Lue keskustelun säännöt.
7v lapsi saa hirveitä raivareita, miten pysyn itse rauhallisena??
08.10.2010 |
Lapsi on herkkä ja intensiivinen ja saa usein (viikoittain tai useammin) hirveitä raivokohtauksia sinänsä pienistä aiheista. Jos lapsi on nälkäinen näitä tulee helpommin. Lapsi kirkuu, huutaa, haukkuu vanhempia, irvistelee, välillä paiskoo tavaroita ja joskus alkaa potkia jos aikuinen menee lähelle kun raivo on päällä.
Raivarit on todella uuvuttavia vanhemmille (etenkin mulle, äidille, olen useimmin läsnä kun näitä tapahtuu). Koitan pysytellä itse rauhallisena ja olla mallina, mutta välillä keittää yli ja alan itsekin karjua.
Helpottaisi jos voisin poistua esim. toiseen huoneeseen välillä rauhoittumaan, mutta usein lapsi seuraa perässä ja karjuu solvauksia. Tarvisin vähän tilaa rauhoittuakseni, mutta sitä on vaikea saada. Välillä tekis mieli mennä vaikka autoon istumaan hetkeksi, mutta en tiedä onko oikein jättää lasta yksin raivonsa kanssa.
Meillä on lisäksi nuorempi lapsi, jota pitää huomioida tilanteessa.
Periaatteessa annamme kolme varoitusta ja sitten ohjaamme lapsen omaan huoneeseen rauhoittumaan. Aina se ei onnistu, lapsi kieltäytyy liikahtamasta minnekään ja jatkaa raivoamasta (tai seuraa vanhempaa). Koitamme aina pitää huolen ettei verensokeri pääse liikaa laskemaan.
Toivon asiallisia vastauksia ja esimerkkejä siitä miten kannattaa toimia jotta saa a) lapsen rauhoittumaan b) pysyy itse rauhallisena ja aikuisena.
Kommentit (56)
sai jonkinlaisen rangaistuksen (tv-kieltoa, kotiarestia yms.). Kun tilanne oli rauhoittunut, asia keskusteltiin läpi ja rangaistus annettiin. Tällä tavoin tehtiin selväksi, että tuollaisia raivokohtauksia ei suvaita, vaan tuon ikäisen pitää osata kiukkunsa/raivonsa purkaa muulla tavoin eli sanoilla. Meillä toimi tämä.
jos lapsi käyttäytyy ei-toivotulla tavalla raivareiden aikana. Se on lapsen itsensä kannalta parasta. Koulussa tulee olemaan ongelmia, jos lapsi ei opi hallitsemaan käytöstään millään tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kokeilen ensi kerralla olla ihan hiljaa. Meilläkin hyväksyttävästä käytöksestä puhutaan usein (kun ei ole raivo päällä) ja lapsi kyllä tietää.
Muutenkin hyvä kommentti tämä.
ap
se, että antaa sen lapsen rauhoittua ihan itse, ihan rauhassa. Silloin hän rauhoittuu nopeimmin. Kyllä hän itsekin tosiaan tietää, että tuo käytös ei ole hyväksyttävää, muta joku vaan ajaa niin yli, ettei pysty hillitsemään itseään. Pystyy siihen kuitenkin nopeammin, jos kukaan ei "mene väliin" ja tuota lisää hermostuttavaa häiriötä.
Toinen keino on ojentaa lapselle vaan tyyny, jota saa hakata.
Mitään ei kannata puhua eikä halailla ja taputella ennen kuin lapsi on rauhoittunut. Sitten, mutta vasta sitten käydään tilanne läpi, miksi kiehui ja miten siinä tilantteesa olisi lapsen PITÄNYT toimia. Ja kasvatuskäytäntönä, älä sanele, anna lapsen keksiä itse, miten olisi pitänyt toimia.
Mä en muuuten tajua, mitä hyötyä joku ajattelee ap:lle olevan sellaisesta vastauksesta, että "olisi pitänyt aikaisemmin". EHkä olisikin, mutta nyt on nyt ja tarvis tietää mitä nyt pitää tehdä. Menneestä ei enää ole hyötyä.
Hengität syvään? Lasket tuhanteen? Lähdet lenkille?? Neuvoja vielä siihen?
ap
Raivopäiden vanhemmat - miten pysytte rauhallisina?? Hengität syvään? Lasket tuhanteen? Lähdet lenkille?? Neuvoja vielä siihen? ap
lapsen tunne ei ole minun tunteeni. Minun tehtäväni on olla jämäkkä ja turvallinen aikuinen. Jos minäkin menetän malttini, mihin lapsi voi turvautua?
Mutta kun suora huuto on jatkunut puoli tuntia niin savu tulee kyllä korvista tälläkin jämäkällä aikuisella. Miten Oikeasti säilytätte malttinne?
lapsen tunne ei ole minun tunteeni. Minun tehtäväni on olla jämäkkä ja turvallinen aikuinen. Jos minäkin menetän malttini, mihin lapsi voi turvautua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mietin saako muidenkin 7 vuotiaat vielä raivokohtauksia. Meilläkin nimittäin saadaan ja on jotenkin lohdullista kuulla että monilla muillakin on näin :)
Lapsemme on erittäin temperamenttinen ja kokee kaikki tunteet niin suurina kuin vaan voi. Arkea helpottaakseni olen todennut seuraavien tapojen olevan hyödyllisiä: aina kun kun lapsi alkaa kiihtyä, selvitetään heti mistä on kysymys ja rauhalliseen ratkovaan sävyyn. Itse osaan nykyisin olla useimmiten hermostumatta koska kokemuksesta tiedän sen vain pitkittävän lapsen raivaria. Nimittelystä ja satuttamisesta seuraa AINA rangaistus (esim. aresti tai tietsikka-kielto seuraavalle päivälle). Huomattavasti ovat viime aikoina vähentyneet. Lisäksi puhutaan usein tunteista ja tavoista ilmaista niitä. Ei siis pelkästään raivareiden yhteyksissä vaan muutenkin ja positiiviseen sävyyn.
Toivottavasti noista oli jotain apua. Lisävinkkinä vielä että hyväksykää lapsi tuollaisena temperamenttisena mikä on koska lapsi aistii ympäristöstä sen jos häntä ei hyväksytä omana itsenään.
Meillä toisella luokalla poika, joka saa uskomattomia raivareita. Poika ollut aina vilkas, mutta nyt lähinnä päällismmäisenä raivarit, joiden seurauksena käy myös minun päälle hakaten ja potkien. Näiden vuoksi olenkin ollut yhteydessä koulukuraattoriin, joka järjesti keskusteluaikaa yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrin kanssa. Tähän tapaamiseen on vielä viikonverran ja raivarit lähes päivittäisiä. Yleensä "kohtaus" tulee mitä pienemmistä asioista. Olen ostanut vääriä muroja, en suostu palvelemaan ja passaamaan joka asiassa tai kiellän menemästä/tekemästä jotain. Varoitukset (2), joita seuraa sitten rangaistus, eivät auta. Pojalla todettu jonkin asteisia keskittymisvaikeuksia psykologin testeissä --> jatkotutkimukset lasten neurolla 2011 alkupuolella. Onko kellään vinkkejä, kuinka tällaisen lapsen kanssa pärjäisi tuonne asti? Olo on toivoton ja voimaton. Tilanne syö koko perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ensinnäkin voimia. Koita ajatella positiivisesti, tässä maailmassa tarvitsee vähän omaa ääntä, että pärjää.
Mutta asiaan.
Mulla pienemmät lapset, mutta tuon ikäisen laittaisin omaan huoneeseen rauhoittumaan - vaikka kantamalla. Eli veisin pois tilanteesta. Jos karkailee, seuraa rangaistus (esim. viikkoraha vähenee, peliaika lyhenee).
Tästä muistuttaisin sitten, kun rangaistuksen aika on. (Tänään voit pelata vain puoli tuntia, koska on ollut huonoa käytöstä).
Kaikenlainen potkiminen ja itsensä ja toisten satuttaminen tulee kieltää heti.
Sitten tunteiden sanoittaminen. Lapselle sanoisin tyyliin nyt sinua harmittaa asia xx ja purat kiukkua minuun. En kuitenkaan voi vaikuttaa asiaan.
Lapselle on hyvä tehdä selväksi, että kotona häntä rakastetaan kaikesta huolimatta, huonoa käytöstä ei siedetä, mutta kaikki tunteet sallitaan. Omalleni olen sanonut myös, että nyt sä käyt mun hermoille ja ihan kohta mäkin suutun. Mulle tulee huutamisesta paha mieli... tms. Sanon siis ääneen, miltä tuntuu. Ja sitten kun se viimeinen lanka katkeaa, oon sanonu, että nyt en halua hetkeen nähdä, että parempi että rauhoitutaan molemmat eri huoneissa.
Voimia kaikille kiukkupäiden vanhemmille.
Meillä poikaa viedään raivareiden seurauksena omaan huoneeseen rauhoittumaan. Monet kerrat pitää viedä ja pitää ovea väkisin kiinni ennen kuin suostuu jäämään. Jatkaa silti siellä tavaroiden heittelyä, huutamista jne. Potkimisesta, lyömisestä, haukkumisesta joka kerta sanotaan monestikin ja painavastikin, mutta raivokohtauksen päällä ollessa se on aivan sama mitä pojalle sanoo. "Hullunkiilto" silmissä huutaa taukoamatta täyttä huutoa ja hakkaa. Kiinnipitämistä koetettu, ei apua. Poika selittää raivokohtauksensa sillä, että minä, äiti, olen ilkeä :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä vastaavasta käytöksestä sai jonkinlaisen rangaistuksen (tv-kieltoa, kotiarestia yms.). Kun tilanne oli rauhoittunut, asia keskusteltiin läpi ja rangaistus annettiin. Tällä tavoin tehtiin selväksi, että tuollaisia raivokohtauksia ei suvaita, vaan tuon ikäisen pitää osata kiukkunsa/raivonsa purkaa muulla tavoin eli sanoilla. Meillä toimi tämä.
Meillä rangaistukset eivät auttaneet, sillä lapselle oli kyllä täysin selvää ettei sellaistä käytöstä suvaita, mutta hän ei vain pystynyt hillitsemään itseään.
Häneltä siis puuttui tarvittava taito eikä mikään rangaistus maailmassa sitä taitoa olisi hänelle opettanut. Sama jos lukemista "opetettaisiin" vain tekemällä lapselle selväksi että häneen täytyy osata lukea ja sitten jaettaisiin rangaistuksia kun lukeminen ei suju.
Meillä auttoi vain tilanteiden ennakointi, tunteiden opettelu pukemaan sanoiksi ja lapsen kasvaminen. (Vaan eipä tuo vieläkään mikään viilipytty ole)
Jonkin verran apua voisi olla Ross W. Greenen kirjasta Tulistuva lapsi.
Sitten tunteiden sanoittaminen. Lapselle sanoisin tyyliin nyt sinua harmittaa asia xx ja purat kiukkua minuun. En kuitenkaan voi vaikuttaa asiaan.
Lapsen kanssa voisi pohtia, mikä on se asia joka harmittaa ja mitä sille voisi tehdä. Ja mieluiten ennen kuin raivari on alkanut. En sen sijaan menisi toisen ihmisen puolesta määrittelemään mitä hän tuntee ja miksi.
Ainakin itse pimahtaisin jos harmini keskellä vaikka mieheni latelisi minulle mikä minua nyppii ja miksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ym. siis raivari sinänsä ei mielestäni ole rangaistuksen aihe mutta siihen liittyvä nimittely, tavaroiden heittely tms.
nehän ovat tunteita joita lapsi ei osaa oikealla tavalla purkaa, minä ainakin näen asian niin, eiköhän se lapsuus aika ole opettelun aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että nälkä aiheuttaa hänellä raivokohtauksia tai pahentaa niitä. Jos ei niin sitten keskustelkaa asiasta. Seuraavan kerran kun tilanne on päällä ja luulet, että osa syynä on nälkä, niin kerro asiasta lapselle. Pyydä vaikka, että teette yhdessä voileipää ja kaakaota ja sitten syötte ja juttelette samalla. Tätä minä kokeilisin, jos todella kyse olisi nälästä. Mutta minulla ei ole vielä tuon ikäistä lasta, joten en tiedä toimiiko idea käytännössä.
Mielestäni haukkumiseen, potkimiseen jne. pitää puuttua. Ei siihen että harmittaa mutta siihen jos sen ilmaisee tavalla joka ei ole hyväksyttävää.
että nälkä aiheuttaa hänellä raivokohtauksia tai pahentaa niitä. Jos ei niin sitten keskustelkaa asiasta. Seuraavan kerran kun tilanne on päällä ja luulet, että osa syynä on nälkä, niin kerro asiasta lapselle. Pyydä vaikka, että teette yhdessä voileipää ja kaakaota ja sitten syötte ja juttelette samalla. Tätä minä kokeilisin, jos todella kyse olisi nälästä. Mutta minulla ei ole vielä tuon ikäistä lasta, joten en tiedä toimiiko idea käytännössä.
että tällä tavoin ilmapiirin saa myönteisempään suuntaan, jonka jälkeen on helpompi jatkaa keskustelemalla rauhallisesti.
se, että antaa sen lapsen rauhoittua ihan itse, ihan rauhassa. Silloin hän rauhoittuu nopeimmin. Kyllä hän itsekin tosiaan tietää, että tuo käytös ei ole hyväksyttävää, muta joku vaan ajaa niin yli, ettei pysty hillitsemään itseään. Pystyy siihen kuitenkin nopeammin, jos kukaan ei "mene väliin" ja tuota lisää hermostuttavaa häiriötä. Toinen keino on ojentaa lapselle vaan tyyny, jota saa hakata. Mitään ei kannata puhua eikä halailla ja taputella ennen kuin lapsi on rauhoittunut. Sitten, mutta vasta sitten käydään tilanne läpi, miksi kiehui ja miten siinä tilantteesa olisi lapsen PITÄNYT toimia. Ja kasvatuskäytäntönä, älä sanele, anna lapsen keksiä itse, miten olisi pitänyt toimia. Mä en muuuten tajua, mitä hyötyä joku ajattelee ap:lle olevan sellaisesta vastauksesta, että "olisi pitänyt aikaisemmin". EHkä olisikin, mutta nyt on nyt ja tarvis tietää mitä nyt pitää tehdä. Menneestä ei enää ole hyötyä.
Mutta ei tytöllä pysynyt edes tyyny kädessä jos sitä yritti ojentaa hänelle...
Meillä 5 lasta ja tämä tyttö on vain meillä saanut raivareita, joten en usko, että me itse olisimme vanhempina mitään muuta voineet tehdä toisin. Olemme tulleet siihen tulokseen, että tämä tyttö näyttää tunteensa eskari-iässä tuolla tavalla ja muut toisin. Eskarissa meni loistavasti ja purkaukset tulivat sitten vasta kotona. Nyt hän on jo ekaluokkalainen ja purkauksia tulee todella harvoin. *huoh*
Ymmärrän ap sinua tosi hyvin! On todella vaikea pysyä rauhallisena itse kun toinen riehuu ja paiskoo minkä kerkeää ja itsellä meinaa itku tulla, että taasko tätä?! Mutta niin tuokin aika alkaa onneksi olemaan takanapäin!
Myös meidän tyttö on herkkä ja auttavainen ja niin ihana silloin kun raivareita ei tule :)
Minusta on aivan turha tänne sellaisten tulla voivottelemaan, että olisitte aikasemmin tehneet toisin. Ei se niin menen. Jos tyttö olisi meidän ainokainen, ehkä miettisin mitä teimme väärin, mutta kun raivareita saaneella tytöllä on 2 isosisarusta ja 2 pikkusisarusta ja heillä ei tuollaisia ole ollut ja kaikki on samalla rakkaudella kasvatettuja.
Voimia ap kovasti teille!!
nehän ovat tunteita joita lapsi ei osaa oikealla tavalla purkaa, minä ainakin näen asian niin, eiköhän se lapsuus aika ole opettelun aikaa.
Ei meilläkään raivareista jaeta rangaistuksia.
Mutta kun suora huuto on jatkunut puoli tuntia niin savu tulee kyllä korvista tälläkin jämäkällä aikuisella. Miten Oikeasti säilytätte malttinne?
lapsen tunne ei ole minun tunteeni. Minun tehtäväni on olla jämäkkä ja turvallinen aikuinen. Jos minäkin menetän malttini, mihin lapsi voi turvautua?
Minusta ei tarvitse pysyä rauhallisena tilanteessa kuin tilanteessa. Meilläkin 8v ja 6v saavat noita raivareita aina silloin tällöin, ja minusta on aivan kohtuullista osoittaa, että raivarit ovat ärsyttäviä, ei-toivottuja ja pilaavat ilmapiirin. Jos kotona ei opita, millainen käyttäytyminen on sosiaalisesti hyväksyttävää, niin missä sitten?
Itse kyllä aina sanon raivoajilleni, että asioista on pystyttävä puhumaan normaaliin äänensävyyn, ja normaaliin äänensävyyn puhuvan lapsen kanssa suostun juttelemaan, mutta huutoa en jaksa kuunnella. Sanon lapsille, että jos joku asia raivostuttaa, niin olen kyllä ihan valmis puhumaan siitä asiasta sitten, kun minulle puhutaan normaaliin äänensävyyn.
sai jonkinlaisen rangaistuksen (tv-kieltoa, kotiarestia yms.). Kun tilanne oli rauhoittunut, asia keskusteltiin läpi ja rangaistus annettiin. Tällä tavoin tehtiin selväksi, että tuollaisia raivokohtauksia ei suvaita, vaan tuon ikäisen pitää osata kiukkunsa/raivonsa purkaa muulla tavoin eli sanoilla. Meillä toimi tämä.