Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin ärsyttää se, että minut traumatisoineet ihmiset pitävät mt-ongelmaisia ja lääkityksellä olevia jotenkin sairaina ja heikkoina. Joutuisin ikään kuin traumatisoimasn itseäni lisää, jos suostuisin pitämään itseäni mielenterveysongelmaisena. Nyt rinnastan tilanteen siihen, että olin normaali ihminen ja itse päästään sairas tuli harjoittamaan väkivaltaansa minuun. Luut pysyivät ehjinä, mutta mieli otti osumaa.

Enkä pidä itseäni PAREMPANA kuin mielenterveyspotilasta, mutta turha myöskään identifiotua sellaiseksi mitä ei ole. Se saattaa vaan lisätä oireilua kun alkaa kuvitella oireita.

Eli olet omaksunut sinua ikävästi kohdelleiden ihmisten asenteet sellaisenaan? Miksi et pidä mielenterveyden ongelmista kärsiviä tavallisina ihmisinä? Mitä sinulle traumatisoituminen tarkoittaa?

Miksi masennus- tai ahdistusdiagnoosi olisi sinulle niin kova paikka, jos sen avulla saisit helpommin apua itsellesi? Jolleivät traumat mitenkään häiritse elämää, niin mikä tarve on osallistua ketjuihin, joissa niistä kärsivät ihmiset jakavat toisilleen vertaistukea?

Masennus ja ahdistuneisuushäiriö ovat täysin eri häiriöitä kuin ptsd. Jos ei sairasta masennusta tai ahdistuneisuushäiriötä, niin sellaisten diagnoosien saaminen ja niiden hoitaminen olisi haitallista.

Mielestäni on hyvä, että tällaisiin ketjuihin osallistuu erilaisia ihmisiä erilaisilla kokemuksilla. Traumat vaikuttavat meihin kaikkiin eri tavoin ja oireet ovat hyvinkin erilaisia. Esimerkiksi voimakasta ahdistusta tai uupumusta ei ole kaikilla. Oireet voivat olla myös ajoittaisia. Joidenkin oireiden kanssa voi oppia pärjäämään.

Havaintojeni mukaan suurella osalla ihmisistä on pienemmät tai suuremmat kipukohtansa, ilman traumataustaakin.

Kaikille sopivaa tai helppoa hoitoa traumoihin ei ole vielä löydetty. Traumojen oireiden kanssa pärjäämään oppiminen voi joskus olla mielekkäämpää kuin vaikeasti saavutettavissa oleva hoitopolku ja pitkät mahdollisesti tehoamattomat terapiat, jos oireet eivät ole ihmiselle itselleen liian vaikeita.

Et vastannut: Mitä traumatisoituminen SINULLE tarkoittaa? Miten se sinuun tai elämääsi vaikuttaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin ärsyttää se, että minut traumatisoineet ihmiset pitävät mt-ongelmaisia ja lääkityksellä olevia jotenkin sairaina ja heikkoina. Joutuisin ikään kuin traumatisoimasn itseäni lisää, jos suostuisin pitämään itseäni mielenterveysongelmaisena. Nyt rinnastan tilanteen siihen, että olin normaali ihminen ja itse päästään sairas tuli harjoittamaan väkivaltaansa minuun. Luut pysyivät ehjinä, mutta mieli otti osumaa.

Enkä pidä itseäni PAREMPANA kuin mielenterveyspotilasta, mutta turha myöskään identifiotua sellaiseksi mitä ei ole. Se saattaa vaan lisätä oireilua kun alkaa kuvitella oireita.

Eli olet omaksunut sinua ikävästi kohdelleiden ihmisten asenteet sellaisenaan? Miksi et pidä mielenterveyden ongelmista kärsiviä tavallisina ihmisinä? Mitä sinulle traumatisoituminen tarkoittaa?

Miksi masennus- tai ahdistusdiagnoosi olisi sinulle niin kova paikka, jos sen avulla saisit helpommin apua itsellesi? Jolleivät traumat mitenkään häiritse elämää, niin mikä tarve on osallistua ketjuihin, joissa niistä kärsivät ihmiset jakavat toisilleen vertaistukea?

Koska en koe itseäni ahdistuneeksi tai masentuneeksi. Siksi en halua masennuslääkitystä, jota yritetään tarjota. Olen joskus ottanut sellaisen vastaan. Siis lääkittiin kestämään perhehelvettiä. Never again!

Minulla on ystävinä useampikin erilaisista mt-ongelmista kärsivä, jopa työkyvyttömyyseläkeläinen. He ovat rakkaita ja yhtä tärkeitä. En kuitenkaan koe itseäni samalla tavalla sairaaksi, vaikka sairaaksi koenkin enkä halua heidän zombilääkkeitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin ärsyttää se, että minut traumatisoineet ihmiset pitävät mt-ongelmaisia ja lääkityksellä olevia jotenkin sairaina ja heikkoina. Joutuisin ikään kuin traumatisoimasn itseäni lisää, jos suostuisin pitämään itseäni mielenterveysongelmaisena. Nyt rinnastan tilanteen siihen, että olin normaali ihminen ja itse päästään sairas tuli harjoittamaan väkivaltaansa minuun. Luut pysyivät ehjinä, mutta mieli otti osumaa.

Enkä pidä itseäni PAREMPANA kuin mielenterveyspotilasta, mutta turha myöskään identifiotua sellaiseksi mitä ei ole. Se saattaa vaan lisätä oireilua kun alkaa kuvitella oireita.

Eli olet omaksunut sinua ikävästi kohdelleiden ihmisten asenteet sellaisenaan? Miksi et pidä mielenterveyden ongelmista kärsiviä tavallisina ihmisinä? Mitä sinulle traumatisoituminen tarkoittaa?

Miksi masennus- tai ahdistusdiagnoosi olisi sinulle niin kova paikka, jos sen avulla saisit helpommin apua itsellesi? Jolleivät traumat mitenkään häiritse elämää, niin mikä tarve on osallistua ketjuihin, joissa niistä kärsivät ihmiset jakavat toisilleen vertaistukea?

Koska en koe itseäni ahdistuneeksi tai masentuneeksi. Siksi en halua masennuslääkitystä, jota yritetään tarjota. Olen joskus ottanut sellaisen vastaan. Siis lääkittiin kestämään perhehelvettiä. Never again!

Minulla on ystävinä useampikin erilaisista mt-ongelmista kärsivä, jopa työkyvyttömyyseläkeläinen. He ovat rakkaita ja yhtä tärkeitä. En kuitenkaan koe itseäni samalla tavalla sairaaksi, vaikka sairaaksi koenkin enkä halua heidän zombilääkkeitään.

Miten traumat sinulla käytännössä näkyy sitten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin ärsyttää se, että minut traumatisoineet ihmiset pitävät mt-ongelmaisia ja lääkityksellä olevia jotenkin sairaina ja heikkoina. Joutuisin ikään kuin traumatisoimasn itseäni lisää, jos suostuisin pitämään itseäni mielenterveysongelmaisena. Nyt rinnastan tilanteen siihen, että olin normaali ihminen ja itse päästään sairas tuli harjoittamaan väkivaltaansa minuun. Luut pysyivät ehjinä, mutta mieli otti osumaa.

Enkä pidä itseäni PAREMPANA kuin mielenterveyspotilasta, mutta turha myöskään identifiotua sellaiseksi mitä ei ole. Se saattaa vaan lisätä oireilua kun alkaa kuvitella oireita.

Eli olet omaksunut sinua ikävästi kohdelleiden ihmisten asenteet sellaisenaan? Miksi et pidä mielenterveyden ongelmista kärsiviä tavallisina ihmisinä? Mitä sinulle traumatisoituminen tarkoittaa?

Miksi masennus- tai ahdistusdiagnoosi olisi sinulle niin kova paikka, jos sen avulla saisit helpommin apua itsellesi? Jolleivät traumat mitenkään häiritse elämää, niin mikä tarve on osallistua ketjuihin, joissa niistä kärsivät ihmiset jakavat toisilleen vertaistukea?

Koska en koe itseäni ahdistuneeksi tai masentuneeksi. Siksi en halua masennuslääkitystä, jota yritetään tarjota. Olen joskus ottanut sellaisen vastaan. Siis lääkittiin kestämään perhehelvettiä. Never again!

Minulla on ystävinä useampikin erilaisista mt-ongelmista kärsivä, jopa työkyvyttömyyseläkeläinen. He ovat rakkaita ja yhtä tärkeitä. En kuitenkaan koe itseäni samalla tavalla sairaaksi, vaikka sairaaksi koenkin enkä halua heidän zombilääkkeitään.

Miksi koet että sinua lääkittiin kestämään perhehelvettiä eikä keräämään voimia irtiottoa varten? Sanoiko masennuslääkityksen määrännyt lääkäri, että sinun pitää vain kestää, otapa tästä lääkettä? Saitko masennusdiagnoosin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin ärsyttää se, että minut traumatisoineet ihmiset pitävät mt-ongelmaisia ja lääkityksellä olevia jotenkin sairaina ja heikkoina. Joutuisin ikään kuin traumatisoimasn itseäni lisää, jos suostuisin pitämään itseäni mielenterveysongelmaisena. Nyt rinnastan tilanteen siihen, että olin normaali ihminen ja itse päästään sairas tuli harjoittamaan väkivaltaansa minuun. Luut pysyivät ehjinä, mutta mieli otti osumaa.

Enkä pidä itseäni PAREMPANA kuin mielenterveyspotilasta, mutta turha myöskään identifiotua sellaiseksi mitä ei ole. Se saattaa vaan lisätä oireilua kun alkaa kuvitella oireita.

Eli olet omaksunut sinua ikävästi kohdelleiden ihmisten asenteet sellaisenaan? Miksi et pidä mielenterveyden ongelmista kärsiviä tavallisina ihmisinä? Mitä sinulle traumatisoituminen tarkoittaa?

Miksi masennus- tai ahdistusdiagnoosi olisi sinulle niin kova paikka, jos sen avulla saisit helpommin apua itsellesi? Jolleivät traumat mitenkään häiritse elämää, niin mikä tarve on osallistua ketjuihin, joissa niistä kärsivät ihmiset jakavat toisilleen vertaistukea?

Koska en koe itseäni ahdistuneeksi tai masentuneeksi. Siksi en halua masennuslääkitystä, jota yritetään tarjota. Olen joskus ottanut sellaisen vastaan. Siis lääkittiin kestämään perhehelvettiä. Never again!

Minulla on ystävinä useampikin erilaisista mt-ongelmista kärsivä, jopa työkyvyttömyyseläkeläinen. He ovat rakkaita ja yhtä tärkeitä. En kuitenkaan koe itseäni samalla tavalla sairaaksi, vaikka sairaaksi koenkin enkä halua heidän zombilääkkeitään.

Millä tavalla koet itsesi sairaaksi?

Eri

Naisten ptsd on masennuspiirteinen, kun taas miehillä aggressiivinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen sekä traumatisoitunut että mielisairas. Olenhan ollut mielisairaalassakin useita kertoja. Mut hyvä että on parempia ei-mielisairaita ihmisiä.

Ei kukaan ole toistaan parempi, siitä ei ole kysymys. Olemme kaikki erilaisia, vaikka meitä yhdistääkin traumatisoituminen. Ihan samalla tavalla kuin autistit on keskenään hyvinkin erilaisia ja osalla on liitännäishäiriöitä/-sairauksia ja osalla ei.

Erikoinen rinnastus. Autistiksi synnytään, traumatisoituneena ei. Jokaisella on jotain traumoja, mutta traumatisoitumisesta puhutaan yleensä silloin, kun traumat jollain tavalla vaikuttavat toimintakykyyn.

Vierailija kirjoitti:

Traumojen oireiden kanssa pärjäämään oppiminen voi joskus olla mielekkäämpää kuin vaikeasti saavutettavissa oleva hoitopolku ja pitkät mahdollisesti tehoamattomat terapiat, jos oireet eivät ole ihmiselle itselleen liian vaikeita.

Yleensä hoitopolun tarkoituksena on nimenomaan oppia pärjäämään oireiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin ärsyttää se, että minut traumatisoineet ihmiset pitävät mt-ongelmaisia ja lääkityksellä olevia jotenkin sairaina ja heikkoina. Joutuisin ikään kuin traumatisoimasn itseäni lisää, jos suostuisin pitämään itseäni mielenterveysongelmaisena. Nyt rinnastan tilanteen siihen, että olin normaali ihminen ja itse päästään sairas tuli harjoittamaan väkivaltaansa minuun. Luut pysyivät ehjinä, mutta mieli otti osumaa.

Enkä pidä itseäni PAREMPANA kuin mielenterveyspotilasta, mutta turha myöskään identifiotua sellaiseksi mitä ei ole. Se saattaa vaan lisätä oireilua kun alkaa kuvitella oireita.

Eli olet omaksunut sinua ikävästi kohdelleiden ihmisten asenteet sellaisenaan? Miksi et pidä mielenterveyden ongelmista kärsiviä tavallisina ihmisinä? Mitä sinulle traumatisoituminen tarkoittaa?

Miksi masennus- tai ahdistusdiagnoosi olisi sinulle niin kova paikka, jos sen avulla saisit helpommin apua itsellesi? Jolleivät traumat mitenkään häiritse elämää, niin mikä tarve on osallistua ketjuihin, joissa niistä kärsivät ihmiset jakavat toisilleen vertaistukea?

Masennus ja ahdistuneisuushäiriö ovat täysin eri häiriöitä kuin ptsd. Jos ei sairasta masennusta tai ahdistuneisuushäiriötä, niin sellaisten diagnoosien saaminen ja niiden hoitaminen olisi haitallista.

Mielestäni on hyvä, että tällaisiin ketjuihin osallistuu erilaisia ihmisiä erilaisilla kokemuksilla. Traumat vaikuttavat meihin kaikkiin eri tavoin ja oireet ovat hyvinkin erilaisia. Esimerkiksi voimakasta ahdistusta tai uupumusta ei ole kaikilla. Oireet voivat olla myös ajoittaisia. Joidenkin oireiden kanssa voi oppia pärjäämään.

Havaintojeni mukaan suurella osalla ihmisistä on pienemmät tai suuremmat kipukohtansa, ilman traumataustaakin.

Kaikille sopivaa tai helppoa hoitoa traumoihin ei ole vielä löydetty. Traumojen oireiden kanssa pärjäämään oppiminen voi joskus olla mielekkäämpää kuin vaikeasti saavutettavissa oleva hoitopolku ja pitkät mahdollisesti tehoamattomat terapiat, jos oireet eivät ole ihmiselle itselleen liian vaikeita.

Et vastannut: Mitä traumatisoituminen SINULLE tarkoittaa? Miten se sinuun tai elämääsi vaikuttaa?

En vastannutkaan, kommentoin vain. En myöskään ole sama kommentoija kuin edellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin ärsyttää se, että minut traumatisoineet ihmiset pitävät mt-ongelmaisia ja lääkityksellä olevia jotenkin sairaina ja heikkoina. Joutuisin ikään kuin traumatisoimasn itseäni lisää, jos suostuisin pitämään itseäni mielenterveysongelmaisena. Nyt rinnastan tilanteen siihen, että olin normaali ihminen ja itse päästään sairas tuli harjoittamaan väkivaltaansa minuun. Luut pysyivät ehjinä, mutta mieli otti osumaa.

Enkä pidä itseäni PAREMPANA kuin mielenterveyspotilasta, mutta turha myöskään identifiotua sellaiseksi mitä ei ole. Se saattaa vaan lisätä oireilua kun alkaa kuvitella oireita.

Eli olet omaksunut sinua ikävästi kohdelleiden ihmisten asenteet sellaisenaan? Miksi et pidä mielenterveyden ongelmista kärsiviä tavallisina ihmisinä? Mitä sinulle traumatisoituminen tarkoittaa?

Miksi masennus- tai ahdistusdiagnoosi olisi sinulle niin kova paikka, jos sen avulla saisit helpommin apua itsellesi? Jolleivät traumat mitenkään häiritse elämää, niin mikä tarve on osallistua ketjuihin, joissa niistä kärsivät ihmiset jakavat toisilleen vertaistukea?

Masennus ja ahdistuneisuushäiriö ovat täysin eri häiriöitä kuin ptsd. Jos ei sairasta masennusta tai ahdistuneisuushäiriötä, niin sellaisten diagnoosien saaminen ja niiden hoitaminen olisi haitallista.

Mielestäni on hyvä, että tällaisiin ketjuihin osallistuu erilaisia ihmisiä erilaisilla kokemuksilla. Traumat vaikuttavat meihin kaikkiin eri tavoin ja oireet ovat hyvinkin erilaisia. Esimerkiksi voimakasta ahdistusta tai uupumusta ei ole kaikilla. Oireet voivat olla myös ajoittaisia. Joidenkin oireiden kanssa voi oppia pärjäämään.

Havaintojeni mukaan suurella osalla ihmisistä on pienemmät tai suuremmat kipukohtansa, ilman traumataustaakin.

Kaikille sopivaa tai helppoa hoitoa traumoihin ei ole vielä löydetty. Traumojen oireiden kanssa pärjäämään oppiminen voi joskus olla mielekkäämpää kuin vaikeasti saavutettavissa oleva hoitopolku ja pitkät mahdollisesti tehoamattomat terapiat, jos oireet eivät ole ihmiselle itselleen liian vaikeita.

Et vastannut: Mitä traumatisoituminen SINULLE tarkoittaa? Miten se sinuun tai elämääsi vaikuttaa?

En vastannutkaan, kommentoin vain. En myöskään ole sama kommentoija kuin edellinen.

Ketjun aiheena on miten traumat elämässä näkyvät ja vertaistuen jakaminen. Ehkei tämä ole sinun ketjusi, jos et ole halukas kertomaan omasta tilanteestasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin ärsyttää se, että minut traumatisoineet ihmiset pitävät mt-ongelmaisia ja lääkityksellä olevia jotenkin sairaina ja heikkoina. Joutuisin ikään kuin traumatisoimasn itseäni lisää, jos suostuisin pitämään itseäni mielenterveysongelmaisena. Nyt rinnastan tilanteen siihen, että olin normaali ihminen ja itse päästään sairas tuli harjoittamaan väkivaltaansa minuun. Luut pysyivät ehjinä, mutta mieli otti osumaa.

Enkä pidä itseäni PAREMPANA kuin mielenterveyspotilasta, mutta turha myöskään identifiotua sellaiseksi mitä ei ole. Se saattaa vaan lisätä oireilua kun alkaa kuvitella oireita.

Eli olet omaksunut sinua ikävästi kohdelleiden ihmisten asenteet sellaisenaan? Miksi et pidä mielenterveyden ongelmista kärsiviä tavallisina ihmisinä? Mitä sinulle traumatisoituminen tarkoittaa?

Miksi masennus- tai ahdistusdiagnoosi olisi sinulle niin kova paikka, jos sen avulla saisit helpommin apua itsellesi? Jolleivät traumat mitenkään häiritse elämää, niin mikä tarve on osallistua ketjuihin, joissa niistä kärsivät ihmiset jakavat toisilleen vertaistukea?

Koska en koe itseäni ahdistuneeksi tai masentuneeksi. Siksi en halua masennuslääkitystä, jota yritetään tarjota. Olen joskus ottanut sellaisen vastaan. Siis lääkittiin kestämään perhehelvettiä. Never again!

Minulla on ystävinä useampikin erilaisista mt-ongelmista kärsivä, jopa työkyvyttömyyseläkeläinen. He ovat rakkaita ja yhtä tärkeitä. En kuitenkaan koe itseäni samalla tavalla sairaaksi, vaikka sairaaksi koenkin enkä halua heidän zombilääkkeitään.

Miten traumat sinulla käytännössä näkyy sitten?

Esim. vireystilojen vaihtelua mitä voi olla hankala hallita.

En ole edellinen kommentoija.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin ärsyttää se, että minut traumatisoineet ihmiset pitävät mt-ongelmaisia ja lääkityksellä olevia jotenkin sairaina ja heikkoina. Joutuisin ikään kuin traumatisoimasn itseäni lisää, jos suostuisin pitämään itseäni mielenterveysongelmaisena. Nyt rinnastan tilanteen siihen, että olin normaali ihminen ja itse päästään sairas tuli harjoittamaan väkivaltaansa minuun. Luut pysyivät ehjinä, mutta mieli otti osumaa.

Enkä pidä itseäni PAREMPANA kuin mielenterveyspotilasta, mutta turha myöskään identifiotua sellaiseksi mitä ei ole. Se saattaa vaan lisätä oireilua kun alkaa kuvitella oireita.

Eli olet omaksunut sinua ikävästi kohdelleiden ihmisten asenteet sellaisenaan? Miksi et pidä mielenterveyden ongelmista kärsiviä tavallisina ihmisinä? Mitä sinulle traumatisoituminen tarkoittaa?

Miksi masennus- tai ahdistusdiagnoosi olisi sinulle niin kova paikka, jos sen avulla saisit helpommin apua itsellesi? Jolleivät traumat mitenkään häiritse elämää, niin mikä tarve on osallistua ketjuihin, joissa niistä kärsivät ihmiset jakavat toisilleen vertaistukea?

Koska en koe itseäni ahdistuneeksi tai masentuneeksi. Siksi en halua masennuslääkitystä, jota yritetään tarjota. Olen joskus ottanut sellaisen vastaan. Siis lääkittiin kestämään perhehelvettiä. Never again!

Minulla on ystävinä useampikin erilaisista mt-ongelmista kärsivä, jopa työkyvyttömyyseläkeläinen. He ovat rakkaita ja yhtä tärkeitä. En kuitenkaan koe itseäni samalla tavalla sairaaksi, vaikka sairaaksi koenkin enkä halua heidän zombilääkkeitään.

Millä tavalla koet itsesi sairaaksi?

Eri

Sillä tavoin kuin täällä ovat jotkut muutkin kertoneet, on uupumusta, suorittamista läpi harmaan kiven, omien tarpeiden ja rajojen tunnistamattomuutta ja kyvyttömyyttä pitää puoliaan -> uupumus, toiminnanohjauksen ongelmia, kyvyttömyyttä tunnistaa mikä on ok ja mikä ei, tuntee olevansa erilainen. Varmaan tämä on sitten masennusta, mutta sitä ei yleensä kuvata näin eikä kukaan ole osannut kuvailla sitä minulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin ärsyttää se, että minut traumatisoineet ihmiset pitävät mt-ongelmaisia ja lääkityksellä olevia jotenkin sairaina ja heikkoina. Joutuisin ikään kuin traumatisoimasn itseäni lisää, jos suostuisin pitämään itseäni mielenterveysongelmaisena. Nyt rinnastan tilanteen siihen, että olin normaali ihminen ja itse päästään sairas tuli harjoittamaan väkivaltaansa minuun. Luut pysyivät ehjinä, mutta mieli otti osumaa.

Enkä pidä itseäni PAREMPANA kuin mielenterveyspotilasta, mutta turha myöskään identifiotua sellaiseksi mitä ei ole. Se saattaa vaan lisätä oireilua kun alkaa kuvitella oireita.

Eli olet omaksunut sinua ikävästi kohdelleiden ihmisten asenteet sellaisenaan? Miksi et pidä mielenterveyden ongelmista kärsiviä tavallisina ihmisinä? Mitä sinulle traumatisoituminen tarkoittaa?

Miksi masennus- tai ahdistusdiagnoosi olisi sinulle niin kova paikka, jos sen avulla saisit helpommin apua itsellesi? Jolleivät traumat mitenkään häiritse elämää, niin mikä tarve on osallistua ketjuihin, joissa niistä kärsivät ihmiset jakavat toisilleen vertaistukea?

Masennus ja ahdistuneisuushäiriö ovat täysin eri häiriöitä kuin ptsd. Jos ei sairasta masennusta tai ahdistuneisuushäiriötä, niin sellaisten diagnoosien saaminen ja niiden hoitaminen olisi haitallista.

Mielestäni on hyvä, että tällaisiin ketjuihin osallistuu erilaisia ihmisiä erilaisilla kokemuksilla. Traumat vaikuttavat meihin kaikkiin eri tavoin ja oireet ovat hyvinkin erilaisia. Esimerkiksi voimakasta ahdistusta tai uupumusta ei ole kaikilla. Oireet voivat olla myös ajoittaisia. Joidenkin oireiden kanssa voi oppia pärjäämään.

Havaintojeni mukaan suurella osalla ihmisistä on pienemmät tai suuremmat kipukohtansa, ilman traumataustaakin.

Kaikille sopivaa tai helppoa hoitoa traumoihin ei ole vielä löydetty. Traumojen oireiden kanssa pärjäämään oppiminen voi joskus olla mielekkäämpää kuin vaikeasti saavutettavissa oleva hoitopolku ja pitkät mahdollisesti tehoamattomat terapiat, jos oireet eivät ole ihmiselle itselleen liian vaikeita.

Et vastannut: Mitä traumatisoituminen SINULLE tarkoittaa? Miten se sinuun tai elämääsi vaikuttaa?

En vastannutkaan, kommentoin vain. En myöskään ole sama kommentoija kuin edellinen.

Ketjun aiheena on miten traumat elämässä näkyvät ja vertaistuen jakaminen. Ehkei tämä ole sinun ketjusi, jos et ole halukas kertomaan omasta tilanteestasi.

Omituinen kommentti. Kaikki saavat kertoa sen verran mikä itsestä tuntuu sopivalta.

Etenkin tämä aihe on niin henkilökohtainen jokaiselle traumoja kokeneelle, että täällä on varmasti monia, jotka mielenkiinnolla lukevat ketjua, mutta eivät ole valmiita tuottamaan vapaaseen jakoon tekstiä omista vaikeista kokemuksistaan. Se on täysin ymmärrettävää. He eivät sen vuoksi ansaitse moitteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin ärsyttää se, että minut traumatisoineet ihmiset pitävät mt-ongelmaisia ja lääkityksellä olevia jotenkin sairaina ja heikkoina. Joutuisin ikään kuin traumatisoimasn itseäni lisää, jos suostuisin pitämään itseäni mielenterveysongelmaisena. Nyt rinnastan tilanteen siihen, että olin normaali ihminen ja itse päästään sairas tuli harjoittamaan väkivaltaansa minuun. Luut pysyivät ehjinä, mutta mieli otti osumaa.

Enkä pidä itseäni PAREMPANA kuin mielenterveyspotilasta, mutta turha myöskään identifiotua sellaiseksi mitä ei ole. Se saattaa vaan lisätä oireilua kun alkaa kuvitella oireita.

Eli olet omaksunut sinua ikävästi kohdelleiden ihmisten asenteet sellaisenaan? Miksi et pidä mielenterveyden ongelmista kärsiviä tavallisina ihmisinä? Mitä sinulle traumatisoituminen tarkoittaa?

Miksi masennus- tai ahdistusdiagnoosi olisi sinulle niin kova paikka, jos sen avulla saisit helpommin apua itsellesi? Jolleivät traumat mitenkään häiritse elämää, niin mikä tarve on osallistua ketjuihin, joissa niistä kärsivät ihmiset jakavat toisilleen vertaistukea?

Koska en koe itseäni ahdistuneeksi tai masentuneeksi. Siksi en halua masennuslääkitystä, jota yritetään tarjota. Olen joskus ottanut sellaisen vastaan. Siis lääkittiin kestämään perhehelvettiä. Never again!

Minulla on ystävinä useampikin erilaisista mt-ongelmista kärsivä, jopa työkyvyttömyyseläkeläinen. He ovat rakkaita ja yhtä tärkeitä. En kuitenkaan koe itseäni samalla tavalla sairaaksi, vaikka sairaaksi koenkin enkä halua heidän zombilääkkeitään.

Millä tavalla koet itsesi sairaaksi?

Eri

Sillä tavoin kuin täällä ovat jotkut muutkin kertoneet, on uupumusta, suorittamista läpi harmaan kiven, omien tarpeiden ja rajojen tunnistamattomuutta ja kyvyttömyyttä pitää puoliaan -> uupumus, toiminnanohjauksen ongelmia, kyvyttömyyttä tunnistaa mikä on ok ja mikä ei, tuntee olevansa erilainen. Varmaan tämä on sitten masennusta, mutta sitä ei yleensä kuvata näin eikä kukaan ole osannut kuvailla sitä minulle.

Googlaa korkean toimintakyvyn masennus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin ärsyttää se, että minut traumatisoineet ihmiset pitävät mt-ongelmaisia ja lääkityksellä olevia jotenkin sairaina ja heikkoina. Joutuisin ikään kuin traumatisoimasn itseäni lisää, jos suostuisin pitämään itseäni mielenterveysongelmaisena. Nyt rinnastan tilanteen siihen, että olin normaali ihminen ja itse päästään sairas tuli harjoittamaan väkivaltaansa minuun. Luut pysyivät ehjinä, mutta mieli otti osumaa.

Enkä pidä itseäni PAREMPANA kuin mielenterveyspotilasta, mutta turha myöskään identifiotua sellaiseksi mitä ei ole. Se saattaa vaan lisätä oireilua kun alkaa kuvitella oireita.

Eli olet omaksunut sinua ikävästi kohdelleiden ihmisten asenteet sellaisenaan? Miksi et pidä mielenterveyden ongelmista kärsiviä tavallisina ihmisinä? Mitä sinulle traumatisoituminen tarkoittaa?

Miksi masennus- tai ahdistusdiagnoosi olisi sinulle niin kova paikka, jos sen avulla saisit helpommin apua itsellesi? Jolleivät traumat mitenkään häiritse elämää, niin mikä tarve on osallistua ketjuihin, joissa niistä kärsivät ihmiset jakavat toisilleen vertaistukea?

Masennus ja ahdistuneisuushäiriö ovat täysin eri häiriöitä kuin ptsd. Jos ei sairasta masennusta tai ahdistuneisuushäiriötä, niin sellaisten diagnoosien saaminen ja niiden hoitaminen olisi haitallista.

Mielestäni on hyvä, että tällaisiin ketjuihin osallistuu erilaisia ihmisiä erilaisilla kokemuksilla. Traumat vaikuttavat meihin kaikkiin eri tavoin ja oireet ovat hyvinkin erilaisia. Esimerkiksi voimakasta ahdistusta tai uupumusta ei ole kaikilla. Oireet voivat olla myös ajoittaisia. Joidenkin oireiden kanssa voi oppia pärjäämään.

Havaintojeni mukaan suurella osalla ihmisistä on pienemmät tai suuremmat kipukohtansa, ilman traumataustaakin.

Kaikille sopivaa tai helppoa hoitoa traumoihin ei ole vielä löydetty. Traumojen oireiden kanssa pärjäämään oppiminen voi joskus olla mielekkäämpää kuin vaikeasti saavutettavissa oleva hoitopolku ja pitkät mahdollisesti tehoamattomat terapiat, jos oireet eivät ole ihmiselle itselleen liian vaikeita.

Et vastannut: Mitä traumatisoituminen SINULLE tarkoittaa? Miten se sinuun tai elämääsi vaikuttaa?

En vastannutkaan, kommentoin vain. En myöskään ole sama kommentoija kuin edellinen.

Ketjun aiheena on miten traumat elämässä näkyvät ja vertaistuen jakaminen. Ehkei tämä ole sinun ketjusi, jos et ole halukas kertomaan omasta tilanteestasi.

Omituinen kommentti. Kaikki saavat kertoa sen verran mikä itsestä tuntuu sopivalta.

Etenkin tämä aihe on niin henkilökohtainen jokaiselle traumoja kokeneelle, että täällä on varmasti monia, jotka mielenkiinnolla lukevat ketjua, mutta eivät ole valmiita tuottamaan vapaaseen jakoon tekstiä omista vaikeista kokemuksistaan. Se on täysin ymmärrettävää. He eivät sen vuoksi ansaitse moitteita.

Jos on nihkeitä asenteita mielenterveyden ongelmia kohtaan, voisi tällaisessa ketjussa pidättäytyä lukijan roolissa. Avun hakeminen ongelmiin vaatii valtavasti rohkeutta. Siitä ei pitäisi ketään häpäistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin ärsyttää se, että minut traumatisoineet ihmiset pitävät mt-ongelmaisia ja lääkityksellä olevia jotenkin sairaina ja heikkoina. Joutuisin ikään kuin traumatisoimasn itseäni lisää, jos suostuisin pitämään itseäni mielenterveysongelmaisena. Nyt rinnastan tilanteen siihen, että olin normaali ihminen ja itse päästään sairas tuli harjoittamaan väkivaltaansa minuun. Luut pysyivät ehjinä, mutta mieli otti osumaa.

Enkä pidä itseäni PAREMPANA kuin mielenterveyspotilasta, mutta turha myöskään identifiotua sellaiseksi mitä ei ole. Se saattaa vaan lisätä oireilua kun alkaa kuvitella oireita.

Eli olet omaksunut sinua ikävästi kohdelleiden ihmisten asenteet sellaisenaan? Miksi et pidä mielenterveyden ongelmista kärsiviä tavallisina ihmisinä? Mitä sinulle traumatisoituminen tarkoittaa?

Miksi masennus- tai ahdistusdiagnoosi olisi sinulle niin kova paikka, jos sen avulla saisit helpommin apua itsellesi? Jolleivät traumat mitenkään häiritse elämää, niin mikä tarve on osallistua ketjuihin, joissa niistä kärsivät ihmiset jakavat toisilleen vertaistukea?

Koska en koe itseäni ahdistuneeksi tai masentuneeksi. Siksi en halua masennuslääkitystä, jota yritetään tarjota. Olen joskus ottanut sellaisen vastaan. Siis lääkittiin kestämään perhehelvettiä. Never again!

Minulla on ystävinä useampikin erilaisista mt-ongelmista kärsivä, jopa työkyvyttömyyseläkeläinen. He ovat rakkaita ja yhtä tärkeitä. En kuitenkaan koe itseäni samalla tavalla sairaaksi, vaikka sairaaksi koenkin enkä halua heidän zombilääkkeitään.

Miksi koet että sinua lääkittiin kestämään perhehelvettiä eikä keräämään voimia irtiottoa varten? Sanoiko masennuslääkityksen määrännyt lääkäri, että sinun pitää vain kestää, otapa tästä lääkettä? Saitko masennusdiagnoosin?

Siksi, että terapeutti vain hymisi eikä sanonut sanallakaan, että perheessä olisi jotain oleellista vikaa, mitä nyt itki pari kertaa. Lääkkeet määärättiin ja terapeutti jatkoi hymisten tapaamisia ja juttujeni kuuntelemista. Nuorena ihmisenä ennen nettiä en tietenkään itse osannut hoitaa itseäni eikä tietoa ollut saatavilla. Vasta 30 vuotta myöhemmin minulle on terapeutti sanonut, että olot olivat kohtuuttomat ja terapia vaan jatkoi sitä, että olen näkymätön ja minut ohitetaan eikä tarpeillani ole väliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Traumojen oireiden kanssa pärjäämään oppiminen voi joskus olla mielekkäämpää kuin vaikeasti saavutettavissa oleva hoitopolku ja pitkät mahdollisesti tehoamattomat terapiat, jos oireet eivät ole ihmiselle itselleen liian vaikeita.

Yleensä hoitopolun tarkoituksena on nimenomaan oppia pärjäämään oireiden kanssa.

Ehkä toisten vain on helpompi löytää keinoja pärjätä. Syitä on monia.

Traumojen hoitopolku voi olla vaikea saada edes alkuun eikä hoidon tehoamisesta ole mitään varmuutta. Traumojen hoito on pitkällistä ja monimutkaista kokeilemista. Hoitoon tulisi pystyä sitoutumaan sekä asiakkaan että hoitavan tahon puolelta. Kesken jäänyt hoito voi jopa heikentää tilannetta.

Se on aina hyödyllistä, kun joku löytää hänelle sopivan hoidon ja hyötyy siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin ärsyttää se, että minut traumatisoineet ihmiset pitävät mt-ongelmaisia ja lääkityksellä olevia jotenkin sairaina ja heikkoina. Joutuisin ikään kuin traumatisoimasn itseäni lisää, jos suostuisin pitämään itseäni mielenterveysongelmaisena. Nyt rinnastan tilanteen siihen, että olin normaali ihminen ja itse päästään sairas tuli harjoittamaan väkivaltaansa minuun. Luut pysyivät ehjinä, mutta mieli otti osumaa.

Enkä pidä itseäni PAREMPANA kuin mielenterveyspotilasta, mutta turha myöskään identifiotua sellaiseksi mitä ei ole. Se saattaa vaan lisätä oireilua kun alkaa kuvitella oireita.

Eli olet omaksunut sinua ikävästi kohdelleiden ihmisten asenteet sellaisenaan? Miksi et pidä mielenterveyden ongelmista kärsiviä tavallisina ihmisinä? Mitä sinulle traumatisoituminen tarkoittaa?

Miksi masennus- tai ahdistusdiagnoosi olisi sinulle niin kova paikka, jos sen avulla saisit helpommin apua itsellesi? Jolleivät traumat mitenkään häiritse elämää, niin mikä tarve on osallistua ketjuihin, joissa niistä kärsivät ihmiset jakavat toisilleen vertaistukea?

Yksi traumaoire on triggeröityminen ja myönnän, että minua triggeröi ottaa vastaan mt-diagnooseja, jotka ovat muiden aiheuttamia pl se traumadiagnoosi itsessään. Ihan varmaan fyysisestä väkivallasta halvaantunuttakin ottaa päähän se halvaantuminen.

Ja auttaako ne lääkkeet? Koska ahdistuneelle sitten tuupataan ahdistuslääkettä ja masentuneelle masennuslääkettä. Hoito on usein lääkekeskeistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin ärsyttää se, että minut traumatisoineet ihmiset pitävät mt-ongelmaisia ja lääkityksellä olevia jotenkin sairaina ja heikkoina. Joutuisin ikään kuin traumatisoimasn itseäni lisää, jos suostuisin pitämään itseäni mielenterveysongelmaisena. Nyt rinnastan tilanteen siihen, että olin normaali ihminen ja itse päästään sairas tuli harjoittamaan väkivaltaansa minuun. Luut pysyivät ehjinä, mutta mieli otti osumaa.

Enkä pidä itseäni PAREMPANA kuin mielenterveyspotilasta, mutta turha myöskään identifiotua sellaiseksi mitä ei ole. Se saattaa vaan lisätä oireilua kun alkaa kuvitella oireita.

Eli olet omaksunut sinua ikävästi kohdelleiden ihmisten asenteet sellaisenaan? Miksi et pidä mielenterveyden ongelmista kärsiviä tavallisina ihmisinä? Mitä sinulle traumatisoituminen tarkoittaa?

Miksi masennus- tai ahdistusdiagnoosi olisi sinulle niin kova paikka, jos sen avulla saisit helpommin apua itsellesi? Jolleivät traumat mitenkään häiritse elämää, niin mikä tarve on osallistua ketjuihin, joissa niistä kärsivät ihmiset jakavat toisilleen vertaistukea?

Yksi traumaoire on triggeröityminen ja myönnän, että minua triggeröi ottaa vastaan mt-diagnooseja, jotka ovat muiden aiheuttamia pl se traumadiagnoosi itsessään. Ihan varmaan fyysisestä väkivallasta halvaantunuttakin ottaa päähän se halvaantuminen.

Ja auttaako ne lääkkeet? Koska ahdistuneelle sitten tuupataan ahdistuslääkettä ja masentuneelle masennuslääkettä. Hoito on usein lääkekeskeistä.

Et voi tietää ellet kokeile. Monella lääkkeet antavat voimia käydä siellä terapiassa hoitamassa itseään kuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen sekä traumatisoitunut että mielisairas. Olenhan ollut mielisairaalassakin useita kertoja. Mut hyvä että on parempia ei-mielisairaita ihmisiä.

Ei kukaan ole toistaan parempi, siitä ei ole kysymys. Olemme kaikki erilaisia, vaikka meitä yhdistääkin traumatisoituminen. Ihan samalla tavalla kuin autistit on keskenään hyvinkin erilaisia ja osalla on liitännäishäiriöitä/-sairauksia ja osalla ei.

Erikoinen rinnastus. Autistiksi synnytään, traumatisoituneena ei. Jokaisella on jotain traumoja, mutta traumatisoitumisesta puhutaan yleensä silloin, kun traumat jollain tavalla vaikuttavat toimintakykyyn.

Tavallaan erikoinen vain, sillä pointti oli erilaisuus.