Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on

 

Itsellä on ollut todella paljon erinäistä psyykkistä oireilua. Itsellä se on joutunut siitä, että olen mieleltäni ja keholtani herkkä ja yhteiskunnalliset olosuhteet ovat hoitaneet loput.

Alan pikkuhiljaa olla psyykkisesti terve ja tuntuu siltä, että tämä kaikki paha olo on ollut täysin turhaa ja seurausta siitä, että nykyaikaiselta länsimaiselta ihmiseltä on kaikkein pahiten hukassa ihmisenä olemisen taito. V**** s******, koittakaa nyt aikuiset ihmiset edes, olen usein ajatellut.

 

m36

Nyky ihmiset osaavat syödä oikeassa järjestyksessä aterimilla, mutta eivät osaa olla urputtamatta emännälle ja nolaamatta toista. Osataan käyttää oikeaa fonttia ja pilkkua, mutta ei ymmärretä lukemaansa tai edes haluta ymmärtää. Ostetaan kalliit autot, seinät, lentokonematkat. Viimeisen muodin mukaiset kaikki, mutta toi

Kannattaisi sinunkin matkustaa ulkomaille edes kerran elämässä. Saattaisi traumatkin parantua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on ihmiskunta pienoiskoossa. Ihmiset yrittävät auttaa itseään ja toisiaan ja joukossa on pienempi joukko niitä olioita jotka ovat maan päällä vain tuhotakseen koska eivät pysty eheyttämään itseään ja yrittävät vetää muut kuoppaan itsensä seuraksi. En halua olla missään tekemisissä jälkimmäisten kaltaisten saastojen kanssa koska irvistyttää ajatus minkälaisessa tilassa he ovat kirjoittaessaan sadistista p*skaa internetiin joulun aikaan. Toivoton tapaus kategoriaan menevät. Harmi, hyvä ketju on pilattu ja lukukelvoton ja ihmiset kärsivät turhaan joutuessaan lukemaan turhaa kuonaa. Voimia kaikille traumaselviytyjille, ihania, lämpöistä valoisia hetkiä jokaisen jokaiseen päivään.

Trolleille, pitkästä ja tukevasta narusta on apua jos uusivuosi ahdistaa etukäteen. Säästäkää itsenne ja muut.

Ene

Menen reumasairaiden keskusteluketjuun kehottamaan nauramaan, se vie kivuntunteen pois. Ja pyydän, että voisivatko sen keskustelun sijaan keskittyä minuun ja reumattomien näkökantaan, etteivät olisi niin itsekkäitä.

Ei kun. En mene, kun en ole kuin sinä.

Ihan mielenkiinnosta kävin katsomassa paria reuma-aiheista keskustelua. Siellä viestit olivat lyhyitä, ja keskittyivät lähinnä siihen mistä lääkityksestä ja ruokavaliosta ihmiset saavat apua oireisiinsa. Kukaan ketjuissa ei jaaritellut kyökkipsykologisia latteuksia, ei yrittänyt panna elämässä epäonnistumistaan reuman piikkiin, ei syytellyt muita ihmisiä reumastaan, eivätkä keskustelijat nokitelleet sillä kuka on vakavimmin reumatisoitunut. Kumma juttu.

Ei yhtään kumma, vaan itsestään selvää tuo ero; reuma ei ole muiden ihmisten aiheuttama toisin kuin traumat. Etkö edes tätä osannut itse päätellä? 

Ihme, että joku alapeukuttaa, kun joku kertoo olevansa epävakaa. Onneksi se on hyvin hoidettavissa, jos sairas motivoituu hoitoon.

Olen alkanut oppia, että trauma on mieleni lisäksi kehossani. Trauman käsittely ja poissaanti vaatii liikettä ja kosketusta, ei pelkkää psyykkistä työtä.

Vierailija kirjoitti:

Olen todella hankala ihmissuhteissa, minulla on kuitenkin diagnosoitu tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus ja osaan olla kateellinen, oikutteleva, levoton ihmissielu. Uskokaa tai älkää, olen naimisissa. Hankaluuksia siinä on ollut todellakin mutta rakkaus kestää niin myötä- kuin vastatuulessakin. Tiedän olevani typerys ja olen aiheuttanut paljon vahinkoa. 

Haluan vain olla normaali ihminen mutta vastoinkäymiset ja traumaattiset kokemukset johtavat sellaisiin tilanteisiin mihin en halua. 

Noh, hieno asia että olet tietoinen haasteistasi. Diagnoosisi ei kuitenkaan oikeuta sinua olemaan ilkeä muita kohtaan, eikä poista vastuuta omista teoistasi ja sanoistasi.

Aikuistuessa ihmisen tulee oppia ottamaan vastuuta käyttäytymisestään, tai jää ns. teinin tasolle. Pitää oppia pitämään kielenkannat kurissa ja tunnistamaan itsessä negatiivisten tunteiden herääminen. Elämä on yhtä itsereflektiotaitojen opettelua.

Itselläni on lähipiirissä tällainen henkilö, ja voin sanoa että hän pystyy tuhoamaan käytöksellään kaikki ihmissuhteet ympäriltään. Voin kuvitella millä keinoin hän on saanut puolisonsa pysymään rinnaallaan, uhkailemalla esim. itsensä vahingoittamisella jos jättää

Toivottavasti olet saanut apua terapiasta tms. sillä negatiivisen kehän voit katkaista vain itse, menneisyyttä ei voi muuttaa. Opi ymmärtämään että myös ne muut ihmiset ovat vain ihmisiä, kukaan ei ole täydellinen, kaikilla on oma historiansa ja taakkansa kannettavanaan.

Itkisin, mutta ei ole enää kyyneleitä.

Tuntuu uskomattoman naurettavalta, että ketju on hiljennyt ja trolli se vaan jatkaa yksin täällä xD 

Jossain vaiheessa niitä traumoja pitää kohdata ja oppia käsittelemään. Muuten koko elämä todellakin menee pilalle

Traumat on vaan mielen luomia ajatuksia menneisyydestä. Ei muuta. Kun tajuaa ettei ne ajatukset voi vaikuttaa nykyhetkeen, taika katoaa. Traumojen ja mielen vangeiksi jää ihmiset, jotka ei halua ottaa elämästään vastuuta nyt tässä hetkessä vaan ulkoistaa pilalle menneensä elämän "traumoille". Eli omille ajatuksille käytännössä. Ja olen kyllä itsekin kokenut traumaattisia juttuja, mutta ne on menneisyyttä. Nykyisyydestä vastaan vain minä.

Ajattele traumaa lastuna laineilla. Anna veden viedä lastu pois. Astu nykyhetkeen ja elä. Sinun ei tarvitse enää raahata mukana muiden traumoja. 

Liian syviin vesiin voi upota.

Vierailija kirjoitti:

Traumat on vaan mielen luomia ajatuksia menneisyydestä. Ei muuta. Kun tajuaa ettei ne ajatukset voi vaikuttaa nykyhetkeen, taika katoaa. Traumojen ja mielen vangeiksi jää ihmiset, jotka ei halua ottaa elämästään vastuuta nyt tässä hetkessä vaan ulkoistaa pilalle menneensä elämän "traumoille". Eli omille ajatuksille käytännössä. Ja olen kyllä itsekin kokenut traumaattisia juttuja, mutta ne on menneisyyttä. Nykyisyydestä vastaan vain minä.

Juuri näin.

Vierailija kirjoitti:

Ajattele traumaa lastuna laineilla. Anna veden viedä lastu pois. Astu nykyhetkeen ja elä. Sinun ei tarvitse enää raahata mukana muiden traumoja. 

Traumatisoituminen ei ole tahdonalaista toimintaa. Siksi traumoista ei yleensä pääse eroon pelkästään tietoisesti päättämällä, ettei anna traumojen enää vaikuttaa.

Jos päätät olla täysin tietoisesti läsnä tässä hetkessä etkä päästä mieleesi yhtään ajatusta, niin silloinhan sitä traumaa ei enää ole. Eli se on pohjimmiltaan vain ajatus ja sitä seuraava tunne. Huomaat, että mielesi on jäänyt kiinni johonkin menneeseen tapahtumaan ja pyörii siinä ikuisessa loopissa. Sinun tehtävä on katkaista se kierre. Aina kun ahdistus palaa, voit tietoisesti palata tähän hetkeen. Näin huomaat, että se trauma on vain mielesi luoma illuusio menneestä. Se ei uhkaa sinua tässä hetkessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattele traumaa lastuna laineilla. Anna veden viedä lastu pois. Astu nykyhetkeen ja elä. Sinun ei tarvitse enää raahata mukana muiden traumoja. 

Traumatisoituminen ei ole tahdonalaista toimintaa. Siksi traumoista ei yleensä pääse eroon pelkästään tietoisesti päättämällä, ettei anna traumojen enää vaikuttaa.

Ihan mielenkiinnosta, trolli, onko sun mielestä sodassa traumatisoituneet miehet vain säälittäviä uhriutujia? Vai onko se jotenkin eri asia? 

Niin arvelinkin. Naiset itkee turhasta, mutta dokaavat, väkivaltaiset veteraanimiehet on sankareita. Paitsi tietenkin, jos veteraani on eri värinen ja väärästä sodasta, sitten traumat on taas turhaa ulinaa. Olet kyllä säälittävä.

En jaksa poika sun kanssa enempää leikkiä. Toivottavasti säkin jossain vaiheessa aikuistut. 

Kiinnostaisi tietää, ovatko ne, jotka täällä kertovat kärsivänsä traumoista, saaneet diagnoosin.