Lue keskustelun säännöt.
Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?
17.05.2023 |
Ihmissuhteet ovat olleet traumojen takia todella vaikeita ja töissäkin traumoista on ollut paljon haittaa. Kuka samaistuu?
Kommentit (3141)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä, ikää 50v. Pahimmat traumat lapsuudesta. Mä olen nyt vasta selviämässä, kiitos Kelan tukeman terapian. Ollaan jo aika pitkällä ja paljon hyvää on tapahtunut. mutta on tässä vielä matkaa.
Olen erittäin iloinen, että sain lopetettua suhteen alkoholistin kanssa. Johon tyydyin, koska joku kerranki tykkäs musta. Mutta sit aloin miettimään, että mähän menetän kohta itseni jos jatkuu juominen ja katteettomat lupaukset. Häntä en voi pelastaa, pelastin itseni.
Olen iloinen puolesta. Nuo ovat isoja edistysaskelia.
Kiitos, tuo on yksi asia. Ehkä myös merkittävin oli se, kun kohtasin hyväksikäyttäjät (omat perheenjäsenet) eikä kohtaaminen tuntunut epämukavalta, kuten se on tuntunut aiemmin. olen myös alkanut puolustamaan itseäni työelämässä enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumojen takia elämästä ei myöskään voi kertoa muille kovin avoimesti, koska ihmiset alkavat hylkiä sinua, jos ahdistuvat kuulemastaan. Päällä on jatkuva itsesensuuri, koska pelkää muuten tulevansa taas kerran kokonaan hylätyksi.
Tämä vaikuttaa yllättävän paljon mm. uusien ystävyyssuhteiden solmimiseen, kun ei voi avoimesti olla täysin oma itsensä muiden reaktioiden takia.
Aivan totta. Eivätkä ihmiset ymmärrä kunnolla että muille pieniltä vaikuttavat asiat voivat tuottaa sinulle järjettömän paljon ahdistusta, erityisesti jos ne toistuvat usein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumojen takia elämästä ei myöskään voi kertoa muille kovin avoimesti, koska ihmiset alkavat hylkiä sinua, jos ahdistuvat kuulemastaan. Päällä on jatkuva itsesensuuri, koska pelkää muuten tulevansa taas kerran kokonaan hylätyksi.
Tämä vaikuttaa yllättävän paljon mm. uusien ystävyyssuhteiden solmimiseen, kun ei voi avoimesti olla täysin oma itsensä muiden reaktioiden takia.
Aivan totta. Eivätkä ihmiset ymmärrä kunnolla että muille pieniltä vaikuttavat asiat voivat tuottaa sinulle järjettömän paljon ahdistusta, erityisesti jos ne toistuvat usein.
Vaatii todella paljon kertoa vaikeista tuntemuksista jollekin avoimesti. Olen ahdistuneena vain päättänyt ihmissuhteita, jos viesti ei ole kerta kaikkiaan mennyt perille. Se on tuntunut ikäböktu, mutta muuhunkaan voimat eivät ole riittäneet.
Joo, kyllä. Olen täysin yksinäinen ja nykyään toistaiseksi voimassa olevalla tk-eläkkeellä (siis jo 34-vuotiaasta lähtien). Naisten pokaaminen ja paneminen onnistuu, mutta parisuhteista ei tule yhtään mitään. Jatkuvia konflikteja ja jokaista epäilen pahaa aikovaksi viholliseksi.
En haluaisi olla tämmöinen, mutta minkäs teet. :(
Vierailija kirjoitti:
Jep, minusta tarkoituksella kasvatettiin esim. sellainen joka ei näytä tunteita lainkaan niin nyt sitten kun aikuisena olen sellainen, ollaan vihaisia kun pitäisikin alkaa pitämään jotain teatteria kuinka nyt ollaan läheisiä ja merkitään toisillemme.
Kuka on vihainen? MItä itse haluat? Haluatko elää niin kuin sinut kasvatettiin?
t. 50-v. joka yrittää kovasti purkaa oman lapsuuskoodauksen ihan itsensä vuoksi, jotta voisi alkaa käyttäytyä ja tuntea niin kuin oma sisin sanoo eikä niin kuin joku toivoo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä, ikää 50v. Pahimmat traumat lapsuudesta. Mä olen nyt vasta selviämässä, kiitos Kelan tukeman terapian. Ollaan jo aika pitkällä ja paljon hyvää on tapahtunut. mutta on tässä vielä matkaa.
Olen erittäin iloinen, että sain lopetettua suhteen alkoholistin kanssa. Johon tyydyin, koska joku kerranki tykkäs musta. Mutta sit aloin miettimään, että mähän menetän kohta itseni jos jatkuu juominen ja katteettomat lupaukset. Häntä en voi pelastaa, pelastin itseni.
Olen iloinen puolesta. Nuo ovat isoja edistysaskelia.
Kiitos, tuo on yksi asia. Ehkä myös merkittävin oli se, kun kohtasin hyväksikäyttäjät (omat perheenjäsenet) eikä kohtaaminen tuntunut epämukavalta, kuten se on tuntunut aiemmin. olen myös alkanut puolustamaan itseäni työelämässä enemmän.
Tuolla on varmasti iso vaikutus omaan hyvinvointiin. Hieno juttu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumojen takia elämästä ei myöskään voi kertoa muille kovin avoimesti, koska ihmiset alkavat hylkiä sinua, jos ahdistuvat kuulemastaan. Päällä on jatkuva itsesensuuri, koska pelkää muuten tulevansa taas kerran kokonaan hylätyksi.
Tämä vaikuttaa yllättävän paljon mm. uusien ystävyyssuhteiden solmimiseen, kun ei voi avoimesti olla täysin oma itsensä muiden reaktioiden takia.
Aivan totta. Eivätkä ihmiset ymmärrä kunnolla että muille pieniltä vaikuttavat asiat voivat tuottaa sinulle järjettömän paljon ahdistusta, erityisesti jos ne toistuvat usein.
Vaatii todella paljon kertoa vaikeista tuntemuksista jollekin avoimesti. Olen ahdistuneena vain päättänyt ihmissuhteita, jos viesti ei ole kerta kaikkiaan mennyt perille. Se on tuntunut ikäböktu, mutta muuhunkaan voimat eivät ole riittäneet.
* Ikävältä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumojen takia elämästä ei myöskään voi kertoa muille kovin avoimesti, koska ihmiset alkavat hylkiä sinua, jos ahdistuvat kuulemastaan. Päällä on jatkuva itsesensuuri, koska pelkää muuten tulevansa taas kerran kokonaan hylätyksi.
Tämä vaikuttaa yllättävän paljon mm. uusien ystävyyssuhteiden solmimiseen, kun ei voi avoimesti olla täysin oma itsensä muiden reaktioiden takia.
Aivan totta. Eivätkä ihmiset ymmärrä kunnolla että muille pieniltä vaikuttavat asiat voivat tuottaa sinulle järjettömän paljon ahdistusta, erityisesti jos ne toistuvat usein.
Vaatii todella paljon kertoa vaikeista tuntemuksista jollekin avoimesti. Olen ahdistuneena vain päättänyt ihmissuhteita, jos viesti ei ole kerta kaikkiaan mennyt perille. Se on tuntunut ikäböktu, mutta muuhunkaan voimat eivät ole riittäneet.
Olen alkanut itse vanhempana miettiä, että ehkä se viesti ei mene perille, koska se toinenkin on viallinen eikä ole edes yrittänyt tehdä omille vioilleen mitään. Normaalille ja terveelle ihmiselle kyllä menee viestit perille. Se tekee tosi kipeää, kun läheinen osoittaa, ettei olekaan sen luottamuksen arvoinen, jonka hänelle on antanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, kyllä. Olen täysin yksinäinen ja nykyään toistaiseksi voimassa olevalla tk-eläkkeellä (siis jo 34-vuotiaasta lähtien). Naisten pokaaminen ja paneminen onnistuu, mutta parisuhteista ei tule yhtään mitään. Jatkuvia konflikteja ja jokaista epäilen pahaa aikovaksi viholliseksi.
En haluaisi olla tämmöinen, mutta minkäs teet. :(
No voi v***u, koita sitten edes pokata ja panna kaltaisiasi, sen voit edes kontrolloida, vaikka kuinka esittäisit voimatonta.
Mitä hittoa sä höpiset?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, kyllä. Olen täysin yksinäinen ja nykyään toistaiseksi voimassa olevalla tk-eläkkeellä (siis jo 34-vuotiaasta lähtien). Naisten pokaaminen ja paneminen onnistuu, mutta parisuhteista ei tule yhtään mitään. Jatkuvia konflikteja ja jokaista epäilen pahaa aikovaksi viholliseksi.
En haluaisi olla tämmöinen, mutta minkäs teet. :(
Tutustu self aware narsisteihin ja miten he ovat kuntouttaneet itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, kyllä. Olen täysin yksinäinen ja nykyään toistaiseksi voimassa olevalla tk-eläkkeellä (siis jo 34-vuotiaasta lähtien). Naisten pokaaminen ja paneminen onnistuu, mutta parisuhteista ei tule yhtään mitään. Jatkuvia konflikteja ja jokaista epäilen pahaa aikovaksi viholliseksi.
En haluaisi olla tämmöinen, mutta minkäs teet. :(
No voi v***u, koita sitten edes pokata ja panna kaltaisiasi, sen voit edes kontrolloida, vaikka kuinka esittäisit voimatonta.
Mitä hittoa sä höpiset?
Että tuo rikkonainen ihminen levittää sitä rikkonaisuutta ympärilleen. Yleensä ne pokattavat ja pantavat naiset ovat jo valmiiksi säröllä ja ihan hajalla tuollaisen jälkeen. Että panisi sitten niitä jo valmiiksi palasina olevia niin säästyy yhteiskunnan varoja pajon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tuskailen myös traumojen jättämistä jäljistä. Tarkkailen koko ajan itseäni, ja yritän hillitä ns. epänormaaleja reaktioitani tietyissä tilanteissa. Sietokykyni minua rasittaville asioille on hyvin pieni tätä nykyä. En halua ketään loukata mutta en vain osaa aina reagoida kuormittaviin tilanteisiin rauhallisesti ja huumorilla. Tunnen että olen menettänyt lopullisesti sen rennon ja kivan minän :/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumojen takia elämästä ei myöskään voi kertoa muille kovin avoimesti, koska ihmiset alkavat hylkiä sinua, jos ahdistuvat kuulemastaan. Päällä on jatkuva itsesensuuri, koska pelkää muuten tulevansa taas kerran kokonaan hylätyksi.
Tämä vaikuttaa yllättävän paljon mm. uusien ystävyyssuhteiden solmimiseen, kun ei voi avoimesti olla täysin oma itsensä muiden reaktioiden takia.
Aivan totta. Eivätkä ihmiset ymmärrä kunnolla että muille pieniltä vaikuttavat asiat voivat tuottaa sinulle järjettömän paljon ahdistusta, erityisesti jos ne toistuvat usein.
Vaatii todella paljon kertoa vaikeista tuntemuksista jollekin avoimesti. Olen ahdistuneena vain päättänyt ihmissuhteita, jos viesti ei ole kerta kaikkiaan mennyt perille. Se on tuntunut ikäböktu, mutta muuhunkaan voimat eivät ole riittäneet.
Olen alkanut itse vanhempana miettiä, että ehkä se viesti ei mene perille, koska se toinenkin on viallinen eikä ole edes yrittänyt tehdä omille vioilleen mitään. Normaalille ja terveelle ihmiselle kyllä menee viestit perille. Se tekee tosi kipeää, kun läheinen osoittaa, ettei olekaan sen luottamuksen arvoinen, jonka hänelle on antanut.
Kuinka paljon niitä normaaleja sitten on? Ei tunnu olevan juurikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin. En tiedä, mitä tekisin, jos ei olisi ollut traumoja. Olisin kaiketi opettaja tai sairaanhoitaja.
Vierailija kirjoitti:
Itse tuskailen myös traumojen jättämistä jäljistä. Tarkkailen koko ajan itseäni, ja yritän hillitä ns. epänormaaleja reaktioitani tietyissä tilanteissa. Sietokykyni minua rasittaville asioille on hyvin pieni tätä nykyä. En halua ketään loukata mutta en vain osaa aina reagoida kuormittaviin tilanteisiin rauhallisesti ja huumorilla. Tunnen että olen menettänyt lopullisesti sen rennon ja kivan minän :/
Minä olen traumatisoitunut jo lapsuudessa. En ole tainnut koskaan olla rento ja kiva, kun lapsesta alkaen oli niin paljon vastuuta kaikesta.
Ilman hyvää parisuhdetta ja lapsia jäin, kun lapsuus ja nuoruus pelkkää väkivaltaa sadistin psykopaattisen vanhemman lapsena.
Olen katunut koko ikäni etten tappanut sitä nuorena, kun sitä eniten halusin, olisin ollut vain muutaman vuoden max. kolme vankilassa,
sen sijaan minun elämäni tuhoaminen jatkui vielä pitkälle aikuisuuteen ja menetin työkykyni, kykyni ihmissuhteisiin, kaikkeen.
En pysty kuvittelemaan mikä asia elämässäni olisi voinut mennä huonommin jos olisin saanut kostoni, itsetunnon rippeeni takaisin, ehkä jopa jotain tukea, mutta ennenkaikkea se kaikenkattava pahuus olisi häipynyt kuin tuhka tuuleen,
tuskin olisin jäänyt niin yksin tässä vaihtoehtoisessa elämässä, jossa olisin tehnyt jotain pelastaakseni itseni.
Vierailija kirjoitti:
Jep, minusta tarkoituksella kasvatettiin esim. sellainen joka ei näytä tunteita lainkaan niin nyt sitten kun aikuisena olen sellainen, ollaan vihaisia kun pitäisikin alkaa pitämään jotain teatteria kuinka nyt ollaan läheisiä ja merkitään toisillemme.
samat
Vierailija kirjoitti:
Varhaislapsuuden traumat joita ei muista ja myöhäisemmät traumat jotka voi muistaa aiheuttavat eri tasoisia ongelmia.
Varhaislapsuuden on vaikeampia.Myöhemmistä traumoista voi selvitä ilman terapiaakin. Se on joka tapauksessa yksilöllistä.
Kaiken kokeneena voin kertoa että kun oli lapsi, sitä ympäristöä ei voinut valita, sille ei voinut mitään. Joten se on vain annettava itselle anteeksi.
Sensijaan että on aikuisena jäänyt toksisiin suhteisiin, on vaikeampi antaa itselleen anteeksi. Aikuisena kun olisi voinut itse valita.
Itselläni riesana traumojen lisäksi erityisherkkyys, esim. tunnen useimmat tunteet, niin hyvät kuin huonot moninkertaisina muihin verrattuna ja taistelen jatkuvaa syyllisyyttä vastaan sellaisistakin asioista, joille normi-ihmiset viittaavat kintaalla.
Olenkin vetäytynyt maailmasta omiin oloihini, pakollista työtä lukuun ottamatta. Onneksi olen introvertti, jotain positiivista sentään.
Terapia on auttanut minua jäsentämään asioita. Tunnekokemukset eivät silti poistu niitä paloihin pilkkomalla ja analysoimalla. Ehkä minulle maailma on ikuisesti turvaton paikka.