Mikä siinä on, että miehet syö rauhassa ja äidit auttaa lapsia ja syö omaa ateriaansa?
Miksi te naiset suostutte tällaiseen?
Olen joutunut muutaman kuukauden aikana käymään useammassa pikaruokapaikassa ja hotellin aamupalalla.
Lähes järjestään isät syö ruokaansa rauhassa, eivätkä käytä lapsiaan edes vessassa. Äidit syö yhdellä kädellä jäähtynyttä ateriaansa ja toisella kädellä auttaa (pieniä) lapsia.
Vaatikaa niitä puolisoitanne osallistumaan!
Kommentit (197)
Meillä on onneksi tasavertainen parisuhde ja vanhemmuussuhde. Vuorotellen syödään ja vahditaan.
Mutta tosiaan olen itsekin pistänyt merkille tuota samaa, että niin se vaan menee vielä liian monessa perheessä.
Räikein juttu oli taannoin laivalla. Me oltiin perheen kesken risteilemässä ja törmäsin vanhaan koulukaveriin perheineen. Hän vaati, että sumplitaan paikat iltabuffassa samaan pöytään. On sitten lapsillekin seuraa ja voidaan vaihtaa kuulumisia.
Mun silmiin se ilta oli yksi painajainen. Se mimmi juoksi lapsille ruokia lautasille ja niin myös sille miehellekin! Siis jätkä istu vaan pöydässä ja vaati. Pomppas heti, kun ukon lasi oli tyhjä ja kävi täyttämässä sen.
Meillä oli sovittu, että mies ottaa vetovastuun lapsista, jos mä kerran niitä kuulumisia sitten vaihtelen tuon kaverin kanssa. Juu, ei vaihdeltu. Lähinnä meni silmien nostatteluksi ja toisinaan tarjottiin mieheni kanssa apua, että tuo naisparka saa istuaa rauhassa ja jotain suuhunsa. Mä en tiedä ehtikö se itse syömään muuta kuin lasten jämät.
Aamupalalla oltiin eri pöydissä, mutta suht lähellä. Mies oli krapuloissaan äreämpi kuin illalla ja taas se mimmi vaan juoksi pöydän ja buffan väliä.
Tyytyväiseltä se kyllä näytti. Hymyili leveesti koko ajan ja hääräs.
Av-mammat löytää parhaat miehet ja ansaitsee sen
Monen sielunoppituntina tuntuu olevan oman voiman ja arvon löytäminen. Sen löytääksenne synnyitte tänne.
Vierailija kirjoitti:
Äidit haluavat pitää lapset mahdollisimman pitkään riippuvaisina itsestään, sen sijaan että antaisivat lapsen harjoitella itsenäisesti.
Alapeukuista huolimatta valitettavan totta monen kohdalla. Työssäni näen usein jopa kouluikäisiä lapsia, jotka eivät osaa esim. kaataa kannusta nestettä lasiin, kun eivät ole ikinä saaneet edes kokeilla. Tai saa ruokaa kauhalla kattilasta lautaselle ilman, että puolet on pöydällä, sylissä ja lattialla.
Minusta se on ihan luonnollista.
Täytyykö joka asiassa olla tasavertaisuutta nykyään..!?
T. N 50+
Minä miehenä maksan ruuat 95% kerroista ja todellakin aion tämän epäkohdan takia ainakin syödä ruokani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidit haluavat pitää lapset mahdollisimman pitkään riippuvaisina itsestään, sen sijaan että antaisivat lapsen harjoitella itsenäisesti.
Alapeukuista huolimatta valitettavan totta monen kohdalla. Työssäni näen usein jopa kouluikäisiä lapsia, jotka eivät osaa esim. kaataa kannusta nestettä lasiin, kun eivät ole ikinä saaneet edes kokeilla. Tai saa ruokaa kauhalla kattilasta lautaselle ilman, että puolet on pöydällä, sylissä ja lattialla.
Lasten paapominen on kyllä yleistynyt. Siihen syyllistyvät kyllä myös isät, vaikka äidit varmaan enemmän.
Ja nämä aika hanakasti tuomitsevat, jos et paapo omaa palluraasi. Itse esim olen lopettanut lasten auttamisen asioissa heti kun olen pystynyt ja rohkaissut heitä tekemään itse ja olemaan itsenäisiä ja reippaita. Lapset osaavat kyllä kun heidän antaa yrittää.
Tiedä sitten onko tämä seurausta siitä, että lapsia hankitaan vähän ja vanhana. Ei sitten osatakaan päästää irti kun on tarvis. Monilapsisissa (3+) perheissä ei oikein edes ehdi paapoa. Kahden kanssakin haastavaa, jos lapsilla on pieni ikäero. Ei vain voi olla kaikille saatavilla 24/7, vaan pakko todeta että hoida itse.
Ja en siis tarkoita tätä pahalla tai että kaikki vanhat yhden/kahden lapsen vanhemmat tähän syyllistyisivät. Mutta ehkä elämä on niin rauhallista, ettei huomata miten lapsi onkin kasvanut isoksi ja sitten onkin vaikea muuttaa tapoja.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies kyllä hoitaa syömiset mun kanssa puoliksi. Voi olla että hoitaa enemmänkin.
Mutta olen huomannut, että isältä helposti puuttuu ennakointikyky. Esim mun mies saa pukea rauhassa, koska vahdin lasta. Itse en saa. Mies jotenkin luulee ettei lapsi tule häiritsemään, koska ei tule häntäkään häiritsemään. Ei sen päähän mahdu ajatus, että joku varmaan estää sitä lasta tulemasta häiritsemään. Saattaa myös mennä katsomaan mitä lapsi tekee, kieltää tuhmuudet, lähtee eikä tajua että jos lapsen jättää sinne pahan tekoon, niin se jatkaa niitä tuhmuuksia heti.
Joillain isillä varmaan ei raksuta, että jos he eivät vahdi lasten syömistä, niin kyllä joku vahtii. Ja se joku ei sitten saa itse syödä rauhassa.
Viittaat siis ns putkiaivoihin.
Vierailija kirjoitti:
Miehet nyt ovat joko vajukkeja tai vauvoja käytökseltään. Itse en ainakaan koe vielä 5kymppisenäkään miehen olevan mitenkään aikuisen tasolla. Nuoresta oltu yhdessä ja olisi pitänyt erota jo myös nuorena.
Meillä on:
* miehen nälkä
* miehen kipu
* miehen kylmä
* miehen tarpeetEi meillä sitten muita olekaan. Hän loukkaantuu mm. verisesti, jos en esim. ota hierontaa (lue: seksiä) vastaan, kun hän sitä TARJOAA. Se on kuulemma huomiointia ja "on se nyt vi##u, jos ei kelpaa".
Lapset alkoivat älytä joskus n.10v, että miehet ovat outoja. Itse kysyivät, että miksi aina isän tarpeet ovat niin tärkeitä. Rääkyy kuin kakara, jos ei saa tahtoaan läpi. Tai sitten murjottaa. Vetää ovet paukkuen pihalle, kun en vaan pysy pokerina millään.
Vakka kantensa valitsee. Olet itse valinnut miehesi joten miksi siis nyt valitat?
Eiköhän se lähde sieltä asti ku äiti kantaa lasta kohdussaan ja syntymän jälkeen antaa rintamaitoa vauvalle.
Vierailija kirjoitti:
Miehet nyt vaan lipsuvat helposti vapaamatkustajiksi. Siksi onkin ihanaa olla lapseton nainen ja syödä aamupala ihan rauhassa pysyvästi.
Tämän takia ei kannata hankkia lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Miehet nyt ovat joko vajukkeja tai vauvoja käytökseltään. Itse en ainakaan koe vielä 5kymppisenäkään miehen olevan mitenkään aikuisen tasolla. Nuoresta oltu yhdessä ja olisi pitänyt erota jo myös nuorena.
Meillä on:
* miehen nälkä
* miehen kipu
* miehen kylmä
* miehen tarpeetEi meillä sitten muita olekaan. Hän loukkaantuu mm. verisesti, jos en esim. ota hierontaa (lue: seksiä) vastaan, kun hän sitä TARJOAA. Se on kuulemma huomiointia ja "on se nyt vi##u, jos ei kelpaa".
Lapset alkoivat älytä joskus n.10v, että miehet ovat outoja. Itse kysyivät, että miksi aina isän tarpeet ovat niin tärkeitä. Rääkyy kuin kakara, jos ei saa tahtoaan läpi. Tai sitten murjottaa. Vetää ovet paukkuen pihalle, kun en vaan pysy pokerina millään.
Sinulla on vielä mahdollisesti 40 vuotta elämää edessä, oletko nyt ihan varma että haluat viettää niistäkin suurimman osan toisen palvelijana? Tilanne tulee vanhetessa pahenemaan, ei paranemaan. Ero kirpaisee jonkin aikaa, mutta sen jälkeen ihmettelet miksi et tehnyt sitä aiemmin.
Aika moni nainen valitsee puolisokseen ääliön, niin se vaan on.
Meillä on kaksi lasta, molemmille autettava, ensin syö lapset, sit heille kivaa tekemistä ja aikuiset nauttii ruokansa.
Ainakin minulta äitinä se tulee niin luonnostaan selkäytimestä, autopilotilla. Ehkä siksi kun olen 2v ollut lapsen kanssa kotona ja mies töissä?
Ei minua asia edes haittaa, lapset ovat pieniä niin lyhyen hetken. Minä nautin lomasta perheeni kanssa ja joskus näitä ihan kaikkia pikkulapsiajan hetkiä tulee vielä niin ikävä. Hyvää äitienpäivää kaikille! <3
Sellaiset lapset, jotka eivät osaa itse vielä syödä, eivät kuulu ruokapaikkoihin.
Ei meillä ole näin.
Joko mies auttaa nuorinta tai vuorotellen, tilanteen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidit haluavat pitää lapset mahdollisimman pitkään riippuvaisina itsestään, sen sijaan että antaisivat lapsen harjoitella itsenäisesti.
Juu ei. Annat jonkun 2v. harjoitella itsenäisesti esim. hotellin aamupalalla? Huhhuh. En halua samaan hotelliin teidän kanssa.
2v osaa kyllä syödä ihan hyvin jos on mitään tapoja ja taitoja opetettu ja annettu oppia. Hotellireissuilla 1v söi itse mitä siististi osasi ja 2v kyllä itse kokonaan. Haettiin vaan hälle syötävää. Eikä annettu possuilla ja riekkua.
Ei ole aitoa rakkautta jos ei auta puolisoa pyytämättä.