Onko muka olemassa ihmisiä jotka ei halua kostaa

Useimmat haluaa vaan päästä possuista eroon.

Kostajat ovat narsisteja. Heitä (teitä) sikoja n. pari prossaa väestöstä.

Minä en halua kostaa. Haluan eroon henkilöstä ja tilanteesta jatkaakseni elämää. En ymmärrä kostajia. Se on mielestäni ikävän tilanteen pitkittämistä ja pöyhimistä

Kyllä on.

Hyvinkin paljon ihmisiä, jotka eivät kaikesta huolimatta tunne tarvetta kostaa.

Haluavat vain eroon siitä siasta, toipua aiheuttamistaan vaurioista ja löytää elämänilonsa uudelleen viisaampana kokemuksestaan.

Se jos mikä on paras kosto.

Vierailija kirjoitti:

Kostajat ovat narsisteja. Heitä (teitä) sikoja n. pari prossaa väestöstä.

Vaikea uskoa, kun tämän palstan mukaan suurin osa miehistä on narsisteja.

Vierailija kirjoitti:

Kostajat ovat narsisteja. Heitä (teitä) sikoja n. pari prossaa väestöstä.

En ole narsisti, mutta jos rike on tarpeeksi törkeä, kostan kyllä. Arvioin tilanteet tapauskohtaisesti.

Ei minun tartte haluta sioille kostaa halutakseni syödä niiden lihaa.

Paras kosto on kun poistaa kaikki yhteystiedot ja numero estoon 👍

Minä en tahdo, havaittu silti usein että saa tasoitusta haluamattaan.  Tahalliset ilkeydet palaavat mieleen ahdistuksen tunteina, ajan mittaan unohtaa.

Monet ihmiset eivät edes tajua olleensa ilkeitä, onhan tietysti itsekin oltu.

Kuka haluaa alentua samalla tasolle, joten ei kiitos kosto. 

Noh, myönnän parinkin ihmisen kohdalla hekumoineeni kostosta. Mielessäni olen kostanut jopa usein eri tavoin. Mutta käytännössä en sitä tekisi ikinä, koska silloin jäisin kiinni samalle tasolle vajoamisesta. Ja ajatuksillekin on aikansa, jonka jälkeen niistä on hyvä päästä eroon nimenomaan oman itsensä tähden. 

Joskus nuorempana jostain kasvatuksellisesta ja kyläyhteisöstä jäi tämä ihme kostamisvimma mutta vanhempana vuosia sitten pienellä sieniretkellä kävellessäni meditaation ja mietiskelyn jälkeen löysin ihan uuden näkökulman elämään eikä mieleni tee kostaa enää mitään koska mitä se hyödyttäisi? Ei yhtään mitään.

En myöskään jää enää vatvomaan typeriä asioita ja olen paljon vapauteempi ajatuksiltani. Vatvominen ei hyödytä yhtään mitään. En ärsyynny jos joku toinen on ärsyyntynyt ja purkaa sen minuun. Olo on hyvinkin zen.

Lopetin alkoholin juomisen seinään ja loputkin tupakanlopettamisesta jääneet nikotiinihimot katosivat, mikä ei ollut edes perimmäinen tarkoitus. Liikun enemmän ja syön puhtaammin. Voin kokonaisvaltaisesti paremmin. Poistin somen ja pidän yhteyttä ihmisiin jotka ovat oikeasti tärkeitä.

En halua kostaa. Jättäydyn vain pois kus*päiden seurasta. Jos joku kokee sen kostona, se on hänen ongelmansa. Minä vain pelastan oman sieluni.

Vierailija kirjoitti:

Noh, myönnän parinkin ihmisen kohdalla hekumoineeni kostosta. Mielessäni olen kostanut jopa usein eri tavoin. Mutta käytännössä en sitä tekisi ikinä, koska silloin jäisin kiinni samalle tasolle vajoamisesta. Ja ajatuksillekin on aikansa, jonka jälkeen niistä on hyvä päästä eroon nimenomaan oman itsensä tähden. 

Pelkkä ajatuskin kostosta riittää. Haluaisi siis mielessään kostaa, joten ei voi sanoa ettei olisi halunnut kostaa koskaan vaikkei olisi mitään toteuttanutkaan. Kuten useampi tässä ketjussa.

Kova kovaa vasten se on laitettava. Useimmat jatkaa niin kauan kun pystyvät ellei siihen puututa. Kaikista vaan ei ole kostamaan.

Luotan karmaan. Luotan samoin siihen, että kannattaa antaa hyvän kiertää.

Paras kosto on olla välittämättä asiasta. Sekös vasta ärsyttää. 

Kostin tuolle sialle ja söin sen kun oli kinkun ja pekonin muodossa pizzani päällä

Vierailija kirjoitti:

Kova kovaa vasten se on laitettava. Useimmat jatkaa niin kauan kun pystyvät ellei siihen puututa. Kaikista vaan ei ole kostamaan.

Epäasialliseen käytökseen puuttuminen on eri asia kuin kostaminen. Liian usein ne kyllä nähdään samana asiana ja oikein leuhkitaan, miten tuli näytettyä jollekin ja annettua samalla mitalla. Mutta aikuisen käytöstä se ei ole.

Ihan oikeasti en halua kostaa. Mulle riittää että poistan elämästäni ihmiset jotka ovat kohdelleet minua todella huonosti. Ei niitä ole kuin kaksi.