Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?

Ainoa, mikä minua auttoi traumojen kanssa, oli somaattinen traumaterapia (EMDR, piirtämisterapia, yms.). 

Miten terapiassa luodaan turvallisuudentunne niin, että voi kohdata ne traumat?

Minulla on lapsuudesta ja teini-iästä traumoja, joita en ole koskaan käsitellyt kunnolla. Olen kohta viisikymppinen. Jouduin seksuaalisesti hyväksikäytetyksi perheen ulkopuolisen henkilön taholta. Kun asia tuli ilmi, minä olin se jonka piti hävetä. Minua haukuttiin ja minulle huudettiin. Olin muuttunut hylkiöksi vanhempieni silmissä. Muutin pois kotoa heti kun vain pystyin, ei minun kaltaistani sinne edes haluttu. Anoreksian olen sairastanut useamman kerran. On mulla AMK-tutkinto ja työpaikka mutta ahdistuksen vuoksi olen välillä töistä pois. Myönnän itselleni että olen uhriutunut, jäänyt kaiken paskan uhriksi. Annoin pahan voittaa. 

en pysty enää ottamaan asioita puheeksi, olisi pitänyt toimia aiemmin.

Vierailija wrote:

Minulla on lapsuudesta ja teini-iästä traumoja, joita en ole koskaan käsitellyt kunnolla. Olen kohta viisikymppinen. Jouduin seksuaalisesti hyväksikäytetyksi perheen ulkopuolisen henkilön taholta. Kun asia tuli ilmi, minä olin se jonka piti hävetä. Minua haukuttiin ja minulle huudettiin. Olin muuttunut hylkiöksi vanhempieni silmissä. Muutin pois kotoa heti kun vain pystyin, ei minun kaltaistani sinne edes haluttu. Anoreksian olen sairastanut useamman kerran. On mulla AMK-tutkinto ja työpaikka mutta ahdistuksen vuoksi olen välillä töistä pois. Myönnän itselleni että olen uhriutunut, jäänyt kaiken paskan uhriksi. Annoin pahan voittaa. 

en pysty enää ottamaan asioita puheeksi, olisi pitänyt toimia aiemmin.

Sinulla on vielä paljon elämää jäljellä, mahdollisesti. Ehkä vielä voisit?

Onko tämä disso.fi sivusto jo linkattu tänne?

https://www.disso.fi/tietoa_traumasta_ja_dissosiaatiosta/oireiden-halli…

Vierailija wrote:

Ainoa, mikä minua auttoi traumojen kanssa, oli somaattinen traumaterapia (EMDR, piirtämisterapia, yms.). 

Mitä piirsit? Minua on auttanut tunteiden tunnistamisessa ja tutkimisessa taideterapia paremmin kuin keskustelu tai kirjoittaminen. 

Kuka maksaa terapiat?

Vierailija wrote:

Kuka maksaa terapiat?

Mitäs luulet?

Tein taas kerran jotain älytöntä triggeröityneenä. Miten sitä saattaakaan yliavautua väärille ihmisille tai sitten sanoa tai viestittää jotain trauman aiheuttajalle suoraan. Tunnistaako kukaan muu tällaista itsessään?

Kyllä myös minulla traumat pilanneet elämääni. Lapsuudessa äitini oli tunnekylmä narsisti ja isä.alkoholisti. Avioliittomalli ihan kauhea. Nuorena itsenäistyin todella aikaisin. Sain töitä kun muutin kotoa pois mutta en uskaltanut vakavaan parisuhteeseen. Kärsin ja tunnistan olevani tunnevammainen. Joku ihme tapahtui kun rakastuin 30 v ihanaan mieheen. Luulin etten pysty rakastumaan. Suhde kesti vuoden koska miehellä oli paljon omia selvittämättömiä.traumoja elämässään. Tunsin epävarmuutta että hän ei oikeasti rakastamaan minua eikä halua mitään vakavaa. Tästä seurasi ero. Lähdin. Aloitin opiskelemaan uutta ammattia. Itkin ja kärsin 3 vuotta ennen kuin pääsin jaloilleni. En count luottaa kehenkään. Olisin halunnut vakavan ja turvallisen suhteen ja lapsiakin jossain vaiheessa.  Kaikki romuttui. Olin sinkkuna monta vuotta. Kukaan ei kiinnostanut. Jotain lyhyitä suhteita ja ehkä joku olen ihastuminenkin siinä 50 v korvilla. Sitten yli 50 v rakastuin palavasti narsistiin. Virhe. Iso virhe. Hän hajotti kaiken minussa mm. Itsetuntoni ja koko minäkuvani. Olin sisäisesti kuollut. Nyt käyn trauma terapiassa. Olen oivaltanut että minun elämääni ja valintojani ovat ohjailleet turvattomuuden, hylkäämisen, alistaminen, hyväksytyksi tulemisen tunnelukot. Nämä tunnelukot syntyvät lapsuudessa. Koko elämä on ollut pääsääntöisesti vaikeaa ja masentavaa. Olen miettinyt että jos olisin saanut valita vanhemmat tällä ciisaudella mitä tiedän niin en koskaan olisi valinnut äitiäni ja isäni kasvattajakseni. En koskaan. He jättivät minuun syvät traumat. Nyt koetan selviytyä ja eheytyä. Toivoisin vielä löytäväni turvallisen rakkauden jossa voisin olla vapaa menneisyyden traumoista ja saada rakastaa sekä antaa rakkautta toiselle.

"Nyt koetan selviytyä ja eheytyä. Toivoisin vielä löytäväni turvallisen rakkauden jossa voisin olla vapaa menneisyyden traumoista ja saada rakastaa sekä antaa rakkautta toiselle."

Tuosta tuli mieleen, että tällä hetkellä oma tunne on se, että koitan saada kohdattua menneisyyden ja itseni ja oppia rakastamaan itseäni ihan aidosti ja pitämään itsestäni huolta joko vetämättä yli rakentamalla tiilimuurin, kun verkkoaita riittäisi tai antamatta pahojen asioiden tapahtua. Siinä olisi jo tarpeeksi itselleni.

Se rakkaus muiden kanssa sitten tulee tai on tulematta. Siinä on aina omat riskinsä ja oikean käveleminen vastaan on lottovoitto. 

Vierailija wrote:

Miten terapiassa luodaan turvallisuudentunne niin, että voi kohdata ne traumat?

Jäin ihan miettimään tätä ja pakko sanoa mietinnän jälkeenkin, että en tiedä. Mutta pohdin loisiko turvallisuutta ainakin ne samoina toistuvat puitteet ja se, että terapeutti pitää sopimuksista kiinni. Osoittaa kuuntelulla ja reaktioillaan, että on turvallinen. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Miten terapiassa luodaan turvallisuudentunne niin, että voi kohdata ne traumat?

 

Jäin ihan miettimään tätä ja pakko sanoa mietinnän jälkeenkin, että en tiedä. Mutta pohdin loisiko turvallisuutta ainakin ne samoina toistuvat puitteet ja se, että terapeutti pitää sopimuksista kiinni. Osoittaa kuuntelulla ja reaktioillaan, että on turvallinen. 

Ei terapeutti aina yritä luomaan mitään turvallisuutta tai osoita reaktioillaan, että on turvallinen.  Tai pidä sopimuksista kiinni.  

Ei täällä Suomessa ole mitään selviä sääntöjä terapian tai terapiasuuntausten antamisessa.  Niinpä käytännöt vaihtelee terapeutista riippuen ja tuloksia ei valvo kukaan.  Haitallisiakin lopputuloksia asiakkaan kannalta syntyy aivan varmasti.  

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Miten terapiassa luodaan turvallisuudentunne niin, että voi kohdata ne traumat?

 

Jäin ihan miettimään tätä ja pakko sanoa mietinnän jälkeenkin, että en tiedä. Mutta pohdin loisiko turvallisuutta ainakin ne samoina toistuvat puitteet ja se, että terapeutti pitää sopimuksista kiinni. Osoittaa kuuntelulla ja reaktioillaan, että on turvallinen. 

Ei minulle ainakaan tuo luo turvaa, nyt tuntuu siltä. On minulla tuollaisia kuuntelevia ihmisiä ollut ennenkin. Mutta kenen kanssa voisi turvallisesti tuntea sen kivun läpi ja tulla lohdutetuksi.

Tuli vielä mieleen, että omassa terapiassa kyllä edellä mainittujen lisäksi pyritään lisäämään omaa sisäistä turvallisuuden tunnetta. Tämä tapahtuu mm. havainnoinnin ja keinojen lisääntymisen kautta. 

Eihän kaikki keinot ja asiat kaikkia autakaan, joitain silti auttaa. Parempi kokeilla mielestäni. 

Koko elämä ollut pelkkää traumaa ja vastoinkäymisiä peräjälkeen. Mutta viimeiset 2 on tehnyt sen viimeisen niitin.

Kun elämältä lähtee pohja, jossain kohtaa tulee se hetki kun millään ei ole enää väliä. Eli sanoisin että tietyllä tavalla elämää helpottanut kun ei enää yritä tai edes haaveile mistään kun tietää että kaikki hajoaa kuitenkin lopulta teit mitä teit.

 

- nainen 25 

Mitä te teette, kun tulee se kipu, joka on niin paha, ettei sitä meinaa kestää? Vai saadaanko se jotenkin pois tuntematta sitä? Oma ratkaisu tähän mennessä on ollut dissosiaatio ja siksi trauma edelleen päällä.

Mulla on nyt terapian tuskallisin vaihe menossa ja yritän aina elää sen kivun läpi. Ei se helppoa ole, vaan ihan hirveää. Joutuu tekemään tosi paljon töitä, että ylipäänsä selviää. Silti kipu ei ole enää niin kovaa kuin esimerkiksi itselläni oli edellisessä kaltoinkohtelevassa parisuhteessani tai lapsuudessa.  Aina en pysty kohtaamaan kipua, niin silloin välttelen ja/tai dissosioin. 

Tuleeko kenellekään mitään itsetuhoisia hetkiä kivun kanssa vai osaako aina vaihtaa dissosiaatioon?

Vierailija wrote:

Mulla on nyt terapian tuskallisin vaihe menossa ja yritän aina elää sen kivun läpi. Ei se helppoa ole, vaan ihan hirveää. Joutuu tekemään tosi paljon töitä, että ylipäänsä selviää. Silti kipu ei ole enää niin kovaa kuin esimerkiksi itselläni oli edellisessä kaltoinkohtelevassa parisuhteessani tai lapsuudessa.  Aina en pysty kohtaamaan kipua, niin silloin välttelen ja/tai dissosioin. 

Onko sinulle ollut helppo saada ne kipeät tunteet pintaan vai onko se niin päin, että ne puskevat väkisin?