Lue keskustelun säännöt.
Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?
17.05.2023 |
Ihmissuhteet ovat olleet traumojen takia todella vaikeita ja töissäkin traumoista on ollut paljon haittaa. Kuka samaistuu?
Kommentit (3141)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä ihmettelen sitä, mikä on tehnyt traumatisoituneista noin typeriä. Vai meneekö se toisinpäin, eli vain tyhmät eivät pääse yli traumoistaan?
Kahlasin koko langan läpi, ja lukemani perusteella tämä on se oleellinen kysymys.
Trollaamista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin on takaumia enkä aina tiedä, mitä minun pitäisi tehdä niille. Tänäänkin otin vain rauhoittavan, kun olen muuten niin keinoton. Kauhujen eläminen uudelleen ja uudelleen on ihan hirveää.
Vierailija kirjoitti:
itse olen 4 vuotiaana joutunu seksuaalisen hyväksikäyttäjän uhriksi. en ole koskaan siitä kenellekkään kertonut vaan olen yrittäny unohtaa koko asian ja aika hyvin pystyinki sulkemaan sen mielestäni mutta nut kun olen 35 ja minulla on 5 vuotias tytär niin kaikki on tässä muutaman viime vuoden aikana palannut mieleeni ja olen voinut todella huonosti ja se näkyy myös parisuhteessa mutta en silti ole naisystävälle asiasta kertonut. pelkään vaan että menetän vielä kaiken sen takia ku joku sairas ihminen käytti minua lapsena hyväksi. ei ole elämä aina reilua.
Miksi terapia tai asiasta kertominen puolisolle ei ole sinulle vaihtoehto? Mieluummin sairastut vielä pahemmin ja hajotat perheesikin? Koska tässä kohtaa valinta ON sinun. Silloin lapsena ei ollut.
Vierailija kirjoitti:
Mitkä on teidän pahimmat vaikeudet ihmissuhteissa?
Mulla on se, että en osaa olla oma itseni. Häpeää on valtavasti. Lisäksi pelkään konflikteja enkä osaa aina puolustaa itseäni. Luottaminen on myös vaikeaa.
Samoja ajatuksia. Pitäisi mieluummin miettiä mikä ei olisi vaikeaa ihmissuhteissa, kun niitä vaikeita juttuja on niin paljon. En osaa luottaa ja toisaalta tämä on ymmärrettävää. En ole saanut ihmisiltä mitään hyvää. Tästäkin joku tietysti ajattelee, että mikä minä olen kirjoittamaan tuollaista ja mitä toisten pitää vuokseni tehdä yms. Tarkoitan tuolla vaan ihan tavallista hyvää kohtelua. Se on monesti jäänyt puuttumaan ja vieläkin huomaan, kuinka olen ollut liiankin hyväuskoinen esim joidenkin ihmisten suhteen. Tämä, vaikka olen oppinut olemaan varovainen.
Joku teki tänne ketjun missä kertoi kuinka kokee haaveidensa "pienentyneen" elämän varrella. Minulle tuli siinä muiden viestejä lukiessa myös vähän sellainen surullinen olo. Ymmärrän sen, että moni oikeasti jaksaa unelmoida ja toteuttaa myös niitä toiveitaan. Samoin monella on suuria unelmia. Itsellä oikeastaan on vaan se toive, että joskus minua kohdeltaisiin hyvin ja voisin luottaa siihen, että olisin tavallaan "turvassa" ikäviltä asioilta ainakin suuremmassa määrin. Pystyisin luottamaan siihen, että ihmiset ovat puolellani ja tahtovat hyvää. Niinhän moni tahtookin, mutta kun se pohjalla oleva kokemus on aina se, että monet ovat ilkeitä ja haluavat satuttaa. Näin on käynyt monesti. Joku joka saa erilaisia kokemuksia ei välttämättä ikinä ymmärrä sitä miltä tuntuu olla se jolla ei ole mitään väliä ja jota voi kohdella miten vaan
Häpeän myös itseäni todella paljon. Niin paljon etten koe että olisin ansainnut mitään hyvää ja tuntuu, että kaikki minussa on väärää. Sekin ajaa yksinäisyyteen, kun kaikki tuo häpeä oikein korostuu ihmisten keskellä ollessa. Minäkään en sillä tavalla tunne itseäni. En tiedä mikä minun pitäisi olla. Yksinäisyys vielä korostaa tätä. En tavallaan tunne itseäni ja sitä millainen olen. Yritän tilanteen mukaan olla sellainen mitä pitäisi olla, mutta en pysty siihen kunnolla. Samalla tuntuu kuin paikallani olisi vaan jotain tyhjyyttä. En oikein ole mitään tai mikään. Aivan vääränlainen myös. Riitatilanteessa monesti tunnen ensin suurta surua ja sellaista, ettei toinen esim ymmärrä minua. Sitten kuitenkin olen itse se joka kärsii riidoista paljon ja pahoittelee, vaikka vika ei olisikaan minun. En saa muuten rauhaa.
Jos mietin elämääni lapsesta saakka on en ole ikinä omannut ihmistä jonka kanssa olisin tavallaan voinut olla kunnolla oma itseni ja minut oltaisiin tavallaan nähty sellaisena kuin olen ja olisin saanut olla oma itseni. Ehkä tämäkin on itsekkäästi todettu, mutta jos katson esim joitakin lapsia ja heidän elämäänsä niin korostuu jo lapsuudessa se ajatus, että he saavat olla omanlaisiaan. Minun on pitänyt yrittää olla sitä ja tätä enkä tavallaan koskaan ole kelvannut kenellekään. Ne vaatimukset ovat tulleet esim vanhemmilta tai ns kavereilta (jotka ovat myöhemmin kiusanneet). Sen vuoksi epäonnistumisen tunne yms korostuu ihmisten kanssa ollessa.
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on takaumia enkä aina tiedä, mitä minun pitäisi tehdä niille. Tänäänkin otin vain rauhoittavan, kun olen muuten niin keinoton. Kauhujen eläminen uudelleen ja uudelleen on ihan hirveää.
En ymmärrä miksi sinua (ja minua tuossa edellä) alapeukutetaan. Luuleeko ihmiset että ihan huvisemme niitä koetaan.
Jaksaminen on taas vaihteeksi ihan nollassa. Että semmoista vali valia taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on takaumia enkä aina tiedä, mitä minun pitäisi tehdä niille. Tänäänkin otin vain rauhoittavan, kun olen muuten niin keinoton. Kauhujen eläminen uudelleen ja uudelleen on ihan hirveää.
En ymmärrä miksi sinua (ja minua tuossa edellä) alapeukutetaan. Luuleeko ihmiset että ihan huvisemme niitä koetaan.
Jaksaminen on taas vaihteeksi ihan nollassa. Että semmoista vali valia taas.
Eivät täällä ihmiset käy alapeukuttamassa. Ylsi trolli käy moneen kertaan eri ip-osoitteitteista tykkäämässä omista kommenteistaan ja alapeukuttamassa muiden kommentteja.
Tykkäykset ja alapeukut ilmestyvät aina samalla kertaa. Mikä on todennäköisyys sille, että samassa hetkessä kävisi ensin monta tyyppiä kommenttia peukuttamassa ja sen jälkeen ei useampaan päivään ketään?
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa kun pääsee tilittämään omia traumojaan. Oikeastaan mulla on niitä niin paljon etten kykene mainitsemaan mitään erityistä, mutta ainakin lapsuudenkoti ja kaikki perheenjäsenet, lauantaisauna, torstainen hernekeitto, naapurit, koulukaverit ja oikeastaan koko luokka ja aka- ja yläaste lukiosta puhumattakaan, opettajat, koulubileet, vaatteet, viikkoraha, joulunvietto, juhannus ja vappu tulevat näin ensiksi mieleen. Ja säät tietysti!
Laskin joskus että kuinka monta kertaa olen kokenut s-väkivallan mielessäni uudelleen. Sain tulokseksi yli 70 000 kertaa. Tämä varovasti arvioiden.
Ihan hirveesti ei siis naurata toi irvailusi. On vaikea käsittää miten en ole päätynyt narun jatkoksi jo aikaa sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Trollia kohtaan tunnen lähinnä sääliä.
Älä uhriudu. Muuta itsesi äläkä yritä muuttaa muita. Sitten kaikki muuttuu ympärillä.
Itselläkin traumoja.
Tsemppiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä uhriudu. Muuta itsesi äläkä yritä muuttaa muita. Sitten kaikki muuttuu ympärillä.
Itselläkin traumoja.
Tsemppiä
Kiitos. Ja otan osaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos hamsterilla on nuha, niin siitä ei kannata traumatisoitua loppuiäkseen. Tässä maassa on oikeastikin sairaita hoidettavaksi sairaanhoidon budjetilla. Leuka rintaan ja päin uusia pettymyksiä, liukkaalla ja räntäsateessa!
Luuletko oikeasti jollain persoonan menevän tuollaisesta palasiksi? Ketju käsittelee vakavaa traumatisoitumista. Kannattaa kommentoida sellaisia aiheita, joista on edes jonkinlainen käsitys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei millään pahalla, mutta joskus tuntuu että traumoissa tai muissa kenkuissa fiiliksissä pyöritään liikaa ajatuksissa ja käytännön tasolla. Pystyisikö kääntämään ajatuksen johonkin mukavaan juttuun. Sen ei tarvitse olla nyt totta, mutta mitä useammin maalailee mielessään jotain huippua, sen useammin hyvä fiilis saattaa ilmaantua. Se on mielen silittelyä. Itsellä toimi se, että kehitin mielenkiintoisen unelman/suunnitelman, jota aloin vatkaamaan jos en esim saanut unta. Kuistia esim. olen sisustanut monesti öisin ajatuksissa, uni yllätti usein verhojen kohdalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen seurannut tätä ketjua oman traumataustan vuoksi aina välillä ja huomannut, että tää on monelle ollut sellainen vertaistukiketju. Nyt jostain syystä viimeisimmät viestit on julmia ja vähätteleviä ja niillä paljon peukutuksia. Voisitteko sadistit mennä johonkin toiseen ketjuun trollaamaan? Ties miten vakavia seurauksia voi tulla jos tämän ketjun pilaatte niiltä joille siitä on ollut jotain apua. Siis ihan oikean elämän oikeita seurauksia, teidän lapsellisen hauskanpidon vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
En pysty viettämään joulua hirvittävän invalidisoivat ylisukupolvisen traumaperäisen psykoosihäiriön vuoksi sillä jouluna v 1971 näin enon pippelin ja sen jälkeen olen Exceliin tekemieni laskelmien mukaan ajatellut tuota kalua 280 miljoonaa kertaa. Ajatelkaa!
Otan osaa.
Vierailija kirjoitti:
En pysty viettämään joulua hirvittävän invalidisoivat ylisukupolvisen traumaperäisen psykoosihäiriön vuoksi sillä jouluna v 1971 näin enon pippelin ja sen jälkeen olen Exceliin tekemieni laskelmien mukaan ajatellut tuota kalua 280 miljoonaa kertaa. Ajatelkaa!
Trolli, kaikki ovat kyllä varmasti huomanneet sen ettet ole mieleltäsi kunnossa. Joulun aikaan voi myös yrittää hakea itselleen apua.
Isän paha alkoholiongelma. Joi itsensä tolkuttomaan humalaan usein. Oli tosiaan pelottava silloin.
Ihan valtavan itkuinen ja paha olo koko ajan vaikka olen käynyt 30 vuotta terapiassa. Kissan kuolema 1991 aiheutti sellaiset invalidisoivat traumat että tulin työkyvyttömäksi ja jouduin vuosiksi suljetulle osastolle jossa vain suu auki katsoin kattoon. Vieläkään en voi joulua viettää sillä invalidusoidun heti jos ajatus harhailee kissaan.
Vierailija kirjoitti:
Joulu oli taas pilalla kun mieleen tuli KAUHEAT TRAUMAT nuoruudesta. Tämä oli jo 157 005. kerta. Olen laskenut.
Edelleen: hae apua. Käytät joulusi vauva-palstalla trollaten. Ei pahemmin ole silloin varaa ilkkua toisten ongelmille.
Ihmiset ei pidä minusta vaan suorastaan välttelee. Ihmissuhteita ei siis ole.