Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Millä te muut yksinäiset saatte ajan kulumaan?
14.05.2023 |
Kysymys on siis suunnattu niille joiden elämästä puuttuu toivottuja ihmissuhteita, ei niille jotka on yksin omasta valinnasta ja siihen tyytyväisiä. Mulla on nykyään tosi vaikeaa innostua mistään ja saada aloitetuksi mitään. Kaikki kyllästyttää ja tuntuu merkityksettömältä. Ahdistaa että tätä on vielä monta vuosikymmentä edessä. En usko tilanteen muuttuvan koska mikään yritykseni muuttaa sitä ei ole vuosien aikana johtanut mihinkään. En enää jaksa yrittääkään. En jaksa yrittää kurkotella ihmisten luo ja yrittää tutustua, kun käteen ei koskaan jää mitään muuta kuin pettymys. Pitäisi vaan saada aika jollain tavalla kulumaan siedettävästi.
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä suosittelen aplle koiran hankintaa, jos pidät eläimistä.
Onko koira oikeasti tuonut ihmisiä jonkun yksinäisen elämään?
Koiralle pitää myös varata monta tonnia hoitojen varalle plus ihan ruoat, eikä kaikilla ole nykyisessä tilanteessa mahdollisuutta.
Koira itsessään on seuraa, ja kun sen kanssa harrastaa niin tulee täytettä päivään, ja koiraihmisillä on aina keskenään juttelemista, niistä koirista siis.
Itsellä ei kyllä ole koiraa tällä hetkellä, koska vaikka koirista pidän, niin en välitä sen kanssa harrastaa (muuta kuin ulkoilua, josta kyllä pidän) enkä jaksa puhua koirista koirapuistoissa. Ei siis ole minulle apua yksinäisyyteen, mutta monelle varmasti on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joku ehdotti harrastuksista ystäviä, mutta minä pidän aina ihmisiin vähän etäisyyttä yksinäisyyteni takia. Normaaleilla ikäisilläni on jo oma perhe ja asiat ainakin päällisin puolin järjestyksessä eikä meillä ole mitään yhteistä tarttumispintaa sen harrastuksen ulkopuolella.
Totta. Lisäksi ainakin silloin kun kävin viikoittain samassa jumpassa niin mä olin se ainoa joka tuli sinne yksin. Suurin osa tuli sinnekin kaverin kanssa ja osa oli äitinsä/tyttärensä kanssa. Nämä sitten jutteli kaksin tai osalla oli lapset samassa päiväkodissa/luokalla ja sitten ne vaihtoi kuulumisia keskenään.
Eipä siinä moikkausta enempää ollut sosiaalisuutta vaikka suht samalla ryhmällä jumpattiin kaksi talvikautta. Ja uimahallissa tai salilla on aina eri ihmiset pukuhuoneessa eikä siellä kyllä kukaan ala kaveeraamaan kenenkään kanssa tai ekstra-aikaa viettämään. Nykyään ei enää ole kiinnostustakaan tai varaa tuollaisiin harrastuksiin ja lenkkeily/ulkoilu se vasta yksinäistä onkin. Tai käsitöiden tekeminen. Joku ketjussa kertoikin tulleensa taitavaksi virkkaajaksi ja näinhän se menee, että aikaa on opetella vaikka kuinka monimutkaisten kuvioiden virkkaamista ja neulomaan vaikka neliväristä kirjoneuletta nurjalta puolen, mutta ei tuo uuden oppiminenkaan pidemmän päälle kyllä iloa tuota. Itseäni melkein vaan harmittaa se, että tässä viime vuosien aikana olen ajankuluksi opetellut liki natiivitasoisen ruotsin ja suht sujuvan norjan. Mitä ihmettä mä niilläkään taidoilla teen?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku ehdotti harrastuksista ystäviä, mutta minä pidän aina ihmisiin vähän etäisyyttä yksinäisyyteni takia. Normaaleilla ikäisilläni on jo oma perhe ja asiat ainakin päällisin puolin järjestyksessä eikä meillä ole mitään yhteistä tarttumispintaa sen harrastuksen ulkopuolella.
Totta. Lisäksi ainakin silloin kun kävin viikoittain samassa jumpassa niin mä olin se ainoa joka tuli sinne yksin. Suurin osa tuli sinnekin kaverin kanssa ja osa oli äitinsä/tyttärensä kanssa. Nämä sitten jutteli kaksin tai osalla oli lapset samassa päiväkodissa/luokalla ja sitten ne vaihtoi kuulumisia keskenään.
Eipä siinä moikkausta enempää ollut sosiaalisuutta vaikka suht samalla ryhmällä jumpattiin kaksi talvikautta. Ja uimahallissa tai salilla on aina eri ihmiset pukuhuoneessa eikä siellä kyllä kukaan ala kaveeraamaan kenenkään kanssa tai ekstra-aikaa viettämään. Nykyään ei enää ole kiinnostustakaan tai varaa tuollaisiin harrastuksiin ja lenkkeily/ulkoilu se vasta yksinäistä onkin. Tai käsitöiden tekeminen. Joku ketjussa kertoikin tulleensa taitavaksi virkkaajaksi ja näinhän se menee, että aikaa on opetella vaikka kuinka monimutkaisten kuvioiden virkkaamista ja neulomaan vaikka neliväristä kirjoneuletta nurjalta puolen, mutta ei tuo uuden oppiminenkaan pidemmän päälle kyllä iloa tuota. Itseäni melkein vaan harmittaa se, että tässä viime vuosien aikana olen ajankuluksi opetellut liki natiivitasoisen ruotsin ja suht sujuvan norjan. Mitä ihmettä mä niilläkään taidoilla teen?!
No mitäs, jos keksisit käyttöä niille kielille? Menisit käymään vaikka Ruotsissa tai Norjassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku ehdotti harrastuksista ystäviä, mutta minä pidän aina ihmisiin vähän etäisyyttä yksinäisyyteni takia. Normaaleilla ikäisilläni on jo oma perhe ja asiat ainakin päällisin puolin järjestyksessä eikä meillä ole mitään yhteistä tarttumispintaa sen harrastuksen ulkopuolella.
Totta. Lisäksi ainakin silloin kun kävin viikoittain samassa jumpassa niin mä olin se ainoa joka tuli sinne yksin. Suurin osa tuli sinnekin kaverin kanssa ja osa oli äitinsä/tyttärensä kanssa. Nämä sitten jutteli kaksin tai osalla oli lapset samassa päiväkodissa/luokalla ja sitten ne vaihtoi kuulumisia keskenään.
Eipä siinä moikkausta enempää ollut sosiaalisuutta vaikka suht samalla ryhmällä jumpattiin kaksi talvikautta. Ja uimahallissa tai salilla on aina eri ihmiset pukuhuoneessa eikä siellä kyllä kukaan ala kaveeraamaan kenenkään kanssa tai ekstra-aikaa viettämään. Nykyään ei enää ole kiinnostustakaan tai varaa tuollaisiin harrastuksiin ja lenkkeily/ulkoilu se vasta yksinäistä onkin. Tai käsitöiden tekeminen. Joku ketjussa kertoikin tulleensa taitavaksi virkkaajaksi ja näinhän se menee, että aikaa on opetella vaikka kuinka monimutkaisten kuvioiden virkkaamista ja neulomaan vaikka neliväristä kirjoneuletta nurjalta puolen, mutta ei tuo uuden oppiminenkaan pidemmän päälle kyllä iloa tuota. Itseäni melkein vaan harmittaa se, että tässä viime vuosien aikana olen ajankuluksi opetellut liki natiivitasoisen ruotsin ja suht sujuvan norjan. Mitä ihmettä mä niilläkään taidoilla teen?!
Voit katsoa ruotsalaisia ja norjalaisia sarjoja ja lukea/kuunnella kirjoja. Voit seurata Ruotsin mediasta, mitä ne Suomesta ajattelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku ehdotti harrastuksista ystäviä, mutta minä pidän aina ihmisiin vähän etäisyyttä yksinäisyyteni takia. Normaaleilla ikäisilläni on jo oma perhe ja asiat ainakin päällisin puolin järjestyksessä eikä meillä ole mitään yhteistä tarttumispintaa sen harrastuksen ulkopuolella.
Totta. Lisäksi ainakin silloin kun kävin viikoittain samassa jumpassa niin mä olin se ainoa joka tuli sinne yksin. Suurin osa tuli sinnekin kaverin kanssa ja osa oli äitinsä/tyttärensä kanssa. Nämä sitten jutteli kaksin tai osalla oli lapset samassa päiväkodissa/luokalla ja sitten ne vaihtoi kuulumisia keskenään.
Eipä siinä moikkausta enempää ollut sosiaalisuutta vaikka suht samalla ryhmällä jumpattiin kaksi talvikautta. Ja uimahallissa tai salilla on aina eri ihmiset pukuhuoneessa eikä siellä kyllä kukaan ala kaveeraamaan kenenkään kanssa tai ekstra-aikaa viettämään. Nykyään ei enää ole kiinnostustakaan tai varaa tuollaisiin harrastuksiin ja lenkkeily/ulkoilu se vasta yksinäistä onkin. Tai käsitöiden tekeminen. Joku ketjussa kertoikin tulleensa taitavaksi virkkaajaksi ja näinhän se menee, että aikaa on opetella vaikka kuinka monimutkaisten kuvioiden virkkaamista ja neulomaan vaikka neliväristä kirjoneuletta nurjalta puolen, mutta ei tuo uuden oppiminenkaan pidemmän päälle kyllä iloa tuota. Itseäni melkein vaan harmittaa se, että tässä viime vuosien aikana olen ajankuluksi opetellut liki natiivitasoisen ruotsin ja suht sujuvan norjan. Mitä ihmettä mä niilläkään taidoilla teen?!
Voit katsoa ruotsalaisia ja norjalaisia sarjoja ja lukea/kuunnella kirjoja. Voit seurata Ruotsin mediasta, mitä ne Suomesta ajattelee.
Sekä ruotsalais- että norjalaissarjoja katsonkin paljon ja luen nettilehtiä, mutta se on kurjaa ettei sitten näistäkään ajatuksista voi jutella kenenkään kanssa. Ei siis siitä mitä muut ajattelee meistä eikä myöskään siitä mitä itse ajattelee niistä muiden ajatuksista.
Lisäksi tulee bongailtua paljon hyviä reseptejä. joita olisi kiva kokeilla, mutta etenkään leivonnaisia tai pataruokia ei oikein yksinään kerkiä syömään sellaisia määriä ja ihan kaikkia ohjeita ei voi tehdä puolikkaalla tai kolmasosan ohjeella. Jotain kyllä olen pakastanut ja tavallaanhan nämä käytännön ongelmat onkin aina jotenkin ratkaistavissa mutta sitten nämä yksinäisyyden korostumiset entisestään onkin kurjia jotka pitää vain sietää kun yksinään syö sitä vastaleivottua pataleipäänsä..
Se on ihan hassuakin miten siitäkin saa usein kyyneleet silmiinsä, ettei saa kattaa kuin itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En haluaisi kyllä suhteeseen jonkun kanssa jolle ensisijaisesti olisin tyhjyyttä täyttämässä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku ehdotti harrastuksista ystäviä, mutta minä pidän aina ihmisiin vähän etäisyyttä yksinäisyyteni takia. Normaaleilla ikäisilläni on jo oma perhe ja asiat ainakin päällisin puolin järjestyksessä eikä meillä ole mitään yhteistä tarttumispintaa sen harrastuksen ulkopuolella.
Totta. Lisäksi ainakin silloin kun kävin viikoittain samassa jumpassa niin mä olin se ainoa joka tuli sinne yksin. Suurin osa tuli sinnekin kaverin kanssa ja osa oli äitinsä/tyttärensä kanssa. Nämä sitten jutteli kaksin tai osalla oli lapset samassa päiväkodissa/luokalla ja sitten ne vaihtoi kuulumisia keskenään.
Eipä siinä moikkausta enempää ollut sosiaalisuutta vaikka suht samalla ryhmällä jumpattiin kaksi talvikautta. Ja uimahallissa tai salilla on aina eri ihmiset pukuhuoneessa eikä siellä kyllä kukaan ala kaveeraamaan kenenkään kanssa tai ekstra-aikaa viettämään. Nykyään ei enää ole kiinnostustakaan tai varaa tuollaisiin harrastuksiin ja lenkkeily/ulkoilu se vasta yksinäistä onkin. Tai käsitöiden tekeminen. Joku ketjussa kertoikin tulleensa taitavaksi virkkaajaksi ja näinhän se menee, että aikaa on opetella vaikka kuinka monimutkaisten kuvioiden virkkaamista ja neulomaan vaikka neliväristä kirjoneuletta nurjalta puolen, mutta ei tuo uuden oppiminenkaan pidemmän päälle kyllä iloa tuota. Itseäni melkein vaan harmittaa se, että tässä viime vuosien aikana olen ajankuluksi opetellut liki natiivitasoisen ruotsin ja suht sujuvan norjan. Mitä ihmettä mä niilläkään taidoilla teen?!
No mitäs, jos keksisit käyttöä niille kielille? Menisit käymään vaikka Ruotsissa tai Norjassa?
Tukholman risteilylle todennäköisesti lähdenkin kesällä jos vaan ei mitään yllättävää rahareikää tule ennen sitä, mutta Norjaan matkustaminen jää kyllä yksinään haaveeksi. Tuo risteily on helppoa ja vaivatonta yksinkin.
Vanhemmiten sitä tulee vähän araksikin kun on ollut pitkään yksikseen ja lisäksi tämä kaikesta yksin vastuussa oleminen alkaa olla niin uuvuttavaa pidemmän päälle, ettei sitten enää edes halua miettiä tai suunnitella mitään ekstraa. Vaikka sitä onkin itsenäinen ja itsellinen niin silti olisi mukava, jos edes joskus voisi asioita puntaroida toisen kanssa ja saada erilaista näkökulmaa eikä vaan pyöritellä kaikkea omassa päässään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdotan: lähde pienelle kävelylenkille. Sanoisin, että todella suurella todennäköisyydellä sulla on sen jälkeen edes vähän virkeämpi mieli ja mikä parasta, aivot saa uusia ideoita ja uutta perspektiiviä elämään.
Vierailija kirjoitti:
Ehdotan: lähde pienelle kävelylenkille. Sanoisin, että todella suurella todennäköisyydellä sulla on sen jälkeen edes vähän virkeämpi mieli ja mikä parasta, aivot saa uusia ideoita ja uutta perspektiiviä elämään.
En tiedä kenelle ehdotuksesi suuntasit, mutta itse olen jo kahteen kertaan lenkkeillyt tänään ja ei siitä määräänsä enempää apua ole. Uusia ideoita kyllä tulee ja vanhojakin asioita pulpahtelee mieleen käsiteltäväksi, mutta monesti sitä on vaan aiempaakin ankeampi fiilis just siksi sen lenkin jälkeen mitä ennen sitä.
Kyllä se vaan jotenkin on jokaisen hyväksyttävä ettei yksinäisyyden aiheuttamaa vahinkoa voi korvata millään eikä näitä haittoja saa kokonaan pois vaikka tekisi mitä. Elämä jää tietyllä tavalla elämättä kun on aina yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon tsemppiä ja lämmin myötätunto kaikille meille yksinäisille
Voi kunpa me kaikki yksinäiset löydettäisiin toisemme ettei kenenkään tarvitsisi olla tahtomattaan yksin :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitat: "Mulla on nykyään tosi vaikeaa innostua mistään ja saada aloitetuksi mitään. Kaikki kyllästyttää ja tuntuu merkityksettömältä." Oletko miettinyt, voisiko nuo olla leviä masennusoireita ?
Asun ja elän yksin, vastoin omaa tahtoani. Kaikki tutut ja kaverit ovat perheellisiä, joten mihinkään kodin ulkopuolen rientoihin heitä ei saa lähtemään ja yksin en osaa mennä. Välillä tunnen itseni todella yksinäiseksi ja sitä toivoisi, että rinnalla olisi joku, joka jakaa kodin, joku jonka kanssa voi jakaa ajatuksia, kertoa kuulumisia, kuunnella toisen kuulumisia ja ajatuksia. Mutta ei tämä yksinäisyys ole kiinnostusta tekemiseen ja touhuamiseen kuitenkaan vienyt. Onneksi asun maalla ja ihan kotona on paljon tekemistä kesät talvet. Pihan hoitoa ja lemmikkieläinten kanssa puuhastelua, luonnon tapahtumien seuraamista, syksyllä sienestystä ja marjastusta. Ennemminkin tuntuu, että päivässä loppuu tunnit kesken.
Suurempi ihme kai se olisi jos vastentahtoinen yksinäisyys ei ajan myötä jo aiheuttaisi masennusta? Ei ainainen yksinolo ole ihmiselle hyväksi kaiketi edes silloin, kun se on oikeasti oma valinta ja tahto vaan se silloinkin aiheuttaa elimistössä kaikenlaisista vaikka kuinka nauttisi siitä, että on yksin.
Siinä missä vaikka kohonnutta verenpainetta kannattaa ja voi hoitaa lääkkeillä niin ei se yksinäisyyden aiheuttama masennus ole mikään sairaus joka voidaan korjata pilleripurkilla. Sehän on ihan normaali reaktio itselle vääränlaiseen elämään!
Laita lähde tuohon, että omavalintainen yksinäisyys olisi ihmiselle haitaksi!
Kohonnut verenpainekin on ihan normaali reaktio vääränlaiseen ruokavalioon, joten sekään ei siis sinun logiikallasi ole sairaus, eikä sitä kannata hoitaa lääkkeillä.
Eri, eikä mulla ole lähdettä, mutta psykologi/terapeutti mulle sanoi tuon myös, että myös niillä sosiaalisesti eristäytyneillä, jotka ovat sitä omasta tahdostaan eivätkä tunne oloaan yksinäiseksi, on eristäytyneisyydestä johtuvia terveyshaittoja. Että joku puoli eloonjäämisestä huolehtimaan kehittynyttä mieltä pitää jatkuvasti stressitilana sitä, ettei ole lauman turvaa, vaikka sitten tietoinen ajatteleva mieli olisikin ihan sinut asian kanssa.
Mä olen tuo ketä lainattiin alunpitäen ja kyllä korkeasta verenpaineesta voi kärsiä vaikka ruokavaliossa ei olisi mikään pielessä. Siihen saattaa saada alttiuden ihan perimässään ja silloin se paine ei normaalina pysy vaan siihen tarvitsee lääkityksen vaikka kuinka elämäntavat on kunnossa. Toki se lääkityksen määrä ei sitten ole välttämättä tapissaan mitä se olisi jos söisi epäterveellisesti eikä liikkuisi.
Ja tuo terapeutti puhui sulle ihan asiaa. Ihmisen elimistö reagoi yksinoloon vaikka se kuinka olisi itselle mieluista eikä muuta tahtoisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luen Raamattua 33/38 käännöstä. Tämä elämä on lyhyt ja maailma on paha. Jeesus on ainoa tie hyvään maailmaan. Raamattu on totta, ja rakastan totuutta. Jumala on pyhä, luonut kaiken, omistaa kaiken, sille ei ateistikaan mitään mahda, eikä ateistin palvonnan kohde saatana.
Asun yksin vanhassa omakotitalossa joten puuhaaon loputtomasti sekä sisätiloissa ja puutarhassa. Joskus stressaa, mutta toisaalta tää pelastaa mun mielenterveyden, masentuisin varmasti kerrostalossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekemällä ihan normi juttuja mistä tykkään, todella harvoin tulee sellainen olo että kaipaisinkaan mitään kummempaa. Ehkä en osaa tai halua tilannettani pahemmin surkutella koska olen ollut ns super suosittukin melko pitkän aikaa elämästäni ja tiedän että niissä isoissa porukoissa oleminen ja 24/7 jonkun kanssa hengailu on itseasiassa välillä paljon yksinäisempää kuin tämä nykyinen tilanteeni. (tilanne muuttui siksi kun unelmatyöni takia muutin toiselle paikkakunnalle, vanhat piirit jäi kotikonnuille, heihin yhteys katkesi kun oli niin vähän yhteistä aikaa ja täältä en ole saanut työkavereita ja puolituttuja kummempaa seuraa)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se vaan jotenkin on jokaisen hyväksyttävä ettei yksinäisyyden aiheuttamaa vahinkoa voi korvata millään eikä näitä haittoja saa kokonaan pois vaikka tekisi mitä. Elämä jää tietyllä tavalla elämättä kun on aina yksin.
Elämä jää nimenomaan tietyllä tavalla elämättä kun sen joutuu viettämään yksin, tahtomattaan. :(
Alue: Aihe vapaa
Tuttua. Nuo lopulta käyttämättä jääneet vaatteetkin vaan muistuttaa siitä kaikesta aiemmasta toiveikkuudesta mitä on kokenut ja kuinka se tsemppaaminen ei kuitenkaan vaikuta mihinkään millään tavalla. Tuo vaatekaapin avaaminen tipauttaa kyllä tehokkaasti takaisin maanpinnalle ja varsinkin jos vielä meinaa jokin vastaava kuvitelma tulla, että kyllä tämä tästä vielä muuksi muuttuu. Ehei, ei tämä muutu eikä se muuttunut koskaan ennenkään.