Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?

Ilmapiiri on mielestäni sellainen, ettei traumojen vaikutuksesta elämään ole mahdollista puhua muuten kuin kasvattavina kokemuksina yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Traumojen takia elämästä ei myöskään voi kertoa muille kovin avoimesti, koska ihmiset alkavat hylkiä sinua, jos ahdistuvat kuulemastaan. Päällä on jatkuva itsesensuuri, koska pelkää muuten tulevansa taas kerran kokonaan hylätyksi.

Tämä vaikuttaa yllättävän paljon mm. uusien ystävyyssuhteiden solmimiseen, kun ei voi avoimesti olla täysin oma itsensä muiden reaktioiden takia.

Aivan totta. Eivätkä ihmiset ymmärrä kunnolla että muille pieniltä vaikuttavat asiat voivat tuottaa sinulle järjettömän paljon ahdistusta, erityisesti jos ne toistuvat usein.

Vaatii todella paljon kertoa vaikeista tuntemuksista jollekin avoimesti. Olen ahdistuneena vain päättänyt ihmissuhteita, jos viesti ei ole kerta kaikkiaan mennyt perille. Se on tuntunut ikäböktu, mutta muuhunkaan voimat eivät ole riittäneet.

Olen alkanut itse vanhempana miettiä, että ehkä se viesti ei mene perille, koska se toinenkin on viallinen eikä ole edes yrittänyt tehdä omille vioilleen mitään. Normaalille ja terveelle ihmiselle kyllä menee viestit perille. Se tekee tosi kipeää, kun läheinen osoittaa, ettei olekaan sen luottamuksen arvoinen, jonka hänelle on antanut. 

Kuinka paljon niitä normaaleja sitten on? Ei tunnu olevan juurikaan.

Ei niitä hirveästi ole. Tietysti jossain piireissä enemmän kuin toisissa. Oman terapeutin kanssa ollaan siitä puhuttu, että ei niitä kovin paljon ole eikä etenkään vapaita miehiä. Olen kuitenkin laittanut riman sille korkeudelle, että en aio syödä lääkkeitä sietääkseni toisen käytöstä tai halua sairastua henkisesti, joten olen varautunut olemaan sinkkuna vaikka loppuelämäni. Tietysti toivoisin, että voisin vielä löytää normaalin ihmisen. Pystyn itse pitämään traumani poissa ja olemaan normaali niin kauan kun ympäristökin on terve.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varhaislapsuuden traumat joita ei muista ja myöhäisemmät traumat jotka voi muistaa aiheuttavat eri tasoisia ongelmia.

Varhaislapsuuden on vaikeampia.

Myöhemmistä traumoista voi selvitä ilman terapiaakin. Se on joka tapauksessa yksilöllistä.

Kaiken kokeneena voin kertoa että kun oli lapsi, sitä ympäristöä ei voinut valita, sille ei voinut mitään. Joten se on vain annettava itselle anteeksi.

Sensijaan että on aikuisena jäänyt toksisiin suhteisiin, on vaikeampi antaa itselleen anteeksi. Aikuisena kun olisi voinut itse valita.

Jos olisi osannut ja ymmärtänyt. Jos ei ole saanut lapsuudessa hyvää kohtelua, tyytyy helposti pelkkiin rippeisiin, kun ei tiedä paremmasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varhaislapsuuden traumat joita ei muista ja myöhäisemmät traumat jotka voi muistaa aiheuttavat eri tasoisia ongelmia.

Varhaislapsuuden on vaikeampia.

Myöhemmistä traumoista voi selvitä ilman terapiaakin. Se on joka tapauksessa yksilöllistä.

Kaiken kokeneena voin kertoa että kun oli lapsi, sitä ympäristöä ei voinut valita, sille ei voinut mitään. Joten se on vain annettava itselle anteeksi.

Sensijaan että on aikuisena jäänyt toksisiin suhteisiin, on vaikeampi antaa itselleen anteeksi. Aikuisena kun olisi voinut itse valita.

Oletko edelleen niissä suhteissa? Jos et, armahda. Jos olet, pyri pois.

Kun viimein alkoi hakea apua, pätevän kuulijan löytäminen vain tuurista kiinni.

Auttavissa puhelimissa oli todella typeriä kommentoijia, joiden möläytykset huononsi vointia entuudestaan. Ymmärtämättömiä, jopa pahantahtoisia, itse avun tarpeessa olevia typeryyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Ilmapiiri on mielestäni sellainen, ettei traumojen vaikutuksesta elämään ole mahdollista puhua muuten kuin kasvattavina kokemuksina yms.

Enemmän ne hajottavat kuin kasvattavat. Elämästä voi mennä vuosia ja vuosikymmeniä hyvin ahdistuneena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmapiiri on mielestäni sellainen, ettei traumojen vaikutuksesta elämään ole mahdollista puhua muuten kuin kasvattavina kokemuksina yms.

Enemmän ne hajottavat kuin kasvattavat. Elämästä voi mennä vuosia ja vuosikymmeniä hyvin ahdistuneena.

Olisin loistavassa kunnossa, jos ahdistuksen viemä aika ja energia olisi ollut mahdollista kaikkien vuosien aikana suunnata esimerkiksi kuntoiluun.

Täysin sama. Traumaterapian avulla ja valtavalla määrällä omaa työtä olen päässyt eteenpäin, mutta välillä meinaa kuitenkin usko ja voimat loppua, kun yhä niin moni muille normaali asia on niin helv... vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varhaislapsuuden traumat joita ei muista ja myöhäisemmät traumat jotka voi muistaa aiheuttavat eri tasoisia ongelmia.

Varhaislapsuuden on vaikeampia.

Myöhemmistä traumoista voi selvitä ilman terapiaakin. Se on joka tapauksessa yksilöllistä.

Kaiken kokeneena voin kertoa että kun oli lapsi, sitä ympäristöä ei voinut valita, sille ei voinut mitään. Joten se on vain annettava itselle anteeksi.

Sensijaan että on aikuisena jäänyt toksisiin suhteisiin, on vaikeampi antaa itselleen anteeksi. Aikuisena kun olisi voinut itse valita.

Oletko edelleen niissä suhteissa? Jos et, armahda. Jos olet, pyri pois.

Olen fyysisesti päässyt mutta henkisesti, väkivaltaisten suhteiden jäljet on uusi trauma vanhan lisäksi. Kun paha on tapahtunut kotona, ei voi kotona rentoutua.

Kela hylkäsi lääkinnällisen kuntoutuksen hakemukset kahteen otteeseen. En pidä Suomea sivistysvaltiona.

Vierailija kirjoitti:

Täysin sama. Traumaterapian avulla ja valtavalla määrällä omaa työtä olen päässyt eteenpäin, mutta välillä meinaa kuitenkin usko ja voimat loppua, kun yhä niin moni muille normaali asia on niin helv... vaikeaa.

Teet hyvää työtä itsesi kanssa. Yritä jaksaa päivä kerrallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varhaislapsuuden traumat joita ei muista ja myöhäisemmät traumat jotka voi muistaa aiheuttavat eri tasoisia ongelmia.

Varhaislapsuuden on vaikeampia.

Myöhemmistä traumoista voi selvitä ilman terapiaakin. Se on joka tapauksessa yksilöllistä.

Kaiken kokeneena voin kertoa että kun oli lapsi, sitä ympäristöä ei voinut valita, sille ei voinut mitään. Joten se on vain annettava itselle anteeksi.

Sensijaan että on aikuisena jäänyt toksisiin suhteisiin, on vaikeampi antaa itselleen anteeksi. Aikuisena kun olisi voinut itse valita.

Oletko edelleen niissä suhteissa? Jos et, armahda. Jos olet, pyri pois.

Olen fyysisesti päässyt mutta henkisesti, väkivaltaisten suhteiden jäljet on uusi trauma vanhan lisäksi. Kun paha on tapahtunut kotona, ei voi kotona rentoutua.

Kela hylkäsi lääkinnällisen kuntoutuksen hakemukset kahteen otteeseen. En pidä Suomea sivistysvaltiona.

Mitä tuo tarkoittaa käytännössä? Mitä hoitoa sinulle haettiin? Oletko sairaslomalla/eläkkeellä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varhaislapsuuden traumat joita ei muista ja myöhäisemmät traumat jotka voi muistaa aiheuttavat eri tasoisia ongelmia.

Varhaislapsuuden on vaikeampia.

Myöhemmistä traumoista voi selvitä ilman terapiaakin. Se on joka tapauksessa yksilöllistä.

Kaiken kokeneena voin kertoa että kun oli lapsi, sitä ympäristöä ei voinut valita, sille ei voinut mitään. Joten se on vain annettava itselle anteeksi.

Sensijaan että on aikuisena jäänyt toksisiin suhteisiin, on vaikeampi antaa itselleen anteeksi. Aikuisena kun olisi voinut itse valita.

Toksiseen suhteeseen jäämisen (ja lähtemisen!) voi valita ja on ymmärrettävää, että siitä jää itsesyytöksiä. Toisaalta jos on taustalla lapsuuden traumat niin ne ovat ehkä vaikuttaneet toksiseen suhteeseen jäämiseen ja siten se ei ole sataprosenttisesti valinta.

Mutta traumaattista tapahtumaa ei voi aina estää tai "valita" aikuisenakaan. Esim. raisk -

aus tuntemattoman tekemänä, onnettomuus, yllättävän väkivallan kohteeksi joutuminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varhaislapsuuden traumat joita ei muista ja myöhäisemmät traumat jotka voi muistaa aiheuttavat eri tasoisia ongelmia.

Varhaislapsuuden on vaikeampia.

Myöhemmistä traumoista voi selvitä ilman terapiaakin. Se on joka tapauksessa yksilöllistä.

Kaiken kokeneena voin kertoa että kun oli lapsi, sitä ympäristöä ei voinut valita, sille ei voinut mitään. Joten se on vain annettava itselle anteeksi.

Sensijaan että on aikuisena jäänyt toksisiin suhteisiin, on vaikeampi antaa itselleen anteeksi. Aikuisena kun olisi voinut itse valita.

Toksiseen suhteeseen jäämisen (ja lähtemisen!) voi valita ja on ymmärrettävää, että siitä jää itsesyytöksiä. Toisaalta jos on taustalla lapsuuden traumat niin ne ovat ehkä vaikuttaneet toksiseen suhteeseen jäämiseen ja siten se ei ole sataprosenttisesti valinta.

Mutta traumaattista tapahtumaa ei voi aina estää tai "valita" aikuisenakaan. Esim. raisk -

aus tuntemattoman tekemänä, onnettomuus, yllättävän väkivallan kohteeksi joutuminen.

Sanoisin, että ota rai*kauksen edestä pois tuo tuntemattoman. Ei se ole valinta tutunkaan kanssa.

Traumojen takia koen usein ettei persoonallisuuteni ole päässyt kunnolla muotoutumaan. Olen lapsuudesta saakka elänyt jatkuvasti selviytymistilassa. En loppujen lopuksi tiedä mikä on minulle tärkeää. Olen vain jotenkin yrittänyt ahdistuneena haparoida tietäni eteenpäin.

Ns. tähän astiset haaveet ovat olleet yritys ottaa selkävoitto traumoista ja niihin liittyvästä voimattomasta olosta. Kun olen saavuttanut jotain pidemmän aikaa tavoittelemaani, ei paha olo kuitenkaan ole poistunut. En ole kyennyt pitämään kiinni saavuttamistani asioista.

Vierailija kirjoitti:

Kun viimein alkoi hakea apua, pätevän kuulijan löytäminen vain tuurista kiinni.

Auttavissa puhelimissa oli todella typeriä kommentoijia, joiden möläytykset huononsi vointia entuudestaan. Ymmärtämättömiä, jopa pahantahtoisia, itse avun tarpeessa olevia typeryyksiä.

Ei kaikki psykiatrian polin henkilökuntakaan ihan täysillä käy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varhaislapsuuden traumat joita ei muista ja myöhäisemmät traumat jotka voi muistaa aiheuttavat eri tasoisia ongelmia.

Varhaislapsuuden on vaikeampia.

Myöhemmistä traumoista voi selvitä ilman terapiaakin. Se on joka tapauksessa yksilöllistä.

Kaiken kokeneena voin kertoa että kun oli lapsi, sitä ympäristöä ei voinut valita, sille ei voinut mitään. Joten se on vain annettava itselle anteeksi.

Sensijaan että on aikuisena jäänyt toksisiin suhteisiin, on vaikeampi antaa itselleen anteeksi. Aikuisena kun olisi voinut itse valita.

Toksiseen suhteeseen jäämisen (ja lähtemisen!) voi valita ja on ymmärrettävää, että siitä jää itsesyytöksiä. Toisaalta jos on taustalla lapsuuden traumat niin ne ovat ehkä vaikuttaneet toksiseen suhteeseen jäämiseen ja siten se ei ole sataprosenttisesti valinta.

Mutta traumaattista tapahtumaa ei voi aina estää tai "valita" aikuisenakaan. Esim. raisk -

aus tuntemattoman tekemänä, onnettomuus, yllättävän väkivallan kohteeksi joutuminen.

Sanoisin, että ota rai*kauksen edestä pois tuo tuntemattoman. Ei se ole valinta tutunkaan kanssa.[/quote

Traumoihin liittyy aina jonkinasteista syyllisyyttä. Miksi menin sinne, sanoin noin, miksen yrittänyt enempää... Sitä on vain yritettävä sietää. Kaikki ei ole meidän käsissämme, vaikka mieli yrittää uskotella että paha olisi voitu / voitaisiin välttää tekemällä jotain toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varhaislapsuuden traumat joita ei muista ja myöhäisemmät traumat jotka voi muistaa aiheuttavat eri tasoisia ongelmia.

Varhaislapsuuden on vaikeampia.

Myöhemmistä traumoista voi selvitä ilman terapiaakin. Se on joka tapauksessa yksilöllistä.

Kaiken kokeneena voin kertoa että kun oli lapsi, sitä ympäristöä ei voinut valita, sille ei voinut mitään. Joten se on vain annettava itselle anteeksi.

Sensijaan että on aikuisena jäänyt toksisiin suhteisiin, on vaikeampi antaa itselleen anteeksi. Aikuisena kun olisi voinut itse valita.

Toksiseen suhteeseen jäämisen (ja lähtemisen!) voi valita ja on ymmärrettävää, että siitä jää itsesyytöksiä. Toisaalta jos on taustalla lapsuuden traumat niin ne ovat ehkä vaikuttaneet toksiseen suhteeseen jäämiseen ja siten se ei ole sataprosenttisesti valinta.

Mutta traumaattista tapahtumaa ei voi aina estää tai "valita" aikuisenakaan. Esim. raisk -

aus tuntemattoman tekemänä, onnettomuus, yllättävän väkivallan kohteeksi joutuminen.

Henkilöä jolla ei ole aiempaa taustaa hoidetaan paremmin kuin sellaista jolla on käyntejä psyk puolella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varhaislapsuuden traumat joita ei muista ja myöhäisemmät traumat jotka voi muistaa aiheuttavat eri tasoisia ongelmia.

Varhaislapsuuden on vaikeampia.

Myöhemmistä traumoista voi selvitä ilman terapiaakin. Se on joka tapauksessa yksilöllistä.

Kaiken kokeneena voin kertoa että kun oli lapsi, sitä ympäristöä ei voinut valita, sille ei voinut mitään. Joten se on vain annettava itselle anteeksi.

Sensijaan että on aikuisena jäänyt toksisiin suhteisiin, on vaikeampi antaa itselleen anteeksi. Aikuisena kun olisi voinut itse valita.

Toksiseen suhteeseen jäämisen (ja lähtemisen!) voi valita ja on ymmärrettävää, että siitä jää itsesyytöksiä. Toisaalta jos on taustalla lapsuuden traumat niin ne ovat ehkä vaikuttaneet toksiseen suhteeseen jäämiseen ja siten se ei ole sataprosenttisesti valinta.

Mutta traumaattista tapahtumaa ei voi aina estää tai "valita" aikuisenakaan. Esim. raisk -

aus tuntemattoman tekemänä, onnettomuus, yllättävän väkivallan kohteeksi joutuminen.

Sanoisin, että ota rai*kauksen edestä pois tuo tuntemattoman. Ei se ole valinta tutunkaan kanssa.

Olet oikeassa, tarkoitus oli vain korostaa eroa toksiseen suhteeseen "omasta valinnasta" jäämiseen.

(...ja huom, ei toksiseen suhteeseen välttämättä rskaus liity, mutta se valinta jäämisestä ja lähtemisestä.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varhaislapsuuden traumat joita ei muista ja myöhäisemmät traumat jotka voi muistaa aiheuttavat eri tasoisia ongelmia.

Varhaislapsuuden on vaikeampia.

Myöhemmistä traumoista voi selvitä ilman terapiaakin. Se on joka tapauksessa yksilöllistä.

Kaiken kokeneena voin kertoa että kun oli lapsi, sitä ympäristöä ei voinut valita, sille ei voinut mitään. Joten se on vain annettava itselle anteeksi.

Sensijaan että on aikuisena jäänyt toksisiin suhteisiin, on vaikeampi antaa itselleen anteeksi. Aikuisena kun olisi voinut itse valita.

Toksiseen suhteeseen jäämisen (ja lähtemisen!) voi valita ja on ymmärrettävää, että siitä jää itsesyytöksiä. Toisaalta jos on taustalla lapsuuden traumat niin ne ovat ehkä vaikuttaneet toksiseen suhteeseen jäämiseen ja siten se ei ole sataprosenttisesti valinta.

Mutta traumaattista tapahtumaa ei voi aina estää tai "valita" aikuisenakaan. Esim. raisk -

aus tuntemattoman tekemänä, onnettomuus, yllättävän väkivallan kohteeksi joutuminen.

Sanoisin, että ota rai*kauksen edestä pois tuo tuntemattoman. Ei se ole valinta tutunkaan kanssa.

Olet oikeassa, tarkoitus oli vain korostaa eroa toksiseen suhteeseen "omasta valinnasta" jäämiseen.

(...ja huom, ei toksiseen suhteeseen välttämättä rskaus liity, mutta se valinta jäämisestä ja lähtemisestä.)

Mielestäni traumatisoitunut ei ole vapaa valitsemaan toimintatapojaan. Ei välttämättä ole tietoinen alitajuisista uskomuksistaan ja vaikka olisi, niitä vastaan toimiminen on vaikeaa. Joillain vain käy samassa asemassa parempi onni.

Psykiatrisessa hoidossa traumojen vaikutus tunnistetaan yhä huonosti. Ei ole kokonaisvaltaista näkemystä siitä miten iso kokonaisvaikutus niillä toimintaan on. Traumat eivät katoa, vaikka masennus helpottaisikin.