7v lapsi saa hirveitä raivareita, miten pysyn itse rauhallisena??

Tekee hyvää saada paitsi hyvä neuvoja niin lisäksi vertaistukea.

No, taas on päivä uus ja uusi mahdollisuus toimia paremmin vanhempina. Koitan ottaa asian siltä kannalta että tämä lapsi antaa mulle mahdollisuuden harjoitella kunnes osaan paremmin.

Jos on vielä hyviä neuvoja niin laittakaa... kaikki tulee tarpeeseen!!

ap

ä.

Mutta ei tytöllä pysynyt edes tyyny kädessä jos sitä yritti ojentaa hänelle...

Meillä 5 lasta ja tämä tyttö on vain meillä saanut raivareita, joten en usko, että me itse olisimme vanhempina mitään muuta voineet tehdä toisin. Olemme tulleet siihen tulokseen, että tämä tyttö näyttää tunteensa eskari-iässä tuolla tavalla ja muut toisin. Eskarissa meni loistavasti ja purkaukset tulivat sitten vasta kotona. Nyt hän on jo ekaluokkalainen ja purkauksia tulee todella harvoin. *huoh*

Ymmärrän ap sinua tosi hyvin! On todella vaikea pysyä rauhallisena itse kun toinen riehuu ja paiskoo minkä kerkeää ja itsellä meinaa itku tulla, että taasko tätä?! Mutta niin tuokin aika alkaa onneksi olemaan takanapäin!

Myös meidän tyttö on herkkä ja auttavainen ja niin ihana silloin kun raivareita ei tule :)

Minusta on aivan turha tänne sellaisten tulla voivottelemaan, että olisitte aikasemmin tehneet toisin. Ei se niin menen. Jos tyttö olisi meidän ainokainen, ehkä miettisin mitä teimme väärin, mutta kun raivareita saaneella tytöllä on 2 isosisarusta ja 2 pikkusisarusta ja heillä ei tuollaisia ole ollut ja kaikki on samalla rakkaudella kasvatettuja.

Voimia ap kovasti teille!!

Laitan (tarvittaessa raahaan) hänet jäähylle ja annan huutaa. Jos tulee pois jäähyportaalta, raahaan takaisin niin monta kertaa että jää portaalle.



Potkimiset, tavaran heittelyt tai vanhempien nimittelyt kiellän heti jämäkällä äänellä "Sinä_ET_potki_äitiä!", joka yleensä tehoaa, vaikka raivoaminen jatkuisikin.



Kun raivoaminen loppuu, kysyn lapselta että mikä harmittaa ja yleensä lapsi kertookin jonkin järkevän syyn ja kerron myös että esim. potkiminen on ehdottomasti kielletty, eikä sitä saa tehdä kenellekään.



Luultavasti meidän lapsen raivarit ei ole kauheimmasta päästä, mutta näin meillä toimitaan :)

eskarissa alkoi noi raivarit ovat nyt jatkuneet harventuen koko ajan, tyttö nyt tokalla.

Koulussa, kerhoissa, isovanhemmilla, kavereilla, pihalla jne menee aina loistavasti, tyttö on jämpti, järkevä, ystävällinen ja yhteistyökykyinen. Koulussa pärjää kiitettävästi, ei ikinä menetä malttiaan.

Jos eskarissa oli samanlainen, kotona tulee raivot. Sanoivat että hyvä että jossain päästelee höyryjä, kodin ulkopuolella tsemppaa ihan kympillä, joten paineita ON!

Hyväksyttävät keinot osoittaa raivoa voitte yhdessä miettiä ja kirjata ylös. Sopikaa myös yhteisesti mikä on rangaistus jos ei noudata tätä ohjeistusta. Se voidaan laatia erikseen vanhemmalle ja lapselle. Tärkeää on että lapsikin saa osallistua ja kertoa näkemyksensä ja sitoutua yrittämään sitä että vihaisenakin pitää muistaa tietyt säännöt.

Ja lapsesi on nyt vaativassa iässä, pitäisi olla ja haluaa olla iso, mutta on oikeasti vielä aika pieni! Tarvitsee apua, tukea, kuuntelijaa, rauhoittelijaa jne. Kuulostat oikein hyvältä vanhemmalta! =)

Tekee hyvää saada paitsi hyvä neuvoja niin lisäksi vertaistukea. No, taas on päivä uus ja uusi mahdollisuus toimia paremmin vanhempina. Koitan ottaa asian siltä kannalta että tämä lapsi antaa mulle mahdollisuuden harjoitella kunnes osaan paremmin. Jos on vielä hyviä neuvoja niin laittakaa... kaikki tulee tarpeeseen!! ap

ä.

Mutta ei tytöllä pysynyt edes tyyny kädessä jos sitä yritti ojentaa hänelle... Meillä 5 lasta ja tämä tyttö on vain meillä saanut raivareita, joten en usko, että me itse olisimme vanhempina mitään muuta voineet tehdä toisin. Olemme tulleet siihen tulokseen, että tämä tyttö näyttää tunteensa eskari-iässä tuolla tavalla ja muut toisin. Eskarissa meni loistavasti ja purkaukset tulivat sitten vasta kotona. Nyt hän on jo ekaluokkalainen ja purkauksia tulee todella harvoin. *huoh* Ymmärrän ap sinua tosi hyvin! On todella vaikea pysyä rauhallisena itse kun toinen riehuu ja paiskoo minkä kerkeää ja itsellä meinaa itku tulla, että taasko tätä?! Mutta niin tuokin aika alkaa onneksi olemaan takanapäin! Myös meidän tyttö on herkkä ja auttavainen ja niin ihana silloin kun raivareita ei tule :) Minusta on aivan turha tänne sellaisten tulla voivottelemaan, että olisitte aikasemmin tehneet toisin. Ei se niin menen. Jos tyttö olisi meidän ainokainen, ehkä miettisin mitä teimme väärin, mutta kun raivareita saaneella tytöllä on 2 isosisarusta ja 2 pikkusisarusta ja heillä ei tuollaisia ole ollut ja kaikki on samalla rakkaudella kasvatettuja. Voimia ap kovasti teille!!

Onko se oikein ja miten kauan sitä tehdään. Toki 3v voi kantaa jäähylle, mutta ekaluokkalainen alkaa olla jo aika iso. Ja eiks sanomisella pitäis oikeastaan saada se jäähylle..



Eli ketään ei potkita mutta raahaaminen on ok, sitä mietin.



Tajuan toki että lapsi voi olla vaikea saada jäähylle.

Ekaluokkalainen poika on hirmuisen kiukkuinen raivopää. Joskus saa tuollaisia hirmuraivareita, onneksi vähän harvemmin mutta sitäkin enemmän osaa sellaista pientä, ärsyttävää kiusaamista ja jatkuvaa ärtyisyyttä. Hän ikäänkuin pikkuhiljaa nakertaa kärsivällisyyttäni ja sitten lopulta kun olen jo ihan hiilenä saattaa vielä vääntää kunnon raivon päälle.



Usein tuntuu että taannun ihan lapsen tasolle ja huudan ja kiukkuan takaisin ja kotona ilmapiiri on usein kireä.

No en minä sitä lasta esim. kädestä vetämällä raahaa, vaan kainaloiden alta kantamalla, joskin lapsella voi jalat "raahautua" perässä.

Toki ensin käsken jäähylle, mutta jos ei kolmesta käskystä mene, niin sitten vien.

Minusta käskyltä menee pohja, jos joudun kymmenen kertaa käskemään, vaan näytän kolmannen käskyn jälkeen että olen tosissani.

Ja lapsen kanssa on turha keskustella raivarin aikana järkevästi, vaan on parempi odottaa raivarin laantumista.

Eri asia on jos lapsi tekee jotain kiellettyä ja saa rangaistuksen mennä jäähylle. Silloin tehoaa pelkkä käsky, mutta raivoavaan lapseen sana ei välttämättä tehoa :)

Onko se oikein ja miten kauan sitä tehdään. Toki 3v voi kantaa jäähylle, mutta ekaluokkalainen alkaa olla jo aika iso. Ja eiks sanomisella pitäis oikeastaan saada se jäähylle..

Eli ketään ei potkita mutta raahaaminen on ok, sitä mietin.

Tajuan toki että lapsi voi olla vaikea saada jäähylle.

Meillä toisella luokalla poika, joka saa uskomattomia raivareita. Poika ollut aina vilkas, mutta nyt lähinnä päällismmäisenä raivarit, joiden seurauksena käy myös minun päälle hakaten ja potkien. Näiden vuoksi olenkin ollut yhteydessä koulukuraattoriin, joka järjesti keskusteluaikaa yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrin kanssa. Tähän tapaamiseen on vielä viikonverran ja raivarit lähes päivittäisiä. Yleensä "kohtaus" tulee mitä pienemmistä asioista. Olen ostanut vääriä muroja, en suostu palvelemaan ja passaamaan joka asiassa tai kiellän menemästä/tekemästä jotain. Varoitukset (2), joita seuraa sitten rangaistus, eivät auta. Pojalla todettu jonkin asteisia keskittymisvaikeuksia psykologin testeissä --> jatkotutkimukset lasten neurolla 2011 alkupuolella. Onko kellään vinkkejä, kuinka tällaisen lapsen kanssa pärjäisi tuonne asti? Olo on toivoton ja voimaton. Tilanne syö koko perhettä.

Soitin eilen perheneuvolaan ja olemme nyt jonossa - mutta odotusaika voi kuulemma olla yli kuukaudenkin, ja se tuntuu tässä tilanteessa tosi pitkältä ajalta..

Itse olen puhunut ekalauokkalaisen pojan kanssa siitä, että kiukun voi pysäyttää, jos sen huomaa ja olen nyt tilanteiden lauettua (joskus käy niinkin, että ei pääse kunnon raivokohtaus päälle) kehunut kovasti, kun se on onnistunut. Yhdessä olemme myös puhuneet siitä, mitä tapahtui: "hermostuit, kun halusit mennä vessaan vaikka äiti huusi jo syömään - mitäs jos olisit vain sanonut, että käyt ensin vessassa?"

Mutta pitkä on tie, ja paljon on opeteltavaa oman tempperamentin hallinnassa...

Meidän 4v aloittaa usein jo heti herättyään, esim. silloin kun näkee aamupalapöydän: karjuu ja kiljuu " yök en syö en syö" ja kaataa vaikkapa tuoleja ja heittelee kaikkea, mikä osuu käsiin. Pöydässä on samaa ruokaa, mitä vaikkapa edellisenä aamuna on oikei pyytänyt syödäkseen.

Tuo kaikki tapahtuu ihan puun takaa; meillä voi olla oikeinkin kiva herätä ja jutella jne - mutta sitten yhtäkkiä kaikki onkin lapsen mielestä päin hanuria.



Tiedätte kyllä, minkälaisien tunnelman tollanen saa aikaiseksi; lopulta koko perhe on aivan raivona. Jos mies hermostuu, mä suutun sille, että sillä ei pinna kestä - ja toisin päin - ja toinenkin lapsemme yrittää kiljua sinne väliin jotakin.



Meillä on välillä ihan hirveetä. vaikka me ihan kauheesti rakastetaan toisiamme - myös kerrotaan ja näytetään se ja tehdään yhdessä asioita jne jne - niin se ei riitä, tuntuu ettei mikään riitä???



Perheneuvolassa käytiin kerran, mutta ko. psykologi ei vakuuttanut, lateli vaan itsestäänselvyyksiä tyyliin " lasten kanssa kannattaa tehdä asioita, vaikkapa lähteä metsäretkelle ja kuunnella heitä...". Että semmosta...kas kun ei alkanut kertoa uutena asiana meille, että lapsia pitää ruokkiakin ja laittaa iltaisin nukkumaan...hmmm...

Homma nyt vaan on niin että osa lapsista on temperamenttisempia, heillä "kiehahtaa" helpommin ja kiukuttelut ovat kunnon raivareita. Jos lapsen kehitys on muuten ok, niin ei apua todellakaan tarvitse hakea perheneuvolasta!

Oletko kokeillut ohjata lasta purkamaan raivoa jotenkin sallitummin esim voisi hakata tyynyä, repiä vanhoja puhelinluetteloita tms. Ymmärrän kyllä hyvin tunteesi sillä itsellänikin on temperamenttinen lapsi...tosin vasta 5v mutta en usko että luonne tuosta mihinkään muuttuu. Hän tuntee tunteet täysillä.

T. lastentarhanopettaja

...itse olen jo aikuinen, ja muistan vielä kun lapsena sain juurikin tuollaisia raivareita.

Yhä vaan minulla joskus tunteet räjähtävät pintaan sekunnissa, tosin olen vähitellen iän myötä oppinut tekniikoita etten enää paisko tavaroita seinille (ainakaan joka kerta :).

Lisäksi, olen varsin stressiherkkä.

Jo 20 vuotta sitten kaverit sanoivat minulle että ota rennommin, mutta vuosien mittaan olen ymmärtänyt, että en tietenkään pysty sellaiseen, koska minulla vaan ne stressihormonit pukkaavat päälle herkemmin, ja sen kanssa on vain opittava elämään. En minä tästä muuksi muutu, mutta voin oppia tulemaan toimeen ominaisuuteni kanssa. (Ja raivareita voi oppia hallitsemaan - raivostumista sinänsä ei voi estää, mutta sitä voi ilmaista vähemmän haitallisesti kuin tavaroita heittelemällä :)

Toivon asiallisia vastauksia ja esimerkkejä siitä miten kannattaa toimia jotta saa a) lapsen rauhoittumaan b) pysyy itse rauhallisena ja aikuisena.

lapsi rauhoittuu parhaiten kun saa itse vähän koota itseään ensin (hän suuttuu vain enemmän, jos koittaa heti rauhoitella - hän kokee ehkä jotenkin "menettävänsä kasvonsa", kun alkaa heti opastamaan että rauhoitu nyt jne).

Itse olen miettinyt näitä tilanteita etukäteen = yrittänyt ikään kuin mielikuvaharjoittelulla luoda itselleni oikeita toimintamalleja. Ts joskus iltaisin pohdin näitä hankalia tilanteita etukäteen, ja mietin miten kannattaisi toimia / miten haluan toimia, ettei tule itselle kurja olo että taas suutuin lapselle. (Joka kuitenkin saa raivarin silkkaa avuttomuuttaan, kun hänellä on paha olo + ei osaa sitä muuten purkaa tai kertoa).

Olen ajatellut että lapseni tarvitsee apua negatiivisten tunteiden purkamiseen. Jotkut lapset osaavat / pystyvät kertomaan paremmin että on paha olla, päivällä sattui jotain kurjaa jne. Hän ei osaa tämmöisiä kertoa + lisäksi on herkästi hermostuva persoona, jolloin esim päivän aikana koettu stressi purkautuu äidin kohdatessa raivostumisena jostain pikkuasiasta.

Meillä lapsi on juuri tuollainen herkkä,mutta kun suuttuu niin ei osaa lopettaa raivoamista. En olis uskonut että se lopettaa ne raivarit,mutta näin siinä kävi.

ennen siis meni nukkumman vasta vähän ennen kymmentä ja nyt on jo kasilta sängyssä ja tuntuu nukahtavan ihan hyvin ja nopeasti.

koulussakin ope sano että lapsi on tyytyväisen oloinen lapsi. Mitään muuta asiaa me ei olla muutettu meidän elämässämme.



Kokeilkaapas tekin!

nehän ovat tunteita joita lapsi ei osaa oikealla tavalla purkaa, minä ainakin näen asian niin, eiköhän se lapsuus aika ole opettelun aikaa.

raivostumsiesta ei tieenkään saa rankaista, mutta raivon varjollakaan ei saa tehdä mitä tahansa, vai mitä?

Lapsi on herkkä ja intensiivinen ja saa usein (viikoittain tai useammin) hirveitä raivokohtauksia sinänsä pienistä aiheista. Jos lapsi on nälkäinen näitä tulee helpommin. Lapsi kirkuu, huutaa, haukkuu vanhempia, irvistelee, välillä paiskoo tavaroita ja joskus alkaa potkia jos aikuinen menee lähelle kun raivo on päällä.

Raivarit on todella uuvuttavia vanhemmille (etenkin mulle, äidille, olen useimmin läsnä kun näitä tapahtuu). Koitan pysytellä itse rauhallisena ja olla mallina, mutta välillä keittää yli ja alan itsekin karjua.

Helpottaisi jos voisin poistua esim. toiseen huoneeseen välillä rauhoittumaan, mutta usein lapsi seuraa perässä ja karjuu solvauksia. Tarvisin vähän tilaa rauhoittuakseni, mutta sitä on vaikea saada. Välillä tekis mieli mennä vaikka autoon istumaan hetkeksi, mutta en tiedä onko oikein jättää lasta yksin raivonsa kanssa.

Meillä on lisäksi nuorempi lapsi, jota pitää huomioida tilanteessa.

Periaatteessa annamme kolme varoitusta ja sitten ohjaamme lapsen omaan huoneeseen rauhoittumaan. Aina se ei onnistu, lapsi kieltäytyy liikahtamasta minnekään ja jatkaa raivoamasta (tai seuraa vanhempaa). Koitamme aina pitää huolen ettei verensokeri pääse liikaa laskemaan.

Toivon asiallisia vastauksia ja esimerkkejä siitä miten kannattaa toimia jotta saa a) lapsen rauhoittumaan b) pysyy itse rauhallisena ja aikuisena.

Aina raivokohtausten alkaessa otan pari askelta taka-alalle ja sytytän savukkeen. Monesti raivokohtaus on ohi jo savukkeen jälkeen, mutta toisinaan on sytytettävä toinen heti perään.

Neuvon kuulin anopilta. Hermosauhut auttavat ihmeen hyvin. Hän ei enää polta. Hän kun mieheni oli 1-5 vuotias. Sitten tarvetta tupakoinnille ei ollut.

Itse luultavammin polttelen vielä 3 vuotta, on niin rasittava kakara. huh

jos 7v raivoaa lähes joka päivätoisena 2-3 kertaa jopa 20min alkaa vanhemmat ja sisar oleen aika puhki. neuvolan neuvot on aika yleismalkaisia. jähylle ei uskalla viedä odotanko vain  että lopettaa. miten olette saaneet loppumaan  tuollaisen. ei kerro mitään tyynnyttyään mikä aiheutti.

Katso itseäsi peiliin, olet 7 vuotta tehnyt kaiken minkä hän haluaa hänelle itse.Olet antanut ensin viedä pikkurillin ja 7 vuodessa on viennyt koko kämmenesi. Myöhästä enää kysyä neuvoa! Ps. rankaa tulee olemaan jatkoki sinulla.

Johtuu siitä että lapset katsoo liikaa tv , konetta, tablettia, puhelinta