Lue keskustelun säännöt.
Onko kaikilla ihmisillä suunnilleen yhtä paljon vaikeuksia koko elämän aikana?
07.05.2023 |
Omasta mielestäni ei. Keskustelimme tästä aikoinaan opintoryhmässä, ja minua jäi vaivaamaan, että valtaosa ryhmän jäsenistä vastasi kysymykseen kyllä.
Heidän perustelunsa näytti olevan se että vaikeuksien asteikko (kuinka lievästä tai pahasta vaikeudesta on kyse) on suhteellisesti määrittävä perustuen yksilöiden siihenastisiin kokemuksiin. Toisin sanoen jos jollain on ollut onnellinen lapsuus ja nuoruus, hän saattaisi omalla asteikollaan sijoittaa aikuisiällä koetun parisuhteen loppumisen pahaksi vaikeudeksi. Kun taas jos joku on lapsuudessaan läpikäynyt juoppojen vanhempien väkivallan, hän saattaisi omalla asteikollaan sijoittaa aikuisiällä koetun parisuhteen loppumisen suht lieväksi vaikeudeksi.
Ymmärrän näkemyksen, mutta mielestäni ongelmana juuri on asteikon suhteellistamisen ottaminen lähtökohdaksi. Itse olisin pysynyt objektiivisessa lähtökohdassa, mikä johtaa siihen että vastaus otsikon kysymykseen on ei.
Mitä mieltä te olette?
Kommentit (163)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä sanotaan, että vaikeuksien summa on vakio. Itse ajattelen, että jos tarpeeksi vanhaksi elää, niin tämä pitää suht hyvin paikkansa. Ihmiset vain tuppaavat arvioimaan asiaa liian nuorina, ennen kuin kaikki vaikeudet ovat tulleet vastaan.
Paitsi, ei titenkään kaikki vaikeudet ole yhtä pahoja. Varmasti jengielämään syntyneen vaikeudet on eri muotoisia kuin muiden.
Ketkä ovat syntyneet jengielämään? Kyllä se on aina oma valinta.
Kyllä narkkareiden yms lapset syntyvät jengiläisiksi. Vaikea siinä on muita valintoja tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä sanotaan, että vaikeuksien summa on vakio. Itse ajattelen, että jos tarpeeksi vanhaksi elää, niin tämä pitää suht hyvin paikkansa. Ihmiset vain tuppaavat arvioimaan asiaa liian nuorina, ennen kuin kaikki vaikeudet ovat tulleet vastaan.
Paitsi, ei titenkään kaikki vaikeudet ole yhtä pahoja. Varmasti jengielämään syntyneen vaikeudet on eri muotoisia kuin muiden.
Ketkä ovat syntyneet jengielämään? Kyllä se on aina oma valinta.
Jengiläisten lapset syntyvät siihen elämään.
Asenteesta se on kiinni. Minun vielä täyspäinen äitini sanoo, että hän on elänyt hyvän ja helpon elämän, vaikka joutui lapsena evakkoon, oma lapsi kuoli, kaksi lapsenlasta on kuollut, itse uupunut keski-iässä. Varmaan juuri silloin hän koki musertavuutta, niin ei se nyt elämää kummempaa ole ollut.
Vierailija kirjoitti:
Joo, erillään Eerikallskin oli yhtä paljon vaikeuksia elämässään kuin Ruotsin prinsessa Estellellä.
Eiku...?
Estelle ongelmat ovat erilaisia. Hän ei tule koskaan elämässään olemaan vapaa tekemään mitä haluaa ilman laajaa mediahuomiota ja arvostelua. Erikalla taas isä ja äitipuoli olivat kidutusmurhaajia. Pahoja ihmisiä on.
Tiedän, että luonteeni vuoksi otin seksuaalisen väkivallan raskaammin kuin joku toinen olisi ottanut ja traumatisoiduin. Sitten on taas vaikeuksien osa-alueita, joissa olen vahvempi ja kestävämpi kuin joku toinen.
Jotain psykopaattia ei paljon hetkauta. Herkkä taas joutuu kokoamaan itseään ihan eri tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen syntynyt perjantaina ja 13. päivä.
Tähän saakka kaikki on mennyt päin v*ttua eikä mikään ole onnistunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä sanotaan, että vaikeuksien summa on vakio. Itse ajattelen, että jos tarpeeksi vanhaksi elää, niin tämä pitää suht hyvin paikkansa. Ihmiset vain tuppaavat arvioimaan asiaa liian nuorina, ennen kuin kaikki vaikeudet ovat tulleet vastaan.
Paitsi, ei titenkään kaikki vaikeudet ole yhtä pahoja. Varmasti jengielämään syntyneen vaikeudet on eri muotoisia kuin muiden.
Ketkä ovat syntyneet jengielämään? Kyllä se on aina oma valinta.
Jengiläisten lapset syntyvät siihen elämään.
Ja mitähän tällaisia jengejä Suomessa on? Onko tullut vähän liikaa katsottua sons of anarchyä tai sopranosia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asenteesta se on kiinni. Minun vielä täyspäinen äitini sanoo, että hän on elänyt hyvän ja helpon elämän, vaikka joutui lapsena evakkoon, oma lapsi kuoli, kaksi lapsenlasta on kuollut, itse uupunut keski-iässä. Varmaan juuri silloin hän koki musertavuutta, niin ei se nyt elämää kummempaa ole ollut.
Suojamekanismi tuokin. Itse puran omaa vastaavaa mekanismiani juuri terapiassa, jotta voisin aidosti surra tapahtuneet ja asettaa rimaa elämälle oikealle korkeudelle. Eikä ihmisellä ole ollut varaa kokea musertavuutta, kun elämä musertuu. Silloin on vaan oltava ja elettävä.
Minusta keskustelu oli vakavampi kuin päältä päin näyttäisi.
Valtaosa keskustelijoista kuvitteli, että oma kokemus määrittelee todellisuutta, eikä toisin päin.
Että Auschwitzissakin oltaisiin voitu elää kohtuullista ihmisarvoista elämää, kunhan sen oikein oivaltaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä sanotaan, että vaikeuksien summa on vakio. Itse ajattelen, että jos tarpeeksi vanhaksi elää, niin tämä pitää suht hyvin paikkansa. Ihmiset vain tuppaavat arvioimaan asiaa liian nuorina, ennen kuin kaikki vaikeudet ovat tulleet vastaan.
Paitsi, ei titenkään kaikki vaikeudet ole yhtä pahoja. Varmasti jengielämään syntyneen vaikeudet on eri muotoisia kuin muiden.
Ketkä ovat syntyneet jengielämään? Kyllä se on aina oma valinta.
Jengiläisten lapset syntyvät siihen elämään.
Ja mitähän tällaisia jengejä Suomessa on? Onko tullut vähän liikaa katsottua sons of anarchyä tai sopranosia?
Olisiko sinulle pitänyt rautalangasta vääntää, mitä tuolla yhdellä sanalla tarkoitetaan? Ok, väännetään, jos et osaa itse päätellä:
Sanalla viitataab lapsiin, jotka syntyvän ns huonoihiin oloihin. Useat näistä lapsista on päihdeongelmaisten lapsia, mutta myös vuosikymmenien vanhempien omgelmat, kuten mt-ongelmat tai jaksamattomuusongelmat, aiheuttavat ongelmia lasten lapsuudenperheidiin. Ne näyttäytyvät erilaisia väkivallan muotoina.
Happy?
Vierailija kirjoitti:
Minusta keskustelu oli vakavampi kuin päältä päin näyttäisi.
Valtaosa keskustelijoista kuvitteli, että oma kokemus määrittelee todellisuutta, eikä toisin päin.
Että Auschwitzissakin oltaisiin voitu elää kohtuullista ihmisarvoista elämää, kunhan sen oikein oivaltaa?
Viktor Franklin mukaan kyllä. Tai ainakin sen jälkeen voi elää.
Toiset selviävät keskitysleiristäkin, toiset eivät edes avioerosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisilla nyt kellään ei ole kovin pahoja vaikeuksia. Rauhallinen ,vapaa maa, jossa suurin osa ihmisistä on keskiluokkaa ja yhteiskunta elättää surkeimmankin luuserin. Kaikille annetaan mahdollisuudet koulutukseen ja onnelliseen elämään perheen varallisuudesta riippumatta. Onhan se oma vika jos elämänsä mokaa.
Sinun mielestäsi vaikeudet tarkoittavat jotakin koulutus- ja työasioiden ongelmia?
Ja oma vikako on kaikki vaikeudet?
Itseltäni kuoli lapsuuden perhe yksi toisensa jälkeen, kaikki sisarukseni nuorina, yksi sentään pääsi aikuisikään saakka ennen kuolemaansa. Sitten kuolivat vanhemmat sairauksiin. Itsellä todettiin vakavia sairauksia. Pahin kuitenkin oli oman lapsen kuolema.
Mitähän minä tein väärin, jos nämä ovat omia vikojani. Kerrotko.
Mittasuhteet ja suhtautuminen saattaa muuttua silmänräpäyksessä . Esim vakava sairaus tai hengenlähdön läheltäpiti tilanne voi avata silmät arvostamaan asioita eri tavalla ja muuttaa sen miten asiat jatkossa kokee . Eilen koettu suuri harmi tai vaikeus voi muuttua huomenna pieneksi haasteeksi tai vastoinkäymiseksi .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asenteesta se on kiinni. Minun vielä täyspäinen äitini sanoo, että hän on elänyt hyvän ja helpon elämän, vaikka joutui lapsena evakkoon, oma lapsi kuoli, kaksi lapsenlasta on kuollut, itse uupunut keski-iässä. Varmaan juuri silloin hän koki musertavuutta, niin ei se nyt elämää kummempaa ole ollut.
Suojamekanismi tuokin. Itse puran omaa vastaavaa mekanismiani juuri terapiassa, jotta voisin aidosti surra tapahtuneet ja asettaa rimaa elämälle oikealle korkeudelle. Eikä ihmisellä ole ollut varaa kokea musertavuutta, kun elämä musertuu. Silloin on vaan oltava ja elettävä.
Ei, äitini ei ole suorittaja. Hän on myös käynyt terapiassa, mutta saanut rauhan menneen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä sanotaan, että vaikeuksien summa on vakio. Itse ajattelen, että jos tarpeeksi vanhaksi elää, niin tämä pitää suht hyvin paikkansa. Ihmiset vain tuppaavat arvioimaan asiaa liian nuorina, ennen kuin kaikki vaikeudet ovat tulleet vastaan.
Paitsi, ei titenkään kaikki vaikeudet ole yhtä pahoja. Varmasti jengielämään syntyneen vaikeudet on eri muotoisia kuin muiden.
Ketkä ovat syntyneet jengielämään? Kyllä se on aina oma valinta.
Kyllä narkkareiden yms lapset syntyvät jengiläisiksi. Vaikea siinä on muita valintoja tehdä.
En tiennytkään, että narkkarit on jengi. Mutta yleensähän tällaisten tapausten lapset otetaan huostaan ja saavat ihan ok lähtökohdat elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta keskustelu oli vakavampi kuin päältä päin näyttäisi.
Valtaosa keskustelijoista kuvitteli, että oma kokemus määrittelee todellisuutta, eikä toisin päin.
Että Auschwitzissakin oltaisiin voitu elää kohtuullista ihmisarvoista elämää, kunhan sen oikein oivaltaa?
Viktor Franklin mukaan kyllä. Tai ainakin sen jälkeen voi elää.
Toiset selviävät keskitysleiristäkin, toiset eivät edes avioerosta.
Miksi tuo sana edes?
Vierailija kirjoitti:
Mittasuhteet ja suhtautuminen saattaa muuttua silmänräpäyksessä . Esim vakava sairaus tai hengenlähdön läheltäpiti tilanne voi avata silmät arvostamaan asioita eri tavalla ja muuttaa sen miten asiat jatkossa kokee . Eilen koettu suuri harmi tai vaikeus voi muuttua huomenna pieneksi haasteeksi tai vastoinkäymiseksi .
Niin totta.
Minunkin elämäni suurin tragedia oli nelikymppiseksi asti kaverin kuolema. Sitten alkoi omassa elämässä tapahtumaan yhtä sun toista, ja kaveri kummasti unohtui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisilla nyt kellään ei ole kovin pahoja vaikeuksia. Rauhallinen ,vapaa maa, jossa suurin osa ihmisistä on keskiluokkaa ja yhteiskunta elättää surkeimmankin luuserin. Kaikille annetaan mahdollisuudet koulutukseen ja onnelliseen elämään perheen varallisuudesta riippumatta. Onhan se oma vika jos elämänsä mokaa.
Sinun mielestäsi vaikeudet tarkoittavat jotakin koulutus- ja työasioiden ongelmia?
Ja oma vikako on kaikki vaikeudet?
Itseltäni kuoli lapsuuden perhe yksi toisensa jälkeen, kaikki sisarukseni nuorina, yksi sentään pääsi aikuisikään saakka ennen kuolemaansa. Sitten kuolivat vanhemmat sairauksiin. Itsellä todettiin vakavia sairauksia. Pahin kuitenkin oli oman lapsen kuolema.
Mitähän minä tein väärin, jos nämä ovat omia vikojani. Kerrotko.
Onnenlahjat ei mene valitettavasti tasan . Voimia sinulle .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä sanotaan, että vaikeuksien summa on vakio. Itse ajattelen, että jos tarpeeksi vanhaksi elää, niin tämä pitää suht hyvin paikkansa. Ihmiset vain tuppaavat arvioimaan asiaa liian nuorina, ennen kuin kaikki vaikeudet ovat tulleet vastaan.
Paitsi, ei titenkään kaikki vaikeudet ole yhtä pahoja. Varmasti jengielämään syntyneen vaikeudet on eri muotoisia kuin muiden.
Ketkä ovat syntyneet jengielämään? Kyllä se on aina oma valinta.
Kyllä narkkareiden yms lapset syntyvät jengiläisiksi. Vaikea siinä on muita valintoja tehdä.
En tiennytkään, että narkkarit on jengi. Mutta yleensähän tällaisten tapausten lapset otetaan huostaan ja saavat ihan ok lähtökohdat elämäänsä.
Huostaanotetulla lapsella ei koskaan ole ok lähtökohta elämään vaan takamatkalta lähtö.
Lapsuushelvetissä eläneen hermosto muovautuu sen helvetin vuoksi toisenlaiseksi kuin turvallisen lapsuuden eläneen. Ei ole mistään tahdonvoimasta kiinni resilienssi vaan hyvistä ja huonoista kokemuksista ja turvaverkoista, mahdollisuuksista ja luonteesta ja temperamentista ja mielenterveydestä ja fyysisestä terveydestä.