Lue keskustelun säännöt.
Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?
17.05.2023 |
Ihmissuhteet ovat olleet traumojen takia todella vaikeita ja töissäkin traumoista on ollut paljon haittaa. Kuka samaistuu?
Kommentit (3141)
Vierailija kirjoitti:
En ole ihan varma kuuluuko tänne, mutta kokeillaan.
Olen yh- feministin kasvattams
a poika/nykyään toki mies. Ei saanut urrossorsia syöttää, eikä painia pihalla.
Olen nykyään sinkku ja aina kun juttelen naisen kanssa tunnen olevani likainen ja ilkeä. Tätä tunnetta ei voi pestä pois. Olkaa feministi äidit varovaisia poikien kanssa. Ihan oikeasti.
Joo, ei ole kivaa, ei. Urossorsia ei saa syöttää???
Sama neuvo kuin muillekin, terapiasta voisi olla apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ihan varma kuuluuko tänne, mutta kokeillaan.
Olen yh- feministin kasvattams
a poika/nykyään toki mies. Ei saanut urrossorsia syöttää, eikä painia pihalla.
Olen nykyään sinkku ja aina kun juttelen naisen kanssa tunnen olevani likainen ja ilkeä. Tätä tunnetta ei voi pestä pois. Olkaa feministi äidit varovaisia poikien kanssa. Ihan oikeasti.
Joo, ei ole kivaa, ei. Urossorsia ei saa syöttää???
Sama neuvo kuin muillekin, terapiasta voisi olla apua.
Ei saanut syörrää ei, koska ne olivat ahneita paskiaisia. Täyytyi antaa kaikki naarille ja poikueelle.
Mulla on paska isä, joka on traumatisoinut. Olen tehnyt työtä sen eteen, että olen erottanut hänet päästään vialliseksi henkilöksi, en miessukupuolen edustajaksi. On paljon hyviä ja fiksuja miehiä.
Toivon, että saisit apua ja oppisit erottamaan sairaan ja haitallisen äitisi muista naisista ja myös opetella tuntemaan vetoa niitä tasapainoisempia, ehkä tylsiltäkin vaikuttavia naisia kohtaan.
Itse olen hyvin masentunut ja ilmeisesti traumatisoitunut jollain tasolla. Samalla mietin kuitenkin, että ei se nyt niin kamalaa ollut ja kokeehan moni paljon pahempaakin. Mistä tiedän, mikä on totta ja mikä ei?
Vierailija kirjoitti:
Itse olen hyvin masentunut ja ilmeisesti traumatisoitunut jollain tasolla. Samalla mietin kuitenkin, että ei se nyt niin kamalaa ollut ja kokeehan moni paljon pahempaakin. Mistä tiedän, mikä on totta ja mikä ei?
Ihan samoissa tuntemuksissa mennyt viime viikot. Onneksi minulla on ihminen, joka palauttaa maanpinnalle ja realiteetteihin.
Kyllä, se todellakin tapahtui. Ei, en ollut syyllinen. Kyllä, tapahtuneesta voi todellakin traumatisoitua. Kyllä, on lupa tuntea kipua, vaikka johonkin muuhun sattuisi vielä pahemmin. Kyllä, olen hoidon ja avun arvoinen. Kyllä, minulla, elämälläni ja tarpeillani on merkitystä ja ne ovat tärkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ihan varma kuuluuko tänne, mutta kokeillaan.
Olen yh- feministin kasvattams
a poika/nykyään toki mies. Ei saanut urrossorsia syöttää, eikä painia pihalla.
Olen nykyään sinkku ja aina kun juttelen naisen kanssa tunnen olevani likainen ja ilkeä. Tätä tunnetta ei voi pestä pois. Olkaa feministi äidit varovaisia poikien kanssa. Ihan oikeasti.
Joo, ei ole kivaa, ei. Urossorsia ei saa syöttää???
Sama neuvo kuin muillekin, terapiasta voisi olla apua.
Ei saanut syörrää ei, koska ne olivat ahneita paskiaisia. Täyytyi antaa kaikki naarille ja poikueelle.
Todella surullista!
Olit poika ja kasvamassa mieheksi ja äitisi opetti sinulle, että miehet ovat ahneita paskiaisia ja muutenkin ilmeisesti pohjasakkaa. Eli todellisuudessa hän opetti, että sinä olet huonompi kuin naiset ja pohjasakkaa. Järkyttävää!!!
Miten tämä on vaikuttanut sinun omakuvaasi miehenä? Koetko itsesi ahneeksi paskiaiseksi?
Ihan turhaan!
Koita pääästä terapiaan ja vaikka johonkin miesporukkaan saamaan hyvää miehenmallia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ihan varma kuuluuko tänne, mutta kokeillaan.
Olen yh- feministin kasvattams
a poika/nykyään toki mies. Ei saanut urrossorsia syöttää, eikä painia pihalla.
Olen nykyään sinkku ja aina kun juttelen naisen kanssa tunnen olevani likainen ja ilkeä. Tätä tunnetta ei voi pestä pois. Olkaa feministi äidit varovaisia poikien kanssa. Ihan oikeasti.
Joo, ei ole kivaa, ei. Urossorsia ei saa syöttää???
Sama neuvo kuin muillekin, terapiasta voisi olla apua.
Ei saanut syörrää ei, koska ne olivat ahneita paskiaisia. Täyytyi antaa kaikki naarille ja poikueelle.
Seuraappa naakkojen touhuja niistä löytyy ihmisten pahimmat piirteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ihan varma kuuluuko tänne, mutta kokeillaan.
Olen yh- feministin kasvattams
a poika/nykyään toki mies. Ei saanut urrossorsia syöttää, eikä painia pihalla.
Olen nykyään sinkku ja aina kun juttelen naisen kanssa tunnen olevani likainen ja ilkeä. Tätä tunnetta ei voi pestä pois. Olkaa feministi äidit varovaisia poikien kanssa. Ihan oikeasti.
Joo, ei ole kivaa, ei. Urossorsia ei saa syöttää???
Sama neuvo kuin muillekin, terapiasta voisi olla apua.
Ei saanut syörrää ei, koska ne olivat ahneita paskiaisia. Täyytyi antaa kaikki naarille ja poikueelle.
Tiedän, että tämä ei auta yhtään, mutta sanonpa silti (olen itsekin oman vanhempani traumatisoima, tosin niin, että itse tyttö ja isä se pahis).
Äitisi piti sinua poikueena ja isääsi ahneena paskiaisuroksena.
Äidilläsi on luultavasti pahemman kerran häikkää mielenterveydessä tai persoonassa, joten hänen juttunsa olisi muutenkin hyvä laittaa omaan kontekstiinsa ja olla antamatta niille liikaa painoarvoa.
Sinä olet arvokas ja saat olla mies. Vaikka äitisi ei nähnyt miehissä hyvää niin kyllä miehisiä hyviä piirteitä on paljon. Yksilö on aina yksilö, ahneita paskiaisia on naisissa ja miehissä molemmissa ja niitä hyviä tyyppejä myös. Pitää vaan katsoa, että oma käytös on sitä hyvän tyypin käytöstä niin voi kulkea pystypäin ja selviää elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli traumaattinen lapsuus monessakin mielessä, mutta olen elänyt kotoa lähdettyäni hyvän ja antoisan elämän. Parisuhdetta en ole kuitenkaan koskaan solminut, enkä hankkinut lapsia, koska olen pelännyt vieväni traumojani tiedostamattani eteenpäin.
Suvussani on jonkin verran dementiaa esiintynyt, tosin väki on ollut hyvin pitkäikäistäkin, dementia on puhjennut hyvin korkeassa iässä. Mutta geenilotossa saattaa meikäläisellekin tautia pukata, ja se on tietyllä tapaa katkera paikka - dementikot yleensä taantuvat muistamaan lapsuuttaan ja muistavatkin ne tapahtumat hyvin. Minulle kävisi kuin aikoinaan Rita Hayworthille: lapsuus oli täynnä kamalia asioita ja ne eletään läpi joka päivä. Niillä. joilla on ollut onnellinen, aurinkoinen lapsuus, saavat olla onnellisia tässäkin asiassa.
Voi ei. Jos noin voi käydä niin apua! Mun lapsuus oli ihan hirveää selviytymistaistelua päivästä toiseen, ja jos se luuppi palaa niin ei kiitos! Pitänee harkita sitten muita vaihtoehtoja, jos muistosairaus diagnoosi napsahtaa.. koska lapsuuteni kauhuja en suostu uudelleen elämään läpi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ihan varma kuuluuko tänne, mutta kokeillaan.
Olen yh- feministin kasvattams
a poika/nykyään toki mies. Ei saanut urrossorsia syöttää, eikä painia pihalla.
Olen nykyään sinkku ja aina kun juttelen naisen kanssa tunnen olevani likainen ja ilkeä. Tätä tunnetta ei voi pestä pois. Olkaa feministi äidit varovaisia poikien kanssa. Ihan oikeasti.
Joo, ei ole kivaa, ei. Urossorsia ei saa syöttää???
Sama neuvo kuin muillekin, terapiasta voisi olla apua.
Ei saanut syörrää ei, koska ne olivat ahneita paskiaisia. Täyytyi antaa kaikki naarille ja poikueelle.
Mä en vihaa miehiä, mutta saattaisin itsekin tarkoituksella yrittää syöttää niitä poikueen kanssa vaappuvia äitisorsia kuin ketterämmin ja hanakammin apajilla olevia koiraita. Jos taas se koiras olisi vaikka loukkaantunut niin sitten sitä, ennen niitä terveitä, sukupuolesta riippumatta. Eli olen aina underdogin puolella, ja tunnen monia kaltaisiani. Olisiko äitisi "säännössä"siis ollut kyse enemmänkin tästä, ja sitten lapsen aivoillasi tulkitsit sen johtuvan siitä että äitisi vihaa kaikkia uroksia? :D -eri kuin kaikki edelliset
Uskotko että joku haluaisi elää traumojensa kanssa, tai ei haluaisi käsitellä ja liikkua elämässä eteenpäin. On varmasti monia syitä sille minkä takia käsittely voi olla erittäin hankalaa, lisäksi, osalla kovia kokeneista jo pelkkä käsittely voi romahduttaa mielenterveyden ja ajaa masennukseen.
On hienoa että sinä olet pystynyt käsittelemään oman menneisyytesi, mutta olisin hiukan huomaavaisempi niitä kohtaan, jotka eivät ole tässä onnistuneet.
Mikäli haluat olla muille hyödyksi, yksi mahdollisuus olisi kuvata omaa traumaa ja sitä miten onnistuit ongelman käsittelemään ja liikkumaan elämässäsi eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin käsitellyt kaikki traumani ja siirtynyt elämässäni eteenpäin.
Miksi jumittaisin menneessä mihin en voi vaikuttaa mitenkään? Vain tulevaisuudella on merkitystä.
Uskotko että joku haluaisi elää traumojensa kanssa, tai ei haluaisi käsitellä ja liikkua elämässä eteenpäin. On varmasti monia syitä sille minkä takia käsittely voi olla erittäin hankalaa, lisäksi, osalla kovia kokeneista jo pelkkä käsittely voi romahduttaa mielenterveyden ja ajaa masennukseen.
On hienoa että sinä olet pystynyt käsittelemään oman menneisyytesi, mutta olisin hiukan huomaavaisempi niitä kohtaan, jotka eivät ole tässä onnistuneet.
Mikäli haluat olla muille hyödyksi, yksi mahdollisuus olisi kuvata omaa traumaa ja sitä miten onnistuit ongelman käsittelemään ja liikkumaan elämässäsi eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin käsitellyt kaikki traumani ja siirtynyt elämässäni eteenpäin.
Miksi jumittaisin menneessä mihin en voi vaikuttaa mitenkään? Vain tulevaisuudella on merkitystä.
Uskotko että joku haluaisi elää traumojensa kanssa, tai ei haluaisi käsitellä ja liikkua elämässä eteenpäin. On varmasti monia syitä sille minkä takia käsittely voi olla erittäin hankalaa, lisäksi, osalla kovia kokeneista jo pelkkä käsittely voi romahduttaa mielenterveyden ja ajaa masennukseen.
On hienoa että sinä olet pystynyt käsittelemään oman menneisyytesi, mutta olisin hiukan huomaavaisempi niitä kohtaan, jotka eivät ole tässä onnistuneet.
Mikäli haluat olla muille hyödyksi, yksi mahdollisuus olisi kuvata omaa traumaa ja sitä miten onnistuit ongelman käsittelemään ja liikkumaan elämässäsi eteenpäin.
No ei ole tuo mitään käsitellyt. Jos olisi, ei kirjoittaisi noin. On vaan päättänyt haudata kaiken ja olla kova ja pitää itkupilleinä niitä, jotka eivät tee samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut apua terapiasta, mutta silti traumat vaivaavat. Tuntuu ettei ns. normaalitasolle siirtyminen elämässä ole mahdollista, jos on kokenut paljon kaikkea.
En muista kohdanneeni yhtäkään traumapotilasta, jotka olisivat terapian avulla tulleet kuntoon. Rikkinäisyyden kanssa joutuu opetella elämään.
Terapiassa on se huono puoli, että siinä jäädään märehtimään niitä traumoja. Oikeasti pitäisi opettaa kuinka siirtää vanhat traumat jonnekin taustalle. Itse pärjään ihan hyvin. Ainoa mistä on oleellista haittaa on se OCD joka aiheuttaa pakkoajatuksia. Joskus sen kanssa eläminen sujuu, mutta valitettavasti joskus painaa päälle. Keltään en ole saanut apua noiden oireiden käsittelyyn, vaan yritän vaan elää niiden kanssa.
Mua harmittaa, kun jotkut suosii täällä sitä, että traumatisoineita tapahtumia ei käsitellä ja korostetaan sitä kuinka itse on jättänyt asiat taakse eikä "märehdi" eikä "vello" traumoissa. Miksi ei nähdä sitä arvoa, mikä traumojen läpityöstämisellä on? Kun niitä saa "jauhaa" läpi, niihin liittyvät tunteet haalenee ja vasta tällöin ne menettävät vaikutusvoimansa. Oikeasti vasta silloin asiat voi jättää menestyksekkäästi taakseen.
Mun mielestä tällaiseen ketjuun ei pitäisi tulla nostamaan itseään muiden yläpuolelle muutenkaan (en nyt viittaa edelliseen kirjoittajaan, vaan joihinkin aiempiin kehuskelijoihin). Ihmiset toipuu eri tavalla, eri vauhdissa. Jokaisella on oma prosessinsa ja se ansaitsee kunnioituksensa. Jotkut ei meinaa toipua lainkaan ja silti hekin ansaitsevat kunnioitusta. Ei kaikesta voi noin vaan toipua.
Vierailija kirjoitti:
Mua harmittaa, kun jotkut suosii täällä sitä, että traumatisoineita tapahtumia ei käsitellä ja korostetaan sitä kuinka itse on jättänyt asiat taakse eikä "märehdi" eikä "vello" traumoissa. Miksi ei nähdä sitä arvoa, mikä traumojen läpityöstämisellä on? Kun niitä saa "jauhaa" läpi, niihin liittyvät tunteet haalenee ja vasta tällöin ne menettävät vaikutusvoimansa. Oikeasti vasta silloin asiat voi jättää menestyksekkäästi taakseen.
Mun mielestä tällaiseen ketjuun ei pitäisi tulla nostamaan itseään muiden yläpuolelle muutenkaan (en nyt viittaa edelliseen kirjoittajaan, vaan joihinkin aiempiin kehuskelijoihin). Ihmiset toipuu eri tavalla, eri vauhdissa. Jokaisella on oma prosessinsa ja se ansaitsee kunnioituksensa. Jotkut ei meinaa toipua lainkaan ja silti hekin ansaitsevat kunnioitusta. Ei kaikesta voi noin vaan toipua.
Samaa mieltä! Lisäisin vain sen näkökulman, että on kuitenkin mun mielestä ihan hyvä jos traumoista edes hieman toipuneet tuo täällä myös esiin omia tarinoitaan ja keinojaan. Niistä saattaa ensinnäkin olla hyötyä joillekin (ei tietenkään kaikille, koska kaikkien tapaukset on uniikkeja) ja toisaalta ne saattavat pitää yllä toivoa muissakin.
Eli jos ketju olisi pelkkää "vellomista", niin itse en ainakaan kestäisi kauaa lukea, kun siitä tulee olo että tästä ei voi selvitä vaikka mitä tekisi. Tietty jotkut ei koskaan toivu, mutta sitä ei voi tietää koskaan varmuudella. Niin kauan kun on elämään on toivoa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua harmittaa, kun jotkut suosii täällä sitä, että traumatisoineita tapahtumia ei käsitellä ja korostetaan sitä kuinka itse on jättänyt asiat taakse eikä "märehdi" eikä "vello" traumoissa. Miksi ei nähdä sitä arvoa, mikä traumojen läpityöstämisellä on? Kun niitä saa "jauhaa" läpi, niihin liittyvät tunteet haalenee ja vasta tällöin ne menettävät vaikutusvoimansa. Oikeasti vasta silloin asiat voi jättää menestyksekkäästi taakseen.
Mun mielestä tällaiseen ketjuun ei pitäisi tulla nostamaan itseään muiden yläpuolelle muutenkaan (en nyt viittaa edelliseen kirjoittajaan, vaan joihinkin aiempiin kehuskelijoihin). Ihmiset toipuu eri tavalla, eri vauhdissa. Jokaisella on oma prosessinsa ja se ansaitsee kunnioituksensa. Jotkut ei meinaa toipua lainkaan ja silti hekin ansaitsevat kunnioitusta. Ei kaikesta voi noin vaan toipua.
Samaa mieltä! Lisäisin vain sen näkökulman, että on kuitenkin mun mielestä ihan hyvä jos traumoista edes hieman toipuneet tuo täällä myös esiin omia tarinoitaan ja keinojaan. Niistä saattaa ensinnäkin olla hyötyä joillekin (ei tietenkään kaikille, koska kaikkien tapaukset on uniikkeja) ja toisaalta ne saattavat pitää yllä toivoa muissakin.
Eli jos ketju olisi pelkkää "vellomista", niin itse en ainakaan kestäisi kauaa lukea, kun siitä tulee olo että tästä ei voi selvitä vaikka mitä tekisi. Tietty jotkut ei koskaan toivu, mutta sitä ei voi tietää koskaan varmuudella. Niin kauan kun on elämään on toivoa!
Totta kai se on hyvä, mutta sillä on tosi paljon merkitystä miten sitä asiaa tuodaan esiin. Leimataanko muut märehtijöiksi ja nostetaan itseä vai vilpittömästi vain kerrotaan omasta toipumisesta tekemättä muita siinä samalla huonoimmiksi.
Hei oletteko te muut työkyvyttömät onnistuneet tulemaan sinuiksi tilanteenne kanssa ja, jos olette, niin miten?
Minäkin olen vakavasti traumatisoitunut ihmissuhteissa eli siis muiden ihmisten takia, mutta silti koen erittäin voimakasta häpeää sekä huonommuuden kokemusta siitä, että en ole töissä enkä työkykyinen. Olen yrittänyt työstää tätä asiaa ja hyväksyä tilanteeni, mutta en onnistu tulemaan sinuiksi työkyvyttömyyteni suhteen.
Nykyisen hallituksen suunnitelmat ja näkemykset ovat entisestään pahentaneet oloani, minulla on alkanut mm.pakkoajatukset ja pelko on lisääntynyt ja olen nyt vain entistä kauempana työkykyisestä.
Mielelläni kuulisin miten teillä muilla asian laita on. Kiitos jo etukäteen.
Sinä moderaattori joka poistit aloitukseni jossa pyysin paikkaa jossa sairauttani hoidetaan: Etsin sinun IP-osoitteesi ja kidutan sinua ja laitan sinulle selväksi että et poista enää yhtäkään aloitusta
Mulla oli traumaattinen lapsuus monessakin mielessä, mutta olen elänyt kotoa lähdettyäni hyvän ja antoisan elämän. Parisuhdetta en ole kuitenkaan koskaan solminut, enkä hankkinut lapsia, koska olen pelännyt vieväni traumojani tiedostamattani eteenpäin.
Suvussani on jonkin verran dementiaa esiintynyt, tosin väki on ollut hyvin pitkäikäistäkin, dementia on puhjennut hyvin korkeassa iässä. Mutta geenilotossa saattaa meikäläisellekin tautia pukata, ja se on tietyllä tapaa katkera paikka - dementikot yleensä taantuvat muistamaan lapsuuttaan ja muistavatkin ne tapahtumat hyvin. Minulle kävisi kuin aikoinaan Rita Hayworthille: lapsuus oli täynnä kamalia asioita ja ne eletään läpi joka päivä. Niillä. joilla on ollut onnellinen, aurinkoinen lapsuus, saavat olla onnellisia tässäkin asiassa.