Millä te muut yksinäiset saatte ajan kulumaan?
Kysymys on siis suunnattu niille joiden elämästä puuttuu toivottuja ihmissuhteita, ei niille jotka on yksin omasta valinnasta ja siihen tyytyväisiä. Mulla on nykyään tosi vaikeaa innostua mistään ja saada aloitetuksi mitään. Kaikki kyllästyttää ja tuntuu merkityksettömältä. Ahdistaa että tätä on vielä monta vuosikymmentä edessä. En usko tilanteen muuttuvan koska mikään yritykseni muuttaa sitä ei ole vuosien aikana johtanut mihinkään. En enää jaksa yrittääkään. En jaksa yrittää kurkotella ihmisten luo ja yrittää tutustua, kun käteen ei koskaan jää mitään muuta kuin pettymys. Pitäisi vaan saada aika jollain tavalla kulumaan siedettävästi.
Kommentit (96)
Syöminen, juominen tai pelaaminen. Näitä vuorottelen.
Vierailija kirjoitti:
Itken, mastur boin ja syön sipsejä suoraan pussista, joskus samaan aikaan.
Olen jopa vähän kateellinen että innostut vielä mas tur boi maan.
Ulkoilen ja lenkkeilen paljon koiran kanssa.
Sama tilanne. Tänäänkin ollut superpitkä sunnuntai. Heräsin kasilta, roikuin tunnin puhelimella katoin jakson midsomeria. Kävin äidillä kahvilla. Tulin kotiin. Pesin partsin ikkunan ja parvekelasit. Söin. Katoin vähän midsomeria. Nukuin, join kahvit. Roikuin puhelimella. Kävin tunnin kävelyllä. Luin partsilla lehteä, roikuin puhelimella. Kävin suihkussa, söin. Parsin villasukat. Katoin darceya ja staceyta. Roikuin puhelimella. Kohta nukkumaan.
Tosi tylsää ja yksinäistä tämä elo.
Runkkaamalla niin kuin muutkin normaalit ihmiset.
Vapaaehtoistyö, toisen tutkinnon opiskelu työn ohessa "harrastuksena". Noista piireistä saattaa myös vahingossa tarttua ihmisiä elämään yrittämättä, ja vaikka ei tarttuisikaan, ainakin se aika, kun tehdään esim. ryhmätöitä, tehdään toisten kanssa.
Matkustaminen on myös hyvä, kun ulkomaalaiset ovat usein avoimempia ja lähestyttävämpiä kuin suomalaiset. Ja maisemanvaihdos virkistää, vaikkei johtaisikaan ystävystymiseen.
Miksi te yksinäisyydestä kärsivät ette hakeudu harrastuksiin, joissa voisi tavata muita samanhenkisiä ihmisiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itken, mastur boin ja syön sipsejä suoraan pussista, joskus samaan aikaan.
Olen jopa vähän kateellinen että innostut vielä mas tur boi maan.
Itken u sein samalla yksinäisyyttäni, joten ei tuo ole kiihottavaa vaan täysin mekaanista toimintaa, siinä toivossa, että jos edes fyysinen mekaaninen laukeaminen jotenkin piristäisi tai tulisi parempi olo ruumiillisesti. Joskus näin on, mutta henkinen alakulo ja yksinäisyys ei hälvene. Saapahan ainakin hetkeksi ns. fyysisen kutkan aisoihin, niin voi syödä vaikka enemmän sipsejä.
Katselen telkkaria ja selaan nettiä. Syön ja nukun, arkisin käyn töissä. Siinä ne kiihkeimmät. Mä tosin olen jatkuvasti niin väsynyt, ettei mulla edes olisi energiaa harrastuksiin ja ystäviin.
Vierailija kirjoitti:
Vapaaehtoistyö, toisen tutkinnon opiskelu työn ohessa "harrastuksena". Noista piireistä saattaa myös vahingossa tarttua ihmisiä elämään yrittämättä, ja vaikka ei tarttuisikaan, ainakin se aika, kun tehdään esim. ryhmätöitä, tehdään toisten kanssa.
Matkustaminen on myös hyvä, kun ulkomaalaiset ovat usein avoimempia ja lähestyttävämpiä kuin suomalaiset. Ja maisemanvaihdos virkistää, vaikkei johtaisikaan ystävystymiseen.
Miten motivoit itsesi matkustamaan yksin? Eikö harmita liikaa että muut matkustavat kavereiden, kumppanin tai koko perheen kanssa, jakavat kokemuksen jo paikan päällä ja saavat turvaa toisistaan ongelmatilanteissa? Miten selviät ongelmatilanteissa yksin? Oletko joutunut sellaisiin?
kun otan kirjan käteen ja luen, en ole yksin. Lisäksi ulkoilua ihmisten ilmoilla.
Istun ahdistuneena kotona odottaen kuolemaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi te yksinäisyydestä kärsivät ette hakeudu harrastuksiin, joissa voisi tavata muita samanhenkisiä ihmisiä?
Korkea kynnys lähteä mihinkään tuollaiseen, kun on vuosia ollut omikseen.
Miten te muut pärjäätte sen ajatuksen kanssa että ainoa elämä menee näin? Jää asiat tekemättä ja kokematta? Perhe, jos sellaisesta on haaveillut, perustamatta ja vanhana on yksin kotinsa vankina sairaana? Ei voi vanhana muistella mahtavaa elämää? Musta tuntuu että muserrun tämän kaiken alle. Olen niin kateellinen kaikille että sairastun kohta.
Käyn yksin kahvilla, menen kävelyllä puistoon, katson tv-sarjoja, luen kirjaa. Joskus aikaisin aamulla saatan ottaa termariin kahvia, ja menen jonnekin kalliolle katsomaan merta.
Käymällä kaikissa tapahtumissa. Kannattaa mennä yksinkin!
Ryyppäämällä saa joskus ajan kulumaan, mutta siitä tulee kipeäksi. Ei niitä krapuloita meinaa kestää. Jos vaikka viikonkin vetää viinaa putkeen, niin sitten tietää kyllä juoneensa. Krapulassa tosin ei seuraa kaipaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te yksinäisyydestä kärsivät ette hakeudu harrastuksiin, joissa voisi tavata muita samanhenkisiä ihmisiä?
Korkea kynnys lähteä mihinkään tuollaiseen, kun on vuosia ollut omikseen.
Tai sitten on vuosia lähtenyt ja käynyt kokeilemassa kaikenlaista ja todennut ettei se johda mihinkään. Muut käy pikaiselti harrastamassa ja painuu sitten kotiin perheen ja omien kavereiden luokse. Tai sitten eivät vaan halua tutustua juuri minuun. Se on se mitä eniten pelkään. Että ihan oikeasti kukaan ei pidä minusta, ole kiinnostunut eikä halua tutustua. Ajattelin joskus että joku saisi minusta hyvän kumppaninkin. Mutta jos olen muka niin hyvä saalis, miksi kukaan ei ole edes kiinnostunut? Jos olisin hyvä, kiinnostava kumppaniehdokas en olisi ikisinkku forever alone. Se ettei ole vientiä kertoo oleellisen.
Itken, mastur boin ja syön sipsejä suoraan pussista, joskus samaan aikaan.