Lue keskustelun säännöt.
Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?
17.05.2023 |
Ihmissuhteet ovat olleet traumojen takia todella vaikeita ja töissäkin traumoista on ollut paljon haittaa. Kuka samaistuu?
Kommentit (3141)
Vierailija kirjoitti:
Mikä on trauma? Minulle on tapahtunut vaikka mitä henkisesti raskasta, esim. olen hoitanut/vahtinut vaikeasti psykoottista perheenjäsentä, toimittanut hänet välillä sairaalaan, käynyt perheterapiassa hänen kanssaan, jne. En vain osaa ottaa niitä kokemuksia traumoina, vaan sellaisina vaikeina juttuina, joita nyt vaan joskus tapahtuu. Hänellä varmasti onkin traumoja edellisestä parisuhteesta yhden järkyttävän häiriintyneen miehen kanssa, mutta ajattelen näin, että en minä ala hänen puolestaan traumatisoitumaan, koska se tästä nyt vielä puuttuisi.
Kai minulla on jokin sellainen kyky vain huokaista ja nakella niskoja ja sitten vaan jatkaa elämää. Se lähinnä stressaa, jos ihmiset työntää väkisin sellaista tunnetilaa, että pitäisi olla enemmän poissa tolaltaan kuin mitä onkaan.
Sanotaanko nyt vaikka näin, että väkivaltaa kaikissa sen muidoissaan, kotona ja koulussa. Alkoholismia, kuolemaa, mielenterveysongelmia perheessä ja oma itsemurhan yritys. Kaikki tämä alle kymmenenvuotiaana.
Siinä lyhykäisyydessään asiat, joiden jälkeen en itse ole vain kyennyt huokaista ja jatkaa niskojani nakellen elämääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
TRIGGERIVAROITUS
Minun kohdallani traumatisoivaa oli toisen vanhempani käyttämää väkivalta (niin henkinen kuin fyysinen), häpeällä kasvattaminen, toisen vanhemman itsemurhayrityksen ja elvytyksen todistaminen ja sairastuminen skitsofreniaan, vanhempien alkoholismi, nuorena seksuaalinen hyväksikäyttö, parisuhdeväkivalta (niin henkinen kuin fyysinen) ja rankan vainoamisen kohteeksi joutuminen yli kolmen vuoden ajaksi. Parempi lopettaa tähän, että anonymiteettini säilyy.
Suorastaan tragikoomista nämä ummikot eli tietämättömät, jotka tulevat ketjuun selittämään, että älä vello menneisyydessä ja blaablaa. Ihan niinkuin kukaan haluaisi edes muistaa tällaisia.
Toisesta ketjussa tuli mieleen kysymys tännekin eli miten syksy on alkanut teillä? Itsellä kesä meni kuin ohi ja ikäviä juttuja. Yleensä olen saanut kesästä voimaa. Nyt pitää pärjätä ilman tätä "varastoa". Silti ehkä vähitellen alkaa helpottaa. Mieliala on hieman rauhoittunut.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on trauma? Minulle on tapahtunut vaikka mitä henkisesti raskasta, esim. olen hoitanut/vahtinut vaikeasti psykoottista perheenjäsentä, toimittanut hänet välillä sairaalaan, käynyt perheterapiassa hänen kanssaan, jne. En vain osaa ottaa niitä kokemuksia traumoina, vaan sellaisina vaikeina juttuina, joita nyt vaan joskus tapahtuu. Hänellä varmasti onkin traumoja edellisestä parisuhteesta yhden järkyttävän häiriintyneen miehen kanssa, mutta ajattelen näin, että en minä ala hänen puolestaan traumatisoitumaan, koska se tästä nyt vielä puuttuisi.
Kai minulla on jokin sellainen kyky vain huokaista ja nakella niskoja ja sitten vaan jatkaa elämää. Se lähinnä stressaa, jos ihmiset työntää väkisin sellaista tunnetilaa, että pitäisi olla enemmän poissa tolaltaan kuin mitä onkaan.
Trauma on sairaus. Siihen sairastuu osa niistä ihmisistä, jotka kokevat asioita, jotka ovat omiaan traumatisoimaan. Jonkun arvion mukaan noin kolmasosa traumatisoituu eli suurin osa ei. Sitten esim. lapsuusaikaisesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä traumatisoituu isompi osa, muttei heistäkään kaikki.
Voit pitää itseäsi parempana, vahvempana tai fiksumpana. Minä pidän sinua onnekkaana.
On myös mahdollista, että tuo aktivoituu vielä joskus myöhemmin. Minäkin pystyin siirtämään lapsuustraumaa 30 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on trauma? Minulle on tapahtunut vaikka mitä henkisesti raskasta, esim. olen hoitanut/vahtinut vaikeasti psykoottista perheenjäsentä, toimittanut hänet välillä sairaalaan, käynyt perheterapiassa hänen kanssaan, jne. En vain osaa ottaa niitä kokemuksia traumoina, vaan sellaisina vaikeina juttuina, joita nyt vaan joskus tapahtuu. Hänellä varmasti onkin traumoja edellisestä parisuhteesta yhden järkyttävän häiriintyneen miehen kanssa, mutta ajattelen näin, että en minä ala hänen puolestaan traumatisoitumaan, koska se tästä nyt vielä puuttuisi.
Kai minulla on jokin sellainen kyky vain huokaista ja nakella niskoja ja sitten vaan jatkaa elämää. Se lähinnä stressaa, jos ihmiset työntää väkisin sellaista tunnetilaa, että pitäisi olla enemmän poissa tolaltaan kuin mitä onkaan.
Trauma on sairaus. Siihen sairastuu osa niistä ihmisistä, jotka kokevat asioita, jotka ovat omiaan traumatisoimaan. Jonkun arvion mukaan noin kolmasosa traumatisoituu eli suurin osa ei. Sitten esim. lapsuusaikaisesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä traumatisoituu isompi osa, muttei heistäkään kaikki.
Voit pitää itseäsi parempana, vahvempana tai fiksumpana. Minä pidän sinua onnekkaana.
On myös mahdollista, että tuo aktivoituu vielä joskus myöhemmin. Minäkin pystyin siirtämään lapsuustraumaa 30 vuotta.
Täsmennän vastaustani. Kun traumat pilaavat elämää, kyseessä on PTSD tai C-PTSD. Tässä ketjussa helppouden vuoksi puhutaan traumasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että ei tunnu miltään, kun tapahtuu jotain kamalaa, on merkki siitä, että kaikki ei mene ok. Kun asiat menevät terveesti, ihminen tuntee asiaan liittyvät vaikeat tunteet ja toipuu niistä ja jatkaa elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut apua terapiasta, mutta silti traumat vaivaavat. Tuntuu ettei ns. normaalitasolle siirtyminen elämässä ole mahdollista, jos on kokenut paljon kaikkea.
En muista kohdanneeni yhtäkään traumapotilasta, jotka olisivat terapian avulla tulleet kuntoon. Rikkinäisyyden kanssa joutuu opetella elämään.
Tavallinen terapia ei auta, sen pitäisi olla traumaterapiaa. Kovin vaikea saada tänä päivänä terapiaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En traumoineni voi ymmärtää, miten normaali ihminen voi ihmissuhteissa luottaa ja olla ajattelematta kaiken maailman kauhuskenaarioita. Miten ne asiat eivät muka häiritse heitä ollenkaan, että vaikkapa kumppani viilettää ulkona ja tutustuu uusiin vastakkaisenkin sukupuolen tyyppeihin, jotka minun silmissäni olisivat ainoastaan potentiaalisia pettämiskumppaneita. Voiko muka olla niin varma itsestään että kelpaa kaikin puolin eikä tule petetyksi. Vai onko kyse ennemmin siitä, ettei kuitenkaan ole heittäytynyt juttuun niin täysillä ja se on oikeastaan ihan sama vaikka toinen siitä häipyisikin vieraan matkaan.
Pettäminen riippuu arvoista ja suhteesta, ei tilaisuuksista. Jokainen onnistuu pettämään halutessaan ja taas olemaan pettämättä halutessaan.
Jos mä en saa edes parisuhdetta vaikka haluan, niin miten sitten halutessani voisin pettää. Väittäisin ettei kaikilta onnistu vaikka haluaisikin, kun ei niitä tarjokkaita nyt ihan ovista ja ikkunoista tunge.
Tästä syystä uskollisuus onkin monessa parisuhteessa valheellista, koska ei vain ole tullut juurikan niitä tilaisuuksia missä pettäminen toteutuisi.
Rima vaan tarpeeksi alas ja yritystä kehiin otollisessa ympäristössä. Jos siis on pakottava tarve saada pettää. Onnistuu kyllä.
Mitäs järkeä tuollaisessakin nyt on. Eikös se pettäminen yleensä tapahdu itseä kiinnostavien yksilöiden kanssa koska ei yksinkertaisesti voi vastustaa houkutusta, eikä niin että no otanpa nyt vastenmielisesti tuosta tuollaisen ällötyksen koska pakko pettää.
Ei, vaan siksi koska pettäjä haluaa pettää. Ja siihen käy kuka tahansa. "Ei kyntömies vakoaan valitse."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En traumoineni voi ymmärtää, miten normaali ihminen voi ihmissuhteissa luottaa ja olla ajattelematta kaiken maailman kauhuskenaarioita. Miten ne asiat eivät muka häiritse heitä ollenkaan, että vaikkapa kumppani viilettää ulkona ja tutustuu uusiin vastakkaisenkin sukupuolen tyyppeihin, jotka minun silmissäni olisivat ainoastaan potentiaalisia pettämiskumppaneita. Voiko muka olla niin varma itsestään että kelpaa kaikin puolin eikä tule petetyksi. Vai onko kyse ennemmin siitä, ettei kuitenkaan ole heittäytynyt juttuun niin täysillä ja se on oikeastaan ihan sama vaikka toinen siitä häipyisikin vieraan matkaan.
Pettäminen riippuu arvoista ja suhteesta, ei tilaisuuksista. Jokainen onnistuu pettämään halutessaan ja taas olemaan pettämättä halutessaan.
Jos mä en saa edes parisuhdetta vaikka haluan, niin miten sitten halutessani voisin pettää. Väittäisin ettei kaikilta onnistu vaikka haluaisikin, kun ei niitä tarjokkaita nyt ihan ovista ja ikkunoista tunge.
Tästä syystä uskollisuus onkin monessa parisuhteessa valheellista, koska ei vain ole tullut juurikan niitä tilaisuuksia missä pettäminen toteutuisi.
Rima vaan tarpeeksi alas ja yritystä kehiin otollisessa ympäristössä. Jos siis on pakottava tarve saada pettää. Onnistuu kyllä.
Mitäs järkeä tuollaisessakin nyt on. Eikös se pettäminen yleensä tapahdu itseä kiinnostavien yksilöiden kanssa koska ei yksinkertaisesti voi vastustaa houkutusta, eikä niin että no otanpa nyt vastenmielisesti tuosta tuollaisen ällötyksen koska pakko pettää.
Ei, vaan siksi koska pettäjä haluaa pettää. Ja siihen käy kuka tahansa. "Ei kyntömies vakoaan valitse."
Kyllä. Haetaan itsetunnon kohotusta, jännitystä, uutuudenviehätystä, kaatoa, toteutetaan seksiaddiktioa jne. Siinä kiinnostaa jo aika moni, joitakin ihan kaikki.
Sellainen romantisoitu näkemys on se, että kohtaa jotain niin vastustamatonta, ettei onnistu pysymään erossa. Toki joskus noitakin tapahtuu, mutta he eivät ole sarjapettäjiä vaan usein lähtevät kokonaan sen toisen matkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On joo, mut ei siitä sen enmpää.
Mä olen kärsinyt mielenterveys ongelmista 25v. Valitettavasti perheeni on kärsinyt niistä myös. Aika näyttää miten traumaattisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on trauma? Minulle on tapahtunut vaikka mitä henkisesti raskasta, esim. olen hoitanut/vahtinut vaikeasti psykoottista perheenjäsentä, toimittanut hänet välillä sairaalaan, käynyt perheterapiassa hänen kanssaan, jne. En vain osaa ottaa niitä kokemuksia traumoina, vaan sellaisina vaikeina juttuina, joita nyt vaan joskus tapahtuu. Hänellä varmasti onkin traumoja edellisestä parisuhteesta yhden järkyttävän häiriintyneen miehen kanssa, mutta ajattelen näin, että en minä ala hänen puolestaan traumatisoitumaan, koska se tästä nyt vielä puuttuisi.
Kai minulla on jokin sellainen kyky vain huokaista ja nakella niskoja ja sitten vaan jatkaa elämää. Se lähinnä stressaa, jos ihmiset työntää väkisin sellaista tunnetilaa, että pitäisi olla enemmän poissa tolaltaan kuin mitä onkaan.
Trauma on sairaus. Siihen sairastuu osa niistä ihmisistä, jotka kokevat asioita, jotka ovat omiaan traumatisoimaan. Jonkun arvion mukaan noin kolmasosa traumatisoituu eli suurin osa ei. Sitten esim. lapsuusaikaisesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä traumatisoituu isompi osa, muttei heistäkään kaikki.
Voit pitää itseäsi parempana, vahvempana tai fiksumpana. Minä pidän sinua onnekkaana.
On myös mahdollista, että tuo aktivoituu vielä joskus myöhemmin. Minäkin pystyin siirtämään lapsuustraumaa 30 vuotta.
Trauma ei ole sairaus, vaan trauma on seuraus jostakin fyysisestä tai psyykkisestä. Kun traumaa hoidetaan, pitää siis keskittyä siihen alkusyyhyn myös, ei ainoastaan sen aiheuttamaan seuraukseen eli sen taruman hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on trauma? Minulle on tapahtunut vaikka mitä henkisesti raskasta, esim. olen hoitanut/vahtinut vaikeasti psykoottista perheenjäsentä, toimittanut hänet välillä sairaalaan, käynyt perheterapiassa hänen kanssaan, jne. En vain osaa ottaa niitä kokemuksia traumoina, vaan sellaisina vaikeina juttuina, joita nyt vaan joskus tapahtuu. Hänellä varmasti onkin traumoja edellisestä parisuhteesta yhden järkyttävän häiriintyneen miehen kanssa, mutta ajattelen näin, että en minä ala hänen puolestaan traumatisoitumaan, koska se tästä nyt vielä puuttuisi.
Kai minulla on jokin sellainen kyky vain huokaista ja nakella niskoja ja sitten vaan jatkaa elämää. Se lähinnä stressaa, jos ihmiset työntää väkisin sellaista tunnetilaa, että pitäisi olla enemmän poissa tolaltaan kuin mitä onkaan.
Trauma on sairaus. Siihen sairastuu osa niistä ihmisistä, jotka kokevat asioita, jotka ovat omiaan traumatisoimaan. Jonkun arvion mukaan noin kolmasosa traumatisoituu eli suurin osa ei. Sitten esim. lapsuusaikaisesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä traumatisoituu isompi osa, muttei heistäkään kaikki.
Voit pitää itseäsi parempana, vahvempana tai fiksumpana. Minä pidän sinua onnekkaana.
On myös mahdollista, että tuo aktivoituu vielä joskus myöhemmin. Minäkin pystyin siirtämään lapsuustraumaa 30 vuotta.
Trauma ei ole sairaus, vaan trauma on seuraus jostakin fyysisestä tai psyykkisestä. Kun traumaa hoidetaan, pitää siis keskittyä siihen alkusyyhyn myös, ei ainoastaan sen aiheuttamaan seuraukseen eli sen taruman hoitoon.
Posttraumaattinen stressihäiriö on tautiluokituksessa ja sairaus. Kuten täsmensin seuraavassa viestissä, itse trauma ei ole sairaus, mutta siitä toipumattomuus on ja siitä tässä ketjussa keskustellaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on trauma? Minulle on tapahtunut vaikka mitä henkisesti raskasta, esim. olen hoitanut/vahtinut vaikeasti psykoottista perheenjäsentä, toimittanut hänet välillä sairaalaan, käynyt perheterapiassa hänen kanssaan, jne. En vain osaa ottaa niitä kokemuksia traumoina, vaan sellaisina vaikeina juttuina, joita nyt vaan joskus tapahtuu. Hänellä varmasti onkin traumoja edellisestä parisuhteesta yhden järkyttävän häiriintyneen miehen kanssa, mutta ajattelen näin, että en minä ala hänen puolestaan traumatisoitumaan, koska se tästä nyt vielä puuttuisi.
Kai minulla on jokin sellainen kyky vain huokaista ja nakella niskoja ja sitten vaan jatkaa elämää. Se lähinnä stressaa, jos ihmiset työntää väkisin sellaista tunnetilaa, että pitäisi olla enemmän poissa tolaltaan kuin mitä onkaan.
Trauma on sairaus. Siihen sairastuu osa niistä ihmisistä, jotka kokevat asioita, jotka ovat omiaan traumatisoimaan. Jonkun arvion mukaan noin kolmasosa traumatisoituu eli suurin osa ei. Sitten esim. lapsuusaikaisesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä traumatisoituu isompi osa, muttei heistäkään kaikki.
Voit pitää itseäsi parempana, vahvempana tai fiksumpana. Minä pidän sinua onnekkaana.
On myös mahdollista, että tuo aktivoituu vielä joskus myöhemmin. Minäkin pystyin siirtämään lapsuustraumaa 30 vuotta.
Trauma ei ole sairaus, vaan trauma on seuraus jostakin fyysisestä tai psyykkisestä. Kun traumaa hoidetaan, pitää siis keskittyä siihen alkusyyhyn myös, ei ainoastaan sen aiheuttamaan seuraukseen eli sen taruman hoitoon.
No joo, siis siinä mielessä että se on tapahtumasta saatu vamma, joka saattaa johtaa liitännäissairauksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumojen takia elämästä ei myöskään voi kertoa muille kovin avoimesti, koska ihmiset alkavat hylkiä sinua, jos ahdistuvat kuulemastaan. Päällä on jatkuva itsesensuuri, koska pelkää muuten tulevansa taas kerran kokonaan hylätyksi.
Tämä vaikuttaa yllättävän paljon mm. uusien ystävyyssuhteiden solmimiseen, kun ei voi avoimesti olla täysin oma itsensä muiden reaktioiden takia.
Käyn itse juuri terapiaa, jossa puin tätä asiaa. Muuten elämässä on kaikki ok, mutta läheisiä ystäviä ei juuri ole. Uskon että terapian avulla kykenen ajan myötä muuttumaan sosiaalisemmaksi, mutta helppoa se ei ole.
On ihan ok olla epäsosiaalinen.
Tämä on ihan mielettömän hyvä ja valaiseva video!
https://www.youtube.com/live/QNKnQqs3Mo4?si=Tsa5iOssomRBMgYW
Vierailija kirjoitti:
Mikä on trauma? Minulle on tapahtunut vaikka mitä henkisesti raskasta, esim. olen hoitanut/vahtinut vaikeasti psykoottista perheenjäsentä, toimittanut hänet välillä sairaalaan, käynyt perheterapiassa hänen kanssaan, jne. En vain osaa ottaa niitä kokemuksia traumoina, vaan sellaisina vaikeina juttuina, joita nyt vaan joskus tapahtuu. Hänellä varmasti onkin traumoja edellisestä parisuhteesta yhden järkyttävän häiriintyneen miehen kanssa, mutta ajattelen näin, että en minä ala hänen puolestaan traumatisoitumaan, koska se tästä nyt vielä puuttuisi.
Kai minulla on jokin sellainen kyky vain huokaista ja nakella niskoja ja sitten vaan jatkaa elämää. Se lähinnä stressaa, jos ihmiset työntää väkisin sellaista tunnetilaa, että pitäisi olla enemmän poissa tolaltaan kuin mitä onkaan.
https://www.terveyskirjasto.fi/pla00031
"Traumalla tarkoitetaan olomassaolon jatkuvuutta tai ihmisen koskemattomuutta uhkaavaa tapahtumaa tai tapahtumien sarjaa, joka ylittää sieto- ja käsittelykyvyn."
Ole tyytyväinen, ettet ole joutunut tuollaista kokemaan.
Vierailija kirjoitti:
Se, että ei tunnu miltään, kun tapahtuu jotain kamalaa, on merkki siitä, että kaikki ei mene ok. Kun asiat menevät terveesti, ihminen tuntee asiaan liittyvät vaikeat tunteet ja toipuu niistä ja jatkaa elämäänsä.
Minulle kävi oikeastaan näin. Sillä hetkellä, kun koin ikävyyksiä niin en tuntenut niin voimakkaasti. Olin jo kotoa käsin oppinut olemaan reagoimatta sen enempää. Ajattelin myös, että kun se kaikki loppuu niin elämäni paranee. Niin ei vaan käynyt ja tunteet vyöryivät päälle yhä enemmän. Olin jossakin horroksessa vuosia ja sitten heräsin.
Mikä on trauma? Minulle on tapahtunut vaikka mitä henkisesti raskasta, esim. olen hoitanut/vahtinut vaikeasti psykoottista perheenjäsentä, toimittanut hänet välillä sairaalaan, käynyt perheterapiassa hänen kanssaan, jne. En vain osaa ottaa niitä kokemuksia traumoina, vaan sellaisina vaikeina juttuina, joita nyt vaan joskus tapahtuu. Hänellä varmasti onkin traumoja edellisestä parisuhteesta yhden järkyttävän häiriintyneen miehen kanssa, mutta ajattelen näin, että en minä ala hänen puolestaan traumatisoitumaan, koska se tästä nyt vielä puuttuisi.
Kai minulla on jokin sellainen kyky vain huokaista ja nakella niskoja ja sitten vaan jatkaa elämää. Se lähinnä stressaa, jos ihmiset työntää väkisin sellaista tunnetilaa, että pitäisi olla enemmän poissa tolaltaan kuin mitä onkaan.