Elämän pahin pettymys.

Vierailija kirjoitti:

Kun räpiköin vuosikymmenen mt-ongelmista kuiville ja kouluttauduin uudelle alalle, unelma-ammattiini.

Opiskelujen aikana kävi ilmi, että minulla on parikin kroonista sairautta, jotka estävät tehokkaasti työnteon. Valmistuin siis tyhjän päälle ja kituutan nyt kuntouttavassa työtoiminnassa (näillä diagnooseilla ei tässä maassa saa edes sairaspäivärahaa.)

Olisi vaan kannattanut jäädä masentuneeksi, silloin sentään sai rahaa. Tai ihan vaan iskeä se mattopuukko kaulavaltimoon, kuten vuosia suunnittelin.

Melkein harmittaa, etten ole enää masentunut, koska vaikka elämäni on sairaana ja vaivaisena melkoista kuraa, en enää TAHDO kuolla. Kaikki oli paljon helpompaa kun vain halusi kuolla. Nyt haluaisin elää ja tehdä asioita, mutta fyysiset sairaudet estävät.

Tämän kun luin, olen ensimmäistä kertaa hieman kauhuissani, että mitä jos joskus olenkin täysin terve? Mielenterveyden ongelmia kuitenkin jo yli 20v takana. Olisi aika hirveää huomata olevansa viimein tilanteessa, jossa haluaa elää, muttei pysty. Tai ei anneta.

Eniten kadun sairastumistani (vaikkei se oma syyni olekaan - tyhmä ajatus siitä, että olisin jotenkin myötävaikuttanut sairastumiseeni). Toinen ehkä se, etten lyönyt pahimman kiusaajani nenää sisään, kun sain mahdollisuuden...ei tuosta sen enempää.

Elämäni pahin pettymys on se etten löytänyt yhtäkään ihmissuhdetta jossa ymmärrys ja empatia olisivat kohdanneet

Muiden mielestä lukemani kirjat ei ole oikeita kirjoja. Luen mangaa.

M27.

Pettymys työelämään. Minulla on ns. hyvä ammatti (työllisyys erinomainen, palkka ok), mutta surullisenkuuluisalla sote-sektorilla. Eläkeikään on vielä aikaa ja vuosi vuodelta työolosuhteet (resurssit, työilmapiiri, johtaminen ym.) ovat ainoastaan heikentyneet. Sote on nyt tuntunut viimeiseltä naulalta arkkuun. Kamppailen koko ajan oman jaksamiseni äärirajoilla, vapaa-ajasta en jaksa nauttia. Elämä on selviytymistä yksi työpäivä kerrallaan. 

Omat terveysongelmat.

Oikeastaan koko niin sanottu "aikuisten maailman" pohjafilosofia.

Siis se, miten pikkusieluisia ja ahneita ihmiset keskimäärin ovat, miten hyväksyttyä huono käytös ja toisten lyttääminen onkaan. Miten kaikki oikeasti etenee vähintään 80-prosenttisesti nepotismin kautta. Ja miten tuntuu koko ajan, että luonteeltaan kaikista kieroimmat pyrkyrit ovat niitä, joita palkitaan - kivat ja rehelliset usein taas vain kituuttavat elon tietä eteenpäin.

Olin lapsena hyvin paljon optimistisempi. Ehkä mun oikea paikka olisikin jossain erakkoluostarissa, kaukana maailman pahuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan koko niin sanottu "aikuisten maailman" pohjafilosofia.

Siis se, miten pikkusieluisia ja ahneita ihmiset keskimäärin ovat, miten hyväksyttyä huono käytös ja toisten lyttääminen onkaan. Miten kaikki oikeasti etenee vähintään 80-prosenttisesti nepotismin kautta. Ja miten tuntuu koko ajan, että luonteeltaan kaikista kieroimmat pyrkyrit ovat niitä, joita palkitaan - kivat ja rehelliset usein taas vain kituuttavat elon tietä eteenpäin.

Olin lapsena hyvin paljon optimistisempi. Ehkä mun oikea paikka olisikin jossain erakkoluostarissa, kaukana maailman pahuudesta.

Houkutteleva ajatus, tuo erakkoluostari. Sitä miettinyt, että jos se lottovoitto joskus kohdalle osuisi (ei osu, tiedän tämän, mutta jos..) katoaisin maan päältä jonnekin omaan rauhaan. Pois tästä typerästä oravanpyörästä. Ihminen kaivaa omaa hautaansa. Tajuaako lopettaa ajoissa, jää nähtäväksi.

Avioliittoni.

En koskaan saanut toivomani lasta. Mikään ei tämän vuoksi tunnu miltään.

Naiset. Onneksi ei enää ikinä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ettei minusta tullut mitään, syrjäydyin. Tätä on vaikea kestää etenkin näin miehenä, kun meidän ihmisarvo on täysin kiinni työelämän menestyksestä.

M41

Sama se on meillä naisillakin.

Ei ihan. Miehet hyväksyvät puolisoksi syrjäytyneen naisen, joten merkitystä voi löytää perheen kautta.

Ne miehet jotka hyväksyvät, ovat huonoimpia mahdollisia miehiä. Nuo miehet saalistavat tarkoituksella heikkoja naisia.

Kun luin ensimmäisen kerran Vauva foorumia ja tajusin etteivät muut suomalaiset olekaan minunlaisiani ajattelevia intellektuelleja vaan sysityhmiä ja epä-älyllisiä juntteja.

Sehän tarkoittaa vain että olette poliitikkojen ja median helposti vietävissä.

Olen vieläkin päivittäin järkyttynyt.

Kun rakastamani henkilö, joka oli myös paras ystäväni ja luotettuni, menehtyi yllättäen.    En usko että tästä enää selviän, vaikka monesti olen jo läheisen kuoleman kokenut ja jotunut niitä tunteita käsittelemään.

Lapsen syntymä

Lapsettomuus eräälle tutulle naiselle. Masentui todellla

Vierailija kirjoitti:

Torinon lätkäfinaali 2006.

Mulle on ollut tosi iso pettymys tajuta kuinka paljon on näitä toisten suorittamisen kautta elämäänsä sisältöä hankkivia.

Ihan tosi aikuiset ihmiset, muistelette kuinka joku joskus sohi kepillä kumilätkää kaukalon päästä päähän? Ette sitten itse ole koskaan tehneet mitään muistelemisen arvoista?

Se, että jäin ilman puolisoa ja perhettä. Ehkä olisin vielä voinut sopeutua elämään ilman lapsia, jos olisin joskus löytänyt edes rakastavan parisuhteen. Tuntuu, että tämän hetkinen elämäni on pelkkää esittämistä, että muut ihmiset eivät näkisi kuinka masentunut oikeasti olen. 

Syrjäytyminen työ-ja opiskeluelämästä ja totaalinen yksinjääminen sekä köyhyys. Ei mahdollisuutta parisuhteeseen eikä ystäviin (olen neuroepätyypillinen)

Krooniset mt-ongelmat lapsesta asti, terapia ei auttanut. Kaiken lisäksi sain psykologin teettämästä äo-testistä alle 80 pistettä :(   Olen siis vielä tyhmäkin kaiken muun lisäksi

En näe itselläni minkäänlaista tulevaisuutta

Koko elämä on ihan varhaislapsuutta lukuunottamatta ollut pelkkää pettymystä.

kynnysmattous ja nössöys itsessäni sekä motivaation puute muuttaa niitä.