Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?

2/2

Minulla ei ole perhettä, ei ystäviä, kukaan ei edes muista minua (ja hyvä niin, koska pelkään että muistaisivat kaiken sen pahan mitä tahtomattani aiheutan, ja häpeän sitä). Joku myöhemmässä viestissä kehoitti antaa ajan kulua. Olen odottanut sitä parempaa huomista monta vuosikymmentä, eihän sellaista ole tullut. Ei tuolla ajan kulumisella ole mitään oikeaa funktiota. Olotila on sama tänään, huomenna ja 10 vuotta sitten.

Näkökulma: diagnoosi ei määritä ihmisyyttä, se on ehkä tapa ymmärtää ihmisyyttä, mikä on mennyt överiksi monella.

Minulla oli ensin DID ja keskivaikea mesennus, kymmenen vuoden kuluttua skitsoaffektiivinen häiriö ja epävakaa persoonallisuushäiriö.

Lapsuuteni kiintymyssuhdemalli oli ns.kaoottinen, mutta silti olen elossa.

En usko tuohon sielun/persoonan diagnosointiin, koska tiedän ihmisiä, jotka ovat hetken turvassa oltuaan päässeet yli suurinpiirtein mistä vain.

Kyllä meitä ohtalotovereita riittä tällä saralla. Traumatusoituneet.

Minulla oli erittäin traumaattinen lapsuus. Siis -60 luvulla, silloin "sai" olla kotona lähes ihan mitä tahansa, eikä kukaan kiinnittänyt mitään huomiota.

Muistan lapsuudestani vain jatkuvan pelon, väkivallan, juopottelun , sisaruksen mielenterveysongelmat, hirvittävän köyhyyden siis ihan puutteen kaikesta.

Kaikki on mustaa sumua ja yhtä kaaosta, mitä muistan lapsuudestani ja nuoruudestani.

Oli pakko lähteä kotimökistä heti kuin mahdollista , mikä ei ollut edes ikävä asia lähteä.

Mutta millä "eväillä" !

Vaatteet päälläni. Ammattitaidoton . Henkisesti pieksetty ja myös fyysisesti pieksetty nuori 16 vuotias.

Olin ns. itseni varassa.

Nuoruuskin oli traumaattista.

Samoin koko avioliittoni yhtä helvettiä.

Traumat loppuu sitten kun minusta aika jättää.

En silti ole joka hetki katkera. Osaan iloita hyvin pienistä asioista.

Vierailija kirjoitti:

2/2

Minulla ei ole perhettä, ei ystäviä, kukaan ei edes muista minua (ja hyvä niin, koska pelkään että muistaisivat kaiken sen pahan mitä tahtomattani aiheutan, ja häpeän sitä). Joku myöhemmässä viestissä kehoitti antaa ajan kulua. Olen odottanut sitä parempaa huomista monta vuosikymmentä, eihän sellaista ole tullut. Ei tuolla ajan kulumisella ole mitään oikeaa funktiota. Olotila on sama tänään, huomenna ja 10 vuotta sitten.

Eikö tuohon auta mikään lääke? Eläimesi ainakin ovat perhettäsi? Oletko saanut mitään järkevää terapiaa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2/2

Minulla ei ole perhettä, ei ystäviä, kukaan ei edes muista minua (ja hyvä niin, koska pelkään että muistaisivat kaiken sen pahan mitä tahtomattani aiheutan, ja häpeän sitä). Joku myöhemmässä viestissä kehoitti antaa ajan kulua. Olen odottanut sitä parempaa huomista monta vuosikymmentä, eihän sellaista ole tullut. Ei tuolla ajan kulumisella ole mitään oikeaa funktiota. Olotila on sama tänään, huomenna ja 10 vuotta sitten.

Eikö tuohon auta mikään lääke? Eläimesi ainakin ovat perhettäsi? Oletko saanut mitään järkevää terapiaa? 

Hei! Olen ollut terapiassa sen 3 vuotta mitä kela kustansi, ja nyt käyn omakustanteisesti. Se on kyllä auttanut minua todella paljon, mm. jäsentämään asioita kun ennen en löytänyt siitä sotkusta langan päätä millään. Eli kyllä siitä on apua ollut, kyse on vaan siitä, mitä haluan. Haluan pois täältä. Ja eläimiä en tosiaan aio jättää heitteille, pari niistä on jo iäkkäitä joten vain nuorille pitää etsiä uusi koti, vanhemmat saavat olla loppuun luonani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2/2

Minulla ei ole perhettä, ei ystäviä, kukaan ei edes muista minua (ja hyvä niin, koska pelkään että muistaisivat kaiken sen pahan mitä tahtomattani aiheutan, ja häpeän sitä). Joku myöhemmässä viestissä kehoitti antaa ajan kulua. Olen odottanut sitä parempaa huomista monta vuosikymmentä, eihän sellaista ole tullut. Ei tuolla ajan kulumisella ole mitään oikeaa funktiota. Olotila on sama tänään, huomenna ja 10 vuotta sitten.

Eikö tuohon auta mikään lääke? Eläimesi ainakin ovat perhettäsi? Oletko saanut mitään järkevää terapiaa? 

Hei! Olen ollut terapiassa sen 3 vuotta mitä kela kustansi, ja nyt käyn omakustanteisesti. Se on kyllä auttanut minua todella paljon, mm. jäsentämään asioita kun ennen en löytänyt siitä sotkusta langan päätä millään. Eli kyllä siitä on apua ollut, kyse on vaan siitä, mitä haluan. Haluan pois täältä. Ja eläimiä en tosiaan aio jättää heitteille, pari niistä on jo iäkkäitä joten vain nuorille pitää etsiä uusi koti, vanhemmat saavat olla loppuun luonani.

Etkö voisi soittaa kriisipuhelimeen tai lääkärille? Vauvapalsta ei ole välttämättä hyvä paikka viettää aikaa, jos mieli on kovin alamaissa. Elämäsi on taistelun arvoinen. Sisimmässäsi tiedät sen itsekin, et muuten käyttäisi tähän aikaa.

Kaikille! Taistelun arvoinen https://g.co/kgs/Yz97bn

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2/2

Minulla ei ole perhettä, ei ystäviä, kukaan ei edes muista minua (ja hyvä niin, koska pelkään että muistaisivat kaiken sen pahan mitä tahtomattani aiheutan, ja häpeän sitä). Joku myöhemmässä viestissä kehoitti antaa ajan kulua. Olen odottanut sitä parempaa huomista monta vuosikymmentä, eihän sellaista ole tullut. Ei tuolla ajan kulumisella ole mitään oikeaa funktiota. Olotila on sama tänään, huomenna ja 10 vuotta sitten.

Eikö tuohon auta mikään lääke? Eläimesi ainakin ovat perhettäsi? Oletko saanut mitään järkevää terapiaa? 

Hei! Olen ollut terapiassa sen 3 vuotta mitä kela kustansi, ja nyt käyn omakustanteisesti. Se on kyllä auttanut minua todella paljon, mm. jäsentämään asioita kun ennen en löytänyt siitä sotkusta langan päätä millään. Eli kyllä siitä on apua ollut, kyse on vaan siitä, mitä haluan. Haluan pois täältä. Ja eläimiä en tosiaan aio jättää heitteille, pari niistä on jo iäkkäitä joten vain nuorille pitää etsiä uusi koti, vanhemmat saavat olla loppuun luonani.

Etkö voisi soittaa kriisipuhelimeen tai lääkärille? Vauvapalsta ei ole välttämättä hyvä paikka viettää aikaa, jos mieli on kovin alamaissa. Elämäsi on taistelun arvoinen. Sisimmässäsi tiedät sen itsekin, et muuten käyttäisi tähän aikaa.

Ei minulla ole kriisiä. Toki jos en saa jakaa tuntemuksiani täällä, se on ihan ok sanoa. Se, että peilaat omaa elämääsi minun tilanteeseen, on siinä mielessä epäreilua että se pyyhkii sanomani merkitystä pois. Mitä tulee viimeiseen lauseeseen, mielestäni on eri asia tehdä tietoisesti joku (negatiivinenkin) päätös kuin olla epätoivoinen. En myöskään kirjoittele täällä antaakseni muille pahaa oloa. Mutta hain täältä sosiaalista yhteyttä muihin ihmisiin.

Täällä taas tämä DID/keskivaikea masennus, jonka jälkeen hetki PTSD, ja lopullisesti skitsoaffektiivinen häiriö ja epävakaa persoonallisuushäiriö,taustalla kuitenkin yhä nuo DID ja ptsd.

Ystävä lahjoitti minulle 5-vuotiaana ollessani Raamatun.

Luin sen 6-vuotiaana.

Siksi olen elossa.

Lukekaa Tekin.

Vierailija kirjoitti:

Täällä taas tämä DID/keskivaikea masennus, jonka jälkeen hetki PTSD, ja lopullisesti skitsoaffektiivinen häiriö ja epävakaa persoonallisuushäiriö,taustalla kuitenkin yhä nuo DID ja ptsd.

Ystävä lahjoitti minulle 5-vuotiaana ollessani Raamatun.

Luin sen 6-vuotiaana.

Siksi olen elossa.

Lukekaa Tekin.

Olen lukenut. En tullut uskoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2/2

Minulla ei ole perhettä, ei ystäviä, kukaan ei edes muista minua (ja hyvä niin, koska pelkään että muistaisivat kaiken sen pahan mitä tahtomattani aiheutan, ja häpeän sitä). Joku myöhemmässä viestissä kehoitti antaa ajan kulua. Olen odottanut sitä parempaa huomista monta vuosikymmentä, eihän sellaista ole tullut. Ei tuolla ajan kulumisella ole mitään oikeaa funktiota. Olotila on sama tänään, huomenna ja 10 vuotta sitten.

Eikö tuohon auta mikään lääke? Eläimesi ainakin ovat perhettäsi? Oletko saanut mitään järkevää terapiaa? 

Hei! Olen ollut terapiassa sen 3 vuotta mitä kela kustansi, ja nyt käyn omakustanteisesti. Se on kyllä auttanut minua todella paljon, mm. jäsentämään asioita kun ennen en löytänyt siitä sotkusta langan päätä millään. Eli kyllä siitä on apua ollut, kyse on vaan siitä, mitä haluan. Haluan pois täältä. Ja eläimiä en tosiaan aio jättää heitteille, pari niistä on jo iäkkäitä joten vain nuorille pitää etsiä uusi koti, vanhemmat saavat olla loppuun luonani.

Etkö voisi soittaa kriisipuhelimeen tai lääkärille? Vauvapalsta ei ole välttämättä hyvä paikka viettää aikaa, jos mieli on kovin alamaissa. Elämäsi on taistelun arvoinen. Sisimmässäsi tiedät sen itsekin, et muuten käyttäisi tähän aikaa.

Ei minulla ole kriisiä. Toki jos en saa jakaa tuntemuksiani täällä, se on ihan ok sanoa. Se, että peilaat omaa elämääsi minun tilanteeseen, on siinä mielessä epäreilua että se pyyhkii sanomani merkitystä pois. Mitä tulee viimeiseen lauseeseen, mielestäni on eri asia tehdä tietoisesti joku (negatiivinenkin) päätös kuin olla epätoivoinen. En myöskään kirjoittele täällä antaakseni muille pahaa oloa. Mutta hain täältä sosiaalista yhteyttä muihin ihmisiin.

Sinällään joo, täällä varmaan jokainen haluaisi auttaa sinua, mutta toisaalta tämä on ketju, jossa on jo valmiiksi traumatisoitumista kohdanneet ihmiset, että kestääkö heidän psyykeensä sitten sitä, että olettaisimme, että yksi tässä keskustellut henkilö siirtyisi siirtämään itsensä ajasta iäisyyteen vai traumatisoisiko sekin lisää tai herättäisi joillekin muillekin itsetuhoisia ajatuksia. 

Toivoisin, että sinulla olisi kaikki tarvitsemasi ja haluamasi keskusteluseura ja apu, mutta onko juuri tämä ketju siihen sopivin? Olisiko joku eutanasia/oman elämän päättämisestä päättämisketju parempi? 

Vierailija kirjoitti:

Traumojen takia elämästä ei myöskään voi kertoa muille kovin avoimesti, koska ihmiset alkavat hylkiä sinua, jos ahdistuvat kuulemastaan. Päällä on jatkuva itsesensuuri, koska pelkää muuten tulevansa taas kerran kokonaan hylätyksi.

Varmasti se on usein noin, koska aika harva on niin empaattinen ja pystyy käsittelemään kuulemansa niin, että voisi jättää sen tavallaan pois mielestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2/2

Minulla ei ole perhettä, ei ystäviä, kukaan ei edes muista minua (ja hyvä niin, koska pelkään että muistaisivat kaiken sen pahan mitä tahtomattani aiheutan, ja häpeän sitä). Joku myöhemmässä viestissä kehoitti antaa ajan kulua. Olen odottanut sitä parempaa huomista monta vuosikymmentä, eihän sellaista ole tullut. Ei tuolla ajan kulumisella ole mitään oikeaa funktiota. Olotila on sama tänään, huomenna ja 10 vuotta sitten.

Eikö tuohon auta mikään lääke? Eläimesi ainakin ovat perhettäsi? Oletko saanut mitään järkevää terapiaa? 

Hei! Olen ollut terapiassa sen 3 vuotta mitä kela kustansi, ja nyt käyn omakustanteisesti. Se on kyllä auttanut minua todella paljon, mm. jäsentämään asioita kun ennen en löytänyt siitä sotkusta langan päätä millään. Eli kyllä siitä on apua ollut, kyse on vaan siitä, mitä haluan. Haluan pois täältä. Ja eläimiä en tosiaan aio jättää heitteille, pari niistä on jo iäkkäitä joten vain nuorille pitää etsiä uusi koti, vanhemmat saavat olla loppuun luonani.

Etkö voisi soittaa kriisipuhelimeen tai lääkärille? Vauvapalsta ei ole välttämättä hyvä paikka viettää aikaa, jos mieli on kovin alamaissa. Elämäsi on taistelun arvoinen. Sisimmässäsi tiedät sen itsekin, et muuten käyttäisi tähän aikaa.

Ei minulla ole kriisiä. Toki jos en saa jakaa tuntemuksiani täällä, se on ihan ok sanoa. Se, että peilaat omaa elämääsi minun tilanteeseen, on siinä mielessä epäreilua että se pyyhkii sanomani merkitystä pois. Mitä tulee viimeiseen lauseeseen, mielestäni on eri asia tehdä tietoisesti joku (negatiivinenkin) päätös kuin olla epätoivoinen. En myöskään kirjoittele täällä antaakseni muille pahaa oloa. Mutta hain täältä sosiaalista yhteyttä muihin ihmisiin.

Sinällään joo, täällä varmaan jokainen haluaisi auttaa sinua, mutta toisaalta tämä on ketju, jossa on jo valmiiksi traumatisoitumista kohdanneet ihmiset, että kestääkö heidän psyykeensä sitten sitä, että olettaisimme, että yksi tässä keskustellut henkilö siirtyisi siirtämään itsensä ajasta iäisyyteen vai traumatisoisiko sekin lisää tai herättäisi joillekin muillekin itsetuhoisia ajatuksia. 

Toivoisin, että sinulla olisi kaikki tarvitsemasi ja haluamasi keskusteluseura ja apu, mutta onko juuri tämä ketju siihen sopivin? Olisiko joku eutanasia/oman elämän päättämisestä päättämisketju parempi? 

Hyvää pohdintaa. Viime kädessä tietysti jokainen tekee itse omat ratkaisunsa. Hyvä tietysti jäsennellä ajatuksiaan edes jossakin. Harmillista vain, jos ratkaisu on lopullinen siinäkin tapauksessa, vaikka kokisi jo päässeensä eteenpäin terapian avulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2/2

Minulla ei ole perhettä, ei ystäviä, kukaan ei edes muista minua (ja hyvä niin, koska pelkään että muistaisivat kaiken sen pahan mitä tahtomattani aiheutan, ja häpeän sitä). Joku myöhemmässä viestissä kehoitti antaa ajan kulua. Olen odottanut sitä parempaa huomista monta vuosikymmentä, eihän sellaista ole tullut. Ei tuolla ajan kulumisella ole mitään oikeaa funktiota. Olotila on sama tänään, huomenna ja 10 vuotta sitten.

Eikö tuohon auta mikään lääke? Eläimesi ainakin ovat perhettäsi? Oletko saanut mitään järkevää terapiaa? 

Hei! Olen ollut terapiassa sen 3 vuotta mitä kela kustansi, ja nyt käyn omakustanteisesti. Se on kyllä auttanut minua todella paljon, mm. jäsentämään asioita kun ennen en löytänyt siitä sotkusta langan päätä millään. Eli kyllä siitä on apua ollut, kyse on vaan siitä, mitä haluan. Haluan pois täältä. Ja eläimiä en tosiaan aio jättää heitteille, pari niistä on jo iäkkäitä joten vain nuorille pitää etsiä uusi koti, vanhemmat saavat olla loppuun luonani.

Etkö voisi soittaa kriisipuhelimeen tai lääkärille? Vauvapalsta ei ole välttämättä hyvä paikka viettää aikaa, jos mieli on kovin alamaissa. Elämäsi on taistelun arvoinen. Sisimmässäsi tiedät sen itsekin, et muuten käyttäisi tähän aikaa.

Ei minulla ole kriisiä. Toki jos en saa jakaa tuntemuksiani täällä, se on ihan ok sanoa. Se, että peilaat omaa elämääsi minun tilanteeseen, on siinä mielessä epäreilua että se pyyhkii sanomani merkitystä pois. Mitä tulee viimeiseen lauseeseen, mielestäni on eri asia tehdä tietoisesti joku (negatiivinenkin) päätös kuin olla epätoivoinen. En myöskään kirjoittele täällä antaakseni muille pahaa oloa. Mutta hain täältä sosiaalista yhteyttä muihin ihmisiin.

Sinällään joo, täällä varmaan jokainen haluaisi auttaa sinua, mutta toisaalta tämä on ketju, jossa on jo valmiiksi traumatisoitumista kohdanneet ihmiset, että kestääkö heidän psyykeensä sitten sitä, että olettaisimme, että yksi tässä keskustellut henkilö siirtyisi siirtämään itsensä ajasta iäisyyteen vai traumatisoisiko sekin lisää tai herättäisi joillekin muillekin itsetuhoisia ajatuksia. 

Toivoisin, että sinulla olisi kaikki tarvitsemasi ja haluamasi keskusteluseura ja apu, mutta onko juuri tämä ketju siihen sopivin? Olisiko joku eutanasia/oman elämän päättämisestä päättämisketju parempi? 

Hyvää pohdintaa. Viime kädessä tietysti jokainen tekee itse omat ratkaisunsa. Hyvä tietysti jäsennellä ajatuksiaan edes jossakin. Harmillista vain, jos ratkaisu on lopullinen siinäkin tapauksessa, vaikka kokisi jo päässeensä eteenpäin terapian avulla.

Tiedän että on ihmisiä, jotka ovat yrittäneet itsemurhaa monta kertaa ja ovat silti vielä täällä. Mieli voi muuttua. Päätöksestä varmat eivät kovin paljon suunnitelmistaan kerro muille. Asiasta puhuminen on usein hätähuuto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2/2

Minulla ei ole perhettä, ei ystäviä, kukaan ei edes muista minua (ja hyvä niin, koska pelkään että muistaisivat kaiken sen pahan mitä tahtomattani aiheutan, ja häpeän sitä). Joku myöhemmässä viestissä kehoitti antaa ajan kulua. Olen odottanut sitä parempaa huomista monta vuosikymmentä, eihän sellaista ole tullut. Ei tuolla ajan kulumisella ole mitään oikeaa funktiota. Olotila on sama tänään, huomenna ja 10 vuotta sitten.

Eikö tuohon auta mikään lääke? Eläimesi ainakin ovat perhettäsi? Oletko saanut mitään järkevää terapiaa? 

Hei! Olen ollut terapiassa sen 3 vuotta mitä kela kustansi, ja nyt käyn omakustanteisesti. Se on kyllä auttanut minua todella paljon, mm. jäsentämään asioita kun ennen en löytänyt siitä sotkusta langan päätä millään. Eli kyllä siitä on apua ollut, kyse on vaan siitä, mitä haluan. Haluan pois täältä. Ja eläimiä en tosiaan aio jättää heitteille, pari niistä on jo iäkkäitä joten vain nuorille pitää etsiä uusi koti, vanhemmat saavat olla loppuun luonani.

Mielestäni tämä keskustelu on sinulle juuri sopiva, ja meillä kaikilla on täysi oikeus kirjoittaa rehellisesti tunteistamme. Paljonko sinulla on suurin piirtein ikää, jos saa kysyä? Sanoit että käyt omakustanteisessa terapiassa. Et ilmeisesti ole työkykyinen, joten menevätkö maksut esim. eläkkeestä, vai millä rahoitat hoidon? 

Ikävää, että vertaistuellisena alkaneen ketjun aiheeksi vaihtui itsemurhan suunnittelu. Epätoivon hetkistä huolimatta aina on toivoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2/2

Minulla ei ole perhettä, ei ystäviä, kukaan ei edes muista minua (ja hyvä niin, koska pelkään että muistaisivat kaiken sen pahan mitä tahtomattani aiheutan, ja häpeän sitä). Joku myöhemmässä viestissä kehoitti antaa ajan kulua. Olen odottanut sitä parempaa huomista monta vuosikymmentä, eihän sellaista ole tullut. Ei tuolla ajan kulumisella ole mitään oikeaa funktiota. Olotila on sama tänään, huomenna ja 10 vuotta sitten.

Eikö tuohon auta mikään lääke? Eläimesi ainakin ovat perhettäsi? Oletko saanut mitään järkevää terapiaa? 

Hei! Olen ollut terapiassa sen 3 vuotta mitä kela kustansi, ja nyt käyn omakustanteisesti. Se on kyllä auttanut minua todella paljon, mm. jäsentämään asioita kun ennen en löytänyt siitä sotkusta langan päätä millään. Eli kyllä siitä on apua ollut, kyse on vaan siitä, mitä haluan. Haluan pois täältä. Ja eläimiä en tosiaan aio jättää heitteille, pari niistä on jo iäkkäitä joten vain nuorille pitää etsiä uusi koti, vanhemmat saavat olla loppuun luonani.

Etkö voisi soittaa kriisipuhelimeen tai lääkärille? Vauvapalsta ei ole välttämättä hyvä paikka viettää aikaa, jos mieli on kovin alamaissa. Elämäsi on taistelun arvoinen. Sisimmässäsi tiedät sen itsekin, et muuten käyttäisi tähän aikaa.

Ei minulla ole kriisiä. Toki jos en saa jakaa tuntemuksiani täällä, se on ihan ok sanoa. Se, että peilaat omaa elämääsi minun tilanteeseen, on siinä mielessä epäreilua että se pyyhkii sanomani merkitystä pois. Mitä tulee viimeiseen lauseeseen, mielestäni on eri asia tehdä tietoisesti joku (negatiivinenkin) päätös kuin olla epätoivoinen. En myöskään kirjoittele täällä antaakseni muille pahaa oloa. Mutta hain täältä sosiaalista yhteyttä muihin ihmisiin.

Mielestäni viestisi osoittaa, että jotain toivoa on vielä; hait täältä sosiaalista yhteyttä muihin ihmisiin. Hyvä, että teet niin ja kirjoita ihmeessä kokemuksistasi. Taustasi kuulostaa rankalta, kuten muidenkin taustat täällä. Hyvä, että käyt edelleen terapiassa ja sekin osoittaa toivoa, että siitä on ollut apua. Itsen, kun elää kaiken kokemansa ja tunnetaakan, keskellä voi olla tietenkin vaikeaa erottaa toivon kohtia, koska sinulle kaikki on totisinta totta niihin liittyvine tunteineen. Ei ole kovin kauaa, kun itsekin elin tilanteessa, jolloin elämä oli niin kauheaa, että mietin sen päättämistä ja koin terapiasta saamani avun pieneksi ja lopulta turhaksi. En tiedä miksi ja mitä tapahtui, mutta tuo tilanne loppui. Aloin tehdä joka päivä jotain, mistä saan mielihyvää ja käydä tunnin kävelyillä muun muassa, mutta varmasti joku isompi tunnetaakka, sietämätön sellainen, siirtyi käsiteltyjen asioiden lokeroon. En enää mieti itsemurhaa joka päivä. Minä ainakin näen näitä toivon kohtia sinunkin elämässä, vaikka uskon toki, jos sinä et näe. Kysymys kuuluu myös, että haluatko nähdä niitä? Joskus sekin voi olla pelottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm, en ole ihan varma siitä, mitä hyötyä on sanoa ääneen ajatuksensa siitä kuinka voisi olla maailmankaikkeuden kannalta parempi jos jättiasteroidi tuhoaisi koko ihmiskunnan. Ehkä tänne jäljelle jäävillä muilla elämänmuodoilla saattaisi silloin mennä tulevaisuudessa paremmin kuin nykymenolla.

Ei kai tarvitse mitään varsinaista hyötyä ollakaan. Helpottaa silti ainakin itseäni puhua suoraan. Yhtä pahoja ja opportunistisia muutkin elämänmuodot ovat, ihminen toki älynsä vuoksi pahin.

Monet eläimet osoittavat enemmän empatiaa lajitovereita kohtaan ja yli lajirajojen kuin ihminen. Mikään muu eläinlaji ei tietoisesti toiminnan seuraukset ymmärtäen aja muita lajeja sukupuuttoon.

Eläimetkin saalistavat ja alistavat toisiaan armotta. Yhtä lailla voisi sanoa, että ihmiset osoittavat empatiaa toisia ihmisiä kohtaan sekä yli lajirajojen. Empatian määrä riippuu paljon otollisesta tilanteesta ja yksilöiden välisistä eroista. Eläinten joutuminen heikompaan ja riistettyyn asemaan taas selittyy aivojen vähemmän kehittyneellä rakenteella ja toiminnalla. Jos eläimillä olisi ihmistä vastaava kognitiivinen kapasiteetti, ne toimisivat keskimäärin yhtä itsekkäästi, luontoa tuhoavasti ja samalla tavoin muita lajeja alleen polkien.

Mutta kun niillä ei ole. Mikä tässä on pointtina? Yritätkö vähätellä ihmisen aiheuttamaa tuhoa?

Esitin vain ajatusleikin, lue se uudestaan niin ymmärrät. Periaatteessa myös oman kysymyksesi voisi kääntää toisinpäin ja pohtia yritätkö vähätellä luonnon ja eläinten julmuutta? Luonnossa on vain voittajia ja häviäjiä, vaikka muut lajit eivät pystyisikään vähäisemmän älykkyytensä vuoksi rakentamaan atomipommia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm, en ole ihan varma siitä, mitä hyötyä on sanoa ääneen ajatuksensa siitä kuinka voisi olla maailmankaikkeuden kannalta parempi jos jättiasteroidi tuhoaisi koko ihmiskunnan. Ehkä tänne jäljelle jäävillä muilla elämänmuodoilla saattaisi silloin mennä tulevaisuudessa paremmin kuin nykymenolla.

Ei kai tarvitse mitään varsinaista hyötyä ollakaan. Helpottaa silti ainakin itseäni puhua suoraan. Yhtä pahoja ja opportunistisia muutkin elämänmuodot ovat, ihminen toki älynsä vuoksi pahin.

Monet eläimet osoittavat enemmän empatiaa lajitovereita kohtaan ja yli lajirajojen kuin ihminen. Mikään muu eläinlaji ei tietoisesti toiminnan seuraukset ymmärtäen aja muita lajeja sukupuuttoon.

Eläimetkin saalistavat ja alistavat toisiaan armotta. Yhtä lailla voisi sanoa, että ihmiset osoittavat empatiaa toisia ihmisiä kohtaan sekä yli lajirajojen. Empatian määrä riippuu paljon otollisesta tilanteesta ja yksilöiden välisistä eroista. Eläinten joutuminen heikompaan ja riistettyyn asemaan taas selittyy aivojen vähemmän kehittyneellä rakenteella ja toiminnalla. Jos eläimillä olisi ihmistä vastaava kognitiivinen kapasiteetti, ne toimisivat keskimäärin yhtä itsekkäästi, luontoa tuhoavasti ja samalla tavoin muita lajeja alleen polkien.

Mutta kun niillä ei ole. Mikä tässä on pointtina? Yritätkö vähätellä ihmisen aiheuttamaa tuhoa?

Esitin vain ajatusleikin, lue se uudestaan niin ymmärrät. Periaatteessa myös oman kysymyksesi voisi kääntää toisinpäin ja pohtia yritätkö vähätellä luonnon ja eläinten julmuutta? Luonnossa on vain voittajia ja häviäjiä, vaikka muut lajit eivät pystyisikään vähäisemmän älykkyytensä vuoksi rakentamaan atomipommia. 

Ihminen on kovaa vauhtia tekemässä planeetasta itselleen elinkelvotonta. Ei vastaa mielikuvaani voittajasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm, en ole ihan varma siitä, mitä hyötyä on sanoa ääneen ajatuksensa siitä kuinka voisi olla maailmankaikkeuden kannalta parempi jos jättiasteroidi tuhoaisi koko ihmiskunnan. Ehkä tänne jäljelle jäävillä muilla elämänmuodoilla saattaisi silloin mennä tulevaisuudessa paremmin kuin nykymenolla.

Ei kai tarvitse mitään varsinaista hyötyä ollakaan. Helpottaa silti ainakin itseäni puhua suoraan. Yhtä pahoja ja opportunistisia muutkin elämänmuodot ovat, ihminen toki älynsä vuoksi pahin.

Monet eläimet osoittavat enemmän empatiaa lajitovereita kohtaan ja yli lajirajojen kuin ihminen. Mikään muu eläinlaji ei tietoisesti toiminnan seuraukset ymmärtäen aja muita lajeja sukupuuttoon.

Eläimetkin saalistavat ja alistavat toisiaan armotta. Yhtä lailla voisi sanoa, että ihmiset osoittavat empatiaa toisia ihmisiä kohtaan sekä yli lajirajojen. Empatian määrä riippuu paljon otollisesta tilanteesta ja yksilöiden välisistä eroista. Eläinten joutuminen heikompaan ja riistettyyn asemaan taas selittyy aivojen vähemmän kehittyneellä rakenteella ja toiminnalla. Jos eläimillä olisi ihmistä vastaava kognitiivinen kapasiteetti, ne toimisivat keskimäärin yhtä itsekkäästi, luontoa tuhoavasti ja samalla tavoin muita lajeja alleen polkien.

Mutta kun niillä ei ole. Mikä tässä on pointtina? Yritätkö vähätellä ihmisen aiheuttamaa tuhoa?

Esitin vain ajatusleikin, lue se uudestaan niin ymmärrät. Periaatteessa myös oman kysymyksesi voisi kääntää toisinpäin ja pohtia yritätkö vähätellä luonnon ja eläinten julmuutta? Luonnossa on vain voittajia ja häviäjiä, vaikka muut lajit eivät pystyisikään vähäisemmän älykkyytensä vuoksi rakentamaan atomipommia. 

Ihminen on kovaa vauhtia tekemässä planeetasta itselleen elinkelvotonta. Ei vastaa mielikuvaani voittajasta.

Taidamme puhua eri asioista. En jaottele lajeja ylemmäs tai alemmas, eikä minua kiinnosta millaisia pelkästään ihmiset tai eläimet ovat, sillä kaikki elämä, voittaminen ja selviytyminen perustuu samaan vallankäyttöön ja ns. vahvimman oikeuteen. Pahin laji luonnollisesti voittaa maapallon herruuden (ihmiset), ja pahin yksilö yleensä saavuttaa johtoaseman omassa yhteisössään tai vaikka susi- ja apinalaumassa. Kyse ei siis ole puolien ottamisesta tai ihmisen toiminnan vähättelystä, muttei myöskään eläinten nostamisesta ihmistä moraalisesti korkeammalle tasolle.