno juttu, että jotkut psykoosiin sairastuneet ovat pystyneet olemaan työelämässä. Minä en ole ollut yhtä onnekas. Olen kärsinyt voimakkaasta väsymyksestä koko sairastelun ajan, siis psykoosien välillä. En tiedä johtuuko neurolepteistä vai mistä. Nytkin piti mennä lepäämään kaupassa käynnin jälkeen. Lisäksi viimeisimmän psykoosin jälkeen minulla on ollut ongelmia muistin kanssa. En oikeastaan usko, että minusta olisi työelämään. Harmittaa kyllä, mutta minkäs teet. Tunnen kaiken päälle vielä syyllisyyttä ja häpeää siitä, että olen toisten elätettävänä. Ei tässä itsetunto ole kauhean korkealla, kun ei pysty samoihin asioihin kuin muut.
Ei siitä kannata potea syyllisyyttä, tekee parhaansa tässä elämässä ja koitaa nauttia siitä joka tapauksessa.
Itsellä lääkkeet: Aripipratsoli ja yksi Ketipiror toimii hyvin illalla. Nukun hyvin ja käyn töissä säännöllisesti.
Millä annostuksella? Itsellä lääkityksenä ketiapiini 800 mg ja brekspipratsoli 2 mg.
Tätä nykyä 10 mg Aripipratsoli ja Ketipinor 25 mg (joskus oli jopa 250 mg jos kävin kierroksilla illalla).
Ulkomuodosta jo huomaa, että on niitä ihmisiä jotka eivät vain viitsi.
Vierailija kirjoitti:
Ulkomuodosta jo huomaa, että on niitä ihmisiä jotka eivät vain viitsi.
Sun kommentista jo huomaa, että olet vi ttu pää ihminen
Niin toi ihminen teki TÖITÄ 18v alkaen ja oli opiskellut itselleen ammatin. Mitä paikallaan oloa ja saamattomutta se on? Että minua ärsyttää kaltaisesi kommentoijat, todella karua nähdä miten vähäpätöisenä mielenterveyttä pidetään. Mutta av-lla kaikki johtuu aina siitä että on liian läski, laiha tai heikko. Häpeäisitte edes.