Lue keskustelun säännöt.
Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?
17.05.2023 |
Ihmissuhteet ovat olleet traumojen takia todella vaikeita ja töissäkin traumoista on ollut paljon haittaa. Kuka samaistuu?
Kommentit (3141)
Voi trollia! On niin kova tarve hallita keskustelua, että kaikki muut paitsi omat kommentit poistetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai mikä teki siitä noin heikon
Opettele pronominin oikea käyttö. Nukuitko tunnilla?
Piste ois kiva yllätys.
täti siellä pöytäkoneella ei pysty varmaan edes kuvittelemaan että jotkut sanelevat kommentin puhelimeen
Täti täällä mobiililaitteella kertoo, että sinne voi sanella myös pisteen. Jos sattuu tietämään, mihin kohtaan se kuuluu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu, masennus päällä lähes koko ajan. Minulla ei terapia auttanut tippaakaan. Joillekin auttaa, siksihän siellä käydään. Minulla vain aika tuhlasntui ja masennus jatkuu samanlaisena.
Luepa Fisher: Healing the fragmented selves of trauma survivors.
Kuvataan traumatosoinnin seurauksia ja sitä miksei terapia aina onnistu. Minulle tuotti aika monta ahaa-elämystä.
Pystytkö tiivistetysti pääpiirteittäin kuvaamaan mistä ilmiössä on kyse?
Terapia on huuhaata sillä se ei perustu mihinkään tieteeseen. Se on juttelua.
Höpöhöpö. Hassua väittää tällaista, vaikka kuka tahansa löytää runsaasti tieteellistä tutkimusta terapiasuuntauksista ja koko traumaterapiatiede on lähtenyt kehittymään aluksi tapaustutkimusten kautta.
Terapiaa ei tietenkään voida tutkia laboratorio-olosuhteissa, jossa kaikki mahdolliset vaihtelevat muuttujat voidaan huomioida tai sulkea pois. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö terapialla voisi olla vaikuttavuutta. Yleisesti nähdään että vuorovaikutussuhde on terapiassa tärkeämpää kuin itse terapiasuuntaus, mutta pelkästä jutustelusta ei ole kyse vaan turvallisen suhteen luomisesta, asioiden käsittelystä ja potilaan voimavarojen ja identiteetin vahvistamisesta.
Minun traumatarinani on tällainen.
Näytän aivan kamalalta.. Kotona näytän mielestäni vielä kauniilta ja hehkuvalta, mekko korosti parhaita puoliani ja tukka oli ilmavat kiharat. Mutta kuvissa olen muodoton pötkelö, takapuolesta hävinnyt seisomakuvassa puolet, hiukset päätä myöten ja iho valju. Olen saanut oman kehon hyväksymistä jo pitkälle ja oppinut hahmottamaan, miltä näytän ja tykästynyt kroppaani, mutta näiden kuvien jälkeen romuttui kaikki se työ ja myötätunto. Näytän yksinkertaisesti hirveältä. Ihan kamalalta. Luulin olevani hoikka tiimalasi, olenkin tasapaksu perseetön pötkelö tisseillä.
Tää trauma on kamala ja itsensä näkeminen kuvissa vielä kamalampaa. Minua todella ahdistaa. En tiedä pitäiskö pukeutua vain kaapuun. Olen nyt sairaslomalla tämän takia.
Vierailija kirjoitti:
Minun traumatarinani on tällainen.
Näytän aivan kamalalta.. Kotona näytän mielestäni vielä kauniilta ja hehkuvalta, mekko korosti parhaita puoliani ja tukka oli ilmavat kiharat. Mutta kuvissa olen muodoton pötkelö, takapuolesta hävinnyt seisomakuvassa puolet, hiukset päätä myöten ja iho valju. Olen saanut oman kehon hyväksymistä jo pitkälle ja oppinut hahmottamaan, miltä näytän ja tykästynyt kroppaani, mutta näiden kuvien jälkeen romuttui kaikki se työ ja myötätunto. Näytän yksinkertaisesti hirveältä. Ihan kamalalta. Luulin olevani hoikka tiimalasi, olenkin tasapaksu perseetön pötkelö tisseillä.
Tää trauma on kamala ja itsensä näkeminen kuvissa vielä kamalampaa. Minua todella ahdistaa. En tiedä pitäiskö pukeutua vain kaapuun. Olen nyt sairaslomalla tämän takia.
Mietityttää eikö trollilla ole minkäänlaista elämää? Pakko olla aivan poikkeuksellisen tylsä elämä, jos haluaa käyttää aikansa tällaisten kommenttien väsäämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun traumatarinani on tällainen.
Näytän aivan kamalalta.. Kotona näytän mielestäni vielä kauniilta ja hehkuvalta, mekko korosti parhaita puoliani ja tukka oli ilmavat kiharat. Mutta kuvissa olen muodoton pötkelö, takapuolesta hävinnyt seisomakuvassa puolet, hiukset päätä myöten ja iho valju. Olen saanut oman kehon hyväksymistä jo pitkälle ja oppinut hahmottamaan, miltä näytän ja tykästynyt kroppaani, mutta näiden kuvien jälkeen romuttui kaikki se työ ja myötätunto. Näytän yksinkertaisesti hirveältä. Ihan kamalalta. Luulin olevani hoikka tiimalasi, olenkin tasapaksu perseetön pötkelö tisseillä.
Tää trauma on kamala ja itsensä näkeminen kuvissa vielä kamalampaa. Minua todella ahdistaa. En tiedä pitäiskö pukeutua vain kaapuun. Olen nyt sairaslomalla tämän takia.
Mietitytt
Itse olet. Vain henkisesti täysi mitättömyys tulee tällaiseen ketjuun irvailemaan.
Tämä aihe näkyy meidän perheessämme.
Meitä on viisi sisarusta.
Vanhin meistä ei asiasta puhu. Stereotyyppinen suomalainen mies joka tekee töitä ja hukuttaa murhensa kaljan kanssa autotallissa, vaimon leikkiessä kotia. Nuorin taas väisti traumaattiset kokemukset, eikä ymmärrä meidän muiden välienselvittelyjä.
Toiseksi vanhin meistä eli minä olin iloinen kun neljänneksi nuorin meistä alkoi käsittelemään asioita. Harmi kyllä asia ei mennytkään niin hyvin kuin olin toivonut. Pääaihe on että pitää uskaltaa sanoa asiat ääneen eikä pidätellä tunteita. No tästä on seurannut karmeita syyteryöppyjä jotka sisältävät osan totuutta ja paljon liioitteluakin. Kukaan ei saa kyseenalaistaa mitään, eikä puuttua perättömiinkään syytöksiin. Kaikki ovat ja olivat syyllisiä, jos eivät tehneet mitään, niin eivät puuttuneet asioihin kun olivat vanhempia (mutta silti lapsia). Nyt sitten ollaan tilanteessa jossa neljänneksi nuorin meistä voi koska tahansa raivota ja haukkua muut kaikesta mikä hänen elämässään on pielessä, kun taas muiden pitäisi hyväksyä asia. Rakentavaa keskustelua ei käydä, asiasta puhutaan vain kun hän saa raivarin, se kun on se hyvä hetki päästää kaikki ulos. Minusta tämä ei ole mitään traumaterapiaa enää, tässä vain käytetään hyväksi asemaa jossa terapiakortin suojassa saa lyödä ilman että kukaan lyö takaisin tai kysyy oliko lyöminen oikein.
Vanhin meistä eristäytyi perheestä kokonaan, ja nuorin seurasi perässä ison riidan päätteeksi. Nyt minäkin olen saamassa tarpeekseni, samoin kuin kolmanneksi nuorin meistä.
Surullista, mutta näyttää siltä että meidän perheemme on pysyvästi rikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä aihe näkyy meidän perheessämme.
Meitä on viisi sisarusta.
Vanhin meistä ei asiasta puhu. Stereotyyppinen suomalainen mies joka tekee töitä ja hukuttaa murhensa kaljan kanssa autotallissa, vaimon leikkiessä kotia. Nuorin taas väisti traumaattiset kokemukset, eikä ymmärrä meidän muiden välienselvittelyjä.
Toiseksi vanhin meistä eli minä olin iloinen kun neljänneksi nuorin meistä alkoi käsittelemään asioita. Harmi kyllä asia ei mennytkään niin hyvin kuin olin toivonut. Pääaihe on että pitää uskaltaa sanoa asiat ääneen eikä pidätellä tunteita. No tästä on seurannut karmeita syyteryöppyjä jotka sisältävät osan totuutta ja paljon liioitteluakin. Kukaan ei saa kyseenalaistaa mitään, eikä puuttua perättömiinkään syytöksiin. Kaikki ovat ja olivat syyllisiä, jos eivät tehneet mitään, niin eivät puuttuneet asioihin kun olivat vanhempia (mutta silti lapsia). Nyt sitten ollaan tilanteessa j
Eivät miehet, joilla ei ole hirvittävää invalidisoivaa traumaperäistä stressihäiriötä ja siitä johtuvaa monisairasta ja jatkuvien pelkotilojen ja pakko-oireisten ahdistuskohtausten varjostamaa elämää, kykene ymmärtämään meitä naisia.
Kirjoitin aiemmin viikolla lukeneeni ketjua Sosiaalisten tilanteiden pelko ja työelämä ja huomanneeni, että siellä oli tämä ihan sama sadistinen trollailu menossa. Kyseessä on ilmeisesti yleisempikin ilmiö siis.
Kommenttini oli poistettu, joten kirjoitan uudelleen. Erityinen lumihiutaletrolli ei kestä, kun laitammekin vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sosiaalisten tilanteiden pelolla / ahdistuneisuudella on aina fysikaalinen pohja tai vähintään ulottuvuus, joka liittyy mikroravinteisiin, hormoneihin ja aivojen välittäjäaineisiin. Kannattaa kokeilla 1-2 gr hyvin imeytyvää Magnesiumia päivässä ja teettää mikroravinnetestit. Veikkaan,,että yhteistyö biohakkerin kanssa tuottaa useimmille enemmän tuloksia kuin keskustelut psykologien ja terapeuttien kanssa. Vaikkakaan nuo eivät ole toisiaan poissulkevia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä aihe näkyy meidän perheessämme.
Meitä on viisi sisarusta.
Vanhin meistä ei asiasta puhu. Stereotyyppinen suomalainen mies joka tekee töitä ja hukuttaa murhensa kaljan kanssa autotallissa, vaimon leikkiessä kotia. Nuorin taas väisti traumaattiset kokemukset, eikä ymmärrä meidän muiden välienselvittelyjä.
Toiseksi vanhin meistä eli minä olin iloinen kun neljänneksi nuorin meistä alkoi käsittelemään asioita. Harmi kyllä asia ei mennytkään niin hyvin kuin olin toivonut. Pääaihe on että pitää uskaltaa sanoa asiat ääneen eikä pidätellä tunteita. No tästä on seurannut karmeita syyteryöppyjä jotka sisältävät osan totuutta ja paljon liioitteluakin. Kukaan ei saa kyseenalaistaa mitään, eikä puuttua perättömiinkään syytöksiin. Kaikki ovat ja olivat syyllisiä, jos eivät tehneet mitään, niin eivät puuttuneet asioihin kun olivat vanhempia (
Jospa ei taas vedettäisi sukupuolikorttia hihasta?
Tuossa ei edes mainittu sukupuolia, pl. vanhin sisaruksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä aihe näkyy meidän perheessämme.
Meitä on viisi sisarusta.
Vanhin meistä ei asiasta puhu. Stereotyyppinen suomalainen mies joka tekee töitä ja hukuttaa murhensa kaljan kanssa autotallissa, vaimon leikkiessä kotia. Nuorin taas väisti traumaattiset kokemukset, eikä ymmärrä meidän muiden välienselvittelyjä.
Toiseksi vanhin meistä eli minä olin iloinen kun neljänneksi nuorin meistä alkoi käsittelemään asioita. Harmi kyllä asia ei mennytkään niin hyvin kuin olin toivonut. Pääaihe on että pitää uskaltaa sanoa asiat ääneen eikä pidätellä tunteita. No tästä on seurannut karmeita syyteryöppyjä jotka sisältävät osan totuutta ja paljon liioitteluakin. Kukaan ei saa kyseenalaistaa mitään, eikä puuttua perättömiinkään syytöksiin. Kaikki ovat ja olivat syyllisiä, jos eivät tehneet mitään, niin eivät puuttuneet asioihin kun olivat vanhempia (mutta silti lapsia). Nyt sitten ollaan tilanteessa j
Minä olen samaa mieltä tästä.
Ei voi olla niin että yksi käyttää traumoja Vapaudu Vankilasta-kortiina, jonka turvin toi tehdä ja sanoa mitä haluaa.
Velvollisuus kohdella muita oikein on meillä kaikilla.
Vierailija kirjoitti:
Minun traumatarinani on tällainen.
Näytän aivan kamalalta.. Kotona näytän mielestäni vielä kauniilta ja hehkuvalta, mekko korosti parhaita puoliani ja tukka oli ilmavat kiharat. Mutta kuvissa olen muodoton pötkelö, takapuolesta hävinnyt seisomakuvassa puolet, hiukset päätä myöten ja iho valju. Olen saanut oman kehon hyväksymistä jo pitkälle ja oppinut hahmottamaan, miltä näytän ja tykästynyt kroppaani, mutta näiden kuvien jälkeen romuttui kaikki se työ ja myötätunto. Näytän yksinkertaisesti hirveältä. Ihan kamalalta. Luulin olevani hoikka tiimalasi, olenkin tasapaksu perseetön pötkelö tisseillä.
Tää trauma on kamala ja itsensä näkeminen kuvissa vielä kamalampaa. Minua todella ahdistaa. En tiedä pitäiskö pukeutua vain kaapuun. Olen nyt sairaslomalla tämän takia.
Olenkohan minä traumatisoitunut?
Olen mielestäni ruma. Epämiehekäs, pieni, heikko, omituisen näköinen. En katso peiliin kuin käytännön syistä. Ainoa omasta mielestäni hyvä asia itsessäni eli hoikkuus on naisille miinusta, koska naiset haluavat meihen olevan roteva (etenkin heihin verrattuna).
Ajattelen tätä normaalina asiana. Sen kanssa on elettävä, ja löydettävä itsevarmuus muista asioista, koska itsevarmuutensa mienettänyt mies ei ole mitään. Sellainen mies on pelkkää arvotonta jätettä. Ei oikea mies, mutta ei nainenkaan. Nainen taas voi olla epävarma, se sallitaan.
Moni tuntemani mies ajattelee samoin itsestään. Tästä ei tietenkään puhuta koska, kuten sanottu, mies ei saa olla heikko. Työelämästä pois jättäytyminen on myös poissuljettua, koska miehellä joka ei saa mitään aikaiseksi ei myöskään ole minkäänlaista arvoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on teille nyt ikävää kerrottavaa. Traumat ei ole v 2024 enää se juttu. Nyt pitäis keksiä jotain uutta, mutta mitä? Siskot auttakaa!
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisten tilanteiden pelolla / ahdistuneisuudella on aina fysikaalinen pohja tai vähintään ulottuvuus, joka liittyy mikroravinteisiin, hormoneihin ja aivojen välittäjäaineisiin. Kannattaa kokeilla 1-2 gr hyvin imeytyvää Magnesiumia päivässä ja teettää mikroravinnetestit. Veikkaan,,että yhteistyö biohakkerin kanssa tuottaa useimmille enemmän tuloksia kuin keskustelut psykologien ja terapeuttien kanssa. Vaikkakaan nuo eivät ole toisiaan poissulkevia.
Joo mutta magnesium ei edelleenkään ole se ihmeaine. Probiootit on.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on teille nyt ikävää kerrottavaa. Traumat ei ole v 2024 enää se juttu. Nyt pitäis keksiä jotain uutta, mutta mitä? Siskot auttakaa!
Trollille vuoden 2024 juttu voisi olla hankkia ihan oma elämä. Irvokasta tuottaa kommenttikaupalla länkytystä traumoista trendijuttuna, kun on kyse ihmisten elämää ja toimintakykyä haittaavasta asiasta. Käytkö yhtä lailla aukomassa päätäsi myös syöpäsairaille?
Traumaruikuttajat jaksaa uhriutua. No kai se sitten toimii, helpompi syyttää muita, kun myöntää ettei ne omat ominaisuudet vaan olleet häävejä.
Vierailija kirjoitti:
Ahdistuvat ja muut uhriutujat ovat kansan surkimustoa jotka pitäisi saada karkottettua maasta. Emme tarvitse tässä maassa luusereita vaan voittajia.
Tervemenoa vain sitten, palstaruikuttaja! Ei voi kehua hyvällä mielenterveydellä, jos mielenrauha lähtee tuntemattomien ihmisten traumojen takia.
Vierailija kirjoitti:
Ahdistuvat ja muut uhriutujat ovat kansan surkimustoa jotka pitäisi saada karkottettua maasta. Emme tarvitse tässä maassa luusereita vaan voittajia.
Mihin ne omat puutteet ja turhautumaan sitten puretaan, jos vastassa toistaan kovempia voittajia?
Tuli mieleen Ukrainaan sotimaan lähtenyt jamppa, joka avautui kuntoutuksen järjestämisen puutteista. Hän oli ns. voittaja, tuskin aatteli mitään kuntoutusta tarvitsevansa, koska erityisvahva voittaja joka tulee, näkee ja voittaa. Muuten ois ehkä varautunut selvittämällä asiaa. Mut ei, itseluottamuksella kohteeseen vaan. Ja sitten oikeaan stressitilanteeseen ensimmäistä kertaa elämässä (vastuuttoman elämän "hankaluus" ei oikein korreloi) ja krätsistä ukkoa hajoaa fyysisesti ja psyykkisesti. Sitten ois tarvetta avulle.
Mistä tietää taustat? Koska oikeasti traumatisoivan vaikeita kokemuksia kohdannut ei sellaisiin suosiolla enää hakeudu. Tietää hinnan. Sitten taas oikeita traumoja läpikäyneet voittajat, niistä selvinneet, eivät vähättele saman kokeneita koska tietävät asian raskauden ja vakavuuden. Mitä se vaatii. On helppo olla tosi vahva jos kannateltavana on höyhen. Voi lähteä vaikka näyttämään, että "kato, viis höyhentä yhdessä kädessä! Oon vahva!". Tai vaikka hoitamaan yhden sodan, jos ei tiedä mitä siellä tapahtuu. Mutta niin vaan krätsistä, vahvaa ukkoa lakoaa kuntoutettavaksi. Nyt saa sitten ottaa vahvuudesta vasta mittaa, kun jääkin yksin.
Jos soitat suutasi traumoista, et ole yhtään kokenut. Vahvuudesta ei toisin sanoen oo näyttöjä.
Terapia on huuhaata sillä se ei perustu mihinkään tieteeseen. Se on juttelua.