Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Millä te muut yksinäiset saatte ajan kulumaan?
14.05.2023 |
Kysymys on siis suunnattu niille joiden elämästä puuttuu toivottuja ihmissuhteita, ei niille jotka on yksin omasta valinnasta ja siihen tyytyväisiä. Mulla on nykyään tosi vaikeaa innostua mistään ja saada aloitetuksi mitään. Kaikki kyllästyttää ja tuntuu merkityksettömältä. Ahdistaa että tätä on vielä monta vuosikymmentä edessä. En usko tilanteen muuttuvan koska mikään yritykseni muuttaa sitä ei ole vuosien aikana johtanut mihinkään. En enää jaksa yrittääkään. En jaksa yrittää kurkotella ihmisten luo ja yrittää tutustua, kun käteen ei koskaan jää mitään muuta kuin pettymys. Pitäisi vaan saada aika jollain tavalla kulumaan siedettävästi.
Kommentit (96)
Luojan kiitos mulla on töitä joten arjen saan ihan hyvin kulumaan. Viikonloput sitten makaankin vaan sängyssä silmät kiinni kun en jaksa/ei huvita tehdä mitään. Näin ollut jo vuosia. Sos elämää viimeksi teininä ja nyt ikää jo 34 v. Mikään ei tule muuttumaan, huonommaksi vain menee mutta ei voi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monesti päihteet auttaa. Itse olen köyhä yksinäinen, eli ei varaa oikein mihinkään.
Olen hakenut rauhoittavia ja unilääkkeitä, xanor ja imovane, näiden avulla saan nukuttua pidempään, myös elämä tuntuu siedettävämältä. Pienessä xanor pöhnässä, velatkin muuttuu saataviksi.
Myös pelaaminen auttaa yksinäisyyteen. Mitä isommilla panoksilla pelaat netti pelejä, sitä suurempi euforian tunne.
Lakatkaa yrittämästä sinne ihmisten seuraan, niin helpottaa. Ihmiset ovat oikeasti aika rasittavia... Tehkää sitä mistä tykkäätte (joo, tosi kulunutta, mutta kai sinä nyt jostain tykkäät. Lukeminen? Kahviloissa lorvailu? Elokuvat? Liikunta? Elämme sentään viihteen kulta-aikaa. Kaikkea on saatavilla määrättömästi koko ajan!)
Itse teen vapailla keikkatöitä ja harrastan vanhoja tuttuja juttujani. Joku voisi luulla minua sosiaaliseksikin, kun olen vuosien varrella kuitenkin siellä harrasteissa tutustunut päällisin puolin moniin ihmisiin. Ei meistä silti ole ystäviä tullut. Sunnuntaisin usein himmailen vain kotona yöpaidassa kissojeni kanssa. Joskus masennun, mutta annan sen tulla ja avaan sitten vaikka telkkarin tai aloitan jonkun kirjan. Jännittävä tarina nappaa kuitenkin mukaansa (tee JOTAIN!).
Matkustelen yksinäni. Joskus se vähän masentaa, ja tuntuu että ihmiset tuijottavat yksinään matkustavaa naista, mutta olen jo niin vanha täti, ettei oikeastaan jaksa enää kiinnostaa muiden mietteet. Harvoin niillä porukassa matkaavilla tuntuu silti ratkiriemukasta olevan. Suomalaiset pariskunnat lähinnä laahustavat puhumattomina eteenpäin tai istuvat mykkinä ravintoloissa. Muita on helppoa kadehtia, mutta kun pintaa vähän raaputtaa, ei se muiden onni ehkä olekaan niin täydellistä.
En muista oikein koskaan olleeni pitkästynyt. Tekemistä löytyy ja kai seuraakin silloin kun tahtoo.
Minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. Vaikea liikkua missään yksin. Onneksi turustuin netissä mieheeni, nykyiseen avopuolisoon. Suosittelen nettitreffejä muillekin, jos perheen perustaminen on haaveissa:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luen kirjoja, roikun liikaa netissä, käyn kuntosalilla ja kävelyillä, juon liikaa kahvia ja haaveilen (mutten yritä), että löydän samanlaisen tyttöystävän, jonka kanssa otetaan projektiksi netistä vierottautuminen.
M41
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vapaaehtoistyö, toisen tutkinnon opiskelu työn ohessa "harrastuksena". Noista piireistä saattaa myös vahingossa tarttua ihmisiä elämään yrittämättä, ja vaikka ei tarttuisikaan, ainakin se aika, kun tehdään esim. ryhmätöitä, tehdään toisten kanssa.
Matkustaminen on myös hyvä, kun ulkomaalaiset ovat usein avoimempia ja lähestyttävämpiä kuin suomalaiset. Ja maisemanvaihdos virkistää, vaikkei johtaisikaan ystävystymiseen.
Miten motivoit itsesi matkustamaan yksin? Eikö harmita liikaa että muut matkustavat kavereiden, kumppanin tai koko perheen kanssa, jakavat kokemuksen jo paikan päällä ja saavat turvaa toisistaan ongelmatilanteissa? Miten selviät ongelmatilanteissa yksin? Oletko joutunut sellaisiin?
Olen aikuinen enkä heittäydy avuttomaksi lapseksi, jos on joku ongelma. Ratkaisen tilanteet käyttämällä aivojani ja kysymällä neuvoja paikallisilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurimman osan ajasta vietän töissä ja harrastuksissa. Sen lisäksi katson tv-sarjoja, luen, hoidan puutarhaa, suunnittelen seuraava ulkomaanmatkaa ja opuskelen kieliä. Ei ole tylsää.
No kyllähän sitä välillä miettii, että olisi kiva jakaa tiettyjä juttuja ihmisten kanssa. Mutta en ole niitä tyyppejä, jotka jäävät surkuttelemaan kohtaloaan vaan teen, mitä haluan, oli seuraa tai ei.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tällaista avuttomuutta, kun ihminen ei osaa tehdä mitään. Onko asuntosi siisti? Ovatko asiasi kunnossa? Onko tekemättömistä koulujuttuja, oletko normaalipainossa? Oletko sivistynyt? Miksi et perehdy asioihin, siivoa, kuntoile tai tee asioita, joita normaalit ihmiset tekevät? Siitä se tyhjyys tulee, kun ei osaa elää elämää. Velttoperseisyydestä se tulee. Ala toimimaan. Lue kirjoja, soita, tutustu lähiympäristöösi, juokse, mikä mättää, kun ihminen ei osaa tehdä mitään elämällään, tätä en ole koskaan ymmärtänyt.
Ei kukaan ole sua vaatinutkaan ymmärtämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelin juuri samaa. Itse olen ollut yksinäinen jo nuoruudesta. Kiusattiin silloin ja jäin yksin. Myöhemmin olen jotenkin menettänyt toivoni tutustua ihmisiin. En osaa olla enää luonteva. Jotain sosiaalisten tilanteiden pelkoa ehkä on. Ainakaan en koe oloani rennoksi muiden joukossa. Tästä lähtökohdasta on sitten vaikeaa tutustua. Itsetunto on myös huono. Monesti mietin, että kuka nyt minun seurassani haluasi olla. Ystäviä ei ole yhtään. Parisuhdetta en oikein edes osaa kaivata. On niin kaukainen asia.
Joskus vuosia aiemmin muutamat asiat kiinnostivat vielä. Nyt myöhemmin taas on vaikeaa enää kiinnostua mistään. Olen ollut niin paljon yksin. Ei ole edes ketään kenelle jutella. Äitini kanssa yritän viettää aikaa välillä. Hänkin vaan puhuu omista jutuistaan. En saa ikinä mitään kunnollisesta keskustelua. Oikeastaan tämä on nykyisen se pahin asia. Haluaisin puhua välillä paljon kaikesta.
Aika kuluu itselläkin melko hitaasti. En saa myöskään oikein enää parannettua asioita. Jaksan jotenkin liikkua ja ulkoilla. Siihen se sitten jää. Tulevaisuudessa ei oikein ole mitään odotettavaa. Samalla kaikki taidot ruostuvat ja on enää vaikeaa puhua ihmisten kanssa tavallisesti. Sellainen näkymätön olo. Tylsyys on tavallaan uusi vieras. Nykyisin varsinkin kesät ovat jotenkin surkeita. Kun voimat ovat muutenkin vähissä niin tulee surullinen olo. Monesti vaan yritän kuluttaa aikaa ja menee taas yksi päivä eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tällaista avuttomuutta, kun ihminen ei osaa tehdä mitään. Onko asuntosi siisti? Ovatko asiasi kunnossa? Onko tekemättömistä koulujuttuja, oletko normaalipainossa? Oletko sivistynyt? Miksi et perehdy asioihin, siivoa, kuntoile tai tee asioita, joita normaalit ihmiset tekevät? Siitä se tyhjyys tulee, kun ei osaa elää elämää. Velttoperseisyydestä se tulee. Ala toimimaan. Lue kirjoja, soita, tutustu lähiympäristöösi, juokse, mikä mättää, kun ihminen ei osaa tehdä mitään elämällään, tätä en ole koskaan ymmärtänyt.
Ehkä moni ei tee niitä "normaaleja" asioita mitä itsekin luettelit jos hän ei saa mitään iloa niistä itselleen. Tyhjyys tulee siitäkin jos ei koe iloa asiosta. Ei tällä elämällä ole tarkoitusta. Moni silti osaa täyttää elämänsä asiolla. Jotkut taas eivät siihen pysty. Minä taas on ymmärrä sitä jos ihminen ei näe asioiden taakse. Hyvä jos joku pystyy suorittamisella elämään hyvää elämää. Joku taas kaipaisi jotain erilaista elämää. Ap kirjoitti yksinäisyydestä. Se on itsessään asia mikä pitkittyessä vie iloa elämästä. Jos monelta otettaisiin kaikki läheiset pois niin ei jäisi enää paljon jäljellä. Toki tämä siis seuraa kaipaavilla.
Mulla samoja ongelmia yksinäisyyden ja vetutuksen kanssa, olen ollut on/off työtön 14 vuoden ajan, koskaan ei ole ollut ensimmäistäkään ystävää. Olen ollut elämäni ajan yksin, vanhemmat kuolleet, ei sukulaisia eikä tuttavia, ei sisaruksia, ainoastaan 1 veli. Koskaan en ole seurustellut enkä harrastanut seksiä. Olen erittäin epäsosiaalinen ihmisten seurassa. Harrastuksiin ei kuulu muuta kuin sähköskootterilla ajamista, yksin. En kuuntele musaa, en kato telkkaria. Hitaasti kuolemaa odotellen, tulispa se jo pian.
M37
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten te muut pärjäätte sen ajatuksen kanssa että ainoa elämä menee näin? Jää asiat tekemättä ja kokematta? Perhe, jos sellaisesta on haaveillut, perustamatta ja vanhana on yksin kotinsa vankina sairaana? Ei voi vanhana muistella mahtavaa elämää? Musta tuntuu että muserrun tämän kaiken alle. Olen niin kateellinen kaikille että sairastun kohta.
Onhan se musertavaa. Mutta yritän ottaa sen ilon irti tästä elämästä, minkä pystyn, jotta välillä tulee niitä iloisiakin hetkiä. Käyn pienillä matkoilla, jaan kokemuksia nettiyhteisössä, sekin on parempi kuin ei mitään. Sillä asioiden jakaminenhan se on ainakin mulla, mikä surettaa kun ei ole ketään jolle jakaa.
"Joskus masennun, mutta annan sen tulla ja avaan sitten vaikka telkkarin tai aloitan jonkun kirjan. Jännittävä tarina nappaa kuitenkin mukaansa (tee JOTAIN!)."
Ymmärrän ajatuksen. Itsekin yritän kuluttaa aikaa ja tehdä asioita. Ehkä monelle se toimii. Sitten taas, kun voi huonosti niin mikään ei vaan auta ja kaikki tuntuu merkityksettömältä. Oikeastaan minusta on hyvä, että moni ihminen pystyy tekemään asioita, vaikka niillä ei mitään suurempaa merkitystä olekaan. Sitten, kun voi huonosti niin ei vaan näe missään mitään merkitystä tai koe tekemisillään olevan väliä. Voin itsekin mennä esim lenkille ja hetken se voi hyvässä lykyssä piristää. Monesti ei. Sivusta.
Vierailija kirjoitti:
Mulla samoja ongelmia yksinäisyyden ja vetutuksen kanssa, olen ollut on/off työtön 14 vuoden ajan, koskaan ei ole ollut ensimmäistäkään ystävää. Olen ollut elämäni ajan yksin, vanhemmat kuolleet, ei sukulaisia eikä tuttavia, ei sisaruksia, ainoastaan 1 veli. Koskaan en ole seurustellut enkä harrastanut seksiä. Olen erittäin epäsosiaalinen ihmisten seurassa. Harrastuksiin ei kuulu muuta kuin sähköskootterilla ajamista, yksin. En kuuntele musaa, en kato telkkaria. Hitaasti kuolemaa odotellen, tulispa se jo pian.
M37
Lisään omaan viestiin viel sen et kevät ja kesä on kaikista musertavinta aikaa kun ulkona näkee pareja kävelemässä käsikädessä, olen usein toivonut että saisin kokea saman. Haluaisin tuntea olevani ihminen josta tykätään ja josta välitetään. Joku joka rakastaisi mua tällaisena kuin olen. Tosin tämä tunne on jatkunut jo 37v ajan ja ei se tule siitä mihinkään muuttumaan.
Vierailija kirjoitti:
Miten te muut pärjäätte sen ajatuksen kanssa että ainoa elämä menee näin? Jää asiat tekemättä ja kokematta? Perhe, jos sellaisesta on haaveillut, perustamatta ja vanhana on yksin kotinsa vankina sairaana? Ei voi vanhana muistella mahtavaa elämää? Musta tuntuu että muserrun tämän kaiken alle. Olen niin kateellinen kaikille että sairastun kohta.
Olen vielä melko nuori, mutta oikeasti itseäni pelottaa se ajatus, että kulutan vaan aikaa hukkaan. Nuoruus meni jo tavallaan ohi. Olin kiusattu ja yksinäinen. En käynyt missään. En myöskään ole saanut elämääni muutettua. Asiaa vaikuttaa kaikenlainen jännitys. En enää osaa tutustua ja muutenkin stressaan ihmisten kanssa oloa. Joskus mietin, että olen ihan vääränlainen ihminen. Asiat jää itsellä kokematta kaiken tämän vuoksi. Yksinäisyys on sitten osa sitä kaikkea. Ei tule yksin mentyä oikein minnekään ja jännitys sekä muu "itse inho" vielä päälle. En tiedä olenko kateellinen. Lähinnä itse on jotenkin niin surullinen tästä kaikesta. Olen kuin joku näkymätön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vapaaehtoistyö, toisen tutkinnon opiskelu työn ohessa "harrastuksena". Noista piireistä saattaa myös vahingossa tarttua ihmisiä elämään yrittämättä, ja vaikka ei tarttuisikaan, ainakin se aika, kun tehdään esim. ryhmätöitä, tehdään toisten kanssa.
Matkustaminen on myös hyvä, kun ulkomaalaiset ovat usein avoimempia ja lähestyttävämpiä kuin suomalaiset. Ja maisemanvaihdos virkistää, vaikkei johtaisikaan ystävystymiseen.
Miten motivoit itsesi matkustamaan yksin? Eikö harmita liikaa että muut matkustavat kavereiden, kumppanin tai koko perheen kanssa, jakavat kokemuksen jo paikan päällä ja saavat turvaa toisistaan ongelmatilanteissa? Miten selviät ongelmatilanteissa yksin? Oletko joutunut sellaisiin?
Olen eri, mutta matkustan yksin tai koirani kanssa, jos lähden autoreissulle. Yksin matkustaessa yleensä osallistun kohteessa pieniin ryhmäretkiin ja siinä tulee myös juteltua muiden matkailijoiden kanssa. Ongelmatilanteissa kysyn neuvoa paikallisilta tai majapaikasta. Kerran yksi koiranulkoiluttaja lähti mulle ihan oppaaksi, kun kysyin yhdestä paikasta ja samalla hän kertoi kaikkea muutakin kaupungista. Omasta kokemukseta yksin matkustaessa saa todella hyvää palvelua ja kaikki ovat yleensä hyvin auttavaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te muut pärjäätte sen ajatuksen kanssa että ainoa elämä menee näin? Jää asiat tekemättä ja kokematta? Perhe, jos sellaisesta on haaveillut, perustamatta ja vanhana on yksin kotinsa vankina sairaana? Ei voi vanhana muistella mahtavaa elämää? Musta tuntuu että muserrun tämän kaiken alle. Olen niin kateellinen kaikille että sairastun kohta.
Onhan se musertavaa. Mutta yritän ottaa sen ilon irti tästä elämästä, minkä pystyn, jotta välillä tulee niitä iloisiakin hetkiä. Käyn pienillä matkoilla, jaan kokemuksia nettiyhteisössä, sekin on parempi kuin ei mitään. Sillä asioiden jakaminenhan se on ainakin mulla, mikä surettaa kun ei ole ketään jolle jakaa.
Tämä myös itselle se vaikein juttu. En voi puhua kenellekään tai jakaa ajatuksia. Se on välillä todella vaikea asia hyväksyä.
Alue: Aihe vapaa
Hyvin kuluu aika. Käyn pyöräilemässä ja liikkumassa eri tavoin, teen retkiä yksikseni kiinnostaviin paikkoihin, opiskelen kieliä ja luen kirjoja ja historiaa. Talvet käyvät joskus vähän tylsiksi koska tykkään enemmän liikkua kodin ulkopuolella. Toimintasi on merkityksellistä sinulle, vaikka et pystyisi jakamaan sitä kenenkään kanssa. Kannattaa pitää myös päiväkirjaa tai jotain lokia touhuistasi, sillä muisti tuntuu ainakin itselläni pätkivän jos en dokumentoi tekemisiäni. Tähän voi liittyä se vuorovaikutuksen puute, paremmin muistaa asiat jotka ilmaisee jotenkin tai keskustelee toisten kanssa niistä. Lisäksi voit joskus kirjoittaa omaelämänkerran sen perusteella :) Vapaaehtoistoimintaa suosittelen myös kaikille yksinäisille, mikään ei ole ihanampi tapa saada kuuluvuuden tunnetta.