Lue keskustelun säännöt.
Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?
17.05.2023 |
Ihmissuhteet ovat olleet traumojen takia todella vaikeita ja töissäkin traumoista on ollut paljon haittaa. Kuka samaistuu?
Kommentit (3141)
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli henkistä väkivaltaa harrastanut sisarus. Välillä löikin, jos tein jotain hänen mielestään väärää tai vaikkapa voitin hänet jossain leikkimielisessä kilpailussa. Lisäksi olin koulukiusattu ja muitakin ongelmia oli lapsena. Minusta tuli surkea lapanen. Pelkään konflikteja, olen huono tutustumaan ja ylläpitämään ystävyyssuhteita, itseluottamukseni on nolla. Tunnen aina jääväni muiden jalkoihin. Edelleen virheen tehdessäni pelkään vastapuolen lyövän tai suuttuvan.
mulla myös jossain määrin tämä sama. AIka usein teen hänen mielestä väärin ja olen sotkrenut asiani, näin onkin ,muttaen haluaisi hänen aina kiunharvoin tavataan tai ollaan muuten kontaktissa siitä huomauttavan ja osoittavan sillä omaa paremmuuttaan.
Olen myös koulukiusattu jokaisella kouluasteella nja senlisäksi myös työpaikkakiusattu, ehkä ujous ollut syynä ainakin osaksija olen ns pitänyt itseäni muita huonompana. nyt men enää ole vuosiin ollut työellämässä. itse asiassa olen nyt eläkkeellä ollessani osallistunut ja osallistub joihinkin eläkeläisten tapaamisiin. siellä on nollatoleranssi kaikelle kiusaamiselle, vaikka minusta einäissäkään kaikki pidä. tilanne on kuityenkin erilainen siellä siis suhtautuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko toven niin, että (sosiaalisesti eristäytyneempänä) kasvanut nuori polvi traumatisoituu pelkistä uutisista??
Minä tulen rikkinäisestä kodista, jossa toinen vanhempi alkoholisti. Krapulahumalainen ja menopaussin PMS -oireista kärsinyt (ja omassa lapsuuessaan traumatisoitunut) äitini nimitteli huoraksi, loiseksi ja heitti minut ulos sateeseen kun olin 15-vuotias peruskoulukas. Kun olin 11-12, isä tuli lastenhuoneeseen puukko kädessään ja uhkasi tappaa meidät sisarukset. Isä myös antoi remmiä niin kauan, etten enää pannut vastaan. En ollut mielestäni tehnyt mitään pahaa, en ainakaan muista. Isä antoi remmiä myös 3-4-vuotiaalle pikkusisarelleni. Isältä valui sylki suusta. Pyysin isää lopettamaan pikkusisareni lyömisen. Vaan minua ei kukaan suojellut. Kun olin eskarilainen tai ekaluokkalainen, äiti näytti mustelmia pehvassaan. Isä hakkasi häntäkin.
Ei ihme, kun äiti alkoi sitten juoda.
Uudessa koulussa jouduin luokan kauneimpien ja parempi-taustaisten tyttöjen kiusaamaksi. He pyyhkivät kenkiään housuihini. Kun reagoin kiusaamiseen kinastelemalla oppitunnilla luokkakaverini kanssa, opettaja kirjoitti taululle otsikon "Häiriköt" ja alle nimeni.
Minua on kuvailtu vahvaksi, itsenäiseksi, iloiseksi, puheliaaksi, avoimeksi.
Vaikka lapsuuessa minua ei kukaan suojellut. Eikä myöhemminkään avittanut traumojeni kanssa. Suomessa ei saa edes terapiaa, joka keskittyisi korvaavien kokemusten tarjoamiseen medikalisoinnin ja diagnosoinnin sijaan.
Opiskeluajan jälkeen on ollut vain joitain pskaduuneja pskassa työilmapiirissä. Olen pitkäaikaistyötön, ja nykyään hyvin hyvin yksinäinen. Suomi on harvaan asuttu maa ja ne vähätkin suomalaiset pelkäävät toisia ihmisiä.
Itsellä narsistinen äiti, alkoholisti isä.
Äidille en koskaan ole kelvannut sellaisena kun olen. Sain myös hyvin usein tukkapöllyä syyttä. Pikkuveljeeni ei äitini koskaan koskenut fyysisesti. Sain kokea äidin omat traumat niin henkisesti ja fyysisesti. Traumaa siirrettiin siis minuun. Onneksi olen koittanut olla siirtämättä näitä traumoja omiin lapsiin. Vaikka onhan se hankalaa, en ole lapsia koskaan kurittanut mutta sellainen kyvyttömyys tunnetaidoissani on heijastunut lapsiini. En osaa aina lohduttaa heitä niin kuin kuuluisi, vaan laitan suojamuurin päälle vaikeissa emotionaatilanteissa. Sama koskee pitkää parisuhdettani. Vaikeissa tilanteissa muutun kärkkääksi suustani ja loukkaan toista. Vaikka pohjalla huutaa pelko. Onneksi olen tätä nyt hahmottanut aikuisiällä itsekseen,myös käynyt mt-puolella keskustelemassa.
Lisäksi traumat ovat aiheuttaneet minulle pakko-oireista ajattelua(pelkään sairauksia ja menetyksiä) myös ahdisteisuutta on ollut ja paniikkikohtauksia. Eli kyllä tämä on sairastuttanut mua ja persoonaani.
Traumat ovat myös voimaannuttavia. Niiden ansiosta koen oleani erityinen, en se tavallinen harmaantuva tuula joka laahustaa sairaalaan töihin ja sieltä Alepan kautta kotiin syömään kanaa. Olen elämää nähnyt ja kokenut nainen, jolla on tämä traumavoimavara aina sydämessä, enkä luovu siitä koskaan, sillä se on elämäni keskipiste! Trauma on sydämeni, joka ravitsee koko sieluni erityisyyttä ja ainutlaatuisuutta, sitä aitoa naista minussa, jonka miesten toksinen maailma yrittää tuhota.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä narsistinen äiti, alkoholisti isä.
Äidille en koskaan ole kelvannut sellaisena kun olen. Sain myös hyvin usein tukkapöllyä syyttä. Pikkuveljeeni ei äitini koskaan koskenut fyysisesti. Sain kokea äidin omat traumat niin henkisesti ja fyysisesti. Traumaa siirrettiin siis minuun. Onneksi olen koittanut olla siirtämättä näitä traumoja omiin lapsiin. Vaikka onhan se hankalaa, en ole lapsia koskaan kurittanut mutta sellainen kyvyttömyys tunnetaidoissani on heijastunut lapsiini. En osaa aina lohduttaa heitä niin kuin kuuluisi, vaan laitan suojamuurin päälle vaikeissa emotionaatilanteissa. Sama koskee pitkää parisuhdettani. Vaikeissa tilanteissa muutun kärkkääksi suustani ja loukkaan toista. Vaikka pohjalla huutaa pelko. Onneksi olen tätä nyt hahmottanut aikuisiällä itsekseen,myös käynyt mt-puolella keskustelemassa.
Lisäksi traumat ovat aiheuttaneet minulle pakko-oireista ajattelua(pelkään sairauksia ja menetyksiä) myös ah
Tämä voisi olla oma tarinani. Minulla on myös narsisti äiti. En tajjunnut sitä ja elämäni oli ihan normaalia, kunnes huomasin että olen uupunut ja tarvitsen terapiaa. Vuosia terapiassa käytyäni terapeutti alkoi kysyä minulta oliko äitini kenties narsisti. Ensin kielsin ajatuksen, mutta hänen selitettyään sitä, ymmärsin kaiken. Äitini toden totta oli narsisti joka tuhosi elämäni. Ainoastaan ex-mieheni äiti oli toinen narsisti sekä entinen pomoni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kauheat ylisukupolviset traumat siitä etten ole koskaan päässyt Linnanjuhliin mutta aina on pitänyt katsoa sitä televisiosta. Te ette tajua miten kipeä asia on.
Vierailija kirjoitti:
Entinen, korkeakoulutettu akateeminen vaimoni oli sekakäyttäjä. Hän veti viinaa ja huumeita sekaisin. Normaalioloissa hän oli mitä ihanin ja mukavin ihminen maan päällä, mutta joka viikonloppuinen sekoilu teki hänestä hirviön.
Hain avioeroa sen jälkeen kun vaimoni oli sekopäissään puukottanut minua, lyöden leipäveitsellä 6 kertaa lävitseni ja heräsin sairaalan tehohoito-osastolla seinänaapurien kutsuttua paikalle poliisin ja ambulanssin vaimoni sekoilevan käytöksen seurauksena.
Tuon puukotuskokemuksen jälkeen en ole pystynyt luottamaan yhteenkään naiseen joka juo alkoholia siten, että hänen kätensä eivät ole koko ajan näkyvissä. Kahden kesken naisen kanssa samassa huonetilassa oltaessa pidän huolen siitä, että selkäni takana on seinä, ja ovi huoneesta ulos on pakoa varten avoinna.
Niin. Mieshän ei voi olla traumatisoitunut ja etenkään naisen uhri.
Henk koht kokemuksiin kuuluu seksuaalinen väkivalta josta jäänyt elinikäinen pahoinvointi ja ptsd. Mies ei saa tällaiseen tilanteeseen mitään apua, kaikki palvelut on räätälöity naisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entinen, korkeakoulutettu akateeminen vaimoni oli sekakäyttäjä. Hän veti viinaa ja huumeita sekaisin. Normaalioloissa hän oli mitä ihanin ja mukavin ihminen maan päällä, mutta joka viikonloppuinen sekoilu teki hänestä hirviön.
Hain avioeroa sen jälkeen kun vaimoni oli sekopäissään puukottanut minua, lyöden leipäveitsellä 6 kertaa lävitseni ja heräsin sairaalan tehohoito-osastolla seinänaapurien kutsuttua paikalle poliisin ja ambulanssin vaimoni sekoilevan käytöksen seurauksena.
Tuon puukotuskokemuksen jälkeen en ole pystynyt luottamaan yhteenkään naiseen joka juo alkoholia siten, että hänen kätensä eivät ole koko ajan näkyvissä. Kahden kesken naisen kanssa samassa huonetilassa oltaessa pidän huolen siitä, että selkäni takana on seinä, ja ovi huoneesta ulos on pakoa varten avoinna.Niin. Mieshän ei voi olla traumatisoitunut ja etenkään n
Ptsd:hen saa yleisesti ottaen huonosti mistään apua. Terapiaa kannattaa kokeilla. Yritä päästä psykiatrille ja hankkia sitä kautta suositus Kelan avustamaan terapiaan.
Traumojen aiheuttamista oireista on mahdollista toipua. Pitää kohdata tunteet/ajatukset ja opetella elämään niiden kanssa. Helppoa se ei välttämättä ole ja miten se tapahtuu on yksilöllistä. Tarkoitus ei ole vähätellä tai mitätöidä kokemuksia vaan ottaa esille että niistä voi päästä yli. Elämä saattaa sen jälkeen lähteä kulkemaan uudella tavalla. Ei käden käänteessä vaan pikku hiljaa. Työtä se kuitenkin vaatii. Sellainen kokemus itsellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Traumojen aiheuttamista oireista on mahdollista toipua. Pitää kohdata tunteet/ajatukset ja opetella elämään niiden kanssa. Helppoa se ei välttämättä ole ja miten se tapahtuu on yksilöllistä. Tarkoitus ei ole vähätellä tai mitätöidä kokemuksia vaan ottaa esille että niistä voi päästä yli. Elämä saattaa sen jälkeen lähteä kulkemaan uudella tavalla. Ei käden käänteessä vaan pikku hiljaa. Työtä se kuitenkin vaatii. Sellainen kokemus itsellä.
Minusta vaikeinta on ettei traumojen takia jaksaminen ole normaalilla tasolla. Työelämän vaatimuksiin on vaikea jaksaa riittävästi vastata, kun on paljon ahdistusta ja epävarmuutta.
Minustakin on kai vaikeinta huono jaksamiseni. Olen uupunut työelämässä jo viitisen kertaa ja tälläkin hetkellä olen pois sieltä. Tällä hetkellä en jaksa silti omassa elämässänikään paljon mitään, välillä tuntuu siltä, että "aina" pitää levätä. Tulevaisuus ja paluu tai palaamattomuus työelämään huolestuttaa myös.
Onko kukaan saanut parannettua jaksamistaan? Jos on, niin haluaisitko jakaa ratkaisuja siihen meille muillekin? Mikä kaikki auttoi parantamaan jaksamista?
Voimia kaikille meille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fimoosa. Lääkärien, terkkarien ja äidin koskettelut-venyttelyt.
Vierailija kirjoitti:
Minustakin on kai vaikeinta huono jaksamiseni. Olen uupunut työelämässä jo viitisen kertaa ja tälläkin hetkellä olen pois sieltä. Tällä hetkellä en jaksa silti omassa elämässänikään paljon mitään, välillä tuntuu siltä, että "aina" pitää levätä. Tulevaisuus ja paluu tai palaamattomuus työelämään huolestuttaa myös.
Onko kukaan saanut parannettua jaksamistaan? Jos on, niin haluaisitko jakaa ratkaisuja siihen meille muillekin? Mikä kaikki auttoi parantamaan jaksamista?
Voimia kaikille meille!
On saanut parannettua. Lopetin itsesäälissä kieriskelyn, ja otin itseäni niskasta kiinni. Tajusin, että kaikilla muillakin on omat haasteensa, eivätkä he vaadi erityskohtelua sen vuoksi. Valtavasti energiaa vapautui, kun suuntasin huomion omasta navastani toisiin ihmisiin ja siihen, kuinka voisin auttaa heitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minustakin on kai vaikeinta huono jaksamiseni. Olen uupunut työelämässä jo viitisen kertaa ja tälläkin hetkellä olen pois sieltä. Tällä hetkellä en jaksa silti omassa elämässänikään paljon mitään, välillä tuntuu siltä, että "aina" pitää levätä. Tulevaisuus ja paluu tai palaamattomuus työelämään huolestuttaa myös.
Onko kukaan saanut parannettua jaksamistaan? Jos on, niin haluaisitko jakaa ratkaisuja siihen meille muillekin? Mikä kaikki auttoi parantamaan jaksamista?
Voimia kaikille meille!
On saanut parannettua. Lopetin itsesäälissä kieriskelyn, ja otin itseäni niskasta kiinni. Tajusin, että kaikilla muillakin on omat haasteensa, eivätkä he vaadi erityskohtelua sen vuoksi. Valtavasti energiaa vapautui, kun suuntasin huomion omasta navastani toisiin ihmisiin ja siihen, kuinka voisin auttaa heitä.
Varmasti juu. Voit loistavasti. Aivan sattumalta vain eksyit tämän pitkän ketjun loppuun kommentoimaan.
Elämäni aikana muun muassa mainittuna
- olen seurannut vierestä vanhempieni onnetonta avioliittoa (ehdotin äidilleni avioeroa, mutta ei hän koskaan siihen lähtenyt)
- olen vuosikymmeniä joutunut kuulemaan kaikenlaisia isäni ja paljon vanhemman aikuisen sisareni huutokonsertteja vierestä mitä pienimmistä asioista (vietin erittäin suuren osan elämästäni 18-vuotiaaksi asti omassa huoneessani yrittäen sulkea kaikki äänet ympäriltäni)
- olen kuullut veljeni jatkuvaa uhkailua itsemurhalla, jotta hän olisi saanut tahtonsa läpi eri asioissa, rahaa yms.
- olen käynyt äitini kuoltua siivoamassa talosta verisiä rättejä, joita hän oli käyttänyt ilmeisestikin jonkinlaisen sisäisen verenvuodon tyrehdyttämiseen, mitä yksikään perheenjäsenistäni ei ilmeisesti ollut huomannut
- olen seisonut keskellä olohuonetta verisen maton äärellä, jossa on ollut isäni kaatumisen jäljet, ja joutunut kuuntelemaan veljeni huutoa, miten tapaturman takia sairaalaan joutunut, vanha isäni vain tahallaan olisi kaatunut (veli oli jättänyt hänet makaamaan lukkojen taakse tuntikausiksi ja ambulanssikuski joutui murtamaan oven)
- olen joutunut isän kanssa kuuntelemaan, kuinka veljeni uhkaili, miten hukuttaisi mieluummin itsensä kuin auttaisi isää millään tavalla, vaikka oli itse isän ja aiemmin äidin avun varassa
- olen joutunut poliisin kanssa tekemisiin, kun veljeni oli uhkaillut isän kotihoitoa ampumisilla ja räjäyttämisillä
- olen saanut järkytyksekseni kuulla isäni joutuneen aivoinfarktin takia sairaalaan, kun veljeni lopulta raivoissaan vastasi soittoihini puolen päivän yritysten jälkeen talon pöytäpuhelimeen (isä joutui tämän jälkeen hoivakotiin)
- olen joutunut sisareni harjoittaman ympärivuorokautisen puhelinterrorin uhriksi, jossa hän halusi minun vastaavan sekunnilleen puhelimeen ja haukkui, jollen niin tehnyt (aiheet olivat yleensä sitä, mihin sairauteen hän arveli milloinkin olevansa kuolemassa, tai uskonnollista vänkäämistä tai sen pelkäämistä, että veli kuolisi johonkin, kun ei ollut vastannut hänelle)
- olen ollut omalla mökilläni (turvapaikassani), johon on rynnännyt raivoissaan ollut vanhempi sukulainen jatkamaan minun ja vanhempieni haukkumista, jonka takia olin juuri poistunut hänen luotaan, julistanut meidän joutuvan helvettiin ja painostanut minua, miten tulisin olemaan koko loppuelämäni yksinäinen, jollen olisi minua äärimmäisen huonosti kohtelevaan sisareeni yhteydessä
Olen koko elämäni ollut niin paljon minulle vahingollisten ihmisten kanssa tekemisissä, että yksinäisyys on vihoviimeinen asia, mitä minä pelkään. Sen tämä kaikki on kyllä tehnyt, että minun on erittäin vaikeaa luottaa kehenkään ihmisiin, enkä ole ikinä maailmassa edes kuvitellut, että ryhtyisin minkäänlaiseen parisuhteeseen tai hankkisin lapsia.
Jos joku ihminen pettää minun luottamukseni missä tahansa asiassa, niin se on sitten kerrasta poikki. Minun on pakko suojella itse itseäni, koska havaintojeni mukaan kukaan muu sitä ei tee eikä edes puhu puolestani kenellekään toiselle. Olen oppinut, että kaikille on vain helpompaa olla puuttumatta yhtään mihinkään, vaikka pyytäisinkin apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minustakin on kai vaikeinta huono jaksamiseni. Olen uupunut työelämässä jo viitisen kertaa ja tälläkin hetkellä olen pois sieltä. Tällä hetkellä en jaksa silti omassa elämässänikään paljon mitään, välillä tuntuu siltä, että "aina" pitää levätä. Tulevaisuus ja paluu tai palaamattomuus työelämään huolestuttaa myös.
Onko kukaan saanut parannettua jaksamistaan? Jos on, niin haluaisitko jakaa ratkaisuja siihen meille muillekin? Mikä kaikki auttoi parantamaan jaksamista?
Voimia kaikille meille!
On saanut parannettua. Lopetin itsesäälissä kieriskelyn, ja otin itseäni niskasta kiinni. Tajusin, että kaikilla muillakin on omat haasteensa, eivätkä he vaadi erityskohtelua sen vuoksi. Valtavasti energiaa vapautui, kun suuntasin huomion omasta navastani toisiin ihmisiin ja siih
Varmasti juu. Voit loistavasti. Aivan sattumalta vain eksyit tämän pitkän ketjun loppuun kommentoimaan.
Kyllä, juuri näin. Tämä keskustelu oli Suomen suosituimman keskustelupalstan etusivulla, otsikon "poiminnat" alla ensimmäisenä. Käyn vauvapalstalla silloin tällöin ja nyt osuin tähän ketjuun, koska ylläpito tätä suositteli. En tietenkään lukenut koko ketjua, vaan vain viimeisimmät viestit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minustakin on kai vaikeinta huono jaksamiseni. Olen uupunut työelämässä jo viitisen kertaa ja tälläkin hetkellä olen pois sieltä. Tällä hetkellä en jaksa silti omassa elämässänikään paljon mitään, välillä tuntuu siltä, että "aina" pitää levätä. Tulevaisuus ja paluu tai palaamattomuus työelämään huolestuttaa myös.
Onko kukaan saanut parannettua jaksamistaan? Jos on, niin haluaisitko jakaa ratkaisuja siihen meille muillekin? Mikä kaikki auttoi parantamaan jaksamista?
Voimia kaikille meille!
On saanut parannettua. Lopetin itsesäälissä kieriskelyn, ja otin itseäni niskasta kiinni. Tajusin, että kaikilla muillakin on omat haasteensa, eivätkä he vaadi erityskohtelua sen vuoksi. Valtavasti energiaa vapautui, kun suuntas
Kirjoitat trollin tapaan. Tiedät varmasti sangen hyvin, etteivät traumatisoituneet ihmiset saa missään erityiskohtelua. Heiltä vaaditaan siinä missä kaikilta muiltakin, vaikka toimintakyky olisi heikoissa kantimissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minustakin on kai vaikeinta huono jaksamiseni. Olen uupunut työelämässä jo viitisen kertaa ja tälläkin hetkellä olen pois sieltä. Tällä hetkellä en jaksa silti omassa elämässänikään paljon mitään, välillä tuntuu siltä, että "aina" pitää levätä. Tulevaisuus ja paluu tai palaamattomuus työelämään huolestuttaa myös.
Onko kukaan saanut parannettua jaksamistaan? Jos on, niin haluaisitko jakaa ratkaisuja siihen meille muillekin? Mikä kaikki auttoi parantamaan jaksamista?
Voimia kaikille meille!
On saanut parannettua. Lopetin itsesäälissä kieriskelyn, ja otin itseäni niskasta kiinni. Tajusin, että kaikilla muillakin on omat haasteensa, eivätkä he vaadi erityskohtelua s
Moni traumatisoitunut on joutunut koko elämänsä ajan olosuhteiden pakosta keskittymään ennakoimaan ja sopeuttamaan toimintaansa parhaansa mukaan muiden tarpeisiin ja toiveisiin. Traumasta toipuminen edellyttää huomion suuntaamista muista omaan persoonaan. On vihdoin opittava tunnistamaan ja huomioimaan myös ne omat tarpeet.
Vierailija kirjoitti:
"Tässäkin hävetti juuri se, että ikään kuin aiempi hyvä maine meni toisten silmissä."
Lainasin nyt vaan tämän yhden kohdan, mutta olen siis itse kärsinyt tästä todella paljon. Kiusaamisen yms pahanpuhumisen myötä maineeni pilattiin täysin uudella paikkakunnalla mistä sitten juttu jatkui muuallekin. Niin suurella volyymilla, että moni ei ymmärräkään tai joudu koskaan kohtaamaan samaa. Enkä toivo kenellekään sitä. Haluaisin vaan muiden ymmärtävän miten ihmiset oikeasti voivat pilata toisten elämää todella paljon niin halutessaan.
Minäkin olen nojannut siihen, että olen "hyvä" ihminen. En ryyppää tai riehu. Olen neitsyt, eikä kumppaneita ole ikinä ollut. Sitten olenkin muiden puheissa ihan toista maata ja saan kokea ikävää pilkkaa ja hyvin ilkeitä puheita. Se kaikki tuntuu hirveän väärältä. Kuin totuus ei olisi mitään, kun muut ovat luoneet minulle kuin jonkun kaksoisolennon... "
Olen törmännyt samanlaiseen ihmeelliseen mustamaalaamiseen. Sitä taitaa olla pienillä paikkakunnilla, missä tietyt suvut on juntanneet itselleen vahvat asemat. Muualta tulleet lytätään. Itse he eivät ole koskaan uskaltaneet muuttaa pois, koska eivät olisi pärjänneet omaa tyhmyyttään ja kyvyttömyyttään. Yleensä nämä pikkupiirit pyörivät ja lisääntyvät keskenään. Sukupolvi sukupolvelta perimä rappeutuu. Ulkonäostä voi päätellä paljon. Ihmettelen noita alapeukkuja. Varmaan arvostelu osuu omaan nilkkaan.
Pidä rinta rottingilla ja tunnista oma arvosi. Älä nöyristele äläkä ala väistelemään. Tiedän miten vaikeaa se on. Toivon että löydät todellisia ystäviä. Pyydä apua Korkeimmalta.
Mikä ja ketkä muut kuin toiset ihmiset voisivatkaan aiheuttaa traumoja ? Ihmiset polkevat ja potkivat toisiaan sosiaalisesti ja henkisesti (eli henkilökohtaisesti). Saat psyykkesi mustelmia, jotka paranevat jos saat korvaavia kokemuksia. Kun saat haavoja, niistä jää aina arpi joka muistuttaa. loppuelämän, vamman laadusta riippuen.