Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Mulla on nyt terapian tuskallisin vaihe menossa ja yritän aina elää sen kivun läpi. Ei se helppoa ole, vaan ihan hirveää. Joutuu tekemään tosi paljon töitä, että ylipäänsä selviää. Silti kipu ei ole enää niin kovaa kuin esimerkiksi itselläni oli edellisessä kaltoinkohtelevassa parisuhteessani tai lapsuudessa.  Aina en pysty kohtaamaan kipua, niin silloin välttelen ja/tai dissosioin. 

Onko sinulle ollut helppo saada ne kipeät tunteet pintaan vai onko se niin päin, että ne puskevat väkisin?

 

Ne puskevat itsestään ja joskus väkisin. Saatan herätä aikaisin aamulla ja mieleen vain tulvimalla tulvii kaikki kivuliaat asiat. Se on kauheaa. Terapeuttia tarvitsisin säätelytukena siinä, mutta eihän sitä ole kuin kerran viikossa. Ollaan sitten opeteltu mielikuvaharjoituksia, joissa suljen ne asiat odottamaan. 

Vierailija wrote:

Tuleeko kenellekään mitään itsetuhoisia hetkiä kivun kanssa vai osaako aina vaihtaa dissosiaatioon?

Mulle välillä tulee impulssinomaisesti mieleen halu satuttaa itseä, mutta en lopulta satuta. 

Saatko ne helposti esiin terapiassa? Itselläni ne ovat aika syvällä piilossa, eivätkä pyri pinnalle.

Entä miten ihan konkreettisesti, jos on niin kova kipu, että sen kanssa ei pysty olemaan, ei kai sellaista saa esiin terapeutin kanssa vai saako? Siis sellainen kipu, että on ihan kontrollin menettämisen äärirajalla. Vai laimeneeko se itsestään terapiassa tarvitsematta tuntea sitä?

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Tuleeko kenellekään mitään itsetuhoisia hetkiä kivun kanssa vai osaako aina vaihtaa dissosiaatioon?

Mulle välillä tulee impulssinomaisesti mieleen halu satuttaa itseä, mutta en lopulta satuta. 

Minä taas impulssinomaisesti teen jotain, millä saattaisin satuttaa itseäni tai rikkoa jotain, vaikkei ole sinänsä halua satuttaa itseä tai rikkoa mitään.

Teini-iän hyväksikäytöstä johtuen kaikki parisuhteet ovat kariutuneet. Olen yli 60v ja eronnut kahdesta avioliitosta ja yhdestä pitkästä seurustelusuhteesta. Olen tosi katkera sille kolmekymppiselle miehelle joka tuhosi mahdollisuuteni terveeseen seksielämään ollessani 15-vuotias. Trauma, josta en koskaan päässyt yli.

80-90-luvuilla terapiaan ei ollut juuri mahdollisuuksia pikkupaikkakunnalla ja sitten oli munun kohdallani jo myöhäistä kun elämä oli pilalla. Ottakaa nuoret vastaan kaikki apu minkä voitte saada!

Vierailija wrote:

Saatko ne helposti esiin terapiassa? Itselläni ne ovat aika syvällä piilossa, eivätkä pyri pinnalle.

Entä miten ihan konkreettisesti, jos on niin kova kipu, että sen kanssa ei pysty olemaan, ei kai sellaista saa esiin terapeutin kanssa vai saako? Siis sellainen kipu, että on ihan kontrollin menettämisen äärirajalla. Vai laimeneeko se itsestään terapiassa tarvitsematta tuntea sitä?

 

En tiedä muista, mutta mulla kovimmat kivut tulee aina yksin ollessa. 

Myös minulla yksin, mutta toisaalta ne eivät tule ilman triggeriä ja sitä triggeröitymistä tapahtuu äärimmäisen harvoin. 

Vierailija wrote:

Mitä te teette, kun tulee se kipu, joka on niin paha, ettei sitä meinaa kestää? Vai saadaanko se jotenkin pois tuntematta sitä? Oma ratkaisu tähän mennessä on ollut dissosiaatio ja siksi trauma edelleen päällä.

Terapeutti valoi uskoa, etten kuole kipuun, vaikka välillä siltä tuntuukin. Aika ja kokemus sitten todisti, että näin se on. On turvallista tuntea pahinkin kipu. Ja kun sitä on vähän kerrassaan itsepintaisesti jaksanut purkaa, ei niitä pahimpia hetkiä enää niin tulekaan.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Mitä te teette, kun tulee se kipu, joka on niin paha, ettei sitä meinaa kestää? Vai saadaanko se jotenkin pois tuntematta sitä? Oma ratkaisu tähän mennessä on ollut dissosiaatio ja siksi trauma edelleen päällä.

Terapeutti valoi uskoa, etten kuole kipuun, vaikka välillä siltä tuntuukin. Aika ja kokemus sitten todisti, että näin se on. On turvallista tuntea pahinkin kipu. Ja kun sitä on vähän kerrassaan itsepintaisesti jaksanut purkaa, ei niitä pahimpia hetkiä enää niin tulekaan.

Siis kuolee, jos siinä tunnekuohussa tekee itselleen jotain. Eli miten saa sen estettyä?

Itselläni tuli itsetuhoisuutta nuorena, Jumalan ihme että vielä olen elossa, toisaalta ymmärrän traumaattisia ihmisiä paremmin, kun meikäläiselläkin on niitä, pääsis vaan työkyvyttömyys eläkkeelle, eikä tarvis olla kelan elättinä. Kouluttauduin kokemusasiantuntijaksi, siitä ollut jonkun verran iloinen. 

Vanhempien jokapäiväinen huutaminen/riitely  toisilleen (jokapäivä ja sitä oppi pelkäämään ja odottamaan hiljaa omassa huoneessa).ja lasten haukkuminen  sekä vertailu "se ja se sai paljon paremman numeron se ja se teki paljon hiemomman..."

 mitä semmoinen aiheuttaa? no ainakin sen etten ole koskaan asunut kenenkään kanssa yhdessä ,ja aina kun pitäisi vakavemmin sitoutua lyön jarrut kiinni. 

Eikä koskaan ole ollut omaa "kotia" sitä tunnetta siis, aina on valmis lähtemään.

ja olen jo lähempänä 5-kymppiä. Ei ole hoitosuhdetta tai mitään tän aisian takia,  vielä ainakaan, kun en tiedä mitä ees vois tehdä.

Vierailija wrote:

Vanhempien jokapäiväinen huutaminen/riitely  toisilleen (jokapäivä ja sitä oppi pelkäämään ja odottamaan hiljaa omassa huoneessa).ja lasten haukkuminen  sekä vertailu "se ja se sai paljon paremman numeron se ja se teki paljon hiemomman..."

 mitä semmoinen aiheuttaa? no ainakin sen etten ole koskaan asunut kenenkään kanssa yhdessä ,ja aina kun pitäisi vakavemmin sitoutua lyön jarrut kiinni. 

Eikä koskaan ole ollut omaa "kotia" sitä tunnetta siis, aina on valmis lähtemään.

ja olen jo lähempänä 5-kymppiä. Ei ole hoitosuhdetta tai mitään tän aisian takia,  vielä ainakaan, kun en tiedä mitä ees vois tehdä.

Toivon, että saisit edes kodin. Paikan, jossa voisit kokea olevasi turvassa ja josta voisit nauttia.

Vierailija wrote:

Itselläni tuli itsetuhoisuutta nuorena, Jumalan ihme että vielä olen elossa, toisaalta ymmärrän traumaattisia ihmisiä paremmin, kun meikäläiselläkin on niitä, pääsis vaan työkyvyttömyys eläkkeelle, eikä tarvis olla kelan elättinä. Kouluttauduin kokemusasiantuntijaksi, siitä ollut jonkun verran iloinen. 

Millä se itsetuhoisuus meni ohi?

Onko kukaan ajautunut kaltoinkohteleviin ystävyyssuhteisiin?

Minulla on taustalla parikin, toisesta olen nyt alkanut nähdä painajaisia. Toinen kiusasi ja syrji AMK:ssa ja tämä toinen pidempiaikainen oli jotenkin kova ja kylmä, piikitteli ja lopulta muun muassa ilmeni kolmannen henkilön kautta, että oli mustamaalannut minua vaikka kuinka kauan. Hänestä olen miettinyt onko hänelläkin traumatausta ja kylmyys ja kovuus oli jonkinlaisia suojia kenties. Tai sitten hän on persoonallisuudeltaan pahemminkin vaurioitunut. Valitettavasti hän muistuttaa omaa äitiäni, joka minut alunperin on traumatisoinut ja olen miettinyt, että tuttuuden takiako ylipäänsä ajauduin tuohon ystävyyssuhteeseen. Toistamaan traumaani. 

Kumpaankin olen onnistunut katkaisemaan välit. Painajaisten ohella en tiedä kuinka käsittelisin näitä asioita, etenkin tähän toiseen pitkäaikaisempaan "ystävään" liittyvät asiat ovat niin kivuliaita, että en meinaisi jaksaa edes ajatella niitä. Kipu kuitenkin kertoo käsittelyn olevan kesken ja kai kokeilen hakea täältä apuja miten käsitellä ja päästä yli noista, jos joku on sellaisessa onnistunut?  

Vierailija wrote:

Teini-iän hyväksikäytöstä johtuen kaikki parisuhteet ovat kariutuneet. Olen yli 60v ja eronnut kahdesta avioliitosta ja yhdestä pitkästä seurustelusuhteesta. Olen tosi katkera sille kolmekymppiselle miehelle joka tuhosi mahdollisuuteni terveeseen seksielämään ollessani 15-vuotias. Trauma, josta en koskaan päässyt yli.

80-90-luvuilla terapiaan ei ollut juuri mahdollisuuksia pikkupaikkakunnalla ja sitten oli munun kohdallani jo myöhäistä kun elämä oli pilalla. Ottakaa nuoret vastaan kaikki apu minkä voitte saada!

Miten päädyit naimisiin asti, jos et kykene normaaliin seksiin?

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Teini-iän hyväksikäytöstä johtuen kaikki parisuhteet ovat kariutuneet. Olen yli 60v ja eronnut kahdesta avioliitosta ja yhdestä pitkästä seurustelusuhteesta. Olen tosi katkera sille kolmekymppiselle miehelle joka tuhosi mahdollisuuteni terveeseen seksielämään ollessani 15-vuotias. Trauma, josta en koskaan päässyt yli.

80-90-luvuilla terapiaan ei ollut juuri mahdollisuuksia pikkupaikkakunnalla ja sitten oli munun kohdallani jo myöhäistä kun elämä oli pilalla. Ottakaa nuoret vastaan kaikki apu minkä voitte saada!

Miten päädyit naimisiin asti, jos et kykene normaaliin seksiin?

Kyseessä taitaa olla vähän yksinkertainen ihminen.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Teini-iän hyväksikäytöstä johtuen kaikki parisuhteet ovat kariutuneet. Olen yli 60v ja eronnut kahdesta avioliitosta ja yhdestä pitkästä seurustelusuhteesta. Olen tosi katkera sille kolmekymppiselle miehelle joka tuhosi mahdollisuuteni terveeseen seksielämään ollessani 15-vuotias. Trauma, josta en koskaan päässyt yli.

80-90-luvuilla terapiaan ei ollut juuri mahdollisuuksia pikkupaikkakunnalla ja sitten oli munun kohdallani jo myöhäistä kun elämä oli pilalla. Ottakaa nuoret vastaan kaikki apu minkä voitte saada!

Miten päädyit naimisiin asti, jos et kykene normaaliin seksiin?

Kyseessä taitaa olla vähän yksinkertainen ihminen.

Luulen että suurin osa traumoihinsa juuttuneista on. Fiksut kyllä pääsevät asioista yli.

Vierailija wrote:

Onko kukaan ajautunut kaltoinkohteleviin ystävyyssuhteisiin?

Minulla on taustalla parikin, toisesta olen nyt alkanut nähdä painajaisia. Toinen kiusasi ja syrji AMK:ssa ja tämä toinen pidempiaikainen oli jotenkin kova ja kylmä, piikitteli ja lopulta muun muassa ilmeni kolmannen henkilön kautta, että oli mustamaalannut minua vaikka kuinka kauan. Hänestä olen miettinyt onko hänelläkin traumatausta ja kylmyys ja kovuus oli jonkinlaisia suojia kenties. Tai sitten hän on persoonallisuudeltaan pahemminkin vaurioitunut. Valitettavasti hän muistuttaa omaa äitiäni, joka minut alunperin on traumatisoinut ja olen miettinyt, että tuttuuden takiako ylipäänsä ajauduin tuohon ystävyyssuhteeseen. Toistamaan traumaani. 

Kumpaankin olen onnistunut katkaisemaan välit. Painajaisten ohella en tiedä kuinka käsittelisin näitä asioita, etenkin tähän toiseen pitkäaikaisempaan "ystävään" liittyvät asiat ovat niin kivuliaita, että en meinaisi jaksaa ed

Ovatko he kokonaan ulkona elämästäsi ja tuttavapiiristäsi?

Itsellä on ollut vain yksi rytinällä päättynyt ystävyyssuhde. Tajusin tulleeni hyväksikäytetyksi ja rekrytoiduksi hänen hoviinsa palvelijaksi. Hän sitten junaili muutamia tuttuja erkaantumaan minusta, saivat mennä. Ystävyyden aikaiset manipuloinnit ja piikit tajusin vasta jälkikäteen. Sattui ihan hirveästi, mutta revin itseni irti siitä ystävyydestä kertariuhtaisulla.

Saat parempia ystäviä ja nuo jäävät vaiheineen ja tapahtumineen historiaan! 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Teini-iän hyväksikäytöstä johtuen kaikki parisuhteet ovat kariutuneet. Olen yli 60v ja eronnut kahdesta avioliitosta ja yhdestä pitkästä seurustelusuhteesta. Olen tosi katkera sille kolmekymppiselle miehelle joka tuhosi mahdollisuuteni terveeseen seksielämään ollessani 15-vuotias. Trauma, josta en koskaan päässyt yli.

80-90-luvuilla terapiaan ei ollut juuri mahdollisuuksia pikkupaikkakunnalla ja sitten oli munun kohdallani jo myöhäistä kun elämä oli pilalla. Ottakaa nuoret vastaan kaikki apu minkä voitte saada!

Miten päädyit naimisiin asti, jos et kykene normaaliin seksiin?

Kyseessä taitaa olla vähän yksinkertainen ihminen.

Luulen että suurin osa traumoihinsa juuttuneista on. Fiksut kyllä pääsevät asioista yli.

Osoititte juuri täydellisen tietämättömyytenne. Traumatisoituneilla on todettu mm. nopeaa älykkyyttä ja tarkkanäköisyyttä, mitä ei teillä tavan pulliaisilla välttämättä ole lainkaan. 

Tiedättekö, mikä myös on mielestäni ihan hirveää ja todella epäreilua? Se, että kaltoinkohdelleilla ihmisillä menee paremmin kuin itsellä. Se on jotain niin epäreilua, että aiheuttaa tuskaa, kipua ja vääryyden kokemusta sekin. Itse myönnän ainakin olevani sillä tavalla vahingoniloinen, että toivon kaltoinkohtelijoilleni rankkoja vastoinkäymisiä. Toisi jotain oikeutta kaikkeen tapahtuneeseen. Elämä on välillä ihan hirveän epäreilua.